Ikiliikkuja ottaa rennosti

Viikko Particle Playsin karonkan jälkeen olo on muuttunut. Se ei ole enää kaikkensa antanut. Se on mikään ei kiinnosta. Siksi olen suosiolla päättänyt levähtää ja miettiä kouluasioita joulun jälkeen. Viime viikolla uhrasin jokusen tunnin tuotantokansion tekemiseen, mutta koska editti ei ole vielä valmis, ei turhaan kannattanut rykiä tuottajankaan.

Maanantaina nautin vain olostani. Kuuntelin aamupäivän joululauluja tippa linssissä ja lähdin iltapäivällä kouluun hehkuttamaan hyvää oloani. Levänneisyyttäni korostivat kaverit, jotka taputtelivat selkään ja parhaat tutut jopa nauttivat hyvästä olosta kanssani.

Tiistaina aamulla kävin Pateniemen lukoissa kertomassa Kulttuurialan elämästä joukolle abeja. Sitten meillä oli Belgian intensiivikurssin palaveri ja lopuksi vielä Sodexon jouluglögit. Keskiviikon ja torstain kokeilin täytellä rauhassa tuotantokansiota.

Olen nukkunut viikolla harvinaisen huonosti. Maanantain ja tiistain välisenä yönä menin ajoissa nukkumaan, mutta puhelimeen tulleet viestit Seinäjoelta herättivät puoli yhden maissa. Seuraavana yönä yritin jälleen nukkua pitkään, mutta jälleen herätys tuli puoli yksi yöllä: tällä kertaa yksi fuksi oli dokaamassa alakerrassani ja ajatteli saada minut menoon mukaan. Hän epäonnistui. Keskiviikkona vietimme viini-iltaa yhden kaverin kanssa ja torstaina meillä oli Osakon toimiston pikkujoulut. Joimme olutta ja katsoimme mukahassuja Youtube-videoita sekä pelasimme Hexa-visaa.

Perjantaiaamuna pakkasin kamani ja suuntasin koululle syömään yhden tanssijan kanssa. Puurot mahaan mätettyämme lähdimme ajamaan kohti etelää, sillä hänen oli määrä tulla kanssani Vaasaan saakka. Lätisimme mukavia, kerroimme surkeita vitsejä (varsinkin Kouri-nimisen kylän liikennemerkin kirvoittamana) ja pääsimme perille hyvissä ajoin, vaikka matka tuntuikin ikuisuudelta. Kävimme Vaasassa ostamassa parit joululahjat ja vähän ruokaa ja sitten nakkasin hänet junalle kohti kotia.

Yksi joululahjoista oli pullo rommia, jonka halusin väkisin hakea Vaasan keskustan Alkosta. Tämä siksi, että kerroin matkalla tarinan siitä, miten yksi kyseisen Alkon myyjä sattui aina palvelemaan minua käydessäni liikkeessä ja alkoi lopulta moikkailla minua kaupungillakin. Siellähän se kassalla oli tälläkin kertaa. Ja muisti vielä.

Asemakeikan jälkeen lähdin kavereiden kanssa syömään ja pistin saunan lämpimäksi. Kaveripariskunnan vaimoke laittoi aikaisin nukkumaan ja me miehet teimme jotain niinkin miehekästä kuin katsoimme Amelien. Seuraavana päivänä teimme kirpparikierroksen. Mukaan tarttuivat kuuden euron kyynärsauvat (käytännön pilat, here we come), mustavalkoraidallinen onepiece sekä Vepsun kaulahuivi. Sitten karautin tänne äidin luo.

Tänään kävimme Kauhavalla ostoksilla ja vielä illasta kävin morjenstamassa Moraalinvartijaa naapurikunnassa. Nyt aloitan tässä blogissa joulurauhan.

Suuren seikkailun loppunäytös

Tänä sunnuntai-iltana olo on haikea mutta huojentunut. Huomisen kohdalla kalenterissa ei ole yhden yhtä merkintää, mikä on ihan hyvä. Takki on nimittäin totaalisen tyhjä ja olisi sitä, vaikka eilinen karonkka ei painaisikaan päässä.

Maanantaille, tiistaille ja keskiviikolle mahtui vain yksi asia. Particle Plays. Tein kolme yli kymmentuntista päivää koululla säätäen viime hetken juttuja, myyden lippuja ja seuraten tietysti esityksiä. Jouko ja Ida tekivät upean työn ja upean teoksen. Kuudentoista kuukauden seikkailu, joka alkoi Joukon keittiöstä eräänä loppukesän iltapäivänä on ohi. Vielä pitää tehdä paperitöitä opintosuorituksen saamiseksi, mutta juuri nyt en jaksa vaivata niillä hirveästi päätäni. Nautin vielä siitä hyvänolon tunteesta, että homma tuli lyötyä kerralla pakettiin.

