HUOM! Olet Oamkin vanhassa blogissa. Siirry uuteen blogiimme tästä »
Oamkin blogeja

« Edellinen 1 ... 257 258 259 260 261 262 263 264 265 266 267 ... 353 Seuraava »

Road trip Itäblokkiin, 1/2

k8pani01 Kirjoittanut Niko Pääkkönen   blogissa Double Degree! Raus Raus!
Julkaistu 20.3.2012, klo 00:08

Oltiin puhuttu joulusta asti road tripistä Kroatian rannikoille ja viimeisellä lomaviikolla päätettiin se lopulta toteuttaa. Kukaan meistä ei tiennyt oikeestaan mitään Sloveniasta ja Kroatiasta, ja tarkoituksena oli ainoastaan selvitä Splittiin asti ajellen rannikkoa.

Pari päivää ennen lähtöä varattiin auto, ja vika iltana ennen lähtöä alettiin vähän kartoittaa mitä me keretään viidessä päivässä. No ei vittu mitään. Pidennettiin matkaa kokonaiseen viikkoon, mutta ei uskottu että keretään siltikään Splittiin asti, jos pysähdytään matkalla pariksi yöksi sekä Ljubljanaan että Zagrebiin. Siispä lyhennettiin reittiä ja lisättiin matkakartalle muutamat pikkukaupungit Slovenian ja Kroatian länsirannikolle.

Slovenia

Matkattiin eka päivänä Autobahnia pitkin Itävaltaan, josta huruteltiin vuoristojen läpi Slovenian puolelle. Saksan Autobahnilla kun ei ollut nopeusrajoituksia, niin sai kerrankin laillisesti laittaa kaasun pohjaan. Golffista ei tosin irronnu kuin hieman yli 200kmh.

Baanalla

Sloveniassa käytiin ensin Bledin järvellä syömässä eväitä, josta jatkettiin yöksi Slovenian pääkaupunkiin Ljubljanaan. Mitään hostelleita ei tietty oltu varailtu, ja aluksi se vähän kostautui. Ekat kaksi hostellia, joista oli osoitteet ylhäällä, oli aivan täynnä. Kolmannessa oli onneksi tilaa, ja se olikin halvin - vain 15e/yö/naama neljän hengen omassa huoneessa.

Ahh, matkattiin tosiaan samalla poppoolla kuin ennenkin, ja mukana oli siis Lauri, Kaisa ja Taru.

Muuten Ljubljana olikin suht kallis. Oltiin luettu jostain suositellusta raflasta, jossa piti selvitä 8-10 eurolla henkilö. Ajateltiin kokeilla jotain kroatialaista, joten mentiin myöhään illalla sinne. Tarjoilija kertoi, että heillä on tapana selittää ruokalista, eikä antaa mitään menua katseltavaksi. Eipä tullut sitten kyseltyä erikseen hintoja, ja lopulta meni jotain 30 euroa naama kyseiseen raflaan. Eikä kyllä tainnut edes riittää.

Ljubljana on ihan hieno paikka, mutta kuviteltiin että se ois paljon halvempi

Paska mesta, lähettiin seuraavana päivänä vetämään.

Ajettiin tippukiville Postoinaan. Sielläkin oli kallista. Jatkettiin matkaa kohti Piranin rannikkokaupunkia. Matkalla pysähdyttiin pienessä Izolan kaupungissa, jossa oli sentään halpa kirppari. Piranissa olikin taas kallista. Raflassa tyrkytettiin 65 euron puna-ahventa (jota ei ostettu) ja parkkimaksu tais olla 3 euroa tunti.

Huh-huh. Lähdettiin litomaan Kroatian puolelle.

Tippukivet

 
Izolan kaupunki siintää takana

 
Tommonen lautanen oli 30 euroa - onneksi se oli kahdelle. Oishan se mäkkäri vähä halvempi..
 
