HUOM! Olet Oamkin vanhassa blogissa. Siirry uuteen blogiimme tästä »
Oamkin blogeja

« Edellinen 1 ... 310 311 312 313 314 315 316 317 318 319 320 ... 353 Seuraava »

Ciao Tutti!

m8koju00 Kirjoittanut Jussi Kotila   blogissa Alankomaata näkyvissä
Julkaistu 22.5.2011, klo 23:57

Parisen viikkoa sitten meillä oli täällä jonkin sortin spring break, eli lomaviikko. Tuo "toinen hiihtoloma" selittynee sillä, että Fontysissa (=vaihtokouluni) opiskellaan aina heinäkuun puoleen väliin asti. Tarkoitus oli pitkään ollut jo reissuun lähtö tuon lomaviikon aikana, mutta lopulta hyrskäytimme Jarnon kanssa lennot Roomaan kohtalaisen myöhään. Fiksuina reissumiehinä majoitushommat eivät tietenkään olleet kunnossa kuin paria päivää ennen matkalle lähtöä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin, sillä sain nauttia roomalaisesta vieraanvaraisuudesta tuon kuusi päivää mitä reissussa olimme. Eipähän tarvinut pusikoissa nukkua.

Homma meni siihen malliin, että pari ensimmäistä yötä asustelin paikallisen tuttavani Flavion nurkilla. Olin tutustunut Flavioon lukiossa Youth European Theatre -projektin myötä, jolloin asustelin pari viikkoa Flavion perheessä. Vastavuoroisesti vuotta myöhemmin Flavio asusteli pari viikkoa luonani Oulussa. Vaikka olin nähnyt miestä viimeksi syksyllä -07, tuntui ettei mikään olisi muuttunut. Ja tarkoitan tätä nyt positiivisena asiana. Juttu luisti heti samaan malliin kuin neljä vuotta sitten joten mieheksi kasvaneen pojan kanssa oli mukava viettää aikaa.

 


Flavio ja Real Dealin paita mallia 2006.

 

 


Flavion kanssa kävimme ekana iltana hänen kaverinsa synttärikekkereillä. Pöytä oli laitettu koreaksi. Oikeanpuolimmaisella neidillä myös hurmaava purukalusto.

Flaviolla oli viikonloppuna kitarakilpailut, joten loppupäiviksi täytyi katsella majoitusta sitten jostakin muualta. Onneksi Jarnon majoittajana toiminut Gianluigi otti myös minut nurkkiinsa pyörimään, toimien sen ohella vielä loistavana kokkina sekä matkaoppaana meille suomipojille. Hieno mies!

 


Gianluigin kanssa soppaa ja känkkyä homopitseeriassa(?).

 


Nähtävää Roomassa riittää niin tuhannen. Komeita vanhoja kirkkoja renessanssiajan maalauksineen riittäisi vaikka Tilburgille jakaa. Jokaisessa kadunkulmassa tuntuu rantaraybankaupustelijoiden lisäksi löytyvän jos jonkinmoista valokuvaamisen ja turistitaivastelun arvoista. Historiallisia jäänteitä Rooman imperiumista, vaikuttavia rakennuksia, suihkulähteitä, plazoja, pittoreskeja ravintoloita... you name it! Vaikka aiemmalla reissulla viitisen vuotta sitten tuli kaupunkia aika laajasti nähtyä, uutta ihmeteltävää riittää yllin kyllin.

Tällä kertaa uusina kokemuksina tuli tarkistettua esimerkiksi huliganismin syntykoto Circus Maximus sekä vaikuttava Colosseum sisältä päin. Maailman pienuudesta saatin todiste viimeksi mainitussa, kun törmäsimme Jarnon kanssa Il Colosseon uumenissa turkkilaisiin kämppäkavereihimme Leilaan ja Büshraan. Tiesimme että tytöt ovat jossain päin Italiaa, mutta melko puskistahan tuo tapaaminen tuli.

 

 

Näistä hienoista kuvista saimme pulittaa yhteensä vitosen ahneelle gladiaattorismiehelle. No mitä sitä ei nyt hyvästä Facebook-matskusta pulittaisi?

