HUOM! Olet Oamkin vanhassa blogissa. Siirry uuteen blogiimme tästä »
Oamkin blogeja

« Edellinen 1 ... 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 ... 353 Seuraava »

Vuoden alumnin kuulumisia ja ajatuksia

alumnit Kirjoittanut Alumnit   blogissa Oamkin alumnit
Julkaistu 15.2.2015, klo 18:32

Seuraavan tekstin on kirjoittanut Vuoden alumni 2014 Mikko Sortti:

 

Vuoden alumnin kuulumisia ja ajatuksia

Vuotta 2015 on eletty vasta reilu puolitoista kuukautta, ja tuntuu että vastahan tuo oli syksy eikä vuoden vaihtumisestakaan nyt montaa viikkoa voi olla aikaa, eihän? Vauhtia tänä vuonna on siis riittänyt ja niinhän se on, että aika kuluu nopeasti kun on kivaa.

Mielen virkeänä ja kalenterin täynnä on tänä vuonna pitänyt normaalit työkiireet, niin päivätöissä kuin myös päivätöiden ulkopuolella, sekä harrastukset ja tulevaisuuden suunnittelu.

Tulevaisuuden suunnittelu tuntuukin olevan tämän hetken trendi joka puolella niin yrityselämässä, koulutuspoliittisessa maisemassa kuin myös ihmisten henkilökohtaisessa elämässä. Jos yleisin peruskysymys työhaastattelussa joskus oli ”Missä näet itsesi 5 vuoden päästä?”, kysyvät nyt varmasti yritykset ja yritysjohtajat samaa kysymystä itseltään. Oulun alue on suurten muutosten kourissa, eikä nämä missään nimessä koske pelkästään ICT-alaa, kuten huomattiin Stockmannin tuoreimmasta uutisesta.

Maallikon näkökulmasta on vaikea alkaa edes kuvittelemaan muutoksia, mitä Oamk on käynyt viimeisen parin vuoden aikana. Yhtiöityminen, yt-neuvottelut, toimintojen uudelleen organisointi. Nyt väläytetään ja herätetään keskustelua yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhdistämisestä. On selvää, että moni taho miettii korkeakouluopetuksen suuntaa ja lausetta ”missä näet korkeakouluopetuksen olevan 5 vuoden päässä?”.

Itse olen pohtinut omaa jatkokouluttautumistani, johon intoa ja halua ainakin olisi. Olen muutamana vuonna opiskellut Oulun yliopistossa tietojenkäsittelyn maisteriohjelmaa, mutta huomannut sen olevan itselleni ylitsepääsemättömän hankalaa ja raskasta päivätöiden ohessa, vaikka kurssit ja aiheet mainioita ovatkin.

Siksi Oamkin monimuoto-opiskeluna järjestämä yamk koulutus on hyvinkin houkutteleva vaihtoehto. Positiivisia kokemuksia on ennestään Oamkin järjestämistä täydennyskoulutuksista, jotka ovat suunniteltu suoritettavan töiden ohessa. Mielestäni se on aivan selvä Oamkin valttikortti verrattuna Oulun yliopistoon.

Siksi onkin harmi, että Oamkin ylemmän korkeakoulututkintojen tarjonta jättää toivomisen varaa. Tässä kohti taas voiton vie Oulun yliopisto, joka tarjoaa syventävää ylempää korkeakoulututkintoa melkeinpä jokaiselle koulutusalalle mitä äkkiä tulee mieleen.

Painotan edelleen, että näkemykseni pohjautuvat omiin kokemuksiini ja ovat maallikon näkökulmasta katsottu. Mutta itse näkisin suuren mahdollisuuden Oamkin ja Oulun yliopiston väliselle yhteistyölle (ei siis yhdistymiselle) ylemmän korkeakoulututkinnon tarjoamisessa ja tarjonnan parantamisessa, niin opetussuunnitelmallisesti kuin myös taloudellisestikin ajateltuna. Täten myös opiskelijalle tarjoutuisi paremmat mahdollisuudet opiskella siten ja silloin kun opiskelijalle se parhaiten sopii sekä sellaisia syventäviä kursseja mitkä kuuluvat laadukkaaseen ylemmän korkeakoulun opintoihin. Koska rahoitus ja resurssit ovat näinä aikoina tiukoilla kaikilla opinahjoilla, voidaan sanoa että olemme kaikki samassa veneessä. Eikö olisi mukavampaa äyskäröidä sitä vettä veneestä pois yhdessä, kuin antaa sen upota yhteiseen hautaan?

