HUOM! Olet Oamkin vanhassa blogissa. Siirry uuteen blogiimme tästä »
Oamkin blogeja

« Edellinen 1 ... 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 ... 353 Seuraava »

Sidosryhmäedustajana Oamkia auditoimassa - "Ei muuta kuin hatusta kiinni ja eteenpäin!"

laatuleipuri Kirjoittanut Vieraileva leipuri   blogissa Laatuleipuri
Julkaistu 19.4.2016, klo 12:49

”Ulkopuolinen katsoo asioita eri vinkkelistä”. Se varmaan oli yksi peruste, miksi sain kutsun tulla mukaan Oamkin sisäiseen auditointiin. Virallisemmin sanottuna edustin Oamkin sidosryhmiä, omassa tapauksessani Oulun seudun koulutuskuntayhtymää Osekkia. Oamkilla ja Osekkilla on yhteistyötä ja yhteistä historiaa pitkältä ajanjaksolta. Ja Osekkin ylläpitämästä Oulun seudun ammattiopiston opiskelijoista moni jatkaa opintojaan juuri Oamkissa.

Auditointi on siitä mainio menetelmä, että jos hallitsee sen tekniikan ja on käytettävissä asiankuuluvat materiaalit, niin pystyy kyllä auditoimaan kohteen kuin kohteen. Itselleni oli jo aiempaa kokemusta, joten sen pohjalta oli hyvä lähteä liikkeelle. Joku voisi kysyä, miksi lähteä toista organisaatiota auditoimaan, onhan sitä työmaata jo omassa talossa. Keskeinen syy pestin vastaanottamiseen oli oppiminen. Oppisin lisää auditoinnista, joka hyödyttäisi omaa työtäni ja organisaatiostani. Oppisin myös Oamkin toiminnasta ja laadunhallinnasta. Ja kyllähän meidän toimijoiden ja organisaatioiden tulee tehdä yhteistyötä myös tällä tavalla – ”vuoroin vieraissa”.

Pääsin ryhmään, joka sai auditointikohteekseen Oamkin uudet palveluyksiköt. Hyvä kohde – päästiin selvittämään, mikä on niiden laadunhallinnan tilanne tässä uudessa tilanteessa. Saimme hyvät eväät työskentelyyn ja laatuleipuri-Sari kaitsi meitä eteenpäin. Meillä oli käytettävissä kirjallista materiaalia palveluyksiköistä ja muualtakin, niiden avulla pystyimme määrittämään auditointikysymyksemme. Kaikkea ei pidä kysyä, varsinkaan itsestään selvyyksiä.

Meillä oli mainio ryhmä, jossa oli sopivasti erilaisia ihmisiä, ja onneksi mukana oli myös opiskelijoiden edustaja. Kysymykset sun muut valmistelut saatiin kyllä tehtyä – ja ajoissa. Sitten koitti se suuri päivä: palveluyksiköistä valittujen henkilöiden haastattelu. Uskallan sanoa, että päivä oli mielenkiintoinen, antoisa ja mikä parasta – haastateltavat olivat mukana samassa veneessä. Keskustelut olivat avoimia ja tilaisuuksissa oli hyvä henki. Kiitos vielä kerran haastateltaville!

Jos haastattelu oli mukavaa, niin on tunnustettava, että raportin laatiminen olikin jo työläämpään. Miten löytää juuri keskeimmät vahvuudet, kehittämistarpeet ja hyvät käytänteet? Tässä tuli esille oman auditointiryhmän tärkeys ja vahvuus: kun jokainen kantoi kortensa ketoon, niin raportti kyllä valmistui - hyödynnettäväksi kehittämistyössä. Kehittämiskohteiden lisäksi tulee ehdottomasti huomioida siinä oleva vahvuudet ja juhlistaa niitä porukalla vaikka kahvikupposella nisun kera.

Tulokset löytyvät raportista, mutta yksi asia pisti erityisesti silmääni, positiivisessa mielessä, eli henkilöiden kehittämismyönteisyys. Halutaan kehittää omaa työtä ja oman yksikköä eteenpäin. Homma ei ole henkilöstöstä kiinni! Ei muuta kuin hatusta kiinni ja eteenpäin!

