Kansainvälisesti kahdella jalalla

Luovuin kepeistä viimein keskiviikkona. Oli jo aikakin, etten sanoisi. Meidän olisi tarkoitus viettää pääsiäinen enoni, serkkuni ja äitini kanssa ja nyt minun lisäkseni nuo kaksi jälkimmäistäkin kävelevät apujaloilla erinäisten tapaturmien vuoksi. Pakko siis ilmeisesti ryhdistäytyä ja koittaa pärjätä omin avuin.

Maanantaina saapui hyviä ja huonoja uutisia. Hyvät uutiset ovat, että polven tähystys onnistuu jo tässä kuussa. Huonot taas ovat ne, että vappu menee varmasti toipilaana. Pahimmassa tapauksessa niin käy myös tanssiaisillemme, joita olemme hiki hatussa järjestäneet ties kuinka pitkään.

Tanssiaisten viimeiset palikat on onneksi nyt saatu kohdilleen ja lipunmyynti on alkanut. Innostus vaikuttaa olevan kovaa ja toivotaan, että se kantaa.

Ikiliikkujasta alkaa veto kuitenkin loppua, sillä viime viikolla en saanut aikaiseksi yhtään mitään järkevää. Perjantaiaamuna viimeistelimme toisen projektin projektisuunnitelmaa parin kuvallisen kanssa, mutta avoin yliopisto ei edennyt. Kahdeksan sivua itsenäistä pohdintaa tuntui ylivoimaiselta tehtävältä ja eteninkin lähinnä sadan merkin päivävauhtia.

Perjantaina palasin myös hieman tutumman harrastuksen, nimittäin baarielämän pariin. Käväisin yhden tutun syntymäpäivillä hiomassa kielitaitojani. Paikalla oli äidinkieleltään sekä suomen- että ruotsinkielisiä suomalaisia  ja espanjalaisia. Ilta sujuikin rattoisasti viiniä siemaillen ja neljää eri kieltä puhuen.

 

 

Lauantaina jatkoimme kaverin tupareilla, joissa teemana oli 70-luku. Muut olivat pukeutuneet diskohileiksi ja hipeiksi, mutta minä olin onnistunut kaivamaan jostain "vihervasemmistofeministi"-lookin, kuten eräs ystävämme asian ilmaisi. Abba soi ja booli virtasi. Illan kruunasivat kolme eri baaria sekä jälleen se iänikuinen väittely pakkoruotsin asemasta.

Sunnuntaina oli vuorossa leffailta Harry Potterin parissa sekä vaalivalvojaiset. Ei voi kuin ihmetellä sitä, mitä suomen kansa johtajiltaan haluaa. Ainakaan sen jälkeen, kun törmäsin linkkiin, jonka mukaan joku vaalivoittajan ehdokas oli todennut että kaikkia ruotsia puhuvia saa vetää turpaan...

Meillä oli tänään projektiopintojen suunnittelua, mutta kulutin sen ajan kirjoittaen niitä avoimen yliopiston tehtäviä, jotka olisi pitänyt tehdä viime viikolla. Tarkoituksena oli jatkaa samaa koko illan, mutta sain tehtävät ajoissa valmiiksi ja palkitsin itseni ex tempore -kuvausreissulla yhteen hylättyyn tehdasrakennukseen kahden kaverin kanssa. Naapurikunnasta kotiuduttuamme menin syömään toisen kaverin synttärikakut. Om nom nom!

 

 

Kaikesta kivasta huolimatta mieliala on kuitenki reilusti pakkasella ja tällä hetkellä sapettaa vietävästi. Tervetuloa Suomeen, jossa äidinkielelläni ei tämän JYTKYN jälkeen ilmeisesti ole mitään tulevaisuutta. Pitänee hankkia snorkkeli ja sukeltaa entistä syvemmälle ankkalammikkoon, jotta valtaapitävien metsästyskoirat eivät vain saa vihiä mehevästä uusiohurripaistista, joka ajaa Volvoa, äänestää RKP:tä ja puhuu suomea varsin pahasti ruotsiin murtaen, ainakin riittävän humalassa. Eihän se herranjestas voi tässä maassa asua, kun sillä on taskussa se Italian passikin.

Ei se ruotsin oppiminen kuitenkaan ylivoimainen tehtävä ole, kuten seuraava linkki osoittaa...

