ALAN BRADLEY - Piiraan maku makea

Kanadalaisen Alan Bradleyn Piiraan maku makea aloittaa kiehtovan Flavia De Luce -dekkarisarjan. Sarja tekee kunniaa brittidekkareille, ja sopiikin mielestäni varsin hyvin luettavaksi perinteisen dekkarigenren faneille, sekä myös henkilöille, jotka eivät ole aiemmin dekkareista juuri innostuneet.

Sarjan nimikkohenkilö, Flavia De Luce on 11-vuotias tyttö. Hän voisi olla kuin kuka tahansa nuori, 1950-luvun brittityttö sinisine silmineen ja vaaleine hiuksineen, mutta ei kannata antaa ulkokuoren hämätä! Todellisuudessa hän on mitä mainion myrkynkeittäjä, jonka todellinen intohimo on kemia ja erilaisten, mitä mielenkiintoisempien seosten kehittely.

Flavian kanssa samassa, suvun rapistuvassa kartanossa asuvat hänen isänsä (jonka intohimona ovat postimerkit sekä isosiskonsa Daphne (lukutoukka) ja Ophelia (joka rakastaa peilikuvaansa). Perheen äiti, Harriet on kuollut, ja perheen elämä on suhteellisen boheemia. Joukkoa täydentää hysteerinen taloudenhoitajatar rouva Mullet ja outoja kohtauksia saava sotaveteraani Dogger. Siskojensa kanssa Flavia ei ole maailman parhaissa väleissä, puolin ja toisin keksitään mitä erikoisempia jäyniä. Flavian kemistintaidot näyttelevät tässäkin sodassa osaa.

Kirja alkaa tilanteesta, jossa De Lucen kartanon pihalta löytyy muukalaisen ruumis. Flavia ei suoraan sanottuna viitsi jäädä katselemaan poliisien tehotonta etenemistä, eikä hän liioin arvosta poliisien alentuvaa asennetta itseään kohtaan. Hän alkaa selvitää tapausta omin päin. Kysymyksiä onkin paljon: Kuka toi kuolleen linnu sisälle, ja miksi sen nokassa oli postimerkki? Mitä suljetun oven takaa kuultu keskustelu kuolleen muukalaisen ja Flavian isän välillä tarkoitti, tuo lause "ja me tapoimme hänet"? Ja mitä tekemistä rouva Mulletin leipomalla, yököttävällä vaniljavanukaspiiraalla on kaiken kanssa?

Ajattelin ennen kirjaan tarttumista, että en varmaan jaksa lukea kovin pitkälle, kaikista kuulemistani kehuista huolimatta. Olin väärässä! Vaikka kirjan pääosassa onkin 11-vuotias tyttö, ei päähenkilö ole mikään tyttömäinen kihertelijä, eikä kirja ole alkuunkaan lastenkirja. Flavia ei anna sukupuolensa rajoittaa itseään millään tavalla (esimerkiksi askarrellessaan hammasraudoistaan tiirikan), mutta osaa käyttää ihmisten ennakkoluuloja hyväkseen. Kirjan parasta antia ovatkin päähenkilö Flavian ohella sujuva juoni sekä tarinankuljetus (joka ottaa huomioon lapsen ajatusmaailman), ja loistava huumori. En muista, milloin olisin nauranut näin aidosti jonkin kirjan äärellä! Mikä parasta, huumori ei ole itseistarkoitus, eikä syö tarinan uskottavuutta, vaan se antaa kerronnalle mukavan mausteen.

P.S En ole ikinä liiemmin ollut kemian ystävä, mutta Flavian rakkaus kemiaa kohtaan, ja innokkaat kuvaukset erilaisista kemian prosesseista olivat niin kiehtovia, että väkisinkin kiinnostuin aiheesta.

Kirjaan voi tutustua osoitteessa:
https://kirja.elisa.fi/ekirja/piiraan-maku-makea#

Armi R. / KIR15SP

Patrick Ness - Hirviön kutsu

Hirviön kutsu on Siobhan  Dowdin ideoima ja Patrick Nessin kirjoittama koskettava kertomus pojasta, jonka äiti on sairastunut vakavasti. Kirja alkaa siitä, kun hirviö ilmestyy painajaisten vaivaamalle Conorille ensimmäisen kerran. Suuri, marjakuusen muodon ottanut hirviö kertoo Conorille kolme tarinaa, mutta neljännen tarinan se haluaa kuulla Conorilta. Tarinan, jota Conor ei halua edes ajatella. Mitä hirviö haluaa sanoa kertomuksillaan? Voiko se pelastaa äidin? Miksi se ilmestyy aina samaan aikaan?