Suunnittelija, laatukoordinaattori Sauli Alaruikka, Oulun seudun koulutuskuntayhtymä

Kulttuurieroja ei opi kirjasta

osako Kirjoittanut osako   blogissa Haikuja kellarista - Oamkin opiskelijakunta OSAKOn blogi
Julkaistu 14.4.2016, klo 13:51

Kun tammikuussa istahdin lentokoneeseen ja katselin lumen peittämää Helsinkiä, mielessäni pyöri vain seikkailu. Olin aloittanut matkan kohti Isoa-Britanniaa, maata, josta tulisi opiskelupaikkani seuraavan viiden kuukauden ajaksi. Opiskelijavaihtoon lähtiessä kulttuurieroista puhutaan paljon, mutta kaikessa lähtöintoilussa en ehtinyt miettiä asiaa sen kummemmin. Muistan kuitenkin yrittäneeni lukea mahdollisimman paljon maan tapakulttuurista, jotta välttyisin noloilta tilanteilta. Juuri ennen lähtöä jännitin sitä, oppisinko koskaan antamaan tippiä oikein tai muistaisinko pyytää kauniisti sanaa “please” käyttäen. 

Alkuvaiheessa vaihtoa kulttuurieroja oli helppoa huomata ja merkitä muistiin. Kiinnitin huomiota siihen, miten britit voivatkaan olla niin sanoinkuvailemattoman ystävällisiä. Kaupassa käyminen on eräänlainen peli, jossa sinun täytyy pyytää anteeksi koko ajan kaikilta muilta asiakkailta, koska väistämättä olet heidän tiellään tai he ovat tielläsi. Jopa soluasuntomme keittiön palo-oveen kiinnitetty lappu onnistuu kertomaan ystävällisin sanankääntein, että mikäli tuon kyseisen oven pönkkää auki ja opiskelija-asuntolan henkilökunta yllättää sinut siitä, voit saada 80 punnan sakot ja rikkeen toistuessa kutsun käräjille. Briteissä ystävällisyys ehdoton hyve ja istuu todella syvällä kulttuurissa.

Toiseen kulttuuriin sopeutuminen on vähän kuin uudelleensyntyminen. Yhtäkkiä huomaa joutuvansa opettelemaan yksinkertaisimmat asiat uudestaan. On yllättävää, miten monta kertaa huomaa pohtivansa, että tietääkö todella, mitä toinen ihminen tarkoittaa, kun hän sanoo noin. Olen huomannut, että tietyissä asioissa brittiläinen kulttuuri on hyvin samankaltainen kuin suomalainen. Sekä britit että suomalaiset eivät halua olla vaivaksi kenellekään. Koska vaihdossa tapaa myös todella paljon muita vaihto-opiskelijoita, on erilaisten kulttuurien kohtaaminen saanut pohtimaan omaa kulttuuriaan paljon syvemmin. Hassua kyllä, myös moni stereotypia vahvistuu. Monikulttuurisessa kaveripiirissä on hauskaa vitsailla, että suomalainen viisi minuuttia on aivan eri asia kuin espanjalainen viisi minuuttia, italialaisesta puhumattakaan.

Nyt, kaksi ja puoli kuukautta myöhemmin, minua huvittaa huomata, miten brittiläiseen kulttuuriin solahtaminen on muuttanut toimintatapojani. Jätän tippiä vaivatta ravintolassa ja kyselen kohteliailla korulauseilla sen kummemmin ajattelematta. Small talk kuuluu arkipäivään. Huvittavinta on se, että vaikka kulttuurieroista voi lukea kirjoista ja niitä voi pyöritellä päässään, niihin sopeutuminen tapahtuu vain kokemuksen kautta. Vaihdossa oppii asioita, joita ei voi arvottaa opintopisteillä eikä välttämättä edes lisätä CV:hen, mutta ne voivat olla elämässä yksiä kaikista tärkeimpiä oppeja.

Salla Laurila
kirjoittaja on Birminghamissa opiskelijavaihdossa oleva Oamkin viestinnän opiskelija

Osaan sanoa
Kahdeksalla kielellä
“Terve” ja “Kippis!”

