Oulun tanssivauhtia etelään

Uuden vuoden ja uuden energian innoittamana Oamkin tanssiosaston tehotiimi matkasi verkostoitumisreissulle joulun lomakaudesta ja loppiaisesta heräävään Helsinkiin. Helsingin Bottalle rakennettu komea messutapahtuma FolkJam -brunssi kutsui tanssi- ja liikunta-alan toimijoita sekä toimittajia tarkastelemaan Oulun ihmeitä eli Oamkin dynaamista tanssinopettajakoulutusta ja FolkJam -tanssiliikuntamuotoa. Tanssinosaston henkilökunnasta mukana olivat Anssi Kirkonpelto, Niina Susan Vahtola, Anni Heikkinen ja Outi Räsänen. FolkJam -tiimiä edustivat Petri Kauppinen, Milla Korja, Heidi Ranta, Hanna Poikela, Riina Hosio ja Hilppa Herd. Oamkin tuottaja Mira Kolanen piti sisäänheittäjänä kasassa molempia kokonaisuuksia. Meikäläisten lisäksi tapahtumassa oli yhteistyökumppanina mukana toiminnanjohtaja Salla Korja-Paloniemi tanssiteatteri Tsuumista. Tsuumi tarjoaa säännöllisesti mm. FolkJam -tunteja pääkaupunkiseudulla. Brunssi oli onnistunut vaikkakin vieraita olisi saanut käydä enemmän, jatkossa koetamme löytää upealle ylöspanollemme valmiin foorumin.

Oulun tanssivauhtia etelään

Folklandia -risteily keinui tänä vuonna 19. kerran Silja Europalla ja nyt neitsytmatkalla ihka uudella reitillä Helsingistä Tallinnaan. Oamkin edustusjoukko täydentyi Länsisatamassa entisestään, kun 2. vuoden tanssinopettajaopiskelijat liittyivät matkaseuraamme. Laivalla opiskelijamme esiintyivät ja edustivat Oamkia. Ravintola Ocean Clubin estradille vietiin mm. Pecha Kucha -projektin satoa. Lisäksi täpötäysi katsomo osallistui hurmoksella vetämiimme FolkJam -sessioihin. Folklandia -gaalassa Oamk ja FolkJam palkittiin vuoden Wäinö -tunnustuksella ansiokkaasta työstä alalla. Wäinön myötä positiivinen henki ja terve omanarvontunne kohosivat keskuudessamme entisestään. Perjantain pitkä työpäivä huipentui koko porukan yhteiseen buffet -illalliseen Europa -ravintolassa. Ilta ja yö meni vauhdikkaissa tunnelmissa, josta mainittakoon mm. Folkkareiden nostalgiaa ryöpsähtelevä keikka Joe’s Placessa.

Oulun tanssivauhtia etelään

Oulun tanssivauhtia etelään

Runsaasti messuvieraita

Lauantaiaamu aukesi Tallinnan sataman harmaata silhuettia katsellessa ja messupöytiä pystytellessä. FolkJam ja Oamk virittelivät kahdeksannen kannen täpötäydelle messukäytävälle sellaisen rysän ettei yksikään ohikulkeva voinut olla meikäläisiä noteeraamatta. Kauppa kävi ja innostuneita piisasi koko kolmentunnin tapahtuman ajan ja samaan aikaan toisaalla tietty FolkJammailtiin tiheässä tunnelmassa.
Väsynyt ja onnellinen revohka kotiutui Ouluun tiputellen lauantai-illan ja sunnuntai-illan välisenä aikana. Hieno reissu ja hyvä porukka ─ voi sitä naurun määrää, tällä elää taas vuoden pitempään!

porukan puolesta,
Petri Kauppinen

Muotoile musiikki -performanssi

Yksi mieleenpainuvimmista Musiikki elämään -hankkeen puitteissa järjestetty tapahtuma oli Oulun sarjakuvafestivaalien yhteydessä pidetty Muotoile musiikki -performanssi, jossa Valvesali täyttyi puoleksitoista tunniksi musiikin, kuvataiteen ja tanssin yhteistyöstä. 

