Ajatuksia maaseuturahastosta, sen ympäristövaikutuksista ja vaikuttavuudesta

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa laadittaessa asetettiin ohjelmakaudelle 2007-2013 kolme painopistealuetta:

  1. Maa- ja metsätalouden harjoittaminen taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä sekä eettisesti hyväksyttävällä tavalla koko Suomessa

  2. Yritysten kilpailukykyä, uutta yrittäjyyttä ja yrittäjien verkostoitumista suosiva ja kehittävä toiminta maaseudun elinkeinojen monipuolistamiseksi ja työllisyyden parantamiseksi

  3. Paikallisen omaehtoisen toiminnan vahvistaminen maaseudun elinvoiman ja elämänlaadun lisäämiseksi

Ohjelma-asiakirjassa on lisäksi maininta, että kaikkia painopistealoja koskee erityisesti ympäristönsuojelu läpileikkaavana periaatteena. Ympäristövaikutusten osalta erityisesti ympäristötuelle ja sen vaikuttavuudelle asetettiinkin suuria odotuksia; myös vesienhoidon suunnittelussa maatalouden vesiensuojelun toimenpiteet ovat perustuneet hyvin pitkälle ympäristötukijärjestelmän toimenpiteisiin. Rahoitettujen hankkeiden ympäristövaikutukset tuli arvioida sekä hakemus- että loppuraportointivaiheessa, samantyyppisesti kuin aiemmallakin rahoituskaudella.

 Allekirjoittaneelle on kertynyt kokemusta EU-rahoitteisista hankkeista 14 vuoden ajalta. Tähän aikajaksoon mahtuu kaksi EU-ohjelmakautta ja useita eri rahastoista rahoitettuja hankkeita, joita on tullut tarkasteltua pääasiassa hankkeen toteuttajan roolissa, mutta aiemmin myös rahoittajan sekä satunnaisesti tarkastajan näkökulmasta. Kukin EU-ohjelmakausi ohjelmineen on oman aikakautensa tuotos, pyrkien peilaamaan tulevaisuuden tarpeita ja kehityssuuntia. Vuoden 2006 tienoilla ei puhuttu vielä niin paljon ja painokkaasti esimerkiksi lähiruuasta, verkostoitumisesta, paikallisten tahojen aktivoimisesta ja valtion resurssien rajallisuudesta kuin nykyistä ohjelmakautta 2014-2020 valmisteltaessa. Myös taloustilanne oli sekä Suomessa että laajemmin Euroopassa ja muualla maailmassa ohjelmakautta 2007-2013 suunniteltaessa pääsääntöisesti positiivinen, toisin kuin tällä hetkellä. Tätä taustaa vasten ei ole yllättävää, että ohjelmakauden 2007-2013 tavoitteissa on selkeästi painotettu ympäristövaikutuksia ja niiden hallintaa, muun muassa ilmastonmuutoksen hillitsemistä. Työllisyysvaikutusten ja yritysten toimintaedellytysten parantamisella ei ole tuolloin ollut yhtä suurta merkitystä kuin tällä hetkellä.

 Miten sitten aikoinaan ympäristövaikutuksille asetetut tavoitteet ja odotukset ovat toteutuneet? Maatalouden ympäristötuen vaikuttavuutta on tutkittu muun muassa MYTVAS-tutkimuksessa, jonka tulosten mukaan ympäristötuki on olemassaolonsa aikana, eli 1990-luvun lopulta 2010 –luvulle, pienentänyt maaperän typpi- ja fosforitaseita  merkittävästi. Lisäksi Irene Huuskosen mukaan ohjelmakaudella 2007-2013 viljelijöille tarjotut ympäristötuen toimenpiteet ovat vastanneet hyvin viljelijöillä olleita tarpeita. Hyvä esimerkki tästä on lietelannan sijoittaminen maaperään, jonka huikea suosio on ollut todella yllättävää. On siis täysin mahdollista, että tukijärjestelmän kautta onnistutaan tietyillä, ns. hyvin onnistuneilla toimenpiteillä, vaikuttamaan esimerkiksi vesistökuormitusta pienentävästi. Mutta toisaalta tukiehtojen jäykkyys, tuen määrä suhteessa toimenpiteen vaatimaan työaikaan sekä sanktioiden pelko ovat toisessa vaakakupissa ja niiden painoarvon noustessa viljelijät herkästi jättävät tietyt toimenpiteet valitsematta.