Kärjistetystä vertauskuvasta huolimatta, haluan ajatella ”asioilla on tapana järjestyä, jos ei hyvin, niin erinomaisesti!”. Talvi on nyt parhaimmillaan, nauttikaa talvilajeista, kevätauringosta ja läheisistänne. Kevät ja kesä lähestyvät ja päivät pitenevät. Näissä tunnelmissa ei voi kuin ajatella positiivisesti, alkaa suunnittelemaan hakupapereita ja toivottaa kaikille voimia ja tsemppiä lopputalveen!

 

Jaksuhaleja toivottaen,

Mikko Sortti

Mia Vänskä: Valkoinen aura (Atena 2014)

kir9sn Kirjoittanut Lukeminen kannattaa aina   blogissa Kirjavinkit
Julkaistu 14.2.2015, klo 21:00

Iina on aloittamassa opiskelut sairaanhoitajakoulussa ja muuttaa opiskelija-asuntolaan. Nuori nainen tuskin malttaa odottaa uuden luvun aloittamista elämässään muutettuaan pois kotoaan. Uuden alun tuomaa innostusta hillitsee kuitenkin erimielisyydet poikaystävän kanssa, mutta tyttö päättää olla välittämättä niistä. Pian myös kummalliset aistimukset jonkin läsnäolosta alkavat vaivata Iinaa ja jokin tuntuu vetävän häntä tyhjillään olevan 7. kerroksen asunnon puoleen.

Iina alkaa nähdä painajaisia, jotka käyvät vähitellen ahdistavammiksi ja todemman tuntuisiksi. Niiden syyksi hän arvelee vain koulun aiheuttamaa stressiä. Jonkin läsnäolo alkaa tuntua uhkaavalta ja yhä vain selvemmin. Kun jonkin hahmo ilmestyy Iinalle odottamattomissa paikoissa ja hän löytää itsensä kävelemässä unissaan, Iina alkaa aavistella jotain pahaa olevan tapahtumaisillaan. Iinan pahat aavistukset saavat uutta pontta, kun hän saa tietää, että asuntolassa on tapahtunut murha vuosia aiemmin...

Valkoinen aura on tuoreen kauhukirjailijan, Mia Vänskän kolmas romaani. Kirja käsittelee menetyksen tuskaa, joka saa ihmiset tekemään jotain ennalta-arvaamatonta – jotain mikä ei ole tästä maailmasta. Kevyen oloisesti alkava juoni pääsee pian vauhtiin ja muuttuu sitä piinaavammaksi mitä pidemmälle se etenee. Juoni pitää tiukasti pihdeissään alusta asti ja vauhdikkaissa juonenkäänteissä lukijan on mahdotonta jättää lukemista kesken – loppuhuipennuksesta puhumattakaan. Voimakkaasti läsnäoleva näkymätön jokin luo jatkuvaa kauhun tuntua ja painostavaa ilmapiiriä kirjan sivulta toiselle.

Suosittelen kauhun ystäville ja takaan, että suomalaiskirjailijan tarjoama kauhu ei kalpene ulkomaalaisten lajitoveriensa rinnalla.

Sanna (KIR3SN)

Natiiviröntgentutkimuksia harjoittelemassa

kapaalim Kirjoittanut Rad_opettaja   blogissa Säteilevää – Oamk Radiografian ja sädehoidon tutkinto-ohjelman blogi
Julkaistu 13.2.2015, klo 16:07

Natiiviröntgentutkimuksia harjoittelemassa

Tammikuussa ja helmikuussa tutkinto-ohjelman simulaatiotila on ollut ahkerassa käytössä. Syksyllä 2014 aloittanut röntgenhoitajaopiskelijaryhmä aloitti syksyllä natiiviröntgentutkimusten teoriaopinnot, ja niihin liittyvät harjoitukset alkoivat tammikuussa.