Piranin kaupunki

Kroatia

Matkattiin Pulan rannikkokaupunkiin, otettiin oppia Ljubljanasta ja varattiin hostelli puhelimella etukäteen. Saatiin paikka kaupungin parhaasta hostellista (hostelworldin mukaan), ja oltiin ainoat yöpyjät. Itseasiassa hostellin respakin kävi meille vain antamassa avaimet ja saatiin koko hostelli omaan käyttöömme.

Mainostettiin bileitä facebookissa, mutta kukaan ei tullut paikalle. Aateltiinpa lähteä parin juomapelin jälkeen kattelemaan oisko tässä pienessä kaupungissa mitään yöelämää. Hostellin lähellä sijaitsi ilmeisesti kaupungin ainut yöklubi, joka oli täynnä yli keski-ikäistä porukkaa. Ei oikeen napannut.

Vaihdettiin maisemaa ja kohdattiin puistossa paikallisia nuoria, joilta kysyttiin eikö täällä oikeesti ole muuta paikkaa. Selvisi, että tänään oli joku vanhojen ilta, ja kaikki nuoret menevät jonnekin underground dubstep mestaan. Lyöttäydyttiin mukaan.

Käveltiin monta korttelia lähiöön suurten, vanhojen hylättyjen neuvostoaikaisten kerrostalojen väliin. Seinät olivat täynnä graffiteja, ikkunat pirstoutuneita ja jostain edempää pauhasi musiikki. Saavuttiin sisäpihalle, jonka päässä oli piikkilanka-aita sekä kolme isoa itäeurooppalaista korstoa portilla. Näky oli nimenomaan samanlainen, mitä on nähnyt jossain leffoissa, ja minne ei ikinä kuvittelisi itse eksyvänsä. Ikinä.

Maksettiin 10 kunaa ja oltiin sisällä. 10 kunaa on euro. Mesta vei muistini, mutta siistiä oli.

Seuraavana päivänä palattiin vielä paikalle ottamaan kuvia kun kuultiin, että kyseisiä kerrostaloja käytetään nykyisin kerhotiloina nuorten bändeille ja graffititaiteelle. Ennen graffiteja oltiin kuulemma tehty ympäri Pulaa, mutta kaupunki hommasi nuo vanhat neuvosto kasarmit nuorille, jonka jälkeen töhriminen loppui.

Dubstep bileiden sisäänkäynti
 
Kasarmi nuorille

Käytiin myös tsekkaamassa roomalaisaikainen amfiteatteri Pulan keskustassa, ennen kuin jatkettiin matkaa Zagrebiin. Tykättiin oikeestaan enemmän tästä amfiteatterista kuin Rooman Colosseumista, jossa ollaan myös kaikki käyty aiemmin.

Amfiteatteri

Zagrebissa ei oikeestaan ollut mitään ihmeellistä, mutta yövyttiin siellä silti pari yötä kun ei ollut oikeen vielä ideoita mitä tehtäisiin. Reissu kun olikin vasta puolessa välin, mutta Splittiin ei siltikään kiinnostanut enää lähteä.

Unkari

Googleteltiin vähän kylpylöitä ja löydettiin Unkarin puolelta Hevizistä järvi, jossa oli kuuma lähde. Otettiin suunnaksi Unkari. Järven piti olla nyt talvellakin 35 asteista, vaikka ilma oli jotain 10 asteen luokkaa. No, eihän se ihan ollut. Tai ei ollut noin lämmintä pihalla.

Keskelle järveä oli rakennettu kylpylärakennus lähteen päälle, joka piti lämpöä ja vesi todellakin oli sen sisällä 35 astetta. Harmi vain, että koko kylpylän sisällä haisi ihan paskalta. Kaiketi se johtui siitä, että vesi oli todella suolaista ja siis nimenomaan lähteestä, eikä siitä, että paikalla oli lähinnä vain vanhuksia. Joka tapauksessa, ei aivan vastannut odotuksia, vaikka tytöt saikin hieronnan kympillä ja sauna-alue oli ihan jees.

Hevizin järvi ja kylpylä/parantola
 
Baanalla

Otettiin suunnaksi Budapest.