Olipa kerran biletys selvinpäin.. eiku kahdesti.. okei, neljästi

Keskiviikkoaamuna ilmestyin kouluun keppien kanssa, mikä herätti suurta ihmetystä. Opettajat ja iso osa opiskelukavereista olivat sitä mieltä, että olin telonut polveni jossain kaupungin juhlahumussa, eivätkä ottaneet uskoakseen, että se vain kipeytyi. Ihmeellistä, miksiköhän?

Keskiviikkona vein myös autoni uudelleen huoltoon. Tällä kertaa en edes yrittänyt kävellä Limingantullista koululle, vaan soitin naapurin hoitamaan kyydityksen. Minulla oli iltapäivä koulua, mutta tunnilla ei tullut paljoa istuttua. Ensin pidin viimeiset koulutusalajärjestökalvosulkeiset ja sitten istuin projektipalaverissa loppupäivän. Hain auton huollosta ja kipaisin kotiin tekemään mediahistorian, tuon helmikuusta asti vaivanneen pirulaisen tehtäviä.

Illalla suuntasin koulutusalajärjestötapaamiseen Gloriaan ja jatkoin sieltä Apolloon Love Boat -bileisiin. Join oluen ja katselin muiden kännäämistä. Kävin tanssilattiallakin keppejen kanssa, mutta tanssi ei ottanut sujuakseen. Kahden aikaan ajoin kotiin, joten en ymmärrettävistä syistä ollut kovin terävänä torstain aamutunneilla.

Onneksi ohjelmassa oli vain verkkojournalismin reportaasien viimeistelyä ja taittamista sekä kuvanmuokkausta, joten mihinkään äärettömän vaativaan ei tarvinnut väsymyksen vajauttamaa aivokapasiteettiaan tuhlata.

Koulupäivän jälkeen lähdin hullaannuttamaan itseäni Stockan hulluille päiville. Vietin ostoksilla puoli tuntia ja ehdin ostaa kaksi hupparia, kolme ruotsinkielistä pokkaria, kahdet sukat sekä Soundsin levyn. Rahaahan paloi. Keppien kanssa shoppailu ei kuitenkaan ole aivan niin helppoa kuin luulisi ja istuessamme kahville kierroksen päätteeksi, oli yläkroppani vähintäänkin tulessa.

Jalkojen kunnosta huolimatta lepo ei ole vaihtoehto. Illaksi suuntasin yliopiston kirjallisuuden opiskelijoiden Kultisti-lehden julkkaribileisiin keskustaan. Tyydyin lasilliseen boolia ja ajelin kotiin yhdentoista jälkeen. Meno oli selväpäisyydestä huolimatta kohtalaisen hyvää. Hei, voiko ilman kaliaakin bilettää? :o

Perjantaina vuorossa oli verkkojournalismin palaute sekä kansalaisvelvollisuuden täyttäminen. Tänä vuonna ääni lähti RKP:lle puhtaasti kielellisistä syistä.

Illan suunnitelmana oli tehdä tiedotusopin tehtäviä, mutta koska mediahistorian kahdesta ensimmäisestä esseestä oli pamahtanut nelonen ja sain viimeisenkin valmiiksi, päätimme kaverin kanssa palkita itsemme. Lähdimme Vanhalle paloasemalle tanssahtelemaan (edelleen keppien kanssa). Musiikki ja meno olivat hyvää, mutta muuvit keppien kanssa vaativat edelleen harjoittelua. Jaksoin aamukahteen saakka tanssilattialla, tai oikeastaan sen reunalla. Olisi se huonompikin ilta voinut olla.

 

Käy se kai näinkin - Paloasemalla keppeillessä.

 

Lauantaina kävin uutterasti seuraavan tiedotusopin kurssin kimppuun, mutta sain vain yhden tehtävän tehtyä. Koska homma ei ottanut sujuakseen, lähdin jälleen kaverin bileisiin. Kävimme etkojen jälkeen Karaokeaitassa hoilaamassa Nordmanin Vandrarenin, Kulumassa istuskelemassa sekä illan päätteeksi Kauppuri 5:ssä syömässä Teurastajat. Se jos mikä on jumalten ruokaa!

