Kaksi yötä ensi-iltaan: klarinetisti kertoo, mistä kaikki alkoi

Tekstin on kirjoittanut Particle Playsin klarinetisti Heli Palomaa.
Oli kevät. Lähes jo kesän alku. Olin Tallinnassa viettämässä viimeisiä viikkoja ja valmistautumassa maisterin tutkintooni. Sattumalta olin kotona, kun Suomen puhelimeni soi. ”Vieras numero, luultavasti jokin puhelinmyyjä”, ajattelin. Vastasin kuitenkin ja sain energisen tervehdyksen ja kysymyksen ”Olisiko sinulla hetki aikaa?” Jaaha, mitähän se haluaa minulle nyt kaupata ilmaiseksi. ”No, olen Tallinnassa”, vastasin hieman tylysti. Sillä saa yleensä karistettua osan soittajista. ”Ai, no milloin paalaat Suomeen?” ”En tiedä”, vaikka tosiasiassa taisin olla seuraavalla viikolla menossa käymään, mutta pidin tylyn asenteeni. ”No, jos nyt sitten olisi ihan pieni hetki aikaa?” Aa, tämä on sinnikäs. ”No joo, nopeasti sitten”,vastaan ajatellen vastaanotettavan puhelun raksuttavan laskua minulle. Seuraava kysymys muuttaa kaiken: ”Soitatko sinä klarinettia?” ”Joo.” ”Ja olet tulossa Ouluun syksyllä opiskelemaan?” ”Kyllä”, vastaan jo hieman kiinnostuneempana. ”Oletko sinä muuten J-P:n sisko?” Hämmästyneenä vastaan myöntävästi ja nyt alkaa mietityttää jo kovasti. ”Ollaanko me muuten tavattu?”, soittaja kysyy. ”Öö, mikäs sun nimi olikaan?” ”Daniel” Sitten tajuan: ”Joo! Ollaan, siellä veljeni synttärikakkukahveilla.” Tässä vaiheessa tajuan, että tyly äänensävyni on kokonaan kaikonnut ja Danielin selittäessä tilannetta mahdollisesta klarinetistin paikasta teoksessamme, vastailin vain innostuneesti ”joo” joka väliin.
Alun perin teoksessa piti olla toinen klarinetisti, mutta tilanne muuttui, ja hän lähtikin Oulusta muualle. Tilanne ei ollut vielä täysin varma keväällä ja jäin kesän ajaksi kuulolle. Pohdin puhelun jälkeen, että kylläpäs ääneni muuttui kellossa ja millaisenhan kuvan minusta nyt oikein sai. Puhelin kuitenkin soi uudestaan elokuussa ja nyt tiesin jo, että innokas tuottajamme oli soittamassa minulle. Sain kuulla myös säveltäjän nimen ensi kertaa ja se sai minut hymyilemään. Olin tutustunut hänen tyttäreensä juuri kesän aikana. Materiaalit sain sähköpostiini vain paria päivää ennen lähtöäni parin viikon mittaiselle InterRail-reissulle. Reissusta palattuani opintojen alkamiseen oli vain pari päivää ja jäljellä vielä viimeisten tavaroiden roudaus Ouluun. Totesin Danielillekin, että en kyllä mitenkään saa katsottua materiaaleja ennen reissuani, mutta motivaatio oli suuri heti päästyäni tänne pohjoiseen. 
Olin innoissani projektista. Tiesin, että tämä olisi minun kannaltani oiva tapa päästä mukaan uuteen opiskeluympäristööni. Minua jännitti, sillä muut ihmiset eivät tienneet minusta mitään, mutta tunsivat toisensa luultavasti jo jollain tavoin. Ja ehkä he tunsivat toisen klarinetistin ja nyt minun täytyisi lunastaa paikkani ryhmässä ja harjoittelin paljon. Muusikko tutustuu toiseen parhaiten, kun pääsee soittamaan yhdessä. Siinä oppii nopeasti tuntemaan toisen elekieltä ja persoonaa, ja minusta tuntuukin, että olemme yhtyeenä hioutuneet hyvin yhteen. Enää en jännitä näiden soittajien kanssa soittamista ja ehkäpä he ovat hyväksyneet minut joukkoonsa kolmen kuukauden tiiviin harjoittelun myötä. Toinen mielenkiintoinen aspekti tässä projektissa oli päästä työskentelemään aivan tuoreen musiikin parissa ja itse säveltäjän kanssa. Vaikka nykyään nuotinkirjoitus mahdollistaa säveltäjän ajatusten välittämisen muusikolle hyvinkin yksityiskohtaisesti, saa silti vain keskustelemalla ja kokeilemalla todella esille sen, mitä säveltäjä on hakenut. Ja näin tavallaan muusikko pääsee elämään säveltäjän sielunmaisemaa antaen samalla oman musiikillisen annoksensa peliin. 
Mutta Particle Playsissä ei ole kyse ainoastaan musiikista, vaan musiikki kietoutuu vielä tanssin ja valon maailmaan. Toivon, että voimme tarjota yleisölle mielenkiintoisen ja ennenkokemattoman elämyksen.