Pimeä pääsi kuitenkin yllättämään, ja oltiin jossain keskellä Unkaria. Onneksi oli navigaattori mukana. Se ei tosin auttanut löytämään mitään yöpymispaikkaa keskellä ei mitään pilkkopimeässä, ja oltiin jo eksyä junaradalle.

Pysähdyttiin kysymään neuvoa ohikulkijalta, kuka oli kaiketi matkalla baarista kotiin. Hän neuvoi meidät naapurissa sijaitsevaan majataloon, joka maksoi vain 10 euroa yö. Aamulla huomattiin, että oltiin pienessä kylässä jossain Tihany nimisen toisen pienen kylän lähellä.

Majatalo
 
Laten gulassi - unkarilainen perinneruoka - seuraavana aamuna

Otettiin jälleen suunnaksi Budapest.

Jatkuu seuraavassa postauksessa


Ajuah & the Europeans

m9patu00 Kirjoittanut Tuomas Paloniemi   blogissa 64°51" N, 147°48" W
Julkaistu 19.3.2012, klo 06:39
 

Moro taas täältä kylmyyden keskeltä. Alkaa jo vähän kyllästyttää nämä pakkaset, Fairbanksissa on vieläkin yli 20 pakkasastetta iltaisin… Kevät vois pikkuhiljaa saapua tännekin!

Istun juuri yliopiston lähellä sijaitsevassa kahvilassa. Koitetaan Claudian kanssa toipua hiihtolomasta ja päästä takaisin arjen makuun. Koulun penkkejä pitäisi kuluttaa taas huomisesta alkaen… Ja todella moni on sanonut, että Springbreakin jälkeinen aika menee todella nopeaa, koska kotitehtäviä on paljon.

Springbreak ei ollut mikään rentoiluloma. Se oli pelkkää hulluutta alusta loppuun. Lähdettiin viime lauantaina Ajuahin, Timin, Claudian ja Olivian kanssa ajamaan kohti Anchoragea. Nimesin tämän postauksen siksi tällä tavoin, koska Claudia-raukka koittaa parhaansa mukaan eurooppalaistua. Quebecin-ranskalainen aksentti hänellä jo on, mutta kanadalaisuutta hänestä ei saa irti millään. Perustimme siis ajomatkan aikana bändin Ajuah & the Europeans.

Saimme kampuksen elektronisen musiikin kerholta ilmaiset liput Alaskan ensimmäisille elektronisen musiikin festareille. Olen konemusiikin suurkuluttaja, joten minulla oli todella kovat odotukset illasta. Egan center on mitoitettu noin kahdelletuhannelle, mutta tanssijoita oli vain about 200. Alaska ei siis ole valmis konemusiikille. Dj:t soittivat hyvää musiikkia ja sain tampattua jalkani hajalle.  Jatkoimme riehumista hotellissa ja lopulta hotellin henkilökunta käski meitä olemaan hiljaa.

Sunnuntai meni rauhoittuessa ja kierrellessä kaupunkia. Anchorage ei kyllä ole mikään maailman mahtavin kaupunki. Kaupungista tulee mieleen ennemminkin kommunistinen Venäjä kuin Alaskan suurin metropoli. Anchoragessa ei kannata viettää paria päivää pidempään. Maanantaina kavereitamme Fairbanksista tuli samaan hotelliin ja osa lähti laskettelemaan Alyeskalle, joka on kuulemma todella hyvä laskettelukeskus ja maisemat supermahtavat. Liput kuitenkin ovat äärimmäisen kalliit, jotain sadan euron luokkaa. Itsehän tämän takia valitsin Ajuahin ja Olivian kanssa museo/shoppailukierroksen.

