Pieninkin yhteinen jaettava

Jo seitsemättätoista kertaa järjestetty Kongressi-tapahtuma kokosi 17.-18.4.2013 Finlandia-talolle tapahtuma-alan ammattilaisia sekä alan palveluntarjoajia. Minä tapahtumatuottajana kävin osallistumassa ensimmäistä kertaa.

Ohjelmassa oli tarjolla mielenkiintoisia puheenvuoroja ja toisaalta tapahtuman ilmapiiriä oli hyvä aistia juuri tapahtumatuottajan näkökulmasta, seurata, miten järjestelyt on hoidettu, minkälaisia kukka-asetelmia kussakin tilassa on, miten opasteet on laitettu, miten aikataulut on koottu, jne. Paikkana Finlandia-talo oli sikäli hyvä, että siellä on useampi tila, jossa koulutuksellisia puheenvuoroja voidaan järjestää ja toistaalta näiden olemassa olevien salien lisäksi tiloista oli rajattu väliaikaisilla rakennelmilla muutama lisätila. Yhteensä erilaisia saleja oli käytössä 7. Toisaalta, kun tiloja oli muokattu väliaikaisin seinin, vaikutti se melko sokkeloiselta; sisäänkäynti oli kerroksessa 1, näyttely- ja muita tiloja kerroksissa 0-2, joten piti olla tarkkana, mistä nurkasta tai portaikosta liikkuu kerrosten välillä, jotta pääsee sinne, mihin on menossa.

Ohjelma oli koottu niin, että esitysten välillä piti vaihtaa tilasta toiseen, joten messuosastojen ohi oli käveltävä monta kertaa päivän aikana. Toisaalta osallistujia oli selvästi kahdenlaisia, niitä, jotka kiersivät esittelypisteissä ja niitä, jotka kävivät ensisijaisesti kuuntelemassa esityksiä. Itse kuuluin jälkimmäiseen joukkoon. Kävin kuuntelemassa erityisesti sellaisia esityksiä, jotka liittyvät työhöni tapahtumatuottajana. Ensimmäisessä Satu Penttinen ja Eva Taskinen käsittelivät tapahtumamarkkinointia organisaation kulttuurin vahvistajana. Esityksessä todettiin, että tapahtumien rooli on ja pysyy, sillä vaikka kuinka asioita voidaan hoitaa puhelimitse ja verkossa, ihmiset haluavat tavata kasvokkain. Puhuttiin paljon tapahtumamarkkinoinnista ja markkinoinnin roolista yleisemmin liiketoiminnan sparraajana.

Seuraava mielenkiintoinen esitys oli  päätoimittaja Jussi Lähteen. Hän jakoi oman sixpackinsä tapahtuman tiedottamiseen liittyen. Hän korosti etenkin tiedottamisen oikea-aikaisuutta - ja toisaalta vapaaehtoisten hyödyntämistä tapatuman järjestämisessä: "Anna ihmisten tehdä omilla ehdoillaan, omia unelmiaan toteuttaen!" Ohje, josta on hyötyä monessa.

Kongressin ohjelmassa oli myös paljon erilaisia tietoiskuja. Itse käivn kuuntelemassa muutamaa. Mielenkiintoinen esitys oli Tuija Kauppisen puheenvuoro hyvästä businessimagosta. Toki hän oli paikalla myymässä omaa palveluaan, mutta hyvä oli pysähtyä välillä miettimään myös sitä, mitä haluaa viestittää pukeutumisellaan tavatessaan organisaation edustajana asiakkaita ja sidosryhmien edustajia. Tuijan ohje oli: "Panosta takkiin, silmälaseihin ja käsilaukkuun. Käsilaukku voi olla myös statement." Käsilaukkuja naiselle riittää kuulemma kaksi, toinen talvi- ja toinen kesäkäyttöön. Hän korosti toisaalta myös sitä, että imagoon kuuluu ulkoisten elementtien lisäksi myös hyvä elämänhallinta, liikunta, ravinto ja lepo. Kaikki ne vaikuttavat siihen, miten me käyttäydymme ja miltä me näytämme.

