Viikonloppu Viestinnän vallassa

Torstaina tein jotain historiallista: jättäydyin pois jostain tapahtumasta, koska velvollisuuksia oli liikaa. Kun muut luokkalaiseni suuntasivat Iihin mökkeilemään, jäin minä kirjoittamaan palautekyselyn tuloksista yhteenvetoa. Yksitoista sivua myöhemmin hengentuote oli valmis ja lähti hallitukselle kommentoitavaksi. Huomenna se pitäisikin lähettää suden suuhun, nimittäin koulun henkilökunnalle.

Perjantaina oli vuorossa viestinnän osaston Showtime. Pakko on kyllä tässä vaiheessa tunnustaa, että tuotantojen laajuudesta huolimatta pöydällä olleet vaahtokarkit veivät suurimman mielenkiinnon. Koitin rakentaa niistä ukkoa, mutta tuloksetta. Liimaa olisi tarvinnut.

Showtimesta siirryimme patiolle nauttimaan kauniista säästä ja juomaan oluita. Muut jätin kaupungille ja lähdin itse viikonloppurastini, avoimen yliopiston kimppuun. Tentittävää on vielä 8 kirjan verran ja aikaa kuun loppuun - siis kolmisen viikkoa. Kirjoitin koko perjantai-illan, koko lauantaiaamun, -päivän ja -illan. Sitten kävin oluella. Myös koko sunnuntain kirjoitin. Tekaisin jossain välissä makaronilaatikon, mutta muuten aikani kului pohtiessa mediainstituutioiden keskinäisiä suhteita ja miettiessä uravalintaani.

Saldo: 300 sivua luettu, 13 kirjoitettu. Nyt jäljellä on enää seitsemän kirjaa. Kyllä se tästä. Ehdin lukea myös yhden ruotsinkielisen pokkarin ja puolet Juoppohullun päiväkirjasta. Enpä vissiin laske nukahtaessani lampaita, vaan kirjaimia.  Lisäksi palautin projektisuunnitelmani, joka tosin on lojunut valmiina jo viikkoja. Toivottavasti palautin sen oikean, enkä sitä, jossa oli niitä mukahassutteluja vielä välissä...

Tähän viikonloppuun mahtui myös toinen pieni ilonaihe, nimittäin toipumisen vauhti. En ole enää eilen enkä tänään käyttänyt keppiä lainkaan kävellessäni. Tänään pääsin jo 300 metrin päähän asti, kauppaan. Se tosin oli kiinni, joten retki ei ehkä sittenkään ollut menestys.

Uutta viikkoa ja uusia haasteita odotellessa voisi jopa välillä nukkua.

Ramman vappu

On perjantaiaamu ja kaverini ovat juhlineet vappua jo kolme päivää. Itse heräilen ilman krapulaa leikattu jalka jäykkänä. On aika minunkin aloittaa vappurientoni. Hyppään siis auton rattiin ja suuntaan kohti koulua, jotta jostain saisi lounasta. Ajaminen ei oikein suju aluksi polven jäykkyyden vuoksi, mutta kaverin lompakko reiden alla on huomattavasti helpompaa.

Varoitus: jos tiedät jotain lääketieteestä, tai polvitähystyksestä toipumisesta, älä lue eteenpäin.

Ruokailun jälkeen aloitamme kaverin kanssa jälleen perinteisen Facebook-kommunikoinnin. Hän makaa olohuoneessa sohvalla, minä viereisessä huoneessa sängyllä. Sanoja ei vaihdeta, on vain Facebook. Neljän aikaan tulee puhelu, kaverit ovat saapuneet Otokylään.

Suuntaamme itsekin ulos pihanurmikolle, missä tekujen bileet ovat jo täydessä käynnissä. Muut juovat olutta, mutta minä keskityn lähinnä vastailemaan kysymyksiin kepeistäni. Joku vetää stand up -komiikkaa, musiikki soi, on köydenvetoa ja osa imppaa insinööripalloista heliumia.