 Käytännössä viljelijöiden kanssa ajatuksia vaihtaessa tulee usein esille se, että tukijärjestelmän monimutkaisuus ja byrokratian suuri määrä vaikuttaa merkittävästi viljelijän intoon ottaa käyttöön jotain tiettyä toimenpidettä. Toisaalta joissain tapauksissa viljelijä saattaa toteuttaa lähes täydellisesti tukiehtojen mukaista toimenpidettä tilallaan, mutta ei halua hakea sille tukea paperityön välttämiseksi. Tällaisten viljelijöiden olemassaolo sekä toimenpiteiden toteuttaminen ei näin ollen näy millään tavoin virallisissa, usein numeerisissa seurannoissa tai tutkimuksissa. Reijo Keräsen laatiman maaseuturahaston ohjelman arvioinnissa esille tuoma seurannan ja indikaattoritietojen puutteellisuus vaikuttavuuden osalta on tältäkin osin todellista; asetettujen tavoitteiden toteutumisen ja ohjelman vaikuttavuuden seurantaan tulisi kiinnittää huomattavasti enemmän huomiota.

 Mitä erilaisten EU-rahoitteisten hankkeiden ympäristövaikutuksiin tulee, olen ehkä hieman jäävi toteamaan yhtään mitään. Koska olen työskennellyt vesiensuojeluun liittyvissä hankkeissa, ovat ne mielestäni ilmiselvästi olleet ympäristövaikutuksiltaan positiivisia. Ohjelmatasolla mielestäni on rahoitettu pääasiassa hyviä ympäristöhankkeita. Mutta mikäli laajennetaan katsantokantaa kaikkiin maaseutuohjelmasta rahoitettuihin hankkeisiin ja niiden ympäristövaikutuksiin, kysymys onkin huomattavasti vaikeampi. Jokaisten hankkeen tulee tehdä arvio ympäristövaikutuksista hankkeen hakuvaiheessa. Arviointiin käytettävä lomake on kohtuullisen hyvä, mutta mittaako se todellisuudessa jokaisen hankkeen ympäristövaikutuksia? Vaikutuksethan voivat olla paitsi suoria myös välillisiä. Millaiset ovat esimerkiksi yritystoimintaan suunnattujen hankkeiden ympäristövaikutukset ja kuka niitä seuraa?

 Usein olen pohtinut myös sitä, miten tällä hetkellä valtakunnallisesti usein nojaudutaan kehittämistyössä voimakkaasti EU rahoitusohjelmiin. Onko se lopulta järkevää vai ei? Olisiko mitään mahdollisuuksia kehittää tiettyjä asioita ja aloja myös kansallisin varoin? Tosiasia toki on se, että EU jäsenmaksujen kompensoimiseksi EU rahoitusohjelmien kautta saatavien varojen täysimittainen hyödyntäminen kannattaa ja on järkevää. Mutta toisaalta kaventaako se meidän ajattelutapaamme, rajaako se liiaksi kehittämistoimia tietyntyyppisiksi, kangistummeko tiettyihin kaavoihin hanketoiminnassa? Kansallisilla varoilla tehdyllä kehittämistoiminnalla voisi olla enemmän vapauksia, enemmän mahdollisuuksia toimia poikkitieteellisesti tms. ilman Brysselistä tulevia rahoituksen käyttöön liittyviä rajoituksia. Lisäksi tietyntyyppinen byrokratia ja siihen liittyvä osaaminen suuntaa EU rahoitusohjelmista haettavissa olevien varojen käytön hyvin pitkälle niille tahoille ja organisaatioille, jotka ovat kyseisiä rahoituksia hyödyntäneet aiemminkin. Näin yhteiskunnassamme vahvat vahvistuvat ja heikot heikentyvät edelleen. Olisiko kansallista tahtotilaa tukea myös heikompia?

 Riina Rahkila, agrologi (YAMK)-opiskelija

Being a trainee in Finland

 

The writer is a Hungarian exchange student who spent spring 2014 studying at Oulu University of Applied Sciences, Department of Natural Resources and summer 2014 working as a trainee in project Hydro-Pohjanmaa. The goal of the project is to produce new operational models and tools to minimize nutrient loads from agricultural land. The tasks of the trainees were associated with nutrient loads from organic soil types.  The objective of the research work was to find out if a continuous measuring of water quality could give a reliable assessment of suspended solid loading and nutrient loading in organic soil types. The reliability of the continuous measuring was examined by comparing the results of the automatic probe of an automatic measurement station in Lake Mankilanjärvi with the results of water samples analyzed in a laboratory.