Keskiviikkopäivä päättyi paneelikeskusteluun aiheesta Onnistuneen tapahtuman tavoitteet ja tulos. Keskustelemassa olivat Hanna Heikkinen, Jussu Koppanen, Mika Lehtinen ja Nina Ståhls. He puhuivat esimerkiksi siitä, mikä on tapahtuman omistajan, meeting ownerin, rooli, ja haasteista tapahtuman omistajan ja tapahtuman järjestäjän välissä. On tärkeää, että tapahtuman omistaja tietää, miksi tapahtumaa järjestetään, ja että omistajien tavoitteet on tiedossa koko organisaatiossa. Puhuttiin paljon osallistumisesta ja osallistamisesta, osallistamisesta erityisesti. Ihmiset haluavat osallistua tapahtumiin, joissa yhdistyvät "learning, networking ja motivation". Vuorovaikutus tapahtuman osallistujien kanssa aloitetaan jo ennen tapahtumaa ja toisaalta tapahtuman jälkeen on hyvä kysyä osallistujilta, oppivatko he jotain uutta. Kun rationaaliset asiat esitetään emotionaalisesti, jää pysyvämpi muistijälki. Esityksen viimeisiä kommentteja oli se, että tapahtuman osallistujan tulee kokea saaneensa tapahtumassa rahoilleen tai ajalleen vastinetta - ja sen päälle jonkin Vau! -elämuksen. 

Vau! -elämyksestä jatkettiinkin torstaina, kun Oulusta kotoisin oleva Michelin-kokki Sauli Kemppainen puhui ruokailujen tärkeydestä esimerkiksi seminaaripäivän aikana. Ihmiset tarvitsevat energiaa, jotta jaksavat keskittyä ja tehdä töitä. Toisaalta, keittämisen tulee lähteä siitä, että ruoka maistuu hyvältä. Hän totesi moneen kertaan, että ruoka on juuri sellainen, josta erilaiset seminaari muistetaan, etenkin, jos siihen on liittynyt yllätyksellisyyttä ja aikaisemmin mainittuja Vau! -elämyksiä. Ruuan pitää maistua, siinä pitää olla joku yllätyksellisyys, ruokailut pitää ajoittaa oikein ja palvelun pitää olla hyvää ja ammattimaista.

Mielenkiintoinen esitys oli myös Anne Lahnajärven puheenvuoro tiedottamisen tuskasta ja onnesta. Hän korosti erityisesti sitä, että viestinnän pitää olla avointa, aktiivista ja ajankohtaista. Toinen asia, jota hän korosti oli se, että markkinointiviestintä ja muu viestintä tulee pitää erillään toisistaan. Lopuksi hän totesi, että jos yritys säästää, tapahtumat eivät ole oikea säästökohde. Olen samaa mieltä ;-)

Kiertäessäni ja katsellessani messuosastoilla löysin helmiä, esimerkiksi Oulun osastolta alkoholitonta Kuusenkerkkä-kuohujuomaa ja Logomon ja Ruissalon kylpylän osastojen edessä esiintyneen Club for fiven. Jonottaessani saman osaston jäätelötiskille kuulin Club for fiven laulajien keskustelevan siitä, miten valtavan kallista tällaisten konferenssien järjestäminen on - asia, jota mietin osastoilla kävellessäni useita kertoja itsekin. Tapahtumaan tulevat esittelijät suunnittelevat ja sisustavat omat osastonsa, hankkivat sinne esiintyjiä ja hyvää tarjottavaa - ja kuljettavat sen kaiken messuilla osastolle, josta maksavat vuokraa. Toisaalta, kuten puheenvuoroissa kuulin, ihmiset haluavat edelleen osallistua tapahtumiin verkostoitumaan, oppimaan ja motivoitumaan. Konferenssi 2013 tavoitti keskiviikkona 1600 osallistujaa ja torstaina vain vähän vähemmän.

