HUOM! Olet Oamkin vanhassa blogissa. Siirry uuteen blogiimme tästä »
Oamkin blogeja

« Edellinen 1 ... 271 272 273 274 275 276 277 278 279 280 281 ... 353 Seuraava »

Turnausväsymystä

m9wada00 Kirjoittanut Daniel Wallenius   blogissa Ikiliikkujan päiväkirja
Julkaistu 27.1.2012, klo 20:30

Madetoja-pianokilpailu alkaa olla viimeistä päivää vaille paketissa. Tai oikeastaan toiseksi viimeinen päivä ei vielä edes ole pulkassa, mutta tänään avustavan tuottajan toinen polvi karsiutui kilpailusta jo ennen soittojen päättymistä.

Olen jälleen viettänyt viikkoani kilpailutoimistossa. Keskiviikkona lähes koko päivän, eilen kolmesta eteenpäin ja tänään yhdestä seitsemään. Kilpailutoimisto jatkaa samaa vanhaa rataa: ilmoittautumisia, lippuja, käsiohjelmia ja vastauksia kysymyksiin. Toimistovuorossa on aina joko minä tai Minna ja joku kolmesta vuorottelevasta opiskelijasta. Toiminta alkaa olla kohtalaisen rutinoitunutta ja yleisimpiin kysymyksiin on jo saatu ohjeistus paperilapulle. Siksipä kilpailutoimistobloggaus saakin jäädä hieman vähemmälle ja keskityn tällä kertaa muuhun viikon aikana tapahtuneeseen.

Keskiviikkona päivällä kävin röntgenissä. Suomalainen terveydenhuolto saa usein pyyhkeitä, mutta tällä kertaa täytyy nostaa hattua sille, miten sujuvasti hommat hoituivat. Ensinnäkin aika annettiin minulle maanantaina aamupäivällä. Odottelua kertyi siis kokonaista kaksi päivää.

Saavuin sairaalalle hyvissä ajoin, noin puoli tuntia ennen annettua aikaa. Odottelin alle kymmenen minuuttia ja kuvauksiin meni varmaan toinen mokoma. Lopulta kävelin tutkimushuoneesta ulos klo 13.40, eli juuri siihen aikaan, kun minut olisi pitänyt ottaa sinne sisään.

Samana päivänä kouluruokaa koskeva raivo nousi jälleen. Sain koko lounaan kuunnella tanssijoiden antamaa palautetta Sodexon toiminnasta ja lopulta sain tarpeekseni. Kävin pyytämässä palvelupäällikön numeron ja soitin. Kerroin puhelussa, että koko koulu on kyllästynyt ravintolamme toimintaan. Ruokalistat muuttuvat kesken päivän, koska ruoka loppuu. Ruoka loppuu ruuhka-aikaan. Aterimet loppuvat ruuhka-aikaan. Opiskelijakunta kerää palautetta ravintoloista yksikössä, yksi porukka suunnittelee adressia ravintolasopimuksen purkamisesta, toinen älä osta kouluruokaa -tapahtumaa Facebookkiin. Oletus ruokailuun mennessä on, että joku on taas pielessä ja raivoa vain lisää se, että samat ongelmat toistuvat useita kertoja viikossa. Ravintolapomo lupasi, että muutos tulee. Lupasin tulla lankoja pitkin käymään, jos ei tule.

Keskiviikkoiltana menin muun järjestelytoimikunnan ja arviointilautakunnan kanssa illalliselle Toillaan. Illan isäntänä hääri vararehtorimme. Jos kyseessä olisi ollut kuka ei kuulu joukkoon -vitsi, olisin minä pudonnut välittömästi pois. Tietämykseni pianomusiikista on nimittäin pyöreä nolla. Kun samalla illallisella istui koulumme musiikin puolen opettajia sekä joukko sellaisia musiikkinimiä, joista jopa minä olen ennen Madetoja-talkoisiin ryhtymistä kuullut, saatoin vain istua hiljaa ja koittaa ymmärtää, mistä ympärilläni keskusteltiin. Onneksi vieressäni istui Mikko, jonka kanssa aloimme jossain vaiheessa iltaa muistella hienoimpia jalkapallon mm-kisamuistojamme.