 

 


Maailman pienin valtio.

 


Olihan se Pietarin kirkko edelleen mykistävän suuri.

 

Itselleni se kovin juttu oli kuitenkin lauantai-iltainen reissu Stadio Olimpicolle seuraamaan AS Roma - AC Milan futismatsia. Vaikka kyseessä oli varmasti yksi kauden suurimpia otteluita AS Romalle, onnistuin saamaan keskiviikkona myyntiin tulleista lipuista omani, kun läksin ostamaan pilettiä torstaina lähimpään AS Roma storeen. Halvimmat, 18 e maksavat kaarrepaikat olivat myyty (onneksi?), mutta nurkkaan pääsi istumaan vielä ihan kohtuulliseen 31 euron hintaan.

Matka otteluun lähti Vatikaanista, josta taivalsin kävellen muutaman kilometrin stadionille, sillä Rooman hieman puutteellinen metroverkoston kautta ei lähemmäs päässyt. Pikkuhiljaa Roman nuttuun pukeutuneita faneja alkoi ilmestyä matkaseuraksi, ja vajaan kilometrin päässä stadionilta ihmismassa alkoi olla jo melko valtava. Vielä kun AS Roman bussi ajoi ohitsemme, nousi desibelit melkoisesti ihmisten hurratessa ja autojen tööttäillessä menemään. Hieman sekavan sisäänkäyntisysteemin jälkeen löysin lopulta oman porttini, josta pääsin nököttämään omalle paikalleni jo hyvissä ajoin ennen ottelua.

Panosta kamppailussa riitti kunnolla, sillä yksi tasapelipistekin riitti varmistamaan Italian mestaruuden, Scudetton, AC Milanille kuuden kuivan kauden jälkeen. Myös Romalla oli panosta, mikäli se mielisi päästä Mestareiden liigaan tulevalla kaudella.

 

 


Totti, Ibra, Robinho, Mirko, Prince, Silmplicio sekä maailman paras JOHN ARNE RIISE!

 

Panosten ja joukkueiden myötä kyseessä oli suurin futismatsi, jota olen päässyt livenä seuraamaan. Tilanteita ottelussa oli varsinkin Milanilla, mutta lopulta peli päättyi maalittomaan 0-0 nyhjäykseen, joka varmisti Milanille mestaruuden. Vaikka kotijoukkuetta kannatinkin, toivoin toki salaa edes tuota pistettä Milanille, jotta pääsisin todistamaan Milanin voitonjuhlia. Ja sitähän sitten lopulta sain mitä tilasin.

 


Tuoreet Italian mestarit.

Harmittavasti päähuomion matsissa vei tuo jalkapallon vittumainen lieveilmiö, huliganismi. Roman ja Milanin fanien välillä oli myllyt sallittu jo ottelun alkuminuuttien aikana, kun Milanin pojat nakkelivat soihtuja kohti Roman faneja ja Roman hulit taas hyökkäsivät Milanin katsomoon. Helvetinmoisen järkkäriarmeijan avustuksella tilanne saatiin kuitenkin rauhoittumaan.

Periaatteessa tuo fanien keskinäinen larppaus ei nyt vielä ole niin paha asia, sikäli mikäli molemmat osapuolet ovat myllyhaluisia. Ottelun jälkeen jouduin todistamaan kuitenkin vielä karmeampaa kohtausta, kun oman katsomoni alaosassa syntyi tappelua ja paniikkia. Katsomosta kun löytyi sekä Milanin että Roman faneja, jotka antoivat aploodit ottelun jälkeen mestaruuden vieneelle Milanille. Tämä ei ilmeisesti sopinut AS Roman "tosikannattajille", jotka hyökkäsivät ilmeisesti melko randomisti näiden vierasjoukkueelle tunnustusta antavien katsojien kimppuun.