Ilta kuluu vaihtelevissa merkeissä ja voimakkaasti kipulääkkeissä. Jalka ei vaivaa, vaan on vertynyt jo siihen kuntoon, että sillä voi keppien avustuksella vähän kävellä. Olemme suurimman osan illasta pihalla, välillä pidämme minibileitä meillä. Meillä käy tanssijoita, journalisteja, kuvallisia ja kirjallisuuden opiskelijoita. Bileet loppuvat ja muut lähtevät baariin. Illalla kaapista löytyy puoliksi syöty silakkalaatikko.

On lauantaiaamu. Polvessa ei tunnu kipua, joten tungen särkylääkkeet kaappiin ja avaan oluen. Yhdeksän jälkeen kaveri lähtee työntämään minua lastenrattaissa kohti keskustaa. Jatkamme oluenjuontia ja tuunaamme lastenvaunuja vappuajelua varten. Suuntaamme keskustaan ja rastisuunnistukseen.

Olemme  Hullunkuriset perseet. Kalastaja Lohella on pitkä parta ja haavi, Tuomas Pohatta huolehtii valkoisten hanskojensa puhtaudesta. Anna Lohella on punainen rusetti ja ämpäri, Marketta Pohatta kantaa tennismailaa. Minulla on vappuviikset ja ranskanletit sekä paperilennokki. Olen Torsti kotka. Vain Pekka puuttuu, mutta hänkin saapuu paikalle tanssahdellen ennen rastien alkua. Kaikilla on yhteinen huoli: kestävätköhän lastenvaunut?

 

Ja rastit lähtevät liikkeelle. Ensin pitäisi keksiä lehmän kutsuhuuto, mutta Pekka on niin päissään, että pyydystää kantturat haavilla. Seuraavalla Pekka puetaan mallinukeksi. Takkini vetoketju hajoaa. Ihmiscurlingissa Kalastaja Lohi ja Tuomas Pohatta vähentävät reippaanlaisesti vaatetta. Narusokkelon aikaan olen saavuttanut sellaisen humalan tilan, joka mahdollistaa osallistumiseni. Minut nostetaan tyylikkäästi ristikon läpi.

 

Kananmunarastilla on minun aikani vähentää vaatetta. Vietämme välikuoleman, siirrymme Pohatan luokse vaihtamaan kuivia vaatteita ja suuntaamme syömään. Matkalla käymme vielä kurkkuviestissä. Kaverit kieltävät minua osallistumasta polveeni vedoten.Heseruuan jälkeen koetaan vapun hauskin sattuma. Sotelaisten joukkue tulee vastaan ja alkaa avautua vaunuja lykkääville hassuttelijoille. Nämä vastaavat takaisin. Kananmuna kädessä kulkeva sotelainen toteaa voiton olevan varma, sillä hän on kuulemma "hyväillyt tätä munaa koko päivän." Niin keskittynyt on hän puheeseensa, että kävelee suoraan edessä poikittain olevaan polkupyörään. Kananmuna särkyy. Kaikki nauravat kaksinkerroin.

Jäljellä on kaksi rastia. Pantomiimissa mittarimadot, vesinokkaeläimet ja titanicit selitetään huippuvauhdilla ja pisteitä tulee enemmän kuin pitäisi. Suuntaamme viimeiselle rastille. Se menee minulta ohi, sillä olen puskassa tyhjäämässä rakkoani.

Ja palaamme Tuomakselle. Vaunut kestivät koko matkan. Yritämme rikkoa niitä roskakatoksessa, mutta ne kieltäytyvät hajoamasta. Jätämme vaunut katokseen ja lähdemme juomaan viinaa. Tunnelma on korkealla. Rastilappu pitäisi palauttaa yhdeksään mennessä kesäteatterille, vaan ketään ei kiinnosta lähteä. Kävelemme Iivosen kanssa Ainolaan. Matkalla tuttava tulee kysymään, tekeekö hän lapsensa elämästä helvettiä, jos nimeää tämän joku-väliviiva-Pekaksi.

