HUOM! Olet Oamkin vanhassa blogissa. Siirry uuteen blogiimme tästä »
Oamkin blogeja

« Edellinen 1 ... 263 264 265 266 267 268 269 270 271 272 273 ... 353 Seuraava »

Viagem a Portugal

k8pani01 Kirjoittanut Niko Pääkkönen   blogissa Double Degree! Raus Raus!
Julkaistu 22.2.2012, klo 22:27

Loman alettua lähes kaikki vaihtarit suuntasivat jonnekin lomalle. Osa suomalaisista palasi takaisin kylmään Suomeen, Taru lähti Atlantin yli Jamaicalle, Kaisa Espanjaan kaverin luokse ja me Laten ja Lucasin, brasilialaisen vaihto-oppilaan, kanssa Portugaliin.

Por que?

Ei meillä ollut mitään erityistä syytä lähteä Portugaliin. Katsoimme Ryanairin sivuilta halvimman lennon läheiseltä Memmingenin kentältä minne tahansa, missä ei olla ennen käyty. Lucas lähti messiin kun osasi puhua portugalia. Menopaluuna lennot oli lopulta viisi kymppiä. Myöhemmin nyt reissulta palattuamme, Late löysi lennon Budapestiin ensi viikoksi kympillä. Lomaa on vielä kolme viikkoa, joten Lauri suuntaa siis Unkariin. Itse oon käynyt jo Budapestissä, joten skippasin tällä kertaa. Tosin meen ehkä, EHKÄ, vielä myöhemmin Kroatiaan.

Mutta takaisin Portugaliin. Lento oli Portoon, josta tiesimme ennen lentoa vain kaksi asiaa: Siellä tehdään Port-viiniä ja siellä voi surffata. SURFFATA? F*CK YEA! Tässä vaiheessa vasta itse innostuin reissusta, ja suunnittelimmekin käyttävämme vähintään yhden päivän surffaamiseen. Loppujen lopuksi merivesi oli vähän kylmää, joten ei me mitään surffattu.

Tämän lähemmäs surffaamista ei päästy, mutta hauskaa meillä oli

Vaikka päivälämpö Portugalissa olikin kuin suomalainen kesä ilma konsanaan, niin ilmeisesti yöllä oli tarpeeksi kylmää, jotta sain kerättyä itselleni kunnon flunssan Saksaa varten. Nyt onkin siis aika paska fiilis, vaikka huomenna olisi vissiin synttärit. En taida ees bilettää.

Partido

Bileistä puheenollen, Lucas halusi bilettää joka saatanan ilta Portugalissa. Olihan meillä ihan hauskaa, mutta alkaa ainakin mulle jo bileet riittää. Enhän mä tietenkään voinut kieltäytynyt. Lucas oli käynyt aiemmin muitten suomalaisten kanssa Ranska-Italia-Sveitsi-Itävalta roadtripillä, jossa se ei päässyt bilettää, joten vähän kuin luvattiin, että nyt biletetään.

Ja noh, olihan se tosiaan hauskaa. Portossa yöklubeja ei ollut kuin pari, mutta eksyttiin jo eka iltana johonkin Erasmus-bileisiin. Lissabonissa puolestaan Bairro Altossa, joka on jonkinlainen baarien korttelisto keskustassa, kadut lainehti opiskelijoista. Kierrettiin myös parilla Pub Crawlilla hostellin työntekijöiden kanssa, jonka kautta eksyttiin jonnekin tosi siistille Capital klubille. Vaikeepa sitä on kuvailla, mutta siellä oli vähän samanlainen kattoterassi kuin Bruce Waynella Dark Knightissa.

Klubit on muuten Lissabonissa todella kalliita, varsinkin ne joihin ei ole sisäänpääsyä. Noin vinkkinä kannattaakin ensin nauttia halvalla Bairro Altossa, ja mennä klubeille vasta kun muumilimu on liian sokerista nautittavaksi.

Albergue

Alunperin oli tarkoitus hankkia couchsurffereita, missä oltaisiin voitu yöpyä. Eihän me ikinä saatu lähetettyä niitäkään viestejä. Hostellitkin varattiin aina päivää ennen. Portossa yövyttiin aluksi Yellow House hostellissa pari yötä, ja tullessa yhden yön Dixo's Hostellissa.