TUNNELMIA JA MIETTEITÄ ARKTISTEN ASKELTEN JÄLKEEN

kulttuuri Kirjoittanut Kulttuurialan yksikkö   blogissa Pieninkin yhteinen jaettava
Julkaistu 13.4.2016, klo 16:55
TUNNELMIA JA MIETTEITÄ ARKTISTEN ASKELTEN JÄLKEEN

Arkiset askeleet 2016 -tapahtumasta on kohta kaksi viikkoa  ja tapahtuman aikana mieleen tulleita asioita on ehtinyt pohdiskella moneltakin eri kantilta. Tässä blogitekstissä on koottuna joitakin ajatuksia, joista juttelimme tapahtuman jälkeen pidetyssä Oulun läänin Tanssialan Tuki ry:n palautepalaverissa ja joiden toivoisin lähtevän elämään laajemminkin tanssin kentällä. 

Arktiset askeleet on valtakunnallinen tanssitapahtuma, joka tanssittiin ensimmäisen kerran vuonna 1985 ja joka on nyt vakiinnuttanut paikkansa yhtenä merkittävimmistä vuosittaisista tanssitapahtumista. Tapahtumassa vuorottelevat vuorovuosin alle kouluikäisten ja alakouluikäisten sekä sitä vanhempien tanssijoiden katselmukset. Tapahtuman päätavoite on toimia tanssikasvatuksellisena alustana osallistuville tanssijoille, heidän huoltajilleen ja opettajilleen sekä tanssiyleisölle. Tapahtumaviikonloppu tuo Ouluun joka vuosi 400-500 osallistujaa eri puolilta Suomea.

Vuoden 2016 lastentanssitapahtuma tanssittiin Oamkin Kotkantien kampuksella 31.3.-3.4.2016. Viikonloppuun lunastettiin yli 500 osallistujapassia, työntekijöissä oli mukana n.40 ammattilaista, opiskelijaa ja talkooväkeä. Kotkantiellä kävi siis melkoinen kuhina koko viikonlopun ajan.

Arktisten askelien tuotantosuunnitelmaan on kirjattu tapahtuman strategiset suuntaviivat: arvot, missio, visio sekä tavoitteet ja päämäärät. Vaikkakin suurin osa viikonlopun ajasta täyttyi tanssinriemusta nauttimisesta, takaraivossa pyöri myös koko ajan monenlaista ajatusta sekä omasta onnistumisesta järjestelyjen suhteen että osallistujien tavasta ottaa asioita vastaan. Olemmeko onnistuneet luomaan osallistujille ja yleisölle tavoitteidemme mukaiset puitteet? Minkälaista vastakaikua saimme järjestelyihin liittyvistä ratkaisuista? Mitkä ovat niitä asioita, joita olisi hyvä nostaa esille tuleville tanssinopettajillekin pohdittaviksi?

Näitä asioita olemme pohdimme ääneen  jo tapahtumaviikonloppuna yhdessä lähes korvaamattoman tapahtumatuottajan, Mira Kolasen, kanssa ja näitä ajatuksia jaan tässä blogikirjoituksessa. Jatkossa kursiivilla kirjoitettu teksti on lainausta suoraan tuotantosuunnitelmasta.

 Tanssitapahtumaan sisältyvän katselmuksen tavoitteena on ollut alusta asti arvioida teoksia kokonaisuuksina. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota myös luovuuteen ja omaperäisiin oivalluksiin sekä yksilöllisiin suorituksiin, ei pelkästään tekniseen suoritukseen ja näin huomioidaan myös tapahtuman tanssikasvatusfilosofia.

