HUOM! Olet Oamkin vanhassa blogissa. Siirry uuteen blogiimme tästä »
Oamkin blogeja

« Edellinen 1 ... 258 259 260 261 262 263 264 265 266 267 268 ... 353 Seuraava »

Syvällä Italiassa

kulttuuri Kirjoittanut Kulttuurialan yksikkö   blogissa Pieninkin yhteinen jaettava
Julkaistu 15.3.2012, klo 22:18

Kompensaationa lukioaikana tekemättä jääneelle interrail-matkalle olen päässyt nykyisessä tehtävässäni seikkailemaan muutamaan otteeseen kansainvälisyyden kehittämisen merkeissä lähinnä Euroopassa. Sain kutsun osallistua Working with Music -hankkeen ensimmäiseen kansainväliseen seminaariin Italian Fiuggissa 9.-11.3.2012. Kulttuurialan yksikkö on yksi hankkeen isäntäorganisaatioista. Hankkeen tarkoituksena on välittää nuoria italialaisia musiikin ammattilaisia työharjoitteluun Eurooppaan ammatillisen osaamisen kartuttamiseksi sekä kansainvälisyyden ja työllistymisen edistämiseksi. Hankkeen rahoitus tulee EU:n Lifelong learning -ohjelmasta.

Torstaiaamun aikaisen herätyksen jälkeen nuokuin lentokoneessa Riikaan, jossa nautin aamukahvit ja päivän Kalevan iPadiltä. Rooman koneessa alkoi jo tuntua ulkomaalta. Fiumincinon lentokentältä löysin tieni helposti Roma Termini -rautatieasemalle, mutta sitten vaatikin hieman tutkimustyötä löytää oikea paikallisjuna Anagni-Fiuggin asemalle. Köröttelin patonginpätkä kainalossa paikallisjunassa 3,60 eurolla 60 kilometrin matkan Napolin suuntaan. Juna oli täynnä töistä palaavia tummia miehiä sanomalehtiensä takana.

Olin saanut ohjeen soittaa junasta hotellille varmistaakseni autokyydin Fiuggin keskustaan. Yllätyksekseni hotellin vastaanotossa ei puhuttukaan englantia, ja niinpä solkkasin turisti-italiallani:"Sono - stazione - disciassette - venti - autobus?". Kanssamatkustajieni ilmeetkään eivät värähtäneet. No, hotellin auto ei sitten tullut minua vastaan, mutta pääsin kuitenkin perille paikallisbussilla. Hotellihuoneeseen päästyäni nukuin kymmenen tunnin unet.

Perjantaina ennen varsinaisen seminaariohjelman alkua ehdin käydä aamukävelyllä ihailemassa kukkivia mimosa- ja omenapuita. Mustarastaan laulu muistutti kesästä.

Iltapäivällä alkoi varsinainen ohjelma italialaisen aikataulun mukaisesti. Suomeksi se tarkoittaa sitä, että kenelläkään ei ole kiirettä ja voidaan olla helposti tuntikin virallisesta aikataulusta jäljessä, mutta kukaan ei hermostu ja asiat saadaan tehtyä. Kävi ilmi, että olin seminaarin pohjoisin osallistuja. Ovathan Oulusta katsottuna seuraavat hankkeen isäntäkaupungit etelään mennessä Malmö ja Tallinna. Ruotsalaisia ei näkynyt, mutta lauantaina mukaan liittyi kaksi virolaista, mieskuoron manageri ja musiikkiakatemian kansainvälisten asioiden koordinaattori. Toinen heistä puhui suomea.

