HUOM! Olet Oamkin vanhassa blogissa. Siirry uuteen blogiimme tästä »
Oamkin blogeja

« Edellinen 1 ... 190 191 192 193 194 195 196 197 198 199 200 ... 353 Seuraava »

Mika Waltari: Suuri illusioni (1928)

kir9sn Kirjoittanut Lukeminen kannattaa aina   blogissa Kirjavinkit
Julkaistu 1.3.2013, klo 00:18

Suuri illusioni on Mika Waltarin esikoisromaani, joka käsittelee nuoruutta ja rakkauden illuusion särkymistä.  Romaanissa seurataan nuorta toimittaja Hartia, joka tavattuaan vanhan tuttunsa lähtee tämän kanssa viettämään iltaa taiteilijapiirien suosimaan paikkaan. Siellä Hart tapaa kauniin, vastustamattoman ja elämää nähneen  Caritasin sekä  Hellaksen, katkeran ja kylmäkiskoisen kirjailijan,  jotka jostakin syystä näyttävät vihaavan toisiaan.  Hart ihastuu Caritasiin ja tutustuu Hellakseen tämän töykeydestä huolimatta. Käy ilmi, että Hellaksella ja Caritasilla on yhteistä menneisyyttä josta nykyiset kireät välit johtuvat. Näin alkaa omanlaisensa kolmen ihmisen välinen suurien tunteiden piirileikki halki 1920-luvun Helsingin, Pariisin ja Saksan.

Kuten monilla kirjailijoilla on tapana, myös Waltari arvosteli  iäkkäämpänä omaa nuoruudentyötään. Hän kuvasi esikoisteostaan lapsekkaaksi, kehittymättömäksi ja sentimentaaliseksi. Kirjan ansioiksi hän laski muun muassa sen, että se kertoo jotakin omasta ajastaan. Waltari on 19-vuotiaalle itselleen turhan ankara, mutta teoksen aikalaiskuvauksen mielenkiintoisuudesta on helppo olla samaa mieltä. Etenkin se, kuinka junassa matkustava saksalaisnuorukainen ponnekkaasti vakuuttaa asiaa epäilevälle Hartille, ettei Saksa tulisi enää sotimaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen on historian valossa mielenkiintoinen pala omaa aikaansa.

Pieni varoituksen sana lienee paikallaan. Romaanin käsitellessä 1920-luvun nuoria ja kiihkoisia intellektuelleja joille verbaalinen briljeeraus on pyhä velvollisuus ja elämäntehtävä, voi varautumattomalle nykylukijalle romaanin liioittelevan älyllinen keskustelukulttuuri olla paikoittain liikaa.

- Teppo R.

Soijaa pukkaa

osako Kirjoittanut osako   blogissa Haikuja kellarista - Oamkin opiskelijakunta OSAKOn blogi
Julkaistu 28.2.2013, klo 23:15

Kulunut viikko on ollut jälleen opiskelijakuntamaisen monimuotoinen, on koettu riemun hetkiä, tavattu mielenkiintoisia ja tärkeitä henkilöitä, pelätty pahinta ja toivottu parasta. Perjantaina 22.2. vietettiin paikallisen sisarjärjestömme Oulun yliopiston ylioppilaskunnan vuosijuhlia, mukana juhlimassa oli myös OSAKOn edustajia. Paljon onnea OYY! Lauantaina veimme toisen ryhmän kansainvälisiä opiskelijoitamme perehtymään pilkkimisen saloihin. Asia noteerattiin myös Kalevassa ja jutun nettiversion pääset vilkaisemaan täältä.

Uusi viikko alkoi toiminnallisissa merkeissä kun vuorossa oli toista kertaa järjestetty hankifutisturnaus. Itse en valitettavasti kerinnyt käymään paikanpäällä todistamassa tätä tapahtumaa, mutta hauskaa oli kuulemma ollut, kuten pitääkin. Koulutusalajärjestöjemme järjestämillä jatkoilla oli ollut teknisiä ongelmia saunan lämpenemisen kanssa, tai oikeastaan sen lämpiämättömyyden takia.