Molemmat oli hyviä paikkoja: Ilmainen aamupala ja internet + wlan, lämmin suihku, keittiö ruuanlaittoa varten, paljon reissaajia keihin tutustua jne. kaikkea, mitä hyvissä hostelleissa yleensäkin on tarjolla. Portugalin hintataso oli loppujen lopuksi paljon kalliimpi mitä alunperin ajateltiin, mutta hostelleista pulitettiin silti vain 15 euroa/yö.

Lissabonissa puolestaan - jossa tosiaan myöskin käytiin - Yes! Hostel oli aivan uskomaton mesta. Yhtä mahtava kuin Wombatsit Saksassa ja Itävallassa. Oma baari, mahtavat työntekijät, todella puhdas ja laadukas hostelli, ja silti vain 15 euroa/yö.

Yes! Lisboa hostellin respa ja oleskelutila

Jos muuten ikinä käytte Portugalissa - tai no, jos ikinä käytte yhtään missään - niin varatkaa ihmeessä hostelworldin kautta joku top-rankattu hostelli. Pieksee ensinnäkin hinta-laatu suhteeltaan mennen tullen hotellit, toiseksi ainakaan Lissabonissa ei nyt niin paljon loppujen lopuksi ollut nähtävää, etteikö sitä aikaa voinut viettää hostellilla tutustuen muihin reissaajiin tai tehden halvalla safkaa keittiössä.

Ainiin, parasta tässä hostellissa oli kuitenkin se, että palotikkaita pitkin pääsi rentoutumaan hostellin katolle. Okei, ehkä se ei kuulunut hostellin virallisiin ominaisuuksiin, mutta kuvitelkaapa näky Portugalilaiselta tiilikatolta. Awesomeness. Harmi kun ei tullut mitään hyvää kuvaa otettua sieltä.

PS

Kuultiin espanjalaisilta vaihtareilta, että portugalilaisilla tytöillä on viikset. Ei pitänyt paikkaansa. Tämä koski ainoastaan mummoja.

Viagem a Portugal tarkoittaa suomeksi "Matka Portugaliin", Por que sanaa miksi, Partido puolestaan biletystä ja Albergue hostellia. Tosin jälkimmäinen voi tarkoittaa myös suojaa tai satamaa, ota nyt google translatesta aina selvää..

Porton kadut

Porton katot

Porton kujat

Porton Sao Benton juna-asemalta avautuma näkymä

Sao Benton asema on yksi hienoimmista juna-asemista ikinä - raiteet kulkivat suoraan tunneliin kukkulan alle

Porton yö

Laten ja Lucasin kanssa Lissabonissa
Mauriinilinnoitus Castelo Sao Jorgelta

Jokainen malja vie meidät lähemmäs harmoniaa...

m9wada00 Kirjoittanut Daniel Wallenius   blogissa Ikiliikkujan päiväkirja
Julkaistu 22.2.2012, klo 20:42

...mutta tällä kertaa harmonia on saavutettu muilla kuin maljan kohotuksilla. Koin tosin sopivaksi siteerata tähän kirjoituksen alkuun Pariisin kevättä, sillä sitä putosi tänään levyllinen postiluukusta. Varsin ihana levyllinen, etten sanoisi. Arto Tuunela on jumala!

Harmonia sen sijaan tarkoittaa sitä, että olen rakentanut itselleni vihdoin säännöllisen päivärytmin kaiken tämän vapauden keskellä. Herään aamuisin seitsemältä ja teen joko palkkatyötä, koulutehtäviä tai opinnäytetyötä. Puoliltapäivin menen koululle syömään ja iltapäivän teen harjoitteluun liittyviä hommia. Harjoitteluun käytettävän ajan määrää voi sitten tarpeen mukaan lisätä, kun Arktiset askeleet lähestyvät.Illat on rauhoitettu täysin levolle ja tanssille. Missio medianomiksi toukokuussa jatkuu.

