HUOM! Olet Oamkin vanhassa blogissa. Siirry uuteen blogiimme tästä »
Oamkin blogeja

« Edellinen 1 ... 307 308 309 310 311 312 313 314 315 316 317 ... 353 Seuraava »

”Hänen varsinainen intohimonsa on kuitenkin kokematon nuori tyttö.”

m0kije00 Kirjoittanut Jenni Kinnunen   blogissa Neito vanhassa linnassa
Julkaistu 14.6.2011, klo 12:24

Miehet. Voisiko hedelmällisempää aihetta ollakaan? Miesten toiminnasta naisten suhteen on riittänyt pureskeltavaa jo monen sadan vuoden ajan, eikä ehtyminen vaikuta ajankohtaiselta. Miehen luontoon kuuluu kaataa naisia, levittää siementään mahdollisimman laajalle, johan sen sanoo perusbiologiakin. Naiset taas tahtovat rakentaa pienen ja sievän pesän, jossa hoitaa poikasiaan. Jos mies erehtyy pesästään, ei tarina voi päättyä onnellisesti.

”Saa nähdä miten käy!”

On siis mies, nuori ja komea, vähän paremmasta perheestä. Elämän ilojen nautiskelija, hetkessä eläjä. Sattumalta myös kova kaatamaan naisia. Röyhkeä tietenkin, hyvin röyhkeä. Juuri se mies, joka tietää näyttävänsä hyvältä ja saavansa puheillaan ja olemuksellaan polvet tutisemaan. Renttu, joku voisi sanoa, näitä rakastettavia. Nainen toisensa jälkeen lankeaa hänen virilin voimansa edessä, vaikka järki ehkä sanoisi toisin. Miehen moraalinvartijanana yrittää vastentahtoisesti toimia vähän yksinkertaisempi kaveri, se ei-niin-komea huumorimies, tiedättehän.

Miesten systeemi alkaa kuitenkin pettää. Herra G, sankarimme, sattuu pistämään erään valloituksensa isän kuoliaaksi. Valitettavasti turhan takia – mitään ei herunut. Sankarimme vaimo, rouva E tajuaa tulleensa petetyksi ja pahemman kerran, mieshän juoksee ympäri kyliä naisten perässä! Alkaa ajojahti. Herra G:tä tavoittelevat kuolleen herra C:n tytär eli neiti A kihlattuineen (herra O tietää, ettei saa ennen kuin appiukon kuolema on kostettu) sekä lähes hysterian partaalla häilyvä rouva E. Viettelyfetissinen herra G ottaa uudeksi kohteekseen neiti Z:n, joka tosin on naimassa herra M:n. Myös he, edellinen vastustaen suurta houkutusta, liittyvät metsästysporukkaan. Lopulta myös herra G:n kaveri herra L kyllästyy herranpelkoa tuntemattomaan kaveriinsa ja liittyy parempien puolelle. Oletteko kuulleet tarinaa Don Juanista? Sama äijä.

”Tämä on vaarallinen askel, voimme joutua vaikeuksiin.”

Niinpä niin. Hyvä vastaan paha seksuaalimoraalin muodossa. Elimmepä 1700-luvun Espanjassa tai nykypäivän Suomessa, aihe ja teema ovat ajattomat. Inhimillisyys ja ihmisen heikkous kiinnittivät Wolfgang Amadeus Mozartin oopperassa huomiota jo omana aikanaan – Don Giovanni (KV 527) valmistui vuonna 1787. Dramma giocosona eli leikkisänä draamana se heiluu huumorin ja tragedian välimaastossa. Eikö ooppera muka kuvasta itse elämää? Sekavia ihmissuhteita, outoja sattumuksia, kärsiviä naisia, kuumaa rakkauden paloa. Mitä muuta hyvältä tarinalta voi toivoa? Olavinlinnan uumenissa hahmottuvan oopperan maailma tuntuu olevan aivan käden ulottuvilla. Harjoitukset alkakoot.

