Tapahtumarikas Tansania

 
Aina sattuu ja tapahtuu. Ainakin minulle. Ja oli se sijainti sitten mikä hyvänsä. Opetusharjoitteluni ihan loppumetreillä onnistuin hankkimaan itselleni ärhäkän suolistotulehduksen, joka kaatoi sänkyyn melkein pariksi viikoksi. Minä kun olen usein uhonnut, että minuun ne ei tropiikin pöpöt tartu. No väärässä olin jälleen kerran. Siinäpä sitten olikin aikataulullisen katastrofin ainekset koossa.
 

Harjoitteluni Vetalla meni kuitenkin mielestäni ihan mukavasti. Ohjaavaa opettajaa tosin ei juuri paikalla näkynyt, mikä ei kuitenkaan hidastanut minun menoa. Olen tottunut toimimaan itsenäisesti, joskus jopa liiaksikin saakka. Olin jo etukäteen päättänyt, että haastan perinteiseen opiskelukulttuuriin tottuneita opiskelijoita omaan ajatteluun ja ongelmanratkaisuun. Joidenkin ryhmien kanssa tämä onnistui paremmin, joidenkin toisten kanssa oli vähän enemmän haasteita. Kieliongelmiin törmäsimme muutamien opiskelijoiden kanssa. Onneksi jokaisesta ryhmästä kuitenkin löytyi vähintään yksi opiskelija, jonka englanninkielen taito oli paremmin hallussa. Näitä opiskelijoita värväsin sitten tulkiksi minun ja heikommin englantia osaavien opiskelijoiden välille. Ongelmista siis selvittiin, hakuna matata.

Itselleni jäi harjoittelusta käteen upeita ja voimaannuttaviakin muistoja, kun näin oppilaideni kasvoilla oivalluksen merkkejä. Nämä hetket ovat niitä, minkä vuoksi ainakin itse lähdin ylipäätään opiskelemaan opettajaksi. Tällaisten tuntien jälkeen todella tunsin tekeväni työtä, jolla on merkitystä. Kaiken kaikkiaan opetusharjoitteluun varattu aika tuntui lyhyeltä. Juuri kun olin tottunut siihen, että opiskelijat puhuttelevat minua madameksi koulun käytävillä, tulikin jo kotiinpaluun aika.

Ennen paluuta oli ohjelmassa vielä monia hoidettavia asioita. Yksi näistä, mieluinen sellainen, oli vierailu edellisellä reissullani tapaamani Noelan koululle. Kun tutustuin Noelaan, kävi hän vielä Raun päiväkotia Moshissa. Meistä tuli hyvin läheisiä edellisen matkani aikana ja olen usein miettinyt, mitä Noelan elämään kuuluu. Oli mukava nähdä reipas koululainen koulupuvussaan innokkaana oppimaan muiden alakoululaisten kanssa. Ei ollut kyynelkään kaukana silmäkulmasta, kun Noela muisti minut ja vieläpä nimeltä. Näissä hetkistä löytyy syy sille, miksi harrastan kehitysyhteistyötä arvokkaalla vapaa-ajallani. Noelalle lupasin, että jonain päivänä kohtaamme vielä.

Jäähyväisten jättäminen oli tällä kertaa erityisen vaikeaa. Nyt en voinutkaan sanoa, milloin ja miten palaan. Tällä hetkellä suunnitelmaa ei ole olemassa. Mutta mikäli itseäni yhtään tunnen, sellainen vielä löytyy jostain. Toivottavasti ainakin.

Kotimatkani ensimmäinen etappi oli bussimatka Moshista Nairobiin. Tämä osuus matkasta minua vähän jännitti, mutta sujuikin sitten oikein mukavasti. Tansanian ja Kenian rajalla hankin Kenian viisumin ja sitten bussi vei minut suoraan Nairobin lentokentälle. Nairobista lensin Lontooseen, missä minulla oli muutamia tunteja aikaa syödä kaikkia mahdollisia länsimaalaisia herkkuja, joiden puutteesta olin muka vähän kärsinyt kahden kuukauden aikana. Voin kertoa, että sushi Heathrow lentokentällä maistui ihan erityisen hyvälle. Lontoosta matka jatkui Helsinkiin. Helsingissä hengähdin yön ja jatkoin matkaa seuraavana päivänä junalla kohti Oulua.

