HUOM! Olet Oamkin vanhassa blogissa. Siirry uuteen blogiimme tästä »
Oamkin blogeja

« Edellinen 1 ... 259 260 261 262 263 264 265 266 267 268 269 ... 353 Seuraava »

Tunnelmia tunturhista

m9wada00 Kirjoittanut Daniel Wallenius   blogissa Ikiliikkujan päiväkirja
Julkaistu 8.3.2012, klo 09:46

Hiihtoloma, mikä ihana tekosyy. Siis sille, että seitsemän kipaletta mediatuottajia pakkaa kamansa ja lähtee Lappiin laskemaan mäkeä ja juhlistamaan ei oikeastaan mitään. Juhlistaminen tosin alkoi jo viikko sitten, sillä päätin synttäreideni kunniaksi lähteä Kultin paskiaisriehaan.

Paskiaisrieha oli aika intiimi tapahtuma. Meitä oli vain parisenkymmentä, jotka saunoimme, juttelimme henkeviä, lauloimme karaokea ja pelasimme en ole koskaan -juomapeliä. Viimeksi mainitun ansiosta tiedämme nyt yhtä sun toista toistemme elämästä. Myös sellaista, joka olisi voinut jäädä tietämättä.

Torstain ihanin yllätys oli kahden tanssijatytön ilmaantuminen paskiaisriehaan ruusukimpun kanssa. Tytöt olivat päättäneet, että pojillekin voi ostaa kukkia, jos niillä on synttärit. Ruusukimppu ei ollut vedessä, mutta luovina ihmisinä keksimme keinot. Survoimme jonkun laukusta löytyneen kondomin täyteen vettä ja märkää paperia ja voila: ruusut pysyivät vallan tuoreina, kunnes sain ne oikeaan nesteeseen kotona.

Perjantaina koitti paluu arkeen. Käväisin koululla haahuilemassa ja kirjoittelin työjuttuja sekä koitin tavoitella haastateltavia. Illalla oli vuorossa siivousta, sillä D-talon kämppä piti saada luovutuskuntoon. Kiillotin ja puunasin viisi tuntia sekä kehitin myös vallan oivan kylpyhuoneen kaakeleiden pesumenetelmän: ruiskuta pesuainetta, pyyhi lastalla, poista suihkusta pää ja ruiskuta täydellä teholla vettä pitkin seiniä. Puhdasta tuli vartissa.

Lauantaina heräsin jo ennen seitsemää, pakkasin laukkuni ja suuntasin hakemaan Ellua Välivainiolta. Kohtasimme muut tuottajat Raksilan marketeilla. Yksi meistä oli tullut suoraan jatkoilta starttipaikalle ja oli lievästi sanottuna räkäpäissään.

Muutenkin seurueemme oli ulkoisilta puitteiltaan varsin kaukana köyhien opiskelijoiden laskettelureissusta: olimme nimittäin liikkeellä kahdella bisnesluokan automaattivaihteisella Volvo-farmarilla sekä yhdellä isolla Toyotalla mukanamme kultainen noutaja. Matka kohti pohjoista alkoi ihan aikataulussa, noin yhdeksän maissa.

Ensimmäinen etappi oli Haaparanta, jossa kävimme shoppaamassa halvemman ruuan ja viinan toivossa. Tuottajien pitäisi olla organisoinnin ammattilaisia, mutta suutarin lapsella ei tälläkään kertaa ollut kenkiä. Se oli maailman sekaisin kauppareissu. Kaikki juoksentelivat ympäriinsä lappamassa tavaraa kärryihin, eikä kukaan tiennyt, mitä lopulta tuli ostettua. Se ainakin oli varmaa, että seurueen humalaisin jäsen osti yli kilon pekonia.

Matka jatkui kohti pohjoista ja minulle uusia seikkailuja. Kuten joskus mainitsin, keräilen kuntia. Tavoite on käydä kaikissa Suomen kunnissa ja tällä reissulla napsin niitä peräti viisi kappaletta. Menomatkalla uusia tuttavuuksia kertyi Pellon, Ylitornion ja Kolarin muodossa. Maisemat olivat huikeita ja aloin vihdoin ymmärtää, miksi jotkut hörhöt etelän vetelät rakastavat Lappia niin paljon.

