Jokainen päivä on ympäristöpäivä

Jokainen päivä on ympäristöpäivä

Oamkin kirjastojen arjessa on kuluvan vuoden aikana kiinnitetty paljon huomiota ympäristöasioihin ja kestävään kehitykseen.  Valmistaudumme parhaillaan vastaamaan WWF:n Green Office ympäristöjärjestelmän kriteereihin.  Vuoden vaihteen tienoilla sitten selviää, saammeko Green Officen Panda-merkin käyttöömme. (Ja luulen, että jos merkin saamme, siitä tulee hehkutusta tänne bloginkin puolelle)

Kirjaston perustoiminta, lainauspalvelu, on jo lähtökohtaisesti kestävän kehityksen aatteen mukainen, mutta on toiminnassa vielä viilattavaakin. Muun muassa paperinkulutukseen, jätteiden lajitteluun ja päivittäisiin energiansäästötapoihin on kiinnitetty huomiota, ja pikku parannuksia saadaan aikaiseksi koko ajan. Voisi siis sanoa, että jokainen päivä on ympäristöpäivä.

Nyt vietettävän energiansäästöviikon ja torstain 13.10 ympäristöpäivän varjolla on hyvä kiinnittää huomiota sellaisiin tapoihin, joiden pitäisi jo olla osa päivittäistä arkea. Aiheesta on viime aikoina ollut niin paljon puhetta, että tuskin löytää ketään, joka ei vähintäänkin olisi tietoinen tyhjän tilan valaisemisen tai käyttämättömien tietokoneiden sammuttamisen vaikutuksista kiinteistön sähkönkulutukseen. Eri asia on sitten siirtää se tietoisuus käytäntöön. Täytyy tunnustaa, että itsekin piti sitä valojen sammuttamista hieman harjoitella, mutta nyt se sujuu jo rutiinilla. :)

Valojen sammuttamisen ja biojätteen lajittelun lisäksi kestävä kehitys on niin paljon muutakin.  Kun lähemmin tarkastellaan, löytyy paljon erilaisia näkökulmia kestävään kehitykseen niin arjessa kuin ammatilliseen osaamiseenkin liittyen.  Kirjastoissa on kuluvan viikon teemoja huomioitu mm. nostamalla esiin aiheeseen liittyvää materiaalia. Teemana on kestävä kehitys ja ympäristö, mutta näkökulma vaihtelee kirjaston edustamien aihepiirien mukaan.  Tervetuloa tutustumaan!

Kierrätysteemaa toteuttavat myös kirjastojen poistohyllyt, joista kokoelmista poistettua aineistoa saa ottaa omaksi. Kirjojen lisäksi poistohyllystä voi bongata myös kansioita ja muita opiskelussa hyödyllisiä toimistotarvikkeita. Ainakin Tekniikan kirjastossa on tarjolla satunnaisia eriä mappeja ja kansioita.  Luonnonvara-alan, Kulttuurialan, Sosiaali- ja terveysalan sekä Raahen korkeakoulukirjastossa myös asiakkaat voivat tuoda hyllyyn kirjoja, lehtiä, nuotteja tms. kierrätettäväksi. Tällä viikolla Kulttuurialan kirjastossa on esillä myös vaihtoehtoisia tapoja hyödyntää poistokirjoja.

Ja koska kestävää kehitystä on myös toisista välittäminen, voi tässä lopuksi mainostaa että,  Luonnonvara-alan yksikössä voi tällä viikolla neuloa tai virkata lämpimikseen. Viikon aikana tuotetut peittotilkut ja asusteet menevät hyväntekeväisyyteen.  Jos ei paikan päälle pääse neulomaan, niin valmiita töitä voi toimittaa 14.10 mennessä Luonnonvara-alan kirjastoon.

Hyviä ympäristöpäiviä kaikille toivottaa
Henna tekniikan kirjastosta

1,5 kilometriä erottaa, kirjasto yhdistää

1,5 kilometriä erottaa, kirjasto yhdistää

Yleisimpiä kysymyksiä Raahen korkeakoulukirjaston asiakkailta on viime keväänä ja tänä syksynä olleet kirjastopalvelujen saantiin liittyvät kysymykset. Raahessahan tehtiin keväällä isoja muutoksia, kun Liiketalouden yksikön Raahen opiskelijoiden ja henkilökunnan oli muutettava Raahen Porvari- ja Kauppakoulun tiloihin. Tekniikan ja talouden väen väliin tuli siis 1,5 kilometrin matka Rantakatua. No vähän muutoksessa lohduttaa se, että sillä matkalla näkee kaunista merenrantaa ja saa raitista ilmaa - yleensä tietenkin reiluhkon tuulen tuomana.

