HUOM! Olet Oamkin vanhassa blogissa. Siirry uuteen blogiimme tästä »
Oamkin blogeja

« Edellinen 1 ... 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 ... 353 Seuraava »

Akun latauksia.

l1saak00 Kirjoittanut Aku   blogissa Alan agrologiksi
Julkaistu 27.2.2014, klo 18:37

Minä olen Aku. Olen 23-vuotias ukkeli ja omasta mielestäni ainakin hulvattoman hauska tyyppi. Opiskelen kolmatta vuotta maaseutuelinkeinoja Oulun ammattikorkeakoulussa ja ennen kuin tämä alkaa enemmän muistuttaa huonoa työhakemusta, haluan kertoa, että kasvatin viime kesänä kalkkunoita.

 

Olin siis kesällä harjoittelussa ja siinä tarjoutui samalla mahdollisuus moiseen. Se oli lystiä. Kalkkunoilla on paljon huumorintajua!

Haluanko minä sitten tulevaisuudessa kasvattaa kalkkunoita? Kyllä varmaan, mutta haluan myös paljon muita eläimiä. Ongelmana on tietysti se, että jollain ne eläimetkin pitää maksaa. En halua olla maanviljelijä, mutta maaseutu ja järvet ja joet ja metsiköt ja pajunkissat kiinnostavat, joten jotain työtä näiden parista olisi kiva saada. Tyypillinen työ agrologille voisi olla EU-tarkastajan tai maatalousneuvojan virka, mutta itse haluaisin työskennellä vaikka jonkin sortin maaseudun kehittäjänä tai vaikka potaatin myyjänä torilla. Tärkeintä on, että saan tehdä semmoista työtä josta tykkään.

 Tänne blogiin aion sitten jatkossa kirjoitella kaikenlaista aiheesta ja aiheen vierestä. Toivottavasti ajatus lentää. Tai no kyllä kai se lentää.

Morot tiskiin tältä erää!

Rupsahda rauhassa Rakkaani

laatuleipuri Kirjoittanut Vieraileva leipuri   blogissa Laatuleipuri
Julkaistu 25.2.2014, klo 10:14

Oulun ammattikorkeakoulu Oy:llä (Oamk) on kustannusvaje. Sama kustannusvaje vaivaa myös Suomen valtiota. Kun Oamkin pitäisi säästää vuodessa noin kolme miljoona euroa, vastaava summa Suomen valtiolla on noin 3 miljardia euroa. Oamkin kustannusvaje on pitkälti seurasta Suomen kustannusvajeesta, sillä pääosa Oamkin rahoituksesta tulee valtiolta Opetus- ja kulttuuriministeriön kautta. Runollisesti ilmaistuna voisi asian ilmaista seuraavasti: Suomi-valtamerilaivan aiheuttamat taloudelliset jälkimainingit heiluttavat Oamk-jollaa niin pahasti, että Oamk-jollan kyydistä mahdollisesti tippuu vuoden sisällä kymmeniä ihmisiä.

Oamk Oy:n hallitus on päättänyt, että kustannusvajeesta on päästävä nopeasti eroon parempi kertarutina kuin ainainen kitinä –periaatetta noudattaen. Taloutta pyritään sopeuttamaan monella eri rintamalla. Koska henkilöstömenot ovat Oamkin talouden suurin menoerä noin 70 % osuudellaan, kohdistunevat tulevat sopeuttamistoimet erityisesti henkilöstömenojen vähentämiseen. Osakeyhtiössä on helpompi vähentää henkilöstöä taloudellisiin ja tuotannollisiin syillä kuin kunta- tai valtiosektorilla.

Vaikka Kalevan päätoimittaja kirjoitti jokin aika sitten sunnuntain kolumnissaan Oamkissa käynnistettäviä yhteistyöneuvotteluja aamukahvit kurkusta pöydälle –uutiseksi, niin ei tarvitse palata kuin 1990-luvun alkuun, jolloin oli monella tapaa vastaavanlainen tilanne.