Illallisella vararehtori, yksikönjohtaja ja järjestelytoimikunnan puheenjohtaja pitivät pienet puheenvuorot. Niissä tuli esille jälleen se asia, mikä minusta koko kilpailussa työskentelyssä on ollut parasta: kiitos. Kun jotain on pyydetty tekemään ja vaikka sitä joutuisi kymmenen kertaa muuttamaan, korjaamaan ja parantamaan, saa joka kerta työstään kiitoksen, kun se on tehty. Se on pieni sana, mutta tekee ihmisen kumman tyytyväiseksi ja iloiseksi.

Torstaina aamulla en mennytkään Madetoja-kilpailutoimistoon vaan Madetojan salille, Karjasillalle, Oamkin imagokuvauksiin. Meitä oli paikalla tuottaja, toimittaja, kitaristi, laulaja ja kaksi tanssijaa ja meitä kuvailtiin eri asennoissa. Kuvaukset venähtivät lähes tunnin pidemmiksi kuin aiemmin oli ilmoitettu, mutta olivat ne silti ihan hauska kokemus. Siellä minä seisoskelin laukku olalla, kamera kaulassa ja lehtiö kädessä ja piirtelin söhryä muistilehtiöön. Nimesin postmodernia tuherrusta muistuttavan teokseni nykyjournalismin rappioksi.

Tänään kävin viimeisellä ehtoollisella toisen Spoon River -graafikon, Suvi H:n kanssa. Suvi pakkaa viikonlopun aikana kamansa ja lähtee Kokkolan kautta Malesiaan puoleksi vuodeksi. Jälleen siis yhdet jäähyväiset ja aika haikeat sellaiset. Suvin kanssa on tullut istuttua monta automatkaa Oulun ja Kokkolan välillä ja käytyä monta hyvää keskustelua. Puolen vuoden päästä siis jatkuu, jos vielä näissä maisemissa pyörimme.

Iltapäivällä oli jälleen tanssin vuoro. Ida kaipaili miksaamaani biisiin tekemälleen koreografialleen koeyleisöä, joten kävin istumassa kuusiminuuttisen tanssisalissa. Aivan edellisen shown veroista tunnekuohua ei tällä kertaa nähty. Jyrki kuitenkin ystävällisesti tarjosi nenäliinoja.

Iltapäivällä alkoi myös helvetti. Olen juossut koko viikon ympäri koulua ja se on alkanut vähitellen tuntua tuossa kipeässä polvessa. Kolmeen mennessä siinä tuntui sellainen painava, tylppä ja polttava kipu. Ei mitenkään järin kova, mutta raskas. Tunne on ehkä samanlainen kuin silloin, kun joku istuu kätesi päällä. Kipu ei ole kova, mutta piinaava. Se jatkuu ja jatkuu ja aiheuttaa hyvin paljon epämukavuutta.

Hain Sodexolta jäätä ja nostin polven ylös. Kolmen jääpussin jälkeenkään tilanne ei parantunut, vaan heti kuutioiden hieman sulettua polte ja paino jatkui taas. Kokeilin buranaa, mutta eihän siitä mitään tullut. Lopulta jouduin toimistoa kanssani pitäneen Johannan suostuttelun jälkeen kysäisemään Riitalta ja Joukolta, josko joku muu saisi arviointilautakunnan turvallisesti hotellille. Tulin kotiin, iskin polveen jäädytetyn geelipussin ja naamaan kovimmat särkylääkkeet, kolmiolla varustetut sellaiset, mitä kaapista löytyi.

Kipu katosi, mutta olo on lääkityksen johdosta melko höpö. Päätin siis kirjoittaa blogia, koska sehän ei suuria lahjoja vaadi, vai vaatiiko? Huomenna on oltava taas jalkeilla, sillä finaalipäivänä jokainen käsipari on uskoakseni tarpeen!

Aamuherätysten tuska

m9patu00 Kirjoittanut Tuomas Paloniemi   blogissa 64°51" N, 147°48" W
Julkaistu 26.1.2012, klo 22:34

Ohoi! Älkää ihmetelkö, en ole nukahtanut hankeen. On ollut vaan käsittämättömän kiireinen viikko, joten en ole ehtinyt päivittää blogiani. Koitan samalla toipua tämän viikon pahimmasta aamusta, nimittäin kurssi Radio production alkaa kello 8:00, heräsin 7:45 ja kirjaimellisesti juoksin luennolle tuossa pakkasessa.