Otsikot Lorenzo da Ponten libretosta suomentanut Leena Vallisaari

Rohkeasti outo - kirjastoihminen

anliikan Kirjoittanut Anu   blogissa Rohkeasti kirjasto
Julkaistu 14.6.2011, klo 12:01

Kirjastoihminen on täysin oma ihmisrotunsa, ainakin tällaisen käsityksen kirjastoihminen itsestään saa kun kuuntelee omaan alaansa tai työhönsä liittyviä kommentteja. Suurimman hämmästyksenaiheen tarjoaa kyselijöille yleensä se, että tämä outo kirjastoihminen on ihan oikeasti kouluttautunut alalleen ja sitä varten pitää osata muutakin kuin aakkoset. Se outo kirjastossa viihtyvä ihminen ei olekaan mikään toimiston ylijäämä tai sopivasti sukulainen, vaan yleensä korkeasti koulutettu ammattilainen, joka kuten minä, on kutsumusammatissaan.

Vanhempieni kertoman mukaan olen kolmevuotiaana ilmoittanut että että minusta tulee isona kirjastontäti. Lucky me, sillä maailma on siitä ajasta ehtinyt jo muuttua aika paljon, mutta kirjastoihmisiä edelleen tarvitaan. Olen syntynyt aikaan, jolloin koulun esitelmiä varten haettiin aineistoa painetuista tietosanakirjoista, omat lapseni googlettavat sujuvasti ja nauravat äidilleen joka yrittää kertoa ajasta jolloin televisiossa oli vain kaksi kanavaa. Myös kirjastoihmisen rooli on muuttunut, kirjastossa on muitakin tiedonlähteitä kuin ne käsikirjaston tunkkaiset tietosanakirjat.

Soten kirjasto esimerkiksi muutti
kesäkuun alussa.

Etenkin kesäaika tuo kirjastoihmisen eteen usein toistuvan kysymyksen: mitä ihmettä te teette siellä kirjastossa kun eihän teillä ole asiakkaitakaan. Ensimmäiselle ja ehkä toisellekin kysyjälle kirjastoihminen jaksaa vielä kertoa, mutta sen kolmannen kohdalla alkaa jo ärsyttämään. Ehkä tässä onkin hyvä paikka kertoa että mitä ne kirjastoihmisen puuhailevat kesäaikana. Kesä itseasiassa on vilkasta aikaa, kun kirjastoissa tehdään talven aikana kertyneitä rästitöitä ja toisaalta taas valmistaudutaan tulevaan lukuvuoteen. Monelle saattaa tulla yllätyksenä vaikkapa se, että kurssikirjat eivät tulekaan itsekseen kirjakaupoista tänne, vaan kirjastoihminen tilaa niitä sopivan määrän, käsittelee ne lainausvalmiiksi (me rohkeasti oudot puhumme luetteloinnista ja sisällönkuvailusta) ja huolehdimme että ne ovat hyllyssä tarvitsijoita varten. Me pidämme myös huolen siitä että vanhentunut aineisto poistetaan hyllyistä. Suurin osa meistä valmistautuu kesäaikana myös tulevan lukuvuoden koitoksiin valmistelemalla esimerkiksi tiedonhaun opetuksia. Olemme osaltamme mukana myös Oamkin toiminnan kehittämisen arvioinnissa, jota myös auditoinniksi kutsutaan. Sitäkin marraskuista tapahtumaa varten me rohkeasti oudot puristelemme harmaita aivosolujamme vielä näin kesäkuumillakin.

Ja ettei totuus unohtuisi. Kirjastot ovat aika pitkälti auki kesälläkin, eli kyllä me täällä ollaan ihan teitäkin varten.

Tervetuloa, meillä on muuten nyt pitemmät laina-ajatkin !

Tiina Tolonen
Kulttuurialan kirjasto

Teoria ja käytäntö

askarjal Kirjoittanut Asko Karjalainen   blogissa Askon apajalta
Julkaistu 14.6.2011, klo 09:14

Olen usein ja oikeastaan enimmän osan ajasta, silloin kun mietiskelen pedagogisia asioita, pohtinut teorian ja käytännön välistä suhdetta. Miksi se on niin ongelmallinen koulutuksessa? Opiskelijat harvemmin kiittävät teorian opetusta, oli kouluaste mikä tahansa. Teoria-asiat myös näyttävät unohtuvan todella helposti kurssien suoritusten jälkeen. Silti juuri teorian hallinta erottaa asiantuntijan harrastelijasta. Näinhän ainakin yleisesti kuvittelemme.