Museot olivat kiinni, joten kiersimme valtavaa ostoskeskusta Dimond Centeriä kuutisen tuntia. Illalla tutustuimme paikalliseen olueen panimoravintolassa ja totesimme sen olevan yllättävän hyvää. Perus bulkkiolut täällä ei tosin ole minua vieläkään vakuuttanut. Se on pelkkää vettä. Hintaluokka on melko lailla Suomen tasoa, kapakassa olut maksaa 4-5 euroa, halvimmat litkut irtoavat jopa eurolla. Niin ja tupakan sauhuttelijana olen yllättynyt, että tupakka-aski irtoaa halvimmillaan noin 5-6 eurolla. Se tosin Fairbanksissa johtuu siitä, että täällä ei tunneta myyntiveroa, kuten missä tahansa muualla Alaskassa. Hauska fakta sinänsä on se, että täällä on alennuksia jopa viinakaupoissa! Mikä olisikaan parempi yllätys suomalaiselle...

Tiistaina lähdimme moikkaamaan kaveriamme Nathania Sewardiin. Pilvinen sää vei osansa pikkukaupungin hohdosta. Maisemat olivat silti kuin postikorteista. Tästä kalastuskylästä tuli mieleen oma kotipaikkani Posio. Talvisin asukkaita on alle neljä tuhatta, mutta kesäisin turistit tuplaavat asukasluvun. Ja ihmiset! Jos haluaa tutustua uusiin ihmisiin ja yllättyä, kuinka rentoja alaskalaiset ovat, Seward on oikea paikka. Totta kai tutustuimme myös paikalliseen yöelämään. Se oli melko samanlaista kuin missä tahansa muualla Alaskassa, mukavia pikkukuppiloita ja ystävällisiä ihmisiä.

 

Keskiviikkona menimme Seaworld Centeriin, jossa näimme upeita otuksia. Hylkeitä, kaloja, lintuja… Sain koskea meritähteä ja –siiltä ja leikin hylkeenpoikasen kanssa! Tunsin itseni taas pikkupojaksi! Ajoimme sen jälkeen takaisin Fairbanksiin. 13 tunnin ajomatka oli todella raastava joka kärjistyikin jossain vaiheessa riitaan ruokapaikasta ja ihmisten käytöksestä toisten ihmisten kanssa.

Eilenhän oli St. Patrick’s day! Se on jenkeissä todella iso juttu. Kaupat olivat pullollaan vihreää krääsää ja viinakaupat pursusivat Guinnesiä. Yritimme mennä kaupungin ainoaan irkkupubiin, mutta se oli niin täynnä, ettemme mahtuneet sisälle. Päädyimme kavereiden kanssa vanhaan tuttuun Kodiak Jackiin. Illan aikana ratsastin taas rodeohärällä ja farkkuni repesivät takamuksesta niin pahasti, että kaikki näkivät bokserini.

Kaiken kaikkiaan todella mahtava loma takanapäin! Nyt jatkan kahvittelua. Huomenna takaisin kouluun!

Kulttuurikeskiviikko

kulttuuri Kirjoittanut Kulttuurialan yksikkö   blogissa Pieninkin yhteinen jaettava
Julkaistu 18.3.2012, klo 23:12

Joskus tulee häivähdys tunteesta niin kuin olisi nousemaisillaan johonkin uuteen tietoisuuteen, oivaltamaisillaan jotakin käänteentekevää, ymmärtämäisillään jotakin mitä ei ole oikeastaan tiennyt olevan olemassakaan. Inspiroivat asiat vievät lähemmäksi tuota tunnetta, joka tulee yllättäen ja häipyy juuri kun siitä on saamaisillaan otteen. Keskiviikko 14.3. oli juuri tuollainen innoittava päivä.

Aamun Kalevan alakerrassa Tanskan kulttuuriministeri Uffe Elbaek ja EU:n koulutuksesta, kulttuurista, monikielisyydestä ja nuorisoasioista vastaava komissaari Androulla Vassiliou kirjoittivat kulttuurista ja taiteista kriisistä selviämisen helpottajina: ”Euroopan kulttuurialasta voidaan ammentaa uskoa tulevaan, uusia ideoita ja talouskasvua. Meidän kaikkien on oltava taitavampia siinä, minkä taitelijat jo osaavat - on tehtävä parempaa tulosta pienemmin resurssein ja löydettävä uusia näkökulmia ja mielenkiintoisia uusia tapoja yhdistellä asioita. Taide on tapa ajatella ja työskennellä innovatiivisesti realiteettien puitteissa, ja se voi inspiroida kaikkia menestymään paremmin. Työpaikkojen määrä kasvaa luovalla alalla muita aloja nopeammin eli 3,5 prosenttia vuodessa, kun kokonaistyöllisyyden vuosikasvu on yksi prosentti. Taiteilijoilla on ainutlaatuinen kyky löytää kaoottisessa maailmassa uusia näköaloja ja luoda uskoa tulevaisuuteen.”