Tanssia pianistin näkökulmasta

Tekstin on kirjoittanut Particle Playsin pianisti Jere Tulirinta 

Keväällä minulta kysyttiin, haluaisinko tulla soittamaan uuteen suomalaiseen tanssiteokseen. Piano-opettajani Jouko Tötterström oli säveltämässä paraikaa noin tunnin mittaista teosta ja etsiskeli siihen sopivia soittajia. Halusin olla osana kamariorkesteria, joten innostuin toki ajatuksesta. Olen tutustunut myös aiemmin Tötterströmin teoksiin, ja tiesin, että teoksen pianostemma toisi haasteita ja työstettävää loppuvuodeksi: pianisti tuskin päästää pianistia helpolla säveltämässään musiikissa.
 
Muutama viikko ennen koulun kesälomaa kokoonnuimme kamariorkesterin ja säveltäjän kanssa keskustelemaan teoksesta, sen luonteesta, osista sekä tarinasta. Saimme myös kuulla pieniä ääninäytteitä teoksen muutamista valmiista osista, ja nuottien odottaminen alkoi. Onneksi jo parin viikon päästä saapui sähköposti, jossa ilmoitettiin teoksen stemmojen ja partituurin olevan valmiit. Muutaman minuutin tulostuksen sekä muutaman kymmenen minuutin teippailun jälkeen kesäläksy oli aseteltu pianon nuottitelineelle ja teoksen työstäminen saattoi alkaa.
 
Nyt noin puoli vuotta myöhemmin alkaa teoksen musiikki olla hiottua ja aikaa ensi-iltaan on vielä pari viikkoa. Teoksen kokonaiskuva on selvänä mielessä. Nyt into on suuri tuoda esiin mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita teoksen musiikki on tulvillaan. Esimerkiksi ensimmäisen osan alussa minulla on kohta, jossa naputan lyijykynällä flyygelin rakenteita. Mihin kohtaan flyygeliä naputan? Kenties lukon viereen, vai sittenkin nuottitelineeseen? Soittaminen on hetkellistä, eikä yksikään läpimeno ole samanlainen. Tämän takia teosta soittaessa aika menee kuin siivillä. Meillä on kasassa osaava kamariorkesteri, ja soittajien musiikillinen kommunikointi innostaa tutkimaan ja ilmaisemaan pianostemmaa eri tavoilla.
 
Parin viikon intensiivinen ja tehokas harjoittelu istuttaa musiikin mieleen ja jäseniin. Se jää sinne pitkäksi aikaa - vielä koulun käytävilläkin huomaa viheltävänsä esim. toisen osan sellointroa tai kuudennen osan Bach-viittauksia.
 
Tutustu Particle Playsiin tarkemmin teoksen verkkosivuilla.

Particle Plays, viikot 46 ja 47 - Säveltäjän näkökulmia työstettävästä tanssiteoksesta

Tekstin on kirjoittanut teoksen säveltäjä Jouko Tötterström.

Näin viikolla 46 ensimmäistä kertaa Particle Playsin koreografian. Ida Johansson oli tehnyt antaumuksella töitä nuorten tanssijoitten kanssa, joiden sekä fyysinen että psyykkinen kestävyys ovat koetuksella noin 50 minuuttia kestävän teoksen työstämisen parissa. Kysyin Idalta, joko tanssijat ovat saaneet tarpeekseen PP:n äänimaailmasta, mutta hän vastasi diplomaattisesti, ettei hätää ole.

Tanssijat ovat tähän viikkoon (47) saakka harjoitelleet teosta sähköisen ääninauhan kanssa, jossa akustisten soittimien äänien tilalla on ollut sähköisesti mallinnettuja sointeja. Teoksen musiikista saa onneksi kohtuullisen kuvan tälläkin tavalla, ja karaktäärit sekä tempot ovat kokolailla tiedossa. Muusikot puolestaan ovat harjoitelleet sekä itsenäisesti että minun ohjauksessani, ja sävellyksen kokonaisuus on hahmottunut heille hienosti.

