1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 ... 293 Seuraava »

Vieläkö hehkun?

liike Kirjoittanut Liikkeessä   blogissa Liikkeessä
Julkaistu 26.8.2016, klo 14:17

Osallistuin eilen NortherGlow 2016-seminaariin, jossa oli lukuisia hyviä puhujia digitalisaatioon ja liiketoiminnan kansainvälistymiseen liittyen. Ensimmäinen puhuja Eric ”Mean Melin” Melin  AirGuitar show – reveal your own process sai innovaatiosolut heräämään ja aloitti energisoivasti seminaaripäivän. 5G ditalisaation veturina puolestaan suuntasi tehokkaasti katseita kohti tulevia vuosia.

Siili Solutionsin Seppo Kuulan esityksestä jäi mieleeni hänen joltain lainaama ajatus siitä, että yritys pitäisi nähdä koiravaljakkona, jossa aina jonkun koiran on saatava levätä välissä. Voisiko tätä ajatusta soveltaa OAMKin tutkinto-ohjelmien kehittämisessä?

Muina menestymisen tulijalkoina Kuula mainitsi digitaalisen vallankumouksen myötä keskittymisen palveluihin, yhdessä luomisen (co-creation) ja virtaviivaistamisen (lean-ajattelu). Tässä kohdassa ajatukseni risteili ops-työhön. Eiköhän mekin satsata oikein kunnolla siihen, että uudet opetussuunnitelmat tehdään yhdessä opiskelijoiden, yritysten ja muiden organisaatioiden edustajien kanssa?

Bisnesenkelin & menestyneen kasvuyrittäjän Kim Väisäsen puheenvuorosta mieleeni jäi erityisesti se, että on menestys (success) on hyvä erottaa onnistumisesta (success). Väisänen lainasi Churchilliä todeten ”Sucess is going from failure to failure without losing enthusiasm.” Hyvä pointti – menestyjä tosiaan onkin se, joka on sitkeä. Täytyy kestää alamäkiä ja olla valmis tekemään lujasti töitä.

Surviving the Tech Stormin Niclas Bergman vei kuulijat muutaman vuosikymmenen päähän. Tästä puheenvuorosta jäi erityisesti mieleeni se, että miten voisimme vielä paremmin valmentaa nuoria näkemään teknologian tuomia tulevaisuuden mahdollisuuksia. Bergman kertoi esimerkin itse ajavasta autosta, jonka yleistyminen voi tuoda suuren kasvumahdollisuuden alkoholijuomien valmistajille ja myyjille. Eipä olisi tullut mieleenkään tuollainen asia.

Seminaarin jälkeen meni kotiin posket punaisena innosta hehkuen ja pää täynnä kymmeniä ideoita ja mahdollisuuksia. Nyt seuraavana päivänä eletään kriittisiä hetkiä – ellen nyt kirjaa ideoita ylös tai laita jotain asioita käytännössä alulle, mikään ei muutu. Ensi viikolla olen jo unohtanut tuon glown ja palannut turvalliseen arkeen. Tai ehkä Google Ari Lampelan ohjeen mukaisesti lähden silti kokeilemaan jotain uuttaa, koska ”failure is success”!

Tiina Gallén, tiimipäällikkö, yliopettaja

Uuden-Seelannin harjoittelun loppusuora

l3ilai00 Kirjoittanut Aino Ilkka   blogissa Alan agrologiksi
Julkaistu 22.8.2016, klo 11:02

Sanotaan, että joskus pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle. Se pitää kyllä paikkaansa. Me suomalaiset pidämme usein esimerkiksi jokamiehenoikeuksia itsestäänselvyytenä, samoin kuin niin kutsuttua maalaisjärkeämme. Täällä vastakkaisella puolella maapalloa olen kuitenkin oppinut arvostamaan Suomessa ja suomalaisissa erityisesti noita kahta asiaa.