Kesäteatterilla on meno ylimmillään. Voittoa ei tullut, mutta Barbara Streisandin tanssiminen sujuu jo ilman keppejä. Olemme tappiin asti ja lähdemme kulkemaan kaupunkiin. Emme jaksa jonottaa Kaarleen, joten kävelemme Otokylään. Iivonen alkaa paistaa pekoninakkeja. Totean hänelle viitisentoista kertaa, että "muista sitten sammuttaa se levy."

Sunnuntaiaamu. Olo on ihan hyvä, joten avaan oluen. Päätämme lähteä kavereiden kanssa Kauppuri 5:een vappulounaalle. Laukkuuni räjähtää vadelmalikööripullo matkalla. Hampurilainen on taivaallisen hyvää, mutta ilma on kylmä. Jatkan oluen ja vadelmaliköörin juontia kaverilla. Siirrymme Iivosen kanssa kotiin ja aloitamme jälleen Facebook-kommunikaation. Jatkan kalsarikännejä koko illan. Menen nukkumaan kahdelta.

Maanantaiaamu. Ei vieläkään krapulaa. Heitän Iivosen asemalle ja menen kouluun tekemään projektisuunnitelmaa luokkakaverin kanssa. Emme muista kumpikaan, mikä osa suunnitelmaa meidän piti tehdä. Loppupeleissä emme sitten tee yhtään mitään. Lähetän raha-anomusta, tapaamisen siirtoa ja opiskelijakunnan kevätkokousta koskevia sähköposteja, soitan ajan tikkien poistoon ja lähetän laskun töihin. Alan koostaa opiskelijapalautekyselyn tuloksia. Iltapäivästä menen tanssiaisharjoituksiin. Turhaudun muiden katselemiseen, joten heitän kepit nurkkaan ja lähden tanssimaan mukana. Olemus on Kanki-Kaikkosmainen, mutta jalka ei satu. Itseasiassa tanssi on kävelemistä paljon helpompaa ja jopa saa edelleen jäykän polven vertymään.

Illalla suuntaan keskustassa olevaan kahvilaan. Olen jälleen kerran lupautunut näyttelemään yhdessä lyhytelokuvassa, joten istuskelen kahvilassa lähes neljä tuntia kameroiden edessä. Alkaa olla väsy ja känkkäränkkämieliala. Alan äksyillä ihmisille. Tulen kotiin ja olen niin pahalla päällä, etten saa enää mitään tehdyksi. Avaudun randomisti Facebookissa ihmisille ja päätän mennä aikaisin nukkumaan.

Pyörin sängyssä aamuviiteen. Nautin liskodiscosta pari tuntia ja herään reippaana kouluun tapaamaan muuan laserkaivertajaa, jonka kanssa olemme tehneet yhteistyödiilin. Lukkiudun toimistoon kirjoittamaan mediainstituutioesseetä. Pääsen aamupäivän aikana vain kolmekymmentä sivua eteenpäin kirjassa. Luovutan, peruutamme viikonlopun reissun Posiolle ja alan kirjoittaa tätä kirjoitusta. Suuntaan tanssijanäytöksen kenraaliin. Joukko ilkimyksiä on taas saanut aikaan tanssin, joka saa ison miehen itkemään. Olen niin väsynyt, etten jaksa lähteä ulos kokoamaan itseäni, vaan koitan pidätellä kyyneleitä koko loppunäytöksen.

Kirjoitan tekstin loppuun ja ryhdistäydyn. Viideltä alkaisi ympäristötiimin kokous. Pakko kai se on etsiä jostain ruokaa ja jatkaa sinne.

 

 

 

Ai mitenniin ikiliikkuja?

 

Varoitus: Seuraava artikkeli sisältää voimakasta päihteiden käyttöä, eikä sitä suositella alaikäisille.

 

Viimeksi taisin uhota lähteväni Evijärvelle juomaan olutta. Kyllähän me viimekesän toimittajakolleegat sitä lopulta keksimmekin juoda. Aluksi meillä oli Youtube-bileet, eli katsoimme kaikkea mahdollista hupaisaa tuosta netin aarrearkusta. Sitten nakkasimme pari paikallista herrasmiestä baariin ja lähdimme Kaustisille. Missään ei ollut mitään elämää, joten kolmen aikaan löysin tieni takaisin mökille. Plussaa oli, että tällä kertaa sain ulko-oven auki ensi yrittämällä.