Itse huomasin tilanteen alkavan, kun kuulin alempaa mekastusta ja huomasin kuinka ihmiset pakenivat katsomon alaosasta kohti yläosaa jossa itsekin istuin. Iskihän siinä pieni paniikki, kun näin miten nämä hulifanit myllyttivät 6 vs. 1 tyyliin maassa makaavia ja verta valuvia sivullisia. Ja tosiaan tuossa katsomossa istui ihan perus jalkapalloyleisöä lapsista vahnuksiin.

Toki myös tavalleen uskollisena AS Roman kannattajat yrittivät vielä ottelun lopuksi polttaa oman pyhättönsä katsomoita. Kyllähän tuollainen toiminta jätti paskamaisen kuvan koko ottelusta, sekä muuten ihan hienosta ja perinteikkäästä seurasta. Eikö ne "meidän joukkue on parempi kuin teidän joukkue" -painit voisi käydä kunnon larppaushengessä jossain piilossa ja ennen kaikkea kaukana futisstadioneista sekä tervehenkisistä kannattajista? Ilmeisesti Stadio Olimpicolle voisi suositella yhtä tiukkaa linjaa kuin mihin olen törmännyt täällä Hollannin liigassa. Eli apinat häkkiin ja turvatoimet huippuunsa. Ennemmin sitten vaikka rajoittaa hieman sitä tunnelmaa, jos se estää katsomoiden muuttumisen UFC-areenoiksi.

Mutta tästä idioottimaisesta ja nolosta katsomoepisodista huolimatta, itse reissu oli kyllä mahtava. Olihan siellä pieniä ongelmia, kuten perjantainen julkisten kulkuvälineiden yleislakko, sekä väärään bussiin hyppäämiset ja kaupungin laidalle joutumiset, mutta hyvää aikaa vieraanvaraisessa seurassa kyllä piisasi. Tokavikana päivänä päästiin vielä Välimeren rannallekin asti, jossa paikallisten mielestä kylmä vesi oli juuri sopivan lämpöistä. Harmi että kamerastani loppui tietenkin akku juuri Milanin voitonjuhlien alettua, joten kuvia en enää loppureissulta pystynyt napsimaan.


Buona notte!

Huomenna aamulla olisi sitten lähtö toiseen eurooppalaiseen pääkaupunkiin, eli Brysseliin, jossa huipennamme EU kurssimme. Kellokin on kohta yksi yöllä, joten pitäisiköhän tässä alkaa pakkaamaan?

Mitä laatu tarkoittaa ihmiselle, mitä se tarkoittaa organisaatiolle?

maisola Kirjoittanut Marianne Isola   blogissa Laatuleipuri
Julkaistu 20.5.2011, klo 13:54

Liiketalouden yksikössä oli torstaina 19.5 hauska kierrätystapahtuma. Aulan pöydille sai tuoda omia vaatteita, esineitä ja kirjoja, jotka ovat kotona jääneet tarpeettomiksi. Tavarat saivat olla vanhoja, mutta niiden piti ehjiä ja käyttökelpoisia. Jos paikan päältä löytyi jotain hyödyllistä, sen sai ottaa mukaansa (vaikka itse ei olisi tuonutkaan mitään). Eurot eivät ekotapahtumassa liikkuneet ollenkaan.

Vein itse paikan päälle muutamia lasten kenkiä ja vaatteita sekä pari villapaitaa. Pöydät olivat täynnä jo kymmenen aikaan! Pengoin aikani ja löysin itselleni pari kivaa kesäpaitaa sekä hupparin 8-vuotiaalleni. Olin erittäin tyytyväinen vaihtokauppaani. Laatu tarkoittaa arjessa eri asioita eri ihmisille - toisen hyödytön esine on toiselle laatua. Suuri kiitos kierrätystapahtuman järjestäjille, jään innolla odottelemaan sen uusintaa syksyllä ;-)

Kun laadun käsitettä taas mietitään organisaation tasolla, huomataan ettei se voi tarkoittaa eri asioita. Yhteinen näkemys laadusta ja laatutavoitteista on pohja organisaation kehittämiselle. Organisaation toimintaa on vaikea kehittää systemaattisesti, jos laatu ymmärretään eri tavoin johdon, henkilöstön, opiskelijoiden ja sidosryhmien keskuudessa. Oamkissa yhteinen käsitys laadusta on olemassa, se löytyy laatukäsikirjasta.

