Paulo Coelho: Alef

Alef on mestarikirjailija Paulo Coelhon neljästoista pitkä romaani. Pitkälti omaelämäkerrallisen romaanin teemoja ovat uskon kriisissä olevan Coelhon henkinen uudistuminen. Samalla Coelho kuvaa jälleensyntymää tavalla, joka saa asiaan perehtymättömänkin lukijan miettimään tämän maailmankaikkeuden mystisiä puolia.

Kuten Coelhon ehkä tunnetuimmassa romaanissa Alkemistissa, tässäkin kirjassa matkustetaan. Tällä kertaa Coelhon matka kulkee ympäri maailman aina tuhansien kilometrien matkan läpi Venäjän. Samalla Coelho kokee henkisen eheytymisen. Coelhon tapa saada uskomattomiltakin tuntuvat asiat kuulostamaan uskottavilta on poikkeuksellista. Se miten lukija kokee asiat riippuu tietysti lukijasta.

Suosittelen Alefia ihmisille, jotka haluavat kevyttä luettavaa ehkä monia askarruttavistakin elämänkysymyksistä. Alef on matka mielen syövereihin ja sinne se myös jääkin.

 Jukka P, Kir2sn

 

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

 

"Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun yöllä oli tullut lunta. Millä minä sen autotallin edustan lapioin, kun lonkka kolisee. Naapuripitäjään on avattu uusi pankkikonttori, siellä pitäisi olla yhdeltätoista, mutta ehdinkö? Kyllä en."

Näin alkaa Tuomas Kyrön suureen suosioon noussut, vuonna 2010 ekan kerran ilmestynyt Mielensäpahoittaja. Itse asiassa kyseisen opuksen neljästäkymmenestä luvusta miltei jokainen alkaa tuolla lainausmerkeissä olevan katkelman ensimmäisellä lauseella.

Mielensäpahoittaja on kahdeksankymppinen oikeamielinen suomalaismies. Hän mm. ehdottaa ystävänpäivän tilalle Pitäydytään omissa asioissa -päivää ja vastustaa moottoriteitä. Jouluna kinkun sijasta tarjottu kalkkunakin aiheuttaa hänelle vain harmaita hiuksia.

Täytyy myöntää, että kirjan älykäs huumori puree minuun. Kyrö kirjoittaa hauskasti, yksityiskohtaisesti ja nasevasti. Päähenkilö jaksaa narista asioista, jotka ainakin meikäläiselle ovat tärkeitä tai muuten vain riemastuttavia ("Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun sain veronpalautusta" tai "Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun poika kutsui jouluksi kotiinsa") . Teoksen huomionarvoisia seikkoja ovat puhekielisten sanojen (virma, dikipoksi, Foord Eskortti, krillikatos...)  ja "kyllä en" -fraasin runsas käyttö. Kirjan kappaleet ovat lyhyitä, ja lukemiseen menee vain pari hassua tuntia.

Kirjan lisäksi Mielensäpahoittaja on niittänyt mainetta radiossa ja teatterissa, en muista, onko valkokankaallakin. Keväällä aion - vihdoin ja viimein - raahautua avecin kanssa Oulun kaupunginteatteriin katsomaan tämän mestariteoksen. Huomasin myös pari päivää sitten, että jatko-osa Mielensäpahoittajan miniä on ohjelmistossa mukana helmikuun lopusta lähtien. Täytyykin ehkä jo tältä istumalta sännätä hankkimaan liput ennen kuin ne viiään käsistä... =)

Heidi Kinnunen KIR2SN

Markus Zusak - Kirjavaras

”Kun kuolema haluaa kertoa tarinan, on paras pysähtyä kuuntelemaan.”

Markus Zusakin Kirjavaras on noussut maailmalla vuodesta 2005 myynti- ja arvostelumenestykseksi. Zusakin kerrontatyyliä on ylistetty innovatiiviseksi ja runolliseksi, ja kirjan kääntäjä on loistavasti onnistunut säilyttämään runollisen ja pehmeän kerrontatyylin. Kirjavaras ensi-illassa Finnkinossa 4.4.2014.

Kirja sijoittuu vuoden 1939 Saksaan ja toisen maailmansodan aikaan. Kirjan päähenkilö yhdeksän vuotias Liesel Meminger muuttaa kasvatuskotiin Hubermannin perheeseen Münchenin lähelle ja tekee parhaansa pysyäkseen hengissä. Ensimmäinen kirja, jonka Liesel varastaa on Haudankaivajan käsikirja. Pian Liesel alkaa varastaa kirjoja mistä vain kykenee, pormestarin vaimon kirjahyllystä ja natsien kirjarovioilta, mutta nämä kirjat tuovat lohtua hänelle. Sota orjuuttaa kuolemaa, joka jää seuraamaan Lieselin elämää Rosa ja Hans Hubermannin kodin ympäristössä.