Pääsiäissunnuntain pieni krapulanpoikanen talttui kahdenkymmenen asteen helteessä grillaamisella. Kananrinta ja juustokakku veivät pahan olon mennessään ja iltapäivästä olikin aika suunnata Vaasaan. Niinhän siinä kävi, kuten Iivosen kanssa aina: korkki aukesi heti, kun auto pysähtyi pihaan. Meillä oli jälleen huikeat, huikeat bileet: kumpikin surffaili netissä omalla kannettavallaan.

Ja suuntana Hullupullo, ah tuo Vaasan baarien kuningas. Jos sinne menee pääsiäissunnuntaina tai joulupäivänä, siellä tapaa kaikki tutut ja tuntemattomat, joista osaa ei välittäisi koskaan nähdäkään. Tällä kertaa vastaan tulivat ainakin eräs yltiöpäisesti näkemisestäni ilahtunut ex-kaveri, entiset valmennettavani, jotka vihdoin ovat tulleet täysi-ikäisiksi sekä eräs kaverin synttäreillä kaksi vuotta sitten tavattu tuttavuus, jota en ole sen koommin nähnyt, mutta joka kutsui mielissään kahville, jos Helsinkiin satun menemään.

Illan kruunasivat vielä perinteiset Vaasadraamat. Yksi kaveri sai aikaan megaluokan parisuhdekriisin jostain, ilmeisesti tupakasta, ja toisen tutun pari päivää aiemmin hylännyt ja sittemmin sovintoa hieronut ex-poikakaveri löytyi intiimistä tunnelmista seuraavan uhrinsa kanssa. Siirryimme Iivosen kanssa kolmen aikaan takaisin tämän kämpille. Kumpikin löi luurit korviin, kuunteli omaa musiikkia ja repeili itsekseen. Kaikki keskustelu käytiin Facebookin kautta ja olutta kaatui aamuseitsemään saakka.

Maanantai menikin sitten väsyneissä merkeissä. Maksa on ilmeisesti edelleen rautaa, sillä mystisesti puhalsin yhden aikaan iltapäivällä ajokuntoon oikeuttavat lukemat. Päivän omistin kavereiden tapaamiselle, illalla huudatimme Iivosen kanssa balkanilaista musiikkia, Timo Soinista kertovia pilkkabiisejä sekä Barbara Streisandia. Siitähän se idea sitten lähti ja seuraava tuotos näki päivänvalon:

Valitettavasti sain tuon Youtubeen vasta tänään ja joku oli lisännyt melkein vastaavan version sinne tiistaina. No, minä olin ensin ja sitäpaitsi meidän versio on parempi ;)

Iivonen päätti lähteä mukaan Ouluun, joten tiistai kului matkustaessa. Aluksi kävimme Vimpelissä ja Lappajärvellä morjenstamassa vanhoja työkavereita. Vaihdatimme myös renkaat, jotka ilmeisesti jo itsessään kaipaisivat vaihtamista: huoltomiehen ensireaktio nimittäin oli, että "ootko tosissas", kun totesin, että en minä renkaita ostamaan tullut, vaan allevaihtamaan.

Ouluun päästyämme painelimme suoraa tietä yhdelle kaverille järjestettyihin yllätyssynttäreihin. Meidän piti nukkua kunnon yö, mutta olimme paikalla 20min, veimme auton kotiin ja lähdimme ostamaan olutta. Eipä siinä sitten paljoa nukuttu.

Keskiviikkona hoidin parit juoksevat hommat, kävin tekemässä haastattelun, joka muuttui varsin kiinnostavaksi, tunnin mittaiseksi politiikkakeskusteluksi, ja vietin rauhallisen koti-illan. Tänä aamuna suuntasinkin sitten kohti OYS:aa, jossa minun oli määrä saada vihdoin polveni kuntoon.