Saavuimme perille iltapäivällä kahden maissa ja aloimme kokata sekä hiljalleen maistella ruotsalaista olutta. Ilta sujui leppoisasti takkaa lämmittäessä ja makkaraa grillaillessa sekä saunoessa. Ainut piikki lihassa oli hampaan väliin jäänyt makkaranpalanen, joka kieltäytyi poistumasta, vaikka sekä minä että Terhi yritimme sitä hammaslangalla kaivaa. Lisäksi häiriköin koko Facebookia typerillä hoon päälthä kirjoitetuilla statuspäivityksillä, jotka eivät olleet Lapphia nähneetkään.

Lauantai-illan tuottajien sekoilu jatkui, kun aloimme laskea, kuka kenellekin oli velkaa ja mitä. Ensin piti laskea, paljonko ostokset maksoivat, poistaa yhteiskuiteista kunkin omat ostokset, löytää kruunun vaihtokurssi, muuttaa kruunut euroiksi, laskea, kuka mitäkin on maksanut ja lopulta meillä oli yhteistulos. Emme olleet säästäneet penniäkään, joten tästä lähtien päätimme shopata Suomessa.

 Sunnuntaina heräilimme kaikki joskus aikaisin aamupäivällä. Teimme vahvan munapekoniaamiaisen ja ensimmäiset lähtivät rinteeseen. Minä puolestani kaivoin koneen esiin ja aloin tehdä töitä. Lähettelin sähköposteja ja kirjoittelin juttuja. Iltapäivällä mekin, jotka emme laskeneet, suuntasimme kohti Ylläksen rinteitä. Menimme kaakaolle paikalliseen kuppilaan, josta onneksi löytyi hammastikkuja. Makkaranpala lähti pois hampaankolosta vartin vääntämisen ja huojuvan tornin pelaamisen jälkeen.

Ennen kuin palasimme mökille, katselin hieman karttaa. Äkäslompolo oli niin lähellä Muonion rajaa, että päätin tehdä kymmenen kilometrin lenkin ja käydä bongaamassa itselleni uuden kunnan. Olen asettanut itselleni säännöt, että minun täytyy käydä kunnan alueella, jotta olisin käynyt siellä. Tyttöjen mieliksi nousin autosta jonkun jänkhäläisen postilaatikoiden kohdalla, jotta jalkanikin olivat koskettaneet muoniolaista maaperää.

Illan ohjelma oli jo ennestään tuttua. Teimme tortilloja, saunoimme, katsoimme leffaa ja joimme hissukseen olutta. Mitään bileitä emme pistäneet pystyyn, vieläkään. Niiden vuoro olisi vasta seuraavana päivänä.

Päivällä lähdimme Leville, naapurikunnan puolelle. Tämä oli minulle suuri ilon aihe, sillä sain myös vihdoin käytyä Kittilässä. Kiertelimme paikallisia turistirysiä ja istuimme terassilla kevätauringossa juomassa kaakaota. Tai siis minä join kaakaota, koska ajoin autoa. Muut joivat sitten kuka mitäkin.

Siinä rinnettä katsellessa aloin miettiä, miksen ole koskaan innostunut laskemisesta. Kokeilin laskettelua Louetkalliolla, Keski-Pohjanmaalla joskus vuonna kivi ja kirves, mutten koskaan innostunut siitä. Nyt katsellessani korkeaa tunturia, kevätaurinkoa ja alas rinteitä valuvia värikkäitä hahmoja, mietin, että tuolle voisi joskus antaa uuden tilaisuuden. Sovimme Johannan kanssa, että jos tuosta jalasta vielä joskus saadaan jalka, niin hän opettaa minut lautailemaan. Koska tein saman lupauksen aikanaan tanssin kanssa ja käyn nyt tunneilla viikoittain, on ilmeisen oletettavaa, että minäkin vielä joskus rinteeseen lähden.

Kun viimeisetkin laskijat olivat maan kamaralla, menimme porukalla syömään. Kävimme kaupassa täydentämässä varastoja, sillä pekoni oli päässyt loppumaan, ja jatkoimme kohti Yllästä, jonka lähellä mökkimmekin sijaitsi.