Koska Raahen opiskelijoita opetetaan nyt kahdella kampuksella, kohtaamispaikkoja tekniikan ja talouden opiskelijoiden kesken on vähän. Paitsi että molemmat voivat tulla amkin kirjastoon!

Siis ammattikorkeakoulun kirjastopalvelut ovat edelleen yhdessä paikassa. Tai eivät aivan, sillä oikeastaan kirjastopalvelut talouden opiskelijoille lisääntyivät, kun myös RPKK:n kirjastossa on luettavissa lehtiä – jopa enemmän kuin amkin kirjastossamme – sekä käytettävissä tietokoneita, tulostin, skanneri ja kopiokone.

Kirjastoja erottaa se, että lainaus amkin opiskelijoille on mahdollista vain amkin kirjastossa! Toisin sanoen edelleen vain meiltä löytyvät lainattavat kurssikirjat ja muut materiaalit. Samoin Oamkin Oulun ja Oulaisten kirjastojen kokoelmat ovat lainattavissa amkin kirjastosta vanhaan malliin.

No RPKK:n kirjaston hyllystä löytyy kyllä jokaista kurssikirjaa yksi käsikirjastokappale – sen jälkeen, kun opettajat varmistavat käytössä olevat kurssikirjat tai ne selviävät sitä mukaa, kun opiskelijat lainaavat meiltä kurssikirjoja... Niitä voi lukea kirjastossa paikan päällä, tai skannata tai kopioida omaan käyttöön. Ainakin kielten kirjojen kopiointimahdollisuudelle toivottavasti on kysyntää, sillä merkintöjen tekeminen kirjaston kirjoihinhan on kiellettyä. Itse asiassa Porvari- ja Kauppakoulun kirjaston kopiokone varmasti tekee huomattavasti parempaa jälkeä kuin amkin kirjaston vanha kone...

Okei, vielä yhteenvetona kaikki edellinen tiivistettynä yhteen lauseeseen: Raahen korkeakoulukirjasto palvelee kaikkia asiakkaitaan kuten tähänkin asti!

Tervetuloa kirjastoon!

London calling – kirjaston väki Lontoossa

Oamkin kirjaston henkilökunnalla oli mahdollisuus käydä työmatkalla Lontoossa toukokuun lopulla. Reissussa tutustuttiin British Libraryn palveluihin ja tiloihin St. Pancrasissa ja Oamkin kv-partnerin, London Metropolitan Universityn kirjasto- ja tietopalveluihin Holloway Roadilla.

Kyllä tällaiset tutustumiskäynnit ovat avartavia kokemuksia. British Library oli tietysti Britannian kansalliskirjaston ominaisuudessa ihan omaa luokkaansa palveluineen ja kokoelmineen ja kohua herättäneine tiloineen; tämä 1997 valmistunut rakennushan tuli maksamaan 500 miljoonaa puntaa. 14 kerrosta ja valtavat kokoelmat, sekä monipuoliset että arvokkaat. Kirjastoa hyödynnetään mm. tutkimuksessa ja opetuksessa ja sieltä voi saada apua vaikka liikeidean kehittämiseen tuotteeksi (http://www.bl.uk/bipc/ ).

British Librarysta löytyy myös sellaisia aarteita kuin pari Gutenbergin raamattua (1600-1700 luvuilta), Magna Carta -kopio 1200-luvulta, Händelin nuotteja, The Beatlesin käsikirjoituksia, Jane Austenin muistikirja, Leonardo da Vincin muistiinpanoja ja vaikka mitä. Me kirjastotädit kiinnostuimme tietysti ammatillisista asioista ja tutustuimme mm. kirjaston organisaatioon, asiakaspalveluun, kirjojen varastointiin ja automatisoituun kuljetusjärjestelmään, jolla kirja matkustaa maan alta varastosta lukusaliin asiakkaalle. Ihan noin vain ei lukusaliin kävellä sisään, asiakkuutta täytyy anoa ja se myönnetään tiukoin kriteerein.