Muut "pohjoiseurooppalaiset" olivat kaksi belgialaista Brysselistä ja Leuvenista. Italialaiset olivat vahvasti edustettuina ja ilmapiiri oli todella ystävällinen. Kuulimme illan aikana hankkeen koordinaattoreiden, rahoittajien, harjoittelussa olleiden nuorten musiikin ammattilaisten ja vastaanottavien organisaatioiden edustajien puheenvuoroja. Nämä lausunnot selvensivät kovasti, minkälaisissa tehtävissä harjoittelijat voivat toimia: assistenttiopettajina, tutkijoina, säestäjinä, esiintyvinä muusikoina, urkureina, urkujen huoltajina, musiikkikilpailujen järjestelytehtävissä, säveltäjinä, jazzklubeilla esiintymässä. Kaikki olivat pääsääntöisesti tyytyväisiä kokemuksiin ja ammattitaidon karttumiseen, mutta joitakin pieniä ongelmiakin oli esim. lomakerumbaan liittyen. Harjoittelijoita piti osata tarjota oikealla tavalla (esim. huilistia eurooppalaisiin orkestereihin, joissa oli piccolon soittajista pula) ja harjoittelun ohjaajaksi kannatti osoittaa vain yksi henkilö, vaikka harjoittelija tekisikin yhteistyötä monien kanssa.

Hankkeella taitaa olla enemmän isäntäorganisaatioita kuin tähän mennessä on ollut liikkuvuutta, jonka takia Oulussakaan ei ole vielä ollut yhtään harjoittelijaa. Kahden henkilön osalta tosin käydään juuri kirjeenvaihtoa. Sainkin kysymykseeni koulumme markkinointimahdollisuuksista vinkin, että kannattaa ilmoittaa tarkasti kaikki tehtävät, mitä meillä on tarjolla. Sen teemme ja linkiksi koulumme esittelyvideo ja Oulun erityisvahvuuksia.

Virallisen ohjelman lisäksi pääsimme luonnollisesti muutamaan otteeseen italialaisten herkkujen ääreen. Parsarisotto oli yksi parhaista annoksista monien joukossa. Kuulimme Frosinonen konservatorion opiskelijoiden elokuvamusiikin konsertin, jossa pop- ja jazzmusiikin opiskelijat lauloivat rytmiryhmällä vahvistetun sinfoniaorkesterin solisteina. Laulajat olivat aivan yhtä tasokkaita kuin meidänkin ja orkesterissa loistivat erityisesti puhaltajat. Tutustuimme myös vanhaan Alatrin kaupunkiin ja siellä kuulimme pienen urkukonsertin hankkeen stipendiaatin soittamana.

Kansainvälisissä seminaareissa tietopuolisen ohjelman ohella on aivan yhtä antoisaa ja tärkeää tutustua ihmisiin. Virittelin verkkoja yhteistyöstä mm. Livornon ja Aquilan konservatorioden edustajien kanssa. Triesten konservatorio on pitkäaikainen yhteistyökumppanimme kiitos Italian kunniakonsulimme Ulla Paanasen. Tapasin kyseisen koulun rehtorin, joka muisti hyvin vierailuni siellä Jouko Tötterströmin kanssa opettajavaihdossa muutamia vuosia sitten. Triestessä järjestetään huhtikuun alussa musiikin etäopetukseen liittyvä LOLA-seminaari, johon sain kutsun jo aiemmin. Rehtori kutsui mukaan myös kaksi opiskelijaamme täydellä ylläpidolla testaamaan laitteistoja.

Kotimatkan varrella ehdin kiertää Rooman nähtävyyksiä ja eksyin puolivahingossa myös Rooman sinfoniaorkesterin konserttiin Fukushiman katastrofin vuosipäivän muistoksi. Yleisö koostui enimmäkseen vanhoista rouvista ihan samalla tavalla kuin esimerkiksi Valenciassa ja Helsingissä. Oulussa tilanne on toinen, ja klassisen musiikin ja jopa uuden musiikin konsertteihin osallistuvat myös nuoret. Konsertti oli erittäin korkeatasoinen, mutta salin akustiikka ei pärjää Helsingin musiikkitalolle.

Matka- ja iltalukemisina ehdin tutkia sekä Toive-hankkeen että Innomajakka-hankkeen loppuraportit, jotka vahvistivat niitä ajatuksia, joihin olin muutakin kautta päätynyt koulutuksen kehittämisestä.