Viikonloppu meni ensimmäisten bileiden merkeissä. Perjantaina päätettiin lähtiä isolla kaveriporukalla kohti kampuksella sijaitsevaa pubia. Tuoppeja ja olutkannuja juotiin melko tiukkaan tahtiin ja lopulta saatiin kutsu kotibileisiin tanskalaisen Timin kämppikseltä. Bileet olivatkin sitten aivan kuin elokuvista ja TV-sarjoista. Ihmiset joivat halvinta kaljaa punaisista muovimukeista ja humaltuivat entistä enemmän. Pääsin pelaamaan jenkkiopiskelijoiden kuuluisinta juomapeliä, beer bongia. Periaatteessa beer pongissa pitää siis heittää ping pong -palloa niihin samaisiin punaisiin muovimukeihin ja koittaa saada vastustaja juomaan mahdollisimman paljon olutta. MAHTAVAA!

Lauantain olotila ei ollutkaan sitten mahtava. Mut herätettiin kesken unien, koska olin luvannut lähteä Walmartiin. Otettiin aamun ensimmäinen bussi kymmenen aikaan ja bussimatka kesti sen puoli tuntia. Koitettiin löytää myös downtown ja sen liikkeet, mutta edes bussikuski ei osannut neuvoa meitä sinne. Lopulta istuttiin Claudian ja Olivian kanssa Walmartin käytävällä juomassa vettä. Emil liittyi seuraamme ja lähettiin kirjakauppaan juomaan kahvia pariksi tunniksi. Illalla minut ja Claudia (jonka kämppis on mun kämppiksen tyttöystävä - kampuksella pariskunnat eivät saa asua yhdessä) kutsuttiin kiinalaisen uuden vuoden viettoon. Ruoka oli uskomattoman hyvää, jopa kanan maha maistui hyvältä!

Sunnuntaina rentoiltiin, osa meni pelaamaan sulkapalloa, mutta ite tulin kipeäksi. Flunssa ja kurkkukipu otti minusta voimat (ja äänen, joka palautui vasta tänään). Syynä flunssaan oli luultavasti stressi ja uusi ympäristö. Lisäksi onnistuin kaatumaan persiilleni ja jouduin kinkkaamaan kuin 90-vuotias lonkkavikainen. Mun osalta päivä meni siis nukkuessa ja opiskellessa. Opiskelun määrä tuli puun takaa - joka päivä on jotain kotitehtäviä tehtävänä ja kirjoja on luettava, sillä opettajat pitävät yllätystestejä. Ja ne vaikuttaa lopulliseen arvosanaan.

Opinnot on tällä viikolla muutenki polkaistu käyntiin kunnolla. Oon päässy puhumaan TV-uutisten tulevaisuudesta luokan eteen, räpläämään vähän Audacitya ja onnistunut saamaan itelleni ensimmäisen toimittajavuoron Extreme Alaskaan. Mulla piti olla myös Advanced Photography, mutta tunnin luentoa kuuneltuani tajusin kysyä, että olenko ihan hukassa, jos en ikinä ole käynyt pimiössä tai tehnyt mustavalkokuvia. Sain vastaukseksi mennä valokuvaamisen alkeiskurssille. Siellä proffat tosin olivat äärettömän hauskoja. Ja sarkastisia. Mulle luotiin heti kunnon paineet, sillä kuulemma kaikki vaihtarit ottaa aina täydellisiä kuvia.

Tänään ois pakko ehtiä vielä käymään kampuksen ilmaisella kuntosalilla. Pitsa ja pasta näkyy kohta turvotuksena keskivartalossa. Koitin kuntosalia tiistaina ja se menetteli - tosin, kun on tottunut juoksemaan ulkona, niin juoksumatto ei vaan tunnu samalta. Pitäis myös maksaa ensimmäinen erä opintomaksuista, etten lennä ulos koulusta. Ja lukea vähän TV-uutisista. Ja juosta kohta taas tunnille. Onneksi kampuksella soi kello aina varttia vaille, tasatunnein, vartin yli ja puolelta ilmoittamassa luentojen alkamisesta.

