HUOM! Olet Oamkin vanhassa blogissa. Siirry uuteen blogiimme tästä »
Oamkin blogeja

« Edellinen 1 ... 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 ... 353 Seuraava »

Kesä, mikä ihana tekosyy

anliikan Kirjoittanut Anu   blogissa Rohkeasti kirjasto
Julkaistu 30.5.2016, klo 10:34

Lukukausi vetelee viimeisiään, ja kirjastoissakin voidaan jo vähän huokaista. Lukukauden opiskelukiireet näkyvät väistämättä meilläkin, joten syksy- ja talvikuukausina kirjastossa ovi käy tiheään. Vaikka lainauspalvelut on suurimmalta osin automatisoitu, monenlaista kysyjää riittää silti asikaspalvelutiskillekin.

Nyt toukokuussa tahti on jo selvästi hidastunut, ja edessä häämöttää pitkät ja hiljaiset kesäkuukaudet. Kirjastot ovat avoinna kesä- ja elokuussa joskin hieman lyhemmillä aukiolajoilla. Asiakasvirta on sen verran rauhallista, että nyt on hyvä aika siivoilla hyllyjä, järjestellä jollekin luokalle lisää tilaa ja pienentää toista.

Kesällä ehtii myös tutkailemaan kriittisemmin kirjaston verkkopalveluja ja niiden käytettävyyttä. Sekä WWW-sivuille että Leeviin on luvassa monenlaista uudistusta, joiden toivomme auttavan opiskelijoita löytämään tarvitsemansa tiedonlähteet syksyllä entistä helpommin. 

Vaikka tekemistä riittää, asiakaspalvelun rauhoittuminen takaa sen, että henkilökuntakin ehtii kesäkuukausien aikana hieman ladata akkujaan. Rauhallinen kesä järjestelytehtävien ja todo-rästien siivoilun parissa mahdollistaa sen, että olemme syksyllä taas iskussa vastaanottamassa uudet sekä vanhat opiskelijat.

Alla olevan kuvan myötä toivotamme asiakkaillemme lämmintä ja rentouttavaa kesää!

Neljän kuukauden eläinkoe

osako Kirjoittanut osako   blogissa Haikuja kellarista - Oamkin opiskelijakunta OSAKOn blogi
Julkaistu 26.5.2016, klo 11:05
 

 

”Opiskelijakunta OSAKO hakee kulttuurisihteerin sijaista”

Viime syksynä olin toimittaja, joka kamppaili melko ikävän kirjoittajan blokin kanssa. Kyllä ne jutut syntyivät, jotka pitikin tehdä. Mutta vääntäminen oli väkinäistä enkä koskaan ollut tyytyväinen lopputuloksiin. Aloin miettiä, että olisi ehkä aika tehdä pieni irtiotto journalismista. Mutta mitä muuta muka läpeensä paatunut toimittaja osaisi tehdä kuin kirjoittaa lehtijuttuja?

Silloin silmiini sattui tuo ylhäällä oleva varsin geneerinen työpaikkailmoituksen otsikko. Mikäpä olisikaan parempi paikka kokeilla hypätä pois mukavuusalueeltaan kuin tuttu työpaikka. Ja sitä OSAKO tosiaan oli – olinhan aiemmin ollut opiskelijalehti Osakolaisen päätoimittajana kolme vuotta. Irtisanouduin vuosi sitten huhtikuussa, joten läksiäiskahvit olivat vasta ehtineet kylmetä, kun jo rustasin uutta hakemusta.

Yllätyksekseni minut valittiin ja aloitin työni tammikuussa viikon kestävällä ja varsin kattavalla perehdytyksellä. Se tuli tarpeeseen, sillä kulttuurisihteerin vastuulistaa katsellessa käsitys Vallon Tanjasta jonain ihme superihmisenä vahvistui entisestään. Eihän yksi ihminen voi tehdä kaikkea tuota, eihän?

Yksi ihminen ei ehkä voi, mutta ei yhden ihmisen täällä aina tarvitsekaan. Kulttuurisihteeri oli alussa kujalla kuin katukissa, mutta kaikesta pystyi aina kysymään kellarin muulta väeltä. Ja paljon isoimpia järjestelyitä tehtiin myös porukalla yhdessä.