Nyt olen siis kotona. Tälläkin kertaa, kuten edellistenkin paluiden yhteydessä, tuntuu että täällä Suomessa kaikki tapahtuu pikakelaukselle. Ihan kuin ihmiset kävisivät jotenkin kierroksilla. Koko ajan on kiire jonnekin, eikä ole edes aikaa kysellä, mitä vastaantulijalle tai hänen perheelleen kuuluu. Itsekin olen armottoman raportoinnin kierteessä. Opettajaopintoni ovat kutakuinkin purkissa, paria raporttia vaille valmiit.

Tansania antoi minulle juuri sitä, mitä osasin odottaakin ja lisäksi muutamia yllätyksiä. Sadekausi Afrikassa oli minulle uusi kokemus. Toisinaan vettä tuli myrskyksi saakka, puitakin kaatui ja katkoi sähkölinjoja. Punaisen mudan koostumus on ihan ihmeellistä, jotain meikäläisen mudan ja pikaliiman väliltä.

Nyt sanon Asante sana Tanzania! Tulen kaipaamaan takaisin Afrikkaan. Se on vissi.

Ajatuksia Afrikasta

Alla asioita, joita olen Tansaniassa havainnoinut ja tuntenut subjektiivisesti omasta kokemuspohjastani käsin.
 

No horry in Africa

Niinhän se on. Useat asiat Tansaniassa eivät tapahdu ollenkaan samaan tahtiin kuin kotona Suomessa. Ja hyvä niin! Itse ainakin enimmäkseen nautin hetkistä, jolloin ei tarvitse suorittaa yhtään mitään. Suomessa en jostain syystä tätä osaa. Aikatauluihin vaikuttavat usein myös ruuhkat ja huono infrastruktuuri. Sadekaudella tiet voivat olla yhtä kuravelliä ja kulkuneuvoja yksinkertaisesti jää mutaan kiinni. Se miten alati eläviin aikatauluihin suhtautuu, on jokaisen päätettävä itse. Niiden kanssa voi joko hermostua hiiteen saakka tai sitten kohauttaa olkapäitään ja todeta: hakuna matata. Sitä paitsi, hulluhan se on, joka tässä ilmastossa juoksee!

Bakteereista

Tropiikissa elää ja voi hyvin bakteerikanta, joka on huomattavasti moninaisempi kuin meillä pohjolassa. Vaalean miehen ja naisen elimistö ei ole näihin pöpöihin tottunut, joten ajoittainen poteminen mahtaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Näidenkin asioiden kanssa voi joko heittäytyä hysteeriseksi tai hankkiutua hoitoon ja yksinkertaisesti potea olot pois. Valinta on jokaisen oma. Itse ajattelisin, että pöpöjä hysteerisesti pelkäävien on parempi jäädä kotiin ja viettää päivänsä steriilissä tyhjiössä. Maalaisjärjen käyttö on sallittua.

Sähköstä

Sähkön ja veden jakelu ei ole yhtä varmaa kuin meillä Suomessa. Pari päivää ilman nettiyhteyttä on suomalaiselle kova pala. Varsinkin kun kotona Suomessa asiat eivät pysähdy vaan porskuttavat eteenpäin 24/7. Sähkötön ilta Tansaniassa voi itse asiassa olla aika tunnelmallinen. Kun sähköä ei ole, sulavat pakkaset, mikä puolestaan vaikuttaa pöpöjen määrään ruokatarvikkeissa. Logiikka on yksinkertainen.

Tuloeroista

Tuloerot suomalaisten opiskelijoiden ja tansanialaisten töissä käyvien ihmisten välillä ovat valtavat. Täällä ihmisten on vaikea ymmärtää, että meillä Suomessa nuoret saavat rahaa käytännössä ilmaiseksi ja tyhjän palkaksi. Paikallinen ihan ok kuukausipalkka on vähemmän kuin suomalainen opintotuki. Täällä suomalaisen opiskelijan taskussa voi helposti pyöriä paikallinen kuukausipalkka, jonka eteen tehdään pitkiä päiviä vähintään kuusi päivää viikossa. Fakta on se, että kalpea ihminen maksaa ostoksistaan enemmän kuin paikallinen. Minusta tämä on ihan hyväksyttävää. Olen valmis maksamaan kaikesta hieman enemmän, mutta en kuitenkaan ihan hulluja hintoja. Joitain matkailijoita tämä ärsyttää suunnattomasti. Noh. Tässä kohtaa tarvitaan hieman suhteellisuudentajua.