Tekemisen saralla on ollut hiljaista viimeisen parin viikon ajan. Olen väännellyt ja käännellyt Arktisten askeleiden harjoitusaikataulua ja käsiohjelmatekstejä osana harjoitteluani. Lisäksi meillä perjantaina oli Madetoja-kilpailun loppupalaveri, jonka huipensimme hieman typistetyllä osallistujaporukalla pullakahveihin.

Koulun saralla on ollut myös hiljaista. Olen koittanut vääntää viimeisiä itsenäisiä kursseja. Tällä hetkellä minulta puuttuu suoritusmerkintä kolmesta kurssista, joista yhden tehtävät on jo palautettu ja toisetkin luulen saavani valmiiksi ennen hiihtolomaa, tai siis opetuksetonta viikkoa.

Eniten onkin työllistänyt ihan oikea palkkatyö, nimittäin Freelance-juttujen tekeminen Oamkin Viestintäpalveluille. Kirjoittelin perjantaina, lauantaina, sunnuntaina, maanantaina ja tiistaina. Hioin viimeiset jutut kasaan tänä aamuna. Juttuja lähti eteenpäin yhteensä kuusi. Tänään tuli pomolta sähköposti otsikolla jee! Hän kiitteli kovasti työn jälkeä ja käski jatkaa samaan malliin. Tuloksia voivat myös lukijat arvioida kriittisesti, kunhan kevään Extraa aletaan joskus päivittää.

Viikonloppu meni vähemmän yllättäen kaljanjuontihommissa. Olin varautunut viettämään perjantain kotona töitä tehden, kunnes löysin Spotifystä tuon uuden Pariisin Kevään levyn. Se oli niin ihana, että nousin sen sävelten siivittämänä seitsemänteen taivaaseen ja unohdin kokonaan Innomajakka-hankkeet, FolkJamit ja ylemmät korkeakoulututkinnot. Kuuntelin vaan ja nautin.

Sitten Facebookissa huuteli Riikka, joka kyseli, lähdenkö Bossanovaan. En koskaan jätä sitä väliin, joten aukaisin kaljan ja jätin työnteon suosiolla muille päiville. Lauantaina puolestaan lähdimme Maken kanssa Idalle syömään Artun tekemää pitsaa ja viettämään journalistista laatuaikaa oluttuopposten ääressä. Katsoimme Putouksen ja puhuimme Whitney Houstonista. Kukaan meistä ei jaksanut lopulta baariin asti.

Kävin tänään ensimmäistä kertaa katsomassa asuntoa, johon minun pitäisi muuttaa ensi viikolla. Asunto oli pohjaratkaisultaan lähes identtinen omani kanssa: vain neljä komeroa oli eri paikassa. Siihen oli kuitenkin tehty täydellinen pintaremontti ja yksi typerä väliseinä purettu. Paikka olisi hirveän kotoisa, ellei huomioon ottaisi paria naapurissa asuvaa tuttua. Kaikkea ei voi saada.

Kotoisuudesta puheen ollen: olohuoneen ikkunasta näkyy päiväkoti ja kaukaisuudessa siintää paperitehtaan piippu. Samat rakennukset näkyvät myös äitini Pietarsaaren-asunnon ikkunasta suunnilleen samassa kulmassa, joten mitäpä sitä turhaan uusia maisemia etsimään.

Tänään aloin pakata tavaroita. Aloitin kaappien siivoamisella, sillä löydän sieltä aina kaikkea mielenkiintoista, joka pysäyttää lukemaan. Tällä kertaa löysin listan kaikista vuoden 2004 jälkeen pelaamistani virallisista ja epävirallisista jalkapallo-otteluista, jotka jalkapallo-otteluiksi voidaan laskea. Osa muistoista on hyvinkin kirkkaita, joten jaan teille nyt parhaat palat niistä:

 Meitä oli vuonna 2004 kaksi VPS-joukkuetta samassa sarjassa, eli 15-vuotiaiden 2.divarissa. Kohtasimme sarjapelissä pari päivää ennen kesälomien alkua. Peli piti pelata Alkulan hiekkakentällä, mutta paikalle päästyämme tajusimme, että se on siirretty Suvilahteen, nurmikentälle, joka on nykyisin parin vuoden takaisten Vaasan Asuntomessujen kerrostaloalueen alla. Hyppäsin maaliin ilman alkulämpöä ja seisoin siellä täydet minuutit joukkueemme hävitessä 10-0. Yltiöpositiivisen valmentajamme kommentti pelin jälkeen oli "Nno, Daniel pelasi olosuhteisiin nähden hyvin."