Moottoritiellä Rooman eteläpuolella muistelin lämmöllä oranssia pompannappia, Fiat 600:sta, jonka valitsin vuonna 1976 interrailin sijasta. Bussia vastaan ajoi nimittäin parikymmentä uutta pikkufiatia eri väreissä säihkyviksi kiillotettuina pitkät antennit katolla keikkuen.

Koko kirjoitus »

Ain laulain työtäs tee

m9wada00 Kirjoittanut Daniel Wallenius   blogissa Ikiliikkujan päiväkirja
Julkaistu 15.3.2012, klo 17:33

Hiihtoloma loppui ja arki palasi takaisin. Tavarat ovat edelleen muuttolaatikoissa ja kämppä kaaoksessa. Yksi vaatesäkki on purettu ja tietokone saatu esiin, mutta muuten täällä on edelleen kaaos. Seuraavat asiat ovat ehtineet viimeisen viikon aikana työllistää minua niin, että kämppä tulee olemaan kaaoksessa vielä tulevaisuudessakin:

1. Työt

Tänä aamuna oli toimituspalaveri Oulunsalossa. Mietin joskus lapsena, että elämän huippukohta on saavutettu silloin, kun ajetaan aamuhämärissä isolla Volvolla moottoritietä johonkin ökylasipalatsiin töihin. Tänä aamuna huomasin, että ei se välttämättä niin olekaan, vaikka hyvin meneekin. Toimituspalaverin saldo oli se, että minulle hyppäsi kuusi juttukeikkaa lisää seuraavalle parille viikolle. Lompakko kiittää, verottaja ja Kela eivät. Kaikesta selvitään.

Toimittajan työ on ihanaa, jos sen oikein oivaltaa.  Carrie Bradshawiksi aikovat voivat ihan suosiolla siirtyä suoraan muotibloggaukseen, koska vaikka työ onkin maailman siisteintä, on glamour kaukana. Seuraava tarina kertoo siitä nurjasta puolesta.

Sain pari viikkoa sitten puhelun eräältä toimeksiantajaltani. Valtaisa yhteisö tekee yhtä sun toista lehteä ja käyttää minua säännöllisen epäsäännöllisesti apuna julkaisujensa kasaan kursimisessa. Nyt oli lanseerattu uusi lehti, jonka deadline oli hiihtolomaa edeltävän viikon perjantai. Aikaa 4500 merkin jutun ja 2000 merkin gallupin tekoon oli siis viikko ja haastateltavia kuusi. Haastateltavien nimet ja yhteystiedot antoi toimeksiantaja. Haaste kiehtoi, joten otin jutun vastaan.

Ensimmäiset haastateltavat sai helposti kiinni ja haastattelut olivat hyvin antoisia. Neljä haastateltavaa oli hoidettu selville vesille jo seuraavaan maanantaihin mennessä, mutta sitten astui kuvioon ensimmäinen huoli: merkkimäärät. Ne oli ilmoitettu väärin ja oikea luku oli 6000-7000 + 2900 merkin gallup. Itse jutun suhteen tämä ei ollut iso ongelma, sillä tiivistäminen on tuskaista. Silti se toi lisämutkia matkaan.

Deadline lähestyi, mutta kahta jäljellä ollutta haastateltavaa ei saanut millään kiinni. Siirsimme deadlinen suosiolla seuraavan viikon maanantaihin ja vaihdoimme yhden haastateltavista toiseen. Maanantai tuli, mutta uudetkaan haastateltavat eivät vastanneet. Deadline siirtyi keskiviikkoon.

Vaihdoimme pääjutun haastateltavan neljästi ja siirsimme deadlinen perjantaihin. Kaikki olivat talvilomalla, mutta lopulta tärppäsi. Alkuperäinen haastateltava, jota emme koskaan olleet tavoittaneet suostui haastatteluun ja sain sen sovittua tapahtuvaksi päivää ennen deadlinea. Samalla vaihdoimme puuttuvan galluphaastateltavan, joka lupasi vastata viikonloppuun mennessä.

