HUOM! Olet Oamkin vanhassa blogissa. Siirry uuteen blogiimme tästä »
Oamkin blogeja

« Edellinen 1 ... 265 266 267 268 269 270 271 272 273 274 275 ... 353 Seuraava »

Matkalla Pohjois-Karjalaan

kulttuuri Kirjoittanut Kulttuurialan yksikkö   blogissa Pieninkin yhteinen jaettava
Julkaistu 14.2.2012, klo 19:21

Octavia

Kyse on kolmen kulkurin matkakertomuksesta kohti itäistä suomenmaata, jossa 3D-teknologia on huipussaan - myös maisemallisesti - tämän vuoden ammattikorkeakoulujen tki-päivät järjestetään Joensuussa. Päätimme kirjoitella kuulumisiamme näin yhteisesti.

Matkaohjelmassa lukee, että käymme tutustumassa PKAMK:n (Pohjois-Karjalan AMK) Luovien alojen keskuksen toimintaan tiistaina, ja keskiviikkona ja torstaina osallistumme TKI-päivien virallisen ohjelmaan.

Matkaan lähdettiin Kotkantieltä aamulla 7:30. Heikin ennustus oli, Jussin veikkauksista huolimatta, että olemme perillä ennen sovittua kello 13:00. Näin tapahtuikin, ja isännät olivat ystävällisesti meitä vastaanottamassa 10 minuuttia ennen määräaikaa. Tie oli onneksi pakkaskuiva koko matkan.

Käytimme matka-aikaa hyväksi testaamalla mobiililaitteiden toimivuutta vuokra-autossamme (aikaisemminhan matka-aikaa käytettiin siihen, että pelattiin tuppea tai bismarcia  tai Iltasanomien  kysymyspatteristoa - sekin oli hauskaa). Itse olin innoissani ajovuoron jälkeen siitä, että pääsen kokeilemaan mobiililaitekokoelmani toimivuutta ajomatkan aikana. Automatkan teemaan kuului osallistuminen työpaikkakokoukseen, tavalla tai toisella - ja sehän onnistui: ACP:n kautta yhteys onnistui 100 km:n nopeudessa sekä tietokoneen 3G-yhteydellä, mutta myös iPhoneen saatavalla Connect-sovelluksella. Uskokaa tai älkää, mutta yhteyden laatu oli parempi jälkimmäisellä. Apple jyrää edelleen (toim. huom. samaa sovellusta ei löydy valitettavasti esim. Nokian E7-puhelimelle).

PKAMKin luovien alojen keskus toimii Joensuun Teknologiapuiston tiloissa. Saimme monipuolisen esittelyn luovien alojen opetuksen ja tki-työn toiminnasta. Emäntänä toimi Marja-Liisa Ruotsalainen sekä isäntinä yliopettaja Jari Kupiainen (tki-hankkeet), lehtori Aarno Savolainen (digi-viestintä, mobiilisovellukset) ja lehtori Jyrki Kurki (AV, S3D). Esittelyn perusteella viestinnän vahvuusalueita ovat tapahtumatuotantojen sovellukset älypuhelimiin (iPhone, Android, Nokia, jatkossa myös Windows Phone) sekä lisäksi stereoskooppinen 3D-video.

Huomasimme, että PKAMK oli onnistunut hienosti opetussuunnitelman ja tki-työn jalkauttamisen polulla. Kiinnostusta yhteistyöhön löytyy 3d-animaation ja hanketoiminnan puitteissa sekä best practices -kokemusten vaihdosta.

TKI-terveisin,

Kulkurit -  Heikki, Jussi & Jörö

Koko kirjoitus »

Urlaub, urlaub!

k8pani01 Kirjoittanut Niko Pääkkönen   blogissa Double Degree! Raus Raus!
Julkaistu 14.2.2012, klo 16:16

Kokeet pamahti ohi jo viikko sitten, ja lomailtu on nyt viikon verran. Lomailun makuun on ilmeisesti päässyt jo, kun en muistanut päivitellä edes blogia viime viikolla. Tässäpä siis vähän kertailua, jotta päästään taas ajan tasalle.