 Esityksessä musiikin säestyksellä maalattiin triptyykki kolmen taiteilijan toimesta. Siveltimen varressa heiluvat Jussi Hukkanen, Hanna Holopainen ja Harri Filppa. He saivat innoituksensa performanssin aikana valmistuviin teoksiinsa huilistien Saara Mattilan, Salla Timlinin, Sonja Ahon, Livia Schweizerin, Jaana Sariolan, Anna Peltomaan sekä alttoviulisti Johanna Leponiemen musisoinnista. Musiikin anti koostui eri säveltäjien tuotannosta, mm. Fukushiman Requiemista, Tötterströmin Interludests soolohuilulle, Denisovin Duosta huilulle ja alttoviululle sekä Koechlin Duosta kahdelle huilulle.

Sokerina pohjalla esityksessäoli Maria Littow, jonka tanssi ammensi onnistuneesti vaikutteita sekä musiikista että maalauksista.

 

Teoksen 1,5 tunnin performanssista koostettu 3 minuutin pituinen videokooste

Performanssissa valmistunut triptyykki, Musiikki elää -teoskokonaisuus lahjoitettiin Tervaväylän koulun Merikartanon yksikön oppilaskodin oleskelutilaan.

Performanssissa valmistuneen Musiikki elämään -triptyykin teososien nimet ovat seuraavat:
Jussi Hukkanen: Marvel meets mpn, Hanna Holopainen: Ääriviivaja ja Harri Filppa: Onni.

Performanssin alullepanijana on Musiikki elämään -hanke, jossa Oulun seudun ammattikorkeakoulu on mukana. Muotoile musiikki –performanssi on tilattavissa kulttuuripalveluna esimerkiksi julkista taidetta hankittessa tai se voi toimia osana festivaalia, taidetapahtumaa tai yrityksen tai työyhteisön henkilöstön virkistystoimintaa.  Täyden palvelun konsepti taltioi esityksen ja koostaa siitä lyhyen videopätkän muistoksi. Palvelun konseptoivat Johanna Leponiemi ja allekirjoittanut.

Tapahtumasta voimaantunut tapahtuman tuottaja ja taltioija

Karoliina Niemelä

Jos Italia on saapas...

...Sisilia on kivenlohkare, jota kengän kärki potkaisee.

Luulin, että Sisilia on köyhä pieni saari, jossa elää köyhiä ja vaatimattomia mustapukuisia ihmisiä. En olisi enempää voinut olla väärässä. Lentokoneessa soi italialainen oopperamusiikki, jota matkustajat hyräilivät koneesta poistuessaan. Taksit olivat uusia ja tilavia, tiet leveitä ja siistejä ja Palermon kaupungissa lähes yhtä paljon asukkaita kuin Helsingissä. Tyylikäs hotelli, jossa oli Koneen hissi, sijaitsi vakavaraisen sataman kupeessa ja kaupoissa oli myytävänä Guccin ja Pradan tuotteita nelinumeroisiin hintoihin.

Kesäinen lämpö helli 320 osallistujaa AEC:n 60-vuotista toimintaa ja 40. konferenssia juhlistavassa seminaarissa. AEC  on kulttuuri- ja koulutusverkosto, joka edistää toiminnallaan ensisijaisesti Euroopan musiikkikorkeakoulujen ja musiikin, taiteiden ja kulttuurin asemaa nyky-yhteiskunnassa ja tulevaisuudessa.

