« Edellinen 1 ... 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 ... 348 Seuraava »

Osaamisen kehittymisen polulla

amok Kirjoittanut Amok   blogissa Amokin aakkoset
Julkaistu 31.3.2017, klo 10:16

Minulla oli jälleen kerran ilo olla mukana tilaisuudessa, jossa viittä vaille valmiit opettajaksi opiskelevat pohtivat omaa osaamisen kehittymistään. Kyseinen tilaisuus on kulkenut aiemmin nimellä ”Näyttöportfolio” ja nykyisin se on nimeltään ”Opettajan osaamisen kehittymissuunnitelma”. Tässä maaliskuussa pidetyssä tilaisuudessa neljä pian valmistuvaa opettajaopiskelijaa tekivät näkyväksi omaa osaamisen kehittymistään.

On mielenkiintoista kokea aina uudelleen, miten samat osaamistavoitteet todentuvat jokaisen kohdalla erilaista reittiä pitkin. Tälläkin kertaa olivat nämä neljä opiskelijaa kulkeneet kukin erilaista polkua, saaneet matkan varrelta valtavasti uutta osaamista ja vahvistaneet jo olemassa olevaa osaamistaan. Henkilökohtaisen suunnitelmansa mukaan jokainen oli lähtenyt matkaan reppunsa kanssa, joka ei lähtiessäkään ollut tyhjä. Aiempi osaaminen otettiin tietysti mukaan ja myös tuutorit olivat joitakin eväitä opiskelijoiden reppuun laittaneet. Ennen matkaan lähtöä kukin arvioi, mitä osaamista repussa jo on ja mitä siihen tulisi vielä lisätä. Tämän itsearvioinnin perusteella jokainen valitsi oman polkunsa ja mitoitti askeleidensa mitat itselleen sopivaksi. Jokainen pohti, mitä osaamista matkalla pitää kerryttää, jotta oikeanlaista osaamista on tarpeeksi silloin, kun tullaan perille. Näistä lähtökohdista kukin kulki polkuaan ja valitsi oman reittinsä pituuden ja kulkunsa vauhdin.

Nämä polut risteytyivät hetkeksi. Meistä tuutoreista tämä tuntui erityisen jännittävältä. Reput pullottivat ja ne avattiin vuorotellen. Osaamista kuvattiin, sitä arvioitiin ja esitettiin eri tavoin. Tällä kertaa osaamisen kehittyminen näkyi kauniina kuvina ja väreinä. Se näkyi puuna, jonka juuret olivat tiukasti maassa ja oksat liehuivat tuulessa. Osaaminen näkyi sanoina ja kysymyksinä valkokankaalla. Osaamisen kehittyminen konkretisoitui talon pohjapiirroksena, huoneina ja kalusteina, pysyvinä peruspilareina ja sateenkaaren väreinä. Tilaisuudessa kuulimme upeita matkakertomuksia taivalluksen kohokohdista ja pysähdyksistä. Kuulimme matkakumppaneista, jotka olivat esittäneet kriittisiä kysymyksiä ja tuupanneet myös ystävällisesti eteenpäin.

 

Osaamisen kehittymisen polulla

Neljä eri mittaista polkua, neljä erilaista ammatillista taustaa, neljä erilaista tulevaisuuden visiota omasta kehittymisestään. Nämä neljä polkua yhtyivät hetkeksi tilaisuudessa ja erkanivat uusiksi matkoiksi opettajaksi kehittymisen polulla.

 

Yliopettaja Raija Erkkilä
Oulun ammattikorkeakoulu
Ammatillinen opettajakorkeakoulu

 

Satunnaisia kierrepalloja laadusta

laatuleipuri Kirjoittanut Vieraileva leipuri   blogissa Laatuleipuri
Julkaistu 28.3.2017, klo 07:34

Laatu on varsin hankala käsite määritellä, vaikka jokainen kuitenkin pystyy tunnistamaan laadun – laadun kokemus on usein varsin subjektiivisesti mitattava asia. Hyvänä esimerkkinä voi ottaa tuntemuksen, joka syntyy Mersun ovea suljettaessa – ja vertaa sitä vaikkapa Toyotan oveen. Syntyvä tömähdys on Mersussa aivan erilaisia asioita viestivä.