Kokeet finito

Viime viikon viimeiset kokeet meni omalta osaltani hyvin, ja vähintään läpi. Heti tiistain kokeen jälkeen IMUKien kokeet olivat ohi ja ruokalan aulaan oli roudattu monta koria kaljaa meidän luokkaa varten. Saksalaiset opiskelevat ahkerasti ja aivan tajuttomalla tarmolla läpi vuoden, mutta ilmeisesti tiedetään myös milloin on syytä rentoutua.

Koululla. Kaljaa. Oikeasti.

Koululta osa suuntasi Peach Pit ravintolaan vielä parille ja syömään, osa kotiin keräämään voimia iltaa varten. Illalla meidän professorit Gewald (opetti BusinessProcessManagement opintojaksoa ja on paras proffa mitä meillä on) ja Brune (kaksoistutkintoa koordinoiva professori, joka kävi myös Suomessa Oamklla opettamassa jollain kurssilla) esiintyivät Science Slam stand-up tapahtumassa.

Gewald ja Brune vetämässä omaa showtaan

Keräännyttiin koko IMUK ryhmällä seuraamaan ja hurraamaan proffia, jonka jälkeen suunnattiin vielä jatkoille Barfüsseriin laulamaan karaoke.. ja jatkojen jatkoille Buddha Loungeen.

Imuk 5, WS11/12

Jäähyväisiä

Ekat päivät meni vielä vähän samoissa tunnelmissa, kun keskiviikkona pelailtiin juomapelejä tuutorimme Paulin luona, torstaina espanjalaiset halusivat meidän jäähyväisbileisiin Donauhin ja Myersiin, jonne en tosin enää jaksanut lähteä.

Perjantaina oli illallinen International Officen piikkiin Barfüsserissä, jossa jaettiin Laten kanssa ERASMUS HNU -paidat kaikille erasmuksille, jotka sellaisen halusi. Late hoiti paitojen teettämisen ja jakamisen, itse suunnittelin designin paitaan.

Ostettiin melkeen kaikki kaks paitaa - toinen käyttöpaidaksi, ja toiseen kerättiin Erasmuksilta nimmarit ja terveiset

Samaisena iltana oli vielä jäähyväis bileet Wiley Barissa, vaikkakin bileitten virallinen teema oli Brain Reset aka nollata aivot kokeiden jälkeen. Ilmeisesti suoritin bileissä Bachelor -tason tutkinnon juomisessa, vaikkakin aika heikot muistikuvat tapahtuneesta. Kuulin myös että Lauri suoritti Professori -tason tutkinnon juomisessa, mutta vaikea sanoa kun ei siitäkään ole monella muistikuvia.

Rentoutumista

Viikonloppuna oltiin jo saatu tarpeeksi bileistä, eikä tehty ainakaan Kaisan kanssa muuta kuin pelattiin Civilizationia kahdestaan. Kolme päivää. Välillä käytiin keittiössä tekemässä ruokaa, mutta pari kertaa tilattiin kotiin ovelle asti safkat kun se kävi jo ylitsepääsemättömäksi esteeksi (just kidding.. not really).

Välillä Late kävi kysymässä jos tehtäisiin jotain kivaa, mutta vastaus oli joka kerta sama: "Ei pysty, meil on lanit".

Eikun niin, unohdin Lassin antaman ebin idean. Udine ja Paul olivat menossa pelaamaan paintballia Neu-Ulmiin, ja käytiin Lassin kanssa mukana. Oli sen verran hauskaa, että ajateltiin mennä jossain vaiheessa Erasmus porukalla uudestaan. Kerron siitä silloin sitten enemmän.

Reissaamista

Eilen maanantaina sentään käytiin koululla tulostamassa Boarding Passit, kun lähdetään tosiaan tuossa parin tunnin päästä reissuun. Lähdetään Laten ja Lucasin kanssa käymään Portugalissa, Kaisa lensi aamulla Espanjaan ja Taru viime lauantaina Jamaicalle.