Galluphaastateltava vastasi maanantaina klo 10.30 ja palautin jutun samana päivänä 11.30, huikeat kymmenen päivää myöhässä alkuperäisestä deadlinesta. Helpompiakin juttukeikkoja on ollut. Yhteistyö toimeksiantajan ja kuvaajan kanssa sujui kuitenkin hyvin kaurapuuroksi menneestä aikataulusta huolimatta, joten ei se nyt ihan katastrofi loppujen lopuksi ollut. Vastoinkäymisethän sitä paitsi vain kasvattavat luonnetta, mutta taidan ensi kerralla kyllä miettiä kahdesti, kun joku puhuu uudesta lehdestä.

2. Lisää töitä

Okei, en miettinyt kahdesti, vaan lähdin itse tekemään uutta lehteä. Minut nimittäin valittiin tänään opiskelijalehti Osakolaisen uudeksi päätoimittajaksi. Pitkään telakalla ollut lehti kaipaa mielestäni uudistamista ja sitä minä myös siihen aion tuoda. Varmasti ruodin lehdentekoprosessia myös tässä blogissa, kunhan ensin saan sovittua firman hallituksen kanssa, minkälaiset salassapitosäädökset minua lehdenteon osalta koskevat. Tartun haasteeseen innoissani ja aloitan opiskelijakunnan hallituksen toimituspalavereilla rääkkäämisen heti huomenna.

3. Opinnäytetöitä

Minun piti jo aikaa sitten ruotia opinnäytetyötäni tässä blogissa. Itse asiassa sitä myös piti alkaa tehdä jo hyvän aikaa sitten. Se on kuitenkin ollut pöytälaatikossa ja mielen sopukoissa pitkään pölyttymässä ja vasta helmikuun alussa pääsin käymään sen kimppuun.

Aiheena on tuottaja seitsenpäiväisessä sanomalehdessä. Aihe on ajankohtainen ja mielenkiintoinen, sillä kahdeksastatoista maakunta- tai aluelehdestä löytyy tällä hetkellä toimituksellisissa töissä työskentelevä tuottaja, mutta aiheesta on kirjoitettu valtavan vähän. Itse asiassa tälläkin hetkellä muuttolaatikoiden värittämää kämppääni koristaa 14 journalismia käsittelevää kirjaa ja neljä alan lehteä, joista olen löytänyt tasan kolme mainintaa tuottajista. Rakenna siinä sitten tietoperustaa.

Tähän mennessä homma on edennyt niin, että johdantoa ja aineistoja ja menetelmiä on kertynyt kymmenisen sivua, pienoistutkielmaa pari sivua ja lähteitä kolmisen sivua. Kyselykaavakekin on lähes valmis ja lähtee varmaan huomenna puhelinkierroksen saattelemana sanomalehtiin. Valmista pitäisi olla hieman ennen vappua.

Kaikki journalismin kurssit on nyt onnistuneesti suoritettu tutkimus- ja kehittämistoimintaa lukuun ottamatta, mutta senkin numero tulee opinnäytetyön myötä. Yksi toinen arvostelu vielä puuttuu, mutta koska opettaja lähetti jo palautteet esseestä, niin eiköhän sekin kurssi ole plakkarissa. Mediatuottamisen itsenäisiä tehtäviä sen sijaan ilmestyi jostain yhtäkkiä, joten kouluhommiakin pitänee näköjään puurtaa vielä.

4. Tanssia

Kahdesti viikossa tulee itse heiluttua parketilla, mutta aikaa kuluu myös toimiston puolella. Arktiset askeleet ovat reilun kahden viikon kuluttua. Olen tehnyt ja korjannut yhden kappaleen käsiohjelmia, joka on saatu taittoon asti. Hieman enemmän haastetta tuotti harjoitusaikataulu. Ouluun ilmestyy 38 tanssiryhmää ympäri maata ja kaikille pitää löytää sopiva harjoitusaika, jota ei ole liikaa. Viimeisin, versio numero 15, tai jotain sinnepäin, lienee tuottanut tulosta, sillä pariin päivään ei ole ollut korjattavaa.

