Sillä alkaa olla ilme

Oamkin syysloma, tai opetukseton viikko, ihan miten sitä haluaa kutsua, on ohitse. Tanssijat ja toivottavasti soittajatkin ovat saaneet viikon latailla akkuja. Tuottaja ei ehkä ole lataillut akkuja ja rentoutunut, vaan lähinnä keskittynyt hedonistisesti nauttimaan elämästä. Sähköposti ja puhelin ovat olleet kovassa käytössä lomallakin.

Jo edellisessä junakirjoituksessa kertoilin hieman siitä, että kaikki me Particle Playsin tekijät etenemme hivenen eri tahtia matkallamme kohti valmista lopputulosta. Jatkan korkealentoisia vertauksiani toteamalla, että homma etenee Kallioparkkityömaan tavoin. Luolasto laajenee maan alla ja sitä räjäytellään useissa eri kohdissa, jotta työ pääsee etenemään. Katsotaanpa vähän siis, missä kaikkialla meillä tällä hetkellä räjäytellään.

Tanssijoiden ja muusikoiden harjoitukset pyörivät jälleen loman jälkeen. En ehtinyt enää viimeisellä viikolla ennen lomaa käydä niitä seurailemassa työkiireiden vuoksi, mutta veikkaanpa että tuottaja olisi siellä sotkenut vain läsnäolollaan enemmän kuin hyödyttänyt.

Oman työnsä aloitti ennen lomaa myös pukusuunnittelijamme, ja lavastuksen osaltakin töitä on tehty eteenpäin. Varsinaista lavastajaahan meillä ei ole, vaan Ida kertoo omista tarpeistaan ja minä tuottajana koitan ne sitten hankkia ja toteuttaa parhaan taitoni mukaan tietysti mahdollisimman kustannustehokkaasti (Yäk mikä sana).

Tarkkasilmäisimmät ovatkin varmasti huomanneet, että blogin kuva on vaihtunut. Uusi kuva on graafikkomme Sara Kanasen käsialaa, ja saman ilmeen mukaista materiaalia löytyy toivottavasti pikapuolin julisteen ja flyerin muodossa. Myös Particle Playsin nettisivut ovat ottaneet ensimmäiset näkyvät askeleensa kohti julkaisua. Niille on lupa odotella lisää sisältöä lähiviikkoina. Innokkaimmille odottelijoille lienee jossakin vaiheessa tulossa myös pienenpieni teaser.

Summa summarum, tämän kokoluokan tuotanto vaatii tuottajalta paljon. Suurin haaste ei ole olla jokapaikassa koko ajan läsnä, vaan kaikkien lankojen pitäminen käsissään. On tarjottava koko muulle työryhmälle edellytykset viedä omaa työtään eteenpäin, ja silloin yhteen osa-alueeseen ei voi keskittyä liikaa, vaan kaikki vaativat huomiota. Lomaa edeltäneellä viikolla vuorossa olivat lavastus- ja puvustusasiat, tällä viikolla huomiota vie markkinointimateriaalin ja suunnattoman paperibyrokratian työstäminen eteenpäin. Tuottaja on hyvä silloin, kun kukaan ei huomaa häntä. Niin se vain menee.

Daniel Wallenius
Kirjoittaja on Particle Playsin tuottaja.

Koreografia palasina

Kirjoitus on lähtöisin koreografi Ida Johanssonin kynästä.

Melko tuoreena koreografina näin pitkän teoksen rakentaminen on minulle uutta. Tanssijoiden harjoitukset ovat alkaneet pari viikkoa taaksepäin, ja materiaalia alkaa olla melko mukavasti kasassa. Varmistaakseni että pysymme tiukassa harjoitusaikataulussa, on teoksen rakenne ja osat paloiteltu tanssijoille jo valmiiksi. Kaikki materiaalit ja liikkeet eivät kuitenkaan ole tanssijoille valmiiksi pureskeltuina palasina. Tanssijoiden on luotava itse osa materiaalista ja muokattava koregrafin antamaa materiaalia uuteen muotoon. 

Tanssijoina teoksessa toimivat Oulun seudun ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat. Ensimmäisellä vuosikurssilla on sekä baletin että showtanssin suuntautumisvaihtoehtojen tanssijoita, ja haasteena onkin eheyttää tanssijoiden eri liikkumismuodoista sekä pohjatekniikoista liikkeellisiä teemoja jotka sopivat kaikille tanssijoille. Tanssijoilla on kova työ omaksua saamansa liikemateriaali sekä muokata siitä kypsää, oman kehon rajojen puitteessa toimivaa materiaalia. Eri tekniikkapohjan omaavat tanssijat ovat myös teokselle suuri rikkaus. Liikemahdollisuudet ja tanssijoiden tuottama liikekieli on rikasta, monipuolista ja erilaista. Yhdistämällä osia monien tanssijoiden liikkeistä pyrimme yhdessä rakentamaan liikkumista joka olisi mahdollisimman vaihtelevaa ja kiinnostavaa. Vaihtelevuutta ja liikkeellisiä mahdollisuuksia lisää vielä tieto siitä etteivät tanssijat ole lavalla ihmisiä. Liikkumisen ei ole oltava meille ihmisille ominaista tai luonnollista.