Päivän teema jatkui DiMeKe-hankkeen viimeisessä ohjausryhmän kokouksessa ja hankkeen tuotekehitysprojektien esittelytilaisuudessa Aalto-yliopistolla. DiMeKe - tuotekehitystä digimediaan on ollut työkalu yrityksille, joilla on tavoitteena kehittää tarinoista tuotteita tai tunnistaa ja löytää kerronnallisia menetelmiä yrityksen ja sen tuotteiden esittelyyn. Niin kuin elämässä muutenkin, DiMeKe-hankkeen toteuttamisessa on ollut omat ongelmansa, ja oli hienoa kuulla, kuinka hyvin hankkeen tavoitteet lopulta toteutuivat ja ylittyivätkin. Myös hankkeen näkymättömät seurannaisvaikutukset ovat arvokkaita: mediatuotantoyritykset ovat verkostoituneet, osaaminen on täydentynyt ja kansainvälinen toiminta laajentunut merkittävästi. Hankkeen aikana on suunniteltu käsikirjoittamisen koulutuksen ohjelma, jota voisi hyödyntää seuraavaksi.

Media Factoryssä pääsimme seuraamaan DiMeKen viimeisen kilpailun tuotekehitysprojektien esittelyä. Tuotteet olivat askel kohti sitä suurta tuntematonta: asiantuntemus, pitkäjänteinen kehittäminen ja taiteellinen tinkimättömyys yhdistettynä tieteelliseen tutkimukseen ja tekniseen asiantuntemukseen ihmetytti ja toi jopa kyyneleen silmäkulmaan. Antti Tenetzin Gaze Katse on taidetta ja tiedettä yhdistävä mediataideteos, jossa UBI-tietokoneeseen liitetyn kameran kuva muunnetaan jäljittelemään sovellusta käyttäen eläimen tapaa nähdä visuaalinen maailma. Käy katsomassa UBI-näytöltä, miten esim. hauki näkee sinut virtaavan veden läpi! Osuuskunta Warian Lukemattomia juttuja oli kerrassaan koskettava dokumentti radan toiselta puolelta. Siinä Meri-Toppilan geton asukkaat kertovat arjen hyvistä asioista, elämän kantavista voimista. Dokumentin on ohjannut ja leikannut Karoliina Niemelä ja kuvannut Pirjo Lempeä. Kannattaa käydä klikkaamassa myös näitä tarinoita UBI-näytöllä; kuulemisen arvoisia leikkeitä on 49 ja yksi kuolematon lause kuuluu: ”Kannattaa aina olla varaunelma kaiken varalta, jos varsinainen unelma toteutuu!”.

At Hand Movable Places -projektin (Heidi Tikka Media Productions) tavoitteena on mahdollistaa kosketukseen perustuvan vuorovaikutteisen installaation esittäminen julkisella paikalla. Tuotekehittelyn tuloksena voisivat esim. Stockmannin näyteikkunat olla tulevaisuudessa näyttöjä, joiden mallinukkeja tai muuta rekvisiittaa ohikulkijat voivat ohjailla koskettamalla. Pelottavaa? At Hand Taiteiden yössä 2010

Päivän viimeisenä yllätyksenä Blue1:n Dream-lehdessä oli juttu ”Artistic Oulu”. Otsikolla Oulu´s got culture kerrottiin, että siinä missä Oulu tunnetaan tieteen ja teknologian pohjoisena pääkaupunkina, se on myös taiteilijoiden, tanssijoiden, valokuvaajien ja muiden luovien alojen edustajien sulatusuuni. Englannin kielellä kerrottiin lastenkirjailija Myry Voipiosta, Star-elokuvateatterin Kari Kantalasta, Nuclear Night Clubista, Ville ja Vesa Rannasta, nuorista lahjakkuuksista Jaakko Mattilasta, Hannaleena Heiskasta ja Miki Liukkosesta ja tähtitornin kahvilasta. Merenrantakaupunki Oulun kerrottiin olevan parhaimmillaan kesällä. Sitä odotellessa.