 Toinen tanssillinen harrastus on ollut askartelu. Yhteistyökumppaneiden liput ja ruokaliput on pitänyt tehdä. Liput on tulostettu ja pitäisi vielä leikata, ruokaliput ovat vielä vaiheessa. Askartelu jatkukoon.

5. Olipa kerran osuuskunta

Ei, ei osuuskunta Arina, vaan Kulttuurialan opiskelijoiden osuuskunta. Sellaista on perustettu yksikköömme pian vuoden päivät. Olin mukana homman valmistelussa vuosi sitten, mutta vetäydyin suosiolla ajanpuutteen takia. Eräät eivät uskoneet, että oikeasti kieltäydyin, vaan helmikuussa kävi kutsu valmistelutyöhön uudestaan. Koska se saatiin integroitua hyvin konkreettisesti tuottajaopintoihini mukaan, koin osuuskunnan pystyttämisen hyödylliseksi tekemiseksi.

Itse tuskin käytän osuuskunnan palveluita kovin aktiivisesti, sillä minulla töitä ja tekemistä riittää. Uskon kuitenkin, että monelle opiskelijalle siitä on korvaamatonta hyötyä työllistymisessä. Tällä hetkellä kouluun ilmeisesti virtaa hirveästi toimeksiantoja yrityksiltä, joille ei löydy tekijöitä. Niitä kyllä ilmoitellaan aktiivisesti sähköpostissa ja intrassa, mutta sähköpostit unohtuvat helposti ja intraa ei lue kukaan.

Mutta entäpä jos perustettaisiinkin osuuskunta ja työtarjoukset välittyisivät sen toiminnanjohtajalle. Hänellä olisi käytössään tieto jäseniksi liittyneiden opiskelijoiden osaamisesta ja hän voisi välittää toimeksiannon suoraan tekijälle. Tekijä tekisi sovitut työt ja toimittaisi laskun osuuskuntaan, joka hoitaisi kaikki paperisotkut. Osasta töitä voitaisiin lisäksi antaa kurssisuorituksia opiskelijoille. Win-win-tilanne ja varmasti opetusta kehittävä.

6. Vapaa-aikaa?

Hui kauhia, minulla on säännöllinen vuorokausirytmi. 11 jälkeen nukkumaan, seitsemältä ylös ja hommiin. Silmäpussit ovat kadonneet johonkin, enkä enää muistuta narkkarin ja pandan risteytystä. Tilanne on huolestuttava, joten pitänee alkaa tehdä raakasti lisää töitä, jotta se korjaantuisi. Toinen vaihtoehto on jatkaa opiskelijarymyämistä, joka Ylläksen-reissun jälkeen on ollut tauolla. En ole ollut viihteellä sitten viime viikon maanantain, mikä alkaa pikku hiljaa olla huolestuttavaa.

Vapaa-aikaakin siis riittää. Olen muuttunut tylsäksi 8-4-ihmiseksi, joka ei tee iltaisin enää yhtään mitään. Nyt, kun opinnäytetyön kanssa ei vielä ole ääretöntä paniikkia, tämä on mahdollista. Veikkaan kuitenkin, että huhtikuun puolessavälissä työskentelen taas kellon ympäri tuttuun ja turvalliseen tapaan, jotta oikeasti valmistuisin kesäksi ja vielä elättäisinkin itseni.

Loppuun hauska sattumus tältä päivältä. Eräs tanssija kosi minua karkauspäivänä, mutta kieltäydyin. Herrasmiehisyys velvoittaa, joten kävin kaivamassa hänelle tänään Kultin toimistolta parikymmentä metriä pinkkiä tyllikangasta hameeksi. Ex-puheenjohtaja kuppasi kankaat kyllä ihan luvan kanssa, eikä toiminta nyt suunnattomasti eroa tämänhetkisistä kotimaisista valtionyrityksistäkään. Kultilla ei ole miljoonia kupattavaksi, joten viedään sitten kankaat.