Originally I arrived here to spend a neat spring term at the OUAS. However, I got really attached to this place – to the university, to Oulu and eventually to Finland. Therefore I was committed to do my practical training here too. Now, these are the very last days of this traineeship and I wish I could stay further.

ine-height: 150%; font-family: 'Calibri','sans-serif'; font-size: 10pt; mso-ansi-language: EN-GB;" lang="EN-GB">Thanks to my supervisor teacher, Ms Kaija Karhunen, I had the possibility to join the Hydro-Pohjanmaa Project. This research project had many aspects regarding the state of the environment and the control of degradation. Since I was earlier an exchange student at the Department of Natural Resources, this task was really close to my interest. With my dear colleague, Laura Karhu, we have enjoyed working both in the field and the lab. I am especially thankful for both of them that shared their valuable knowledge with me, while being patient and helpful throughout the whole project.

I especially would like to make a note here. Many articles in many different countries tell about how people under the age of 25 cope with a panic to start to work. They tend to be confused about their own skills and how they would manage to pass the criteria. Therefore I am most grateful to have this traineeship as my first real job with this much responsibility. The working environment was really encouraging and supporting, and it is an excellent start in life for me. First of all, I have been some places before with the most outstanding landscapes. But in Finland, I was amazed how Nature is a very integral part of everything here. This is a view that I think I would have not been able to acquire elsewhere. I was always fascinated by the lake Mankilanjärvi where we have been working on, each time I laid my eyes on its wavy, other times silent or twinkling surface.

We Hungarians are not the men of the waters really; therefore it was fun times to get familiar with rowing a boat or how not to capsize into the lake. We have had many funny minutes when we found the boat flooded by rainwater; or when we had such a strong wind which made us hover around the measurement station for 30 minutes before we managed to set our mighty sailor boots on it. Similarly, I have got endowed by self-confidence, precision and a working manner that seeks for efficiency and quality. Finland, hence, is not only a unit in my CV, but an important episode in my professional and personal life.

Dora Szabo

 

Experiences about studying in OUAS as an exchange student

The writer is a Hungarian exchange student who spent spring term 2014 studying at Oulu University of Applied Sciences in the department of Natural Resources.

What did I know about the North before? It was one of the major directions on the compass rose. The blue part of the magnet. The sweet captivity in the realm of mesmerizing night-time light. However, north is also the guard of never-ending winter with a silvery glow. Silent birch trees and pines are bending over the meandering forest routes. The surfaces of the lakes like emerald eyes are staring at the sky with an intense attention: what feelings and moods would be brought by the polar winds today? Everything from books came to reality, when I decided to head towards Finland. It is not only a geographic journey, but a spiritual voyage in the country of thousand waters and possibilities.

From Central-Europe where I am coming from, the city of Oulu already seemed to be pretty far. Only here I realized that it is just about the middle of Finland located at the 65th parallel. It was inviting in an inspiring way to prepare for this term. I have expected a harsh environment and a place where time stands still a bit. But it happened the opposite way. Here exists this galvanizing vibe in the atmosphere that liberates your creative energies and pushes you to challenge yourself, both physically and mentally. You experience it all around. In the lecture rooms with people with different approaches and inventive minds or let it be your teacher who tries you with brain-stimulating projects. One of the most valuable experiences was this enkindling way of cooperation and the level of appreciation I only experienced in the Finnish education system.

I have arrived here in January and -25 do introduce you to the idea of winter. All the waters have been frozen and the landscape has been covered with all kinds of tracks people or animals left after them. I did not see it coming, but evidently there is much going on in this season. Finns are not scared to use this time for vivid activities, like bravely biking on the most slippery ice, swimming in the ice-holes they cut open or just run freely out after great sauna time. But for some of us exchange students it was already difficult to navigate through in a shop. Thus, the daring students enrolled a Finnish Survival Language course, where we have met the charming structure of the Finnish language. In addition, it was a cultural course after all and for example provided with happy times to recreate the absolute necessary Nordic treat: the Pulla. It is always a bit scary to start in a new country and a new place. Compared to other international students I had the easiest procedure with Finland and the OUAS. We have tutoring teachers and students who took care of anything regarding administration and the 5 W’s – who?, what?, when?, where?, and why? We received the maximum level of attention and guidance well before our arrival and it was true throughout the whole term. The teachers and the school personnel are very open and can be reached at any time with any problems that should occur. There was a whole introductory day for us and it was followed by a fancy reception at the City Hall of Oulu.