Omia vahvuuksiaan on päässyt käyttämään kiitettävästi. Mutta lisäksi on oman kiinnostuksen mukaan voinut opetella paljon sellaisia asioita, joita ei ole aiemmin tullut harjoiteltua. Olen onnistunut taittamaan julisteita, esitteitä ja laatimaan prosessikaavioita taitto-ohjelmilla, joiden käytöstä näin aiemmin painajaisia. Eihän niistä aina kauniita tullut, mutta enpä toisaalta mikään graafikko olekaan. Lisäksi olen asentanut elämäni ensimmäisen tiskikoneen – Super Marion tunnarin säestämänä tietysti.

Tärkeintä hyvässä työpaikassa on mielestäni se, että sinne voi aamuisin mennä omana itsenään. Tämä puoli on ollut OSAKOssa parasta: täällä ei kuljeta ryppy otsassa. Siinä omana itsenä töihin tulemissa työkavereillani onkin sitten ehkä ollut eniten kestämistä. Tulin ensimmäisenä aamuna myöhässä töihin, kun auton ikkuna putosi 30 asteen pakkasessa. Olen kevään aikana muun muassa myös hiihtänyt töihin, köyttänyt työkavereiden tuoleja kiinni pöytään, pitänyt lettukestejä, esiintynyt OTE:n vappulehdessä, viettänyt täysimittaisen opiskelijavapun ja some-päivitysten nimissä leikkinyt muun muassa junaa ja euroviisujuontajaa.

Kuluneet neljä kuukautta ovat ennen kaikkea vahvistaneet omaa ammatillista identiteettiäni. Olen edelleen ensisijaisesti se paatunut toimittaja, mutta neljä kuukautta OSAKOssa ovat osoittaneet, että muunkinlaisia hommia pystyy medianomin tutkinnolla karttuneella osaamisella tekemään. Toimittajien työtilanteen huomioon ottaen se voi olla jopa ihan hyvä juttu.

Eläimiä (edes Patrician kissaa) ei vahingoitettu kevään aikana.

Daniel Wallenius
OSAKOn (ex-)kulttuurisihteeri
Toimittaja

Legenda elää
Dankku ei lähde koskaan
Hajotkaa siihen

”Jos saataisiin edes verkkotentit” – AMK-päivillä koettua ja kuultua

liike Kirjoittanut Liikkeessä   blogissa Liikkeessä
Julkaistu 25.5.2016, klo 09:23

Olen toiminut vuoden 2015 alusta alkaen OAMK Oy:n hallituksessa henkilöstöstä valittuna jäsenenä. Jotta oma osaamiseni olisi hallituksen jäsenenä mahdollisimman ajantasaista koko amk-kenttää koskien, olen osallistunut useisiin seminaareihin ja koulutuksiin. Viimeksi osallistuin AMK-päiville, jotka pidettiin 17.-19.5.2016 laivaseminaarina.

Tänä vuonna AMK-päivät kokosi yhteen yli 400 henkilöstön jäsentä ja opiskelijaa. Otsikkona oli ”AMK goes digi”. Odotukset seminaariin lähtiessä olivat korkealla ja mielessä pyöri useita kysymyksiä. Millaisena muut amkit näkevät digitalisaation mahdollisuudet? Olemmeko me OAMKissa kehityksen kärjessä vai jääneet jo jälkijunaan? Mitä näkemyksiä opiskelijoilla on asiasta?

Juontajana toimineen HUMAKin rehtorin Tapio Huttulan mukaan ”Tulevaisuus on se paikka, jossa amkien ajattelun täytyy olla”. Varsinkin hallitustyöskentelyssä tämä on avainasia. Hallituksen tehtävä on tehdä linjauksia ja valintoja, jotka mahdollistavat pärjäämisen tulevaisuudessa. Millainen meidän toimintaympäristömme on Oulun seudulla 2030-luvulla? Mitä alueellamme silloin tapahtuu? Miten me OAMKissa voimme tukea alueemme kehitystä? Digitaalisuudesta haetaan nyt tulevaisuuden valttikorttia koko Suomessa.