Ihmeellisintä tässä viikossa on ollut se, että olen ollut ulkona neljä kertaa ja juonut yhteensä vähemmän kuin yhdellä tavallisella baarikerralla. Polvi voi olla paskana, mutta maksa kiittää.

Sunnuntai kului löhöillessä, paria tiedotusopin tehtävää vääntäessä ja leffaa kaverin kanssa katsoessa. Viime yö menikin sitten valvoessa, sillä ihmeelliset painajaiset vaivasivat jälleen kerran.

Lähestyvä kesäloma vaikuttaa siten, että hommia ei oikein jaksa enää paiskia, vaikka tiedotusopissa pitäisi ottaa kahden kurssin mittainen loppurutistus. Tämän "vapaan" maanantain käytin tulevien tanssiaistemme jatkopaikan järjestelyihin, kirpputorilla 70-luvun vaatteita etsimässä sekä Osakon ympäristötiimin kokouksessa. Kokoustamisen jälkeen naputtelinkin kasaan yhden lyhytelokuvan käsikirjoituksen raakileen - enpäs vielä kerro, minkä elokuvan!

Tiedättekö muuten, että kepeillä käveleminen on täyttä paskaa, mutta siinä on yksi hyvä puoli: saa juoksuttaa muita.

Pakkoloma

Tästä näkyy olevan tulossa vastoinkäymisten viikko, vaikka paljon lupaavaakin on ehtinyt jo tapahtua.

Vaikka sain itseni sänkyyn puolen yön jälkeen, jouduin kuitenkin nousemaan ylös sitkeän polvikivun vuoksi. Särkylääkkeillä kesti oma aikansa vaikuttaa, joten nukahtaminen venähti kolmeen. Ylös oli noustava seitsemältä, vapaapäivästä huolimatta. Kuuma vesi oli nimittäin poikki aamukahdeksan ja iltapäiväneljän välillä ja halusin suihkuun. Jostain syystä näin yöllä painajaisia, joissa olin räkäpäissäni Kultin kevättanssiaisissa ja ex-puheenjohtaja jahtasi minua tanssisaliin kasvaneessa viidakossa konekiväärin kanssa.

Aamulla lampsin Heinäpäähän hakemaan autoa huollosta. Totesivat, että halvimmaksi tulee, jos kytkevät epäilemänsä rikkinäisen osan pois ja palauttavat auton. Jos bensankulutus laskee lähemmäs normaalia, vaihdetaan osa uuteen ja huolet ovat ohi. Harmi kyllä olin korjaamolla puoli tuntia liian aikaisin, joten tallustelin ympäri Heinäpäätä ja Nuottasaarta nauttien aamuauringosta.

Tämän jälkeen ajoin menopaluun Muhokselle ja eksyin koululle pitämään kalvosulkeisia koulutusalajärjestöstämme seuratanssijoille. Täytyy todeta heidät parhaaksi yleisöksi koskaan. He soittelivat perääni ennen esitelmää, kun en ollut aivan heti paikalla ja lopulta kysymyksiä riitti niin paljon, että vastailuun meni itse esitystä enemmän aikaa. Jostain syystä olin vielä nähnyt tästäkin esitelmästä painajaisia etukäteen.

Lounaan jälkeisen ajan vietin pääosin koulutusalajärjestön toimistoa pystyssä pitäen. Tänään oli suuri päivä Kultille kahdesta syystä. Myimme ensimmäiset  ennakkoliput koskaan mihinkään ja saimme bändin tanssiaisiin.

Tässä vaiheessa päivää polveen sattui niin kovaa, että soitin lääkärille ja kysyin, huoliiko päivystys minut asiakkaakseen. Käväisin odotellessa opiskelijakunnan kulttuuritiimin palaverissa suunnittelemassa vappua, mutta päädyin lopulta yhteispäivystykseen. Istuksin kolme tuntia katselemassa kuumeisia pikkulapsia ja sammuneita juoppoja, mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: ehdin lukea kokonaisen kirjan alusta loppuun keskeytyksettä. Todellista luksusta, yleensä siihen ei nimittäin ole aikaa.

Poistuin päivystyksestä keppien ja uuden särkylääkereseptin kanssa. Mukana seurasi käsky olla liikkumatta turhia. Kiersin Muhoksen kautta kotiin ja ihme kyllä Volvon kulutus on laskenut lähes 7 litraa satasella. Nyt toivotaan, että se vaihdettava osa ei ole kallis. Illan ratoksi viimeistelin yhden lehtijutun. Seuraavaksi vuorossa on projektisuunnitelman päivittäminen. Yötöiksi menee, mutta eipä se särkylääkekään ole vielä ehtinyt alkaa vaikuttaa..