Pieniä mutkia matkaan aiheuttaa kuitenkin järjetön piikkikammoni. Ei se kanyyli satu, mutta ajatus siitä tuntuu varsin ikävältä. Saivat sen kuitenkin paikoilleen ja alkoivat sitten nukuttaa. Jännä homma se nukutus. Käskevät ottaa rauhassa, antavat happea ja pistävät. Ainut, mitä välissä ehtii ajatella on, että ei minua nukuta, kauankohan joutuvat odottamaan? Sitten valot sammuvat.

Näin unta, että makasin nurmikolla. Maasto oli aaltoilevaa ja ilta-aurinko paistoi puiden syksyisten lehtien takaa. Join olutta, poltin tupakkaa ja kuuntelin repeatilla Scandinavian Music Groupin Kaunista Marjaanaa. Sääli, että se oli unta.

Puolitoista tuntia myöhemmin heräsin kipuun. Silmälasini olivat päässäni, ennen saliin menemistä lukemani ruotsinkielinen pokkari oli vieressäni ja polveni oli jäykkä. Minulle tuotiin lämpöpuhallin, tuplapeitto ja särkylääkettä. Kipu jatkui, joten ilmeisesti mömmöjä kovennettiin. Seuraavan vartin ajan katselinkin mielissäni heräämön kattoa.

Leikkauskertomus kuulosti myös varsin uskomattomalta. Siellä korjattiin tismalleen samat asiat kuin edellisessä leikkauksessa. Tällä kertaa ne tosin olivat paljon pahempia. Toivotaan, ettei kolmatta enää tule. Kultin kevättanssijaisten väliinjääminen kirpaisee nimittäin jo tarpeeksi!

Seuraavaksi toivon, että kukaan lääketieteestä jotain tietävä ei lue tätä pidemmälle. Reippaana poikana lähdin pari tuntia heräämisen jälkeen koululle syömään. Tämän jälkeen aloimme Iivosen kanssa tuunata vappukulkuneuvoani ajettavaan kuntoon. Vaunujen pyörät hölskyvät edelleen melkoisesti klemmari- ja pikaliimasäätöjemme jälkeen. Ihmekään, jos äitini epäilee minun pian löytyvän Rotuuaarilta raajat levällään.

 

 

Tämän säädön jälkeen olin juuri alkamassa oikolukea viimeisintä juttuani, jotta saisin sen lähetettyä. Kaveri kuitenkin soitti ja pyysi Toivoniemeen grillaamaan, joten tuumasta toimeen. Jätin Iivosen lukemaan tenttiin ja hyppäsin Maken kanssa bussiin. Oli muuten ensimmäinen reissu Koskilinjoilla koskaan!

Grillailun yhteydessä muut litkivät varsin reippaasti olutta, mutta itse katsoin paremmaksi kieltäytyä. Kolmiolääkkeiden ja alkoholin yhdistäminen ei sentään houkuta, vaikka tiukempimoraalinen ihminen voisi sekopäiseksi juopoksi nimittääkin. Kylmenevä ilma ajoi meidät sisälle pelaamaan 90-luvun democd:itä Playstationilla. Itse siirryin piakkoin naapuriin katsomaan elokuvaa ja sieltä kotiin nauramaan Iivoselle, joka edelleen lukee tenttiin. Vähemmän yllättäen olemme jo viimeisen tunnin ajan keskustelleet pelkästään Facebookin välityksellä. Nyt voisin käskeä sen sammuttaa valot. Huomenna keksin jotain muuta polveni menoksi. Lupasin jo ajat sitten, että sängyssä en aio maata!

Gonatt!

Munarikashta pääshiäishtä

Se olisi sitten pääsiäinen. Toinen näistä vuoden kahdesta pyhästä, jolloin on hyvä tekosyy syödä suklaata - ja paljon.