Opettavainen kokemus.

Mira Kolanen, tapahtumatuottaja

Pahoitteluni kuvien huonosta laadusta. Puhelimen kamera ei ole kovin hyvä.

Culma- hankkeen matka Petroskoihin 10.-12.4.2013.

Tapahtumatuotannon ja kulttuurimatkailun täydennyskoulutuksen Culma- hankkeen käynnistysseminaari 11.4.2013 Petroskoissa onnistui monella tasolla. Hankkeen venäläiset kumppanit esittelivät laajasti omien alueidensa tapahtumatuotanto- ja kulttuurimatkailutoimintaa. Karjalan alueen kunnissa kuten Olonets (Aunus), Pryazha ja Kostamus on runsaasti kulttuuritarjontaa. Esityksistä jäivät mieleen mm. Kostamuksen monikulttuurisuus: suomalaisten avulla kaupunki rakennettiin lähes tyhjästä ja kaupunki imi asukkaita ympäri venäjää. Kaupunki on nykyisin eräänlainen venäläisten kansojen sulatusuuni, jossa asuu 26 eri kansallisuutta. Juhlia riittää ympäri vuoden.  Huhti-toukokuussa vietetään kaupungin 30 vuotisjuhlia näkyvästi mm. White Roads -projektin avulla. Pryazhan alueella järjestetään useita mielenkiintoisia tapahtumia, mm. Kindesavan huumorifestivaali (10 000 vierailijaa) ja Karjalassa kolmet koiravaljakkokilpailut ja jopa lajin MM-kisat. Kinnermäen kulttuurifestivaaleilla käy 10 000 - 20 000 vierasta tapahtuman aikana kesällä. Olonetsissa järjestetään mm. hanhien juhla huhtikuussa, kun kevätmuuton yhteydessä pelloille laskeutuu tuhansia hanhia. Lisäksi järjestetään mm. suourheilun kilpailut, jossa lajeina jalkapallon lisäksi mm. sulkapallo, tennis ja lentopallo. Olonetsissä järjestetään joulukuun alussa joulupukkifestivaalit isäntänä Karjalan joulupukki Pakkaine, ja muina vieraina mm. Pakkasukko sekä Siperian Jakutian ja Rovaniemen joulupukit. Kirkkomusiikin ystäville järjestetään Olonetsissä ortodoksisen lauletun kirkkomusiikin festivaali karjalaksi ja venäjäksi.

Kaiken kaikkiaan useat Karjalan tapahtumat ovat kilpailuhenkisiä mutta leikkimielisiä, ja niiden teemat on kehitetty kylän tai alueen omista vahvuuksista.

Lucia ja Jussi esittelivät seminaarissa Oamkin kulttuurialan ja liiketalouden yksikön opetus- ja tk-toimintaa. Lisäksi Lucia esitteli suomalaisten hankekumppaneiden eli Oulun juhlaviikkojen tapahtumatuotantoja ja Oulun sekä Pudasjärven kaupunkien tapahtumatoimintaa ja luovien alojen kehittämistä.