Kaksi meistä aikoi illalla Suvi Teräsniskan keikalle, joten he alkoivat laittautua vimmaista vauhtia. Me muut saunoimme rauhassa ja jatkoimme olusen ja viinin litkimistä luvaten odottaa heitä, kun he lopulta palaavat takaisin. Sytytimme mökin takana olleelle nuotiopaikalle tulen ja painelimme nestemäisten eväidemme kera grillaamaan makkaraa. Istuimme notskilla koko yön kuunnellen huskyjen ulvontaa ja joskus aamuyöstä joku ajoi pihaan. Koska ulkoa kuului valtavan kovaääninen ja korkea puhe sekä hirveä kikatus, tajusimme, että tytöt olivat tulleet ja olivat suunnilleen yhtä hienossa kunnossa kuin mekin. Istuimme notskilla vielä hyvän aikaa, joimme ja juttelimme mukavia. Puoli kahdeksan maissa aamulla pistimme saunan tulille ja lopulta menimme nukkumaan joskus yhdeksän aikaan aamulla.

Heräsin kahden maissa ja sain heti hyviä uutisia. Olin vihdoin saanut avainhaastateltavan kiinni ja haastattelun sovittua, joten viikkoja työstämäni ja jo myöhässä oleva iso juttuni saattaisi sittenkin toteutua. Koomailin pitkin päivää jossain sohvan välimaastossa. Yksi oli rinteessä, kaksi makasi sohvalla kanssani ja loput kolme saivat takamuksensa ylös sängystä vasta kuuden maissa illalla.

Katsoimme elokuvan, söimme jotain ja menimme nukkumaan. Heräsimme aamulla yhdeksän jälkeen virkeinä tai vähemmän virkeinä, siivosimme, pakkasimme ja aloitimme vaelluksen kohti kotia. Kävimme Torniossa "syömässä", sillä kukaan ei syönyt. Olimme kotona joskus iltapäivällä.

Ilta menikin sitten kämppää järjestellessä, sillä kaikki tavarat ovat edelleen laatikoissa. Lisäksi jatkoin opinnäytetyöni edistämistä. Sama meno taitaa jatkua loppuviikon.

Kaiken kaikkiaan Lapin-reissu oli huikea kokemus. Kunhan tuosta on joskus puolen vuoden päästä toivuttu, voisi ottaa uudestaan.

Kaksi päivää Spring Breakiin!

m9patu00 Kirjoittanut Tuomas Paloniemi   blogissa 64°51" N, 147°48" W
Julkaistu 8.3.2012, klo 09:34

Terveisiä taas täältä pohjoisesta! Ollu ihan käsittämätön hoppu viime päivien ajan, joten venähti vähän tämän blogipostauksen tekeminen.

Viime päivät ovat menneet oikeastaan vain kouluhommia tehdessä. Rutiiniksi on viikkojen aikana muodostunut huikean yksinkertainen rytmi. Aamulla luennoille, yhdeltä lounaalle, takaisin luennoille ja illalliselle. Jos aikaa riittää, voi ehtiä jopa salille. Proffat puskevat ennen Spring Breakia (eli hiihtolomaa) kaikennäköistä testiä ja isompaa tehtävää. Olen editoinut radiomainoksia, tehnyt itse radiomainoksen (konemusiikkifestivaaleille), aloittanut ensimmäisen TV-uutisen tekemisen ja valokuvannut milloin mitäkin.

Tätä urakkaa kuitenkin helpottaa hyvät tulokset! Radiokurssin tehtävistä vetelen täysiä kymppejä! Edellisestä valokuvaustehtävästä sain täydet pisteet. Ja ensimmäinen TV-reppari... Siitä paljastui melkoinen murheenkryyni. Joudumme siis kuvaamaan, haastattelemaan ja editoimaan TV-uutiset itse. Sain kaverilta vihjeen, että kampuksella on paljon naisten hyväksikäyttötapauksia. Ajattelin, että hei! Kansainvälinen naistenpäivä on tulossa ja aiheella olisi jotain uutisarvoa. Lähdin haastattelemaan kampuksella työskentelevää professoria, joka näistä asioista tietää enemmän. Deadline repparille oli tämän viikon keskiviikko ja jouduin siirtämään haastatteluni viime perjantailta maanantaille. 