Viikonloppu lähestyy. Suunnitelmissa on kahvia, leffoja ja tietenkin töitä.

Houkuttelevuutta ja näkyvyyttä ylempään ammattikorkeakoulututkintoon

alumnit Kirjoittanut Alumnit   blogissa Oamkin alumnit
Julkaistu 15.3.2012, klo 10:46

Yhteishaku ammattikorkeakoulu- ja ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen alkoi jälleen viime viikolla. Ammattikorkeakoulujärjestelmän voidaan jo sanoa koulutukseen hakeutuvien määrän ja eri koulutusaloilta valmistuneiden työelämään sijoittumisen perusteella vakiinnuttaneen asemansa korkeakoulujärjestelmän duaalimallissa eli toisin sanoen AMK-tutkintoa ei enää tarvitse määrittää vertaamalla sitä ”vanhaan opistotasoon” tai yliopistotutkintoon ”alempana korkeakoulututkintona”. Se tunnetaan jo sellaisenaan. Koulutuksen arvostus on siis noussut samaan tahtiin, kun sen on todettu antavan erinomaiset valmiudet toimia työelämän lukuisissa vahvaa ammattitaitoa ja asiantuntijuutta vaativissa tehtävissä.

Ylempi ammattikorkeakoulututkinto ei ole vielä saavuttanut vastaavaa asemaa. Sitä ei edelleen juurikaan tunneta ja koulutukseen hakeutuvien määrä on jäänyt viime vuonna osassa koulutusohjelmia huolestuttavan vähäiseksi. Jopa niin pieneksi, että koulutusta ei ole voitu edes aloittaa. Tämä on puolestaan vienyt uskottavuutta koulutukselta hyvin kriittisessä vaiheessa, jolloin sen pitäisi saada niin sanotusti lyötyä itsensä läpi ja näyttäytyä erinomaisena jatkokoulutusmahdollisuutena ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneille ja useita vuosia työelämässä toimineille alansa asiantuntijoille. Tämä kehitys ei ole ainakaan lisännyt koulutuksen houkuttelevuutta.

Suorittaessani ylempää ammattikorkeakoulututkintoa meille opiskelijoille sanottiin useaan otteeseen, että olemme koulutuksen tärkeimpiä markkinoijia työelämässä. Tässä sanottiin siis samalla, koulutuksen myötä saadut aiempaa paremmat valmiudet toimia esimerkiksi johtamis- ja kehittämistehtävissä huomattaisiin työelämässä ja yhä useammat lähtisivät päivittämään tutkintoaan ja samalla osaamistaan ylemmälle tasolle. Tämän tyyppinen markkinointi on varmasti yksi tapa lanseerata uutta koulutusta, mutta on myös syytä kysyä, onko se riittävä. Opiskelemaan lähtemisen motiivit ovat yleensä hyvin yksilöllisiä ja päätökseen vaikuttavat työelämän tarpeiden lisäksi jopa sitäkin enemmän jokaisen omat elämäntilanteet, joiden kanssa koulutus on onnistuttava yhteen sovittamaan. Yhtälö ei ole enää esimerkiksi lapsiperheen arkea viettävälle kolmivuorotyötä tekevälle ja omaa vapaa-aikaakin arvostavalle mitenkään kauhean yksinkertainen. Tässä suhteessa myös koulutuksen sisällön on pystyttävä joustamaan ja onneksi siinä on tapahtunutkin kaiken aikaa edistymistä. Mielestäni ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon markkinoinnissa tarvittaisiin oikea-aikaisuutta ja tarpeeksi houkuttelevia täsmäiskuja, jotka toteutettaisiin jo tutkinnon suorittaneiden ja ammattikorkeakoulutuksen markkinoinnista vastaavien ammattilaisten yhteistyönä. Tähän sisältyy myös koulutuksen näkyvyys. Nyt on kyllä mainostettu jälleen ammattikorkeakoulutukseen hakua, mutta ylempi AMK on jäänyt pahasti jalkoihin, vaikka siihen panostamista juuri nyt erityisesti tarvittaisiin.

Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneena odotan koulutuksen arvostuksen nousevan jonain päivänä samalle tasolle, jossa nyt ollaan ammattikorkeakoulututkinnon osalta. Tähän tarvitaan koulutuksen sisällön jatkuvaa kehittämistä tiiviissä yhteistyössä opiskelijoiden ja muiden työelämäedustajien kanssa ja ehkäpä vielä tärkeämpänä asiana koulutuksen näkyvyyden lisäämistä muutenkin kuin meidän työelämässä toimivien osaamisen ja opiskelukokemusten kertomisen kautta. Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on hyvä jatkotutkinto, josta voidaan tehdä näillä toimilla vieläkin parempi. Toivotan onnea ja menestystä opintoihin kaikille ensi syksynä opiskelunsa aloittaville. Olkaamme ylpeitä amkkilaisuudestamme!

Teemu Vähä

Vuoden alumni 2011

 

Home Away with Anne

r0orha00 Kirjoittanut Harrison Oriahi   blogissa Home and Away
Julkaistu 10.3.2012, klo 01:54

Sometimes, it can be so amazing how time flies. By this time last week (week 9), I was filled with much excitement learning that week 10 was going to be a lecture free week. What a free week indeed! A week where I was going to have much time to relax and have full time for myself! This was my major source of excitement.

Interestingly, as I write this few lines of words, it is amazing to see how the long awaited week-10 draws towards an interesting end, setting in motion another week(week 11) of much expectations and hope. Also, it can be very interesting to see how much our body can feel very relax and sometimes lazy when given an opportunity like that of week 10 to relax without thinking of waking up early in the mornings for lectures all through the week. Wow, what a nice week of relaxation!

As we get ready for week 11, a lecture-full week as usual, I have decided to feature on “Home and Away”, a civil engineering student who will be 23 by May 2012. Interestingly, she is Finnish and has spent almost 5years in Oulu. I thought it will be nice also to have someone who is from Finland share or tell us stuff about Oulu and also her experience as a student.

Anne Juutinen , is born and brought up here in Oulu and she must have known so much about Oulu so schooling here would not be a much challenge for her. This, I have thought to myself! So when I ask her to tell us some of her experiences here in Oulu and what she feels about the city-Oulu. Below was what she said: “Well I had lived my whole life in Oulu… Oulu is small city and everything is easy to find and the distances aren’t long and people are nice.”


Now it was time for me to ask Anne of her personal opinion about the dark weather that is sometimes experienced her, the weather that can very cold most of the time and the snow that is all over the places. She was very brief and concise with her response: “Yes I like, you just have to get used to it.. But the wind in cold weather, that is something I hate. Of course it’s kind of depressing when you don’t see much sun in middle of winter. But thank God it’s not so extreme here than in the north.” For the snow, Anne loves it.

Have you been having fun since you been here? If yes, can you tell me some of the places that you have visited to catch your fun? This was another question I asked Anne and she was really concise at her response: “There lots of things to do in Oulu, but of course because I had been here so long time I had seen almost everything. I like to go to pubs, nightclubs, movies, concerts etc.”

Since Anne is Finnish, I wanted to know also if she has met other International students and again wanted her to share with us her opinion about them and this was her response: “Yes I have. I’m tutoring few students right now, unfortunately I can’t see them as often I like to, because of my work and that I’m not at the school so often.
I think international students are cool, and funny. It’s nice to meet people from aboard and get to know their culture.”
Apart from studies, what else do you enjoy doing at your spare time? I asked her again and she responded thus:” I like to see my friends and have fun with them. And I also go to gym almost every day.”

Finally, knowing as well her general opinion about her school-Oulu University of Applied Sciences and also the teaching environment was really a good thing to ask about too. She was really brief about this and here was her response:” It’s a good school, nice building and modern. It is easy going. I like some of the teachers but some of them are getting old.”