Täytyisikin alkaa nyt kait jo pakkailemaan, että kerkee parin tunnin päästä lennolle. Vasta tunti sitten mietin, varaisikohan sitä oikein hostellin Portosta. Saavutaan sinne puolen yön maissa, ja leikiteltiin ajatuksella viettää koko yö baarissa "säästäen" hostelliyön hinnan.

Lopulta, noin tunti sitten, vilkaisin kuitenkin HostelWorldista hyvän hostellin, soitin varauksen ja varmistin että meitä odotellaan vielä keskiyöllä, ja problem solved. Jos matkustaa ruuhkaisten turisti aikojen ulkopuolella, on hostelleja turha oikeastaan edes varailla etukäteen. Näin se on ainakin paljon jännenpää.

Seuraava päivitys tuleekin mitä ilmeisemmin siis Portugalista, sitä odotellessa, adeus!

Adeus on portugalia ja tarkoittaa "kuulemisiin". Urlaub puolestaan on saksaa ja tarkoittaa "loma"

Luonnonvara-alan tulevaisuudesta

luova Kirjoittanut Luova   blogissa Luovalla päällä
Julkaistu 14.2.2012, klo 16:00

Faktat puhuvat luonnonvara-alan tulevaisuudesta, ja ne kertovat enemmän kuin tuhat auvoista kuvaa kuokasta ja Jussista. Maataloustilastojen perusteella näyttää ankealta ja viljelijöiden puskaradiossa rätisevät vaikeat ajat.

Suomessa oli viime vuonna 62 767 maatilaa, ja määrä väheni edellisvuoteen verrattuna 1 400 tilalla. Viidennellä tiloista oli alle 10 peltohehtaaria käytettävissään ja vuokrapeltoa oli yli puolella tiloista. Viljelijöiden keski-ikä, joka on tällä hetkellä 50,6 vuotta, on noussut kovaa vauhtia, ja se on nyt kolme vuotta korkeampi kuin kymmenen vuotta sitten.

Asiaa ei auta yhä enenevät jopa peltokartelleiksi yltyneet viljelykelpoisten maiden vuokrat. Etenkin maidontuotannon keskusalueilla lisäpeltoa on lähes mahdotonta vuokrata – jos et satu olemaan lottovoittaja, mitä tuskin moni maatalouden harjoittaja on.

Positiivista tässä kurjuuden keskellä kuitenkin on, että suurimpien tilojen (yli 75 ha peltotilaa) viljelijät ovat keskimäärin alle 46 vuotiaita. Negatiivinen näkökulma tähän asiaan on, että saadaanko asia pysymään näin. Asiaa ei auta opetus- ja kulttuuriministeriön esitys siitä, että luonnonvara-alan koulutus tullaan vähentämään pyöreään nollaan seuraavien vuosien aikana.

Jos halutaan taata suomalaisen puhtaan ruuan tuotanto, sekä maatalouden elpyminen ja edes nykyisellään säilyminen, on koulutusta alalle oltava saatavilla. Erityisesti tämä tarve korostuu pohjoisen viljelyoloissa, jotka ovat ainutlaatuiset ja hyödynnettävissä entistä tehokkaammin. Joka vuosi hakijoita Ouluun luonnonvara-alan koulutusohjelmiin on jopa yli puolet enemmän kuin paikkoja voidaan antaa. Tämä kertoo nuorten kiinnostuksesta nyt niin heikolta näyttävää alaa kohtaan, on aika toimia Suomen maaseudun hyväksi.

Jenni Lehtola

A few assignments feat. a few DJ's

k1vimo00 Kirjoittanut Moona Viinikainen   blogissa Sleepless in Oulu
Julkaistu 13.2.2012, klo 21:54

Hello dear readers, sorry to have kept you waiting! I'll update last weeks post today, since I was errm.. A bit hangoverish yesterday!

School and assignments

My week has been quite hectic, busy with what else than school. We've had quite a few assignments to do (plus I still had to do couple extra ones that were due earlier this year, hmm! Shouldn't leave things to the last minute I tell you. I know it sounds silly, but please do as I say and you'll have less stress in your life! :D).

During the week the 'easiest' day I had was Tuesday and I decided to visit a few flea markets and did find something nice for myself and others.

