« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 ... 348 Seuraava »

Cecilia Ahern - Ihmemaa

kir9sn Kirjoittanut Lukeminen kannattaa aina   blogissa Kirjavinkit
Julkaistu 9.5.2017, klo 12:36

Me kaikki tiedämme tarinan sukkia syövästä pesukoneesta. Kun sukkaparin laittaa pesukoneeseen, niin sieltä ulos tulee vain toinen. Toinen sukka on kadonnut omille teilleen, eikä sitä löydy mistään. Cecelia Ahernin romaanissa ”Ihmemaa” käsitellään juuri tätä asiaa, minne kaikki kadonneet tavarat päätyvät.

Sandy Short etsii työkseen kadonneita ihmisiä ja kadonneiden asioiden löytäminen on hänelle lähestulkoon pakkomielle. Tutkiessaan yhden henkilön katoamista Sandy yllättäen huomaa olevansa itsekin kadonnut.  Hän ei tiedä missä on, vaan tuntuu joutuneen paikkaan, jonne kaikki kadonneet asiat päätyvät. Paikkaan, joka tuntuu olevan oman maailmamme rinnakkaismaailma.  Sieltä löytyvät hänen tavaransa, jotka ovat joskus kadonneet ja joita hän on etsinyt turhaan. Siellä myös asuvat ne ihmiset, jotka ovat joskus kadonneet jälkiä jättämättä ja joita Sandy on etsinyt. Mutta vaikka se on paikka, jonne kadonneet asiat päätyvät, niin ei sieltä kuitenkaan kaikkea kadonnutta löydy. Kaikki kadonnut ei oikeasti ole kadonnutta.

Kirja oli hyvin mukaansa tempaava ja sitä oli hyvin miellyttävää lukea. Siinä oli jokin koukku, joka melkeinpä vaati lukemaan vielä seuraavankin sivun, vaikka oli jo väsynyt ja teki mieli mennä nukkumaan.  Kuitenkin sitä vain halusi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu tai mitä uutta tulee ilmi. Kirjan tapahtumia miettiessä huomaa, ettei siinä paljoa tapahtumia loppujen lopuksi ollut. Pyörittiin koko ajan kahden asian ympärillä ja mietittiin asioita uudesta näkökulmasta. Kuitenkaan kirja ei päässyt yllättämään tylsyydellä, sillä tylsä se ei ollut.

Toinen asia, mikä jäi kirjassa hieman häiritsemään, oli sen ennalta arvattavuus.  Välillä tuntui, että olin lukenut tämän kirjan aikaisemminkin, jotenkin kaikki oli niin tuttua. Juoneen olisi kaivannut hieman yllätyksellisyyttä. Mieleeni jäi eräs kohtaus, joka tapahtui aika lähellä kirjan keskikohtaa. Minulle tuli vahva tunne, että kirjan keskikohdassa kohtaus tulisi jatkumaan näin. Olin oikeassa, niin siinä kävikin. Ennalta-arvattavuus oli hieman häiritsevää, sillä se vei osan lukuilosta mukanaan. Miksi muutoin niin ihanassa kirjassa oli niin tavallinen juoni? Kirjan henkeen olisi sopinut jokin hyvin erikoinen ja ennalta-arvaamaton taoahtuma; jotain, mitä ei olisi osannut odottaa. Loppujen lopuksi koko kirja päättyi niin, miten olinkin sen olettanut päättyvän. Mikä kyllä oli harmi.

Jotenkin kirja oli hieman ristiriitainen. Vaikka se olikin ennalta-arvattava, niin silti se ei ollut tylsä. Ahernin kirjoitustyyli oli jotenkin niin lumoavaa, että haluaisin vain kadota jälleen tuohon taianomaiseen maailmaan ja unohtaa kaiken muun ympäriltäni. Pitäisi tarttua Ahernin muihin kirjoihin ja lukea, että ovatko ne yhtä lumoavia kuin Ihmemaa.

 

         Katja Seppä, KIR15SP

”Kehittämisestä ei voida tinkiä”

maisola Kirjoittanut Marianne Isola   blogissa Laatuleipuri
Julkaistu 8.5.2017, klo 10:39

Oamkin viides sisäinen auditointi järjestettiin tammi-helmikuussa 2017, ja nyt on aika käsitellä tuloksia. Palauteseminaarissa Kotkantien kampuksella keskityttiin erityisesti sidosryhmien kanssa tehtävän yhteistyön kehittämiseen.