London Metropolitan University Libraryssä saimme ihastella juuri remontoituja tiloja, jotka oli avattu asiakkaille vasta paria kuukautta aiemmin; osa tiloista oli vielä remontoimatta. Uusituissa tiloissa oli avaraa ja valoisaa, ja värejä oli käytetty rohkeasti. Brittiläisille rakkaat kokolattiamatot peittivät lattioita ja se pisti kyllä miettimään, että pysyvätköhän ne kurakelillä puhtaana. Kirjastossa vallitsi hienoinen meteli, kun porukkaa oli paljon ja uudet tilat saavuttaneet suuren suosion; siellä oli rento meininki. Pohjakerroksessa sallittiin ruokien ja juomien tuominen kirjastoon ja siellä oli myös kahvio. Kyllä aika monella näyttikin olevan purtavaa mukana tietokoneen äärellä. Aukioloajat olivat melko pitkät, pisimmillään klo 21 saakka. Tästä tykkäisivät varmasti meidänkin opiskelijamme. Kirjastopalvelujen integroitumista opetukseen pyrittiin kehittämään erityisesti siihen paneutuvien kirjastonhoitajien toimesta (academic liaison librarians). Oli mukavaa jakaa ajatuksia paikallisten kollegojen kanssa ja kyllä sieltä kehittämisideoitakin jäi muhimaan.

Lontoossa kun oltiin, oli tietysti muutakin nähtävää kuin kirjastot. Itse kävin katsomassa Mamma Mia -musikaalin ja täytyy sanoa, että harvoin sitä suomalaisen teatterin katsomossa yleisö istuu drinkkejä siemaillen ja riehaantuu niin, että alkaa laulaa ja tanssia esityksen aikana. Lontoossa näemmä näinkin voi käydä. Virkistävää!

Leena Ojala
Liiketalouden kirjasto

Oulun Sosiaali- ja terveysalan kirjaston muutto väliaikaistiloihin

Sosiaali- ja terveysalan kirjasto ehti toimia Oulussa osoitteessa Professorintie  5 vuodesta 1991. Tältä näytti Soten kirjastossa vielä vuosi sitten:

 

 Aikaa myöten tilat kuitenkin kävivät ahtaiksi ja monta vuotta haaveiltiin isommista tiloista kirjaston tarpeisiin. Uudisrakennukselle saatiin lopulta lupa ja muutokset tuulet alkoivat puhaltaa myös Soten kirjastossa. Alkoi uuden kirjaston suunnittelu ja keväällä 2011 rakennustyöt olivat jo täydessä käynnissä.

 


Suoraan uuteen kirjastoon ei kuitenkaan päästy muuttamaan, sillä uudet tilat valmistuvat vasta jouluksi 2011. Ruokala tarvitsi kuitenkin kirjaston entiset tilat käyttöönsä, joten kirjaston oli väistyttävä alta pois. Tämän vuoksi kesän korvilla tuli eteen muutto väliaikaistiloihin. Muuttomatka ei onneksi ollut pitkä, sillä kirjaston väliaikaiset tilat sijaitsevat OSAO:n Kontinkankaan yksikön puolella.

Kirjastomme sijaitsee tällä hetkellä Kontinkankaan yksikön entisessä liikuntasalissa, jota on hieman remontoitu muuttuviin tarpeisiin. Pääsimme tutustumaan uuteen työtilaan etukäteen, ja melko tyhjältä näytti väliaikaiskirjasto vielä pari päivää ennen muuttoa:

Hiirenkorvien kasvaessa alkukesän aurinkoisina päivinä kirjaston henkilökunta aloitti pakkausurakan. Me pakkasimme kirjat, lehdet, videot ja kaiken muun materiaalin muuttolaatikohin...

Ja vihdoin koitti muutto. Parissa päivässä muuttomiehet purkivat kirjaston hyllyt ja muut huonekalut sekä kasasivat ne väliaikaisen kirjaston tiloihin. Lopuksi piti vielä muuttaa pakkaamamme laatikot ja muut tavarat.
 
Sitten alkoi tavaran purku uusiin tiloihin.
 

Hiljalleen kaikki asiat ovat löytäneet paikkansa väliaikaistiloissakin. Kesäkuun 13. päivä kirjasto avasi taas ovensa.