Laatukäsikirjassa määritellään: ”Laadukas toiminta tarkoittaa hyvin tehtyä jokapäiväistä työtä. Oamkin laatukäsityksen mukaan hyvät tulokset saavutetaan, kun ammattikorkeakoulun toimintaa suunnitellaan, seurataan, arvioidaan ja kehitetään systemaattisesti. Dokumentointi on keskeinen osa laadunvarmistusta.”  Laatutyö ei siis ole jotain kummallista, kaukaista ja hallinnollista, vaan normaaleja arjen toimintoja: opetuksen suunnittelua, hankkeiden toteutusta, tunnuslukujen seurantaa ja opiskelijoiden osaamisen arviointia. Oamkissa käsitys laadusta on yhteinen, ja myös laadun toteutus on yhteistä toimintaa.

Marianne Isola, laatukoordinaattori

Movie review: Senior Bachelor Part 1

m8haje00 Kirjoittanut Jens Hattuniemi   blogissa Vyanzo - valkoisen pojan tarinoita Tansaniasta
Julkaistu 19.5.2011, klo 10:06

Somehow I have managed to avoid local movies even though I have lived in Dar es Salaam for nearly four months. I have heard rumors, told like scary camp fire tales, that they are incredibly, incredibly bad. When girls from the volunteer house have gone to braid their hair in local barber shops they usually have seen a glimpse of what they presume to be local soap operas. They say that story usually follows a pattern like this:


1)    Boy meets a girl.
2)    Boy falls in love with a girl.
3)    Boy founds out that the girl is related to him, usually a sister.
4)    Hilarity ensues.


Sooo many questions pop in to my head after hearing these plot twists. Like, who has the balls to ask the guy that “Dude, how in the name of all what is good and holy you did not know that you were banging your sister?” But no one is there to ask them, because that was the story. This life altering revelation is not followed by a mass suicide in a fashion of Greek tragedies. I love the fact that Tanzanian soaps have the balls to defy traditions of storytelling that are thousands of years old and are still defining Western drama. That takes a lot of ignorance – sorry – courage!


So, after hearing these rumors how could I possibly resist owning one of these mind boggling open sewers of twisted creativity from the great depths of sordid human perverse? It is a sickness, I know, and I’m not proud of it. Besides, I am getting pretty fucking sick and tired of everyone jabbering about Lion King, Lion King and Lion King. Yeah, I get it, it is a dear childhood favorite for many people and it happens to take place in Tanzania. And Jesus, Mary and Josef, look at that, we are in Tanzania! Who would have thought of that? So, I went to the nearby neighborhood of Tegetta to buy one Tanzanian movie, as loathsome as possible. So, I chose Senior Bachelor: Part One!

I have no idea what so ever what kind of movie industry holds place in Tanzania. But if it is anything similar to the TV industry, oh, boy, I was in for a treat! The name Senior Bachelor reminded me of a Hong Kong classic called Diary of a Big Man, a hilarious comedy where Chow Yun-Fat balances between two women. If you are not yet familiar with Hong Kong cinema my advice to you is to do it. Also, from the cover I got the impression that Senior Bachelor would be some kind of romantic comedy where the jolly fat man in the middle, named Jacob Stephen by the way, is balancing between the three ladies behind him. Oh, what a fool I was to think anything so enjoyable!

That is the title card and the first matter that really pops out is the music. When you expect a romantic comedy you don’t expect the opening scene to consist epic-heroic-drama-middle-ages-four-and-half-hours-long-some-chick-yowling-quite-moodily-inthe-background-type of score? You know what I mean? It is difficult explain but I had the feeling that this is not going to be a romantic comedy. Less than two minutes behind and we have already started off with the wrong foot. It also seemed like Senior Bachelor’s whole crew consists maybe five people. Jacob Stephen is also the producer, one of the actors named Tumaini Bigilimana wrote the script, cameraman Chidy Classic is also the editor and responsible for the music! Another actor Suleiman Said is a production manager. Oh boy… Senior Bachelor starts with some kind of argument at a cattle ranch. Jacob Stephen is arguing with cattle buyers about how many cows they want to buy. Why? No one explains.