Hallintojohtaja Marja Sarajärvi avasi tilaisuuden. Hän kertoi, että auditointiin oli helppo saada mukaan auditoijia – hän oli itsekin ensimmäistä kertaa mukana. Auditointi vahvisti hänen omaa käsitystään siitä, että Oamkissa sitoudutaan asioihin ja halutaan tehdä niitä mahdollisimman hyvin. Ihmiset olivat haastatteluissa avoimia ja kertovat missä mennään: ”yhteistyöstä jäi erittäin hyvä tuntuma”.  Marja kertoi myös, että ulkoinen auditointi on lähestymässä. Kenenkään ei tarvitse ”päntätä”, vaan riittää että tuntee oman työnsä ja välineet sen kehittämisen. Oamkissa on viime aikoina panostettu laatujärjestelmän näkyvyyteen ja arkiseen sovellettavuuteen Heimossa, näin varmistetaan yhtenäiset käytännöt.

Seuraavaksi auditointiryhmien puheenjohtajat nostivat lyhyesti esille huomioitaan sisäisen auditoinnin toteuttamisesta. Kari Kiviniemi kertoi, miten työ organisoitiin ja toteutettiin tehokkaasti pareittain. Myös Inkeri Hedemäki kehui hyvin valmistautunutta ryhmäänsä. Raija Rajala kertoi, miten aivan uudenlaiseen tutkinto-ohjelmaan tutustuminen avasi silmiä, mutta hyödynnettäviä käytäntöjä löytyi silti. Raili Hokajärvi avasi yamk-tutkintojen sidosryhmäyhteistyön olevan erilaista kuin muualla, sillä opiskelijat ovat samalla myös sidosryhmien edustajia.  Sami Niemelä hoksautti, että aktiivisia opiskelijoita pitäisi saada koulutuksen suunnitteluun mukaan entistä enemmän, innokkuutta kehittää yhdessä kuulemma löytyy. Paula Syri nosti esille monialaisen ryhmän edut; mielenkiintoisia keskusteluja eri alojen käytänteistä käytiin jo valmisteluvaiheessa.

 

Laatukoordinaattorit Sari Ahvenlampi ja Marianne Isola kävivät läpi tutkinto-ohjelmien itsearviointien ja sisäisten auditointien pohjalta määriteltyjä, koko Oamkia koskevia kehittämiskohteita. Osa asioista on havaittu itse jo aiemmin, ja kehittämistyö on aloitettu. Esimerkiksi Sari kertoi, että henkilöstön osallisuutta on lisätty usean asian suunnittelun kohdalla, ja tilojen ja välineiden kehitystyö on meneillään. Osaan asioista paneudutaan kunnolla tulevana lukukautena. Marianne nosti esille mm. Oivan oppimispalautteen kehittämisen, viestinnän monikanavaistamisen, ops-uudistukset sekä AHOT-linjausten päivityksen.

Seuraavaksi ääneen pääsivät auditoidut tutkinto-ohjelmat. Raija Rajala kertoi, että kätilökoulutus on parhaillaan muutoksessa mm. uuden henkilöstön, sote-uudistuksen, määräaikaisten synnytyssairaalalupien, digitalisaatiokehityksen ja EU-direktiivien takia. Yhteistyötä kuitenkin tehdään tiiviisti sidosryhmien kanssa erityisesti harjoittelujen osalta. Opiskelijakoordinaattorijärjestelmä edistää yhden luukun periaatetta ja koordinaattori toimii opiskelijalle tukena ja turvana harjoittelun aikana. Yhteistyöhön halutaan uusia toimintatapoja, haasteena on saada sidosryhmät mukaan muun opintojen suunnitteluun ja toteutukseen, kuten tutkinto-ohjelmalle ehdotettiin. Seminaaripäivä osui kohdalleen, sillä 5.5. vietettiin teemapäivää ”International Day of the Midwife”!

Erkki Nuottila valaisi musiikin tutkinto-ohjelman sidosryhmäyhteistyötä. Yhteistyöverkosto on laaja ja monipuolinen, ja resurssien vähetessä on tarkoitus laittaa ”hynttyyt yhteen” useamman tapahtuman suunnittelun ja toteutuksen suhteen. Myös työyhteisöverkostoa ollaan laajentamassa ja opiskelijoita lähetetään entistä enemmän päiväkoteihin, päiväkeskuksiin ja hoitokoteihin. Auditointiryhmän palaute oli tutkinto-ohjelmalle positiivinen yllätys, Erkin mukaan itse huomaa omasta toiminnastaan lähinnä kehittämiskohteet. Sisäinen auditointi pysäytti miettimään, ja tutkinto-ohjelmassa kehittämiskohteeksi valittiin erityisesti tuutorointi sekä arvioinnin läpinäkyvyys, oikeidenmukaisuus ja kannustavuus.