Uusiseelantilaiset ovat äärimmäisen reviiritietoista kansaa. Täällä ei ole kuultukaan jokamiehenoikeuksista, ja yleisesti maan ja metsät omistavat yksityiset kansalaiset. Valtio omistaa pääasiassa kansallispuistoja ja suojelukohteita, jotka on merkitty ja kunnostettu retkeilyyn ja patikointiin. Suomessa valtio omistaa sekä talous- että virkistysmetsää, mutta täällä Uudessa-Seelannissa talousmetsät ovat pääasiassa yksityisomistuksessa, eikä niihin saa astua jalallakaan ilman maanomistajan lupaa. Olimme tänne tullessamme hyvin yllättyneitä, kun isäntäpariskuntamme muistutti, ettemme saa missään nimessä vaeltaa tai kulkea missään muualla kuin yleisillä teillä kysymättä ensin maanomistajan lupaa. Ja tulen teko, se oli aivan ehdottomasti kielletty, jopa isäntäpariskuntamme omassa metsässä (tulentekoon ulkona pitää kysyä lupa valtiolta). Me suomalaiset eräilijät ja luonnossaliikkujat olimme tietysti aluksi täysin ymmällämme ja pettyneitäkin; mitä iloa on olla näin upeassa paikassa, jos missään ei saa liikkua? Onneksi kuitenkin tutustuimme pian lahden asukkaisiin ja naapureihin, ja saimme heiltä luvan liikkua heidän maillaan. Olisi kyllä ollut aivan valtava pettymys, jos emme olisi päässeet liikkumaan näissä upeissa maisemissa. Tämä sai kyllä miettimään jokamiehenoikeuksien ainutlaatuisuutta ja meidän suomalaisten vapautta. On todella hienoa, että saamme liikkua luonnossa miettimättä, kenen mailla olemme, kerätä marjoja ja sieniä, yöpyä, ja tehdä vaikka tulet. Kaikki tämä on täysin ennen kuulumatonta täällä päin, ja paikalliset ovat aivan ymmällään, kun kerromme heille suomalaisista jokamiehenoikeuksista. Asia, jota olen aina pitänyt itsestäänselvyytenä, piti tulla tänne asti toteamaan täysin ainutlaatuiseksi. Me suomalaiset ollaan kuulkaa onnekkaita!

Toinen asia, jota olen oppinut vasta täällä Uudessa-Seelannissa arvostamaan, on meidän suomalaisten maalaisjärki. Jokainen tietänee, mitä tämä sana käytännössä tarkoittaa. Me suomalaiset luultavasti saamme sen verenperintönä ja synnyinlahjana, kenties sen syntyyn on aikojen saatossa vaikuttanut tarve selviytyä ankarista vuodenajoista ja kylmyydestä. En voi yksitellen eritellä, missä kaikissa asioissa täällä sen maalaisjärjen puuttumisen huomaa. Sanoisin ehkä, että kaikessa. Jopa peräkontin pakkaamisen katselu meinaa saada meidät välillä tirskahtamaan huvittuneisuudesta. Kaikki asiat voisi tehdä niin kovin paljon helpomminkin, siltä meistä täällä usein tuntuu.

Harjoittelu alkaa olla jo loppusuoralla. Hitsi vie, miten nopeaa kolme kuukautta meni! Olen aivan loputtoman kiitollinen tästä kokemuksesta ja niin onnellinen, että tuli lähdettyä. Voin lämpimästi suositella Uutta-Seelantia vaihto- ja harjoittelukohteeksi: maa on aivan käsittämättömän upea, kaunis, jylhä ja ainutlaatuinen. Ihmiset ovat sydämellisiä, ystävällisiä ja auttavaisia. Täällä on turvallista. Täältä on helppo löytää harjoittelupaikka, ja meitä eurooppalaisia arvostetaan työntekijöinä kovasti. Tämä on aikalailla kaukaisin kohde, jonne Suomesta käsin voi lähteä, mutta ainakin minulle tämä oli sellainen ”once in a lifetime” -kokemus. Lennot tänne ovat todella kalliita, mutta se ei haittaa, sillä Oulun ammattikorkeakoulu avustaa hyvän ja riittävän apurahan muodossa sekä antaa tukea ja apua lähtövalmisteluissa (kiitos, Katja!). On ihan miljoona syytä, miksi ulkomaan vaihtoon tai harjoitteluun kannattaa lähteä, suosittelisinkin kaikkia sitä miettiviä kysymään itseltään, että ”miksi ei?”. Oulun ammattikorkeakoulu avustaa lähtijöitä erittäin runsaasti sekä rahallisesti, että tiedon, vertaistuen ja tsempin kautta. Sekin on maailman mittakaavassa ainutlaatuista: useimmissa maissa ulkomaille opiskelemaan lähtijät joutuvat kustantamaan kaiken itse. Minultakin lähteminen vaati kovasti ponnisteluja ja järjestelyitä. Koti-Suomeen jäi muun muassa koti, kaksi koiraani ja naapurissa asuva, apuni varassa elävä sairas lähiomaiseni. Vaati aikamoisia järjestelyitä saada asiat hoidettua niin, että kaikki pärjäisivät kotipuolessa tämän kolme kuukautta ilman minua. Avomieheni Teemu säästi matkaa varten vuoden ja otti töistään loparit, että pääsi mukaani kokemaan tämän kaiken. Monet esteeltä tuntuvat asiat ovat vain hidasteita, ja lähes kaikki asiat on jollain lailla järjesteltävissä. Saimme tältä reissulta paljon enemmän, kuin olisimme edes osanneet kuvitella. Tämä oli aivan sanoinkuvaamattoman upea kokemus, ja toivoisin, että monet muutkin pääsisivät kokemaan, mitä kaikkea maailmalla voikaan olla tarjottavanaan.