They just argue and CUT. We are off to beautiful Dar es Salaam, filmed at night time. Jacob seems gotten lucky and is sleeping with some girl. Music is telling me to wait for something terrible. It is morning and the girl has left. Did she steal something since Jacob seems petrified? No idea, probably, music is still in the category of epic drama as we watch half naked Jacob to sit in bed and putting on his clothes. What a beautiful man.

And we are off to the streets of Dar. I am quite sure that this is going to be “small town boy makes something out of him in a big city.” But, first things first: fat man needs to eat. Heroic violin music is playing on the background as we follow Jacob eating two plates of rice and Fanta.


Then… ah you know what, fuck it. Only ten minutes have passed and I am not going to brief the whole god damn movie for you, dear readers, since it is probably as boring to read as it was to watch. Senior Bachelor is not a comedy it is a dreadful ass-numbingly boring rags-to-riches drama about a man called Erick. We find out his name maybe half an hour into the film. He does not have any money to pay for the rice and Fanta so he starts to work for the Mama from the DVD cover who owns the restaurant. They fell in love. Erick meets a man who sees potential in Erick’s way to scrub tables and serve soft drinks and introduces him to this guy.

He is supposed to be some kind of business man, shady one I suppose even though he looks like a part of Snoop Dogg's pimp entourage. Erick manages to make name for himself, adopts a last name Ford and now Erick Ford is one the richest man in the town, throwing around money like baboons throw away shit and piss. But there is a slight difference that all monkeys, including baboons, are tremendously funny. Likewise midgets. But there are no midgets or monkeys in Senior Bachelor, for shame! And as everyone knows money attracts bitches. Pictured below:

So Erick begins to date two different women besides the Mama, also in the cover. And as everyone knows, you cannot give too much money to poor people because that will turn them to assholes with no sense of self control or relativity. He is pissing away his money, banging a hair dresser of some sort, turning more despicable and arrogant motherfucker and just about when you think the movie is going to end, you get this:


Are you fucking kidding me? Part one was literally only the first half of the movie? WHAT. THE. FUCK. I remember when Quentin Tarantino was criticized for dividing Kill Bill in to two parts. Senior Bachelor’s first part was one hour and fifteen minutes long. Am I to suppose the second part is equally boring and long? Should I watch it? Part one cost 4000 shillings and since the salesman could not speak any English I am quite sure I paid at least 1000 shillings of mzungu-extra. I would really like to see also something else, like a comedy or action film but dare I leave the epic saga of Erick Bankrupt-American-car-brand unfinished?

Titaanien taisto

m9wada00 Kirjoittanut Daniel Wallenius   blogissa Ikiliikkujan päiväkirja
Julkaistu 19.5.2011, klo 00:48

Nyt se on lopultakin alkanut. Loppurutistus kisassa, jossa avoimen yliopiston opinnoista kamppailevat D. Wallenius ja neiti aika. Ensin kuitenkin pieni ote jostain, joka muistuttaa enemmän juoppohullun kuin ikiliikkujan päiväkirjaa.

Perjantai 13.5.

Heräsin puolen päivän maissa ja rynnin kouluun syömään. Tänään oli suuri päivä: puoli vuotta järjestellyt lukuvuoden päätöstanssiaiset olivat nimittäin ovella. Käväisin reippaana koulussa aamukahvilla, palautin kepit sairaalaan ja lähdin katsastamaan tanssiaisten jatkopaikkaa sekä allekirjoittamaan vuokrasopimusta.

Seuraavassa pari esimerkkiä siitä, miksi tanssiaisia ei kannata järjestää perjantaina 13.pvä

- Alkuperäinen päivä, eli 6.5. oli tietysti varattu.
- Bändin saaminen kaatui kahdesti eri syistä
- Budjetti paisui
- Jatkopaikassa oli tuplabuukkaus.