Riitta Tötterström 18.3.2012

TÖTTÖRÖÖ! Varamies kehissä

soukkol Kirjoittanut Soja Ukkola   blogissa Laatuleipuri
Julkaistu 16.3.2012, klo 11:59

Johan tuli Varamiehelle homma. Pitäis kirjottaa elämän ensimmäinen bloki-teksti. Pyysivät, että kirjoittaisin siitä, miltä on tuntunut tulla taloon ja mikä on yllättänyt. Itse asiassa tulin taloon jo vuonna 2009, mutta tämä uusin keikka alkoi joulukuussa. Täällä Rehtorin toimistossa suunnittelijana ja laatukoordinaattorina toiminut Sari Ahvenlampi jäi virkavappaalle, joten tuuraajaahan siinä tarvittiin näitä hommia hoitamaan.

Ja hommia on kyllä piisannut. Ensimmäinen tehtävä oli ehkä työhistoriani raskain, ja sattui heti ensimmäiselle työpäivälle. Piti semmoinen noin kahdesta kolmeen metriä pitkä tukki ottaa syliin ja heittää niin pitkälle kuin sai. Ensin ote lipesi, mutta lensihän se sitten usiamman metrin. Että ihan tyytyväinen sai olla siihen suoritukseen.

Seuraavat tehtävät ovatkin sitten olleet huomattavasti kevyempiä. Kaiken maailman raportointia ministeriöön, suunnitelmien lukemista, kirjoittamista ja kommentoimista, eri asioiden ja tapahtumien koordinointia. Erityisesti olen tuota teekooii-puolta (tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta) katellut. Ja pähkäilyä. Sitä olen harrastanut aika paljon. Sitä harrastin jo yksikössä toimiessani, kun välillä mietin, mistä nämä kaikki määräykset, toimeksiannot, pyynnöt, ohjeet yms., yms. tulevat. Ja vastaushan oli: hallinnosta.

Että sitä samaa olen täällä pohtinut: mistä näitä tulee. Kun paljon niitä tulee tännekin. Ei niitä kaikkia yksiköille tulevia asioita oltukaan keksitty Rehtorin toimistossa. On ollut varsin mielenkiintoista olla osa laajaa toimijaverkostoa, kun aiemmin olen tutkinut niitä. Joku tarvii vaikkapa jotain selvitystä jossakin ja sitten selvitetään, mistä ja keiltä selvitys saadaan. Ja yleensä koko selvitystä ei saada yhdeltä henkilöltä ja yhdestä paikasta, vaan kasataan tuolta ja täältä. Ja deadlinehan on yleensä ”eilen”. Ja siitäkin olen yllättynyt, että ite asiassahan paljonhan hallinnossa tehhään hommia, jotka sitten eivät jää yksiköissä tehtäviksi.

Jonku kyselyn (tiiättehän te ne kyselyt…) tuloksena saatiin, että hallinnon kieli olisi vaikeasti ymmärrettävää. Minusta se ei ole. Pistää vaan peräkkäin sanoja rategia, rosessi, kesu ja muutos. Niin ymmärretyksi tulee. Oikein tai väärin, niin ymmärretyksi kuitenkin.

Työolotutkimukset osoittavat, että ihimisillä olisi vähentynyt työn mielekkyyden kokemus. Sitä voikin pohtia, mistä jokaisen työn mielekkyys syntyy ja koostuu. Itselleni se syntyy kehittämisen ja eteenpäin menemisen tunteesta. Ellei niitä ole, ei työni ole mielekästä. Lisäksi tarvitsen perusteet, miksi jotain tehhään. Tai jätetään tekemättä. Mielekkyys voi syntyä myös pienistä asioista. Tuntui hyvälle, kun uusi työkaverini sanoi: ”Mukava, kun oot tullut tänne”. Ihimiselle on tärkeää myös tietää, miksi hän työtään tekee. Vaikkakin Varamiehenä, toivon työpanoksellani olevani tukemassa sekä yksiköissä tehtävää toimintaa että koko Oamkin kehittymistä.