Hiki hatussa olenkin nämä pari päivää editoinut. Haastattelumateriaalin (jota oli yli 15 minuuttia) karsiminen minuuttiin ei ole mikään helpoin tehtävä. Melkein kahdeksan tuntia editointiurakkaan sitten menikin. Toisaalta, näytin tänään proffalle uutisvideon raakileen ja hän kehui sitä! Hän tosin myös sanoi, että on varmaan vaikeaa, kun englanti ei ole äidinkieli. Sanoin, että en halua vedota siihen, joten saa antaa rankkaakin kritiikkiä. Siitä on helpompi parantaa. Nyt TV-repparikin on kuitenkin tehty ja siitä tuli ihan siedettävä. Huomenna saan tuomion luokan edessä, kun näytän videon ja pidän neljän minuutin esitelmän aiheesta.

Viikonloppuna kampuksella järjestettiin Festival of Native Arts, eli suomeksi kampuksella oli kolmipäiväinen tapahtuma, johon oli kokoontunut Alaskan alkuperäiskansaa esittelemään omia kädentaitojaan. Ohjelmassa oli myös huikeita heimotansseja. Kaikesta teki vielä eksoottisempaa se, että kampuksella oli tosiaan sakkia todella monesta eri heimosta ja heimokylästä. Yllätyin, kuinka hyvässä hengessä kaikki aikaansa täällä viettivät.

 
 
 

 

Olen viikonlopun aikana tutustunut myös Fairbanksin ravintolatarjontaan. Lauantaina kävimme kavereiden kanssa syömässä japanilaisessa ravintolassa ja sunnuntaina pääsin maistelemaan korealaisia herkkuja. Kokeilut jatkuvat huomenna, sillä lähdemme suurella porukalla juhlistamaan juutalaisen Haroldin parin päivän paastoa kaupungin oletettavasti parhaaseen pihviravintolaan, Tubby'siin.

Odotukset ovat kuitenkin viikonlopussa ja seuraavassa viikossa. Lauantaina nimittäin alkaa se kauan odotettu Spring Break! Minä, Olivia, Tim, Ajuah ja Claudia ajelemme Achorageen pariksi päiväksi ja Anchoragesta ajamme kohti Alaskan eteläkärkeä Kenaita ja Sewardia. Suunnitelmat ovat muuttuneet jopa tänään ja saimme vihdoin varattua hotellimme. Koska Olivia on vetänyt mahtavaa ihmissuhdedramaa (parempaa kuin Salatuissa Elämissä), jouduimme vaihtamaan melkein koko alkuperäisen porukkamme.

Lauantaina olisi siis luvassa mukava seitsemän tunnin ajomatka Anchorageen. Ajamisesta tekee vielä mukavamman se, että koko viikon tälle alueelle on satanut lunta ja nyt sitä on ainakin yli puoli metriä. Viikonlopuksi on povattu jopa lumivyöryjä! Lauantai-iltana ajomatkan palkitsee kuitenkin Elektronisen musiikin festarit! Jollain ihmeen kaupalla onnistuin liittymään pari viikkoa sitten kampuksen omaan elektronisen musiikin kerhoon. He tarjosivat sitten koko porukalle ilmaiset festariliput, joiden arvo on yli sata euroa! Ihan mahtava mäihä!

Hei! En ole tainnutkaan mainita sitä, että mulla ei ole ollut kämppistäkään varmaan kuukauteen. Li on asustellut tyttöystävänsä kanssa tuolla ekassa kerroksessa, enkä näe häntä kuin kerran kolmessa päivässä. Koska toinen kämppikseni, venäläinen "Seven", ei koskaan näytä nokkaansa tässä opiskeluhuoneessa, on huone periaatteessa kokonaan minun! Jännityksellä odotan kuitenkin, mitä voi vielä tapahtua. Ekan kerroksen keittiö nimittäin tulvi yhtenä yönä naapurihuoneisiin asti ja viime viikolla toisen kerroksen keittiössä oli tulipalo. Oma huoneenihan sijaitsee kolmannen keittiön naapurissa...

Haiku from the basement

osako Kirjoittanut osako   blogissa Haikuja kellarista - Oamkin opiskelijakunta OSAKOn blogi
Julkaistu 7.3.2012, klo 09:13

Finns, keep reading! If something is written or informed in English it does not mean that just non-Finnish are meant to read it. I wanted to write this in English so that more students (and maybe even staff) could read it.