Keskustelu AMK-päivillä aaltoili opiskelijan some-työkaluista tietotyön automatisointiin. Päivien mielenkiintoisimman puheenvuoron piti Tukholman yliopiston apulaisprofessori Matti Tedre. Hän kertoi pitävänsä verkkokursseja, joille osallistuu jopa 800 opiskelijaa. Suurinta osaa ”omista” opiskelijoistaan hän ei tapaa koskaan kasvotusten. Hän työskentelee täysin etänä ja hänellä on kollegoita ympäri maailmaa, joiden kanssa hän tekee läheistä yhteistyötä. Mukaansa tempaavalla esitystyylillä Tedre kertoi, että hänellä ei ole vastausta siihen, miten kurssit pitäisi verkossa toteuttaa. ”En minä tiedä, millainen on hyvä verkkokurssi. En ole koskaan törmännyt verkkokurssiin, josta minulle olisi tullut wau-efekti”, Tedre nauratti yleisöään.

Amk-opiskelijoista olen ylpeä, heillä on erittäin hyviä ideoita ja perusteltuja näkemyksiä. Paneelikeskustelussa opiskelijoita pyydettiin kommentoimaan väitettä, jonka mukaan yhteisöllisyyden syntyminen ja kokeminen jää verkossa vajaaksi. Opiskelijat olivat asiasta jyrkästi eri mieltä. Heille verkko on yhtä luonteva tapa olla yhteydessä toisiin kuin ns. live-elämäkin. Ehkä me keski-ikäiset olemme omien ennakkoluulojemme vankeja tässä asiassa?

”Jos saataisiin edes verkkotentit” – AMK-päivillä koettua ja kuultua

Opiskelijat tenttasivat Akavan Sture Fjäderin ja STTK:n Antti Palolan some-taitoja. Laivan yökerho oli haasteellinen paikka seurata keskustelua. 

Seminaareissa on tärkeää verkostoituminen, ajatusten vaihtaminen ja benchmarking. Keskustelujen aikana minulle tuli tunne, että digitaalisuuden suhteen olemme ”samassa veneessä”: kaikki tekevät kokeiluja, osa kokeiluista onnistuu ja osa painuu epäonnistuneina unholaan. Selkeä suunta on vielä hakusessa. Yksi pisimmällä olevista tuntuisi olevan HUMAK, joka on ottamassa käyttöön digikampusta vuonna 2018.  

Mitä tästä seminaarista jäi mieleen? Ehkä seminaarissa olisi voinut olla muitakin aihealueita kuin digitaalisuus. Nyt tuntui, että aihetta pyöriteltiin monesta eri kulmasta, mutta käsittely jäi usein pintapuoliseksi selonteoksi. Konkreettisin esitys tuli opiskelijapaneelista: it-palvelut voitaisiin tuoda kampuksen pimeistä nurkkahuoneista keskelle pääaulaa – näin opiskelijat voisivat ohi kulkiessaan kysyä neuvoja vaikkapa tulostukseen. Ja lopuksi palaan otsikon lauseeseen ”Jos saataisiin edes verkkotentit” - näin kainon toiveen esitti eräs opiskelija kysyttäessä, miten digitaalisuuden pitäisi näkyä opinnoissa. Onneksi meillä OAMKissa on jo käytössä Exam-tenttiakvaario! 

Eija Rajakangas

OAMK Oy:n hallituksen jäsen

Tutkintovastaava (liiketalous), lehtori


 

Haluanko johdattaa opiskelijoita töihin omalle ammattialalle?

askarjal Kirjoittanut Asko Karjalainen   blogissa Askon apajalta
Julkaistu 24.5.2016, klo 13:53

 

On jälleen tullut aika julkaista opintojakson ”Millaista on hyvä opetus ammattikorkeakoulussa” tuotantoa keväältä 2016. Tutkimme kurssin aikana opettajaopiskelijoiden kanssa korkeakoulujen arviointineuvoston palkitsemien ammattikorkeakouluopetuksen laatuyksiköiden opetus- ja opiskelukäytänteitä. Ohessa Johanneksen ja Raisan luovaa pohdintaa aiheesta.