Tiistaina sulkeutui myös yksi toinen ympyrä, kun kävin Teatrialla katsomassa The Soundsia. Sounds oli ensimmäinen Teatrialla näkemäni keikka joulukuussa 2009 ja tämän vuoden joulukuun keikka jäi siten viimeiseksi koskaan, kun talo menee vasaran alle. Keikka oli kenties paras Soundsilta näkemäni koskaan, joskin Maja Ivarssonin kauneus on neljässä vuodessa rapistunut melkoisesti.

Keikalla sattui kaksi hauskaa sattumaa. Vieressäni seisoi ruotsia puhuva tyttöjoukko, joilta oli ihan pakko kysyä, mistä he ovat kotoisin. Olivat Vaasalaisia ja lähtivät Ouluun katsomaan Soundsia, kun Ass-joen keikka oli myyty loppuun. Yhteisiä tuttuja emme ehtineet sentään löytää. Eturiviin tunkiessani viereen puolestaan änkesi pieni tummahiuksinen tyttö. Olemme tavanneet vuonna 2010 Ruisrockissa Scandinavian Music Groupin keikalla ja tutustuneet myöhemmin Martulan rommi-illoissa. Sen tytön ilta pelastui, kun se pääsi laulamaan Maja Ivarssonin kanssa Painted by Numbersia. Sain siitä kuvan.

Keskiviikkona oli vuorossa Kulttijoulu, eli kulttuurin pikkujoulubileet. Niistä ei jäänyt mitään mainittavaa kerrottavaa. Eksyin muista ja päädyin numeroon, jossa oli entinen tuutorini. Hän oli aamuyön juhlakunnossaan sitä mieltä, että minun tulisi karistaa Oulun pölyt jaloistani ja lähteä valtakunnanpolitiikkaan. Torstaina juhlat jatkuivat Speksin pikkujuhannuksella. Siitäkään ei oikein jäänyt mainittavaa kerrottavaa.

Lauantai oli suuri juhlapäivä. Kävimme ensin taiteilijoiden ja muiden vippien kanssa syömässä lounaan Fransmannissa ja viimeisen näytöksen jälkeen lähdimme karonkkaan keskustassa sijaitsevalle saunatilalle. Saunoimme, pelasimme en ole koskaan- juomapeliä, tanssimme valssia ja tutustuimme toisiimme. Baariin asti ei ollut menemistä, vaan meillä oli vielä pienimuotoiset jatkot Otokylässä. Sen seurauksena olohuoneeni seinään on nyt rakennettu jesarilla iso hymynaama.

Tänään en ole tehnyt mitään. En yhtään mitään.

Matkailu avartaa ja muita seikkailuja

Jälleen ei sunnuntai-iltaansa voi käyttää muuta kuin sen ihmettelemiseen, minne ne päivät taas oikein katosivat. Jälleen on vierähtänyt yksi viikko, eli tätä vuotta on taas yksi viikonloppu vähemmän jäljellä. Maanantai ja torstai kuluivat lähes kokonaan Particle Playsin parissa. Samoin osa perjantaista. Ensi-iltaan on pari hassua päivää, paljon on vielä tekemättä, eikä tämä paniikki tästä ainakaan lievene, ennen kuin viimeinen katsoja on poistunut salista.

Maanantaina söin lounaan yhden Jyväskylään muuttaneen koulukaverin kanssa ja taioin sitten itseni juna-asemalle, matkalle kohti Helsinkiä. Meitä oli mukana lisäkseni yksi luvalainen, yksi sotelainen, yksi teku, yksi tradenomi ja yksi kv-tutkinto-opiskelija. Suuntanamme olivat Studia-messut.

Käytimme junamatkan kutomiseen, Particle Playsiin, lukemiseen, leffojen katseluun ja huonoihin vitseihin, kuka mihinkin. Lisäksi tutustuimme toisiimme ja pohdimme käytännön järjestelyitä. Ensimmäinen yllätys tuli hotellin aulassa, kun vastaanottovirkailija tervehti minua sanoilla "moro Daniel".  Jumitin puolisen minuuttia, ennen kuin tajusin, että kysessä oli Brysselin-luokkakaverini 12 vuoden takaa. Majoittauduimme huoneisiimme ja menimme nukkumaan.