Kuukautta myöhemmin lähdimme Kauhajoelle turnaukseen. Avausottelussa vastaan asettui väkivahva isäntäjoukkue. Olimme 8-1 tappiolla, kun toinen maalivahtimme sai pallon jalkojensa välissä sijaitsevaan arkaan paikkaan ja poistui itkien kentältä. Hävisimme 9-1 ja otin torjuntavastuun lopun turnauspäivän ajaksi. Seuraava pelimme oli kaarinalaisia vastaan. Pelasin avauspuoliajan kuin villeimmissä unissani torjuen yhtä lukuun ottamatta kaikki hyökkäykset. Toisella puoliajalla koko maailma musteni, kun vastustajan täysin epäonnistunut ja syötön kovuinen veto lirahti jalkojeni välistä maaliin lähes Robert Greenin tapaan. Muuten hyvä, mutta se veto oli vielä hiljaisempi. Siitä eteenpäin kaikki menikin sitten mönkään.

Kesän kohokohta oli tavalliseen tapaan Wasa Footballcup. Jumbofinaalin esikarsinnassa meitä vastaan tuli joku umpisurkea norjalaisjoukkue. Pelasin vain avauspuoliajan polvivamman takia ja vietin loppupelin penkillä istuien. Minulla oli pitkät hiukset, jotka olivat pelin ajan ponnarilla, mutta vaihtoon tultuani avasin ne.

Puoliajalla Palosaaren kentän katsomo täyttyi humalaisista nuorista miehistä. Veikkailujen mukaan joukko oli sekoitus Kiiston edustusjoukkueen pelaajia ja VPS:n faneja, jotka pian alkoivat kannustaa vastustajaa huudoin. Viisi minuuttia myöhemmin katsomoon kirmasi kolme miestä, kullakin kaljasalkku kummassakin kädessä. Yksi heistä huusi fanijoukolle kurkku suorana "MITÄ VITTUA TE TEETTE, TUO TOINEN ON VPS" ja niinpä kaljaa kittaavien fanijoukkojen kannustamina voitimme pelin 1-0. Osallistuin pelin jälkeen loppuverryttelyyn, jolloin katsomosta kuului: "HEI KATTOKAA, TUOLA PELAA JOKU MUIJA!"

Elokuu tuli ja lähdimme Seinäjoelle vieraspeliin. Etelä-Pohjanmaa oli ikävä paikka pelata, koska tuomarit siellä vetivät sumeilematta kotiin. Niin tälläkin kertaa. Joukkueemme alkoi kuumeta ja tuomari otti minut kapteenin roolissa puhutteluun. Rauhoittelin omiani sanomalla, että kyllähän he tietävät, ettei se täällä maalla niin nuukaa ole. Siitä eteenpäin joka kerta, kun joku hiiltyi, sanoi joku joukkuekaveri: "Ei kannata valittaa, ei se täällä maalla niin nuukaa oo". Tuomari ja vastustajat kuumenivat entisestään, mutta eivät voineet sanoa oikein mitään. Hävisimme silti 3-0.

Tuli talvi ja kausi vaihtui. Seuraavalle kaudelle VPS muodosti 3 B-juniorijoukkuetta, joista yksi pelasi ykköstä ja kaksi kakkosta. Itse pelasin pohjasakassa, eli kolmosjoukkueessa. Kauden toinen valmistava ottelu pelattiin TP-Seinäjokea vastaan, joka oli yksi ikäluokan parhaista. Syljin ensimmäisen helpon vedon eteeni ja vastustajan valmentaja huusi, että "Vetoja vaan, kyllä ne tuolle uppoaa". Päätin, että eivät uppoa.