Pian on aika lentää puolikkaan maapallon halki takaisin syksyiseen, rakkaaseen koti-Suomeen. Minä olen kotiin palattuani jo reissuraportointia vaille valmis agrologi. On muitakin syitä juhlaan, sain nimittäin jatko-opiskelupaikan ja pääsen suoraan jatkamaan koulutaivaltani yliopistossa kasvatustieteiden ja erityispedagogiikan opintojen merkeissä. Kenties tulevaisuudessa pääsen toimimaan unelma-ammatissani, hevostalouden ja ympäristöalan koulutuksen ja erityisopetuksen parissa. Mielessä siintää jo yliopisto-opintojen ulkomaan vaihto ja seuraava unelmakohde Islanti!

Tsemppiä opintoihin ja ihanaa syksyä!

Aino

 

Yhteisöllisyys on voimavara

laatuleipuri Kirjoittanut Vieraileva leipuri   blogissa Laatuleipuri
Julkaistu 16.8.2016, klo 08:39

Keskustelu Oulun ammattikorkeakoulusta ja mahdollisista tutkinto-ohjelmien lakkautuksista käy tällä hetkellä vilkkaana – hyvä niin.

Ottamatta kantaa suuntaan tai toiseen Kalevan esittämiin väitteisiin lakkautusuhan alla olevista koulutuksista tai ammattikorkeakoulun mahdollisiin säästökohteisiin, on joka tapauksessa hienoa nähdä aktiivisuutta asian suhteen niin opiskelijoiden kuin henkilöstön puolelta. Korkeakouluyhteisön tuleekin keskustella asioista avoimesti, faktapohjaisesti ja ennen kaikkea yhdessä.

Yhdessä tehdyt päätökset ovat kestävämpiä, silloin yhteiseen päämäärän on helpompi kaikkien sitoutua. Mikäli koko yhteisö ei ole hankkeiden takana, tulee se näkymään tuloksessa. Tämän voi yleistää ohjenuoraksi kaikkiin yhteisöihin. Läpinäkyvä ja osallistava valmistelu, julkiset esitykset ja julkinen keskustelu voivat hidastuttaa toimintaa, tehdä päätöksenteosta jäykkää ja luoda haasteita mm. viestinnälle. Ne kuitenkin takaavat sen, että kaikki toimet ovat varmasti perusteltuja ja viestintä hyvää ja suunniteltua – muuten asiasta tullaan keskustelemaan vielä kriittisemmin julkisuudessa. Keskeneräisyys on laiska salailunverho, koska juuri silloinhan asioihin voi vielä vaikuttaa ja sitähän se sana tarkoittaa: asia on kesken, ei valmis. Perustelut yhteisön jättämiselle ulos heitä koskevista päätöksistä on löydettävä muualta.

Oamkin yksi arvoista on yhteisöllisyys. Se on arvo, mitä jaksan aina puolustaa kaikissa tilanteissa ja tehtävissäni. Mielestäni opiskelijoiden ja henkilöstön reaktiot julkisuudessa ja käytävillä toteuttavat tätä arvoa. Yhteisöllisyydestä on mahdollista saada voimaa ja lisäarvoa, oli kyseessä yhdistys, yhtiö tai vaikka ammattikorkeakoulu. Yhteisöllisyys on kuitenkin asia, jonka eteen tarvitsee tehdä tietoisia päätöksiä ja valintoja, se ei tapahdu itsestään. Sille pitää aktiivisesti luoda mahdollisuuksia syntyä ja siinä kohtaa ei riitä, että niitä on luomassa vain opiskelijakunta ja opiskelijajärjestöt. Yhteisöllisyys on koko yhteisön jokaisen jäsenen yhteinen asia. Jokaisen ammattikorkeakoulussamme tulisi aina peilata toimiaan sen sekä kolmen muun arvomme kautta.