Nyky-yhteiskuntaa ei suotta kutsuta kilpailuyhteiskunnaksi. Ihmisillä tuntuu olevan kummallinen tarve asettaa asioita paremmuusjärjestykseen ja olla nopeampia ja tehokkaampia kuin joku toinen. Siksi on tärkeää, että on olemassa myös arviointitilanteita, joissa arvioitava asia otetaan sellaisena kuin se on, laittamatta sitä paremmuusjärjestykseen jonkun toisen kanssa. Tämä on asia, jota emme varmaan voi Arktisissa askelissa liikaa korostaa sekä osallistujille että yleisölle. Esiraadissa pyritään pitämään huoli siitä, että varsinaiseen katselmukseen tulee valituksi mukaan teoksia mahdollisimman monesta eri tanssityylistä, monesta eri tanssiyhteisöstä ja eri puolilta Suomea. Varsinaisen katselmuksen raati pyrkii valitsemaan loppunäytökseen mahdollisimman laajan kattauksen erilaisia, mieleenpainuvia tanssiteoksia. Stipendejä ja kunniakirjoja jaetaan sekä tanssillisista ansioista että vaikkapa heittäytyvästä esiintymisestä, hyvästä puvustuksesta tai yhteisöllisyydestä. Jos ja kun jokin esitys saa stipendinä suuremman summan kuin toinen, tämä tarkoittaa vain sitä, että tässä esityksessä moni arvioinnin lähtökohtana ollut asia on toiminut hyvin. Siitä huolimatta se esitys, jonka ansiona oli vaikkapa hyvä puvustus on katselmuksen näkökulmasta ihan yhtä arvokas ja  ansaitsee paikan vaikkapa loppunäytöksessä. Ainoa (varsin ikävä) rajoite on aika….kaikkia ei voi ottaa mukaan loppunäytökseen, vaan voi valita vain n. 60 min edestä esityksiä. Arktiset askeleet -tapahtuma ei ole kilpailu vaan katselmus, jossa jokainen mukana oleva teos on yhtä arvokas.

 Kuvassa on stipendillä palkittu Juuso Qvick tanssimassa omaa koreografiaansa Tuska


Tapahtuma kunnioittaa tanssin monimuotoisuutta, toisia ihmisiä ja toisia tanssilajeja.

Arktiset askeleet alkoi torstai-iltana Ookko nää Oulusta -näytöksellä. Tässä näytöksessä esiintyvät oululaiset tanssikoulut ja -yhteisöt. Kutsu lähtee kaikille tiedossamme oleville alan oululaisille yhteisöille ja näytöksen kokonaiskesto jaetaan mukaan ilmoittautuneiden kesken. Näytöksen tuotto jaetaan stipendeinä viikonlopun katselmuksen loppunäytöksessä, ensisijaisesti oululaiselle tanssille. Paikalliset tanssikoulut ja -yhteisöt ovat ottaneet tämän näytöksen vastaan vaihtelevasti, tänä vuonna mukana oli 9 eri tanssikoulua tai -yhteisöä. Näytöksessä yhteisöt pääsevät tuomaan osaamistaan esille ja tanssinharrastajat saavat mahdollisuuden harjoitella tanssijuuteen liittyviä taitoja. Yleisöä tässä näytöksessä oli tänä vuonna harmittavan vähän ja jäimmekin Miran kanssa miettimään, mistä johtuu että varsinkin isompien lasten vanhemmista osa tuo lapsensa esiintymään, mutta ei tule itse katsomaan näytöstä. Onko lapsen harrastus ulkoistettu niin voimakkaasti, että siihen liittyvät esiintymisetkin kuuluvat harrastuksen tuottajan eli tanssikoulun hoidettaviksi. Eivätkö lapset halua läheisiään mukaan yleisöön? Viiden lapsen äitinä ja lukuisia lapsiryhmiä opettaneena uskallan kyllä väittää, että jokaiselle lapselle on tärkeää, että katsomossa istuu ”oma ihminen”. Tämä tarve ei häviä lapsen kasvaessa murrosikäiseksi eikä edes aikuisena. Tämä voi myös peilautua takaisin: tunsin itseni etuoikeutetuksi kun nuorin tyttäreni (20v) halusi matkustaa katsomaan minun harrastukseeni liittyvää julkista esiintymistä toissa kesänä, ei siksi että varsinainen substanssi olisi kiinnostanut vaan siksi, että hän tiesi että minuakin aikuisena ihmisenä jännittävän astua tietyn kynnyksen yli ja että se on helpompaa, kun tietää, että yleisön joukossa on oma henkinen tukipilari.  Kyse on välittämisestä ja tehdyn työn kunnioittamisesta.  

Tapahtumassa on esillä joukko erilaisia tanssilajeja, jotka kaikki ovat yhtä tärkeitä. Erilaisuus hyväksytään ja sitä arvostetaan.