Natiiviröntgentutkimukset ovat pääasiassa luuston ja keuhkojen alueelle tehtäviä ja ilman varjoainetta toteutettavia röntgentutkimuksia, joissa potilaista otetaan tavallisimmin kaksi eri suunnan röntgenkuvaa samalta alueelta. Käymme ensin tutkimukset läpi esimerkkikuvien avulla, ja sen jälkeen opiskelijat siirtyvät harjoittelemaan niitä simulaatiotilaan.

Osa tutkimuksista harjoitellaan kuvaten esimerkkiröntgenkuvia fantomnukesta ja arvioiden kuvia pienryhmissä tapahtuvissa kuvameetingeissä. Lisäksi kaikki tutkimukset käydään läpi pari- tai pienryhmätyöskentelynä opiskelutoveria oikeisiin kuvausasentoihin asetellen. Näin opitaan vaikkapa tunnustelemaan anatomisia maamerkkejä ja potilaan ohjaukseen keskeisesti liittyviä asioita. Käymme läpi myös säteilysuojien käyttöä, kertaamme laitetekniikkaa, ja mietimme soveltavia ratkaisuja niihin tilanteisiin, joissa esimerkiksi potilaan kunto aiheuttaa haasteita röntgentutkimuksen toteutukseen.

Hieman ennen pääsiäistä syksyllä 2014 aloittanut ryhmä siirtyy ensimmäisille pidemmille harjoittelujaksoille terveydenhuollon eri tason yksiköihin. He suorittavat kolmen viikon hoitotyön harjoittelun vuodeosastoilla tai vastaavilla harjoitellen muun muassa potilaiden perus- ja lääkehoitoa sekä eri kuntoisten potilaiden ohjausta ja hoitamista. Tämän lisäksi suoritetaan seitsemän viikon mittainen harjoittelu röntgenyksiköissä.

Harjoittelupaikat sijaisevat ympäri maata. Yksi opiskelija haluaa Inariin, toinen Helsinkiin ja muut sijoittuvat sille välille. Harjoittelun odotus on selvästi jo aistittavissa, muutama viikko vielä!

Onervan ja Finnan tarina 3/3: Meet me in the half way

kirjasto Kirjoittanut Kirjasto   blogissa Rohkeasti kirjasto
Julkaistu 13.2.2015, klo 09:26

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Terry Pratchett & Neil Gaiman: Hyviä enteitä

kir9sn Kirjoittanut Lukeminen kannattaa aina   blogissa Kirjavinkit
Julkaistu 12.2.2015, klo 13:13

Mitä saadaan, kun lyödään yhteen kaksi kulttikirjailijaa...?

Maailmaloppu on käsillä. Antikristus on syntynyt ja ilmestyskirjan ratsastajat Kuolema, Sota, Nälänhätä ja Saastuminen (Rutto jäi eläkkeelle mutisten jotain penisilliinistä) ovat liikkeellä. Sivumennen sanottuna tämä kaiken ennusti 1500-luvulla noita Agnes Nutter Hienoissa ja Oikeissa Ennustuksissaan.

Demoni Crowleylla ja hänen rakkaalla vihamiehellään enkeli Aziraphalella on kova työ miettiä, miten estää katastrofia tapahtumasta, maan päällä kun on oikeastaan aika mukavaa. Ainoa keino on pysäyttää Antikristus, mikä saattaa tosin osoittautua odotettua monimutkaisemmaksi.

Hyviä enteitä (alkuteos Good omens: The Nice and Accurate Prophecies of Agnes Nutter, Witch, 1990) on räiskyvällä huumorilla täytetty kuvaus maailman viimeisistä päivistä. Kirjava hahmokaarti (mm. noidanetsijäkokelas Newton Pulcifer, Jumalan Ääni Metatron, joukko tiibetiläisiä ja avaruusolentoja) ja hersyvät juonenkäänteet pakkottavat varomattoman lukijan nauramaan ääneen. Suomennos ilmestyi 1992 ja ikävä kyllä se on jo monin paikoin alkanut kadota kirjastojen valikoimista. Jos sen siis sattuu jossain näkeemään, kannattaa ihmeessä tarttua tilaisuuteen. Maailmanloppu nimittäin koittaa eräänä lauantaina.

Elina Annala (KIR3SN)

« Edellinen 1 ... 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 ... 353 Seuraava »