Kun virallinen seminaariosuus oli ohi, Petroskoin yliopiston ja hankekumppaneiden muodostama isäntäväki johdatti meidän paikalliskulttuurin äärelle, ja saimme maistella illallisella erilaisia perinneruokalajeja ja juomia. Joka välissä kohoteltiin maljoja, kaikki tietenkin toinen toistaan parempien maljapuheiden saattelemina. Yritimme itsekin kehua ja kiittää vuolaasti isäntiämme upeasta kokemuksesta, sekä sanoa edes yhden sanan venäjää jossain kohdin: Spasiba! (kiitos). Erilaisten tarinoiden kertominen ja vastapuolen naurattaminen kuuluivat seurusteluun, vaikka läsnä oli varsin arvovaltaisia henkilöitä, mm. yliopiston Krimel-instituutin johtaja. Isäntämme Denis Pyzhikov toimi tulkkina erittäin ansiokkaasti koko illan ajan, vaikka moni isännistäkin osasi englantia erinomaisesti. Saimme myös seurata paikallisen kulttuuri- ja taideopiston (Karelian College of Culture and Arts) tanssin opiskelijoiden huikeaa tanssiesitystä ravintolassa. Muutamia kulttuurierojakin tuli tässä yhteydessä havaittua. Venäläinen yleisö osallistui innokkaasti taputtaen ja huutaen kaikkiin ohjelmanumeroihin. He myös lähtivät mukaan kaikkiin tanssinumeroiden välissä leikittyihin seuraleikkeihin. Yleisössä oli niin nuoria kuin vanhojakin ihmisiä. Me suomalaiset istuimme turvallisesti salin takarivissä hämärässä ja vältimme onnistuneesti kaikki tanssiin hakuyritykset. Olemme selvästi ujompaa sorttia kuin Karjalan asukkaat!

Petroskoi on Karjalan alueen pääkaupunki. Noin 200 000 asukkaan kauppakaupunki sijaitsee Karjalan eteläosassa. Matkaa Ouluun noin 750 km ja ajomatka kestää noin 12 tuntia riippuen tullimuodollisuuksista.

Automatkalla Etelä-Karjalassa ja Petroskoin kaduilla kävellessä kävi selväksi, että Karjalassa tuloerot ovat hyvin suuret. Nuhruinen maaseutu muuttuu hyvin äkisti Petroskoita lähestyessä teollisen kaupunkimaiseksi. Karjalan alueen metsiä ei ole hoidettu tai juurikaan hyödynnetty, ja niiden puuvarantoa voisi taloudellisesti hyödyntää alueen kehittämisessä, jos omistaja eli Venäjän valtio niin haluaisi. Karjalan maaseudun kylistä on väki muuttanut jatkuvasti kasvukeskuksiin. Maaseutu on tyhjentynyt, kuten on monin paikoin käynyt Suomessakin.

Yllätyimme positiivisesti moneen kertaan matkan aikana, esim. kun kysyimme neuvoa englanniksi tai sanakirjasta huonoa venäjää sopertamalla, saimmekin vastauksen selvällä suomen kielellä! Karjalan kieltä osasi aina joku ja sitä ymmärsi varsin helposti. Tulipa välillä vastaan joku venäläinenkin, joka oli kiinnostuksen vuoksi opetellut suomea.

Perjantaiaamuna oli lähdettävä vastentahtoisesti kotimatkalle. 12 tunnin pituinen automatka ei tuntunut läheskään niin houkuttelevalta kuin paikallisiin kulttuuritapahtumiin ja –kohteisiin tutustuminen. Valitettavasti aikataulumme ei sallinut jälkimmäisiin enää aikaa käytettäväksi. Kaikille kolmelle matkalaiselle jäi vielä paljon tutustuttavaa myöhempiä matkoja varten. Lyhyt visiitti oli täydellinen kokemus ja kulttuurikylpy, joka sytytti halun tietää ja oppia lisää Karjalasta ja Venäjästä. Suosittelemme lämpimästi vierailua Petroskoihin ja Karjalan seuduille.

Culma-hanke on nyt virallisesti käynnistynyt ja toiminnan suunnittelu jatkuu mm. hankepartnereiden tarpeiden kartoittamisella. Hanke kestää 7.10.2014 saakka.

- событие группа (Tapahtuma-ryhmä eli Lucia Jakobsson, Heikki Timonen ja Jussi Haukkamaa)

Lue lisää

Jo pari kertaa aikaisemmin minulla on ollut mahdollisuus vierailla keväisessä Italiassa, joten pitääkin paikkansa, ettei kahta ilman kolmatta. Toivottavasti tämä ei kuitenkaan jää viimeiseksi reissukseni ja nyt tuntuukin, että italian kielen opiskelu tulevaisuutta ajatellen saattaisi olla hyödyllistä, uusia seikkailuja siis odotellen. Olen aikaisemmin ollut opettajavaihdossa Triestessä, joista ensimmäinen reissu oli ikimuistoinen seikkailu Islannin tuhkapilvien ansiosta. Toinen Tristen opettajavaihto oli viime keväänä ja onnistui hyvin ilman suurempia kommelluksia.