Tiistai ja keskiviikko olivatkin sitten huikeaa tykitystä Oulun koulutusvaihtoehdoista ja kaupungeista. Jälleen kerran vastaan tuli aidosti aloistamme kiinnostuneita opiskelijoita, joille oli ilo kertoa arjesta amk:n käytävillä. Suurimmalle osalle eteläsuomalaisista Oulu kuitenkin oli heidän omien sanojensa mukaan liian kaukana. Argumentti "tunnissa lentäen Helsinkiin" kuitenkin sai monet kuuntelemaan ja huomaamaan kaupungin koulutustarjonnan varsin kattavaksi. Erityismiinus täytyy antaa kahdelle helsinkiläisabille, jotka olivat sitä mieltä, että Oulu on täynnä landepaukkuja. Kysyessäni heiltä, montako sellaista he näkevät osatollamme, tytöt vastasivat, että en se minäkään kovin urbaani ole, vaikka luulenkin.

Tuttujakin näkyi. Tampereen teknillistä yliopistoa ja Vaasan yliopistoa esittelivät entiset lukiokaverini ja molempien kanssa ehti päivittää kuulumiset. Lisäksi Oulun patiolla vierailivat lukioaikaiset opinto-ohjaajani, jotka kutsuivat minut esittelemään media-alaa keväällä Vaasaan.

Messupäivien välisenä iltana kävimme kaupungilla ja linnoittauduimme meidän hotellihuoneeseemme pelaamaan ysärimusavisaa. Ilta oli rauhallinen, ja osasimme kaikki sanoa ei ison kirkon houkutuksille. Olo oli torstai-iltana haikea, sillä nämä olivat kolmannet ja melko varmasti myös viimeiset Studia-messuni. Suosittelen lämpimästi jokaiselle opiskelijalle esittelijäksi lähtemistä, sillä siinä tapaa paljon upeita ihmisiä ja saa paljon hienoja kokemuksia. Muistoja kolmilta Studia-messuilta ja kolmilta abipäiviltä on valtavasti niin aivoissa kuin valokuvakansioissakin.

Toisen messupäivän jälkeinen paluumatka oli sitten astetta mielenkiintoisempi. Viereemme istui suomenruotsalainen toimitusjohtaja, joka kertoili taukoamatta tarinoita ja yritti juottaa kaikille viskiä tuopista sekä risti yhden matkaseuralaisemme Sunshineksi. Noustessani junasta kello oli lähempänä yhtä yöllä. En jaksanut kävellä paria kilometriä Höyhtyälle, joten majoitin itseni kaverin hyväksi havaitulle karvalankamatolle aseman vieressä. Koska nukkuminen heti ei tuntunut toimivalta vaihtoehdolta, alkoi hän opettaa minulle pianonsoittoa. Ei oppi ojaan kaada.

Kiireisen ja kymmentuntiseksi tanssiproduktioineen ja speksipalavereineen venyneen torstain jälkeen meno alkoikin sitten muistuttaa hieman enemmän takavuosien riehakkuutta. Läksin tuutoripikkujouluihin, joiden kohokohtiin hyvän ruuan ja tutustumisleikkien ohella testasimme, miten hyvin paperiastioista voi juoda alkoholia. Taittelimme bioanalyytikkojen kanssa laatikkoja, laseja ja pillisuppiloyhdistelmiä lappusista ja testasimme, miten kauan ne kestävät. Ilta huipentui lopulta siihen, että päätimme yhden kaverinkaverin kanssa lähteä viestinnän tuutoreiden kanssa Snookeriin ja esittää, että olemme pariskunta. Otimme esityksemme kenties hieman liian vakavasti, sillä nyt ainakin osa paikalla olijoista luulee meidän olevan pariskunta. No, luulo ei aina ole tiedon väärti. Yökerhoon ei enää jaksanut, koska oma sänky tuntui parhaalta mahdolliselta idealta.

Serkkuni piti tulla viikonlopuksi tänne, mutta hänelle tuli yllättävä este. Siksi perjantai meni kouluhommissa ja lauantai sekä sunnuntai Speksin tehoviikonlopussa. Lauantaina kävin vielä myös rakentelemassa Particle Playsin viimeisiä lavasteita. Tänä iltana olen kirjoittanut muun muassa Osuman dokumentteja ensi vuotta varten.

Ensi viikon jälkeen pahin stressi helpottaa. Toivottavasti. Sitten alkaa opinnäytteen vääntäminen. Sen lykkääminen ensi vuoteen kannatti: keväällä ei pitäisi olla paljoakaan muuta tekemistä ja sitäpaitsi sain sen tekemiseen apurahan.