Lopuksi KTKI-johtaja Päivi Vesala kertoi auditoinnin merkityksestä. Hänen mukaansa sisäiset auditoinnit tuottavat arvokasta tietoa, joka yleensä täydentää hyvin tutkinto-ohjelmien omia näkemyksiä kehittämisestä. Päivin mukaan kehittämisestä ei voida tinkiä vaikka resurssit pienenevät.

Marianne Isola
Laatukoordinaattori 

Jos ”maritit” jo kotisi ja elämäsi, olisiko nyt aika kokeilla ”kaizenia”?

laatuleipuri Kirjoittanut Vieraileva leipuri   blogissa Laatuleipuri
Julkaistu 8.5.2017, klo 08:24

Sanomalehti Kalevassa (27.4.2017) oli hiljattain mielenkiintoinen kirjoitus kaizen-filosofiasta. Kirjoituksen otsikko, Sushia ja maanjäristyksiä, viittasi syihin, jotka selittävät japanilaisten erilaista, länsimaista poikkeavaa suhtautumista laatuun. Maanjäristysten uhka on vaatinut koko yhteiskuntaa varautumaan ja harjoittelemaan toimintaa poikkeusoloissa. Raan kalan syöminen jo ennen jääkaappien aikaa on puolestaan pakottanut huolehtimaan siitä, että kalan käsittelyprosessi on kunnossa. Kalevan artikkelissa kerrottiin, kuinka japanilainen Kenichi Komatsu on ollut tuomassa Nokian tukiasematehtaalle Ouluun japanilaista laatufilosofiaa; jatkuvaa toiminnan parantamista ja kokonaisvaltaista laatukulttuuria, johon kaikki työpaikalla osallistuvat.

Kuten KonMari myös Kaizen siis juontaa juurensa Japaniin. Jos ”maritit” jo kotisi ja elämäsi japanilaisen ammattijärjestäjä Marie Kondon oppien mukaan, olisiko nyt aika kokeilla ”kaizenia”? Vai toteutatko sitä jo kenties omassa työssäsi, opiskelussasi tai muussa elämässäsi? Kaizen tarkoittaa jatkuvaa kehittymistä, ratkaisujen etsimistä ongelmiin ja etenemistä pienin askelin (Kai, suomeksi ’muutos’ ja Zen, suomeksi ’hyvä’). Kaizenissa paras viisaus ongelmien ratkaisuun löytyy ruohonjuuritasolta, sieltä missä työtä tehdään. Pelkät kehitysideat eivät riitä, vaan asioille pitää tehdä jotain.

Tätä päivää ja myös tulevaisuutta leimaavat jatkuvaa muutos ja muutosten yhä kiihtyvä tahti. Muutos vie asioita eteenpäin ja tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia. Organisaatioiden on jatkuvasti kehityttävä, jotta ne pysyisivät mukana muutosten junassa.  Asiakkaat ovat vaativia: tuotteiden on oltava hyvälaatuisia ja palvelun on pelattava.

Joskus muutos heikentää organisaatioiden toimintaedellytyksiä. Johdon on tällöin sopeutettava toimintaa esimerkiksi tilasäästöin ja henkilöstömenoja pienentämällä. Tämä raskas prosessi on ollut Oamkissa läsnä kuluvan kevään ajan, ja toivon voimia jokaiselle, jonka työsuhteeseen tällä on vaikutusta.

Meillä Oamkissa henkilökunta, opiskelijat ja ulkoisten sidosryhmien edustajat osallistuvat toiminnan kehittämiseen. Pääsemme tavoitteisiimme, kun suunnittelemme, toteutamme, arvioimme ja kehitämme toimintaamme järjestelmällisesti ja jatkuvasti. Meillä laadukas toiminta on hyvin tehtyä arkista työtä.

Valmistaudumme parhaillaan laatujärjestelmämme ulkoiseen auditointiin, jossa ulkopuolinen arvioija tarkastelee laatujärjestelmäämme ja sen toimivuutta koko organisaatiossa. Itsearvioinnit, vertaisarviointi ja muun muassa vuosittainen opiskelijakysely ovat välineitä, joilla kehitämme toimintaamme. Jatkuva kehittyminen on läsnä jokapäiväisessä arjen työssä, ei yksistään kehittämispäivissä.