En jaksanut tehdä keskiviikkona enää juuri mitään, sillä olin päästänyt aivoni lomalle. Torstaina kävin istumassa koulussa pari tuntia ja suuntasin sen jälkeen Vaasaan. Ohjelmassa oli pari tuntia hyytävässä kevättuulessa teknonurmen reunalla katselemassa, kun Vaasan Palloseura ja Kokkolan Pallo-Veikot ottivat yhteen. Vastakkain olivat entinen seurani ja työnantajani, VPS, sekä salarakkauteni jo kuuden vuoden ajalta. Kokkolalaiset voittivat säkämaalilla 1-0, mutta eipä se kovin suuria tunnemyrskyjä aiheuttanut.

Pelin jälkeen ajoin Lappajärvelle, 110km päähän mökille. Vetäisin saman tien 12 tuntia unta palloon. Unimaailma oli tällä kertaa varsin kummallinen: menin vanhalle ala-asteelleni, jossa koulumme assarit yrittivät piikeillä ja neuloilla uhaten (kärsin piikkikammosta) pakottaa minut sukupuolenkorjausleikkaukseen.

Eilinen olikin sitten niitä ihania päivä, kun en tehnyt yhtikäs mitään. Makasin koko päivän sängyssä selailemassa internetin saloja ja taisinpa kirjoittaa myös pari sivua ihan omia juttujani. Nukuin jälleen pitkät yöunet, joiden tämänkertainen ohjelmisto oli diskotanssia vaatteet päällä suihkussa. Aamuherätys olikin sitten karumpi.

Äitini on nimittäin siitä loistava työntekijä, että se sairastaa vain lomalla. Nyt se oli rikkonut hampaansa ja lähin päivystys on Vaasassa. Lisäksi päivystys ottaa potilaita vain ennen puoltapäivää, joten alkoi olla kiire: kello kun näytti puolta yhtätoista.

Ei siinä Volvon perässä kuitenkaan turhaan lue Turbo. 110 kilometriä taittui hieman reilussa tunnissa melko kevyesti, vaikka tankissa kävikin taas pyörre. Äiti jäi arvauskeskuskeen, minä lähdin kaupungille tapaamaan vanhoja tuttuja. Iltapäivän shoppailun aikana matkaan tarttuivat liput Scandinavian Music Groupin keikalle, huppari, kengät ja kirja. Kävimme myös äidin kanssa pitsalla ja kahvilla. Sitten lähdimme kotiin hieman rauhallisemmissa merkeissä.

Tänä pääsiäisenä meillä ei sitten poltellakaan kokkoa, vaan taidan suunnata entisen työkaverin kanssa Evijärvelle ja Kaustisille katsomaan, onko missään mitään elämää (luultavasti ei). Huomenissa vuorossa on Vaasa ja Hullu Pullo!

Pääsiäismunia on tullut syötyä jo toistakymmentä, mutta yllätykset ovat olleet sysipaskoja. Ketä kiinnostavat hyrrät, dinosaurukset ja puhallettavat, Soinin näköiset paperisammakot?! Minun lapsuudessani sieltä sentään tuli kaikkea kivaa, mitä sai itse koota. Ei vissiin tule enään, kun nykyajan uusavuttomat voivat vaikka niellä pienet osat, tukehtua ja vanhemmat haastaa suklaafirman oikeuteen, kun Jani-Josefiina sai ikuiset traumat käärmeenpään juututtua kurkkuun.

Hyvää pääsiäistä toivottelee ikiliikkuja.

ps. Avvaan kalian!

Karan ja Oken voimalla

Tänään oli paska päivä, ihan oikeasti. En pahemmin perusta siitä, että ihmiset purkavat pahaa oloaan muihin, mutta tänään syyllistyin sitten tähän perisynneistä synkimpään itse.

En saanut viime yönä unta laisinkaan ja joskus kolmen jälkeen luovutin kokonaan, sillä tiesin ajoissa heräämisen olevan mahdotonta, jos Nukkumatti vielä niin myöhään vierailulle saapuisi. Kaivoin kaapista ala-asteikäisenä puhki pelaamani lentokenttäpelin, asensin sen läppärille ja vietin loppuyön lentoyhtiön johtajana.