Äänestys

Suomalaisista musiikkikorkeakouluista seminaarissa olivat Oamkin lisäksi edustettuina Sibelius-Akatemia, Metropolia ja Centria. Yksi seminaarin tärkeimmistä anneista on mahdollisuus kansainväliseen verkostoitumiseen, ja mukavaa ja hyödyllistä on vaihtaa kuulumisia myös kotimaisten kollegoiden kanssa. Ouluun tarjoutui matkan konkreettisina tuloksina  kolme Erasmus-opettajavaihtoa Italian Livornosta ja Triestestä. Kulttuurialan yksikkö sai myös kutsun AEC:n popjazz-platformin kokoukseen helmikuussa. Vaihdoin ajatuksia musiikin etäopetukseen liittyen tanskalaisten ja italialaisten kanssa. Tapasin seminaarissa materalaisen kapellimestarin, joka on opiskellut Helsingissä Jorma Panulan johdolla ja joka osasi muutaman sanan suomeakin (kiitos, perkeles).  Hänen kotinsa on Materassa konserttitalo Casa Cavan alla, jossa olen kahdesti vieraillut. Maailma on pieni.

Seminaarin keskusteluaiheet olivat varsin yleismaailmallisia. AEC:n toiminnan kehittämisen lisäksi puhuttiin mm. kansainvälisyydestä, yrittäjyydestä, arvioinnista, polifonia-hankkeista, musiikin genrerajat ylittävästä yhteistyöstä ja taiteellisesta tutkimustyöstä. Tavoitteena on saada sekä opettajat että opiskelijat aktiivisemmin AEC: n toimintaan mukaan, ja se edellyttää internetin hyödyntämistä. AEC:n konferensseja toivotaan kehitettävän sellaiseen suuntaan, että isoissa luentosaleissa istuminen vähenee ja pienryhmätyöskentely lisääntyy. Olikin huomattavissa, että keskustelu kävi kuumana working groupeissa.

Konferenssi ei kilpaillut ARENE:n kulttuurialan kehittämispäivien kanssa uuden tiedon välittämisessä tai ajankäytön tehokkuudessa, mutta kylläkin ympäristöllään, historiallaan, ilmapiirillään, ruokatarjoilullaan ja kulttuuriannillaan. Muualla euroopassa vasta keskustellaan monista sellaisista asioista, mitä pohjoismaissa jo tehdään esimerkiksi valmistuvien opiskelijoiden työllistymisen edistämiseksi tai opiskelijoiden sitouttamiseksi korkeakoulujen toiminnan kehittämiseen. Hyviä käytänteitä riittää varmasti jaettavaksi jokaisesta ilmansuunnasta.

Seinäkoriste

Konferenssin yhteydessä kuulimme luonnollisesti useita musiikkiesityksiä, yksi koskettavimmista oli lapsikuoron kirkasääninen laulu paikallisessa kirkossa. Viimeisenä iltana pääsimme Euroopan kolmanneksi suurimpaan oopperataloon Teatro Massimoon sinfoniakonserttiin, jossa esiintyi musiikin opiskelijoista ja ammattilaisista koostuva sinfoniaorkesteri kapellimestari Gaetano D'Espinosan johdolla. Solisteina esiintyivät Ugo Guagliardo, basso, ja nuori viuluvirtuoosi Andrea Obiso. Yli 1300-paikkainen sali oli loppuunmyyty.

Kotimatka kesti kauan. Aikani kuluksi selvitin, mistä Palermon lentokentän nimi Falcone e Borsellino tulee - haukasta ja lompakosta? Ystävykset Giovanni Falcone ja Paolo Borsellino olivat molemmat kotoisin Palermon melko köyhältä alueelta, tekivät uran mafianvastaisina tuomareina ja joutuivat mafian murhaamiksi kahden kuukauden sisällä vuonna 1992. Samana vuonna  heille myönnettiin Italian "Medaglia d'oro al valor civile" (Kultainen mitali siviiliurotyöstä) heidän ponnisteluistaan rikollisuutta vastaan. Alueen historia näkyy muussakin kuin vanhoissa palatseissa.

Riitta Tötterström 14.11.2013

Kuvissa sisilialainen pizza, magnolia ja näkymä yliopistolta.

 

 

 

Kulttuurialan kehittämispäivät 5.-6.11.