Keskiviikkona saimme kylään toimistollemme vaikuttamisen kannalta tärkeitä vieraita, kun kaupunginjohtaja, valtuuston puheenjohtaja ja kaupungin hallituksen puheenjohtaja kävivät juttelemassa ajankohtaisista asioista. Tuokion aikana kerkesimme mm. muistutella vieraitamme kunnallispoliittisen ohjelmamme tavoitteista ja keskustella tulevan Oamk Oy:n hallituksen kokoonpanosta. Jälkimmäisestä asiasta julkaisimme kannanoton.

Viikon sydämientykytykset on tarjonnut eduskunnan käsittelemä lukukausimaksuasia ja alkanut hallituspuolueiden puoliväliriihi ja seuraavina viikkoina tehtävät ratkaisut opintotuen kannalta.

Päivän suuri uutinen opiskelijakortin tulevaisuutta ja kortin mahdollisuuksia koskien oli tämä.

 

 

Väsynyt haiku

Väkisin väännettykin

Nyt ei vaan pysty

 

Tapio Korhonen, pääsihteeri

Maakuntamatkailua, eli ristus, mikä reissu

m9wada00 Kirjoittanut Daniel Wallenius   blogissa Ikiliikkujan päiväkirja
Julkaistu 28.2.2013, klo 21:59

Tämä on ollut sangen mielenkiintoinen päivä. Pitkästä aikaa tuntuu siltä, että minusta ei olekaan vielä tullut tylsä aikuinen, vaan elämällä on silti hauskoja pieniä yllätyksiä annettavanaan. Näillä yllätyksillä en tarkoita ovelta löytyviä koiranpentuja, vaan sitä, että edes joskus on yhtä surrealistinen olo kuin olisi elokuvissa.

Aloitin aamuni koululta. Osumalla oli tänään tanssikeikka ja hoidin vielä viimeiset paperit kuntoon aivan keikan kynnyksellä. Yhdeksältä olin jo töissä tekemässä normaalimittaista työpäivää eräälle paikalliselle sanomalehdelle. Iltapäivällä oli tentti. En ollut jaksanut lukea riviäkään, mutta olin silti sopinut työnantajan kanssa, että saan livahtaa välillä tenttiin ja jatkaa sitten jäljellä olevan työpäivän loppuun.

Ainakin osasin vastata johonkin, vaikka en lukenut. Tuli tosin hieman rikollinen olo: Minä olen se kultapoju, joka säntäilee lukioissa ja messuilla esittelemässä Oamkia ja jonka tekemisistä puhutaan yksikön Ruotsin vierailuja myöten. Sitten heitän opiskelut kokonaan läskiksi. Selitys on tosin hyvä. Tämä viikko on ollut niin täynnä töitä ja tanssia, ettei opiskeluun voi riittää täysiä paukkuja.

Kaksi luokkakaveria päätti yllättää minut tentissä antamalla minulle lahjan. Se osoittautui keltaisiksi aurinkolaseiksi. Nyt voin olla aurinkoinen ympäri vuoden!

Illalla houkuttelin Facebookista yhden tutun tulemaan auton ja kaapeleiden kanssa käynnistämään Volvo, jonka akku oli vihdoin loppunut talviteloilla. Kaivoin auton lumen alta ja pistimme sen käyntiin. Päätin ajaa sen kunnolla lämpimäksi ja suuntasin Kajaanintietä Muhokselle suunnitelmissani jatkaa sieltä Ylikiiminkiin ja kaupan ja Alkon kautta kotiin.

Ylikiimingissä päätin sitten uteliaisuudestani kääntyä oikealle vasemman sijaan uskoen, että lopulta päädyn Kuusamontielle. Sitten tuli kyltti, jossa luki Pudasjärvi 73. Totesin, että auts. Seuraavat ikuisuudelta tuntuneet kilometrit olivat mutkittelua kapenevalla ja puolijäisellä tiellä. Ajo oli vastaantulijoiden ja mutkien jälkeen melkoista kaasua-jarrua-meninikiä.