Arktiset askeleet on onnistunut tuomaan osallistujille nähtäväksi ja koettavaksi tanssin monikulttuurisen kentän. Lauantain avajaisissa tanssin lehtori Heli Kuula piti puheen, jossa hän kertoi 25-vuotta täyttävän tanssinopettajakoulutuksen alkuperäisestä visiosta. Hän sanoi mm. ”Koulutuksemme alkuperäisenä visiona on toiminut monikulttuurisuus. Olemme tietoisesti halunneet saattaa kulttuuritaustoiltaan erilaiset tanssilajit yhteen. Työskentelytapamme ei ole missään vaiheessa ollut erilaisten kulttuuristen ilmiöiden vastakkainasettelu, vaan tietoinen ja soveltuvin osin tarkoituksenmukainen yhteensovittaminen. Haluamme soveltuvin osin hitsautua ja tukeutua toisiimme sekä joidenkin osa-alueiden kohdalla tietoisesti eriytyä ja vahvistaa kunkin tanssikulttuurin persoonallista identiteettiä.”

Tämä tanssialojen monikulttuurisuus tuli viikonlopun tapahtumassa ihailtavalla tavalla esille muutaman mukana olleen yhteisön toimintana — kunpa jokaisen osallistuvan yhteisön opettajat kannustaisivat oppilaitaan samanlaiseen avarakatseisuuteen. Arktisissa askelissa varsinainen tanssikatselmus on vain yksi osa tapahtumaa, tämän lisäksi osallistujien saatavilla on monenlaista tekemistä, joiden kautta pääsee tutustumaan muihin tanssilajeihin ja saa varmasti myös ihan uusia tanssiystäviä. Yhteisöillä oli viikonloppuna mahdollisuus olla mukana kaupungin keskustassa järjestetyssä tanssikulkueessa sekä osallistua oululaisten tanssikoulujen ja/tai Oamkin opiskelijoiden pitämiin eri tanssilajien työpajoihin. Useimmilta osallistuvilta yhteisöiltä näihin oheistapahtumiin osallistui yksittäisiä oppilaita, mutta mukana oli pari tanssikoulua, joiden opettajat olivat selvästi ohjeistaneet oppilaansa osallistumaan mukaan ja vielä osallistumaan heille ihan uusien tanssilajien työpajoihin. Nämä opettajat ovat oivaltaneet tapahtuman monikulttuurisuuden ja haluavat kasvattaa oppilaistaan laajakatseisia tanssinkokijoita. Oli upeaa seurata showtanssin harrastajien riemua kansantanssin ja latinoshown työpajoissa - epämukavuusalueella  oleminen on haastavaa, mutta kun siitä selviää, onnistumisen tunne on sitäkin suurempi. Lapsen tanssikäsitys on luonnollisesti vielä suppea, eikä lapsi itse osaa lähteä sitä laajentamaan vaan tarvitsee rohkaisua tutustua erilaisiin tanssityyleihin ja tapoihin lähestyä tanssia. Tässä tarvitaan usein opettajan tai  vanhempien apua, Arktiset askeleet tarjoaa tähän loistavat puitteet, koska tarjolla on niin monenlaista. Pitää vain osata ja uskaltaa tarttua outoihinkin asioihin!

 Arktiset askeleet -tanssitapahtuman arvot pohjaavat yhteisöllisyydestä ja tanssikasvatuksellisuudesta.

Yhteisö koostuu yksilöistä, joita yhdistää yhteinen tehtävä tai päämäärä. Yhteisössä ihmiset toimivat tavalla tai toisella yhdessä, mutta yhteisön olemassa olo ei kuitenkaan ole tae yhteisöllisyydestä. Arktiset askeleet -tapahtuman järjestäjänä toimivat Oulun läänin Tanssialan Tuki ry ja Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajakoulutus. Opettajakoulutuksessa yhteisöllisyyteen kasvattaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta opiskelijoilla on valmistuessaan taito toimia aktiivisena osana tulevaa työyhteisöään ja jotta heillä on valmius kasvattaa omia tanssioppilaitaan yhteisöllisyyteen sekä oman tanssiryhmän ja -koulun sisällä että koko tanssin kentällä.