Toimittaja Wallenius ja valmistumispelon syvin olemus

Olen onnistunut puurtamaan toimittajana ja tiedottajana pian kolme ja puoli vuotta ja vaikka työ on välillä ollutkin raskasta, en ole koskaan törmännyt juttuun, jota minun olisi mahdoton toteuttaa toivotulla tavalla. Vielä. Saadessani viimeisimmän tehtäväni, näytti vielä hyvältä: asiantuntijahaastattelu järjestyi hetkessä. Kyse oli kuitenkin ilmiöstä, josta kukaan opiskelija ei halua puhua, nimittäin valmistumispelosta.

Miksi sen pitäisi pelottaa? Köyhyys loppuu, saa toivottavasti mielekästä tekemistä ja astuu vihdoinkin aikuisuuteen. Palkkakin on sitä luokkaa, että voi pian alkaa toteuttaa haaveitaan rivitalonpätkästä ja Farmari-Volvosta. Alkaa pitää tylsiä, raidallisia kauluspaitoja ja miettimään, riittävätkö rahat koko perheen ruokkimiseen.

Mutta kun on tottunut elämään vailla huolta huomisesta, tekemään koulutyöt vasemmalla kädellä viimeisenä iltana, juoksemaan viikonloppuisin bileissä, menemään krapulassa kouluun ja ties mitä muuta, mitä isovanhemmat eivät koskaan katsoisi hyvällä, sen on syytäkin pelottaa. Erityisesti, kun se Volvokin sattuu taas olemaan huollossa. Ei se elämä tylsäksi yhdessä yössä muutu, vaikka valmistuukin. Erilaista se tulee silti olemaan.

Tätä ilmiötä piti siis lähteä selvittämään. Se on yllättävän yleinen, mutta valitettavasti vaikeasti tunnistettava. Toiset valvovat yönsä miettien, mistä saada töitä, toiset lykkäävät valmistumistaan. Itsellenihän se on jo iskenyt, vaikka valmistumiseen on vielä vuosi. Miksi muuten yrittäisin hakea varastoon paikkaa toisessa suuntautumisvaihtoehdossa nykyisessä koulussani, ellei minua yhtään pelottaisi hypätä sieltä työelämään?

Juttua tehdessäni minusta tuntui ensimmäistä kertaa haaskalinnulta. Joltain, joka yrittää kaikin keinoin työntää nokkansa muiden yksityisasioihin. On ymmärrettävää, ettei peloista halua puhua. Varsinkaan ihmiselle, joka kyselee niitä kirjoittaakseen niistä lehtijutun. Viikon etsinnän jälkeen haaviin kuitenkin tarttui kaksi haastateltavaa. Sinnikkyys palkittiin.

Verkkoreportaasin, valmistumispelkojutun ja työraportin kirjoittamisen täydentämä viisitoistatuntinen päivä huipentui siihen, että hyvitin haaskalintumaisuuteni korjaamalla päivän hyvänä työnä kaverin jääkaapin. Tehtävä oli vaikea ja vaarallinen, sillä se oli jostain syystä mennyt pois päältä.

Olen kirjoittanut tänään 23000 merkkiä tekstiä. Kyllä minusta vielä toimittaja tulee.

 

Melkein väliviikko

"Mä oon lukenut sun blogia ja musta kyllä tuntuu, että sulla ei mitään vapaapäiviä koskaan ookkaan", kommentoi yksi koulumme työntekijä, kun valitin, että joudun tulemaan vapaapäivänäni tuutoropen haastatteluun.

Eipä niitä tosiaan taida olla, mutta eipä se haittaakaan. Tällä viikolla olen tosin ollut niin väsynyt viime viikon rypistyksestä, että sitä aikaa on ihan oikeasti ollut pakko käyttää lepäilyynkin.

Maanantaiaamu alkoi superväsyneenä. Olin selvinnyt viikonlopun kirjoitusurakasta jo ennen puoltayötä, mutta pääsin silti nukkumaan vasta yhdeltä. Onneksi oli kevyt koulupäivä. Menimme ensin uimahallin kahvioon keskustelemaan avoimesta journalismista. Palautetilaisuus oli ehkä maailman paras, samoin kahvion pannukakut!