Mutta kuinka mitata koulutuksen laatua, varsinkin kun siitä pitäisi saada koulun toimintaa johtaville henkilöille jonkinlaista numeerista dataakin? Hyvän opettajan tunnilla viihtyy ja opetuksesta saa paljon irti – huonon opettajan tunnilla voit joutua opiskelemaan asiaa paljolti itse. Silti voit saada kummastakin tentistä yhtä hyvän numeron – jolloin numeroiden kautta katsottuna kumpikin opettaja on aivan yhtä hyvä. Kuitenkin keskimääräinen opiskelija haluaa tietysti olla hyvän opettajan tunnilla.

Hyvä tapa kysellä opiskelijoiden mielipiteitä on tietty opiskelijakysely – kun vain opiskelijat muistavat vastata siihen. Varsinkin kehuja hyvästä opetuksesta ja opettajista on saatu sen kautta runsaasti ja toivonkin että kyselyn tuloksista menee positiivinen palaute perille asti – sitä kun harvoin Suomessa muistetaan antaa. Junassa istuessa voi tuntua, että aina ne ovat myöhässä, vaikka 90 pinnaa junista on Suomessa ajallaan.

Monesti paras lopputulos saataisiin, kun ajattelisimme hieman enemmän lappilaisittain – ei asiat ole aina niin justiin. Toki joissain asioissa tarkkuus on tärkeää, mutta ihan kaikesta ei tarvitse välittää – virheitä sattuu. Ja kun virheet annetaan anteeksi, paranee itseluottamus – ja jatkossa homma toimii usein paljon paremmin.

Ihminen on jännä olento siinä mielessä, että asioista tykätään valittaa maailman tappiin asti. Silti aivomme tottelevat huonosti kielteisiä käskyjä – jos lapselle sanoo ”ei saa rämpätä valokatkaisijaa”, voi olla varma että valot vilkkuvat jatkossakin. Siksi kritiikkikin olisi monesti hyvä esittää rakentavan kautta, sillä aina löytyy parannettavaa, mutta on kivaa saada myös jonkinlaista hajua siitä, mitä voisi parantaa. Kannattaa joskus kokeilla sanoa palautteessaan ensin hyvä asia ja sen jälkeen kehityskohde – lopputulos voi olla yllättävä.

Muutokset parempaan eivät välttämättä tapahdu heti, huomenna tai viikon päästä, mutta muutamassa kuukaudessakin päästään eteenpäin. Muinainen ja kliseinen sananlaskukin sen toteaa: hiljaa hyvää tulee. Siksipä luulen myös, että laatutyöryhmän jengillä saamme asioita paranemaan pikku hiljaa ja kuin huomaamatta olemmekin mitä mainioimmassa ammattikorkeakoulussa!

Antti Kutvonen
Hallituksen varapuheenjohtaja
Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta OSAKO

Vieraileva kynä: Opettajaksi opiskelemassa

kapaalim Kirjoittanut Rad_opettaja   blogissa Säteilevää – Oamk Radiografian ja sädehoidon tutkinto-ohjelman blogi
Julkaistu 27.3.2017, klo 14:05

Jatko-opintomme toivat meidät siihen pisteeseen, että löysimme itsemme Oulun ammattikorkeakoulun pääovilta tammikuussa 2017. Opetusharjoittelumme oli alkamassa jännityksen ja pelonsekaisin tuntein. Hieman meillä oli jo tietoa tulevasta, sillä suunnitelmat oli tehty ja tunnit olivat valmiina tekijää odottaen. Kuitenkin, uudet kokemukset ovat aina jännittäviä ja tämä ei ollut yhtään poikkeus.

Harjoittelussamme opetimme ammattikorkeakoulun opiskelijoita sekä jo valmiita terveydenhuollon ammattihenkilöitä. Toinen meistä lähestyi opiskelijoita keskittyen kuvanlaatuun natiiviröntgentutkimuksissa ja toinen perehtyi C-kaaren käyttöön ja säteilyturvallisuuteen.  Sisällöltään aiheet olivat joiltain osin samoja, mutta kuitenkin omat kokonaisuutensa sisältäen omat erikoisuutensa ja kokonaisuutensa.