Plim plom plim plom. Aivan kuin alakoulussa.

Alkuräjähdys

osako Kirjoittanut osako   blogissa Haikuja kellarista - Oamkin opiskelijakunta OSAKOn blogi
Julkaistu 26.1.2012, klo 14:17

Big Bang, maailmankaikkeuden alku, alkukappaleiden yhteentörmäys; näillä sanoilla voisi kuvailla SAMOKin Lähtölaukaus risteilyä. Se on opiskelijakuntien tuoreiden toimijoiden tutustumis- ja koulutusbakkanaali. Tapahtuma oli myös vasta muodostettujen hallitusten kuhertelukauden päätös, eeppinen loppurutistus perehdytyksien jälkeen. Työmme OSAKOn hallituksessa alkoi siis jo vuoden vaihtuessa ja tänä aikana olemme opetelleet hallituspestiemme sisältöjä ja toimintatapoja sekä käytöstapoja.

Mutta tarina alkaa jo päiviä ennen risteilyalukseen astumista. Torstaina menimme tapaamaan Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitusta, heidän Mannenkadun toimistossaan. Pian he ilmeisesti muuttavat Linnanmaalle yliopiston yhteyteen. Sääli, sillä heillä on nykyisellä toimistollaan käytössä todella hyvät saunatilat. Siinä saunoessa ja tutustuessamme, ryhdyin puheille heidän KV-vastaavan kanssa oppien helpottavan asian. Hänenkin urakkansa on vasta alussa, eikä hänelläkään ollut paljoa tietoa siitä mitä tuleva vuosi pitäisi sisällään. 

Hallituskauden alettua olen ehkä näyttänyt kiireiseltä pöytäni ääressä, mutta todellisuudessa en oikein ole vielä saanut juonesta kiinni. Saamani perehdytys antoi minulle työkaluja, jotka avustavat työskentelyäni,  mutta en saanut käsikirjoitusta vuodelle. Minun on siis itse kirjoitettava tarinani. Lähtölaukaukselta sainkin ideoita ja sisältöä käsikirjoitukseeni, tiedossa on juonenkäänteitä Opetusministeriön toimesta, dramaattinen loppukohtaus liittokokouksesta ja toivottavasti myös romanttinen onnellinen loppu.

Tarina jatkuu siis OYYn tavattuamme lähtö Lähtölaukaukselle läheni kuin huomaamatta ja pohjoisen opiskelijakunnat saapuivat visiitille toimistoomme. KETOAKKU Kemi-Tornion  ja CAMOSlaiset Rovaniemen ammattikorkeakouluista. Suurin osa heistä jakoi uutuuden karheuden kanssani, ensimmäistä kertaa luottamustoimessa, hapuilevin katsein katselimme toisiamme. Tutustuimme Wii:n ja sihijuoman parissa, ennen kuin matkamme jatkui valtion rautateitä pitkin kohti Katajannokkaa. 

Pääkaupunkimme Helsinki sunnuntai aamuna tunkkaisen junassa nukutun yön jälkeen oli harmaa ja luisti jalkojen alta. Kylmässä tuulessa suuntasimme Kamppiin aamiaiselle ja kummastelimme pääkaupunkilaisia, monikaan heistä ei varmasti omista suksia, mutta 'ihime hiihtäjiä' useampi heistä näytti olevan. Haisteltuamme Suomenlahdelta tulevia tuulia tarpeeksi, astuimme laivaan. Viking Line Mariella toivotti meidät rakkaasti tervetulleiksi ja kuuntelimme SAMOKin tarjoaman ohjelman. Mielenkiintoisesta puhujasta huolimatta, koin väsymyksen käyvän liian kovaksi ja kai hetkeksi nukahdinkin. Vaikka olen nuori, hallituksemme juniori, minuakin väsyttää toisinaan. Pian minut kuitenkin herätettiin ja jaksoin kuunnella loppuun aiheen ja seuraavankin luennon.