Turismista

Turistin näköisiä tallaajia yritetään huijata kaikkialla. Tämän kyllä tietävät kaikki vähänkään matkustaneet. Yhtälailla turisteja huijataan Suomen lapissa. Jälleen taustalla ovat tuloerot. Mitäpä tekisit itse, jos huomisesta ruuasta ei olisi tietoa ja nälkä kurnisi vatsaa? Väitän, että siinä tilanteessa moni meistäkin sortuisi huijaamaan sitä, joka näyttää kilometrin päähän kävelevältä lompakolta.

Erilaisuudesta

Erilaisuuden kohtaaminen ei ole helppoa, eikä varsinkaan yksinkertaista. Erilaisuus voi olla hämmentävää, kiehtovaa tai sydäntä särkevää. Euroopasta tulevat ihmiset suhtautuvat erilaisuuteen eri tavoin. Pinnalle voi nousta suuria tunteita, huolta tai inhoa. Kaikenlaisen huomion määrä voi suomalaisesta tuntua ahdistavalta tai sitten 15 minutes of fame – hetkeltä. Itse olen kaivannut Suomeen palatessani tervehdyksiä ja ihan vaan tyhjänpäiväisiä jutusteluja. Ensimmäiset päivät kotiin paluun jälkeen tuntuvat musertavilta, kun yhtäkkiä kukaan ei olekaan kiinnostunut siitä, mitä juuri minulle kuuluu.

Matkailu avartaa

Minulle matkani maailmalla ovat opettaneet, että ihmiset ovat ihmisiä kaikkialla, pohjimmiltaan samanlaisia hyvässä ja pahassa. Kaikkialla maailmassa ihmiset tekevät, mitä täytyy tehdä selvitäkseen vallitsevissa olosuhteissa. Elämä Afrikassa on opettanut minulle monia asioita, joita en ehkä koskaan olisi saanut kohdata kotona Suomessa. Olen oppinut myös olemaan kiitollinen näistä mahdollisuuksista nähdä ja kokea. Minun maailmassani asiat eivät ole enää mustavalkoisia vaan harmaan eri sävyjä. Kauniita, vivahteikkaita, täyteläisiä ja erilaisia harmaan sävyjä.

Villieläimiä ja aurinkorantoja

 

Olen ajoituksen mestari. Kerrankin! Ihmeen kaupalla olen onnistunut ajoittamaan matkani Tansaniaan niin, että matkan varrelle sattui pääsiäislomat. Lomien kynnyksellä seisoin Kilimanjaron lentokentällä aamuyöllä vastaanottamassa vierasta kotoa Oulusta. Heti seuraavana aamuna starttasimme kolmen naisen voimin ikimuistoiselle Serengetin safarille. Minun missioni oli löytää safarilta leijona, jota olen metsästänyt jo pitkään ympäri Afrikkaa. Kotijoukoille terveisiä: leijona löytyi. Voin siis palata kotiin, kun aikani koittaa.

Jo ensimmäinen safaripäivä sai kolmikkomme haukkomaan henkeä. Pääsimme näkemään ja kokemaan asioita, joita aikaisemmin on ihmetelty vain kotisohvalla television kautta. Serengetin maisemat ovat häkellyttävän kauniita. Ei suotta kutsuta yhdeksi maailman parhaista luonnonpuistoista.  Alkava sadekausi oli kastellut maan ja luonut uskomattoman määrän vihreän eri sävyjä. Eläimiä pääsimme näkemään hyvinkin läheltä. Yömme vietimme teltassa täysikuun paisteessa. Toisen telttayön ainutlaatuinen kokemus oli ihan lähistöllä vesitankista yöhuikalle saapunut norsu. Oppaamme vakuutteli, että otus osaa kyllä väistää telttamme yön pimeydessä. Tästä huolimatta nukahdimme hieman jänniin tunnelmiin. Jälleen ikimuistoinen kokemus, jota voi kiikustuolissa muistella.