Tätä kirjoittaessani varhain maanantaiaamuna 18.11. meitä odottavat ensimmäiset yhteisharjoitukset muusikoiden ja tanssijoiden kesken. Nyt tanssijat pääsevät totuttelemaan uudenlaiseen äänimaailmaan, kun sähköinen sointi vaihtuu akustiseen. Myös moni rytminen asia muuttuu: konerytmeistä tulee humaaneja rytmejä. Tempo elää, musiikki sykkii luonnollisemmin.

Toivon, että vuorovaikutusta tanssijoitten ja soittajien välillä syntyy, jotta löydämme mahdollisimman suuren synergian esitykseen. Yhteistyötä on ollut alusta asti, kun minä ja Ida suunnittelimme yhdessä teoksen kokonaiskonseptia ja ilmettä. Tästä suunnittelusta kerromme kumpikin tanssiteoksen nettisivuilla. Suuri merkitys teokselle on myös Jari Haavikon luomalla valomaailmalla sekä pienillä, viitteellisillä lisätehosteilla unohtamatta puvustusta.

Tämä päivä on yksi monista erilaisista aluista matkalla kohti esitystä. Palapeliä on aluksi koottu pienen pienistä osasista, kunnes lopulta erilliset palikat eivät enää erotu ja kokonaistaideteoksesta saa isomman kuvan. Tämä kaikki on hyvin jännittävää ja inspiroivaa. Matka päättyy neljän viikon päästä, kun viimeinen esitys on ohi ja käymme kokemuksiamme yhdessä läpi yhtä elämystä rikkaampina.

Monesti sävellyksen matka tekijänsä työpöydältä yleisön nähtäväksi ja kuultavaksi on ajallisesti pitkä ja kivikkoinen. Tämän teoksen kohdalla näin ei onneksi ole, sillä musiikin valmistuttua keväällä nuotit annettiin heti soittajille harjoiteltaviksi. Aikaa esitykseen musiikin valmistumisesta on kulunut vain kahdeksan kuukautta. Tästä olen erittäin onnellinen.

Tanssijan ajatuksia teaserin kuvauksista

Tekstin on kirjoittanut tanssinopettajaopiskelija Riina Lyyra.

Päätin osallistua vapaaehtoiseksi teaserin kuvauksiin tanssijana, sillä halusin nähdä mitä se pitää sisällään. Etukäteen minulla ei ollut hajuakaan siitä, mitä kuvauksissa tehdään, sain vain infon vaatetuksesta, hiuksista sekä meikeistä. Varauduin siihen, että kuvauksissa menee useampi tunti, vaikka oli tarkoitus kuvata ilmeisesti vain n. 20-30 sekunnin mittainen pätkä, jossa tanssijoita on mukana.

Kun kuvaukset alkoivat, oli erittäin mielenkiintoista seurata sitä, mihin kuvaajat kiinnittivät huomiota, ja mitä he halusivat meidän tekevän. Itse on tottunut ajattelemaan paljon asioita tanssijan näkökulmasta, eikä ole tullut ajatelleeksi valojen asettelua tai varjojen haittavaikutuksia kuvien suhteen. Niihin kuitenkin kiinnitettiin paljon huomiota kuvauksissa. Samasta kohdasta otettiin useita ottoja. Keskityttiin ryhmän eri ihmisiin, eri yksityiskohtiin, kuten käsiin, jalkoihin tai katseisiin ja tietenkin tärkeänä osana oli tanssijan tunnelma, joka toivottavasti välittyy myös kuvausten kautta siten kuten toivottiin. Välillä tuntui haastavalta toteuttaa pyydettyjä toiveita kun ei tiennyt millainen kokonaisuus on tulossa, mutta kuitenkin sitä yritti innolla ja mielenkiinnolla parhaansa. Mielestäni kuvaukset menivät melko nopeasti ja harmittomasti. Mielenkiinnolla odottaa lopputulosta, kun useista otoksista ja erilaisista pätkistä koostetaan traileriin pätkä. Nyt, kun itse oli mukana kuvauksissa, lopputuloksesta luultavasti huomaa erilaisia asioita, kuin pelkkänä katselijana ollessa. Mielenkiintoinen kokemus kaikenkaikkiaan.

Musiikista grafiikaksi

Tekstin on kirjoittanut Particle Playsin graafikko Sara Kananen.