Being one of the international students is a great opportunity to meet up all the others, and eat a dinner where the company speaks at least 8 different languages and eats the same amount of different dishes. But I enjoyed observing Finland too. The Finns I met all shared a correct, balanced and ultimately helpful spirit, eventually a very genial mentality. I was delighted to explore the stories this country has to tell beyond a simple tourist’s point of view. What I expected to be rigid and mirthless soon turned enchanting and opened up to me. I especially enjoyed how Oulu, the capital of Northern Scandinavia, exists on a human scale too. Here you find the chimneys of the industrial areas and some wind turbines, but otherwise the characteristic architect of the houses and the little gardens especially in the spring time invokes a friendly living space.

The student residence of Otokyla is a whole other world, where many strong bonds developed amongst people with time. There is nothing better than to rent a car together and ride up North on roads that no one else is coming for hours; or tumbling in the snow with laughter and see how our breath is frozen in the air while we are waiting for the sublime Aurora Borealis to appear on the horizon. There are many possibilities for recreation, having a great picnic at a park or the Baltic sea-side, or go for a pub course and listen to the smoky yet chilling voice of a Finnish singer.

Before I head south again I have to let my thoughts stream around this place. Sooner or later all of us have fallen in a pile of snow and made a snow-angel with a thankful and happy heart. Now we know that Finland is Suomi in Finnish; that we have been living deep and sucked out all the marrow of life.


Dora Szabo

 

 

 



Harjoittelureissulla personal farmerilla ja wwooffausta Itä-Suomessa

Näin vapun lähestyessä onkin ajankohtaista jakaa hieman harjoittelukokemuksia viime kesältä. Viime keväänä ei mennyt harjoittelupaikan haut nappiin. Kovasti yritin päästä agrologi-harjoitteluun Ouluun, muttei paikkaa auennut. Viime tingassa sitten löytyikin jotain, nimittäin assistentin pesti Luovan muuttotöiden parissa.  Eihän ne hommat maatalouteen mitenkään liittyneet, mutta töiden osa-aikaisuusuuden mukana tulleet vapaat viikot antoi mahdollisuuden lähteä tekemään ilmaista harjoittelua kuukauden ajaksi mielenkiintoisten maatalousyritysten pariin. Päädyinkin viettämään kaksi viikkoa  sekä harjoittelijana Herttoniemen ruokaosuuskunnassa että wwoofferina Vaivion Pikkunupussa.

Herttoniemen ruokaosuuskunta  on ensimmäinen osuuskuntavetoinen kumppanuusmaatalous-malli, jonka perusideana on, että kaupunkilaisten muodostama osuuskunta kerää rahoituksen, jolla vuokrataan peltopätkä, palkataan puutarhuri eli personal farmeri  ja katetaan viljelykustannukset sekä hankinnat. Osuuskuntalaiset saavat vastineeksi investoimalleen rahalle laadukkaita maataloustuotteita ns. omalta pelloltaan, jonka töihin heillä on myös mahdollisuus osallistua.  Herttoniemen ruokaosuuskuntaan kuuluu noin 160 taloutta, joille kaksi ”personal farmeria” viljelee biodynaamisesti vihanneksia, marjoja ja yrttejä parin hehtaarin viljelmillä Vantaan Korsossa.

Saapuessani juhannuksen jälkeen Korsoon  huomasin tulleeni keskelle melkoista työhuippua. Hieman uupuneen oloiset viljelijät kertoivat painaneensa pari viimeisintä viikkoa yli 50-tuntisena viimeisten kylvöjen ja istutusten parissa. Seuraavaksi olikin vuorossa kasvuston hoito, jonka kanssa oltiin pahasti myöhässä  erityisen lämpimän alkukesän vuoksi. Porkkana-, palsternakka- ja punajuurikasvustot olivat harsojen alla päässet peittymään polven korkuiseen jauhosavikkakasvustoon. Muu oli jo myöhäistä, oli pakko kitkeä. Neljään pekkaan ei olisi mahdollista tuosta urakasta selvitä, mutta onneksemme seuraavalla viikolla alkoi ruokaosuuskunnan järjestämä kaksiviikkoinen kvt eli kansainvälinen vapaaehtoistyöleiri. Reilut kymmen auttavaa käsiparia sai ihmeitä aikaan.