Serengetiltä matka jatkui väliaikaisen kotimme kautta kohti Sansibarin hiekkarantoja. Halpalentoyhtiöt ovat jalkautuneet myös Tansaniaan, joten pääsimme Sansibarin saarelle näppärästi edullisella 50 minuutin lennolla, mikä on huomattavasti kivuttomampi vaihtoehto kuin vajaan kymmenen tunnin bussimatka Dar es salaamiin ja parin tunnin lauttamatka sen päälle. Tässä vaiheessa matkaseurueemme oli kutistunut kahteen vielä vitivalkoiseen naiseen. Muutaman päivän grillaamisen ja armottoman hikoilun jälkeen väritys kuitenkin muuttui punaisen kautta ruskeaan. Tämän lähemmäs paratiisia en pääse. Autio hiekkaranta Intian valtameren rannalla on paikka, jonne pakenen mielikuvissani aina tiukan paikan tullen.

Loman jälkeen edessä on kuitenkin paluu arkeen. Ja arki on arkea myös Afrikassa. Tämän hetken tunnelmia kuvaa kiire ja stressi. Uskolliset kumppanit, jotka kulkevat mukanani kaikkialle. Pesukorissa nyrkkipyykkiä odottaa vuori likaisia vaatteita. Ei auta itku markkinoilla. Nyt tehdään töitä ja keskitytään olennaiseen. Ilmassa leijuu potentiaalinen aikataulujen romuttuminen. Ei kuitenkaan mitään sellaista, mitä ei voisi korjata ottamalla tiukan ilmeen ja kalenterin käteen.

 

 

Koulussa on käytävä myös Tansaniassa

Olen ollut nettipimennossa jonkin aikaa. Jokin iso piuha on ollut poikki Egyptissä saakka, minkä vuoksi netti ei ole toiminut koko Kilimanjaron alueella muutamaan päivään. Olisin voinut kuvitella, että tästä pimennosta aiheutuva hermostumisaste olisi ollut kovempi, mutta yllättäen stressihormonin eritys on pysynyt aisoissa. Hyvä minä. Olen ehkä oppinut jotain.

Olen aloittanut koulutaipaleeni Vetalla.  Veta Training Authority on toiminut Moshissa  jo vuodesta 1980 saakka. Nykypäivänä järjestettävien koulutusten sisältöä määrittelevät ympäröivän talouden tarpeet. Erityisesti kaivosteollisuus on vaikuttanut koulutuksen sisältöihin. Myös turismin vaikutus Pohjois-Tansanian talouteen on kasvussa.  Turismin kasvun myötä alat kuten catering ja hospitality on lisätty Vetan koulutustarjontaan. Muita koulutusaloja ovat mekaniikka ja muut tekniset alat, taloushallinto ja tietojenkäsittely. Yhteensä koulutusaloja löytyy 14. Kaikkien alojen opiskelijat osallistuvat pakollisiin yrittäjyysopintoihin, joita myös minä tulen opettamaan.  Yrittäjyystiimissä toimii 5 opettajaa.

Vetan henkilöstömäärä on yhteensä 67 henkilöä, joista 39 on opettajia. Veta pystyy kouluttamaan maksimissaan 510 opiskelijaa vuodessa. Vuosittainen sisäänotto on noin 150 opiskelijaa. Vuosittainen hakijamäärä yhteensä eri koulutusohjelmiin on noin 1500. Tulijoita siis on. Asenne ammatillista koulutusta kohtaan on muuttunut viime vuosina myös Tansaniassa, kun korkeasti koulutettujen on ollut yhä vaikeampaa löytää koulutustaan vastaavaa työtä. Suurin osa opiskelijoista asuu koulun asuntolassa. Pullonkaulana ovat kuitenkin naismajoittujat, joille asuntolapaikkoja on vain 75. Miehille asuntolapaikkoja löytyy noin 400.

Koulumaksu asuntolamajoituksen kera on 120 000 Tansanian Shillinkiä, eli noin 60 Euroa. Pelkkä koulumaksu ilman majoitusta on 60 000 Shillinkiä. Yleiseen hintatasoon nähden Vetan koulumaksut ovat hyvin kohtuullisia. Opiskelijat maksavat itse tarvittavat työvaatteet ja osan suojavälineistä. Kampuksen siivous hoidetaan henkilökunnan ja opiskelijoiden voimin vuoroissa. Siivouspäivä on perjantaisin.

