Vakuuttava Wallenius ja kasa todella outoja tarinoita

Tämä viikko on ollut ihan saamarin outo. Tuskin koskaan näin monta kummaa pikkusattumaa on tullut näin lyhyen ajan sisälle. Mennäänpä aikajärjestyksessä.

Aloin työvuoron jälkeen sunnuntaina kirjoittaa tuotteistamisen kesäopintoja. Sain ne valmiiksi puoli neljältä yöllä, ja koska en jaksanut alkaa nukkumaankaan, aloin kirjoittaa opinnäytetyötä. Marssin samoilla silmillä kouluun yhdeksäksi kuuntelemaan yksikönjohtajan lukuvuoden avauspuhetta.

Päivän aikana esittelimme itsemme uusille opiskelijoille ja kierrätimme heitä ympäri koulua. Samalla sovin muutamia palavereita ja tapaamisia syksyn opintoihin liittyen.

Illalla lähdin uusien opiskelijoiden piknikin etkopiknikille. Siellä oli pääasiassa tuutoreita, mutta silti meillä oli ihan hauskaa. Itse en juonut mitään, mitä nyt nuolin silmälaseista ne kaljat, jotka Tuukka päälleni heitti. Lähdin taittamaan kotimatkaa yhden toisen Otokylässä asuvan tuutorin kanssa. Matkalla istuimme noin tunnin ajan leikkipuiston keinuissa puhumassa henkeviä.

Tiistaina kävin tekemässä normaalin työpäivän, jonka jälkeen sitten lähdin sille varsinaiselle uusien opiskelijoiden piknikille. Matkalla kävin kaupassa. Siellä oli joku itävaltalaisvaihtari, joka yritti ostaa vodkaa. Myyjä selitti sille, että sitä saa Suomessa vaan Alkosta ja yritti piirtää vaihtariraukalle karttaa Limingantullin Prismaan. Olin autolla liikenteessä, joten ajoin itävaltalaisen Prismaan hakemaan viinansa. Puhuimme matkalla englantia ja vähän saksaa. Ennen osasin jälkimmäistä täydellisesti, nykyään en näköjään enää juuri ollenkaan. Samalla kerroin suomalaisista tavoista ja ehdottelin sopivia reissukohteita Suomessa. Käskin sen ostaa Kossua, koska perinteet.

Lähdin sitten piknikille. Olin ehtinyt istua Kiikelissä ehkä vartin, kun viereeni istui yksi uusista opiskelijoistamme. Se kertoi muistavansa minut Studia-messuilta kolmen vuoden takaa ja sanoi, että onnistuin silloin vakuuttamaan sen siitä, että Oamk on hyvä paikka opiskella. Siksi se kai tänne hakikin.

Sille tuli kylmä, joten leikin herrasmiestä ja lainasin takkiani. Vähän ajan päästä kaikki muut olivat kaikonneet ympäriltä ja käytimme sitten ajan hyödyksi höpisten kaikesta mahdollisesta. Pimeän tultua se sanoi, ettei ole varma, löytääkö kotiin, joten päätin jatkaa herrasmiehen leikkimistä ja saattaa sen. Ei ehkä olisi pitänyt. Vaikka totuus on tälläkin kertaa tarua ihmeellisempää ja päädyin ihan itsekseni kotiin nukkumaan, taitaa puoli koulua luulla nyt jotain ihan muuta.

Keskiviikkona oli taas ihan normaali työpäivä sitä tosiseikkaa lukuun ottamatta, että sain puhelun, jossa minun käskettiin pakata laukkuni reissua varten. Vielä en voi paljastaa enempää, mutta kohtapa paljastan. Töiden jälkeen lähdimme työporukalla syömään ja Snookeriin istumaan.

Illalla kotiin tultuani kaveri oli postannut Facebookiin kuvan, josta ilmeni, että se oli tatuoinut vasempaan käsivarteensa sanat "Sota on päättynyt, palatkaa Pariisiin!" Se ei tiennyt, että itse kirjoitin saman tekstin vasempaan käteeni juhannuksena. Nyt meillä on siis samanlaiset tatuoinnit, ihan vahingossa.

Eikä siinä vielä kaikki. Julia pyysi minua etsimään vanhat kaverikirjapohjat, joilla uudet opiskelijat on joka vuosi esitelty muulle koululle. Sen löytämisessä kesti monta tuntia, koska etsiessäni löysin kaikki vanhat runot ja novellit, joita teini-iän tuskissa olen kirjoitellut. Luulin monta vuotta hävittäneeni kaikki alkaessani toimittajaksi, mutta siellä ne kaikki olivat, ja niitä sitten lueskelin monta tuntia.