Meillä on tapahtumassa pyrkimys kohdella jokaista tapahtumassa mukana olevaa työntekijää tasavertaisena toimijana ja antaa opiskelijoille mahdollisuus harjoitella opiskeluvuosiensa aikana mahdollisimman monenlaisia tapahtumaan liittyviä työtehtäviä. Toivomme tämän pyrkimyksen aiheuttavan ”lumivyöryn”, jossa jokainen työntekijä pitää jokaista osallistujaa tasavertaisena ja arvokkaana ja vastaavasti toisinpäin. Pieneltäkin tuntuva työtehtävä on tapahtuman onnistumisen kannalta merkityksellinen ja samalla tavalla jokainen osallistuja, huoltaja ja opettaja on osaltaan luomassa tapahtuman kokonaishenkeä. Ihana esimerkki yhteisöllisyyden arvostamisesta oli tänä vuonna tapahtumaan vuokratun Oulun Palloseuran linja-autonkuljettaja Tapio Pääkkö, joka paitsi että hoiti tehtävänsä moitteettomasti, osoitti suurta joustavuutta ja avuliaisuutta ja sujahti huomaamatta yhteisön jäseneksi näin toimiessaan. Hän olisi voinut tehdä vain sen mitä pyydetään osallistumatta ”Arktis-hengen” luomiseen — näin olisi suurin osa palkatuista kuljettajista luultavasti toiminut.

Viikonlopun tapahtuma oli kokonaisuutena erittäin onnistunut, voimme ylpeinä todeta että onnistuimme järjestelyissä. Väkimäärän mahduttaminen saliin on suurin konkreettinen haaste, mutta senkin osalta meillä on jo seuraavaan tapahtumaan tulossa uudenlaisia ratkaisuja. Täydellistä tapahtumaa tuskin saamme koskaan luotua, emmekä itse asiassa haluakaan, koska pienet säröt ja kolot tekevät elämästä paljon mielenkiintoisempaa eikä tapahtuma pääsisi kehittymään, jos pohdittavia ja mietittäviä asioita ei olisi olemassa. Pienten tanssijoiden jalkojen vipinä ja heidän silmiensä säihke tanssikulkueessa, työpajoissa ja oman esityksen tiimellyksessä ovat ne asiat, jotka säilyvät mielessä pisimpään ja joista saadun energian voimalla olimme jo maanantaiaamuna suunnittelemassa vuoden 2017 tapahtumaa.

Blogin kirjoitti

Liisa Kontturi-Paasikko, Arktiset askeleet tapahtumanjohtaja

 

Kuvassa on pupuraadin suosikkiesitys, Tanssikeskus City Dancen Viikingit  

 


 

 

 

 

Motivaation alkulähteillä

liike Kirjoittanut Liikkeessä   blogissa Liikkeessä
Julkaistu 12.4.2016, klo 15:32

Motivaatio-sanan ympärillä liikkuu paljon mystiikkaa. Tuo termi on alati meidän opiskelijoiden huulilla, eikä se ole yhtään sen vieraampi työelämässäkään. Motivaatio on mystinen ja näkymätön eteenpäin puskeva voima, joka saa meidät tekemään asioita. Oikeastaan se on kaikkien tekemistemme takana. Joidenkin asioiden tekemiseen motivaatiota ei tarvitse kaukaa hakea: syömme, sillä meillä on nälkä ja tiedämme siitä seuraavan hyvän olon, nukumme, sillä tunnemme itsemme väsyneiksi ja sitä rataa.

 

Päivittäisissä toiminnoissamme sekä tekemisissämme motivaatio tuntuu itsestäänselvyydeltä, eikä sitä sen suuremmin tule miettineeksi. Kun sanan eteen liittää sanan opiskelu, menee homma kuitenkin mutkikkaammaksi. Opiskelumotivaatio on paitsi yksilöllistä, myös ajoittain vaihtelevaa riippuen kellonajasta, viikonpäivästä, jaksosta tai vuodenajasta. Kun mietin asiaa syvällisemmin, tulin pohtineeksi, mistä opiskelumotivaatio on lähtöisin. Mikä on sen alkuperä ja mistä sen voi löytää?

 

Tammikuussa 2015 lähdin matkalle. Matkan tarkoitus oli omalta osaltani jatkaa talvisodan perinnettä ja matkata siten vuosikymmeniä taaksepäin, toisin sanoen suorittaa asepalvelus. Oman mausteensa tämän kansalaisvelvollisuuden täyttämiseen osaltani toi se, että olin aloittanut opinnot OAMK:ssa edellisenä syksynä, joten aivan valtavalla innolla en pohjoiseen lähtenyt. Motivaation kannalta tilanne oli varsin ironinen, sillä syksyllä opiskelumotivaationi kärsi pahoin siitä, että tiesin opintojeni keskeytyvän talvella, ja toisaalta palvelusmotivaatiotani söi suuresti halu palata takaisin koulun penkille.

