Työn tylsyys ei haittaa, kunhan saan innovoida!

Opintoihini liittyen päädyin lukemaan teknologiajohtaja Tuomo Alasoinin artikkelia ”Uusi tapa oppia ja tuottaa innovaatioita: osallistava innovaatiotoiminta” (Työpoliittinen Aikakauskirja 3/2010), jossa hän hahmottelee osallistavan innovaatiotoiminnan käsitettä ja pohtii sen mahdollisuuksia myös työhyvinvoinnin näkökulmasta. Haluan nostaa joitakin Alasoinin herättämiä ajatuksiani myös sinun luettavaksesi.

Innovaatioiden tuottaminen on olennainen osa yritysten toimintakykyä. Toimintaympäristön muutokset luovat mahdollisuuksia kilpailuedulle ja edelleen uusille kehitystarpeille ja verkostoille. Alasoinin mukaan innovaatioiden avulla kilpailuetua hakevien organisaatioiden ominaisia piirteitä ovat innovaatioiden tuottamistavan muuttuminen, tuottamisaktiivisuuden lisääntyminen ja interaktiivisuus, nopeasyklisyys, avoimuus ja integroituneisuus. Innovaatiot syntyvät tyypillisesti vuorovaikutteisten prosessien kautta, usein asiakasrajapinnassa, jossa yritykset toimivat läheisessä yhteistyössä asiakkaiden, verkoston muiden yritysten ja erilaisten koulutus- ja tutkimuslaitosten kanssa. Innovaatioiden tuottamistavan muuttuminen näkyy organisaatioiden rakenteissa, ohjauksessa, henkilöstöjohtamisessa ja esimiestyössä sekä työn sisällöissä. Palveluvaltainen elinkeinorakenne, koko yritysrakenteen sirpaleisuus, vaikeasti ennakoitavat markkinamuutokset ja työntekijöiden koulutustason nousu ovat muutoksen ajureita.

Osallistavan innovaatiotoiminnan käsitteeseen liittyvät työntekijöiden korkea sitoutuneisuus ja piilotetun luovuuden hyödyntäminen. Työntekijöillä organisaation kaikilla tasoilla voi olla monenlaista piilotettua luovuutta, mikä voi johtaa sattumanvaraisiin innovaatioihin, kunhan sitä tuetaan. Alasoini arvioi, että innovaatioprosessin vaatimiin toimenpiteisiin kykenevä organisaatio pystyy yhdistämään uuden etsimisen, rutiinien hyödyntämisen ja vähittäisen kehittämisen. Aloitteellisuus, luovuus ja intohimoinen sitoutuminen ovat ominaisuuksia, joiden merkitys korostuu erityisesti uuden tiedon etsimisen ja luomisen vaiheessa.

Useiden tutkimusten mukaan työelämän jatkuva muutos aiheuttaa ihmisille ongelmia nähdä elämä hallittavana kokonaisuutena. Osallisuudessa kokemus toimijan roolista on tärkeä. Jos haasteet muodostuvat liian raskaiksi, aiheuttavat ne pahimmillaan kielteisiä vaikutuksia terveyteen. Työn positiiviset arvolataukset lisäävät sitoutumista ja merkityksen tunnetta. Osallistava innovaatiotoiminta mahdollistaa innovaatiodemokratian olemassaolon. Toimiva innovaatiodemokratia on haasteellisempi ylläpitää kuin perinteinen innovaatioautokratia, jossa innovaatiovastuu on eriytetty vain muutamille asiantuntijoille. Sosiaaliset mediat tarjoavat välineitä innovaatiodemokratiaan, sillä ne vahvistavat yhteisöllistä luovuutta.

Alasoini arvoi, ettei osallistava innovaatiotoiminta sellaisenaan ole ratkaisu työelämän kaikkiin keskeisiin ongelmiin. Se luo kuitenkin uudenlaisia mahdollisuuksia myös työhyvinvoinnin paranemiselle lisäämällä työntekijöiden osallisuutta muutosten yhteydessä. Valitettavasti suomalaisten yritysten heikkoudeksi onkin paljastunut yritysten puutteellinen kyky hyödyntää henkilöstönsä luovuutta ja innovointikykyä.