Onneksi oli tuplabuukkaus, lopulta saamamme jatkopaikka oli nimittäin upea. Hietasaaressa, rannassa ja lääniä vaikka muille jakaa. Oli aika mennä kouluun lounastamaan, kaivaa puku kaapista ja lähteä koristelemaan salia.

Greta ja Tume olivatkin löytäneet hienot koristeet ja saimme ne suhteellisen nopeasti ylös. Bändikin saapui ajallaan, mutta lopulta eteen tuli vielä viimeiset vastoinkäymiset: tanssiaistemme avauspuheenvuoron pitäjä oli sairastunut ja myös tanssisali oli tuplabuukattu. Paikalle piti tulla kuulemma parisataa tanssikoululaista, jotka lopulta päätyivät pihalle treenaamaan.

 

Lopulta kauan odotetut juhlat saatiin alkamaan, kun itse avasin karkelot. Paikalle tuli reilut kuusikymmentä pyörähtelijää ja edustusta oli kaikista kolmesta koulutusohjelmasta. Palkitsimme tietysti tanssiaiskuninkaan ja -kuningattaren. Lopulta juhlakansan ujoimmatkin jäsenet oltiin saatu parketille.

Jatkopaikkaan meitä kokoontui huomattavasti vähemmän. Sana oli kiirinyt, että siellä ei ole digiboksia, joten porukka oli mennyt muualle katselemaan ilmaveivejä. Lopulta meitä oli enää parisenkymmentä. Kuuntelimme musiikkia, rillasimme (voja voja) ja juttelimme mukavia. Lopulta alkoi kreisibailaus, missä yhteydessä sain mojovan iskun hampaisiini. Epäilen parin niistä haljenneen, mutta se on sivuseikka. Tuossa vaiheessa iltaa puvuntakki oli jo lentänyt pois, kravatti löystynyt ja kauluspaita auennut napaan saakka. Olipahan menoa.

Illan saldona on myös hukattu kaulahuivi sekä hampaita pestessä irronnut puvunhousujen nappi. Kestiväthän ne housut sentään seitsemän vuotta.

Lauantai 14.5.

Sain kiskottua itseni ylös sängystä siinä vaiheessa, kun Iivonen soitti ja kysyi, koska pääsen Vaasaan asti. Pakkasin tavarat ja hyppäsin Volvoon kierrettyäni ensin poliisiaseman kautta tarkistamassa, että varmasti kykenen selviämään perille asti. Pysähdyin Pyhäjoella kahvilla ja saavuin Vaasaan kuuden jälkeen iltasella. Matkalla tein jotain odottamatonta ja ikiliikkujan imagoon sopimatonta: ilmoitin opiskelijakunnan edustajiston puheenjohtajalle, etten ole enää tänä vuonna käytettävissä. Nyt hommia on yksinkertaisesti liikaa.

Perillä minua odotti kuninkaallinen vastaanotto. Pöytään oli katettu pekonikanaa, tuorejuustolla täytettyjä herkkusieniä ja salaattia sekä jellonasnapsit. Taustalla soi Scandinavian Music Groupin Kaunis Marjaana. Iivonen täytti jääkaapin kaljallani. Rappioelämä alkaa piru vie joka kerta, kun sen kanssa astuu jalallaankin samaan kämppään.

Aloimme nautiskella alkomaholia ja syödä. Myöhemmin paikalle saapui myös Emppu, joka sekin oli tulossa illan keikalle. Kymmenen aikaan lähdimme kohti baaria. Ulkona satoi, joten soittelimme Empun vanhemmat läpi. Sen isä lupasi tulla heittämään meidät baariin, halusi kuulemma pitkästä aikaa tavata minut.