Se mikä tapahtuu kansainvälisillä vesillä, saa myös jäädäkin sinne. Sen verran voin kertoa ja kiittää SAMOKia, että komeat kemut osaavat järjestää! 

Blogimme idea on tuoda opiskelijakuntanne hallituksen päivittäinen elämä luettavaksenne. Emme aio kirjoittaa tylsistä työryhmistä tai kokouksista, emmekä opiskelijapolitiikasta. Ellei aiheeseen liity, jokin huumoriarvoa omaava kertomus. Tähän kirjoitukseen on sanaisen arkkunsa vuodattanut kansainvälisyysvastaava Noora 'Kohta Vituttaa' Nousiainen. Myös lisäämme jokaiseen kirjoitukseen keksimämme haikun.

Lähtis on rakkaus

Kaikki unohtumaton

Niina tuu takas!

Ihmistunteiden koko skaala - kahdessa päivässä

m9wada00 Kirjoittanut Daniel Wallenius   blogissa Ikiliikkujan päiväkirja
Julkaistu 24.1.2012, klo 23:09

Täällä Otokujan varrella on tuskin ehditty toipua viikonlopun vastajytkystä (YÄK, mikä sana), kun sattuu ja tapahtuu taas. Viimeiset kaksi päivää Madetoja-kilpailun parissa ovat olleet vähintäänkin raskaita ja paljon on myös ehtinyt tapahtua kilpailun ulkopuolella.

Maanantaipäivä starttasi 7.30. Niin aikaisin ei kouluun olisi tarvinnut mennä, mutta onneksi menin: yläkerran opetusluokat, joihin olimme merkanneet kilpailijat harjoittelemaan, olivat nimittäin jostain syystä lukossa. Aamu meni kilpailutoimisto-ohjeistukseen perehtyessä. Minna ja Mira kävivät välillä paikalla pyörimässä, mutta muutoin olin yksin.

Vuoroissa oli tapahtunut joku sekaannus ja työparini ei ollut saanut omiaan, eikä siis saapunut paikalle. Pärjäsin omillani aivan hyvin noin yhdeksään asti, jolloin kilpailutoimistoon ilmoittautumaan pölähti 3 kilpailijaa opettajineen ja vanhempineen lähes yhtä aikaa. Kun samalla vielä puhelin soi, oli yhtälö putkiaivomiehelle vähintäänkin mahdoton. Huusin opintotoimiston naiset apuun.

Mustat pilvet maanantaiselle pakkastaivaalle tärähtivät oikein urakalla kymmenen jälkeen. Kävin ties kuinka monennen kerran lääkärissä polveni kanssa. Edessä oli sama vääntely ja kääntely, joka ei ole koskaan ennen paljastanut mitään näkyvää vammaa. Tällä kertaapa paljasti. Polvessa oli kuulemma selvä lukko, liikkeessä selvä ongelma ja se antoi hieman periksi väännellessä. Lääkäri passitti jatkotutkimuksiin ja ehdotti, että alkaisin varovasti varautua siihen, että tuo polvi ei loppuelämää kestä.

Iltapäivällä minulla piti olla tunteja, nimittäin Freelance-kurssia. Olen jo ajat sitten polttanut käpyni koko kurssiin: se on minun ikäluokalleni ensimmäistä kertaa pakollinen, mutta sen suorittajista vain minä, Liisa ja Santtu emme ole lähteneet ulkomaille. Kurssilla on siis kolme opiskelijaa, eikä siellä synny oikein koskaan minkäänlaista järkevää keskustelua. Koska minua väsytti, murehdin jalkojani ja opettajakin oli lähes vartin myöhässä, päätin pestata itseni kilpailutoimistoon myös iltapäiväksi. Pitäkööt kurssinsa!

Siellä minä sitten istuksinkin loppuiltapäivän. Otin vastaan kilpailijoita, tarkistin kuitteja, jaoin lippuja, käsiohjelmia ja harjoitusaikoja, myin oheistuotteita ja vastailin kysymyksiin. Välillä piti juosta alakerrassa kopioimassa jonkun nuotit, mutta iltapäivä sujui lepposisissa merkeissä. Kuskasin juryn hotellille illan päätyttyä ja tulin kotiin.