Pääsin kuin pääsinkin jonkun Jolos-nimisen kylän kautta Kuusamontielle. Laskin, että minun täytyisi pian tulla Kiiminkiin (kyttään yhä kunnanrajoja), mutta Kiimingin taajamaan päästessäni aloin ihmetellä, kun rajaa ei ollut näkynyt. Vasta siinä vaiheessa muistin, että meillähän on uusi Oulu, ja päätin lähteä katsomaan, mitä on paikassa nimeltä Yli-Ii, sillä sinne en ole viiteentoista vuoteen eksynyt.

Olin taas jossain kapeassa ja mutkittelevassa uomassa hankien halki. Yli-Iissä ei ollut mitään ja kello lähestyi kahdeksaa. Päätin käydä Iissä Alkossa ja lähdin taas yhtä mutkittelevaa kinttupolkua eteenpäin. Huomasin, että pitkän ajamattomuuden jälkeen olin unohtanut maantielaivani mitat. Olin koko ajan joko keskellä tietä tai puoliksi ojassa. Viimeinen matkashokki koitti hieman ennen Iitä, kun näin kyltin "Erittäin vaarallinen risteys!" ja tajusin jonkun rakentaneen kivimuurin keskelle tietä.

Eihän se lopulta mikään kivimuuri ollut, vaan täysin järjettömässä kulmassa muuhun tiehen nähden oleva upea vanha rautasilta, jonka yläkannella kulki rautatie. Matelin siltaa pitkin toiselle puolella ja lopulta olin Iissä ja uskoin saavani synttäriskumpat ja booliainekset huomiselle ostettua.

Virhearvio. Puoli Iitä oli pimeänä, mukaan lukien se kauppa, jossa Alkon piti olla. Myös kaikki alueen katuvalot olivat pimeinä. Ajoin Kärkkäiselle tankkaamaan, koska bensatankki oli melkein tyhjä. Viereisellä pumpulla tankkasi itsekseen monotonisella äänellä jollottava mummo, joka välillä tiiraili minua pullonpohjalasiensa läpi suu auki. Menin sisälle hakemaan ruokaa. Siellä oli mies, joka puhui pelikoneelle ja satunnainen määrä muuta väkeä, joka tuijotti minua suu auki tyhjyyteen katsoen. Ensin luulin sen johtuvan vaatteistani, mutta sitten tajusin, ettei minulla ole edes keltaista toppatakkiani, vaan tylsän harmaa villakangastakki. Otin ruokani ja juoksin, sillä minusta näytti vakaasti siltä, että zombit olivat juuri aloittaneet hyökkäyksen maahan siitä paikasta, jonka nimi oli kaikkein yksinkertaisin piirtää.

Selvisin tästä viikosta. Reilun kahden tunnin päästä voin kai kutsua itseäni 24-vuotiaaksi. Jos olisin huumekoukussa oleva kuuluisa rokkari, minulla olisi noin kolme vuotta elinaikaa. Onneksi en ole.

Marilyn Kaye: Valitut

kir9sn Kirjoittanut Lukeminen kannattaa aina   blogissa Kirjavinkit
Julkaistu 28.2.2013, klo 18:38

Marilyn Kaye on mielestäni taitava nuortenkirjojen kirjoittaja. Hänet tunnetaan parhaiten Replica-kirjasarjasta, joka on myös mielestäni lukemisen arvoinen. Esittelen kuitenkin uudemman Valitut-kirjasarjan. Vaikka sarja onkin suunnattu nuorille, sen lukemisesta voi nauttia aivan yhtä lailla hieman vanhempikin, koska mielestäni juoni on hyvä ja ennalta-arvaamaton. Lukemista ei häiritse edes se, että sarjan hahmot ovat yläkouluikäisiä.