Patrick Nessin taidokkaasti kirjoitettu teksti pitää lukijaa tiukasti otteessaan alusta loppuun asti. Hirviön kutsu on mukaansa tempaava teos, joka tarjoaa ajattelemisen aihetta ja kuvaa hienosti ihmisten eri tunnetiloja – hahmoihin on helppo samastua. Jim Kayn kaunis mustavalkoinen kuvitus tukee tarinan tunnelmaa loistavasti. Kirja on nopealukuinen ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille ikään tai sukupuoleen katsomatta.

Etkö sinä pelkää?

’En’, Conor sanoi. ’En ainakaan sinua.’

Hirviö siristi silmiään.

Vielä sinä pelkäät, se sanoi. Ennen loppua.”

 

Kirjoittanut: Mari, KIR15SP

Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi

Johanna Sinisalo – Ennen päivänlaskua ei voi

Ennen päivänlaskua ei voi on Johanna Sinisalon esikoisromaani vuodelta 2000. Samana vuonna romaani voitti myös Finlandia-palkinnon ensimmäisenä fantasiakirjana. Ennen päivänlaskua ei voi sijoittuu 2000-luvun Tampereelle, vaihtoehtotodellisuuteen jossa peikot ovat tunnustettu yhdeksi eläinlajiksi. Kirjan päähenkilönä on 30-vuotias freelancer valokuvaaja Mikael, joka tunnetaan homopiireissä myös nimellä Enkeli. Mikael löytää erään huuruisen illan jälkeen kerrostalon pihalta väsyneen peikonpoikasen ja vie sen kotiinsa.

Pala palalta Pessiksi nimetty peikko valtaa Mikaelin elämän. Ottaessaan selvää peikkojen elintavoista ja auttaessaan peikkoa Mikael joutuu venyttämään hyvänkäytöksen rajoja ja hyväksikäyttämään ihmisiä saadakseen haluamansa Pessiä varten. Mikaelin tekojen piiriin joutuu niin entinen eläinlääkäripoikaystävä kuin naapurin postimyyntivaimo Filippiineiltä.  Villieläimen sopeutuminen Tamperelaiseen kerrostaloasuntoon sysää liikkeelle tapahtumia, jotka muuttavat useiden henkilöiden elämiä, sillä villiä luontoa ei ole helppo kesyttää tai saada toimimaan ihmisten normien mukaan.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat noin puolen vuoden mittaiselle aikajaksolle, jossa kuvataan Mikaelin ja Pessin suhteen kehittymistä. Pienestä sairaanloisesta peikonpoikasesta tulee talven aikana Mikaelin silmissä koko ajan enemmän ja enemmän inhimillinen ja vastentahtoisesti Mikael alkaa tuntea vetoa Pessiä kohtaan. 

Ennen päivänlaskua ei voi on kauniisti ja soljuvasti kirjoitettu realismia ja fantasiaa sekoittava romaani ja se täyttää hyvin maagisen realismin määreet. Tarinan lisäksi kirjassa on tietokirjallisuutta, kansantarinoita ja lehtijuttuja peikoista, jotka tukevat tarinaa . Nämä kohdat vahvistavat vaihtoehtoista todellisuutta, sillä tietokirjoissa käsitellään peikkoja yhtenä eläinlajina. Mikaelin vieraillessa Tampereen pääkirjastossa, on siellä esillä lasivitriinissä täytetty peikko. Peikot ovat esitetty niin sujuvasti eläimiksi, että on helppo hyväksyä se, että meidän todellisuudessa peikoista puhuttaessa on kyse suomalaisissa perinnesaduissa esiintyvistä hiisistä ja peikoista.

Kirjoittanut: Elina, Kir15sp

Tove Jansson - Kesäkirja

Tove Jansson - Kesäkirja

Kuva: Raisa Laitala. Tove Jansson: "Kesäkirja", kansi Sanna Mander, kannen kuva Tove Jansson (WSOY, 2014).