Monia vuosia sitten kirjoitin artikkelin, jossa ihmettelin hyödyttömän tiedon ongelmaa. Kuinka tieto voi olla niin hyödytöntä, että se unohdetaan? Tein yliopisto-opiskelijoille kyselyitä siitä, kuinka paljon he arvioivat unohtaneensa siihen saakka opiskelemastaan. Arviot vaihtelivat 95-50% välillä. Ihmettelimme sitten yhdessä, kuinka tuo on ollut mahdollista. Onko asioita alkujaankaan opittu?  Onko kyse vain siitä, että sellaista tietoa jonka hyödyllisyyttä ei tajuta ei todellakaan opita.

Tenttejä tutkiessani löysin teorian unohtamiselle kolme hyvää selitystä. Muistan niistä ainakin kaksi. Yksi oli käyttötarkoitus. Jos opiskelija opettelee asian vain selvitäkseen sen avulla jostakin testistä tai kuulustelusta, niin tällöin mieli on ohjelmoitu unohtamaan asia heti sen käyttötarkoituksen toteuduttua. Toinen liittyi tunnepuoleen. Terve mieli unohtaa aktiivisesti epämiellyttävät asiat. Mitä tuskallisempia tunnekokemuksia asian opiskeluun ja sen testaamiseen liittyy, sitä todennäköisempää on, että sisältökin unohtuu aktiivisesti. Erityisen tuskalliseksi ja nöyryyttäväksikin opiskelija kokee sen, että ei ymmärrä jotakin asiaa. Viimeksi mainitustahan taitaa syntyä oikein pedagoginen noidankehä: kun ei tajua, kokee pettymyksen, jonka ansiosta oppii entistäkin heikommin.

Nykyisen pedagogisen tietämyksen perusteella teorian opettamiseen on tarjolla hyviä vaihtoehtoja. Niitä kannattaisi käyttää huonojen sijaan. Huonoksi on todettu se, että teoria opetetaan etukäteen luennolla ja sovelletaan sen jälkeen harjoituksissa. Paremmin toimii sellainen malli, jossa opiskelija ennen teorian opettamista saatetaan työskentelemään käytännön ongelman kanssa. Sen jälkeen opetetaan siihen liittyvä teoria. Lopuksi tehdään uusi ongelmanratkaisu, jossa teoriatietoa hyödynnetään. Vieläkin parempi on, jos teoria opetetaan ohjauskeskustelutuokioissa käytännön tekemisen yhteydessä.

Eräs kanadalainen kouluttaja kiteytti taannoin teoriaopetuksen ratkaisun siten, että teoriaa pitää opettaa käytännön ongelmatilanteiden kautta ja teorian osaamista tulee arvioida käytännöllisten tehtävien avulla. Kun näin menetellään ammatillisessa koulutuksessa, se johtaa perinteisen luokkahuoneopetuksen sijasta projektityöskentelyyn, ongelmakeskeisiin työtapoihin ja työssä oppimisen tilanteisiin. Tähän suuntaan meidän täytyy mielestäni yhä ripeämmin edetä, jotta kirjastoissa ja bittiavaruuksissa lepäilevä valtava tietomäärä saadaan hyötykäyttöön ihmisten hyvinvointia ja onnellisuutta lisäämään.

Vertaistukea arviointiin

maisola Kirjoittanut Marianne Isola   blogissa Laatuleipuri
Julkaistu 13.6.2011, klo 20:19

Kävin henkilöstövaihdossa Kingstonin yliopistossa Iso-Britanniassa muutama viikko sitten. Kingstonin yliopisto on 25 000 opiskelijan opinahjo, entinen ”Polytechnic”, joka yliopistolain muuttuessa sai nimekseen ”University”. Pääasiassa tutustuin yliopiston laadunvarmistusjärjestelmään ja erilaisiin laadun kehittämistoimenpiteisiin. Tapasin kaikki laatuasioiden parissa hallinnossa työskentelevät suunnittelijat ja juttelin heidän kanssaan mm. suomalaisen ja brittiläisen korkeakoulujärjestelmän eroista ja yhtäläisyyksistä. Opetus oli tämän lukuvuoden osalta ohi, joten en tavannut opettajia ja opiskelijoistakin vain muutamia. Pääsin kuitenkin keskustelemaan myös opetuksen kehittämisestä vastaavan johtajan kanssa sekä kansainvälisten asioiden suunnittelijan kanssa.