Meadowbrookin yläkoulussa on niin sanottu valittujen luokka. Luokkaan kuuluu yhdeksän nuorta, joilla kaikilla on jokin yliluonnollinen erityiskyky kuten tulevaisuuden ennustaminen tai katoaminen. Vain harvat ja valitut tietävät oppilaiden kyvyistä. Luokan opettaja Madame haluaa opettaa valittuja ymmärtämään omia kykyjään ja yrittää opettaa heitä käyttämään niitä hyviin tarkoituksiin. Hän haluaa myös suojella näitä erityiskykyisiä oppilaita ihmisiltä, jotka haluaisivat käyttää hyväkseen valittujen kykyjä. Ensimmäisessä sarjan osassa käykin ilmi, että joku yrittää hyötyä valituista ja epäilyttävien tapahtumien vyyhti alkaa muotoutumaan.  Seuraavat kirjat jatkavat jännityksen kasvattamista ja tapahtumien syyt purkautuvat pikkuhiljaa kirjasarjan edetessä...

Sarjaan on ilmestynyt tähän mennessä yhteensä kuusi kirjaa, joista kolme ensimmäistä on suomennettu. Koska valittujen luokalla on yhteensä yhdeksän oppilasta, voisi olettaa, että lisää on luvassa ainakin vielä seuraavat kolme kirjaa!

-Annika R.

Työikiliikkujan paluu

m9wada00 Kirjoittanut Daniel Wallenius   blogissa Ikiliikkujan päiväkirja
Julkaistu 27.2.2013, klo 17:50

Viimeinen viikko on ollut elämäni kaoottisin pitkään aikaan. Mieleen tulevat jälleen kevään 2011 hetket, kun onnistuin tekemään viikossa 80 tuntia töitä ja bilettämään kolmesti siinä lomassa. Nyt, kun katselen kalenterimerkintöjäni viime viikolta, huomaan, että minulla on ollut pahimmillaan kolme kalenterimerkintää päivässä päällekkäin, ja muistutuksia soittaa ihmisille, joista en edes enää muista, keitä he ovat.

Heräsin keskiviikkoaamuna aikaisin kirjoittamaan lehtijuttuja. Puolenpäivän maissa jatkoin Osakon toimistolle pitämään uudelle hallitukselle koulutusta Osakolaisen tekemiseen. Kävimme parin tunnin aikana läpi 27-sivuisen tyylikirjan keskeisine lehdentekokäsitteineen ja tyylisääntöineen. Sitten suunnittelimme Osakolaisen vappunumeron. Tilaisuuden jälkeen tuli palautetta, että minun pitäisi harkita opettajan uraa, sillä pedagogisesti koulutus oli hyvä. Päätin ottaa asian alitajuntaani, sillä olen nähnyt painajaisia siitä, että työskentelen opettajana, koko viikon.

Keskiviikkoiltapäivänä olisi ollut ympäristötiimin kokous, mutta sen päälle olin buukannut juttukeikan. Ohi siis ja haastattelua tekemään. Illalla ehdin mystistä kyllä mennä balettitunnille oikomaan jumittuneita jäseniä. Selvisin kotiin vasta kymmenen maissa, sillä kävin baletin jälkeen kahvilla naapurissa asuvan journalistin luona.

Torstaiaamu alkoi haastattelulla ja jatkui asiakaslähtöisen mediatuotannon kurssilla. Ehdin tunnin aikana käydä opettajamme kanssa kiivaan väittelyn ammattietiikasta, ilmaisesta harjoittelusta ja lukujärjestyksen noudattamista, ennen kuin poistuin drama queenin lailla projektipalaveriin. Palaverin jälkeen esittelimme asiakaslähtöisen mediatuotantomme siihenastiset tulokset ja lompsin oikeustiedon tunnille.