On Wednesday I was working pretty much on our Orientation to Studies assignments, and we did do some research to one of them with Sonja too. Basically what we need to do, is some research on some of the databases, like Leevi, Nelli portal etc. And the other assignment is a pairwork where we need to researh some subject and then make a raport about it.

Thursday was pretty mad. First of all we had a Swedish group discussion. Our group discussed smartphones, which was quite a nice topic actually. It was the swedish that wasn't so great.. At least for me, I'm not very good at it to be honest. But I think it went quite ok anyway!

Other major thing on Thursday was working on our assignment for Introduction to Programming. What we needed to do, was create an program that would give the user choices on what they have been eating, eg. noodles, hamburger. Then the user would state if they were a male or a female and the program would calculate all the calories. If the user had been eating more than necessary, then the program would also calculate how much they need to run for the day to burn the extra calories. First it was a bit frustrating, but after figuring out what you need to do and when, it was quite easy. Programming can be really enjoyable, especially when you get things working!

Friday and Saturday days were dedicated to my Finnish raport.. Which is taking a nice shape now, and which due-date was a while ago... Like I said, don't leave things til the last minute!

These last three periods that we have in the spring are shorter than the ones in autumn. And the schedule for everything is pretty hectic. We need to learn and do too much stuff in too little time! Some teachers are also a bit confused because of periods being shorter.

Our schedule for next period seems a bit.. Weird, to be honest. We have four days that start only after 11.35, and some days are three hours long. Well, I'm not complaining, at least we get to sleep til later, but still it's kind of odd.

Here's some pictures that I took on Tuesday, walking across Joutsensilta and then walking back! Very pretty, ehh?

 

 

Drink and dance feat. Pendulum!

This weekend was also a special one. Pendulum, one of my favorite bands, had a DJ Set-gig at Teatria, with a punch of other DJ's. It was the first time I've been to Teatria, and it was quite fun! Haven't seen any gigs for a long time, so it was about time. I went there with a few of my classmates and some other mates.

I was lucky enough to be in the second row and also at some point the first row, could see everything perfectly. And apparently hear too, since after the gig I couldn't hear anything with my other ear. But hey, that happens! The gig was really good, full of energy and good music, I was really happy with it. Although the next day I was also very sore, since people had been punching and kicking me during the set. Not that I really noticed! That's just something you can't avoid if you want to be right at the front.

Well, that's about it this time fellas. I'll talk to you again soon.

Tomorrow is Valentine's Day, hope you all have something special planned with your special ones! At least I do :) And also, tomorrow is the skating event at our school at 14.00-16.00, maybe I'll also see you there!

ps. Something's up with my internet, veeery slow today. Anyone else experiencing slowness?

pps. I'll leave you with some pictures from the gig. Mind the quality, I only had my phone as a camera there.

DJ SS, performed before Pendulum.
 
Pendulum's MC Verse
 
Pendulum's MC Verse and DJ Paul 'El Hornet' Harding

Kevätaurinko!

m9patu00 Kirjoittanut Tuomas Paloniemi   blogissa 64°51" N, 147°48" W
Julkaistu 13.2.2012, klo 11:36

Ensimmäiset viikot täällä Fairbanksissa ovat olleet ihan kummallisia sään puolesta. Pakkaslukemat ovat käyneet parhaimmillaan viidenkymmenen asteen paikkeilla, mutta tämä viikko on ollut ihan loistava! Aurinko on paistanut joka päivä ja pakkasta on ollut neljästä seitsemään. Jos siellä koti-Suomessa on kärvistelty kylmässä, niin täälläpä ei!

Viime viikonloppuna tein ensimmäisen radiohaastatteluni englanniksi. Kohteena oli pari koiravaljakkoajajaa, Brent Sass ja Yuka Honda. Kysymys oli siis Yukon Quest -nimisestä kisasta. Kilpailijat ajavat noin 1600 kilometriä Fairbanksista Kanadan Whitehorseen yksin, mukanaan vain koiravaljakko ja tarvittavat varusteet. Kisaa luonnehditaankin maailman rankimmaksi koiravaljakkokisaksi, sillä keli on kylmä, maasto on vaativaa ja mukana saa olla vain rajoitettu määrä varusteita. Tänä vuonna kisaan starttasi 24 hullua - näistä haastattelemani Brent Sass on tällä hetkellä viidentenä!