 

Viikset pois ja luukku auki

Jälleen on vierinyt yksi viikko ja ollaankin jo joulukuussa. Sen kunniaksi kiskaisin aamulla movember-viikseni pois, avasin joulukalenterieni ensimmäiset luukut ja yllätin äitini ilmoittamalla, että aion tänä vuonna mennä joulukirkkoon. Lisäksi kävin Kauppurissa syömässä yhden harvemmin näkemäni yliopistokaverin kanssa ja ostin kotimatkalle ison höyryävän laten Coffee Housesta, koska ulkona oli niin pirun kylmä.

Muuten takana on taas harvinaisen työntäyteinen viikko. Tiistaina ja perjantaina kävin taas leikkimässä toimittajaa oikeissa töissä. Torstaina meillä oli kevään Extran juttupalaveri ja speksin tuotantopalaveri. Jos palavereissa ei vielä ollut tarpeeksi, niin keskiviikkona meillä oli Osuman ja erään hankkeen palaveri ja maanantaina Osakolaisen toimituspalaveri ja ICE4life-ryhmän palaveri.

Lisäksi olen varannut Belgian-lentolippuja itselleni ja vähän muillekin puhelimessa, seurannut paria Particle Playsin harjoitusta ja tehnyt tanssiteoksen paperitöitä ja tiedottamista sekä esitellyt tuotantoa Showtimessa. Kantaesitykseen on alle pari viikkoa ja voin kertoa, etten eläissäni ole ollut näin stressaantunut. Kyllä se kuitenkin tästä suttaantuu. Onhan se aina ennenkin.

Pariisin kevät, Jyväskylän yö ja joukko muita seikkailuja

Päättyvä viikko on todellakin ollut ikiliikkumista alusta loppuun ja vain hyvin pieni osa siitä on vierähtänyt Oulussa. Maanantaiaamuna seurasin Particle Playsin ensimmäiset yhteisharjoitukset ja lähdin sieltä töihin. Samoin vietin töissä tiistain. Sitten alkoi riehunta.

Kökötin tiistain ensimmäisen tanssituntini salin reunalla pikkutakissa ja lähdin sieltä Sodexon järjestämälle illalliselle. Jenkkikokki oli osana kokkivaihtoa kokannut illallisen, jolle Sodexo oli kutsunut omia sidosryhmiään - minut mukaan lukien. Voinko mainita, että ruoka oli erinomaista. Voin.

Poistuin myös illalliselta kesken kaiken ja lähdin mökille. En kuitenkaan ajanut suorinta reittiä, vaan jatkoin kuntakeräilyharrastusta ajamalla Haapaveden,  Nivalan, Haapajärven ja Reisjärven kautta Lestijärvelle. Sieltä eksyin hiekkaisia, mutaisia ja kuoppaisia pikkuteitä pitkin Lestijärven itäosien läpi Kinnulaan, vielä paskempaa tietä Perhoon ja lopuksi Halsuan kautta Lappajärvelle.

Nukuin jonkinmoiset yöunet ja lähdin ajamaan Turkuun. Tällä kertaa matkani kiersi Suupohjan pikkukuntien, Pohjois-Satakunnan, Uudenkaupungin ja Turun saariston parin pikkukunnan kautta. Ylimääräisiä kilometrejä tuli parisataa, mutta ei sillä niin väliä. Turussa ehdin hetken viettää läppärini parissa tutkimassa Google Analyticsin käyttöä, tekemässä paperihommia ja tutustumassa lakikiemuroihin ennen laivaan nousua.

Turun-reissun pääasiallinen tarkoitus oli journalistiristeilylle meneminen. Meitä oululaisia piti alun perin lähteä monta, mutta lopulta olin ainut, joka sai takapuolensa Turkuun. Ajattelin käyttää reissun mahdollisimman hyvin verkostoitumiseen ja sain heti huomata, ettei se tuottanut mitään onglemia. Sana oli kiirinyt, että mukana on yksinäinen oululainen ja jo illallispöytään istuessani sain joukon uusia kavereita.

Mitä tulee risteilyn muuhun antiin kuin verkostoitumiseen, ei voi kuin todeta että me villiä opiskelijaelämää viettävät oululaisjournalistiopiskelijat olemme vielä suhteellisen kesyä väkeä etelän kollegoihimme verrattuna. Meidät kaikki oli sijoitettu samalle käytävälle. Järkkärit kävivät paikalla varmaan yhteensä toistakymmentä kertaa, hytit olivat täynnä tyhjiä pulloja, käytävä täynnä sitä sun tätä romua, yksi kaatui jalkansa rikkoen ja yksi vietti yönsä laivan putkassa.  Minä olin suhteellisen siivosti. Juhlin parissa hyttibileissä, käväsin baarissa ja tulin takaisin.