Opiskelijamäärä yhtä opettajaa kohti Vetassa on noin 16 - 20 opiskelijaa. Vetan tiloista löytyy 8 luokkahuonetta, 2 laboratoriota ja useita work shop – tiloja. Opettajille tarjotaan koti koulun asunnoista. Vuokra suhteutetaan palkkaan. Vuokra koulun tarjoamista asunnoista on 8 % kuukausipalkasta. Opettajien palkka vaihtelee 300 000 Tsh – 750 00 Tsh välillä. Euroissa tämä tekee noin 150e – 350e kuukaudessa.

Koulupäivät alkavat Vetalla klo 07:15, mikä aiheuttaa haasteita aamu-uniselle. Joka aamu koko koulun väki kokoontuu kokoukseen joko ulos tai sateen sattuessa sisälle saliin. Kokouksessa lauletaan Vetan laulu, minkä jälkeen opettajat sekä oppilaskunta tiedottavat ajankohtaisista asioista. Ensimmäiset tunnit alkavat 07:45. Seuraavat tuplatunnit alkavat heti lennosta klo 9:15. Päivän ainoa virallinen tauko pidetään klo 10:45 – 11:15. Koulupäivä loppuu klo 14:15.

Kaivosteollisuuden vaikutus Vetan koulutuksen sisältöihin on ollut voimakasta vuodesta 2008 saakka. Pohjois-Tansaniassa on muun muassa kultakaivoksia, joihin tarvitaan koulutettua työvoimaa. IMTT – Integrtaed Mining Technical Training – koulutusohjelma kouluttaa tekijöitä erityisesti kultakaivosteollisuuden tarpeisiin. Kaivokset valitsevat koulutettavat henkilöt itse toimintansa lähiseudulta. Yritys myös sponsoroi koulutettavan henkilön koulutuksen kokonaisuudessaan. Koulutus alkaa muutamia kuukausia kestävällä koulutusjaksolla, jonka kaikki opiskelijat suorittavat Vetan koulutuskeskuksessa Moshissa. Koulutusjaksolla oppimismenetelmänä käytetään mm. simulaattoreita, jotka ovat tärkeitä välineitä, kun opetellaan operoimaan isoja koneita. Ensimmäisen koulutusjakson  jälkeen opiskelijat palaavat kaivosalueelle työssäoppimisjaksolle. Ennen valmistumista on ohjelmassa vielä toinen opintojakso Vetalla Moshissa. IMTT – koulutusten suunnittelusta ja hallinnoinnista vastaa työryhmä, jossa on edustajia myös työelämästä ja ammattiyhdistyksistä. Eipä siis kauas heitä Suomen ammatillisen opetuksen tavoista toimia.

Tällä hetkellä olen opetusharjoitteluni puolessa välissä ja pääsen nauttimaan pääsiäislomasta. Olen myös käynyt hakemassa oululaisen ystäväni Kilimanjaron lentokentältä. Nyt nokka kohti lomatouhuja. Poa sana – kyllä passaa!

 

Mama Africa

Tällä kertaa pääsin matkaan ystäväni kanssa. Aikaisemmin olen matkustanut Afrikkaan yksikseni. Olen tottunut matkustamaan yksin mutta kyllä matkakokemuksen jakaminen kaverin kanssa on paljon mukavampaa. Olen kiitollinen, että olen saanut mukaani mukavaa seuraa. Saimme Teijan kanssa hien pintaan heti aamuyöstä, kun raahasimme kaikki matkatavarat ja silmäpussimme Helsinki-Vantaan lentokentälle. Onneksi uni tuli heti lentokoneessa ja heräsimme hieman virkeämpinä perillä Lontoossa. Lontoossa meillä oli päivä aikaa fiilistellä Brixtonissa. Matkoillani olen tavannut mukavia ihmisiä ympäri maailmaa. Aikaisemmalta Afrikan reissulta löytynyt ystävä löytyy myös Lontoosta ja pääsimme lounastamaan yhdessä. Lontoosta matka jatkui iltasella kohti Dar es salaamia. Lontoo - Dar es salaam – lennolla oli hyvin tilaa ja pääsimme jopa pötkähtämään vaakatasoon. Matka sujui mukavasti unessa ja hupsheijaa, yhtäkkiä olimmekin jo laskeutumassa ja täyttelimme maahantulopapereita kiireen vilkkaa.