Itselläni on henkilökohtaisia kokemuksia tuosta ajasta ja sattuneesta syystä nuo ajat ovat viime aikoina muistuneet mieleeni. Työskentelin tuohon aikaan samassa rakennuksessa kuin nykyisin eli Professorintien kampuksella, joka silloin tunnettiin paremmin Oulun terveydenhuolto-oppilaitoksena. Olin tullut taloon töihin vuoden 1990 tammikuussa epäpätevänä tuntiopettaja. Opetin luonnontieteellisiä aineita, kuten anatomiaa ja fysiologiaa, mikrobiologiaa sekä kliinistä fysiologiaa.

Kun lama tuli, vähenivät opetustuntien määrät huomattavasti. Esimerkiksi luonnontieteellisten opettajien määrä väheni viidestä opettajasta kahteen parissa vuodessa. Kun opetushenkilökuntaa alettiin vähentää, oli yleisenä periaatteena, että aluksi saivat lähteä epäpätevät, määräaikaiset ja taloon viimeksi tulleet opettajat. Kuuluin tähän ryhmään, joten kohtaloni oli sinetöity. Tosin hankin pedagogisen pätevyyden 1992, mutta silloin oli jo liian myöhäistä.

Vaikka tiettyä periaatetta noudatettiin henkilöstövähennyksissä, oli kuitenkin joitakin epäpäteviä, määräaikaisia ja taloon viimeksi tulleita, jotka syrjäyttivät aikaisemmin taloon tulleita. Tällainen toiminta tuntui epäoikeudenmukaisilta niistä, joihin tämä kohdistui. Lisäksi irtisanomisuhanalaisten keskinäiset välit saattoivat kiristyä. Toisen ammattitaitoa saatettiin vähätellä ja omaa erinomaisuutta korostaa. Piikittelyä tapahtui myös kasvokkain.

Työstä lähtevälle on tärkeää, että häntä muistetaan, kun työt loppuvat. Muistaminen on merkki siitä, että sinun tekemääsi työtä arvostetaan. Itselleni ja muutamalla muullekin kollegalle muistaminen tapahtui osastonkokouksessa. Osastonjohtaja piti lyhyen puheen, antoi pienen lahjan (jota en millään muista, mikä se oli, mutta hyvin se mahtui käteen.) Muistan hyvin hänen lempeän hymynsä ja lämpimän kädenpuristuksensa. Lämmin käsi on aina parempi kuin kylmä käsi.

Olin viime joulukuussa eräässä Oamkin työryhmässä vierailijana. Eräällä työryhmän jäsenellä loppuivat työt joulukuun lopussa. Läksiäistapahtumassa mietin hiljaa mielessäni omaa vastaavaa tapahtumaa yli 20 vuoden takaa ja totesin, että ainakin tämän työryhmän esimiehellä on taito tehdä tällaisesta ikävästä tilanteesta lämminhenkinen, inhimillinen tilaisuus. Tämän hyvän käytännön voisi lisätä vaikkapa Oamkin laatukäsikirjan uuteen versioon.

Sellaistakin ihmeellistä tapahtui, että opiskelijalähetystö kävi yksikönjohtajan puheilla työsuhteeni jatkamisen puolesta, mutta laihoin seurauksin. Toinen solidaarisuuden osoitus oli myös se, että eräs minun jälkeeni tullut pätevä opettaja olisi pannut omat tuntinsa puoliksi ja antanut puolet tuntinsa minulle. Olisimme molemmat olleet silloin sivutoimisia tuntiopettajia. Tämänkin ehdotuksen yksikönjohtaja hylkäsi.