Johannes Nikula

Anton istuu koulun kahvilassa pohtimassa tulevaa kevättä. Pitäisi saada insinööriopinnot pakettiin ja löytää jostakin töitä. Aikaisempina kesinä työnhaku omalta alalta ei ole tuottanut tulosta. Lähimmäksi omaa alaa taisi osua viime kesä, jolloin Anton pääsi pariksi kuukaudeksi ajamaan trukkia läheisen tehtaan varastolle. Minnehän sitä tekisi insinöörityön? Kesken mietiskelyn Anton havahtuu tönäisyyn ”lähdetään tunnille” ohikulkeva luokkakaveri muistuttaa ja lisää vielä ”ei kehtaa myöhästyä uudelta kurssilta”.

Anton hörppää loput kahvit kupista ja kiiruhtaa astianpalautuslinjaston kautta luokkalaisten perään. Uusi kurssi tosiaan, mikähän sen aihe oli? Aihetta muistellessaan Anton saapuu kolmen opiskeluvuoden aikana varsin tutuksi tulleeseen tietokoneluokkaan ja istahtaa vapaalle paikalle eturiviin. Laukku näppäimistön päälle ja pieni takin raotus, mutta pipo saa jäädä päähän. Sitten Anton huomaa videotykin seinälle heijastaman kuvion. Kuviossa kerrotaan opintojakson ydinsisältö ja osaamistavoitteet. Taas yksi täytekurssi, Anton ajattelee. Mitenhän tämänkin pääsisi helpoiten läpi?

Viimeisten luokkalaisten mukana paikalle saapuu nuori mies kauluspaitaan ja pikkutakkiin pukeutuneena. ”Hyvää päivää ja tervetuloa opiskelemaan!” mies tervehtii asetellessaan takkia naulakkoon. Mies kertoo, että hänen nimensä on Joel ja kiertää sen jälkeen kättelemässä jokaisen luokkalaisen erikseen. Anton ottaa pipon päästä ja nousee kättelemään häntä. Kaveri vaikuttaa innostuneelta ja jotenkin epätyypilliseltä opettajalta. Syykin selviää pian, kun Joel kertoo työskentelevänsä päivätyössä insinööritoimistossa.

”Mitä haluatte oppia tällä opintojaksolla?” Joel kysyy. Hetken hiljaisuuden jälkeen Antonin vieressä istuva Niko toteaa ”jotain, josta on oikeasti hyötyä”. Joel istuutuu Antonia lähellä olevan pöydän kulmalle ja esittää uuden kysymyksen ”millaisiin ammatteihin aiotte hakea töihin, kun valmistutte täältä?” Tällä kertaa Anton avaa suunsa ensimmäisenä ja heittää Joelille haasteen ”ei näillä papereilla töihin pääse, onhan tuo jo nähty”. Antonin kommenttia seuraa muita samansuuntaisia puheita ”tämä meidän luokka on tällainen keräilyerä, ei meistä kukaan ole ollut kiinnostunut”, ”ei täällä kolmen ja puolen vuoden aikana ole oppinut muuta, kuin istumaan luennoilla”, ”opettajat ovat kyllä olleet aivan pihalla, joillakin kursseilla on vain tutkittu eri laitevalmistajien nettisivuja”, ”yhdellä kurssilla opettaja väänsi asiat rautalangasta, jos ei ymmärretty. Se oli hyvä kurssi…”

Anton seuraa, kuinka Joel kuuntelee luokkalaisten purkausta rauhassa. ”Kiitos ajatuksistanne”, Joel sanoo viimein ja katkaisee kommenttien vyöryn. Kohta Joel kulkee muutaman askeleen keskemmälle luokkaa ja ehdottaa ääneen ”tehdään tästä kurssista erilainen. Lupaan, että jokainen meistä osaa tämän kurssin jälkeen tehdä pienen suunnittelutyön itsenäisesti”. Muutamat päät nyökyttelevät ja porukka vaikuttaa innostuvan Joelin puheista. Anton ei ole vielä vakuuttunut ja purnaa Joelille ”ei me osata käyttää suunnittelutyökaluja. Kukaan ei ole täällä koulussa opettanut oikeasti suunnittelemaan”. Joel katsoo Antonia silmiin, mutta kohdistaa sanansa koko luokalle ”nyt sitten opetellaan nekin asiat. Autan jokaista saavuttamaan tämän opintojakson osaamistavoitteet. Nämä ovat tärkeitä asioita, joita ilman on vaikea pärjätä työelämässä. Haluattehan te jokainen päästä oman alan töihin?”