Ajattelin kaatua saman tien sänkyyn ja nukahtaa, mutta Sodexolta ostetut 20 kuppia kahvia tekivät tehtävänsä. Eipä tullut unta. Tulos: nukuin viitisen tuntia.

Tänä aamuna olin jälleen kärppänä kahdeksan maissa pitämässä toimistoa kasassa. Aamusta meitä vaivasivat tekniset ongelmat. Kilpailutoimiston kone päivitti itseään yli puoli tuntia ja suostui käynnistymään vasta, kun revin siitä virrat irti. Puhelimeni kieltäytyi lataamasta ja huusi tyhjää akkua, vaikka akku oli täysi. Sokerina pohjalla käyttööni saamani MacBook päätti olla lataamatta ollenkaan ja kieltäytyi inahtamasta, kun sen nykäisi irti verkkovirrasta. Aamu menikin sitten kaiken tämän selvittelyssä. Lisäksi ehdin löytää ja toimittaa takaisin yhden kilpailijan kännykän.

Päivä alkoi toden teolla suistua raiteiltaan vasta puolen päivän maissa, kun oli aika jakaa haalarit.Jo kolmatta vuotta olen vastuussa kulttilaisten haalareiden hankinnasta. Haalareita tilataan vuosittain 30-45 kappaletta ja säännöt ovat joka vuosi samat: maksa haalarit tilille X, tulosta kuitti ja hae haalarit kuitti ja opiskelijakortti mukanasi paikasta y aikana x. Helppoa kuin heinänteko, ainakin paperilla.

Sillä joka vuosi alkaa sama virsi. Seuraavat ovat ne tutuimmat valitukset:

"Mulle ei sovi toi aika, voitko jakaa kolme tuntia myöhemmin?"
"Unohin kuitin, jos saan haalarit ja tuon sen kuitin toiste?"
"Oho sori, unohin hakea ne, saisinko ne huomenna?"
"Mihin ne pitää maksaa ja paljonko ne maksaa?"
"No mikset voi tehdä näin? Kyllä sää mut tunnet, hei!"
"Jos lähetän sen kuitin sulle sähköpostiin?"

Niin. Saa olla hajamielinen ja saa kysyä, tiettyyn pisteeseen asti. Sitten, kun ne kaikki 38 haalareiden tilaajaa kilvan esittävät noita kysymyksiä, niin mitta alkaa olla täysi. Samoin sähköpostini laatikko, jos sinne lähetetään 38 kappaletta kuitteja pdf- ja jpeg-muodoissa. Olisi siis paljon helpompaa tilauksen hoitajalle, jos kaikki tekisivät niin kuin siinä sähköpostissa lukee, eivätkä yrittäisi tehdä asioita omalla tavallaan, koska eihän tätä kukaan muu keksinyt pyytää, eihän?

Aloin saavuttaa kiukkuni lakipisteen puoli yhden maissa ja sitten elämä jaksoi jälleen yllättää. Sain puhelun jostain päin Pohjanmaata. Tarkka paikka jääköön tässä vaiheessa kertomatta, mutta kyse oli lehdestä, johon olin hakenut töihin. He kysyivät, olenko käytettävissä kesäksi. Sanoin, etten ole, sillä työpaikkahan minulla jo on. Sitten he ehdottivat, että ottaisin kesällä yhteyttä uudestaan, sillä syksyllä kuulemma olisi töitä tarjolla, mikäli kotiseutua lähemmäs siirtyminen kiinnostaa.

Ja jälleen kerran menivät pasmat täysin sekaisin. Vai että etelään pitäisi suunnata takaisin. Tokihan olen koko ajan ollut sitä mieltä, että valmistumiseni jälkeen alan kytätä palaamista kotimaisemiin, mutta muistaakseni hain opiskelemaan tuottamista, koska en halunnut ihan vielä aikuistua ja hypätä työelämään. Elämä on valintoja, joten nyt vain odotetaan, että Uni-Miina tulisi jälleen ensi yönä kertomaan, mikä kirja seuraavaksi kannattaisi avata.