 

Terhi Kokkonen ja kumppanit olivat tietysti jälleen kerran ykkösiä. Ylpeää sydäntä en kuullut vieläkään, vaikka ennen keikkaa käväisin Melasniemen Joelilta sitä varsin sivistyneen känniääliön tavoin pyytämässä. Uusi ja vanha materiaali toimivat kuitenkin hyvin yhdessä ja keikka oli loistava, mikä tuskin yllätti ketään. Samaan aikaan kilpailtiin joissain ihme Euroviisuissa? Mitkä ne ovat ja ketä edes kiinnostaa?

Koska yksi turkulainen ystäväni halusi väkisin SMG:n keikkajulisteen, mutta sitä ei vielä hänelle annettu, päätin narikassa kysäistä portsareilta, saisinko sellaisia mukaani kaksi kappaletta. Oli varmasti melkoinen näky, kun talutin ovimiehiä kaksin kappalein sisään repimään julisteita seinästä. Tulipahan kannettua nekin mukaan.

Sunnuntai 15.5.

Päivä, jona mikään ei mennyt niinkuin Strömsössä. Alkuperäinen suunnitelma oli nukkua myöhään, nähdä pari kaveria, käydä Vepsun pelissä ja lähteä ajamaan. Vaasa-Kokkola -välillä minun piti kuunnella lätkäfinaali radiosta ja Suomen johtaessa jäädä lähimpään baariin katsomaan se.Kotiinpaluu olisi venynyt yöhön, mutta mitä sitten?

Muuttujat alkoivat heti aamusta. Heräsin liian aikaisin ja väsyneenä, ulkona satoi ja Litmanen ei ollut HJK:n kokoonpanossa. Aloin vähitellen miettiä futismatsin skippaamista ja Ouluun aikaisin lähtemistä, kun kaveri soitti ja kysyi kyytiä Ouluun. Kerroin suunnitelmani, jolloin hän totesi oman ideansa olevan parempi. Lupasin olla kuudelta Kokkolassa.

Raahasin itseni ylös sohvalta ja kaupungille juomaan kahvia. Kahvittelut ja ruuat venyivät, joten olin lopulta Kokkolassa vasta puoli seitsemän. Matka Ouluun sujui nopeasti ja rauhallisesti. Yllätys tuli vasta kotiovella, kun tajusimme Volvon puskevan bensa-autoksi melko mustaa ja kananmunapierun hajuista pakokaasua. Pitänee viedä taas huoltoon mokoma kiukutteleva teinilapsi.

Ehdin 45:een hieman jääkiekkofinaalin alkua. Muut olivat jo juhlatunnelmassa, joka kuitenkin laski hieman Ruotsin siirryttyä johtoon. Seurueeseemme kuului myös yksi espanjalainen, Norjassa asuva heppuli, jonka kanssa aloitin pian keskustelun sujuvalla ruotsin kielellä.

Pian alkoi Suomen vyörytys ja illan kruunasi pari minuuttia ennen loppusummeria tullut tekstiviesti, joka kertoi koulun alkavan kaksi tuntia aiottua myöhemmin maailmanmestaruuden vuoksi. Päätin viedä auton kotiin ja siirtyä shottibaariin muiden kanssa. Ennen sisään menoa naukkailin akvavitia ja aloin laulaa Den glider iniä. Koko kaupunki oli tukossa ja sekaisin juhlijoista.

Baarissa tilasin kuusi shottia suomen maaleille, oluen ruotsin maalille ja veden, koska minun piti olla selvinpäin. Puolessa tunnissa olin tyhjännyt tarjottimen ja matka kohti kaupunkia saattoi alkaa. Lauloin edelleen Den Glider iniä, vaikka ääneni oli jo kadonnut.

Torilla olikin sitten melkoinen hulina. Hukkasin kaikki kaverit ja päädyimme yhden puolitutun kanssa pummimaan juotavaa kaikelta, mikä liikkui. Ehdottomina plussina olivat kaksi euroa maksaneet rommipullon pohjat sekä vanha humalainen mies, joka kertoi edellisen maailmanmestaruuden aikaan ryypänneensä ja itkeneensä yksin kotona ja omaavansa nyt vaimon, omakotitalon, työn ja uuden auton. Voittaja-ainesta selvästi.