Organisaatiomme tavassa toimia löytyy yhtäläisyyksiä kaizen-filosofiaan. Menetelmän toimivuuden voi omakohtaisesti todeta myös yksilötasolla: omaan työhön liittyvien uusien taitojen opettelussa, opiskelijana ammattiosaamista hankkiessaan tai isompaa elämänmuutosta toteuttaessaan.

Omassa toiminnassani olen tiedostamattani harjoittanut kaizen-oppeja kampuksemme kuntosalilla. Yksittäisillä harjoituskerroilla ja edelleen lukemattomilla yksittäisten liikkeiden toistoilla olen kehittänyt lihaskuntoani ja samalla saanut uutta energiaa ja voimaa arjen työhön.

Opiskelija toteuttaa ”kaizenia” kehittämällä jatkuvasti ja asteittain omaa osaamistaan opintojakso kerrallaan, mikä takaa opintopisteiden kertymisen ja lopulta valmistumisen aikataulussa. Toimiva opiskeluprosessi puolestaan takaa hyvät oppimistulokset.

Työntekijän ”kaizenissa” asenne työntekoon ja laadun parantamiseen on keskeistä: jos on ongelmia, selvitetään mistä ne johtuvat ja miten ne voidaan ratkaista. Oman työn kehittäminen ja työssä tarvittavien uusien taitojen omaksuminen tapahtuvat pienten, toistuvien ponnistelujen kautta.

Koko organisaation menestyminen vaatii jatkuvaa kehittymistä, ”kaizenia”, kaikilla osa-alueilla: prosessien toimivuus, kustannustehokkuus, toimitusluotettavuus, työturvallisuus sekä tuotteiden ja palveluiden laatu. Kaikki lähtee siitä, että kehittämiselle on olemassa vahva johdon sitoutuminen ja tuki. Korkeakoulun menestyksen paras tae on se, että kaikki korkeakouluyhteisössä toimivat ovat motivoituneita parantamaan toimintaa ja osallistumaan kehittämiseen.

Japanilaisittain tarkasteltuna me Oamkissa teemme ”kaizenia”, jatkuvaa parantamista, pienin askelin, arjen työssä, yhdessä, joka päivä.

Kirsi Jokinen
lehtori
laatukoordinaattori
Kontinkankaan kampus, Sosiaaliala ja kuntoutus

Mistä tiedän, milloin osaamiseni on riittävää?

amok Kirjoittanut Amok   blogissa Amokin aakkoset
Julkaistu 5.5.2017, klo 11:37

Kysymys: Olen juuri aloittanut opintoni ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ja olen jo perehtynyt koulutuksenne osaamistavoitteisiin ja arviointikriteereihin. Mielestäni minulla on jo ainakin osittain osaamistavoitteiden mukaista osaamista aiemman työkokemukseni vuoksi. En kuitenkaan ole täysin varma, onko osaamiseni riittävää. Tarvitseeko minun olla huolissaan? Nimimerkki Epätietoinen.

Mistä tiedän, milloin osaamiseni on riittävää?

Vastaus:

Hyvä nimimerkki Epätietoinen! Ei tarvitse olla huolissaan.

Olet itse asiassa jo aloittanut ensimmäisen tärkeän vaiheen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen prosessissa pohtiessasi omaa osaamistasi suhteessa koulutuksemme oppimistavoitteisiin. Osaamisen itsearviointi on nimittäin keskeinen vaihe henkilökohtaistetussa opinpolussasi. Sen takia ammatillisessa opettajankoulutuksessa opiskelijoiden tulee opintojen alkuvaiheessa yleensäkin arvioida sen hetkistä osaamistaan suhteessa opettajankoulutuksen osaamistavoitteisiin henkilökohtaista opintosuunnitelmaa (HOPS) laatiessaan.

Mikäli sinulla on esimerkiksi pitkä opettajakokemus, sinulta oletettavasti myös löytyy osaamista, joka voidaan ottaa koulutuksessa huomioon. Pitkäänkään työkokemukseen vetoaminen ei sinänsä tosin koulutuksessamme vielä riitä, vaan osaaminen on myös osoitettava. Me opettajat nimittäin arvioimme joka tapauksessa opiskelijan osaamista ennalta määriteltyjen osaamistavoitteiden ja niihin liittyvien arviointikriteereiden perusteella. Siksi onkin hyvä, että olet perehtynyt jo myös noihin arviointikriteereihin. Osaamistavoitteet ja arviointikriteerit muodostavat siten viitekehyksen tai eräänlaisen peilin, johon nähden opiskelijat aiempaa kokemustaan jäsentävät.  Tavallaan opiskelijat tarkastelevat ja jäsentävät aiempia tekemisiään samalla uudenkaltaisesta näkökulmasta.