For those who read this for the first time, “Haiku from the basement” is a blog written by board members and staff of Student Union OSAKO. With this blog we aim to show that Student Union is not a cabal. :)  Usually blog is written in Finnish but hopefully every now and then topics of current interest are available also in English. At least I promise to keep you posted.

It is already week 10. Everyone knows what it means: a well-waited break between Christmas and summertime. Or so it should be. Beforehand you plan to take the week off to rest and to do things that you hadn’t have time during busy weekdays. But what happens when the time comes? You find yourself battling with arrearages of work. Hesitating to take the day off. But you need to take it. Whether it is for one day or five days.

New challenges are always easier to handle with invigorated mind. And knowing from experience, you’ll never know what lies ahead when working in a student union.

Being an employee at OSAKO has its ups and downs. Feedback is ambiguous. Trying to balance what to do when hearing that we don’t inform enough AND we spam too much. Upcoming spring consists of meetings and work groups, traditional events like May Day (“Wappu”) and several fundamental but routine tasks, just to name a few. That’s according to calendar. Everything should start to calm down in May. This hardly ever turns into reality. Hastiness and turnovers are the name of the game. There is always a phone call or en email that creates turmoil. Once a loose calendar morphs into a collection of overlaps and race against clock. But hey, at least life doesn’t get boring!

Furthermore, you get to meet interesting people, do things and visit places you otherwise would not. Be able to help others. Hear different perspectives and learn new things about something that you thought you already knew.

That last aspect has been – and still is – a great part of my job. As a “palijaskalakane oululainen”, born and raised in Oulu, I have learned lots of new things about my home town and its surroundings. Just by trying to find answers to questions asked by students, especially those coming from other countries. For instance, did you know that the fastest ever half-marathon run barefoot on snow has been run in Oulu area. Or would you have guessed that April is the driest and August the wettest month.

Nosey researcher in me hopes that you’ll keep asking. But now I’ll take two days off. To be prepared for that phone call or email…

-Erja, Secretary of Cultural Affairs


****
Dog paw prints in snow
Melting away and offer
peek at early spring

Viime viikon antia

k8pani01 Kirjoittanut Niko Pääkkönen   blogissa Double Degree! Raus Raus!
Julkaistu 6.3.2012, klo 18:07

Tutustuttiin sunnuntaina uusiin Erasmuksiin, ketkä aloittivat orientoitumisen ja saksan kurssin tällä viikolla. Pidettiin eilen yhteinen ilta meidän vanhojen ja uusien Erasmusten kesken, ja on varmaan mahtava lukukausi taas tulossa.

Me ollaan kuitenkin vielä lomalla, joten kerron tästä kun on vähän lisää sanottavaa.

Silmälääkäri

Yhtenä aamuna herätessä en saanut silmää auki ja siihen sattui aivan tajuttomasti. Jos olisi mennyt muisti eiliseltä, olisin varmaan kuvitellut saaneeni turpaan. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan mitä ilmeisemmin olin saanut silmätulehduksen. Eipä siis auttanut muu, kuin lähteä taas etsimään lääkäripalveluja.

Tuossa kävelymatkan päässä on Michelinbergin Universitätklinik, joten kävelin sinne. Ennen kuin löysin minkäänlaista pääsisäänkäyntiä, huomasin Augenklinikin, eli nimenomaan silmälääkärin. Eurooppalaista sairaanhoitokorttia ja koulun vakuutuskorttia näyttämällä pääsin suoraan lääkärille, kun annoin vaan aluksi osoitteet ja tämmöset perustiedot.

Jokin silmäluomen tulehdus siinä vissiin oli, sain silmätipat ja voiteen silmälle, eikä tarvinnut maksaa käyntimaksua, lääkkeitä tai mitään muutakaan. Siistiä.

Matkalla silmälääkäriin näky siistejä taloja, tämmösiä täällä on aika monta ja vaikka millä mitalla.

Pizza.de

Näitä kotiintilauspalveluja löytyy kyllä Suomestakin - niin puhelimella kuin Internetin välityksellä tehtäviä. Tuo netin kautta tehtävä palvelu on vain sen verta uus juttu Suomessakin, että ajattelin tästäkin hieman kertoa. Yleensä kun kotiintilauksissa on joko se varmistussoitto, tai maksetaan etukäteen esim luottokortilla. Vaikkei näin olisikaan, niin aineskin niitä paikkoja löytyy vain pari-kolme per kaupunki.