Vastustaja teki 1-0 puolen tunnin kohdalla ja keskikenttä ja hyökkäys lopettivat pelaamisen pian tämän jälkeen. Laitapakit lopettivat puoliajalla ja topparit kymmenen minuuttia toisen puoliajan alun jälkeen. Seuraavat kaksikymmentä minuuttia venyin jokaisen pallon tielle, välillä taidolla, välillä tuurilla ja kerran jopa kompastuen kengännauhoihini. Torjuin valehtelematta kolmisenkymmentä vetoa, mutta sitten pohkeista loppuivat tehot ja hävisimme 5-0. Vastustajan valmentaja tuli kättelemään pelin jälkeen ja sanoi, että jos koskaan muuttaisin Seinäjoelle, olisin tervetullut pelaamaan.

Pian oli aika kauteen valmistavan Futsal-sarjan ja viimeisessä osaturnauksessa kohtasimme sekä VPS:n kakkos- että ykkösjoukkueen. Minä ja kakkosjoukkueen maalivahti otimme yhteen netissä edeltävänä yönä, koska olimme kaverin kanssa keksineet tälle varsin imartelevan lempinimen. Hän sanoi, että Variskalla nähdään, kuka on kuka.

Kaksi minuuttia ennen pelin loppua olimme 2-2-tasatilanteessa. Sitten yksi puujalkaisimmista pelaajistamme sutaisi keskityksen maalille ja vastustajan maalivahti kahmi sen omin käsin altaan maaliin. Voitimme 3-2.

Viimeisessä pelissä saimme vastaamme ykkösjoukkueen. Heidän avausmaalinsa syntyi suoraan sivurajapotkusta ja tuomari päätti sen hyväksyä. Protestoidessamme tuomarille hän antoi vastustajajoukkueen aloittaa pelin ja näin he siirtyivät jo 2-0-johtoon. Hävisimme lopulta 4-3. Se olikin sitten joukkueen viimeinen tähtihetki.

Pohjanoteeraus tehtiin pari viikkoa myöhemmin, kun kohtasimme sarjan kärkikastiin kuuluvan Karhun. Peli oli tarkoitus videoida seuraavaa joukkuepalaveriamme varten. Loukkasin alkulämmössä lonkkani, enkä voinut heittäytyä toiselle puolelle lainkaan, joten jäin vaihtoon. 9-0-tilanteessa puoliajalla kävi käsky kentälle. Vastustaja teki vartissa kuusi maalia, joista yksi oli paitsio, toisessa rikottiin puolustajaa ja kolmannessa pallo oli metrin yli kentän rajan ennen kuin se pelattiin maalille. Kaikki kolme hyväksyttiin. Raivostuin tuomarille, joka uhkasi antaa punaisen, ellen sulje suutani. Totesin, että ei tarvitse, poistun mielelläni ilmankin, heitin hanskat ja paidan maahan ja kävelin vaihtoon.

Peli päättyi Karhun 20-0-voittoon. Seuranneessa taktiikkapalaverissa meille ei vähemmän yllättäen näytetty minuuttiakaan ottelusta, vaan oleellisuuksiin keskittyvän valmentajan ainut kommentti oli, etten saa enää antaa puolustajille ohjeita, joissa puhutaan vastustajista halventavaan sävyyn. Olin useaan otteeseen käskenyt puolustajia nimittäin "Pitämään sen blondin".

Pelit Vepsussa päättyivät minun osaltani polven takia tuon kauden jälkeen, mutta jo kesällä olin takaisin nurmella. Perustimme nimittäin isolla kaveriporukalla sekajoukkueen puulaakisarjoihin. Mietimme aluksi nimeksi Raviradan Pyromaaneja, sillä Vaasan ravirata paloi perustamiskokouksemme aikaan. Nimeksi tuli kuitenkin AC DaDa, joka oli lyhenne sanoista Associazione Calcio Dancen Darlings, minun mukaani. Toimin kapteenina, joukkueenjohtajana ja huoltajana.