Nyt keväinen Italian vierailuni suuntautui Roomasta noin 130km etelään Cassinon kaupunkiin, jossa Working with Music -kansainvälisen hankkeen toinen seminaari pidettiin 24.-25.3.2013. Hankkeen tarkoituksena on antaa nuorille italialaisille musiikin ammattilaisille mahdollisuus päästä työharjoitteluun Eurooppaan oppimaan kansainvälisyyttä työelämätaitojen ohella paremman työllistymisen toivossa. Lähettävinä kouluina toimivat italialaiset konservatoriot ja vastaanottajina on ollut jo lukuisa joukko musiikin eri organisaatioita ympäri Eurooppaa.

Vuosi sitten yksikön johtajamme Riitta Tötterström otti osaa ensimmäiseen seminaarin ja nyt minä sain vuorostani mahdollisuuden osallistua tähän toiseen seminaariin. Suomesta Metropoliasta oli edustus, mutta muuten osallistujat olivat etupäässä Keski-Euroopasta ja Italiasta. Mukavaa ja kansainvälistä porukkaa ja keskustelu virtasi vuolaana. Pöytäseurueissa puhuttiin italiaa, englantia, ranskaa, saksaa, eli välillä tuli tunne, että puhuimme yhdessä "vieraita kieliä". Yllätyksenä minulle oli, että suurin osa seminaarin puhujista puhui ainoastaan italiaa, joka simultaanitulkkauksen kautta käännettiin englanniksi. Kuulokkeista kuului molemmat kielet päällekkäin ja todella kovaa, joten kuuntelu ja ylipäätänsä keskittyminen siihen, mitä puheenvuorossa käsiteltiin, oli todella haastavaa. 

Puitteet seminaarille olivat mitä loistavimmat. Kokoonnuimme historiallisesti kuuluisaan Montecassinon linnoitukseen, joka oli tärkeä saksalaisten ja liittoutuneiden taistelukenttä toisen maailman sodan aikana. Nyt sodassa kärsinyt linnoitus luostariyhteisöineen on vuosien kuluessa restauroitu entiseen asuunsa. Nykyään siellä elää edelleen noin parikymmentä munkkia muusta ympärillä olevasta elämästä eristäytyneenä.

http://www.montecassino.it  

Seminaariohjelma oli mielenkiintoinen; saimme kuulla nuorien muusikoiden kokemuksia työharjoittelusta ja myös siitä, mitä uutta heidän elämäänsä oli avautunut harjoittelun myötä. Myös isäntäkoulujen edustajat kertoivat kokemuksiaan. Yhteisenä kokemuksena tuli vahvasti esille, että tällaista yhteistyötä tarvitaan.  Toisaalta ehkä pieniä näkemyseroja meille suomalaisille tuli nuorien muusikoiden työharjoittelun merkityksestä. Nuorten muusikoiden kokemuksista korostui, kuinka heidän oma soitto-/laulutaitonsa oli mennyt eteenpäin. Toki tämä on tärkeää jokaiselle muusikolle. Suomalaisen kollegamme kanssa keskustelimme siitä, kuinka tärkeää nuorille muusikoille on oppia tekemään muusikon työtä monipuolisesti. On tarpeellista saada tuntumaa siihen, mitä erilaisia taitoja työelämä odottaa nykyään myös nuorilta muusikoilta. Yksinomaan pelkkä soitto-/laulutaito ei enää riitä, vaan sen lisäksi tarvitaan mm. sosiaalisia taitoja, laajempaa näkemystä työstä, avoimuutta, halua ja taitoa markkinoida omaa osaamista jne., tässä vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Harjoitteluun tulevan muusikon työsuunnitelmassa tulee olla kirjattuna monipuolisesti erilaisia tehtäviä soittamisen lisäksi, koska näin voidaan mahdollisesti välttää uupuminen liiallisen soittamisen vuoksi.