Vaikka hoitotyöt olivatkin töissä päälimmäisenä, ei kaikki aikani kulunut kitkemisen parissa. Sain viljelijöiltä aika vapaat kädet hyödyntää omaa ammattitaitoani. Traktorin rattiin ei minua päästetty, mutta kaikkea muuta tein, kuten otin hoidettavakseni Rikkamestarilla tehtävät haraukset.  Paljon työtä oli myös ensimmäisissä sadonkorjuissa. Osuuskuntalaisille nostettiin perunaa, retiisiä, nippusipulia ja salaattia. Myös tuholaiset tulivat tutuksi, kun kaalikoit hyökkäsivät kaalimaalle. Niitä vastaan on onneksi luomussakin torjunta-aine, jota pääsinkin sitten reppuruiskuttelemaan. Myös osuuskuntalaiset tulivat tutuksi iltatalkoiden ja sadonjakojen yhteydessä. Korsossa töitä riitti enemmän kuin kerkesi tehdä ja huvittavaa kontrastia toi Sörnäisissä majoittuminen sekä peltopäivien jälkeiset huurteiset Kallion kuppioloissa.

Loppukesästä lähdin sitten Pohjois-Karjalaan wwooffaamaan Pikkunupun tilalle Vaivioon. Wwooffaushan tarkoittaa kansainvälistä vapaaehtoistyötä luomutiloilla ruoka- ja majoituspalkalla. Työporukkaani kuuluikin neljä muuta wwoofferia, jotka olivat tulleet Suomeen Ranskasta ja Espanjasta.  Pikkunuppu on mainetta niittänyt luomuvihannestila, jolla on viljelty perinteisiä vihanneksia parin hehtaarin alalla jo reilut 25 vuotta ja tuotteet myydään torilla ja ruokapiireihin.  Jos jotkin työt ovat antoisia vihannesviljelyssä, niin sadonkorjuutyöt. Päivät kuluivat mukavasti sadonkorjuu- ja kauppakunnostustöissä, nautiskellen tunnin siestoista elokuun auringossa riippumatossa loikoillen. Myös viikonloppujen torimyyntipäivät olivat yllättävän mukavia, kun vakioasiakaskunta oikein himoitsi tuotteita. Pikkunupussa vuosien uurastuksen saavutukset näkyvät kaikessa. Tuotteiden laatu on todella korkea, esim. porkkanoita ei ole enää ollut tapana harventaa, koska muuten ne kasvavat aivan liian suuriksi ja rikkojenkin osalta pellon tila on hämmästyttävän hyvä. Tietysti jokavuotisia haasteita Pikkunupullakin on, kuten viime kesän suuret kaalikoituhot. Wwooffaus-reissuni idyllisyyttä lisäsi myös joka toinen ilta lämmennyt sodan jälkeen valmistunut puusauna ja 165 ”massikka” -pientraktori, jolla konehommat hoidettiin.

No mitä näistä kahdesta reissusta jäi sitten käteen matkakustannusten lisäksi?  Kokemukset luomuvihannespellon alkuvuosien työtaakasta ja haasteista verrattuna rautaisen vihannesviljelyn ammattilaisen elämäntapaan ja saavutuksiin viljelmillään antavat perspektiiviä omiin tulevaisuuden suunnitelmiin. Tuon kesän jälkeen haaveet luomuvihannestilasta ovat muuttuneet realistisemmiksi tulevaisuuden tavoitteiksi. Olkeehan kanssaopiskelijat rohkeita lähtemään haluamienne hommien perään, vaikka oiskin vähän kauempana kotoa.

Kirjoittaja on agrologiopiskelija Ari-Matti Seppänen

 

Terveiset Mankilanjärveltä

Siikalatvan Mankilanjärvellä on elokuun puolivälistä alkaen raksuttanut Oamkin Luonnonvara-alan yksikön automaattinen vedenlaadun mittauslaitteisto. Se tuottaa dataa järven tilasta 24 tuntia vuorokaudessa, ja tieto on luettavissa internetin kautta vaikkapa Kotkantien kampuksella. Paikallisena yhteistyökumppanina toimii Mankilan kalastus- ja jakokunta ja erityisesti yhdistyksen puheenjohtaja Konolan Alpo, joka toimii monella taholla järven kunnostuksen puolestapuhujana.