Tove Janssonin Kesäkirja on WSOY:n ensimmäinen Suomi 100 – juhlavuoden kunniaksi uudelleen julkaisemista kahdestatoista klassikkoteoksesta. Kesäkirja pohjautuu löyhästi Janssonin omiin lapsuudenkesiin Suomen saaristossa, ja kirja koostuu kerronnallisesti itsenäisistä luvuista. Kesäkirja kertoo kolmen hahmon; isän, lapsen ja isoäidin kesästä saaristossa, mutta tarinan keskiössä on ennen kaikkea lapsen ja isoäidin vuorovaikutus.

 

”Ja mitä se sitten on, kysyi lapsi nyrpeästi.

Se on sitä, että respekteeraa toisten mielipiteitä.

Ja mitä on respekteeraa! huusi Sophia jalkaa polkien.

Että antaa muiden uskoa niin kuin he tahtovat! huusi hänen isoäitinsäkin. Minä annan sinun uskoa piruun ja sinä annat minun olla uskomatta.”


Kirjan tapahtumat ovat hiljaisia ja vähäeleisiä, ja tärkeämpää ovat hahmot itsessään sekä heidän vuorovaikutuksensa. Teoksessaan Tove Jansson maalaa osuvaa kuvaa suomalaisuudesta, saaristolaismentaliteetista ja kesän unelmasta. Suosittelen kirjaa kaikille Muumi kirjoista pitäville, sillä Kesäkirjan hahmoissa on muumeista tuttua henkeä ja tunnelmaa.

 Kirjoittanut: Raisa, KIR15SP

Elif Shafak: Valkoinen elefantti

Valkoinen elefantti on värikäs kertomus intialaisen pojan, Jahanin ja hänen perheensä valkoisen norsun Chotanin elämästä 1500-luvulla. Chotan lahjoitetaan Istanbulissa asuvalle sulttaanille, ja Jahan matkustaa norsun mukana toiveissaan parempi elämä. Jahan opettelee elämään palatsin sääntöjen mukaan, ja tutustuu mm. leijonankesyttäjä Olafiin ja itseensä prinsessa Mihrimahiin. Ahne kapteeni Gareth haistaa rikastumisen mahdollisuuden hoviin matkaavassa pojassa, ja pelko varjostaa Jahanin elämää hovissa.

”Osa [Jahanista] oli päättänyt paiskia töitä olan takaa ja tulla oppipoikien kaltaiseksi. Toinen osa ajatteli vain, mitä varastaa ja koska karata. Juopa näiden kahden välillä oli niin syvä ja leveä, että sitä oli yhä vaikeampi ylittää. Ennemmin tai myöhemmin hänen täytyisi valita jompikumpi.” (S. 171)

Jo pienestä asti rakentamisesta kiinnostunut Jahan pääsee näyttämään taitonsa sodassa sillanrakentajana, ja hovin pääarkkitehti Sinan kiinnittää huomionsa taitavaan poikaan. Jahan pääsee arkkitehdin oppipojaksi, ja päätyy rakentamaan valtakunnan näyttävimpiä rakennuksia, kuten moskeijoita ja siltoja. Kasvutarinan ohella kirjassa käsitellään myös naisten asemaa, ajan yhteiskuntaa ja uskontoa turkissa.

Kirjaa lukiessa tulee lämmin ja värikäs olo. Pääosin Istanbuliin sijoittuva kertomus tuo tarinaan eksotiikkaa ja itämaisia mausteita. Kirjasta löytyy kerroksia erilaisille lukijoille: romantiikkaa, politiikkaa, historiaa, jännitystä – ja tietenkin tarinan sitova hellyttävä valkoinen elefantti!

”Arkkitehtuuri on ryhmätyötä”, Sinan sanoi. ”Oppipoika-aika ei ole.”
”Miksi ette halua meidän näkevän toistemme piirustuksia?” Jahan kysyi kerran.
”Koska te vertailette. Jos ajattelet olevasi parempi kuin muut, ylimielisyys myrkyttää mielesi. Jos luulet jonkun muun olevan parempi, kateus myrkyttää sinut. Miten päin vain, se on myrkkyä.” (S. 213.)

Vaikka kirja on paksu, siihen tarttuu mielellään. Suosittelen kirjaa itämaisten kulttuurien ystäville, kasvutarinoista kiinnostuneille ja heille, jotka haluavat karata arjesta jonnekin ihan muualle.

Niina
KIR15SP