Tänäänkin olin töissä. Sen jälkeen kipaisin speksipalaverin kautta fuksien lautapeli-iltaan. Pelasimme ensin jotain ihme ihmissusipeliä, saimme melkein aikaan tappelun ristiseiskan äärellä ja loppuajan vain seurustelimme. Koska paikalla oli taas yksi fuksi, joka oli epävarma reitistään, päätin taas leikkiä herrasmiestä ja ajaa sen pyörineen kotiin. Matkalla paljastui, että se on kouvolalainen. Ja kyllä, se oli ollut serkkuni kanssa samalla luokalla yli viisi vuotta. Miten maailma voi olla näin pieni?

Että sellaista. Mitähän tässä vielä tulee eteen?

Kiinni jäin

Ei mennyt Monopoli suunnitellulla tavalla ei. Minulla oli hallussani yli puolet laudan tonteista, neljä tai viisi värisuoraa ja olin yli puolet pelistä ainut joka pystyi rakentamaan taloja. Moraalinvartija pelattiin pelistä ulos jo alkumetreillä, mutta Henna onnistui lopulta kaatamaan minut: Hänellä oli kolmella vierekkäisellä tontilla hotellit, ja minä paukautin niihin neljällä peräkkäisellä kierroksella, yhdellä kierroksella jopa kahdesti. Kun vielä osuin kolmella peräkkäisellä kierroksella tuloveroruutuun, ei kyllä ollut enää paljoakaan tehtävissä.

Olen ollut tällä viikolla töissä maanantaina, tiistaina, torstaina, perjantaina, lauantaina ja tänään. Keskiviikkona ja perjantaina käväisin koululla hoitamassa itsenäisiä juttuja ja harjoitteludokumentteja eteen päin. Jos en väärin laskenut, pitäisi minun tämän viikon tekemisistä saada piakkoin kirjattua 33 opintopistettä (1 itsenäinen kurssi + kaikki 3 harjoittelujaksoa).

Olin tiistai-iltapäivänä lähdössä hakemaan autosta jotain tavaraa, kun pihassa istui kolme journalistiopiskelijaa kaljalla. He pyysivät minua liittymään seuraan, ja koska keskiviikko oli vapaa, päätin sanoa kutsulle kyllä. Sadepilvet tulivat pian pihan päälle ja siirryimme minun kämpilleni jatkamaan illanistumista. Yhden journalistin äiti soitti hänelle. Sen jälkeen käytiin seuraava keskustelu:

hän: "Sanoin äidille, että olen sun luona, kun se lukee sun blogia."
minä: "Ai lukee vai?"
hän: "joo, on lukenut jo siitä lähtien, kun pääsin tähän kouluun."
minä: "mitä se tekee työkseen?"
hän: "nuorison päihdetyöntekijä."

Pitäisiköhän huolestua? No en aio sentään vielä.

Viikonloppu on taas ollut iltavuoroa. Eilen himotti kauppuriruoka niin paljon, että kävin kiskomassa teurastajan ranuilla ja sipulirenkailla. Se on edelleen jumalten ruokaa se. Tänään puolestaan lähdin moraalinvartijan kanssa rätkimään minigolffia. Hävisin neljällä lyönnillä. Golfin jälkeen söimme jäätelöt ja hortoilimme kesän kenties viimeiselle hiekkarantakävelylle avojaloin. Sitten olikin jo aika lähteä tarjoamaan kansalle uutisia.

Loppuun on vielä pakko jakaa viimeöinen uneni. Näin unta, että lähdimme viettämään rastibileitä Turkuun. Pakkasimme bussiin fuksit, tuutorit ja kasan muita Kulttilaisia ja lähdimme Turkuun. Paluumatkalla joimme vielä boolia sivistyneesti bussissa, kun Vaasassa sitten kuski täräytti Vaasanpuistikon ja Raastuvankadun risteyksessä päin jotain pikku-Fordia. Muiden selvittäessä onnettomuutta tokaisin vain, että pitäkää koulunne, minä jään nyt kotiin. Niine hyvineni astuin ulos bussista ja jäin Vaasaan asustamaan.

Huomenna ne uudet opiskelijat sitten tulevat. En vieläkään usko, että siitä on jo neljä vuotta, kun olin yksi heistä, eksynyt ja orpo.

Möläyttelyä

Kesätöitä on jäljellä kaksi vaivaista viikkoa. Hyvällä syyllä voi sanoa, että kesät eivät ehkä koskaan ole menneet niin nopeasti kuin tänä vuonna.