Mankilanjärvi on aikaisempien tutkimusten mukaan hyvässä kunnossa ainakin veden laadun perusteella. Ongelmakohtia ovat lähinnä järven mataluus ja runsas kasvillisuus, jotka aiheuttavat haittaa etenkin järven virkistyskäytölle. Nyt halutaan selvittää järven veden laatu tällä hetkellä ja myös testata automaattisen laitteiston toimivuutta ja mittaustulosten luotettavuutta humuspitoisissa vesissä.

Vedenlaadun mittaukset liittyvät Luovassa toteutettavaan Hydro-Pohjanmaa -hankkeeseen. Hankkeen  keskeisenä tavoitteena on löytää uusia keinoja maatalouden vesiensuojeluun. Projektin vetovastuu on Seinäjoen ammattikorkeakoululla, joka toteuttaa hanketta Etelä-Pohjanmaalla. Oamkin Luonnonvara-alan yksikkö vastaa toteutuksesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Useimmat maatalouden vesiensuojeluhankkeet, joiden avulla on kartoitettu maatalouden vesistövaikutuksia ja kuormitusriskejä, on toteutettu toistaiseksi Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla. Siellä maaperä- ja ilmasto-olosuhteet sekä maatalouden tuotantorakenne poikkeavat huomattavasti Pohjois-Suomen tilanteesta. Hydro-Pohjanmaa -hankkeen painopiste on Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaan maatalouden ja etenkin kotieläintalouden ympäristökysymyksissä. Projekti keskittyy erityisesti karjanlannan hyödyntämiseen liittyviin logistisiin ratkaisumahdollisuuksiin, happamien sulfaattimaiden haittojen ehkäisyyn, eloperäisten maalajien viljelyyn liittyviin ympäristöriskeihin sekä paikkatietotekniikan soveltamiseen vesistöjen kuormitusriskien arvioinnissa.

Mankilanjärvellä tehdään yhteistyötä yli Oamkin yksikkörajojen. Järvelle ankkuroitu lautta, johon mittauslaitteisto on asennettu, löytyi keväällä Oamkin tekniikan yksikön ”varikolta”. Kesän se oli tuunattavana Oulunsalossa ja elokuun puolivälissä valmis laskettavaksi järvelle. Tulevina viikkoina Luovan opiskelijat käyvät järvellä ja lautalla perehtymässä mittauslaitteistoon ja huoltamassa sitä. Lisäksi otetaan vertailunäytteitä, jotka analysoidaan Oamkin laboratoriossa. Analysointiin osallistuu myös tekniikan yksikön laboratorioalan opiskelijoita ja lisäksi mittausaseman käynnistysvaiheista on tekeillä opinnäytetyö. Näin useat opiskelijat pääsevät toimimaan oikeassa elinkeinoelämän kehittämishankkeessa jo opiskeluaikana.

Yhteistyö ei ole rajoittunut vain Oamkin sisälle ja Järvikylälle, vaan myös monet oululaiset alan asiantuntijatahot kuten SYKE, ELY-keskus, Metla ja Oulun yliopisto ovat olleet kiinnostuneita automaattisen mittausasemamme käynnistämisvaiheista ja käyttökokemuksista. Oulun seudulta löytyy paljon vesialan huippuosaamista ja olemmekin todenneet, että pohjoiset voimavarat kannattaa yhdistää.

Vesinäytteiden ottomenetelmät, automaattisen mittauslaitteiston hankintaan ja asentamiseen liittyvät kysymykset sekä laitteiston huoltoon liittyvät ongelmat Pohjois-Suomen äärimmäisissä luonnonoloissa tulevat olemaan tulevan yhteistyön keskeisiä haasteita. Automaattisten mittauslaitteistojen problematiikkaan liittyvä yhteistyöseminaari/-työpaja on jo sovittu tulevalle marraskuulle.

Terveiset Mankilanjärveltä

Kaija Karhunen, lehtori, Hydro-Pohjanmaa –hankkeen projektipäällikkö