Yritimme vielä Apolloon, mutta ovet eivät enää kolmen jälkeen auenneet. Lopulta sain nukuttua yön aikana huikeat kaksi tuntia, mikä näkyi aamulla koulussa. Kurkusta lähti epäselvää korinaa ja aivoissa liikettä oli vielä vähemmän. Istuin hiljaa koko päivän ja katselin Youtube-videoita takarivissä. Sopiva tapa aloittaa kesäloma. Illalla en saanut aikaan sen enempää. Kävin kaupassa ja koska mieleni teki pahanmakuisia roiskeläppämikropitsoja, ostin sellaisia ensimmäistä kertaa vuosiin. Koomailin illan Facebookissa.

Tiistaina palasin normaaliin työrytmiin vapaapäivän kunniaksi, sillä tiedotusopin tehtävillä on palautusaikaa kaksi vikkoa ja kirjoja on edelleen kuusi ja puoli tenttimättä. Etenin 100 sivua kirjassa ja menin nukkumaan. En saanut unta, joten nousin aamukolmelta uudestaan kirjoittamaan. Viideltä sammuin kirja kädessä ja ihme kyllä heräsin seitsemältä valmistautumaan pääsykokeisiin.

Kuin ihmeen kaupalla selvisin mediatuottamisen pääsykokeista nukahtamatta. Tieto toiseen vaiheeseen pääsemättömyydestä tullee ensi viikolla, suuria toiveita muunlaisista tuloksista ei ole, vaikka koe tuntuikin menneen kohtalaisesti. Aamupäivän koomailujen jälkeen lähdin kotiin, mutta en suinkaan lepäämään.

Iltapäivän aikana sain aikaiseksi tiedottamisen ja tuutoritoiminnan raportit, joista hyvällä tuurilla napsahtaa mukavasti opintopisteitä vapaasti valittavien sarakkeisiin. Sitten jouduin edustajistosta poistumisestani huolimatta lähtemään opiskelijakunnan hallitusneuvotteluihin. Kahden tunnin aikana join kaksi olutta, muuta tulosta neuvotteluissa ei syntynyt.

Ilta kului kotona koomaillessa. Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen puoli yhdentoista aikaan, mutta sitten soitti tanssinopettajakaverini, jonka kanssa emme ole koko vuonna ehtineet jutella kunnolla. Tuloksena oli kahden tunnin ja vartin mittainen maratonpuhelu, jonka aikana keskusteltiin koko tunne-elämän kirjosta, tanssista, uravalinnoista, opiskelijapolitiikasta sekä kuluneesta keväästä.

Kuuden ja puolen kirjan tenttimiselle on aikaa 12 päivää. Vaikka tekee kipeää, niin ei haittaa!

 

Tradenomien juhlaa

alumnit Kirjoittanut Alumnit   blogissa Oamkin alumnit
Julkaistu 15.5.2011, klo 22:32
Tradenomien juhlaa
Tradenomien juhlaa
Tradenomien juhlaa
Tradenomien juhlaa
Tradenomien juhlaa
Tradenomien juhlaa
Tradenomien juhlaa
Tradenomien juhlaa
Tradenomien juhlaa
Tradenomien juhlaa

Oamkin Alumniyhdistys kantoi kortensa kekoon, kun pian valmistuvat tradenomit juhlistivat opiskelu-urakkansa päättymistä Oulun Teatrian Club Backstagella 12.5.2011. Tässäpä joitain tunnelmapaloja tuosta illasta :)

Ja kuten kuvista näkyy, loppuillasta tunnelma oli katossa!

Illan aikana tradenomit paitsi saivat aimo annoksen tietoa ammattijärjestöstään, niin ohjelmaan kuului myös muun muassa saunomista ja porealtaassa lekottelua, biljardia, karaokea sekä hyvää ruokaa ja juomaa. Kiitos kaikille mukavasta illasta!

« Edellinen 1 ... 310 311 312 313 314 315 316 317 318 319 320 ... 353 Seuraava »