Laadunvarmistukseen liittyvää matkan antia olen esitellyt laatutyöryhmän kokouksessa (vastaan mielelläni asiaa koskeviin kysymyksiin), mutta laatuleipurin blogiin ajattelin nostaa teemaksi vertaistuen. Kingstonin yliopistossa (kuten muissakin brittiläisissä yliopistoissa) opettajien vertaistuki on varsin korkealla tasolla.

Opetussuunnitelmat laaditaan aina opettajien yhteistyönä, uudet opsit validoidaan ja vanhat auditoidaan kuuden vuoden välein. Auditoinneissa ovat aina mukana niin johto, opettajat, opiskelijat kuin sidosryhmätkin. Suomessa tilanne on validointia lukuun ottamatta sunnilleen samanlainen. Yllättävää on, että arviointikin tehdään opettajien ja sidosryhmien yhteistyönä. Jokainen opettaja arvioi oman opintojaksonsa tuotokset, ja siirtää nämä sen jälkeen kollegalleen. Kollega arvioi sekä tuotoksia että arviointia ja antaa palautetta arvioinnin tasapuolisuudesta opettajalle. Tämän lisäksi joka vuosi kaikista tuotoksista lähetetään näyte (n. 10 %) yliopiston ulkopuoliselle arvioijalle. Tämä katsoo tuotokset kolmannen kerran läpi, arvioi arvioinnin toteutusta ja antaa kehittämisehdotuksia. Tällä tavalla toimitaan Kingstonin yliopiston jokaisessa koulutusohjelmassa!

Olisiko Oamkilla jotain oppimista Kingstonin yliopistosta? Kannattaisiko yhteisöllisyyden ajatusta levittää opsien työstämisestä aina arviointiin asti? Toimitaanko jossain koulutusohjelmassa ehkä jo näin? Opiskelen itse parhaillaan Amokissa, ja olen esitellyt matkan antia myös opiskelukavereilleni. Heidän reaktionsa oli välittömän positiivinen; ainakin aloittelevan opettajan näkökulmasta tällainen vertaistuki tuntui hyvältä idealta.

Marianne Isola, laatukoordinaattori, rehtorin toimisto

Best come to Best

m8koju00 Kirjoittanut Jussi Kotila   blogissa Alankomaata näkyvissä
Julkaistu 13.6.2011, klo 01:57



Jälleen on se aika vuodesta, että teini-ikä alkaa tuntua yhä vain kaukaisemmalta muistolta ja mature-vuodet kolkuttelevat jo oven takana. Eli synttäri_hommathan ne ovat taas ajankohtaiset. Totuttuun tapaan suunnitelmissa oli viettää lauantaina letkeät synttäriblocpartyt ulkosalla piknikin ja kylmän olusen merkeissä. Totuttuun tapaan vettä tuli kuitenkin kuin Esterin perseestä, joten kemut piti vetää läpi sisätiloissa.

Ja olihan meillä sisälläkin ihan makoisat hipat. Meno oli kuin ala-asteen kemuista, sillä ohjelmaan kuului mm. pingistä naperokentällä, pinatan mätkimistä sekä super siistejä superpalloleikkejä. Erikoiskiitokset kuuluvat muutamalle artsyfartsy-kämppikselle, jotka antoivat minulle eittämättä yhden omituisimmista lahjoista, mitä olen koskaan saanut: pekonipotretin. Mieltymykseni epäterveelliseen ruokavalioon on tainnut levitä tässäkin maassa, sillä tämän komean potretin lisäksi sain "pekonikakun", josta löytyi 23 kynttilän lisäksi yhtä monta pekonisiivua. Ja hyvinhän se kakku maistuikin, ainakin minun, Sampan ja Kimmon kesken ennen siirtymistämme kylille. Pekonipotretin syömäkelpoiset (=kypsät) osat olivat puolestaan kadonneet baareilun jälkeen espanjalaisten suihin. Tänään tosin kermapekonipastaa mutustaessani alkoi koko ruoka-aine jo  hieman ällöttää. Noh lasketaan vanhuuden piikkiin.

 


Pekonipotrettini.

 

 


Synttärikakku.

 


Laiskan miehen toimistopingistä.

 

 


Sammakko-pinata sai kyytiä.