Ensimmäisen oppitunnin jälkeen Joel miettii mielessään, että opiskelijat taisivat puhua asioista aivan tosissaan. Muutama luokan opiskelijoista kertoi olevansa jo töissä ja näiden opiskelijoiden kanssa sovittiinkin vaihtoehtoisesta tavasta suorittaa opintojakso osoittamalla omaa osaamistaan. Lopuilla luokan opiskelijoista vaikutti olevan aito hätä ja epätietoisuus omasta tulevaisuudestaan. Viimeisen vuoden insinööriopiskelijoina heillä ei ollut tiedossa, minkä alan ammattilaisiksi he haluavat tai millaisiin työtehtäviin voisivat valmistuttuaan alkaa hakemaan. Joel on asiasta opiskelijoiden kanssa harvinaisen samaa mieltä. Kuka haluaisi ottaa töihin insinöörin, joka ei usko itse omaan osaamiseensa.

Autolla kotiin ajellessaan Joel mietiskelee apeana opiskelijoiden tilannetta. Miten opiskelijoiden kohtaaminen voi ammattikorkeakoulussa olla tällaisella tasolla, eikö kukaan kanna vastuuta opiskelijaryhmästä? Samalla Joel päättää mielessään, että tämän opintojakson aikana opiskelijat tulevat oppimaan taitoja, jotka auttavat heitä työllistymään ja kasvamaan oman alansa asiantuntijoiksi. Hän voi ammattipedagogina ja oman ammattialansa asiantuntijana näyttää esimerkkiä ja todella auttaa opiskelijoita.

Ps. Parhaat tarinat ovat aitoja ja usein totta.

Raisa Aine

Pysähdyin miettimään, mikä pohjimmiltaan on ammattikorkeakoulujen rooli. Kuka loppujen lopuksi on ammattikorkeakoulun asiakas? Ammattikorkeakoulun tehtävä on kasvattaa ja kouluttaa opiskelijoita ammattiin, ja eikö jokaisen opettajan tulisi toimia kuin johdattaen opiskelijoita omalle ammattialalleen.

Kuinka lohduton ajatus on se, miten monet opiskelijat käyvät oppitunneilla vain opintopisteiden vuoksi. Tai vaikka he käyvät oppitunneilla oppimisen vuoksi, oppimista ei tapahdukaan toivotulla tavalla. Miten voi olla mahdollista, että opiskelijoista syntyy niin sanottuja keräilyeriä ja miksi opiskelijat valmistuvat työttömiksi tai ainakin työelämäosaaminen on surullisen heikkoa. Kenen tehtävä on valvoa ja olla opiskelijan apuna? Onko nyt niin, että kukaan ei halua ottaa vastuuta eikä tiedä, mikä on opettajan tehtävä vai eivätkö opettajat vaan jaksa välittää? Mikä ylipäänsä tekee opettajasta pätevän – muodollinen koulutus, pitkä kokemus, työkokemus, persoona?

Edellä kuvattu esimerkki on surullinen. Voisi kuvitella, että opettamisen tapoja ja tyylejä on monia, toiset välittävät, toiset eivät. Yleistäminen voi tässä kohtaa olla vaarallista, mutta moni opettaja saattaa tunnistaa tilanteen. Jotakin tälle asialle kuitenkin täytyisi tehdä.

Jotta asiaan on mahdollista pureutua tarkemmin, tulee miettiä, mikä on ammattikorkeakoulun opetuksen erityisluonne.  Missä on vika, jos osa opiskelijoista ei halua oppia vaan ainoastaan kerätä opintopisteitä? Onko opetus liian teoreettista ammatilliseen koulutukseen ja miksi opetusta järjestetään, jos osaamista ei haluta varmistaa? Tai miten opettaja voi opettaa ammatillisia aineita, jos hänellä ei ole omaa käytännön kokemuspohjaa, tai keinoja yhdistää käytäntö opetukseen? Pahoin pelkään myös, että moni ammattikorkeakoulun opetuksen yksikkö ei niinkään mieti yksittäistä opiskelijaa vaan tulosta. Yksiköiden pitää tehdä tulosta ja raportoida siitä. Tutkinto koostuu palasista ja valmiista tutkinnosta oppilaitokselle maksetaan.  Riittääkö, että oppilaitoksen tulos näyttää raporteissa hyvältä, vai pitäisikö onnistumisten näkyä myös muuten, esimerkiksi opiskelijoiden työllistymisenä?