Täällä puolestaan kun lähes kaikilla rafloilla on kotiinkuljetus, ja ne kaikki on lisätty saman osoitteen alle Pizza.de:hen. Käytännössä ensin valitaan kaupunki ja asuinalue, jonka jälkeen tulee pitkä lista rafloja. Valitaan mieluisin rafla, vaikkapa intialainen, ja mitä halutaan tilata, vaikkapa Curry Butterchicken riisillä (harmi kun ei oo antaa kuvaa tästä, aivan tajun hyvä), ja nakataan osoitetiedot. Odotellaan alle tunti ja oveen koputetaan.

Eka kerran jälkeen osoitetietoja ei tartte laittaa toistamiseen, joten voittepa uskoa kuinka houkuttelevaksi vaihtoehdoksi tulee tilailla kotiin Pizza.deen kautta, kun parilla hiirenklikillä saa mitä vaan ruokaa kotiovelle asti. Tai siis huoneen ovelle, joten pidempi matka oisi kävellä keittiöön. Ja sen takiahan tätä paikkaa onkin tullut muutaman kerran jo käytettyä, kun joskus on vaan niin laiska fiilis.

Kanahamppari, pihvi lohkopottuilla, suolanen lätty täytteillä sekä lohta ja riisiä pinaattikastikkeella - nää on tehty itse, eikä tilattu mistään

Jottei vaikutettaisi liian laiskoilta, niin tässä muutama kuva mitä ollaan loihdittu silloin kun sinne keittiöön asti on päässyt. Ja ei, yleensä kokkina en ole minä, vaan Kaisa ja Taru. Meikä vaan häärää pääkolmantena auttamassa (nytkin pitää kuoria jotain pottuja.. ois vaan pitänyt tehä nugetteja ja ranskiksia).

Muutto

Näihin asuntoloihin solmitaan vuokrasopparit pitkälti puolivuosittain, ja niitä jatketaan - jos jatketaan. Itsehän oon ollut tyytyväinen Sprolliin sen kaikessa karuudessaan (onhan tää vähän vanha) ja kun en oo kauheemmin pitänyt mekkalaa, niin ilmeisesti saan tähän myös jäädä jatkossakin.

Tytötkin oli niin ikään tyytyväisiä Donauhin sen kaikessa kaameudessaan (vuokranantaja on -- itseasiassa, vaikka tässä blogissa oon käyttänytkin aika laajaa sanavarastoa, niin tuota vuokranantajaa en voi kuvailla tarpeeksi sievästi joten -- sanotaanko vaikka ankara), mutta niitten vuokrasopparia ei uusittu.

Olihan sitä puhetta muista asuntoloista, omasta kimppakämpästä ja lehtiroskiksista, mutta loppujen lopuksi hekin laittoivat hakemukset Sprolliin ja kamoja kanneltiin tuossa viime viikolla kohti Heidenheimerstrassea. Autoa ei kuulemma muuttamiseen tarvinnut, vaikka itse ehdotin jo peräkärryäkin. Lopulta otettiin ihan bussi.

Bussipysäkillä Lucasin, Tarun ja Kaisan kanssa roudaamassa tyttöjen kamoja

Tosiaan, sekä Kaisalle että Tarulla oli tänne tullessaan yksi (1) matkalaukku. Tuossa kuvassa on vasta osa siitä roinan määrästä, mitä ne on kerennyt haalia viimeisen puolen vuoden aikana. Ei oo muuten mitään hajua miten nuo saa kesällä roudattua takaisin Suomeen.

Palohälytys

Sprollissa oli taas vaihteeksi palohälytys.

Joku meidän kerroksen tyypeistä teki uunissa ruokaa, ja oli vähän rasvaa uunin pohjassa. Koko keittiö puski savua ja palohälytin välitti viestin suoraan palolaitokselle.

Eikä ollut muuten ensimmäinen kerta. Viimeksi kaikki sentään jakso mennä pihalle asti, nyt ehkä puolet. Tulee kait naapurille sakkolappua postissa. Pitääpä varoa ettei itse käräytä kertaakaan ruokaa.