Koko homma floppasi alusta asti. Ykköstähtemme ja yksi seudun lupaavimmista maalivahdeista katkaisi nilkkansa nivelsiteet avauspelissämme. Hävisimme kolme ensimmäistä peliämme maalierolla 7-23 ja missasin seuraavat kolme peliä vammojen takia. Viimeiseen peliin menimme keskiviikkona, kun se olisi pitänyt pelata jo maanantaina. Olimme siis vahingossa antaneet 5-0-luovutusvoiton ja menimme lohdutukseksi pieksemään Värtsilän työntekijöitä VPS:n faniporukan mukana 5-2. AC DaDa:n taru päättyi siihen, eikä muistoksi jäänyt edes pelipaitaa: topparimme unohti nimittäin viedä ne painoon.

Sen jälkeen, eli viimeisen viiden ja puolen vuoden aikana olen käynyt kentällä jalkapallo-ottelussa tasan kahdesti. Maalissa VPS:n 93-tyttöjen ja 95-poikien välisessä kamppailussa pelasin pojille maalissa nollapelin. Toissa kesänä pelasin Itäkylä-viikot huipentaneessa sinkut vastaan varatut -matsissa sinkkujen puolella hyökkäyksen kärkenä laihoin tuloksin.

 Polvivammani ei siis ollut mikään menetys kotimaiselle jalkapalloilulle. Kuvamateriaalia on näiltä vuosilta konerikon vuoksi kovin vähän, mutta mennään seuraavilla:

Näin reipas maalivahti ohjaili muuria Kiistoa vastaan kesällä 2005.

Näin sujui viimeinen virallinen ottelu VPS-paidassa Virkiää vastaan.

 

 Ja tässä kuvamateriaalia toistaiseksi viimeiseksi jääneestä koitoksesta.

Hienoja yrittäjyystarinoita

jopaaso Kirjoittanut Jouko Paaso   blogissa Joukolta joukoille
Julkaistu 21.2.2012, klo 22:09

Rehtorin työ on luonteeltaan hallinnollista, ja usein työaikaa kuluu erilaisten hankalien henkilöstöasioiden hoitamiseen. Niinpä tulee tunne, että iloisia positiivisia kokemuksia saisi työhön sisältyä enemmän. Kyllähän nyt kerran vuodessa sellaista tapahtuu…  vitsi vitsi, sillä saattaahan sitä olla parikin kertaa vuodessa iloinen.

Eilen oli mukavat fiilikset. Sain osallistua Tekniikan yksikössämme järjestettyyn yrittäjyysiltapäivään, jossa insinööriksi valmistuneet tai muuten yksikön kanssa tekemisissä olleet yrittäjät kertoivat omat tarinansa. Erityisesti yritysten syntymiseen liittyvät kertomukset olivat mieleenpainuvia.

Aluksi kansanedustaja Esko Kurvinen kertoi perheyrittäjyydestään ja siitä, miten monipuolisista mahdollisuuksista on otettava kiinni, jos ei muuta yrittäjyyden pohjaa löydy. Kuulimme myös Jussi Tuohinon JT-Service-yrityksen alkutaipaleen haasteista, kun opiskelu ja yrittäjyys piti yrittää sovittaa toisiinsa. Tuohino saattoi tulla yövuorosta traktorilla kouluun. Hän kiittelikin opettajien positiivista ja joustavaa asennetta.

Mielenkiintoinen oli Oumanin toimitusjohtaja Martti Jokelaisen esitys. Jokelainen kuvasi alkuaikoja, kun keksijän yksiössä kehitetyn tuotteen uskottavuutta piti kasvattaa erilaisilla markkinointikampanjoilla, joissa melkein kaikki keinot olivat sallittuja. Pienestä alusta on kasvanut 60 henkilön yritys, joka tekee 10 miljoonan liikevaihtoa.

Kuulimme hyvin omakohtaisia kokemuksia siitä, miten perheyrityksessä yrittäjyysasenne on kehittynyt matkan varrella. Johanna Koskelainen kertoi vaiheistaan Kymppi-Eristyksen toimitusjohtajaksi. Kysyin häneltä, että voiko yrittäjäksi kouluttaa. Arvasinkin vastauksen, että ns. yrittäjyyden ”temppuoppia”, siis liiketaloutta, kirjanpitoa, markkinointia ja tämän tapaisia asioita voi opettaa ja opiskella. Sen sijaan olennaista on asennoituminen yrittäjyyteen. Yrittäjyysasennetta voi olla hyvinkin paljon, vaikka ei olisi omaa yritystäkään.