En ole mukava ihminen väsyneenä. Aamupäivällä ehdin raivostua opetussuunnitelmaan ja puolen päivän aikaan vahtimestareihin. Olin kuin karhu, jonka perseeseen oli ammuttu täyslaidallinen juuri ennen talviunille käpertymistä: haulit takamuksessa ovat jääneet jumiin ja niiden aiheuttamat haavat alkaneet märkiä. Taisin korottaa ääntäni jokaiselle vastaantulijalle, jopa sellaisille, jotka vain sattuivat menemään ohi.

Toimitusneuvoston iltapäiväiseen kokoukseen mennessä olin rauhoittunut jo niin paljon, että kohtelin ympärillä olevia ihmismäisesti ja saatoin saada suustani muutaman järkevän sanankin.

Palasin vielä iltapäivällä koululle syömään, jolloin kaveri houkutteli minut tanssiharjoituksia katsomaan. Siitä sainkin inspiraation lähteä katsomaan illalla olevaa Kara ja Oke -nykytanssiteosta, jonka kenraaliin yksikkömme väellä ilmeisesti oli vapaa pääsy. Kanssaopiskelijoille täytyy jakaa kasa homehtuvia pyyhkeitä osallistumisprosentista: paikalla oli vain kourallinen väkeä, eikä sadettakaan juuri voi syyttää toisin kuin jotkut puolueet aikanaan hävitessään vaalit...

Ennen esitystä soitin vielä kaverin paikalle laulamaan karaokea. Se oli lenkillä Tuirassa ja ilmestyi Tähteen vartissa, kehui käyneensä suihkussakin kolmessa minuutissa. Sitten se pölijä ei laulanut, vaikka olisi saanut kunnian esiintyä encoressa. Itse kieltäydyin heti alussa kauniisti tarjotusta kunniasta mikrofonin varressa: en halunnut pilata toisten vaivalla harjoittelemaa näytöstä kultakurkkuudellani.

Katsomon puolella kannattikin pysytellä suosiolla, sillä tekijät olivat saaneet aikaan varsin mielenkiintoisen teoksen, josta mielellään näki jokaisen yksityiskohdan. Se oli jotain aivan muuta kuin alkukeväästä nähty Kuolema tekee taiteilijan, joka oli kaikessa dramaattisuudessaan ja vaikuttavuudessaan niin mahtava, että iso mies vuodatti kyyneliä katsomossa.

Kara ja Oke ei vetistelyä aiheuttanut, mutta se ei silti hävinnyt yhtään missään KTT:lle.

Teoksia ei voi verrata, sillä siinä, missä KTT oli spektaakkeli, oli Kara ja Oke kuin olisi seurannut tavallista lauantai-iltaa pienen paikkakunnan pubissa. Toisilleen tuttuja ihmisiä, riemua, surua, hauskuutta, draamaa, kaikki mahdolliset kommellukset ja onnettomuudet sekä kyyninen karaoke-emäntä, joka on nähnyt jo niin paljon, että vie iltaa eteenpäin riippumatta siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Kuten lenkiltä mukaan napattu ystäväni totesi puolimatkassa: "Miksi ihmeessä me mennään joka kerta karaokeen, kun just tuollaistahan se on?"

Näinhän se menee. Jos yleisöllä olisi ollut reippaamminkin juhlajuomaa veressään, olisi monelle varmasti tullut kiusaus mennä lavan eteen tamppaamaan, tai kiikuttaa mikrofonissa olijalle lappu, johon on horjuvalla käsialalla rustattu Ukkometso.

Karassa ja Okessa oli nähtävissä suomalaisen juhlakansan koko tunneskaala tanssin keinoin. Hieman yksinkertaistetumpi on tämä Robert Gustafssonin versio asiasta.

Väsymys on niin raaka tässä vaiheessa iltaa, että tarkempaan kuvaukseen ei nyt pysty. Täytyy ainoastaan tyytyä taas kerran toteamaan, että pari vuotta sitten esittämäni mielipiteet tanssista taiteen muotona ovat muuttuneet varsin paljon. Ehkä käväisen vielä uudestaankin karaokessa, jos aikataulu ja jalat antavat myöten. Nyt kuitenkin lähden nukkumaan univelkoja pois.