Tanssin pohjana piilee ajatus soluista ja elämän rakentumisesta. Mitkä ovat perusosat jotka löytyvät kaikesta ja kaikista? Mille kaavalle kaikki rakentuu ja miten? Tarkkailemalla elämän kaavoja sekä solujen liikkumista ja jakautumista on löytynyt yhteisiä tekijöitä joista olen rakentanut tapahtumaketjut. Musiikin sävellys rakentuu avaruudelle ja on kaiken ympäröivä ja kaikkialla oleva. Tanssijat taasen edustavat elämää ja sitä pientä osaa joka on elävää ja tietoista. 

Tanssijoiden liikemateriaali on jo osittain rakentunut jopa melko lähelle lopullista muotoaan. Kuitenkin harjoittelu on vasta alkumetreillä. Kun jokainen tanssija on tietoinen askelistaan ja muodostelmistaan alkaa harjoittelu vasta kunnolla. Jokaisen tanssijan on otettava huomioon tilallinen suuntauksensa tanssin aikana, tekniikan parantaminen, liikemateriaalin sisäistäminen ja siihen suhteen luominen, muiden tanssijoiden huomioon ottaminen sekä paljon, paljon muuta. Tanssija ei ole koskaan lavalla yksin, vaan muut tanssijat, muusikot, yleisö sekä tila vaikuttavat suoritukseen. Liikemateriaalin on oltava niin syvällä lihasmuistissa että tanssija pystyy keskittymään kaikkeen muuhun kuin liikemateriaaliin lavalla ollessaan.  Nyt harjoittelu voi todenteolla alkaa. 

Ajatuksia junamatkailusta

Kävin tänään ensimmäistä kertaa seuraamassa Particle Playsin harjoituksia kuvaajamme kanssa. Siinä katsellessani pohdin, että se idea, jonka yli vuosi sitten Joukon kanssa saimme, pyörii nyt vinhaa vauhtia eteenpäin, eikä sitä oikeastaan voi enää pysäyttää. Vaikka seuraava pohdiskelu meneekin kategoriaan erittäin diippiä sitruunaa, päätin silti kirjoittaa sen. Blogin on luvattu kertovan tanssiteoksen synnyn anatomiasta ja tuottajan sekava sielunelämä liittynee siihen olennaisesti.

Mieleeni tuli Particle Playsistä junamatka Helsingistä Ouluun. Tarkemmin sanottuna matka Pendolinolla. Ensin madellaan hitaasti Pasilaan, sitten kiihdytetään vähitellen täyteen nopeuteen. Pari pysähdystä tulee matkalla ja Ylivieskan jälkeen ollaan hetken aikaa jälleen huippunopeudessa, kunnes Kempeleen lakeuksilla aletaan hiljalleen hidastaa ja lopulta pysähdytään Oulun asemalle, napataan laukku olalle ja kävellään ulos viimaan.

Tätä ajatusta kypsytellessäni hoksasin, että vaikka teemme isoa produktiota yhdessä, kuljemme oikeastaan eri junissa kaikki - tanssijat, kuvalliset, muusikot, taiteellinen työryhmä ja tuottaja. Näen Pasilan vaiheena, jolloin oikeasti tajuaa tuotannon olevan täyttä häkää käynnissä. Kuvallisille se varmaan tuli keväällä, kun luonnostelu alkoi. Joukolle ja Idalle se kaiketi tuli, kun he aloittivat oman taiteellisen työnsä. Soittajille se tuli kesällä, kun he aloittivat harjoitukset ja tanssijoilla tuo vaihe oli edessä vasta syksyllä.

Vaikka minä aloitin matkani ensimmäisellä junalla, saavutin Pasilan viimeisenä, vasta pari viikkoa sitten. Se johtuu siitä, että tuottajalla on ollut näkymätöntä työtä ja tekemistä niin paljon, että konkretia on jossain vaiheessa hukkunut Olen tiennyt tekeväni suurta tuotantoa, olevani matkalla kohti Oulua, mutta pääkaupunkiseudun lähiliikenteen asemien näkyessä hitaasssa vauhdissa ikkunoiden toisella puolella en ole aina oikein tiennyt, missä vaiheessa matkaa mennään.