Putouksen Varamies poistui jo näyttämöltä, mutta tämä Varanainen jatkaa vielä syksyyn,

Soja Ukkola

Liikuttava Heiaheia!

ssavolai Kirjoittanut Sanna Savolainen   blogissa Rohkeasti kirjasto
Julkaistu 16.3.2012, klo 10:20

Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun kirjasto heitti vuoden alussa haasteen kaikille ammattikorkeakoulukirjastolaisille lähteä liikkumaan heidän kanssaan. Liikuntasuorituksia kirjataan HeiaHeia.com -verkkopalveluun, jossa on helppo kannustaa ja innostaa tovereita liikunnan merkeissä.

Myös Oamkin kirjastolaiset päättivät ottaa haasteen vastaan ja keräsivät porukan kansaan. HeiaHeiaan perustettiin oma ryhmä. Ryhmän nimeksi annettiin raflaavasti Oamkin kirjasto. No, nimestä huolimatta tosikkomielellä tässä ei olla liikkeellä, vaan tavoitteena on hakea hyvää oloa ja jaksamista itselle. Jokainen on asettanut itselleen omat tavoitteensa: joku haluaa liikkua säännöllisemmin, joku toinen taas muistaa, minkä verran on liikkunut - siis ”Rakas liikuntapäiväkirja...” Projekti onkin alkanut mukavasti, sillä liikuntasuorituksia on kertynyt HeiaHeiaan tasaiseen tahtiin.

Jännä juttu, että joskus se pieni motivaattori, joka saa liikkumaan enemmän, voi olla vaikka sosiaalinen tekijä. Kavereiden tsemppaus innostaa itseäkin liikkeelle. Jos kaverit eivät ole se liikkeelle paneva voima, ehkä syynä onkin, ettei halua nähdä monta mustaa palloa omalla kohdalla. Näin joka viikko pitää kerätä edes jokunen merkintä HeiaHeiaan. Siispä siinä on syy lähteä esimerkiksi hiihtämään tai kävelylle, tai ehkä testata jotain itselle aivan uutta lajia. HeiaHeiasta uusia lajeja kyllä löytää! Niitä voi sitten lähteä kokeilemaan, jos hiihto tai kävely ei ole oma juttu tai muuten haluaa vaihtelua.

Loppujen lopuksi liikuntaa kertyy myös arjessa huomaamatta, kun kerrankin jättää auton kotiin ja lähtee liikkeelle vaihteeksi kävellen tai pyörällä. Tai kun päivänokosten sijaan lähteekin nauttimaan lisääntyvästä auringonvalosta ulos. Ja kaikkihan tietävät, että shoppailu ja siivous ovat myös tehokkaita urheilulajeja...

Ja onhan liikunnalla ihan tutkittuja vaikutuksia terveyteen ja työhyvinvointiin. Siis itseään rasittamalla töiden jälkeen saa lisää energiaa seuraaville työpäiville. Kieltämättä kuulostaa aavistuksen hullulta ajatukselta, mutta niin väittää mm. Työterveyslaitos.

Oman lisääntyneen liikkumisen myötä myös liikunnallinen lukeminen on alkanut kiinnostaa enemmän. Oamkin kirjastoista löytyy myös paljon mielenkiintoisia teoksia luettavaksi. Esim. Riku Aallon kirjoja löytyy vino pino, samoin kirjallisuutta kaikesta kuntoliikunnan ja kilpaurheilun väliltä.

Liikunnan iloa kaikille toivotellen
Sanna Savolainen ja Teija Harju

« Edellinen 1 ... 257 258 259 260 261 262 263 264 265 266 267 ... 353 Seuraava »