Humanistinen ammattikorkeakoulu onnistui hyvin tavoitteessaan tarjota ajatuksia herättävää ja mielenkiintoista ohjelmaa kulttuurialan kehittämispäivillä 5.-6.11. Helsingissä. Humakin toimintaa on kehitetty lähemmäksi työelämää pedagogisella mallilla, jossa opettajat ovat valmentajia, opiskelijat oppivat perustaidot kahdessa vuodessa kampuksilla ja työskentelevät opintojen loppuvaiheessa projekteissa eri yhteistyötahojen kanssa. Humakilla on toimipisteitä Helsingissä, Turussa, Kuopiossa ja Jyväskylässä, ja kaikilla noilla paikkakunnilla toimii koulutuksen kanssa samoissa tiloissa sellaisia alan edustajia, joiden kanssa yhtetyö on molempia osapuolia hyödyntävää.

Humakin toimitusjohtaja Tapio Huttulan tervehdyksen jälkeen Markus Vähälä Lyhty ry:stä puhui kulttuurin tehtävästä. Hän avasi kehitysvammaisten toimintaa kulttuurialalla. Voivatko vammaiset olla itsenäisiä toimijoita kulttuurialalla? Voivatko he menestyä ja jopa rikastua? Voivatko he toimia kansainvälisessä ympäristössä?

 

 Kulttuuri-ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki Radio Valon haastattelussa.

 

Pertti Kurikan nimipäivien vetoomus vammaisilta hankittavien kulttuuripalveluiden suorahankinnan mahdollistamiseksi.

Erityisasiantuntija Kari A. Hintikka käytti oman aikansa tehokkaasti puhumalla mm. verkkovoiman tulevaisuudesta. Luovien alojen työmarkkinat ovat jatkuvassa muutoksessa. Brändit vaativat yhä kokonaisvaltaisempaa kanava- ja läsnäolohallintaa. Nuoret hybridiosaajat ovat kysyttyjä työmarkkinoilla: 3D-mallinnus, animaatio, konseptointi, käytettävyys, muotoilu, ohjelmointi, videotuotanto, visuaalinen suunnittelu, äänisuunnittelu. Työtarve kohdentuu ja siirtyy uusiin laiteympäristöihin ja -kanaviin.

Hintikka puhui myös viraalimarkkinoinnista, joukkoistamisesta ja joukkorahoituksesta. Onnistuisikohan seuraavan Leevi Madetoja -pianokilpailun palkintorahojen hankkiminen joukkorahoituksella?

Esimerkkejä joukkoistamisesta:

TheSheepMarket

Curiosity: What's Inside the Box?

I love bees

Soundcities

Toimitusjohtaja Pekka Qvist Metaverstas Oy:stä puhui erilaisista oppimisympäristöistä. Hän peräänkuulutti pedagogiikan paradigmamuutosta. Asioita tulee tehdä uudella tavalla, ei tuoda nykyisiä toimimattomia tapoja uuteen ympäristöön. Tämä on hyvä muistaa esim. verkkopedagogiikan mahdollisuuksia tutkittaessa. Virtuaalisista oppimisympäristöistä on monenlaista hyötyä. Yhtenä kuriositeettina esityksestä jäi mieleen, että ammattiopiston alaikäiset opiskelijat voivat harjoitella virtuaalipanimossa oluen tekemistä, kun eivät ikänsä puolesta voi sitä tehdä reaalimaailmassa ennen kuin viimeisenä  opintovuotenaan.

Toimittaja Jussi Lähde kertoi Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjasta ja siitä, miten ihmiset alkoivat leipoa kampanjan aikana kakkosen muotoisia pullia, asettelivat pihavalonsa kakkosen muotoon ja toteuttivat Helsingin rautatieasemalla kuorolauluflashmobin, josta tuli televisiomainos vaalikampanjaan. Haaviston kampanjakassa oli vaalien ensimmäisen vaiheen jälkeen tyhjä, mutta kansalaiset lahjoittivat yhdessä yössä 100 000 euroa toisen vaiheen toteuttamiseksi. Kampanjalla ei ollut tiukkaa organisaatiota, ihmiset tekivät asioita ilman lupaa ja ilman pitkäaikaista ennakkosuunnittelua, ilman kontrollointia, graafista ilmettä tai konseptoituja ohjeita.