Monta hyvää tarinaa ja paneeli jäi kuulematta, sillä seuraava kokous odotti. Jäin kuitenkin pohtimaan, miten Oamkissa voidaan luoda yrittäjyyden kehittymiselle otolliset olosuhteet. Näitä voidaan aikaansaada suosimalla projektimaista oppimista, investoimalla erilaisiin kehittämisympäristöratkaisuihin, suosimalla monialaisuutta ja ylipäänsä tarjoamalla monenlaista tukea, mm. ammattikorkeakoulun yrityshautomossa. Yrittäjyyskoordinaattori Jouko Isokankaalta kuulin, että Oamkista syntyy vuosittain vähintään 10 uutta yritystä.

Monialaisena ammattikorkeakouluna meillä on hyvät mahdollisuudet edistää yrittäjyyttä. Sanotaanhan, että eri alueiden rajapinnassa syntyvät parhaat innovaatiot. Tekniikan yksikön hienossa yrittäjyysiltapäivässä vahvistui se, että sieltä löytyy jo runsaasti monialaisuuden mahdollisuuksia. Kun hyödynnämme koko ammattikorkeakoulun osaamispaletin, tekniikan lisäksi liiketalouden, sosiaali- ja terveysalan, kulttuurialan, luonnonvara-alan osaamisen, niin edellytykset innovatiivisten yritysideoiden syntymiselle ovat erinomaiset. 

Tärkein on opiskelija

askarjal Kirjoittanut Asko Karjalainen   blogissa Askon apajalta
Julkaistu 21.2.2012, klo 14:04

Opetus- ja kulttuuriministeriössä taannoin vieraillessani, pohdimme syitä siihen, miksi ammattikorkeakoulujen valmistumisluvut ovat heikkoja ja keskeyttämisluvut korkeita. Pohdimme, mikä tähän vaivaan auttaisi. Tarjosin lääkkeeksi opettajien arvo-osaamisen kehittämistä. Ajatus saattaa tuntua hämmentävältä. Eikö ongelma ole pikemminkin ammattikorkeakouluopettajien ohjausosaamisessa?

Tässä piilee pieni juju. Opiskelijoiden oppimisen ja opiskeluprosessin huolellinen ja hyvä ohjaus on varmasti se mitä tarvitaan. Tämän puolesta puhuu kokemustieto, tutkimustieto ja kansainvälinen vertailutieto. Mutta: opettajien täytyy aidosti arvostaa opiskelijan ohjausta, muuten heillä ei jää siihen aikaa muilta töiltä. Ja lisäksi, ohjauksen ytimessä on opiskelijasta välittäminen.

Ilman opiskelijan sitoutumista, motivoitumista ja ahkeraa työskentelyä mikään koulu ei toimi. Opiskelija on kaikilla kouluasteilla ensisijainen tuloksen tekijä. Peruskoulussa, lukiossa, ammattioppilaitoksissa, ammattikorkeakouluissa, yliopistoissa, aikuiskoulutuksessa, kotimaassa, ulkomailla, kaikkialla: opiskelija on tärkein.  Opettajat, opinto-ohjaajat saati rehtorit eivät voi oppia tiedon hitustakaan hänen puolestaan. Opiskelijasta välittäminen on jokaisen koulutusorganisaation kohtalonkysymys.

Opiskelija opiskelee, jatkaa opintojaan, viivyttää opintojaan, valmistuu tai kokee joutuneensa umpikujaan ja päättää keskeyttää opintonsa. Opiskelija on yksilö ja hänellä on nimi, osoite, vanhemmat, ihmissuhteita, iloja, suruja ja velvoitteita sekä paljon ajatuksia. Opiskelija on oikea ihminen, ihan tavallinen ihminen. Ammattikorkeakoulun opiskelija on paitsi nuori, myös aikuinen ihminen. Opiskelijana oleminen ei tee hänestä jollakin tavoin vähäpätöisempää tai inhimillisesti vähemmän tärkeää oliota,  pelkkää opiskelijaa.