Nyt nähtävissä oleva ilmiö, jossa korkeakouluyhteisö osoittaa halunsa keskustella julkisuudessa, on hyvää kehitystä. Meidän pitää mielestäni ottaa arvokas oppi tästä, vastata yhteisömme tahtotilaan tehdä päätökset yhdessä ja kehittyä entistä paremmaksi korkeakouluksi. Sellaiseksi, jossa meillä on aidosti yhteinen päämäärä, jonka eteen kaikki teemme yhdessä töitä.
 
Valtteri Törmänen

Hallituksen jäsen, Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (OSAKO)
Hallituksen jäsen, Oulun ammattikorkeakoulu Oy 
 

Harjoitteluni Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella

luova Kirjoittanut Luova   blogissa Alan agrologiksi
Julkaistu 12.8.2016, klo 16:27
Pääsin ELY-keskukselle puoleksi vuodeksi harjoitteluun kesäkuun puolesta välistä alkaen. Niin sanotusti ”onni potkaisi” yli kahdenkymmenen hakijan joukosta, josta vain yksi valittiin. Olen kyllä joka päivä sen muistanut, koska pahimmassa tapauksessa valmistumiseni olisi jäänyt harjoittelusta kiinni. Olen ollut tähän mennessä 6 viikkoa ELY-keskuksella tehden töitä sekä maastossa, että toimistolla. Vastaanottavainen ja mukava työilmapiiri ovat helpottaneet töihin tuloa, kuten myös uusien asioiden oppimista. Työskentely tapahtuu pareittain, mitä nyt toimistolla ollessa keskustellaan asioista muidenkin työkavereiden kanssa. Koulussa opitut ryhmätyöskentelytaidot ovat olleet siis hyödyksi.
 

Toimistopäivinä suunnitellaan valvontakäynnit, kuten peltolohkoille lähestymiset ja perehdytään tilan tuotantoon, jotta osataan selvittää tarvittavat asiat paikan päällä. Yleensä toinen parista valmistelee tilaa, kun toinen työstää vielä edellistä eli siirtää valvonnan tiedot tietokoneelle.

Huomio valvontakäynneillä kiinnitetään viljelykasveihin eli mitä kasvia/kasveja lohkolle on ilmoitettu ja mitä siellä kasvaa. Tehdyt viljelytoimenpiteet kuten kylvö, muokkaus ja korjuu tarkastetaan myös. Peltolohkon rajat saattavat mennä esimerkiksi pitkin varjolaitaa, jolloin kyseiselle rajalle täytyy käydä ottamassa GPS-piste, jotta nähdään missä raja oikeasti kulkee. Otetut GPS-pisteet siirretään toimistolla tietokoneelle ja näiden avulla korjataan rajat kohdilleen. Lisäksi valvontakäynneillä käydään läpi tilan asiakirjat, kuten lohkokohtaiset viljelysuunnitelmat, lohkokirjapito, ruiskuttajatutkintotodistus ja ruiskuntestaustodistus.

Maastossa ollaan keskimäärin 2-3 päivää viikossa, jonka jälkeen selvitetyt tiedot siirretään toimistolla tietokoneelle ja aletaan valmistelemaan seuraavaa. Olen saanut alusta asti tehdä töitä ihan niin kuin muutkin ELY-keskuksen työntekijät, luottamusta on siis löytynyt. Työpäivät kestävät 7,15 h, toki esimerkiksi maastopäivät voivat venyä pidemmäksi.

Kuva 1. Rypsipellolla.

Harjoittelu on ollut ja tulee varmasti olemaan antoisaa vielä loppuvuoden ajan! Opittuja asioita on jo paljon, mutta myös opittavaa. Etenkin koulussa opitut viljelyasiat on tullut kerrattua. Parasta harjoittelussa on ehdottomasti se, että työpäiviä saa tehdä sekä maastossa että toimistolla. Suosittelen ehdottomasti ELY-keskusta harjoittelupaikaksi!