Lauantain kemut sujuivat hieman odotettua pienemmässä porukassa kuitenkin mukavasti. Vesisadekin oli iltaan mennessä loppunut, joten vuorokauden vaihteessa pääsimme nauttimaan Tilburgin terassien annista. Ja pitihän sitä vielä pikkutunneilla ottaa visiitti yökerho - yömättö -akselille.

Mutta sattuihan tuota myös viime viikonloppuna. Tuolloin Jarnon läksäreiden jälkimainingeissa aurinko porotti kunnon hellelukemissa täällä Keski-Euroopassakin (tämä viikko on täällä ollutkin sitten kaikkea muuta kuin siellä Suomessa), joten päätimme lähteä muutaman kämppäkaverini kanssa rannalle ja uimaan. Täällä Tilburgin alueella ei noita biitsejä ole ihan joka nurkalla. Koko kaupungista taitaa löytyä yksi ranta, ja sielläkin kuulemma vedetään aika ryöstöhintaa sisäänpääsemisestä. Tämän vuoksi päätimmekin ottaa rautateitä pitkin suunnan kohti lähikaupunki Bestiä. Kai tuollaisella nimellä pitäisi nyt jotain katettakin olla?

 


Simply the Best.

 

Bestiin päästyämme rantareissu alkoi leppoisasti taksia odotellessa. "Olen siellä muutamassa minuutissa" oli ilmeisesti melko laaja käsite, sillä saimme odottaa kyytiä lähemmäs kolme varttia. Rannalle kuitenkin lopulta päästiin (20€ taksikyydin ja 4€ sisäänpääsyn hinnalla) ja AquaBestin järvibiitsi olikin ihan mukava völlöttelykohde. Niinkuin tässä alankoisessa maassa lähes kaikkialla, tuuli rannalla kuitenkin melko hyvin. Onneksi päivä oli tosiaan sen verran kuuma, ettei puuskat juurikaan haitanneet. Pienessä järvessä vesikin oli sopivan lämmintä, joten tuolloin vielä nuorta 22-vuotiasta ruhoa sai uittaa järvessä ihan tatsilla.

 


Italialais-espanjalainen rantajengi.

 


Watch out Hasselhoff! (Kuva: Irene Rückrien Ferrant)

 

Kun lähdimme viimein sulkemisajan aikoihin pois rannalta, päätimme sisseinä kävellä takaisin juna-asemalle. Kartturina toimiessani minulla oli nohevasti googlemapsista printattu kärpäsenpaskakartta, jonka avulla sitten johdatin legioonaamme pitkin Bestiä. Puolessa välissä matkaa huomasin horisontissa siintävän kymmenmetrisen miehen, jota sitten mielenkiinnosta lähdimme tarkastamaan. Tuo Goljat kostautui lopulta itse popin kuninkaaksi, Michael Jacksoniksi, joka poseerasi ylväänä paikallisen automäkkärin nurkilla. Ihmetys oli melkoinen. Mitä monimetrinen MJ-patsas tekee Bestissä, ja vieläpä kaukana keskustasta, bensa-aseman ja drive-in mäkkärin kyljessä? Best come to Best?

 

Ilmeisesti tuo Jackon patsas oli seissyt paikallaan vuodesta 1995. Miehen kuoleman jälkeen patsaasta on ilmeisesti tullut jokin hollantilaisten MJ-fanien pyhinvaelluspaikka, sillä patsaan ympäristö oli täynnä muistokortteja, kynttilöitä sekä muuta tilpehöörää. Noh, kannatti kävellä, sillä muuten tämä monumentti olisi varmasti jäänyt näkemättä.


Popin kuninkaan muistolle.

Nyt voisi kuitenkin olla aika lähteä unille. Helluntaiheila uinuu jo sängyssä ja huomenna olisi pyhäpäivän kunniaksi tarkoitus lähteä pyörähtämään Amsterdamissa. Toivottavasti sadesää vaihtuisi täälläkin helteeseen viimeistään viikonloppuna, sillä tuolloin Tilburgissa juhlitaan Festival Mundialin merkeissä. Luokkamme lähtee tapahtumaan nohevina toimittajina, mutta joskohan sitä ehtisi myös parit keikat käydä katsastamassa. Noh, festareista lisää sitten tässä parin viikon sisään.

« Edellinen 1 ... 307 308 309 310 311 312 313 314 315 316 317 ... 353 Seuraava »