Muutto on kuitenkin mielessä koko ajan, sillä jo jouluna 2011 on tiedossa muutto Kontinkankaalle valmistuviin uusiin tiloihin, jossa on myös kirjastolle kokonaan uudet puitteet. Tältä näytti tuleva kirjasto syyskuun puolivälissä, eli seinät alkavat olla jo paikoillaan, mutta tilat ovat vielä vähän vaiheessa...

Siihen saakka kuitenkin näkemisiin osoitteessa Kiviharjuntie 8!

 

 

Sanna Savolainen,
uutta muuttoa odotteleva Sosiaali- ja terveysalan kirjastolainen

Rohkeasti outo - kirjastoihminen

Kirjastoihminen on täysin oma ihmisrotunsa, ainakin tällaisen käsityksen kirjastoihminen itsestään saa kun kuuntelee omaan alaansa tai työhönsä liittyviä kommentteja. Suurimman hämmästyksenaiheen tarjoaa kyselijöille yleensä se, että tämä outo kirjastoihminen on ihan oikeasti kouluttautunut alalleen ja sitä varten pitää osata muutakin kuin aakkoset. Se outo kirjastossa viihtyvä ihminen ei olekaan mikään toimiston ylijäämä tai sopivasti sukulainen, vaan yleensä korkeasti koulutettu ammattilainen, joka kuten minä, on kutsumusammatissaan.

Vanhempieni kertoman mukaan olen kolmevuotiaana ilmoittanut että että minusta tulee isona kirjastontäti. Lucky me, sillä maailma on siitä ajasta ehtinyt jo muuttua aika paljon, mutta kirjastoihmisiä edelleen tarvitaan. Olen syntynyt aikaan, jolloin koulun esitelmiä varten haettiin aineistoa painetuista tietosanakirjoista, omat lapseni googlettavat sujuvasti ja nauravat äidilleen joka yrittää kertoa ajasta jolloin televisiossa oli vain kaksi kanavaa. Myös kirjastoihmisen rooli on muuttunut, kirjastossa on muitakin tiedonlähteitä kuin ne käsikirjaston tunkkaiset tietosanakirjat.

Soten kirjasto esimerkiksi muutti
kesäkuun alussa.

Etenkin kesäaika tuo kirjastoihmisen eteen usein toistuvan kysymyksen: mitä ihmettä te teette siellä kirjastossa kun eihän teillä ole asiakkaitakaan. Ensimmäiselle ja ehkä toisellekin kysyjälle kirjastoihminen jaksaa vielä kertoa, mutta sen kolmannen kohdalla alkaa jo ärsyttämään. Ehkä tässä onkin hyvä paikka kertoa että mitä ne kirjastoihmisen puuhailevat kesäaikana. Kesä itseasiassa on vilkasta aikaa, kun kirjastoissa tehdään talven aikana kertyneitä rästitöitä ja toisaalta taas valmistaudutaan tulevaan lukuvuoteen. Monelle saattaa tulla yllätyksenä vaikkapa se, että kurssikirjat eivät tulekaan itsekseen kirjakaupoista tänne, vaan kirjastoihminen tilaa niitä sopivan määrän, käsittelee ne lainausvalmiiksi (me rohkeasti oudot puhumme luetteloinnista ja sisällönkuvailusta) ja huolehdimme että ne ovat hyllyssä tarvitsijoita varten. Me pidämme myös huolen siitä että vanhentunut aineisto poistetaan hyllyistä. Suurin osa meistä valmistautuu kesäaikana myös tulevan lukuvuoden koitoksiin valmistelemalla esimerkiksi tiedonhaun opetuksia. Olemme osaltamme mukana myös Oamkin toiminnan kehittämisen arvioinnissa, jota myös auditoinniksi kutsutaan. Sitäkin marraskuista tapahtumaa varten me rohkeasti oudot puristelemme harmaita aivosolujamme vielä näin kesäkuumillakin.

Ja ettei totuus unohtuisi. Kirjastot ovat aika pitkälti auki kesälläkin, eli kyllä me täällä ollaan ihan teitäkin varten.

Tervetuloa, meillä on muuten nyt pitemmät laina-ajatkin !

Tiina Tolonen
Kulttuurialan kirjasto