Lopuksi palaan blogini otsikkoon, jonka sisältö selviää tässä viimeisessä kappaleessa. Kun opetin toisella asteella, tapana oli koota yhteen luokkaan kaikki kansakoulunkäyneet. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että luokan oppilaiden keski-ikä oli 40-50 vuoden välillä. Eräs opettaja sanoi luokkaa mummeleiden luokaksi, itse kutsuin luokkaa rupsahtaneiden luokaksi jopa luokan edessä. Onneksi suurin osa luokan oppilaista oli sinut ikääntymisensä kanssa, mutta oli joukossa tietenkin myös muutama mielensäpahoittaja. Kun lähdön hetki koitti, sain heiltä seuraavanlaisen kortin:

 

 

Seppo Pakanen, suunnittelija, vs. laatukoordinaattori
Tietotuotantotiimi, IT-palvelut

 

Jää hyvästi, Ikiliikkujan päiväkirja

m9wada00 Kirjoittanut Daniel Wallenius   blogissa Ikiliikkujan päiväkirja
Julkaistu 25.2.2014, klo 01:28

Tässä se kolmen vuoden työn tulos nyt sitten on. Kuten lupasin, viimeisenä kirjoituksena toimittaja Daniel Wallenius haastattelee ikiliikkuja Daniel Walleniusta.

Hei Ikiliikkuja, miten päiväsi on sujunut?
"Hyvin, kiitos kysymästä. Kävin aamulla palauttamassa kirjoja koulun kirjastoon, tein ylipitkäksi venyneen työvuoron sanomalehdessä ja rakensin sieltä tultuani Pikkulaskiaisen laskuvälineen loppuun."

Kerrohan lisää laskuvälineestäsi.
"Tänä vuonna meidän on ihan pakko voittaa. Jos kulkupelin rakentamiseen on mennyt aikaa 9 tuntia, siihen on käytetty vasaraa, kumivasaraa, (kahta) rautasahaa sekä tavallista sahaa ja se sisältää kaksi rullaa jeesusteippiä, puoli pakettia nauloja, kolme ruuvia, leopardipussilakanan, pumpattavan lehmän, sohvatyynyjä, kaksi harjanvartta, palasiksi pistetyn trukkilavan ja Heli Huttusen pojan vanhat sukset, sillä ei voi hävitä. Minusta olisi pitänyt sittenkin tulla insinööri".

Mitä Ikiliikkujan päiväkirjalle tapahtuu?
"Finito. Tämä on ollut työn ja harrastuksen yhdistelmä jo kolme vuotta, eikä se siitä enää takaisin harrastukseksi muutu. Olen rakastanut tämän kirjoittamista, mutta jotenkin se pieni sisäinen piilodemarini kieltää tekemästä tätä ilmaiseksi. En myöskään jatka blogia toisessa osoitteessa, vaikka sitä hetken aikaa pohdinkin. Opinnot ovat niin lähellä loppuaan, että teemaa pitäisi muuttaa heti alkuunsa. Hieman harmittaa, että tämä loppui vain pari kuukautta ennen kuin olisin saanut jättää kunnolliset jäähyväiset."

Sanoit tosiaan, että olet blogannut kolme vuotta. Oletko kertonut kaiken?
"No en tietenkään. Alussa tuli kirjoitettua aika villiäkin settiä, mutta kun työt alkoivat yhä enemmän olla Oulussa, aloin kertoa yhä vähemmän sekoilustani, joka muuten oikeasti on jatkunut aivan samanlaisena näihin päiviin asti. Pääsääntöisesti tästä blogista on jätetty pois naisjutut ja lain sekä moraalin rajamailla tai sen tuollapuolen oleva toiminta."

Kerro jotain, mitä Ikiliikkujan päiväkirjan aikana on tapahtunut, mutta josta olet vaiennut.
"Kolmen vuoden aikana olen pyytänyt kolmea tyttöä ulos. Kahdesti olen saanut pakit. Tiedän, tuo oli aika kesyä, mutta en ole tällä hetkellä päissäni, joten minulla on itsesuojeluvaistoa. Ne asiat, joita täällä en ole kertonut ovat oikeasti aika pahoja. Niitä ei kerrota edes äidille. Se muuten soittaa heti tämän luettuaan ja kysyy, että mitä sinä poika olet tehnyt."