Join iltapäivän kahvia ja keräsin voimia. Käväisin jazz-tanssahtelemassa, joka piristikin hieman. Illan vietin jälleen kilpailutoimistossa. Viimeinen soittaja lopetti puoli kahdeksan aikoihin, jolloin suuntasin alakertaan valokuvaamaan tunnelmia ja odottelemaan jatkoon päässeiden ilmoittamista.

Kilpailun taso on kuulemma erittäin kova. En ole kuunnellut vielä nuottiakaan, mutta osaa kilpailijoista on lyhyiden kohtaamisten perusteella alkanut jo sympata. Moni on jäänyt kilpailutoimistossa käydessään pidemmäksikin aikaa juttelemaan ja ollut tosi hauskaa seuraa. Nyt moni näistä lähti kotiin.

Minun piti kuskata illan päätteeksi jury kotiin. Ohjelma kuitenkin venähti ja lopulta olin kilpailutoimistossa täyttä häkää vastailemassa palautekyselyihin, jakamassa harjoitusaikoja, kertaamassa sääntöjä ja opastamassa kilpailijoita. Jouko vei juryn kotiin, onneksi. Minä vaapuin puolikuolleena Höyhtyän grillille hakemaan mättöä ja kaaduin sänkyyn joskus puoli kymmenen maissa. Nyt odottelen unen tuloa.

Aloin harmikseni puhua politiikkaa Facebookissa erään kiihkovasemmistolaisen kanssa. Samalla päätin, ketä äänestän presidentinvaalin toisella kierroksella. Voin jopa kertoa sen tässä aivan hyvin, sillä oikea vastaus on Sauli Niinistö, enkä aio hävetä sitä sekuntiakaan. Syy on, että mielestäni Suomea ja suomalaisia ajaa eteenpäin kateus ja kaikesta ikävästä syytetään aina rikkaita, joiden henkilöitymä tuntuu olevan Kokoomus. Näissä vaaleissa talouspolitiikka nousi nyt suvaitsevaisuutta tärkeämmäksi tekijäksi ehdokkaan valinnassa.

Valinnallani minä osoitan sen, että minua ei kiinnosta hevospihvin vertaa se, että joku tienaa minua enemmän. Minulle riittää se, että saan riittävän elannon tekemällä töitä ja nimen omaan tekemällä töitä. En istumalla kotona viinahuuruissa ja pelaamalla Football Manageria. Ei minulla toki viinanjuontia vastaan mitään ole ja tätä blogia seuraavat tietävät minun usein sitä myös harrastavan. En kuitenkaan rahoita tätä harrastusta valtion rahoilla, vaan töitä tekemällä.

Jos totta puhutaan, ei minua edes kiinnosta, kumpi tuosta kaksikosta presidentiksi pääsee. Suomi saa joka tapauksessa erittäin hyvän johtajan, tuplaantui se miesten määrä Mäntyniemessä tai ei.

 

Lue Ebraryn e-kirjoja iPadilla

kirjasto Kirjoittanut Kirjasto   blogissa Rohkeasti kirjasto
Julkaistu 23.1.2012, klo 13:09

Ebraryn e-kirjoja voi nyt lukea myös iPadillä. 

  1. Lukemista varten iPadiin on asennettava Ebrary-sovellus, joka on asennettavissa AppStoresta ilmaiseksi.
  2. Ensimmäisellä käyttökerralla sovellus pyytää Ebrary-tunnuksesi (hanki ne Ebraryn sivuilta Sign in -> Create an account/Sign in with Facebook)  ja Adobe ID-tunnuksesi (rekisteröidy täällä). Mikäli sinulla on jo Ellibsin e-kirjojen lukemiseen tarvittava Adobe Digital Editions -tunnukset, voit käyttää myös niitä. Tämän jälkeen useimmat e-kirjat Oamkin Ebrary-kokoelmasta on käytettävissäsi myös iPadilla.

Oamkin Ebrary-kokoelmassa on noin 21000 kirjaa. Kirjoja on historian, liiketaloustieteen, luonnontieteiden, lääketieteen, taiteiden, viestinnän ja tekniikan alalta. E-kirjoja voi lukea iPadin lisäksi myös tietokoneen tai läppärin selaimella.

« Edellinen 1 ... 271 272 273 274 275 276 277 278 279 280 281 ... 353 Seuraava »