Toki seminaariohjelman lisäksi saimme nauttia maittavista italialaisista ruuista, jotka valmisti ja tarjoili nuoret ravintola-alan opiskelijat Istituto Alberghierossa. Nuorimmat opiskelijat olivat noin 15-vuotiaita, mutta hienosti he selvisivät tarjoilusta tärisevistä käsistä huolimatta. Italialaiseen tyyliin meillä oli perjantaina 22.3. illallinen ennen konserttia, mutta lukuisten maittavien alkupalojen vuoksi emme ennättäneet syödä lainkaan varsinaista pääruokaa, koska konsertti oli alkamassa. Uskoisin, että kaikki saivat syödä kylläkseen ilman pääruokaakin. Loppujen lopuksi myöhästyimme siitäkin huolimatta konsertista noin puoli tuntia. Kukaan ei katsonut kelloa tai hermostunut konsertin myöhästymisestä, vaan se alkoi sitten kun kaikki asianomaiset olivat saapuneet paikalle. Olisiko meillä tiukkojen aikataulujemme kanssa tästä jotakin opittavaa? 

Lauantaina oli mahdollisuus tutustua Montecassinon museoon ja ottaa osaa vesperiin. Vierailimme lisäksi Cassinon historiallisessa museossa, jossa esiteltiin seikkaperäisesti toisen maailmasodan tapahtumia Montecassinon kukkuloilla. Julmaa, vaikuttavaa ja raskasta.

Syksyllä 2013 saamme musiikin osastolle kaksi nuorta muusikkoa työharjoitteluun; viulistin Triestestä ja cornistin Frosionesta. Odotamme heitä innolla ja avoimin mielin. Seminaarin yhteydessä tapasin cornistin, Matteo Mastropietron. Kehotin häntä opiskelemaan ahkerasti englantia ennen Ouluun saapumista. Kerroin myös talvesta, vaatetuksesta ja muusta tarpeellisesta. Ihmetykseni oli suuri, kun Matteo tiedusteli, onko meillä koskaan aikaisemmin ollut ulkomaisia opiskelijoita. Varmaankin hän on ajatellut tekevänsä suuren kulttuurisen teon halutessaan harjoitteluun pohjoiseen Ouluun ja Suomeen. En jatkanut enää kyselemällä, ajatteliko hän, että täällä kävelee jääkarhuja kaduilla tms. arktisia juttuja. Matteo sai tietää, että jo musiikin osastolla on ensi syksynä ainakin kolme italialaista nuorta muusikkoa sekä mahdollisesti muita vaihto-opiskelijoita tanssin ja viestinnän osastoilla. Matteo ei siis tule pohjoisen periferiaan, vaan vireään ja kansainväliseen seuraan Oamkssa ja koko Oulun seudun alueella. Tervetuloa kansainvälisyys!

Jaana Sariola

Lue lisää

Kuulostaa kovin tutulta, kun yhteiskuntatieteiden instituutin General Secretary kertoo virallisessa tervetulopalaverissa unkarilaisesta koulutuspolitiikasta. Alun perin Dunaújvárosin Fõiskolan 11 instituuttia on yhdistetty parissa vuodessa kolmeksi instituutiksi. Unkarin oikeistohallitus on pistänyt tuulemaan.

Mediaosaston opettajakollegat, tämän päivän työnsankarit, eivät juuri kommentoi. Ilmeistä luen heidän tunteensa, kun virallinen ääni rämpii tulkin välityksellä jossain poliittisen korrektiuden suossa.