Haasteena harjoittelussa olivat suurilta osin opettajaksi kasvamisen prosessi ja siihen kasvamiseen liittyvät haasteet sekä ”kipuilut”. Vaikka opiskelun kautta varmuutta ja valmistautumista on tapahtunut ja mahdolliset eväät harjoittelua varten oli annettu, silti tunteiden kirjo harjoittelun alusta loppuun on ollut valtava. Tunteet harjoittelua ja opetusta kohtaan valtasivat täysin tajunnanvirran ja muu maailma katosi välillä näköpiiristä kokonaan. Tämä tapahtui niin positiivisessa kuin negatiivisessa mielessäkin, sillä opetettava asia antoi meille enemmän kuin se työnsä osalta meiltä otti. Ehkä päällimmäisenä mielessä oli harjoittelun aikana sen palkitsevuus niin itselleen ja opiskelijoille. Mitenkä voikaan olla iloinen siitä, että huomaa opiskelijoiden olevan kiinnostuneita omasta opetuksestasi ja kuinka he opetuksen prosessin vaiheiden jälkeen ovat kasvaneet opetuksen aikana? Tätä on mielestämme opettajan työn palkitsevuus. Se vastavuoroisuus, jossa opettaja ja opiskelijat ovat jokapäiväisessä toiminnassa. Ja siitä oli juuri kyse tässä harjoittelussakin.

Vaikka opettajaksi kasvamisen prosessi on pitkä, oppimista tapahtuu jokaisessa sen vaiheessa ja vaikka vastoinkäymisiä on monella kulmalla edessä, se on kuitenkin tärkeä ja positiivinen prosessi. Tärkeää on myös huomata se ihmisten vertaistuki, jota sen prosessin varrella on saanut. Harjoittelun aikana meidän vertaisarvioijien tuki sekä erityisesti meidän keskinäinen tuki on ollut tärkeää. Mitä suurimmalla kiitoksella voimme kiittää myös Oulun ammattikorkeakoulun radiografian ja sädehoidon opettajia ja erityisesti ohjaajaamme Anjaa, jonka ohjauksen ja tuen kautta olemme päässeet opettajaksi kasvamisen prosessissa paljon eteenpäin. Tietenkin kiitoksen haluamme myös sanoa niillä opiskelijoille, joiden kanssa saimme kunnian harjoitella opettajana olemista. Hyvän kipinän saaneena meillä on suuri toive viedä tätä opettajaksi kasvamista eteenpäin. 

Terveystieteiden opettajaopiskeljat Tanja ja Lassi

Miten opintojen henkilökohtaistamisella voidaan tukea osaamisperusteisuutta?

amok Kirjoittanut Amok   blogissa Amokin aakkoset
Julkaistu 24.3.2017, klo 13:23

On varmaankin niin, että siirtyminen osaamisperusteiseen koulutuksen järjestämisen tapaan tarkoittaa myös kulttuurisia muutoksia koulutuskentällä. Perinteisiin oppijan ja opettajan rooleihin liittyviä lainalaisuuksia ja sosiaalisia sääntöjä joudutaan arvioimaan uudelleen, varsinkin, kun osaamisperusteisuuden tavoitteena on siirtyä yhä asiakaslähtöisempiin toimintatapoihin. 

Henkilökohtaistamisella halutaan alleviivata oppijajohtoisuutta, oppijan aktiivista ja autonomista asemaa suhteessa opintoihinsa. Käytännössä tämä johtaa siihen, että oppijalla on mahdollisuus vaikuttaa, muotoilla opintojensa sisältöjä ja osallistua kokonaisvaltaisesti opintojensa suunnitteluun yhdessä kouluttajien kanssa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita yksin oppimista vaan henkilökohtaistaminen toteutuu yksilöiden sosiaalisen toiminnan kautta ja koulutuksen sosiaalisissa prosesseissa.

 

Miten opintojen henkilökohtaistamisella voidaan tukea osaamisperusteisuutta?