En epäile hetkeäkään etteikö ammattikorkeakoulun opettajilla olisi pedagogista osaamista. Jokainen suomalaisen opettajankoulutuksen käynyt opettaja varmasti osaa tarvittaessa rakentaa luokkahuoneesta toiminnallisen, keskustelevan ja oppimista parhaalla tavalla tukevan oppimisympäristön. Jokainen osaa vastata opiskelijan kysymyksiin. Jokainen osaa kuunnella opiskelijan huolia ja pystyy auttamaan monissa pienissä ja isoissakin asioissa, ainakin jollain tavoin. Jokainen opettaja osaa ottaa huomioon opiskelijan sekä oppijana, että ihmisenä.

Jokainen osaa, mutta välittääkö niin paljon että alkaisi. On koko ajan kova paine tehdä jotakin muuta. Helpommalla pääsee, kun ei ota opiskelijoiden asioita niin omakseen. Kalenteri on täynnä ja täytyy priorisoida. Siinäpä se, priorisoinnissa arvot tulevat näkyviin ja ne punnitaan.

Oma priorisointini on, että opiskelija on tärkein. Koulun johdon tehtävä on tehdä opiskelijasta välittäminen jokaiselle opettajalle ja työntekijälle ensisijaisen tärkeäksi ja luvalliseksi asiaksi. Jokaisella opettajalla ja ohjaajalla on vastuu jokaisen opiskelijan tukemisesta. On tärkeää myös ymmärtää, että kun opetusta kehitetään ja opetussuunnitelmia uudistetaan, se kaikki tehdään opiskelijan parhaaksi, opiskelijan tuloksellisen työskentelyn mahdollistamiseksi. Opiskelijasta välittäminen on hyvän opetuksen ytimessä säteilevä energialähde. Opiskelijasta välittäminen tekee huonon opettamisen mahdottomaksi.

Terry Pratchett: Keskiyö ylläni

kir9sn Kirjoittanut Lukeminen kannattaa aina   blogissa Kirjavinkit
Julkaistu 21.2.2012, klo 11:42

Nuorten fantasiasarjan neljäs osa on sävyiltään edeltäjiään huomattavasti synkempi, vaikka kerronta onkin Pratchettille tyypillistä hilpeää verbaaliakrobatiaa. Sarjan päähenkilö Tiffany Särkynen on jo 16-vuotias ja koska hän sattuu olemaan Liitumaan oma noita-akka, hän kokee ja näkee päivittäin asioita, jotka ovat tehneet hänestä huomattavasti ikäänsä kypsemmän.

Noita on yhteisössään monella tapaa korvaamaton henkilö ja Liitumaan asukkaat kohtelevat noitaansa yleensä kunnioittavasti mutta nyt jokin on pielessä. Ihmisten asenteet ovat muuttuneet oudon vihamielisiksi. Tilanne kärjistyy, kun paroni kuolee hämärissä olosuhteissa ja tapaukseen liittyy Tiffany, hiilihanko ja pussillinen taalareita.

Ihan kuin murhasyytteessä ja noitavainossa ei olisi tarpeeksi sulateltavaa, on Tiffanylla lisäksi lemmenhuolia. Hänen melkein poikaystävänsä, paronin poika Roland on kihlautunut herttuattaren ärsyttävän tyttären kanssa.  Tiffany joutuu varsinaiseen tulikokeeseen, kun hän yrittää kaiken tämän keskellä hoitaa noidan tärkeät velvollisuudet. Apunaan (ja riesanaan)hänellä ovat Nac Mac Feeglet, rääväsuiset ja huonosti käyttäytyvät siniset pikkumiehet.

Pratchett onnistuu käsittelemään rankkoja teemoja tekemättä lukijansa oloa silti ahdistuneeksi. Keskiyö ylläni on jatkoa teoksille Vapaat pikkumiehet, Tähtihattu ja Talventakoja mutta vauhdikas ja monisyinen tarina toimii myös itsenäisenä teoksena.

Hanne

« Edellinen 1 ... 263 264 265 266 267 268 269 270 271 272 273 ... 353 Seuraava »