Tunti jäi kesken, sillä ruokapalveluntarjoajamme Sodexo oli sopinut neljäksi tapaamisen. Minut ja useampi muu aktiivi oli kutsuttu Sodexon Oamkin toimipisteiden henkilökunnan kanssa kokkaamaan keittiömestareiden johdolla. Teimme quesadilloja, pihvejä juustoperunoilla ja suklaamoussea. Söimme ja joimme itsemme ähkyiksi ja lähdimme neljän muun koulutusalajärjestöaktiivin kanssa jatkamaan iltaa. Lopulta löysimme itsemme Dionen tanssilattialta kokkihatut päässä kertomassa kaikille kolmelle muulle asiakkaalle, että olemme vastavalmistuneita ravintolakokkeja.

Perjantain olin jälleen varannut juttujen kirjoittamiseen. Illaksi erehdyin Kaarleen erään tuutoroitavan kanssa. Lauantaina tein kolme juttukeikkaa ja lähdin shoppaamaan. Tarkoituksenani oli ostaa Amelie DVD:nä, mutta sitä ei löytynyt. Lohduttauduin Stephen Kingin aikamatkakirjalla ja Italian alkeiskurssilla: päätin vihdoin opiskella isieni kielen.

Illalla lähdimme erään teekkarikaverin kanssa jättämään jäähyväisiä Linja 25:lle. Jotenkin ihmeen kummassa päädyimme Caioon laulamaan Karaokea. Esitin korviahuumaavat tulkinnat Vanhoista pojista viiksekkäistä sekä Yön Parrasvaloista. Sitten matka jatkui Paloaseman kautta kotiin.

Sunnuntai oli budjetoitu kirjoittamiselle, mutta päätin avata Stephen Kingin. Noin 860 sivua myöhemmin tajusin, että kello on puoli kaksitoista yöllä. Aloin tehdä töitä ja pääsin nukkumaan kahdelta. Työnteko jatkui aamulla, joten skippasin aamutunnit. Viimeistelin ja palauttelin juttuja koko pitkän päivän ja hoidin samalla Osuman vakuutusasioita. Iltapäivän äänityön kurssin käytin edelleen juttujen viimeistelyyn Viimeistelin tavaraa koko illan ja vähemmän yllättäen tein hommia kahteen asti, alettuani kirjoittaa seuraavana päivänä palautettavaa elokuva-analyysiä.

Seuraavana aamuna otin univelkoja pois, sillä päivä alkoi työkeikalla puolen päivän aikaan. Kävin eräässä oululaisessa lukiossa esittelemässä Kulttuurialan koulutusta dioin, videoin ja kaunein sanoin. Iltapäiväksi palasin tunnille ja tajusin kauhukseni, että meillä on torstaina koko lukuvuoden ensimmäinen tentti. Se ei menoa haitannut, sillä kirjoitin elokuva-analyysiä loppuun koko tunnin. Tultuani discotunnin jälkeen kotiin, aloin viimeistellä asiakasprojektin 23-sivuista projektisuunnitelmaa. Olin jälleen valmis joskus keskellä yötä, vähemmän yllättäen.

Tänä aamuna lähdin jälleen samaan lukioon pitämään luentoa. Sieltä säntäsin myöhässä rekrytoimaan uusia jäseniä Osumaan. Rekrytoimme muutaman tunnin aikana kymmenkunta uutta jäsentä ja napsimme kymmenien kiinnostuneiden yhteystietoja. Iltapäivän tunnit oli onneksi joku perunut, sillä rekrysin osumalaisia, tein haastatteluja ja yritin säätää yhtä Osuman huomisen tuotantoa paperiasioiden osalta toimitusjohtajamme kanssa kuntoon. Seuraavaksi vuorossa Tanssia-näytös.

Jos selviän 24-vuotiaaksi asti, eli perjantaihin, niin lupaan tehdä jotain repäisevää. Kun ei oikein muuten tule koskaan...

« Edellinen 1 ... 190 191 192 193 194 195 196 197 198 199 200 ... 353 Seuraava »