Kirja on kaunis ja runollinen kuvaus toisen maailmansodan ajasta. Toisin kuin historialliset kirjat, Kirjavaras antaa hieman erilaisen kuvauksen siitä ajasta. Lieselin elämä ja kuoleman kerronta antaa erilaisen näkökulman asioille ja ihmisten arjelle sodan ajan Saksassa. Kirja tarjoaa näkökulmia, joita ei ole välttämättä itse tullut ajatelleeksi aiemmin.

"Tässä se on. Yksi harvoista.

 Kirjavaras.

 Jos olet sillä päällä, tule mukaani. Kerron sinulle tarinan. 

 Näytän sinulle jotakin."

 

Sanna K. Kir2sn

Haruki Murakami: Norwegian Wood

Haruki Murakami: Norwegian Wood (436s.)

Japanilaisen Haruki Murakamin romaani Norwegian Wood (1987, suom. 2012) on herkkä ja melankolinen kertomus Toru Watanaben nuoruudesta ja ensirakkaudesta. Romaani vie lukijan 1960-luvun Tokioon ja näyttää senaikaista kuohuvaa maailmaa nuoren opiskelijamiehen silmin.

Kirja alkaa, kun keski-ikäinen Watanabe kuulee Beatlesin Norwegian Wood -kappaleen lentokoneessa. Laulu aiheuttaa Watanabessa vahvan reaktion ja tempaa hänet suoraan nuoruutensa muistoihin. Hän muistaa pitkästä aikaa ensirakkautensa, parhaan ystävänsä Kizukin tyttöystävän Naokon. "I once had a girl, or should I say, she once had me..."

Romaanin juoni kulkee siis yhdessä Watanaben muistojen kanssa. Vaikka Watanabe itse on melko välinpitämätön ympäristöään ja yliopisto-opiskelujaan kohtaan, hänen ihmissuhteensa ovat silti myrskyisiä ja heittelevät nuorta miestä niin surun, hämmennyksen kuin kiihkonkin vallassa. Kun Watanaben paras ystävä Kizuki tekee itsemurhan 17-vuotispäivänään, Watanabe ja Naoko kasvavat toisiinsa kiinni ja tulevat hyvin läheisiksi lähes huomaamatta. Naoko on Watanaben todellinen ensirakkaus, mutta Watanabe kiintyy myös päättäväiseen ja hieman kummalliseen opiskelutoveriinsa Midoriin. Watanabe ajelehtii rakkauden, seksin, kummallisten ystävyyssuhteiden ja hämmennyksen maailmassa ja joutuu käsittelemään todella vaikeitakin tapahtumia, kuten parhaan ystävänsä itsemurhaa ja Naokon sairastumista.

Murakamin kerronta on pelkistettyä, mutta silti todella kaunista ja taidokasta. Hänellä on taito kietoa lukija sormensa ympärille niin, että tuntuu kuin olisi itse hänen luomassaan maailmassa.

Kirjasta on tehty myös kiitetty elokuva vuonna 2010.

Riina KIR2SN

 

Imperiumin perillinen

 

On kulunut viisi vuotta Keisarin ja Darth Vaderin kuolemasta. Imperiumi on ajettu galaksin äärilaidoille ja Kapinaliitto on kasvanut, muodostaen Uuden Tasavallan. Han Solo ja Leia Organa ovat menneet naimisiit ja ovat saamassa ensimmäiset lapsensa ja Luke Skywalker on uudelleen rakentamassa jediritarikunnan. Herkkä galaktinen rauha alkaa kuitenkin järkkyä, kun Imperiumin viimeinen suuramiraali, Thrawn, palaa Tuntemattomilta alueilta tarkoituksenaan tuhota Uusi Tasavalta.

Näin saa alkunsa Timothy Zahnin Thrawn-trilogian ensimmäinen osa ja yksi ensimmäisistä Star Wars -kirjoista. Imperiumin perillinen (1996, suom. 1997) on erinomainen jatke Star Wars -elokuville ja pakko luettava kaikille Star Wars -faneille. Kirja kertoo hyvin mitä elokuvista rakastamillemme hahmoille on tapahtunut elokuvien jälkeen, mutta sen todellinen voima on sen esittelemät uudet hahmot, joista monet nousevat tärkeiksi tekijöiksi Star Wars -universumissa: Talon Karrde, Mara Jade, Gilad Pellaeon ja etenkin suuramiraali Thrawn, joka on yksi Star Wars -universumin suosituimmista pahiksista. 

Zahn kertoo monipuolisesti Star Wars -universumista ja sen asukkaista sekä Kapinaliiton uudesta asemasta galaksissa, osoittaen todeksi vanhan sanonnan, että jonkin hallitseminen on vaikeampaa kuin taisteleminen.

"Tiedättekö mitä eroa on erehdyksellä ja virheellä, aliluutnantti? Jokainen voi erehtyä, aliluutnantti. Mutta erehdyksestä tulee virhe vasta sitten, kun sitä kieltäytyy korjaamasta."

- Suuramiraali Thrawn

 


- Jani Nyman (KIR2SN)