 

Vaikka puolustusvoimia usein haukutaankin jäykäksi ja vanhentuneeksi instituutioksi, olisi meillä opiskelijoilla varsin paljon opittavaa joistain armeijan käytännöistä. Itselläni ainakin on mukavuudenhaluisena opiskelijana tapana siirtää ikäviä velvoitteita tuonnemmaksi kasaten niitä lopulta pelottavaksi möröksi, joka hyppää sängyn alta, kun opintopisteitä pitäisi olla tietty määrä kasassa Kelaa, työharjoittelua, opinnäytetyötä tai valmistumista varten. Ei armeijassa kysytty, että viitsisitkö tehdä sitä tai tätä, siellä vain tehtiin mukisematta. Motivaatio ei ollut missään vaiheessa kysymysmerkki, se oli huutomerkki.

 

Miksen siis voisi ottaa opiskeluun samankaltaista asennetta? Akateemisen esseen kirjoittaminen ei ehkä ole houkuttelevinta tekemistä lauantai-iltana, mutta ei kai siinä nyt olekaan kyse siitä, mikä tuntuu mukavalta. Kiinnostuskiikarit hukkuvat aika ajoin teille tietymättömille, mutta ainakin näin jälkikäteen tarkasteltuna se on ollut joka kerta huono tekosyy jättää jotain tekemättä. Kun motivaatio ei liikutakaan, pitäisi keksiä jokin muu keino liikkua eteenpäin.

 

Toisinaan olen kadehtinut niitä opiskelutovereitani, jotka tuntuvat saavan uskomattoman paljon aikaan, mutta nyt pikkuhiljaa monet motivaatiohuiput ja –kuopat kokeneena olen alkanut miettiä, että ehkäpä motivaatio ei olekaan mikään taikasana, vaan ratkaisevampaa onkin se, mitä tekee silloin kun se on kadoksissa.


Juuso Sippola, LIK14SNLM

Laatuleipä uudistuu

sajarvin Kirjoittanut Sari Ahvenlampi   blogissa Laatuleipuri
Julkaistu 12.4.2016, klo 11:34

Pääsiäisen alla maisteltiin leipää ihan urakalla. Makutestissä oli kolme erilaista ruisleipää, joista etsittiin kaikkein parasta leipää tavoitteena valita Oamkille uusi laatuleipä. Laatuleipurilla on ollut mietintämyssy päässä ja aiemman, toki aivan mainion, vaalean leivän tilalle on tullut hyviä vaihtoehtoja. Leivän maistelun jälkeen ihmiset äänestivät parasta ja olivat hyvin yksimielisiä: äänet jakautuivat vahvasti yhden leivän kohdalle. Niinpä on mukava kertoa, että laatuleipämme on jatkossa riihilimppu! Leipä on 100 % kotimainen ja taatusti myös oululainen aito rehellinen ruisleipä.

Meille kaikille oamkilaisille jaan tässä samalla leivän reseptin:

Raaka-aineet
• 1 osa suunnittelua
• 1 osa toteutusta
• 1 osa arviointia
• 1 osa kehittämistä

1. Suunnittele leipä huolellisesti. Kurkkaa neuvot laatukäsikirjasta tai kysy vinkkiä kaverilta: yhdessä syntyy paras lopputulos.
2. Vaivaa raaka-aineet taikinaksi. Anna kohota kunnolla.
3. Valitse parhaat välineet toteutusta varten. Pyöräytä taikinasta laatuleivät. Muista pyytää kaverisi mukaan leipomaan.
4. Lämmitä uuni ja tarkista paistoaika. Ripauta leivän päälle omat mausteesi. Seuraa innolla leivän paistumista.
5. Maistele kavereiden kanssa valmista leipää ja mieti, miten voisitte yhdessä kehittää leivän makua.
6. Ota hyvä resepti talteen. Kirjoita myös parannusehdotukset ylös!

Tulehan sinäkin maistelemaan uutta oamkilaista laatuleipää Sisäisen auditoinnin palauteseminaariin 20.4. klo 9.00 – 11.30. Ilmoittaudu mukaan 13.4. mennessä Heimossa.

Toivottelee laatuleipuri Sari

 

« Edellinen 1 ... 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 ... 353 Seuraava »