Samalla on myös todettava, että kaikki saavutamme Oulun eri aikoina. Taiteelliselle puolelle pääteasema tullee vastaan viimeisen näytöksen jälkeen. Kuvallisille se tulee, kun he ovat saaneet viimeisteltyä tallenteet ja kirjoitettua projektiraporttinsa. Sen jälkeen minä teen tuotannon dokumentoinnin ja paketoinnin loppuun ja kiikutan jättimäiseksi paisuvan kansion assistenttien pöydälle. Nousin junaan ensimmäisenä ja poistun siitä viimeisenä.

Minulle tuli ensimmäisistä näkemistäni harjoituksista loistava fiilis, sillä tiesin heti ne nähtyäni, että tulen pitämään teoksesta. Uskoin sen kyllä alusta asti, mutta uskomus ei journalistin maailmassa koskaan ole yhtä pitävä argumentti kuin tieto. Istun tällä hetkellä Particle Plays -matkallani vauhtisokeana katselemassa Uudenmaan ja Etelä-Hämeen maisemia ja nauttimassa siitä, että juna kulkee vinhaa vauhtia. Samalla tiedän, että ennen Oulua on vielä asemia jäljellä. Ne asemat ovat hetkiä, kun tuotanto ja koko elämä tuntuvat polkevan paikoillaan, kun mistään ei tunnu tulevan mitään. Tiedän myös, että ne ovat vain asemia, ja lopulta juna jatkaa matkaansa määränpäähän. Tämä pendolino ei routavaurioita tai palavia jarruja tunne.

Vertauskuvista on kuitenkin näin lopuksi palattava tähän päivään, sillä ei tuottajan työ tanssiteoksessa ehkä ihan junamatkustamisesta käy. Tekemistä on todella paljon, varsinkin ihmisellä, joka haluaa aina tehdä työnsä hyvin. Saan kuitenkin tehdä sitä työtä ihanaksi osoittautuneen työryhmän kanssa. Ja näin 16-tuntiseksi venyneen työ- ja koulupäivän jälkeen voi hyvällä syyllä sanoa, että se työ on juuri sitä, mitä tällä hetkellä haluan tehdä.

Daniel Wallenius
Kirjoittaja on Particle Playsin tuottaja

 

Päätös mediahiljaisuudelle

Tämä blogi on viettänyt hiljaiseloa kahdesta syystä. Ensinnäkin siksi, että kesän aikana on tapahtunut Particle Playsin tiimoilta kovin vähän. Toisekseen siksi, että tuottaja on leikkinyt nohevaa lehtitoimittajaa, ja kirjoittanut päivittäisen tekstikiintiönsä täyteen muissa medioissa. Nyt kaikki tuo on kuitenkin historiaa, ja työ tanssiteoksen saattamiseksi lavoille voi toden teolla alkaa.

Viisihenkinen orkesterimme aloitti työnsä yhdessä toissa viikolla. Kokoonpanostamme löytyvät piano, sello, alttoviulu, klarinetti ja huilu. Omien instrumenttiensa lisäksi soittajat soittavat myös muita soittimia hieman pienemmissä määrin.

Tänään yhteisen taipaleensa aloittivat tanssijat, joita on yhteensä parisenkymmentä. He ovat eri-ikäisiä ja hyvin erilaisella taustalla liikkeellä. Tanssijoiden ensimmäinen rasti oli tavata koreografi ja kuulla, minkälaiseen teokseen he ovat päätyneet mukaan. Samalla projektia esittelivät heille sekä allekirjoittanut että säveltäjämme Jouko Tötterström.

Viestintätiimi on toiminut visuaalisen ilmeen luonnosten parissa jo pitkin kesää. Saimme aimo annoksen kansainvälisyyttä mukaan, kun tuottajan ja kahden kuvallisen viestinnän opiskelijan seuraksi liittyi mukaan myös itävaltalainen vaihto-opiskelija. Nyt produktiota tehdään neljällä kielellä: suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja saksaksi. Pääasiallinen työkieli on suomi. Muita kuulee harvemmin, mutta kuulee kuitenkin. Työryhmämme koko on noin 35 henkilöä, joista kaikki tulevat Oamkin sisältä. Siksi pidän tätä produktiota erittäin, erittäin merkittävänä pienelle, mutta pippuriselle yksiköllemme.

Syksyn tähän asti merkittävin tapahtuma oli yhteisen maalimme näytöspäivien päättäminen. Particle Plays saa kantaesityksensä Oulun seudun ammattikorkeakoulun Kulttuurialan yksikön konserttisalissa keskiviikkoiltana 11.12. Torstaina 12.12 näytöksiä on kaksi, ja produktiomme huipentuu lauantaina 14.12. päivänäytökseen. Vajaan kolmen kuukauden aikana ehtii tapahtua vielä ihan valtavasti. Syksystä tulee äärimmäisen työläs, mutta toivottavasti myös äärimmäisen antoisa. Uskon oppivani tuottajan työstä tässä projektissa enemmän kuin missään muualla.