Kulttuurinen muutos on menossa; New Yorkissa puolet matkailijoiden yöpymisistä tapahtuu muualla kuin hotelleissa, nuoret hankkivat kokemuksia ennemmin kuin materiaa. Halutaan elämyksiä jakamisen kautta.

Ennen illallista, Kaj Chydeniuksen lauluja ja vapaamuotoista ammattikorkeakoulukeskustelua Karelia-amk:n toimitusjohtaja Petri Raivo johti ystävällis-tehokkaaseen tapaansa Arenen kulttuurialan kehittämisryhmän kokouksen, jossa vertailtiin eri ammattikorkeakoulujen opintosuunnitelmatyötä ydinosaamisen ja täydentävän osaamisen näkökulmasta. Monessa ammattikorkeakoulussa opintokokonaisuuksien laajuudet ovat viidellä opintopisteellä jaollisia, jolloin opintotarjontaa voidaan helposti hyödyntää yli yksikkörajojen. Useissa ammattikorkeakouluissa ydinosaamiseen varataan nelivuotisen tutkinnon laajuudesta 210 op, jolloin yhteiseen täydentävään tarjontaan jää 30 op.

Tiiviin tiistain jälkeen minulta jäivät keskiviikon esitykset kuulematta, kun suuntasin matkani kohti Sisilian Palermoa ja AEC:n yleiskokousta. Palanen parasta suomalaista kesää ei tuntunut etukäteen yhtään hassummalta ajatukselta keskellä marraskuun harmautta.

 Riitta Tötterström 11.11.2013

Pozdrav z Prahy - Terveisiä Prahasta!

Osallistuimme opetuksen, koulutuksen ja verkko-oppimisen konferenssiin 17. - 18.10.2013 Prahassa. Multidisciplinary Academic Conference – International Academic Conference on Education, Teaching and E-Learning http://www.instituteavc.eu

Konferenssin avasivat prof. Dr. Miroslav Svitek (Dean of Faculty of Transportation Sciences of Czech Technical University of Prague) ja Mgr. Jakub Starek (Director of the Department of Educational System, The Ministry of Education, Youth and Sport).

 

Konferenssiin osallistujia oli mm. Turkista, Kreikasta, Puolasta, Slovakiasta, Venäjältä, Suomesta, Itävallasta, Espanjasta, Yhdysvalloista, Australiasta, Intiasta, Taiwanista, Saudi-Arabiasta ja Etelä-Koreasta.

Konferenssin aiheita olivat mm. verkko-opetus, sosiaalisen median hyödyntäminen opetuksessa, kielten opiskelu, tiedon visualisointi, ahotointi (mm. Puolassa ollaan hyvin alussa tässä). 

Tässäpä muutama mielenkiintoinen aihe:
Tiedon visualisointi; Charting your course: Visualization Techniques to Enhance Teaching Prof. Murali Krishnamurthi and Stephanie L. Richter mm. Castle model (luento-harjoitus-luento-harjoitus) ja High-stress and low-stress tasks http://seeingcomplexity.wordpress.com/2011/02/03/a-short-visual-history-of-charts-and-graphs/

Yksinkertaisten työkalujen (kaaviot, taulukot, graafit) käyttö opintojakson sisällön visualisoinnissa (opintojaksokuvaus, sisältö, toiminnot/tehtävät, palaute) --> opiskelijaorientoitunut opintojakso, vaikutukset oppimiseen.

Juttelimme Murali Krishnamurthin kanssa. Hänellä oli opetusta kolmelle ryhmälle yhteensä 6h/viikossa ja lisäksi käytössään assistentit mm. tilastointia, palautteita yms. varten. Joten malli ei ihan suoraan ole siirrettävissä meille, mutta joitain ideoita toki.

Kreikkalaiset (Kalliopi Stavroulia ja Evanthia Botsari sekä Sarantos Psycharis ja Gerassimos Kekkeris) olivat hyödyntäneet opetuksessaan SimAula (SimAulaproject.eu) opetusympäristöä. SimAULAssa simuloitiin opetusharjoitteluluokkaa tuleville opettajille.