Seuraavat askelmat?

alumnit Kirjoittanut Alumnit   blogissa Oamkin alumnit
Julkaistu 9.3.2012, klo 10:46

Valtakunnallinen alumnitoiminnan kehittämishanke ”Stepit -kolme askelmaa yhteisölliseen työelämäkumppanuuteen” on kääntynyt loppusuoralle. Hankkeessa on etsitty (ja löydettykin…) tapoja hyödyntää alumneja osana korkeakoulujen toiminnan kehittämistä. Hankkeen osaprojekteissa on valmennettu korkeakoulujen henkilöstöä ja johtoa, kehitetty koulutusta yhteistyössä alumnien kanssa ja tietysti tuettu alumniyhteisöjen rakentumista ja toimintaa. Oamk on osallistunut hankkeeseen kahdessa osaprojektissa.

”Alusta”-osaprojektissa on kehitetty verkkoyhteisö, jonka avulla alumnien ja korkeakouluyhteisöjen välinen vuorovaikutus vapautuu ajan ja paikan kahleista. Alumni.fi -verkkoyhteisö on lanseerausta vaille valmis ja odotukset ovat korkealla. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että yhteisöstä tulee lopulta juuri sellainen minkälaisen käyttäjät haluavat sen olevan.

Toisessa Oamkin osaprojektissa, ”palveluiden tuotteistaminen”, on nimensä mukaisesti etsitty keinoja kehittää korkeakoulujen työelämäpalveluja. Osaprojektissa on kehitetty neljä palvelukonseptia, joita voidaan periaatteessa soveltaa missä tahansa korkeakoulussa, millä tahansa koulutusalalla. Konsepteissa tuskin on mitään erityisen mullistavaa, mutta me osaprojektissa toimineet ajattelemme, että tämän osaprojektin erityispiirre on sen ehdoton alumnilähtöisyys. Oamkin alumnien vuoden 2010 hallitus aloitti kehittämisyhteistyön hankehenkilöstön kanssa syksyllä 2010 ja vuoden 2011 hallitus jatkoi urakointia. Arviointia, ideointia, innovointia – kolmen workshop-illan muodossa.

Oamkin alumnien panos on huomattu. Stepit-hankkeen päätösseminaari pidetään Oulussa 28.3. Vielä ehtii mukaan kuulemaan lisää hankkeen tuloksista – ilmoittaudu heti: centria.fi/stepit.

Hanke päättyy, alumnitoiminta jatkuu. Ainakin Oamkin alumnien aktiivinen iskujoukko on nyt näyttönsä antanut – alumnit ovat sekä kykeneviä että halukkaita osallistumaan ammattikorkeakoulumme kehittämiseen. Paitsi Stepit-hankkeeseen osallistuminen, myös yhdistyksen uudistetut toimintalinjat ovat vahvoja tahdonilmauksia. Seuraavaksi on korkeakouluyhteisön vuoro toimia. Alumnitoiminnan aseman määrittely, erilaisten toimintamuotojen kehittäminen (Stepit-hankkeen tuotoksista saattaisi olla apua) sekä monipuoliset vuorovaikutuskanavat olisivat hyviä kulmakiviä. Oamkilla ei ole varaa olla hyödyntämättä alumnivoimavaraa.

Henkilökohtaisesti on ollut ilo siirtyä hankeyhteistyön kautta kiinteämmäksi osaksi alumniyhteisöämme. Nyt kun toinen vuosi yhdistyksen hallituksessa on käynnistynyt, voin todeta, että alumnien kanssa toimiminen on avartavaa, innostavaa ja ihan muutenkin mukavaa. Oamkin henkilökunta on tervetullut yhdistyksen jäsenistöön ja olkoon oma esimerkkini innostamassa henkilökunnan edustajia osallistumaan myös hallitustyöskentelyyn. Alumnit ovat monesta näkökulmasta korkeakoulun keskeisimpiä työelämäkumppaneita.

Sami Niemelä
Hallituksen jäsen,
Oamkin yliopettaja

« Edellinen 1 ... 258 259 260 261 262 263 264 265 266 267 268 ... 353 Seuraava »