Mikä Ikiliikkujan päiväkirjan pitämisessä on ollut parasta?
"Esiin nousee kaksi asiaa. Ensimmäinen on se tunne, kun jotain ihan häröä on tapahtunut ja alan suunnitella, miten kirjoittaa sen blogiin. Toinen on ihmisten reaktiot, jotka ovat vaihdelleet suuresta huvittuneisuudesta täydelliseen järkytykseen. Yksi mieleen syöpynyt hetki oli se, kun tapasin tuottajaluokkani ensimmäistä kertaa rastibileissä ja yksi heistä huikkasi lukeneensa blogia koko kesän."

Paljonko päiväkirjallasi on ollut lukijoita?
"Se on vaihdellut hirveän paljon. Viime aikoina lukukertoja oli hieman yli sata. Kesällä 2011 yksittäisillä postauksilla oli jopa viisisataa. Se oli ihan hurja määrä."

Ikimuistoisin blogiin liittyvä hetki?
"Olin Kaarlessa erään naispuolisen kaverin kanssa ja huomasin vessasta tullessani, että joku keltahaalari teki vähän liian läheistä tuttavuutta. Kaveri viestitti katseellaan, että tee jotain. Otin kaverin kainaloon ja kysyin, haluaako hän juotavaa. Insinööri raivostui ja näytti siltä, että käy pian kimppuun. Koska tällä kertaa olin juonut itsesuojeluvaistoni, kysyin tyynen rauhallisesti, eikö hän tiedä kuka olen. Hän ei tiennyt, joten sanoin olevani Daniel Wallenius. Ikiliikkujan päiväkirjan ansiosta hän tiesi, rauhoittui ja lähti pois. Emme vielä tänä päivänäkään ymmärrä kaverin kanssa, miten en saanut turpaan."

Mikä blogin pitämisessä on ollut vaikeinta?
"Se, kun jotain ratkiriemukasta on tapahtunut, mutta siihen liittyy asioita, tapahtumia tai ihmisiä, jotka täytyy häivyttää taka-alalle. Silloin on vaarana, että kaikki hauskakin katoaa pois."

Mitä aiot seuraavaksi?
"Viimeistellä opinnäytetyön ja tehdä töitä. Olen hakenut maisteriohjelmiin Vaasan ja Tampereen yliopistoihin, joten ne ovat yksi vaihtoehto töiden ohella. Sitä ennen juhlitaan vielä yksi opiskelijavappu ja käydään Tukholmassa."

Ketä haluat kiittää?
"Ensinnäkin kaikkia lukijoita sekä jokaista ihmistä, joka tässä blogissa on joskus seikkaillut, tietoisesti tai tietämättään. Lisäksi tietysti iso kiitos niille tyypeille vipissä, jotka alun alkujaankin päästivät minut kirjoittamaan ja antoivat minun kirjoittaa lähes mitä tahansa. Viimeiseksi haluaisin kiittää bioanalyytikoita. Ilman teitä viimeinen vuosi olisi kieltämättä ollut kovin paljon tylsempi ja tapahtumaköyhempi ja tulevaisuus näyttäisi ihan erilaiselta. Suurin osa bioanalyytikoihin liittyvistä tarinoista onkin sitten valitettavasti sitä ei-julkaisukelpoista materiaalia."

Talviriemua taivaallista

l3ilai00 Kirjoittanut Aino Ilkka   blogissa Alan agrologiksi
Julkaistu 24.2.2014, klo 21:56

 

Kotkantien luonnonvara-alan yksikössä on kynät suhisseet ja näppäimet näpsyneet viime viikkoina. Kovasti on aherrettu hiihtoloma horisontissa häämöttäen, on kirjoitettu raporttia jos toistakin, laskettu matematiikkaa, etsitty harjoittelu- ja kesätyöpaikkoja ja juotu litrakaupalla kahvia.
 