Linnoitus

Fort Albeck

Käytiin Kaisan kanssa lenkillä tässä lähinaapurustossa, ja löydettiin sattumalta linnoitus. Ulmiin rakennettiin 1800-luvulla yksi Saksan isoimmista linnoituksista ranskalaisia vastaan, ja täällä on vieläkin aika paljon raunioita ympäri Ulmia. Keskustassa on muureja niin Tonavan rannalla kuin keskellä keskustaakin, ja näistä lähiöistä löytää Albeckin kaltaisia linnoituksia.

Jos alkoi kiinnostamaan, niin tästä voi lukea lisää ja tuossa kartta linnoituksista - tuo Albeck on oikealla ylhäällä kartassa, jonka vieressä me käytännössä asutaan. Ludwigsvorfeste alareunassa on puolestaan meidän koulun vieressä. Ulm ja Neu-Ulm kun on vähän laajentunut tässä viimeisen 200 vuoden aikana.

Home Away with Isabela

r0orha00 Kirjoittanut Harrison Oriahi   blogissa Home and Away
Julkaistu 3.3.2012, klo 08:53

“My first encounter with Finland was in June 2000. It was my first visit abroad and everything was new and wonderful (Finland in June-July is lovely). I arrived in Finland in a sunny Johannes day, around midnight. My luggage were lost by the airline and I spoke very little English, but people around me were nice and helpful .I traveled by bus from Helsinki to Oulu, so I had the privilege of admiring the Finnish landscape, to wonder at the midnight sun and to see the quiet and clean towns when we were passing by . An amazingly clean and well maintained towns … and at the end of the road my love were waiting for me.

Above was a very trilling experience of a 40-year Isabela Ion, who hails from Romania, when I asked her to know when she arrived Finland and how she felt on that day. She is currently studying International Business at the Oulu UAS. Her experience actually reminded me of mine when I arrive here too. The fact still remains that there is always a first time in everything and hers wouldn’t have been an exception.

Having spent quite a number of years already here in Oulu, I wanted her to tell us some of her experiences since she came and how she feels, for example, about the cold weather, the dark weather and also the snow. She actually took her time to share her experiences as quoted below:

“I am one of the lucky foreigners who managed to get a job right after arriving in Finland (I came back to Finland next year, in January, to live with my boyfriend/actual husband) and this fact helped me a lot to adjust. My colleagues were patient and friendly and gave me enough time to get used with the new working environment.

Of course, every beginning is difficult: I had had to adapt my working style and methods to the new place, to learn a lot, I was missing family, friends and sunlight. I recall that I cried several times. Now I realize how patient my boyfriend and work colleagues were with me at that time.

I like snow. In addition, you can’t have snow without cold weather. I’ll say that I like more mild-cold (-7 -15 C) sunny days than dark& extremely cold ones, but even then the Finnish nature is beautiful: in cold nights the sky is dark blue with shinny stars, the snow is sparkling around you – I feel like living in a fairy-tale.

Also, when I ask to know whether or not she has been having fun since she came to Oulu and to also know the places that she has visited having fun. She responded thus:
“During my first visit here, my boy friend and I were biking a lot in and around Oulu. We went to Naalikari to play beach volleyball, to Ainola Park, to the nice swimming place in Tuira on the Oulu River, to Koitelin koski- a cosy hiking spot just 20km from downtown of Oulu …


In the winter we usually go to Ski. Auranmaja is one of our favorite destinations, since is only 7 km ski-path distance from our house and downhill – Ruka or Iso-Syote.

Wow, there is no doubt that Isabela has really been having fun since she came to Oulu, despite her few challenges when she arrived. Also when I asked of her general opinion about the Finnish people, as an International student studying here in Oulu, she confirm to me that so far, she has had most positive experience with them. She could not also hide the fact that the Finnish people (that she has met so far) have been so helpful whenever there was any need to. “It is not easy to have a Finnish friend, but when you get one, is for life.” She concluded.

Finally, I wanted to know her general opinion about her school-Oulu University of Applied Sciences, as an international student, and she concluded thus:
“Oulu University of Applied Sciences offers a comprehensive and friendly learning environment. Teachers are very competent and always willing to help. Of course, each teacher has different style, but what is common to all is their effort of helping each student to achieve his/her goal. I noticed that teachers themselves make the effort to adapt their teaching method to every group, especially when they notice some problems in the group’s learning path.

« Edellinen 1 ... 259 260 261 262 263 264 265 266 267 268 269 ... 353 Seuraava »