Tagit: e-aineistot

Parasta A-ryhmää!

Parasta A-ryhmää!
Viime keväänä toteutetun kirjastojen käyttäjäkyselyn perusteella Oulun ammattikorkeakoulun kirjaston asiakkaat ovat varsin tyytyväisiä kirjastopalveluihinsa. Kyselyssä pyydettiin arvioimaan muun muassa kirjastotilojen, aukioloaikojen,… lisää »

Monimuoto-opiskelijan kirjasto

Monimuoto-opiskelija! Luulitko, että kirjasto ei ole sinua varten? Olet väärässä, sillä Oamkin kirjastosta löytyy kattavasti kokoelmia ja palveluja, jotka ovat käytettävissä myös etänä. Mistä kurssikirjat? Painettujen kurssikirjojen 2… lisää »

Asiantuntemusta ja tiedon jakamista Suomenlahden molemmin puolin – puhujavierailu musiikkikirjastoseminaarissa

Helsingissä järjestettiin 26. – 27.5.2016 sarjassaan ensimmäinen Estonian-Finnish Music Library Seminar eli suomalais-virolainen musiikkikirjastoseminaari. Seminaarissa kohtasivat sekä musiikkikirjastot, musiikkiarkistot että musiikkimuseot.… lisää »

Painettu pitää pintansa ja muuta pohdintaa kirjastotyöstä perjantai-iltapäivän ratoksi

Opiskellessani minulla oli ennakkoluuloja. Olin mielestäni valinnut alan, jossa saan hiippailla valtavassa kirjastosalissa ja hypistellä kauniita nahkakantisia kirjoja maailmanhistorian klassikoiden katveessa. Moisesta miljööstä on vain yksi… lisää »

5 tapaa, joilla Leevi on nyt parempi!

5 tapaa, joilla Leevi on nyt parempi!
Katso, miten Leevin käyttöliittymää on parannettu version päivityksen yhteydessä. lisää »