Rovaniemeltä palattuani olen reissannut vielä hieman lisää. Tiistain ja keskiviikon vietin työmatkalla Pohjanmaalla ja perjantaista tähän aamuun olin parin vaasalaiskaverin kanssa Kalajoella. Saunoimme, söimme, mökkeilimme, teimme pyhiinvaelluksen hippikukkullalle rankkasateessa ja tietysti kävimme Dyynissä. Tällä kertaa siellä ei meinannut saada turpaan. Sen sijaan siellä oli ihan loistava drag-show ja joku turha Voice of Finland -"tähti".

Pysähdyimme kavereiden kanssa matkan aikana ABC:lla ostamassa kertakäyttösadetakkeja. Kassalla huomasin Veikkaus-telineessä Flaxi-arvan ja päätin ostaa sen. Tokaisin kaverille, että maksankin ostokseni itse ja koitan samalla, käykö tänään flaksi. Kassa jäätyi pahemman kerran. Kyllä se sitten alkoi nauraa, kun tajusi, että kyse on arvasta.

Ja sokerina pohjalla olen tietysti jälleen onnistunut lukitsemaan itseni kämpästä ulos Otokylän eeppisten avaintenvaihtoseikkailujen takia. Tällä kertaa keskellä yötä ja tuuletusparvekkeelle. Kaikki muut talon lukot on vaihdettu jo viime- tai peräti toissaviikolla, mutta koska ikkunanvaihtopoppoo ei ole saanut parvekkeiden ovia uusiksi, ei niiden lukkojakaan ole vaihdettu.

Puoli tuntia me sitten kökötimme siellä kaverin kanssa, kunnes joku alakerran asukki kävi poimimassa meidät pois. Kiitokseksi teippasin sen oveen suklaalevyn ja kiitoskortin.

Torstaiaamuna vuokraisäntä tuli pihassa vastaan. Annoin melko rajun palautteen.

Onhan tässä tällä viikolla yksi Osakolainenkin tehty. Nyt lähden pelaamaan Monopolia.

Evakkoretki ja jäähyväisiä

Jos minulla joskus on ollut huono päivä, niin ehdottomasti tiistaina. Työpäivä oli pitkä ja lähdin toipumaan siitä Toppilaan, yhden lukiokaverini luokse. Juttelimme teekupin ääressä henkeviä pari tuntia ja kahdeksan aikaan kotiin mennessäni olin kaikkeni antanut ja poikki kuin hyppääjän seiväs.

Avasin ulko-oven ja otin postin. Päästessäni asuntoni ovelle avain ei sopinutkaan lukkoon. Aikani ronkittuani tajusin, että se hissin ovessa ollut lappu lukkojen uudelleen sarjoittamisestahan koski tätä viikkoa, ja minä viisas olin unohtanyt hakea uudet avaimeni. Menin naapuriin katsomaan telkkaria ja jäin sohvalle punkkaamaan.

Keskiviikkopäivänä lähdin töiden jälkeen koulukaverin kanssa Biskettiin parantamaan maailmaa. Onnistuimme yhteistuumin kassajonossa lähmimään mangosoodan tarjottimelle puolukkapullan päälle ja aiheuttamaan melkoisen sotkun. Talo siivosi ja tarjosi korvaavat pullat. Kahvittelun jälkeen kiertelimme vielä kaupungilla ikkunaostoksilla.

Torstai meni taas pitkäksi, sillä meillä oli speksikokous ja illalla piti touhuta Osakolaisen kanssa. Tein varmaan kiroilun maailmanennätyksen tajutessani puhelimessa, että olen editoinut juttuihin ajatusviivojen tilalle hipsut.

Torstaina juttelin myös pitkästä aikaa yhden vaasalaisen kaverini isän kanssa. Kun äitini muutti Vaasasta pois minun ollessani 17, totesi tämä kaverin isä, että minun pitää alkaa käydä syömässä heidän luonaan, että edes kerran viikossa saan kunnon ruokaa. Hänen kuullessaan, että olen lähdössä Rovaniemelle, kutsui hän mökilleen Pelloon.

Perjantaina sitten työpäivän jälkeen lähdin kohti Pelloa. Käytin poikkeuksellisesti kahta navigaattoria, jotka antoivat eri reittiä. Pääsin lopulta perille, ihme kyllä, sillä navigaattori, jonka ohjeita noudatin, oli päättänyt, että minulla on maastoauto.