Mielestäni Alasoini on päätellyt naulan kantaan todetessaan; ”Osallisuuden kokeminen muutoksissa voi lopultakin olla nykyajan työelämässä tärkeämpää ihmisten ja heidän hyvinvointinsa kannalta kuin jotkin yksittäiset työn sisällölliset ominaisuudet, joita työoloja kartoittavissa tutkimuksissa on totuttu seuraamaan.” Myös se Alasoinin näkemys on helppo ymmärtää, että johtamisajattelun on merkittävästi muututtava, jotta voidaan puhua toimivasta - osallistavasta innovaatiotoiminnasta. Omien kokemusteni valossa suomalaisissa yrityksissä on vielä nykyäänkin mielestäni usein etusijalla tehokkuuden ja joustavuuden vaatimukset. Näiden piirteiden korostuessa työilmapiiri kärsii. Osallistavan innovaatiotoiminnan käsitteen merkityksen sisäistäminen ja hyödyllisyyden ymmärtäminen niin yrityksen kilpailuedun kuin työntekijöiden osallisuuden kokemusten vuoksi olisi siis enemmän kuin tarpeellista yrityskulttuurin uudistumiselle. Alasoini mainitsee sosiaalisten medioiden hyödyntämisen olevan vielä alkutekijöissään suomalaisissa työorganisaatioissa, mutta hänen mukaansa sosiaalisia medioita voitaisiin käyttää osallistavan innovaatiotoiminnan tukena. Itse arvioisin, että huomattavaa muutosta sosiaalisten medioiden käytössä on tapahtunut artikkelin kirjoittamisen jälkeen.

Mitä tästä opimme; avoin ajatustenvaihto ja erityisesti kuuntelemisen taito vievät koko organisaatiota eteenpäin. Osallisuuden tunne on hyvän yhteistyön tulos ja edellytys.

 Saija Hyttinen

Maaseudun kehittämisen koulutusohjelma

 

Luonnonvara-alan tulevaisuudesta

Faktat puhuvat luonnonvara-alan tulevaisuudesta, ja ne kertovat enemmän kuin tuhat auvoista kuvaa kuokasta ja Jussista. Maataloustilastojen perusteella näyttää ankealta ja viljelijöiden puskaradiossa rätisevät vaikeat ajat.

Suomessa oli viime vuonna 62 767 maatilaa, ja määrä väheni edellisvuoteen verrattuna 1 400 tilalla. Viidennellä tiloista oli alle 10 peltohehtaaria käytettävissään ja vuokrapeltoa oli yli puolella tiloista. Viljelijöiden keski-ikä, joka on tällä hetkellä 50,6 vuotta, on noussut kovaa vauhtia, ja se on nyt kolme vuotta korkeampi kuin kymmenen vuotta sitten.

Asiaa ei auta yhä enenevät jopa peltokartelleiksi yltyneet viljelykelpoisten maiden vuokrat. Etenkin maidontuotannon keskusalueilla lisäpeltoa on lähes mahdotonta vuokrata – jos et satu olemaan lottovoittaja, mitä tuskin moni maatalouden harjoittaja on.

Positiivista tässä kurjuuden keskellä kuitenkin on, että suurimpien tilojen (yli 75 ha peltotilaa) viljelijät ovat keskimäärin alle 46 vuotiaita. Negatiivinen näkökulma tähän asiaan on, että saadaanko asia pysymään näin. Asiaa ei auta opetus- ja kulttuuriministeriön esitys siitä, että luonnonvara-alan koulutus tullaan vähentämään pyöreään nollaan seuraavien vuosien aikana.

Jos halutaan taata suomalaisen puhtaan ruuan tuotanto, sekä maatalouden elpyminen ja edes nykyisellään säilyminen, on koulutusta alalle oltava saatavilla. Erityisesti tämä tarve korostuu pohjoisen viljelyoloissa, jotka ovat ainutlaatuiset ja hyödynnettävissä entistä tehokkaammin. Joka vuosi hakijoita Ouluun luonnonvara-alan koulutusohjelmiin on jopa yli puolet enemmän kuin paikkoja voidaan antaa. Tämä kertoo nuorten kiinnostuksesta nyt niin heikolta näyttävää alaa kohtaan, on aika toimia Suomen maaseudun hyväksi.

Jenni Lehtola