Jos koet omaavasi monipuolista kokemusta esimerkiksi oppimisen ja osaamisen arvioinnista, niin mietipä arviointiin liittyvää osaamistasi suhteessa arviointia koskeviin osaamistavoitteisiimme ja arviointikriteereihin. Samalla voit pohtia, millaisia arviointiin liittyviä dokumentteja osaamisestasi sinulla olisi jo valmiina tai millä muilla eri keinoilla voisit osaamisesi osoittaa. Voisitko esimerkiksi omien arviointiin liittyvien dokumenttiesi lisäksi ajatella kertovasi oppilaitoksenne arviointiin liittyvistä linjauksista ja omista arviointikäytännöistäsi omassa opintoryhmässäsi? Siten oman arviointiosaamisesi osoittaminen palvelisi samalla sellaisia opiskelijatovereitasi, joiden opetus- ja arviointikokemus on sinua vähäisempää. Usein osaamisalueen (esim. arviointiosaaminen) osaamista osoitetaan käytännössä usealla eri tavalla opintojen eri vaiheissa. Tarvittaessa myös tuutorin kanssa keskustelemalla on helppo täydentää osaamisensa osoittamista. Siinä mielessä on turha huolehtia, onko osaaminen jo riittävää.  

Haasteellisempaa tuo osaamisen osoittaminen on tilanteessa, jossa ei opiskelija eikä opettaja osaa heti tunnistaa kaikkea sitä osaamista, mitä opiskelijalla eri osaamistavoitteisiin liittyen on jo olemassa. Siksi tuota omaa aiempaa osaamistaan on hyvä pyrkiä huolella miettimään HOPSia laadittaessa. Opiskelijoilla saattaa olla vaikea löytää sidoksia aiemman osaamisensa ja koulutuksen osaamistavoitteiden välillä. Vaikka on ymmärrettävää, että sellaisenaan aiempi osaaminen vain harvoin täydellisesti vastaa esimerkiksi arviointiosaamiseen liittyvän osaamisalueen sisältöjä, niin toisaalta on hyvä pyrkiä tunnistamaan, millaiset omaan työ- ja kokemustaustaan liittyvät seikat osaamisalueeseen liittyvät. Mikäli tunnet epävarmuutta oman osaamisen tunnistamisen mahdollisuuksista, on näistä asioista syytä keskustella avoimesti oman tuutorin kanssa. Osaamisen tunnistaminen on siten prosessi, jossa opiskelija ja ohjaaja yrittävät yhdessä ymmärtää opiskelijan taustaa ja samalla niitä keinoja ja välineitä, joiden avulla osaaminen olisi tunnistettavissa. Osapuolten yhteinen ymmärrys opiskelijan omaamasta osaamisesta suhteessa koulutuksen osaamistavoitteisiin voi löytyä siten vasta vähitellen yhteisten keskusteluiden myötä. Osaamisperusteinen HOPS voikin täydentyä vähitellen opintojen kuluessa.  

Hyvä nimimerkki Epätietoinen. Kannustankin sinua ottamaan yhteyttä omaan tuutoriisi. Hänen kanssaan keskustellen teille varmastikin syntyy yhteinen ymmärrys siitä, millaista osaamista voisit osoittaa jo hyvin alkuvaiheessa opintojasi. Oman HOPSisi laadinnan yhteydessä teet samalla myös suunnitelman, millä tavoin osaamistasi näiltä osin osoitat. HOPSin laadinnan ja siihen liittyvän ohjausprosessin yhteydessä voitte keskustella tuutorin kanssa samalla siitä, minkä tavoitteiden suhteen sinun on vielä perusteltua täydentää osaamistasi ennen varsinaista osaamisen osoittamista. Menestystä opintoihisi!