Pellossa söimme, saunoimme ja höpisimme henkeviä pitkälle yöhön. Lauantaina siirryin muutaman kymmenen kilometriä Rovaniemelle ja lähdin parin muusikkotutun kanssa nauttimaan kaljasta puistoon. Kävelimme pari kilometriä festarialueelle ja hipsin sisään hyvissä ajoin, sillä halusin nähdä PMMP:n viimeisen festarikeikan mahdollisimman edestä. Tämän saavuttaakseni  minun oli pakko katsoa Petri Nygårdin keikka myös eturivistä.

Pahempaa paskaa saa musiikkimaailmasta hakea. Ainut lavaste oli reva levällään oleva muovinen nainen. Keikan lopussa Petri päätti vielä ilahduttaa yleisöä ruiskuttamalla päälle kuohuviiniä. Oulun kaupunginteatterissa 1980-luvulla nämä.

PMMP sen sijaan oli upea. Viimeksi minua piteli keikalla kädestä Mira, tällä kertaa Paula. Lopuksi tytöt vielä päättivät mäiskiä rummut palasiksi mikkitelineellä ja taisi siinä pari kitarankieltäkin katketa. Se oli upeaa.

Lähdimme paikalliseen Tivoliin, joka oli ihan jotain muuta kuin Sedun Tivolit, jatkamaan iltaa. Sieltä päätimme lähteä jatkoille johonkin kilometrien päässä olevalle esikaupunkialueelle. Kävelymatka yöllä kesti tunnin ja polttavassa auringonpaisteessa taitettu paluumatka seuraavana päivänä saman verran.

Torniolainen, Rovaniemellä töissä oleva kaveri tuli paluumatkan mukanani Meri-Lappiin asti. Söimme Tervolassa huoltoasemalla, jossa oli töissä kaksi nuorta naista, joiden kummankin kanssa meillä oli yhteisiä tuttuja.

Jätettyäni kaverin Tornioon, ajoin Yli-Iin kautta kouluun. Kesäkuun alun jälkeen olen nyt käynyt 107 entisessä tai nykyisessä kunnassa.

Illan olen kuunnellut La Rouxia. Kuulin ensimmäiset biisit yhtyeeltä jo vuosia sitten, mutta vasta nyt innostuin toden teolla.

Tehotalkoot

Huppistakeikkaa, niin se on käynyt siirtyminen vuorotyöstä päivätyöhön kuin hujauksessa. Töitä kertyi melkoisen monta päivää peräkkäin, mutta vuoroista on selvitty. Ja se on tarkoittanut vain yhtä asiaa, nimittäin entistä kovempaa määrää töitä töiden ulkopuolella.

Minulla pyörii projektiopintojen lisäksi kolme itsenäisesti suoritettavaa kurssia sekä opinnäytetyö, joita kesän aikana piti potkia vinhaa vauhtia eteenpäin, jos valmistua joskus mielii. Rinnalla pyörivät vielä poikkitieteellinen Speksi ja syksyn ensimmäinen Osakolainen. Ai että onko kaikkeen riittänyt aika? No ei. Siksipä kaiken kimppuun on käytävä entistä kovemmalla tarmolla nyt, kun vuoronvaihtojen aiheuttamat jetlagit ovat enää kaukainen muisto.

Viimeisen viikon aikana olen kirjoittanut useita sivuja esseitä, edistänyt balettia, jonka blogi herää pian henkiin, ja editoinut Osakolaisen juttuja. Onneksi olen käyttänyt suuren osan liikenevistä iltavuorotunneista nukkumiseen ja olen henkisesti ja fyysisesti valmis sykkimään ainakin sen 12 tuntia päivässä: vielä keväällä puoletkin tuosta on tehnyt tiukkaa.

Mutta sosiaalista eläintä (elämää) ei ole sopinut tälläkään viikolla unohtaa. Keskiviikkona käväisi lasillisella yhden tutun pohjalaisen freelance-toimittajan kanssa. Perjantaina puolestaan eksyin työkavereiden kanssa parille. Tästä lopputulema tosin oli, että päädyin oululaiseen baariin valokuvaamaan tanssibattlea, jonka jälkeen siirryin valokuvaajatuttavani luokse katsomaan Youtuben legendaarisimpia klassikkovideoita. Lauantaina puolestaan hengailimme Torinrannassa ja Kiikelissä sekalaisissa seurueissa alkaen pianisteista ja graafikoista päättyen tanssijoihin ja Gigantin työntekijöihin.

Tällä viikolla vapaita iltoja ei sosiaaliselta elämältä ole tätä lukuun ottamatta yhtään. Viikonloppuna edessä on puolestaan reissuhommia ja PMMP:n viimeinen festarikeikka.

ps. Kannattaa vilkaista Kalevan eilistä Sunnuntai-liitettä. Kummallisilla harrastuksilla saa näemmä (kyseenalaista) julkisuutta.