Mediaosasto oli alkujaan itsenäinen mutta nyt osa yhteiskuntatieteitä. Aikaa kuvaa hyvin se, että kolmesta painoalasta - bisnesviestinnästä, mediatekniikasta ja journalismista - viimeksi mainittuun ei otettu viimeksi opiskelijoita ollenkaan.

Kampuksella on asiallinen TV-studio, joka on rakennettu kansallisen TV-kanavan kanssa yhteen sopivaksi. Siellä käyvät harjoittelemassa myös Budapestin maisterivaiheen opiskelijat. Myös radiostudio löytyy ja oma radio, Radio 24.

Koska koulu ei voi pyörittää kaupallista radiota, siitä vastaa erillinen yhtiö, jonka oppilaitos tosin omistaa. Tasaisessa maisemassa radio kuuluu 70 kilometrin säteellä, siis Budapestissäkin, jonne Dunaújvárosista on kuutisenkymmentä kilometriä. Monet opettajat käyvätkin pääkaupungista asti täällä töissä.

Mediakoulutus meikäläistä oppilaitosta vastaavassa Fõiskolassa on painottunut enemmän tekniikkaan kuin sisältöön. Se on oululaisten vaihtareiden kannalta pelkästään hyvä asia, sillä journalismin vääntäminen unkariksi voisi olla hieman haasteellista, vaikka kyseessä onkin sukulaiskieli. Editointisoftat ovat samoja ja muutenkin tekemisen meininki samanlaista. Myös haasteet ovat näillä tulevaisuuden työnsankareilla samat kuin Suomessa: journalismi ei elä kukoistuskauttaan.

Opettajat puhuvat englantia, toiset erinomaisesti ja paremmin kuin toiset. Kaikki kuuntelevat sujuvasti ja yhteistä ymmärrystä löytyy aina tarvittaessa. Oppilaitoksen ystävälliseen väkeen oli helppo tutustua, vaikka ihan mitä tahansa hekään eivät nielleet. Tuliaissalmiakit jäivät kv-toimiston väeltä syömättä. Aikoivat käyttää niitä rangaistuksena opiskelijoille, erityisesti lukuisille turkkilaisille vaihtareille. Turkkilaiset kun ovat makean perään. Se on paljon sanottu unkarilaisilta, joiden omakaan suu ei ole tuohesta tehty.

Unkarilaisnuoret osaavat opettajien mukaan kohtuullisesti englantia. Sen ymmärtää, että vierailuluennolla luokassa, jossa on reippaat sata ihmistä, ei keskustelua juuri synny. Mutta se tuntuu hieman oudolta, että normaalisti jatkuvasti äänessä olevat nuoret ovat opettajan mukaan ujoja puhumaan englantia. Liekö syynä se, että televisiosta ei kuule kuin unkaria. Kaikki on dubattu.

Dunaújváros on kaupunkina todella mielenkiintoinen. Se rakennettiin 1950-luvun alussa sosialistisen realismin ihanteiden mukaiseksi mallikaupungiksi ja maan teollisuuden uudeksi keskittymäksi. Kaupunki on kokonaisuudessaan menneiden työnsankareiden kädenjälkien suuri ulkoilmamuseo ja arkkitehtuurin muistomerkki. Lisäksi kaupungista löytyy lukuisia veistoksia, kauniista jokivarresta varta vasten rakennettu valtava veistospuisto. Rauhallinen kaupunki henkii aikaa, jolloin työllä oli erilainen arvo kuin nykyään.  