Homma jatkui aamulla seitsemän aikaan, mutta itse jätin alkoholin pois kuvioista ja siirryin jossain vaiheessa päivää hyttiin tekemään Particle Playsin markkinointihommia ja nettisivutekstejä. Lopuksi menimme koko porukka karaokebaariin ja seitsemän jälkeen olimme maissa.

Lähdin ajamaan Turusta takaisin Lappajärvelle. Matkasta muodostui elämäni hirvein reissu. Olin laskenut, että kierrän vain vähän ylimääräisiä kuntia, ettei menisi niin hirveän myöhäiseksi. Loppupeleissä se oli ihan sama. Kuruun asti sumu oli niin sankkaa, ettei voinut ajaa kuuttakymppiä kovempaa ja Kurusta eteenpäin tiet olivat niin sohjossa, ettei voinut ajaa kuuttakymppiä kovempaa. Olin mökillä puoli kuudelta aamulla.

Viittä vaille yhdeksältä äiti tuli herättämään minut kysyen, että eikös minun pitäisi pian lähteä. Totesin, että minun pitäisi olla perillä viiden minuutin päästä, vedin ylleni ensimmäiset vastaantulleet vaatteet ja ajoin pikavauhtia Lappajärven lukiolle esittelemään Oamkia ja viestinnän koulutusta. Pidin noin 40 minuuttisen puheenvuoron. Pari kiinnostunutta löytyi joukosta. Olisihan se hauska saada lisää järviseutulaisväriä Oamkiin.

Tämän jälkeen vaihdoimme äidin kanssa autot päittäin ja suuntasin Jyväskylään. Kävin ensin kahvilla yhden entisen valmennettavani luona ja sen jälkeen lähdimme entisen kesätoimittajakollegan kanssa paikalliseen istumaan. Jossain vaiheessa aivoni vaativat minun saada laulaa Anna Erikssonin huojuvan talon karaokessa ja niinpä minä suuntasin toissakeväältä tutun ilmaveivi-Emman kanssa Free Timeen. Lauloin biisin, mistä muut paikallaolijat eivät olleet yhtään mielissään. Sitten minulle tuli juttelemaan joku Pauli Hanhiniemen näköinen kaveri, joka puhui todella hassua murretta.

"Mistäs muuten olet kotoisin, kun tuo murre on niin erikoinen?"
"Tuolta Ylä-Savosta, mutta niin pienestä paikasta, ettet siitä ole kuullutkaan."
"Kerrohan silti, yritetään."
"Tuusniemeltä."
"Eikös se ole siinä Kuopion ja Joensuun välissä, lähempänä Kuopiota?"
"MITÄ IHMETTÄ? SIE OLET HIENO MIES! TARJOAN IHAN MITÄ JUOTAVAA VAAN HALUAT!"

Tuloksena siis ilmainen drinkki. Loppuviimein se Kultalahtikin saatiin paikalle ja pääsimme lähtemään takaisin majapaikkaamme. Lauantaina kahvitin yhtä vanhaa koulukaveria, kävimme porukalla syömässä melkein Kauppurin veroiset hampurilaiset ja aloimme valmistautua illan Pariisin Kevään keikkaa varten leipomalla joulutorttuja ja remixaamalla Spotifystä soitettuja biisejä Cheek-soundboardilla.

Pienen arpomisen jälkeen saimme matkalle keikkaa varten tilataksin, jossa ihme kyllä soi Pariisin kevät. Koska olimme kaikki haltioissamme, väänsi kuski nupit kaakkoon ja matka Lutakkoon taittui hyvissä tunnelmissa. Keikkakin oli loistava. Erityisplussat Tuunelan Artolle siitä, että se lauloi kappaleen Matkalla Etelään. Se on yksi kaikkien aikojen suosikeistani, mutten ole koskaan kuullut sitä livenä.

Matka jatkui vielä Rumaan, missä tapasin jälleen entisen valmennettavani. Siellä me sitten aikamme vietimme iltaa, kunnes tuli aika käydä Mäkkärin kautta kotiin.

Tänään katselin vielä vaasalaiskaverin kanssa vanhan abileffamme ja ajelin kotiin. Pari laskua ja paperihommaa pitää vielä hoitaa alta pois tänään. Sitten uusi ja vähemmän reissaamista sisältävä viikko voi alkaa.