Kun Daniel ensimmäisen kerran joskus reilu vuosi sitten kysyi minua mukaan tähän jättimäiseen projektiin, epäilin. Miten minä, puoliraaka graafisen suunnittelun opiskelija, voisin ottaa kontolleni kokonaisen alkuperäisteoksen markkinoinnin? Lähdin kuitenkin rohkeasti mukaan, koska milloinpa muulloinkaan olisin voinut harjoitella taitojani tällaisen massiivisen projektin kanssa, ellen opiskeluaikoinani? Kaiken lisäksi tapahtumaidentiteettien suunnittelu on ollut minusta kiehtova graafisen suunnittelun haara alusta lähtien.

Graafinen suunnittelu on tärkeä osa mitä tahansa tapahtumaa. Käytännössä se tarkoittaa kaikkea tapahtuman markkinointia: tapahtuman tuomista esille erilaisissa medoissa, jotta potentiaaliset kävijät saavat siitä tietoa. Karkeasti yksinkertaistettuna ilman graafikon työpanosta ja tehokasta mainoskampanjaa tapahtumasta ei kuule kukaan ja ilman houkuttelevaa graafista ilmettä siitä ei välttämättä kiinnostu kukaan.

Tapahtumatuotannosta riippuen tulee ensimmäisenä valita tehokkaimmat mainostuskanavat: eri kohderyhmät tavoitetaan parhaiten heille ominaisissa medioissa. Particle Playsin kohdalla lähestymme potentiaalisia asiakkaita usealla eri tavalla, koska uskomme, että tällaisesta modernista tanssiteoksesta ovat kiinnostuneita hyvin erilaisiin asiakasryhmiin kuuluvat ihmiset. Perinteisiä painotuotteita viemme eri puolille kaupunkia paikkoihin, joista tavoitamme tapahtumasta vielä tietämättömiä ihmisiä, responsiiviset nettisivut tarjoavat infoa kaikille lisätietoa janoaville päätelaitteesta riippumatta ja sosiaalisen median käyttäjille tarjolla on reaaliaikaisia päivityksiä tapahtumatuotannon varrelta.

Kun suunnitellaan ulkoasua fyysiselle tuotteelle tai tuotesarjalle, lähtee ideointi usein käyntiin – yllätys yllätys – juurikin itse tuotteesta. Tuotteella on jo käsinkosketeltava muoto tässä maailmassa jota markkinointiviestinnällä pyritään tuomaan esiin. Tapahtumatuotannoissa taika piilee siinä, että mitään konkreettista nähtävää ei vielä ole. Graafisella ulkoasulla luodaan illuusio käsinkosketeltavasta asiasta, josta voi puhua ja johon voi samaistua: josta voi innostua.

Periaatteessa minulla oli siis puhdas pöytä, jolta lähteä työstämään ulkoasua. Taiteellisissa tuotannoissa työtä tehdään kuitenkin taiteilijoiden kanssa tiukassa yhteistyössä. Vaikka yleisölle ei ole vielä mitään nähtävää, teos kuitenkin elää omaa elämäänsä koreografin ja säveltäjän mielissä. Heillä olikin hyvin selvä käsitys siitä, millaista tuotantoa tässä oltiinkaan tekemässä. Siispä minun pääasialliseksi työkseni muodostui heidän visionsa muuntaminen asiakkaille viestittävään muotoon. Rakenne, muoto ja rytmi ovat elementtejä, jotka ilmenevät niin tanssissa, musiikissa kuin kuvataiteessakin. Kaikki omien alojemme ammattilaisina käänsimme nämä universaalit käsitteet toistemme kielille. On tärkeää, että minun työni puhuu yleisölle julisteista samaa kieltä, kuin itse teos tanssilla ja äänillään.

Tässä vaiheessa marraskuuta graafikon työt alkavat olla ohitse tällä moniosaisella matkallamme kohti lopullista teosta. Julisteet ja flyerit lähtivät moninkertaisten tarkistusten jälkeen vihdoin painoon ja parhaillani odottelen koevedoksia hyväksyttäviksi. Nettisivujen ulkoasu on koodarilla, hänen kanssaan yhteistyö jatkuu tietenkin julkaisuun asti. Kuvaajan kanssa yhteistyössä tehty trailerikin on viimeisiä hiontoja vaille valmis levitykseen.

Matka on ollut kiinnostava ja innostava, mukana on saanut olla monessa ja vielä monta asiaa on jäljellä tällä junamatkallamme kohti fantastista ensi-iltaa.