Näkemykseni siitä, miten opintojen henkilökohtaistaminen voi tukea osaamisperusteisuutta ammatillisen koulutuksen kontekstissa:

  • Henkilökohtaistamista edistää se, jos hakeutuja ja ohjaaja pääsevät vuoropuheluun jo opintoihin hakuvaiheessa. Hakeutuja voi tuoda esiin miksi ja minkälaisin tavoittein hän on hakeutumassa ko. koulutukseen ja ohjaaja taas selvittelee saadun tiedon avulla hakeutujan lähtötilannetta ja sitä, mitä voi tarjota hakeutujalle. Realistisen tilannekuvan saaminen on keskeistä.
  • Lähtökohtien selvittelyn jälkeen henkilökohtaistaminen jatkuu osaamisen tunnistamisena. Kun lähtökohtana pidetään sitä, että oppija on itse oman osaamisensa paras asiantuntija, osaamisen tunnistamisessa onkin ensisijaista nimenomaan oppijan tuottama itsearviointi. Henkilökohtaistamisessa tuetaan oppijaa tulemaan tietoiseksi omista aikaisemmista kokemuksistaan ja saavuttamastaan osaamisesta.
  • Lähtötilanteen ja itsearvioinnin analyysin perusteilla oppija tekee henkilökohtaisia ratkaisuja siitä, miten ja missä aikoo oppia. Henkilökohtaistamista edistää, jos suunnittelussa huomioidaan oppijan työkonteksti ja työpaikan kehittämistarpeet. Aikaisempien työ- ja elämänkokemusten mukaan ottaminen suunnitteluun antaa mahdollisuuden merkityksellisiin oppimiskokemuksiin sekä työ- ja ammatillisen identiteetin rakentamiseen.
  • Henkilökohtaistamista palvelee erityisesti ohjaus. Oppija tarvitsee tuekseen paitsi monipuolista ohjausta myös saatavilla olevaa ohjausta. Esimerkiksi reaaliaikainen, on-line ohjaus on osoittautunut henkilökohtaistamista toimintatapaa edistäväksi ohjaustavaksi.
  • Opintojen henkilökohtaistaminen haastaa myös tarkastelemaan arviointia uudella tavalla. Perinteinen näkemys arvioinnista korostaa opettamisen ja oppimisen keskinäistä riippuvuutta, eli arviointi kohdistuu siihen, mitä opetetaan ja mitkä ovat oppimistavoitteet. Osaamisperusteisessa oppimisen arvioinnissa oppija osoittaa osaamisensa siinä vaiheessa, kun hän arvioi itse saavuttaneensa esimerkiksi tavoitteena olevan tutkinnon ammattitaitovaatimukset.
  • Oppijan saaman palautteen tulee vahvistaa hänen ammatillisia tai muita kehittymistavoitteita eikä siis pelkästään todeta sitä, onko oppija saavuttanut oppimistavoitteet.

Henkilökohtaistamisen liittäminen osaamisperusteiseen oppimisprosessiin haastaakin koulutuksen järjestäjän arvioimaan toimintaansa kriittisesti. Osaamisen osoittamisen suunnittelun ja ammattitaidon hankkimista voidaan edistää purkamalla perinteiseen oppimiseen ja sen arviointiin liittyviä käsityksiä sekä irrottautumalla perinteisistä oppija-opettaja-rooleista. Kyse on isosta muutoksesta. Oma haasteensa on saada myös oppijat oivaltamaan, mitä tämä tarkoittaa heidän kannaltaan. Perinteisesti opettajajohtoisessa koulutuksen toteutuksessa oppija odottaa opettajalta valmiita suunnitelmia, tehtäviä ja arviointia. Opintojen henkilökohtaistaminen on taas oppijan tietoista toimintaa ja edellyttää häneltä vastuun ottamista.

Tähän muutostarpeeseen pyritään vastaamaan myös valtakunnallisella kehittämistyöllä. Vuoden alussa käynnistyneessä Parasta osaamista -hankkeessa tuetaan mm. opetus- ja ohjaushenkilöstön työtapojen uudistumista ammatillisen koulutuksen reformin tavoitteiden viitoittamina.

 

Lehtori Päivi Kilja
Oulun ammattikorkeakoulu
Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Lessons learned in Bremen

rohkeasti Kirjoittanut Rohkeasti Reissussa   blogissa Rohkeasti reissussa, aidosti ulkomailla
Julkaistu 24.3.2017, klo 09:18

After some whining and begging, I was granted an amazing opportunity to participate in a course on Intercultural Competences at Jacobs University in Bremen, Germany. I am not a very organized person but luckily, I got help with booking the plane tickets and compiling the necessary documents from my wonderful workmates. All I needed to do was to find my passport and start packing.