Havaijilainen Patricia Edelen-Smith esitteli Tyynellä merellä käytössä olevan verkko-opetusmallin. Opiskelijoita oli Havaijin eri saarilla sekä Mikronesiassa (erittäin laaja alue, eri aikavyöhykkeet). Käytössä oli sekä verkko-oppimisympäristö (Elluminate ja Blackboard) että AC:n kaltainen sovellus yhteydenpitoon ja interaktioon. Yhteydenpidon osalta esille tuli tarkka aikataulutus (viikottaiset, säännölliset tapaamiset), tarkat tehtävänannot ja eteneminen sekä yhteisöllisyyden tunne välimatkasta huolimatta. Sessiot nauhoitettiin ja arkistointiin, koska yhteydet saattoivat katketa. Kurssitoteutus vaatii mielekkään suunnittelun, resursseja (mm. aika) ja oppimisstrategioiden sisällyttämistä virtuaaliluokkatilanteeseen.

Havaijilainen prof. Garnett J. Smith kertoi mielenkiintoisesta Pasteurin Quadrant:sta, joka tarkoittaa lyhyesti sitä, että tutkimusta tulisi tehdä horisontaalisesti käytännön työn ja tutkimuksen yhteistyössä. Tämänhetkinen tutkimusote on hyvin vertikaalinen – tutkijat tutkivat ja tutkimustulokset eivät välttämättä kohtaa käytännön kenttää. (Researchers: evidence-based practices Practioners: practice-based evidence)

Australialaisen Shaun Nykvistin esityksessä (Mixing higher education teaching and learning with mobile devices and social media) tuli esille sosiaalisen median sekä mobiililaitteiden käyttö opetuksessa. Hänen mukaansa ei niinkään ole tärkeää mitä sovellusta tai laitetta käytetään kun joka tapauksessa opiskelijat hyödyntävät niitä omalla tavallaan/omalla ajallaan. Laitteet ja sovellukset voivat parhaimmillaan tukea ja edistää oppimista sekä opetusta. Keskusteltiin myös siitä, että opettaja ei voi tietää kaikista sovelluksista millään kaikkea. Mielenkiintoinen ajatus myös se, että haluavatko opiskelijat sosiaalisen median sovellusten ja puhelinten valjastamista opiskeluun - ovatko edellä mainitut pikemminkin vapaa-ajan välineitä heille? Tutkimuksen mukaan opiskelijat pitäisivät sähköpostia virallisena kommunikointikanavana. Tarvitaan lisää tutkimusta siitä miten opettamis- ja oppimistapoja voidaan tukea sosiaalisen median sovellusten avulla. Opiskelijoilla on riittävät taidot hyödyntää sovelluksia. Opettajien taidot vaativat kehittämistä.

Tutustuimme ihastuttavaan, vanhaan Tsekin pääkaupunkiin Prahaan ja sen nähtävyyksiin ennen konferenssin alkua. Kaupunki näytti parhaat puolensa ilmankin suhteen – lämpötila pysytteli kymmenen asteen yläpuolella auringon lämmittäessä mukavasti, joskin pientä sadettakin oli osan päivää. Kuulimme matkan aikana, että Ouluun oli satanut jo ensilumi joten saatoimme nauttia vieläkin enemmän kävelystä Prahan kaduilla ihastellen lukuisia vanhoja rakennuksia. Kävimme mm. Vituksen katedraalissa ja Loretan luostarimuseossa.

 

800 -luvun lopulla perustetussa Prahassa on asukkaita pitkästi toista miljoonaa ja se sijaitsee Vlatava-joen rannalla. Hotellimme sijaitsi nähtävyyksistä ehkä tunnetuimman, Kaarlen sillan kupeessa. 

 

Uskallus heittäytyä – oppia uutta. Ei voi tietää mitä opintojakso tuo tullessaan, opettaja ei ole kaikkitietävä hahmo, jonka mukaan opetus etenee. Opettajakin voi oppia uutta ja olla tietämätön – yhdessä opimme.

 Maarit ja Paulina