College of Dunaújváros: http://www.duf.hu/english

Dunaújváros: http://fi.wikipedia.org/wiki/Duna%C3%BAjv%C3%A1ros

Patsaspuisto: http://www.partvedelem.hu/szoborpark_en.htm

Pertti Sillanpää
kävi opettajavaihdossa Dunaújvárosissa 8.-12.2013

Lue lisää

Kulttuurialan yksikön tanssinopettajakoulutuksen lippulaiva tapahtumien osalta on Arktiset Askeleet - tanssitapahtuma, joka järjestetään tiiviissä yhteistyössä Oulun läänin Tanssialan Tuki ry:n kanssa. Oamkin puolelta työtehtävien puolesta ovat tapahtumassa mukana Kolasen Mira tapahtumatuottajana ja allekirjoittanut eli Kontturi-Paasikon Liisa tapahtuman johtajana. Lisäksi tapahtuma työllistää tanssinopettajaopiskelijoita, jotka pääsevät näkemään ja kokemaan mitä kaikkea viikonlopun mittainen tapahtuma pitää sisällään. 

Vuoden 2013 tapahtuma tanssittiin 21.-24.3 ja vuorossa oli ns. laaja tanssinkatselmus, jossa osallistujat ovat yläkouluikäisiä ja sitä vanhempia, tanssin erikoiskoulutusluokilla olevia tanssijoita tai tanssin ammattiopiskelijoita. Mukana oli tälläkin kertaa upea joukko lahjakkaita ja osaavia tanssijoita eri puolilta Suomea, yhteensä n. 500 tanssijaa huoltojoukkoineen! 

Varsinainen tapahtuma työllistää minut ja Miran lähes ympärivuorokautisesti. Jos emme ole paikalla tapahtumapaikalla niin olemme hoitamassa jotain tapahtumaan liittyvää asiaa tai yritämme saada unta yöllä, kun takaraivossa pyörivät käynnissä olevat asiat, tulossa olevat jutut ja mahdolliset hoitamattomat asiat. Jännittävää on se, että vaikka olen ollut tapahtumasta vastuussa lähes 15 vuoden ajan niin tapahtumaviikonlopun stressi ei helpota. Järjen kanssa tiedän kyllä, että kaikki asiat on hoidettu ja kaikki tulee menemään hyvin, mutta siitä huolimatta olen tapahtumapäivien ajan koko ajan varpeillani ja valmiina reagoimaan, jos asiat  ei toimikaan niinkuin on suunniteltu. Tiedän Miran jakavan tämän tunteen kanssani. Tyhymää ja voimia kuluttavaa, mutta näin se vaan on! 

Huolimatta takaraivossa asuvasta pelosta tämänkin vuoden tapahtuma sujui erinomaisen hyvin. Oululaisen osaamisen näytös "Ookko nää Oulusta" torstai-iltana esitteli laajasti kaupunkimme tanssiosaamista ja oli hengeltään mukavan leppoisa. Mukana oli kymmenkunta oululaista tanssiyhteisöä ja lajien kirjo oli yhtä laaja kuin katselmuksessakin: baletin ja nykytanssin kautta jazziin, showtanssiin ja streettiin kansantanssia ja lattareita unohtamatta. 

Perjantaina saimme vieraita Satakunnan suunnalta, josta saapui joukko Länsi-Suomen opiston tanssilinjan opiskelijoita talkootöihin tapahtumaan. Opiston kanssa tullaan ensi lukuvuonna aloittamaan yhteistyökuvioita avoimen amkin puitteissa, joten heille tarjoitui tässä oivallinen tilaisuus tutustua koulutukseemme, opiskelijoihin ja henkilökuntaan.

Tapahtuman harjoitukset alkoivat perjantai-iltapäivänä ja sen jälkeen tekniikan pojat + heidän kanssaan työskentelevät opiskelijat olivatkin lähes tauotta töissä juhlasalissa ja näyttämöllä sunnuntain loppunäytökseen saakka. Lauantaiaamun harjoitukset alkoivat jo 7 jälkeen ja varsinainen tapahtuma käynnistyi klo 14 avajaisilla ja katselmuksilla. Sunnuntaina tanssittiin katselmukset loppuun ja sokerina pohjalla nähtiin upea loppunäytös, johon arviointiraadit olivat valinneet esitykset viikonlopun annin perusteella. 

 Pohjankartanon sali täyttyi loppunäytöksessä lähes viimeistä penkkiä myöten.