Perillä Dar es salaamin lentokentällä meitä odotti ihana kuuma ja kostea trooppinen ilmasto. Kaikki jotka ovat matkustaneet kylmästä lämpimään, tietävät sen tunteen, kun lämmin ilma pelmahtaa vasten kasvoja. Rakastan sitä tunnetta. Nuuhkin tuoksuja Tansaniassa, kasveja, savua, eri ruoka-aineiden sekoitusta ja kuuntelen tuttuja ääniä. En voi olla hymyilemättä.

Lentokentältä Kassi-Almat ahtautuivat taksiin ja suuntasivat kohti Onnelaa. Onnela on suomalaisten asuttama alue Dar es salaamin Peninsulan alueella. Valitsin tämän paikan majoitukseksi sen vuoksi, että ensimmäistä kertaa Afrikkaan matkaavalle Teijalle ensimmäinen aamu Tansaniassa ei olisi unenpöpperöinen shokki. Itsekseni olisin ehkä majoittunut  enemmän paikalliseen tapaan. Onnelassa meitä pidettiin hyvin ja ehdimme shoppailemaan Darin vanhaan keskustaan.  Oi sitä värien ja erilaisten kuosien määrää! Väitän, että väreistä voi humaltua. Näin ainakin kävi meille ja mystisesti mukaan tarttui useampia pussukoita.  Vastarinta oli ihan turhaa. Olimme värien vietävissä. Parin Darissa vietetyn päivän jälkeen jatkoimme matkaan henkisesti ja fyysisesti virkeämpinä kohti pohjoista Moshia.

Bussimatka Darista Moshiin kesti tavalliseen tapaan kolmisen tuntia pidempään, kuin mitä meille oli lippua ostaessa kerrottu. Tämä on enemmän sääntö kuin poikkeus. Ja mitäpä tuosta, jos ei ole kiire mihinkään. Istuimme bussissa hikiset kymmenisen tuntia. Perillä Moshin bussiasemalla bussista lastattiin ulos kaksi hikistä mzungua ja yhdeksän laukkua. Yhteensä matkatavarat tekivät noin 60 kiloa per nainen. Matkustajien elopaino jääköön salaisuudeksi. Olen aika ylpeä tätä suorituksesta.

Moshissa pääsimme asettumaan saman tien Tanzania Volunteersin pihataloon. Tässä vaiheessa, raskaan bussimatkan jälkeen, olivat nostalgialukemat huipussaan. Saattoipa silmäkulmaan vierähtää pari kyyneltäkin. Ihanaa olla täällä ja tavata hyviä ystäviä maailman toiselta laidalta. Talon mammojen ilmeet olivat huikeat, kun he hoksasivat, kuka kömpii autosta ylös. Paljon naurua ja halauksia! Pienessä talossamme on makuuhuone, oleskelutila ja ylimääräinen huone, joka täyttyi lahjoitustavaroista laukkujen purkamisen jälkeen. Tavoitteena on jakaa tulevien viikkojen aikana ihan jokainen lahjoitettu tavara sellaiseen paikkaan, jossa sitä eniten tarvitaan. Kaikkia lahjoituksia ei ole mitään järkeä viedä päiväkotiin, tavaroita on sen verran paljon. Uskon, että myös lahjoittajat kotona Oulussa ovat samaa mieltä.

Maanantaina alkoi perehdytys talon ja maan tapoihin sekä Moshin kaupunkiin. Minulle useimmat jutut olivat jo tuttuja. Kaupunkikierroksella tapasin jo monia tuttuja kasvoja. Välillä unohdan, että olen täällä erivärinen kuin enemmistön edustajat. Asia muistuu mieleen, kun satun näkemään itseni vilaukselta peilistä.

Arki on arkea Tansaniassakin. Tunnen jo itseni niin hyvin, että tiedän kiireen odottelevan ihan nurkan takana. Nyt kuitenkin nautin lämmöstä, auringosta, tuoksuista, ystävien ja uusien ihmisten tapaamisesta. Olen saapunut toiseen kotiini. Kotiin, jonka onnistuin löytämään ihan vahingossa. Tunnen olevani hyvin onnekas. Ymmärrän kuuluvani maailmanlaajuisesti etuoikeutettuun vähemmistöön, jolla on mahdollisuus matkustaa maailman toiselle puolelle ja löytää sieltä jotain, mikä tuntuu luissa ja ytimissä saakka.