 

Yliopettaja Kari Kiviniemi
Oulun ammattikorkeakoulu
Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Yhteiskampus 2020 -työryhmä. Oppimisympäristöt

maija Kirjoittanut maija   blogissa Yhteiskampus
Julkaistu 4.5.2017, klo 20:45

Tartuin tilaisuuteen lähteä mukaan Yhteiskampus 2020-työryhmään, koska koin sen mielenkiintoisena mahdollisuutena päästä seuraamaan, miten tällaista suurta hanketta lähdetään ideoimaan eteenpäin. Opiskelen kolmatta vuotta rakennusarkkitehdiksi, ja motivoiduin ajatuksesta päästä haistelemaan ilmapiiriä ”oikeissa” suunnittelutilanteissa.

Hanke on mittakaavaltaan suuri, yliopiston tontti on Oulun keskustan kokoinen. OAMK:n tulevat tilat 23 000 m2, joka on melkein puolet vähemmän mitä nykyiset tilat sisältävät. Tältä pohjalta ajateltuna on ymmärrettävää, että OAMK:n väen keskuudessa koettiin haastavana saada uudet tilat toimiviksi.

Työryhmien ensimmäinen kokoontuminen oli 9.2. Se oli hieman erilainen entä tulevat kokoukset, sillä siellä kaikki läsnäolijat osallistuivat toiminnallisesti. Vaihdeltiin rooleja ja kirjattiin ylös mieleen juolahtavia asioita. Aiheena kokoontumisessa oli tulevan uuden tilanteen uhat, mahdollisuudet ja visiot. Esiin tulleet huolet ja murheet olivat aiheellisia, koskien esimerkiksi tilojen riittävyyttä ja toimivuutta, sekä OAMK:n olemuksen hukkumista yliopiston kupeessa. Mahdollisuuksiakin uudessa nähtiin varovaisen toiveikkaasti. Koettiin jopa, että muutos voi jopa olla parempaan, ja OAMK:n maine ja näkyvyys voi parantua entisestään. 

Jatkossa kokoonnuttiin suurin piirtein joka torstai. Osa tapaamisista oli kaikille avoimia ja osassa käsiteltiin millaisia tarpeita opetustiloille, eli oppimisympäristöille tulisi määritellä. Projektin vetäjät esittelivät ajatuksiaan muun muassa monitilatoimistoista ja opiskelijoiden ja opettajien kohtaamispaikoista, sekä kuuntelivat osallistujia tarkasti. Vielä tässä vaiheessa ei suunnitelmia lyöty lukkoon, kerättiin vaan informaatiota tilojen suunnittelun pohjalle.

Työryhmien tavoitteena oli saada suunnittelijat (ja käyttäjätkin) ymmärtämään tilantarvitsijan toimintaa sekä löytämään hyviä olemassa olevia tiloja, jotta niitä voisi jossain muodossa siirtää uuteen paikkaan. Toisaalta mietittiin miten toimintaa voisi muuntaa tehokkaammaksi, eli pohdittiin pienemmän käyttöasteen tilojen yhdistämistä ja tiivistämistä. Haettiin yhteistä visiota ja otettiin talteen asioita ja ideoita, joita suunnittelussa voisi hyödyntää.

Uutena asiana ymmärsin, että oppimisympäristöt eivät koostu pelkästään luokkatiloista, vaan esimerkiksi välitila-alueet toimistojen ja muiden kiinteiden pisteiden välillä muodostuvat oppimisympäristöksi. Ja kun ryhdyin asiaa henkilökohtaisestikin ajattelemaan, ei omakaan oppiminen ole mitenkään sidoksissa luokkatiloihin. Näihin tiloihin tuleekin panostaa, kun toiminta sijoitetaan nykyistä tiiviimpään tilaan.

Mielenkiintoisin anti itselleni oli ehdottomasti seurata keskustelua, mikä tulevien käyttäjien ja tilojen suunnittelijoiden välille syntyi. Opettajilla ja henkilökunnalla oli kaikilla omia tarpeitaan ja kärkkäitäkin mielipiteitä tulevista tiloista yliopistolla. En saanut päähäni mitään uusia ideoita, joten omaksuin lähinnä kuuntelijan roolin, joka oli itselleni mielenkiintoinen sekin. Koin että ryhmät olivat hyvin vedettyjä ja sisälsivät paljon puheenvuoroja ja keskustelua. Suunnittelijoiden toiminta oli asiantuntevaa ja osallistuvaa, yritin ottaa oppia tulevaisuutta varten.

Sain myös kesätyön projektin parissa arkkitehtitoimistolta, joten kaiken kaikkiaan työryhmäkokemus oli minulle hyvin positiivinen.

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 ... 348 Seuraava »