Aamukahvin jälkeen vierailimme paikallisessa mediayrityksessä. Osa luokkalaisista innostui niin paljon, että lähetti saman tien hakemuksen harjoittelupaikasta, mutta itseä ei markkinointiviestintä napannut. Huolehdin enemmän siitä, miten ehdin saada sen pahuksen sosiaalisen median raamatun ajoissa yliopiston kirjastoon, kun en edes  tiedä,missä päin se kirjasto sijaitsee.

Sain opuksen kuitenkin palautettua ajoissa ja siirryin käymään läpi ensi syksyn projektiopintojeni sisältöä. Ensin katsoimme yhden tuottajan kanssa tehtäväni toisessa projektissa ja sen jälkeen teimme kaverin kanssa ohjelmakaavion toiseen. Ei kai sitä ole ikiliikkuja eikä mikään, jossei tee kahta projektia?

Iltasella piti jälleen kirjoittaa, mutta paukut eivät enää riittäneet. Eivät edes aikaiseen nukkumaanmenoon, joten tiistaina olin vielä väsyneempi. Tapahtumaköyhään koulupäivään kuului projektisuunnitelmien etenemisen esittelyä, yhdet kalvosulkeiset musiikin opiskelijoille sekä koulutusalajärjestön toimiston aukipitämistä.

Huonot uutiset tulivat vasta iltapäivästä. Joku teekkariksi itseään kutsuva nero oli sotkenut teekkaritalon varaukset ja sinne meni tanssiaistemme jatkopaikka. Vietin lähes kolme tuntia kiivaissa Facebook-neuvotteluissa puolen muun hallituksemme kanssa miettimässä, mitä tässä seuraavaksi tehtäisiin. Jonkinlainen ratkaisu saatiin aikaan, joten kävin lehdistön historian kimppuun, mutta päivä oli ollut liian pitkä. En jaksanut edes vähää alusta ja päätin mennä nukkumaan.

Keskiviikko olisi ollut vapaata, mutta kymmenen maissa lampsin silti ahkerana koululle pitämään jälleen yhtä Powerpointtia, tällä kertaa kuvallisille. Sitten tein päivästä mielenkiintoisen saamalla jälleen kerran yhden kuningasideoistani.

Meidän on pitänyt tehdä verkkojournalismin kurssille reportaasia ja tiedonkeruun deadline oli tänäaamuna. Jostain ihme syystä päätin, että olisi kiintoisaa käväistä ns. kuolevassa kunnassa, tarkistin juna-aikataulut ja hyppäsin Kajaaniin vievään junaan. Nousin Utajärvellä pois ja ei muuta kuin haastattelemaan.

Ensimmäinen uhri löytyi heti juna-asemalta ja totta kai se vielä tunsi kavereita Oulusta. Kiertelin kyliä reilun tunnin, mutta sopivia uhreja ei oikein tullut vastaan. Menin siis päiväkaljalle paikalliseen. Haastattelinpa samalla paikan myyjää.

Pari olutta myöhemmin lompsin takaisin asemalle. VR oli tapansa mukaan myöhässä, joten otin kaikessa rauhassa aurinkoa ja odottelin. Matkalla lueskelin Dan Brownia, jonka erehdyin lainaamaan kaverilta. Ouluun tullessa energiataso olikin taas nollassa, joten lueskelin illan kaikkea netistä löytyvää ja menin kerrankin ajoissa nukkumaan.

Koko tämä päivä onkin mennyt sitten Utajärvi-juttua kirjoittaessa, lukuun ottamatta parin koulutuskuntayhtymän tyypin kanssa pidettyä salamapalaveria. Koulun jälkeen energiatasot käväisivät hetkeksi nollassa, joten lähetin rahastonhoitajamme ohjausryhmän kokoukseen ja tulin itse kotiin. Kymmenminuuttinen merituulessa virkisti, joten tein pari sähköpostihaastattelua ja alkoin taas kahlata lehdistön historiaa läpi. Tänään oli hyvä työfiilis ja sopivan rento ote, joten jälkeä syntyi ihan kohtalaisesti. Jatkuu huomenna.