No, ettei nyt aivan liioitellun ahkeralta kuulostaisi niin myönnettäköön, että on sitä pidetty hauskaakin. Viime viikon torstaina luonnonvara-alan koulutusalajärjestö Luva ry ja kulttuuriopiskelijoiden Kultti ry järjestivät mahtavaakin mahtavamman Paskiaisriehan (joka siis muistutti hieman laskiaisriehaa). Tarkoituksena oli kilpailla 2-4 hengen joukkueissa aikaa vastaan kvartettisuksilla, ja sen jälkeen laskea hurja mäki omatekoisella laskuvälineellä. Luva otti hurjassa mittelössä kaksoisvoiton; Spidermans voitti nopeudessa ja Lost Lestadios nahkaruoskineen oli muuten vain paras. Myös alastomin joukkue palkittiin, mutta kyseinen joukkue ei tällä kertaa tullut Luvalta.

Mäenlaskun jälkeen siirryimme Pikisaareen juomaan lämmikettä ja syömään laskiaispullia. Janoisimmat jatkoivat vielä iltaa Snooker Timessa biljardista ja kylmästä tuopillisesta nautiskellen.

Viimeiset päivät ennen hiihtolomaa painetaan antaumuksella. Meillä ykkösillä olisi edessä vielä pari tenttiä, raporttien viimeistelyä ja seminaariesityksiä. Hiihtoloma-fiilis on kylläkin jossain kaukana, sillä ulkona on viisi astetta lämmintä ja vettä polvenkorkeaudelta. No mutta, ainahan sitä voi vesihiihtää?

 

Vuoden 2014 paskiaisriehan nopein joukkue, Spidermans!
Vuoden 2014 Paskiaisriehan nopein joukkue, Spidermans!
 
 
 
 
 
 

Castle Thingy

tuomas Kirjoittanut Tuomas   blogissa Catching the Rainbow
Julkaistu 24.2.2014, klo 00:39

So my parents were visiting me a little while ago. While here we visited the Nottingham Castle. Ok it’s not like you imagine an old timey English castle to be, but it’s still a castle.  The building is more of a manor house that was built on the ruins of a medieval castle. Now it’s used as a museum and art gallery.

Even thou the building is maybe little underwhelming, the yard and the view from there is great. The castle is placed on a hill very near to the city center so it seems to be a popular visiting place for tourists and locals during not rainy days. For us the weather was fairly good with no rain, but some strong ass winds.

These are my parents photos so that is the reason why you will see my face all around them.

 

Parents visiting. Here's the man with loving mama

Kinda like Father like son. Here is some target practise for Robin Hood.

Statue of little John a supposed assosiate of mr Hood.

 

Views are great as you can see pretty much all of the central Nottingham from the hill top.

 

Inside the castle the exhibitions are a bit weird. By this I mean there are so many kinds of random exhibitions that don’t really seem to fit. The exhibitions don’t focus really hard on Nottingham itself more just what the Kingdom was doing where and when and what part the folks of Nottingham played in it. Lots of military porn was on display and the other big exhibition was about the industrial revolution. Fairly fun stuff, but who actually wants to listen to a 10 minute track of the sounds of making steel. Just saying. At the end there was a Robin Hood area which was pretty disappointing. Too much of a kid’s thing. I don’t really know what to think about the whole Robin Hood mythology. It’s all fun and games, but when I look at the shit they are whoring out to people with the image of Robin Hood. Pisses me off.

 

Dem red coats

I do not approve of this crap

Trust me i'm a professional.

 

After going through the castle we headed a little down the road where the “oldest” inn in England is. Ye olde trip to Jerusalem. It’s a fun little place that is build into the walls of the castle and it extends little in to the natural caves that go under the city. Sorry for not having any pictures from inside, but there will be some in the future, so stay tuned. Man I am good at selling stuff.  That’s pretty much enough and done for this blog and out of order this sentence might be.

The supposedly oldest pub in England. Still a very cool and unique place. Pics from inside will come later.

« Edellinen 1 ... 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 ... 353 Seuraava »