Despite my anxiety for flying (lesson number one: do not watch air crash investigations from Fox) all three flights went well and I landed in one piece to Bremen. Getting to the campus by train was a lot more difficult than holding you pee on a fully booked plane (lesson number two: window seat is not necessarily a good choice). First, I had to buy a tram ticket. After some searching, I found the ticket machine but it turned out that I does not take credit cards, only cash, and not just any cash: coins, and bills of 5 or 10 euros. That was brilliant since the smalles one I had was a twenty. Apparently, there are many places in Germany where credit cards are not accepted and thus (lucky for me) people carry cash. I was able to change my bill into smaller ones. Lesson number three: just ask and the Germans will help you. I had to change to a train at the central train station. Wow, that ticket machine was the masterpiece of bad user interface. I just could not figure out what kind of ticket to buy and neither did the poor old fellow who was just trying to stamp his ticket next to me. A helpful lady from the info desk came to my rescue. After pushing some buttons, I had a ticket in my hand. I managed to get on the right train and as I was sitting in it, I realized that I must look German since people talked to me in German (Lesson number four: Germans actually talk to strangers on trains). I didn’t want to be distracted, however, because I was counting stops. The sixth one was mine.

Everything was well organized: we lived on campus and everything, including meals, was taken care of. I even had a pet, a long legged spider in the corner of the room. The staff was very friendly and for some reason the teachers seemed to be enthusiastic about getting a chance to teach us. Half of the participants were students from Jacobs University and the other half a bit matured ones (like myself). Although it took me one whole day to travel to Bremen there were two participants who had travelled further – all the way from Mexico. To my surprise, one of the Jacobs students was a Finn, Joonas from Helsinki. He majors in psychology. The campus seemed to be very international overall. A quick visit to the school’s website revealed that Jabobs University has students from 100 different countries. That is pretty impressive I’d say. On the first night, we had a little get together party where we could bring something to eat from our own country. Needless to say, I brought salmiakki. I ended up eating most of it myself because, you know, it’s salty and normal human beings like their candy sweet. I was kind of expecting it not be a big hit (it never is) but what I hadn’t expected was that one of the few German students approached me talking Finnish! He turned out to be some sort of language prodigy being able to speak 17 different languages. I realized I have no excuse for my poor language selection. Later that night I turned my laptop on and signed up for a free trial of Spanish course in WordDive. But just like my plans to start doing yoga or sit ups or riding my exercise bike every night the excitement lasted for only three nights. Lesson number five: you can always do it later… or maybe not.

 

 

Lessons learned in Bremen

Even theory can be fun if you are in the right company.

 

The participants were divided into two groups. Due to my teaching background, I was in the theory group while the youngsters were learning some teaching methods. Every now and then, we’d get together for joint sessions. Very often, we got to be guinea pigs for the teacher trainee group. That way we got to know about exercises that we could use in our classes plus got to experience the exercises the way our students will experience them. Instead of knickknack souvenirs I have now a collection of exercises for my classes.

The days were full of lessons and activities but at night I managed to go through my work e-mail and do some grading. I also learned something new about the functions of my phone. Lesson number six: it changes the times in calendar according to the time zone you are in. Of course I only discovered this after having given my students wrong times for my office hours.

 

 

Lessons learned in Bremen

Teaching style does not necessarily match with the learning style.

 

On my trip back home I decided to take a taxi to the airport since the train/tram ticket system was so complicated and I didn’t want to miss my flight. As I was waiting for the taxi (which was ordered for me) outside in the cold (they had snow that week) I decided to start walking towards the campus main gate. Surely I’d spot a taxi and would be able to sign it to stop. Lesson number seven: not all taxis have a taxi sign on top. Let’s just say that next time I’ll stay put. The drive back to the airport took longer than I had expected because there was an accident on the motorway. The taxi driver was originally from Turkey and I thought this would be a perfect opportunity to get some insight into how it feels like to be an immigrant. Somehow we got into taking about the situation in Turkey. His views about it and human rights were a bit different from mine but what can you say since you are sitting in his car. Nodding will take you to the airport for sure. Lesson number eight: never start talking politics with a taxi driver, especially if the drive is a loooong one.

Now, a month later, the chocolates are long gone but I am still unpacking my brain. I will end this with lyrics from our karaoke night “with so many light-years to go and things to be found”. 

 

Lessons learned in Bremen

Bremen has it all: something old, something new, someone homeless, something blue

-Marjo Heikkinen

« Edellinen 1 ... 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 ... 348 Seuraava »