Kuulin, että kurssikavereitani oli käännytetty pois tarkkaan vartioidulta VIP-alueelta, joten he eivät olleet päässeet tekemään toimittajanhommia. Mulla kuitenkin kävi säkä, eräs valokuvaaja ja kisojen vapaaehtoistyöntekijä otti minut huostaansa ja kiersimme hänen kanssaan rauhassa haastattelemassa kilpailijoita. Tässäpä maistiainen englannistani (ja kiireisestä editointiaikataulustani).
http://www.archive.org/embed/YukonQuest2012_63

Sunnuntaina olikin aika Superbowlin. Naapurini Ron omistaa jättikokoisen telkkarin, josta oli hyvä tuijottaa varsinkin Madonnan naamaryppyjä ja M.I.A.:n näyttämää keskisormea (jota kukaan tosin ei nähnyt livenä). Kisakatsomossa kukaan ei kannattanut Giantseja tai Patriotseja, joten keskityimme lähinnä syömään pitsaa ja kommentoimaan Superbowlin suuruudenhulluja mainoksia. Parhaimmiksi rankkasimme Coca-Colan Alaska-aiheiset mainokset.

Tämä viikko on mennyt pelkästään kouluhommien parissa. Kaiken energian vie tällä hetkellä valokuvauskurssi. Koska valokuvaamme filmikameroilla ja teemme valokuvien kehittämisen alusta loppuun itse on se äärimmäisen aikaa vievää. Mutta onhan se myös samalla todella mahtavaa. Muut painivat nelisivuisten esseiden tai lukuläksyjen kanssa joka toinen päivä, minä käyn napsimassa välillä kuvia ja kehittämässä niitä pimiössä tai parilla haastattelukeikalla ja editointikopissa. En valita!

Tämä viikonloppu menikin sitten taas hulinoidessa. Käytiin perjantaina katsastamassa paikallinen vaatekauppatarjonta. Bentley Mall - ostoskeskuksessa on tasan viisi liikettä. Tuli Zeppeliniä vähän ikävä. Illalla ykköskerroksen Trushal ja Armando järjestivät megapippalot, johon osallistui ainakin 25 ihmistä (ja kämpässä on neliöitä about saman verran). Päästiin juttelemaan kampuksen poliisin kanssa tupakkapaikalla. He halusivat varmistaa, ettei meillä ole mitään alkoholia punaisissa tuopeissamme ja ettei bileissä ole ketään alle 21-vuotiasta juomassa alkoholia. E-hei! Ei tietenkään!

Bileet jatkuivat Kodiak Jack -nimiseen kantribaariin. Kyllä, kantribaariin. Vastoin odotuksia, baari oli ihan loistava. Suuri tanssilattia oli täynnä niin opiskelijoita kuin vanhempaa väkeä ja kaikki tanssivat rivitansseja. Oli biisi mikä tahansa, ihmiset olivat suuressa muodostelmassa harjoittelemassa askeleitaan. Huomioitavaa on toki myös se, että rivitanssia voi soveltaa  jopa  gangstarappiin. Baarissa oli myös rodeo-härkä. Ja, kukas muukaan sillä ratsasti kuin minä. Jalassa on mukavat mustelmat! Niiden takia varmaan jouduinkin allekirjoittamaan etukäteen sopimuksen, jolla baari kieltäytyy ottamasta vastuuta vammoista.

Lauantaina tutustuttiin yliopiston museoon ja tänään aamu alkoi perinteisellä aamiaisella amerikkalaisessa Dinerissa. Vannoin, etten ikinä enää menisi North Polelle, mutta kappas. Siellä sitä taas oltiin, keskellä ei mitään syömässä aamupalaa. Toisaalta, aamupala maistui taivaalliselle. Ja rasvalle.

 

« Edellinen 1 ... 265 266 267 268 269 270 271 272 273 274 275 ... 353 Seuraava »