Viivi Virkkula

agrologiopiskelija, Oamk

Lopetetaanko tanssinopettajakoulutus?

kulttuuri Kirjoittanut Kulttuurialan yksikkö   blogissa Pieninkin yhteinen jaettava
Julkaistu 10.8.2016, klo 18:33

(Julkaistu Kalevassa 10.8.2016)

Ouluko tanssikaupunki? Kalevassa oli torstaina 4.8. juttu ammattikorkeakoulun leikkauksista ja Kalevan tietojen mukaan tanssinopettajan tutkinto-ohjelma on lakkautettavien listalla. Tutkinto-ohjelmien karsintojen perusteena on koulutustarve alueella, työllistyminen, vetovoima ja vastaava tarjonta muissa korkeakouluissa. Tanssinopettajakoulutuksen tilanne näiden suhteen on erinomainen.

Oamkin tanssinopettajien työllistyminen on viime vuosina ollut 100%. Kaleva on uutisoinut aiemmin kahteen otteeseen tanssikoulujen huomattavasta määrän kasvusta Oulun alueella. Monissa uusissa tanssikouluissa yrittäjinä ja työntekijöinä on Oamkin tanssinopettajankoulutuksen kasvatteja. Tanssiyrittäjyyden kasvu on ollut samansuuntaista myös muualla Suomessa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi osaamisen kasvu-uralle. Ehdotus tutkintotavoitteista 2020-luvulle -raportin tehneen työryhmän esitys kulttuurialan koulutuksen aloituspaikkojen valtakunnalliseksi vähennystarpeeksi on 37% ja ammattikorkeakouluissa 41%. Samassa yhteydessä kuitenkin todetaan, että teatterin ja tanssin aloittajamääriin tarvittaisiin suhteellisesti lähes 30% lisäys.

Tätä taustaa vasten tuntuu absurdilta lukea tai olla osallisena keskusteluissa, joissa tanssin tutkinto-ohjelmaa ollaan pahimmillaan lakkauttamassa. Taloudellisesti vaikeina aikoina kulttuuri nähdään helppona säästökohteena, mutta miksi säästää alalta jossa yrittäjyys on vahvassa kasvussa ja työllistyminen huipussaan?

Oamkin tanssinopettajan tutkinto-ohjelman suuntautumisvaihtoehtoja ovat kansantanssi, paritanssi, showtanssi ja baletti. Kansantanssi ja paritanssi huolehtivat ainoina kansallisen elävän kulttuurin perimästä. Showtanssi on suosituin suuntautumisvaihtoehto, mikä johtuu urbaanien tanssilajien ja näiden kilpailutoiminnan räjähdysmaisesta kasvusta viimeisen 10 vuoden aikana. Baletinopettajaopiskelijoiden opetusharjoituskoulun kautta on päässyt useita nuoria tanssijan ammatilliseen koulutukseen.

Tanssinopettajaopiskelijat harjoittelevat opettamista Oulun peruskouluissa. Lukuvuoden kestävää viikoittaista tanssinopetusta saa noin 500-1000 lasta ja nuorta. Valtakunnallisesti merkittävää Arktiset Askeleet tanssitapahtumaakaan ei olisi ilman tanssinopettajaopiskelijoiden panostusta.

Olisi sääli, jos tulevaisuudessa ei olisi pedagogisesti päteviä tanssinopettajia huolehtimassa kulttuuristamme, lapsista ja nuorista sekä liikuttamassa ikääntyvää aikuisväestöä. Tanssi osana kulttuuria lisää tutkitusti fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia, koska tanssia kulutetaan itse tekemällä ja osallistumalla.

Tanssi yleisten oppimisvalmiuksien edistäjänä on tieteellisesti todistettu moneen kertaan. Lasten ja nuorten kohdalla tanssi edistää sosiaalisuutta, empatiakykyä, turvallisuuden tunnetta, matemaattisia valmiuksia, -musiikillisia, -kielellisiä, liikunnallisia taitoja ja positiivista elämän asennetta. Oman kehonsa kanssa toimeen tuleminen vaikuttaa kaikilla elämän alueilla.

Tanssinopettajan tutkinto-ohjelma tulee säilyttää, sillä Suomi tarvitsee hyviä kulttuurin ja hyvinvoinnin tekijöitä ja osaajia tasapainottamaan lisääntyvän liikkumattomuuden elämäntyyliä.

Koulutuksen puolesta on adressi osoitteessa: http://www.adressit.com/oamkin_tanssinopettajakoulutus_sailytettava

Anssi Kirkonpelto, tanssin tutkinto-ohjelman tiimipäällikkö

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 ... 293 Seuraava »