Daniel Wallenius
Tuottaja, Particle Plays

Particle Plays – ideasta musiikiksi

Teksti on teoksen säveltäjä Jouko Tötterströmin käsialaa.

Danielilla ja minulla oli idea tanssiteoksesta. Kun tunnustelut Kulttuurialan yksikössä projektin liikkeelle polkaisemiseksi saivat positiivisen vastaanoton, panimme toimeksi. Koreografiksi saimme Ida Johanssonin, Oamkista tänä keväänä valmistuvan tanssipedagogin. Käytännön seikkojen ohessa olemme pyrkineet huolehtimaan siitä, että olennaisin asia, taiteellinen sisältö, saisi riittävästi huomiota heti alusta asti.

Minä ja Ida pohdimme yhdessä teoksen viitekehystä, sen rakennetta ja ilmettä. On tuntunut siltä, että päämäärämme ovat hyvin rinnakkaisia ja samankaltaisia. Tavoitteemme ovat lähes yhtenevät esimerkiksi suhteessa musiikin hengittävyyteen ja tanssin liikekieleen unohtamatta jaksotusta, dramatiikkaa, elekieltä, valojen käyttöä ja ennen kaikkea kokonaiskonseptia. Teoksen teema on abstrakti, mutta siinä yhdistyvät Idan idea soluista ja minua viime aikoina kiehtoneet avaruudelliset mielikuvat.

Teimme molemmat omat luonnoksemme kokonaisuudesta ja niitä vertaillessamme pääsimme nopeasti yhteisymmärrykseen siitä, miltä teoksen on tarkoitus näyttää ja kuulostaa. Particle playsin kokonaiskestoksi tulee noin 45 minuuttia, ja se on yhtäjaksoinen kokonaisuus, jossa ei ole klassisten balettiteosten tapaan lyhyitä kohtauksia lainkaan. Kaiken on tarkoitus toimia orgaanisesti ja kiinteästi.

Kumpikaan meistä ei varmasti tee omassa työssään kompromisseja, vaikka joutuukin – ja saakin – ottaa toisen näkemyksen huomioon. Olen aina nähnyt tiettyjen raamien asettamisen etukäteen sävellystyötä helpottavaksi tekijäksi, koska silloin konteksti on selkeämmin hahmotettavissa. Yksi raami ja tärkeä tekijä on käytettävissä oleva kamariyhtye, jossa on viisi soittajaa: huilisti, klarinetisti, alttoviulisti, sellisti ja pianisti. Muusikot soittavat omien soittimiensa lisäksi hiukan myös lyömäsoittimia, jotka antavat lisäväriä ja -ulottuvuutta musiikkiin.

Olen tähän mennessä säveltänyt teoksesta puolet, neljä erilaista osaa. Sävelkieli alkaa hitaasti, jopa fragmentaarisesti, ja ensimmäisen kuuden minuutin aikana kuullaan (ja varmaan nähdäänkin tanssin kielellä) niukkaa ja pelkistettyä musiikkia. Sitä seuraavat kolme osaa ovat liikkuvampia, mutta ilmeeltään keskenään varsin erilaisia. Neljäs osa on toccatamainen, varsin rytmikäs hurjimus. Siinä musiikin sähäkkyys, nopeat tahtilajin vaihdokset ja tietty epäsäännöllisyys haastavat tanssijat. Sävellyksen on tarkoitus olla valmis kesäkuun alussa.

Ote Particle Playsin neljännen osan nuottikuvasta
 

Minulle säveltämisessä yksi kiehtovimpia asioita on se, miten alkuideasta syntyy musiikkia. Lopputulos on tuskin koskaan täysin alkuperäisen idean kaltainen. Voisi kuitenkin sanoa, että jos olen säveltämässä Norsua, ei siitä tule Lehmää, vaan ehkä Vaaleanpunainen elefantti tai Mekaaninen leikkinorsu. Musiikki yleensä vie itse itseään, ja joskus liika pakottaminen tuhoaa inspiraation eikä sitä paljon puhuttua flowta synny. Säveltäjällä on oma tahto, mutta usein sävellettävällä musiikilla tuntuu olevan se myös. Tämän haasteen kanssa saa päivittäin työskennellä.

Säveltäminen on kuitenkin käsityöammatti, ja tämä konkretisoituu siinä, että jotkin sävellystekniset seikat toimivat työtä edistävänä jokapäiväisenä apukeinona. Sen vuoksi olen iloinen saamastani sävellysopetuksesta. Kaanon- ja soinnutusharjoitukset sekä pikkutarkat sinfonia- ja miniatyyrianalyysit eivät ole menneet hukkaan. Niissä on musiikkimateriaaleja niin kuin talon rakentamisessa tiilissä, laastissa, puutavarassa ja nauloissa.