Osa ammattikorkeakoulujen laatuyksiköistä Suomessa huomioi opiskelijan roolin oppimisprosesseissa ja suunnittelussa hyvin. Opetusmenetelmien uudistustyö on usein hyvällä mallilla, mutta miten varmistetaan uusien opetusmenetelmien siirtyminen käytännön opetustyöhön? Professori Kirsti Lonka sanoi yhdellä luennollaan, että tämä uusien käytänteiden läpivienti on yhtä helppoa kuin hautuumaan siirtäminen. Lyhyen opetusharjoittelun jälkeen uskon tämän myös itse. Monelta uupuu halu aktivoida ja muuttaa opettamisen tapoja. Yllättävän monelta opettajalta puuttuu käytännön kokemusta tai se on vanhentunutta. Opettajille pitäisi mahdollistaa säännöllisin väliajoin mahdollisuus päästä päivittämään työelämän kokemuksensa.

Opiskelijat ovat oleellisin osa oppimisprosessia ja opettajan on hyvä myöntää itselleen, että joskus opiskelija voi kertoa paremman tarinan kokemuksestaan kuin opettaja itse. Opettajien kannattaa hyödyntää opiskelijoiden osaamista ja ennen kaikkea heidän tulee tietää, mitä opiskelijat tarvitsevat eväiksi työelämään.

Toivottavasti me tulevaisuuden opettajat osaamme ottaa huomioon työelämän tarpeet, tuemme jokaista opiskelijaa ja mahdollistamme tehokkaan ja hyvän oppimisen. Ennen kaikkea haluamme huomioida jokaisen oppijan yksilönä ja annamme heille työkalut, joiden avulla työelämäyhteydet rakentuvat. Teoria ja käytäntö on mahdollista yhdistää opetuksessa, kun opettaja osaa olla riittävän käytännönläheinen.

 

Kirjavat kestit

yllapitaja Kirjoittanut Oamk   blogissa Arkista kestävyyttä
Julkaistu 24.5.2016, klo 13:22

Ensimmäisen vuoden kirjastoalan opiskelijat järjestivät Teuvo Pakkalan kadun kampuksella 27.4. yliopettaja Jorma Niemitalon sekä Trapestin ja Otron kanssa yhteistyössä Kirjavat Kestit -tapahtuman.

 

Kirjavat kestit

Tapahtumaan liittyivät mm. murhamysteerirastit, joiden näyteltyjä kohtauksia (suomeksi ja englanniksi yleisön mukaan) seuraamalla saattoi onnistua ratkaisemaan sirkuksessa tapahtuneen murhan. Sata ensimmäistä rastien selvittäjää sai pienen palkinnon. Yhdessä näytelmäpätkässä leijonankesyttäjä juttelee sirkuksen tapahtumista ja ihmissuhteista sirkuksen pelottavan leijonan kanssa.

Kirjavat kestit

Lisäksi tapahtumassa oli e-kirjaesittelyjä, kirjavinkkausta ja askartelupajassa näytettiin, mitä kaikkea vanhoista kirjoista voi tehdä. Kirjanvaihtopisteissä kiersi päivän mittaan arviolta 500-600 kirjaa. Lisäksi saattoi kokeilla kirjansidontaa, tutustua vanhoihin kirjoihin sekä poseerata Jorma Niemitalon rakentaman jättiläiskirjan kanssa.

Kirjavat kestit

Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli värikäs ja mukava kierrätystapahtuma. Toivomme jatkossakin Oamkin opiskelijoiden tekevän jotain vastaavanlaisia tempauksia!

Aurinkoista kevättä :)

t. Minna Kamula

« Edellinen 1 ... 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 ... 353 Seuraava »