Matkailu avartaa vol. 9348

Huhhuijaa. Kesä etenee ja hiukset kasvavat hyvää vauhtia. Työviikko hujahti kuin silmissä. Iltavuorossa oleminen ei ole pölijempää hommaa. Uutisanti oli tällä kertaa karilleajoja ja rockfestareita. Tulipa siinä sivussa vilaistua vähän legendaaristen Scorpionsien jäähyväiskeikkaa.

Aamulla aikaisin, kun aurinko nousi, suuntasin uskollisen Volvoni nokan kohti länsirannikon helmeä, Vaasaa. Päätin tällä kertaa varata reilusti matka-aikaa ja kiertää maisemareittiä. Vääksy, Padasjoki, Kuhmoinen, Keuruu ja maailman mäntein paikka, Mänttä-Vilppula, tulivat katsastettua. Samoin Pihlajavesi, Ähtäri ja (Timo) Soini. Kaunishan se Keski-Suomi on.

Vähemmän yllättäen yövyn Vaasassa Iivosen Annan sohvalla. Aloimme tuossa äsken ruokaillessamme miettiä, että meitä varmaan luullaan pian pariksi niin Oulussa kuin Vaasassakin. Ainakin ne, jotka eivät meitä riittävän hyvin tunne. Ainakin Annan äiti siis. Se aina innoissaan kyselee  minun menemisistäni.

Ja olisihan tuossa kieltämättä ihan vaimoainesta. Se tekee ruokaa, siivoaa, eikä valita kalian kittaamisesta. Sen sijaan se kyllä valittaa siitä, että vessanlattia pitää kuivata, kenkiä ei saa jättää keskelle eteistä ja kaliatölkit pitää laittaa pussiin. No, jätän ehkä kuitenkin kosimatta, ellei äärimmäinen hätä iske kolmenkympin kriisin yhteydessä päälle biologisen kellon alkaessa tikittää...

Perinteinen pekoninakkiateria on takanapäin, samoin kolmen viikon tipaton heinäkuuni. Ny rillataan!

Karvanlähtöaika

Täällä ei kyllä ihan aina mene niin kuin Strömsössä. Ei ainakaan sunnuntai-iltana.

Päätin kymmenen aikaan katsoa, vieläkö hiukseni saisi takuista selväksi. Ne ovat kyllä aina olleet kuivat, katkeilevat ja ohuet, mutta nyt ne olivat myös sellaisessa solmussa, että olin jo hiljaa hyväksynyt joutuvani luopumaan niistä.

Sain takut auki, mutta hiukset olivat niin lahot, että päätin aloittaa kasvattamisen alusta. Hain sakset, höylän ja koneen huoneestani, varmistin että ovi oli lukossa ja linnoittauduin kylpyhuoneeseen.

Hetkinen, ovi lukossa? No niin. Olin siis lukinnut itseni pois tietokoneen, puhelimen, avainten ja vaatteideni ulottuvilta. Aloin tiirikoida lukkoa henkarilla. Ei toiminut. Sitten muistin, että minulla on hiuspinni. Se tosin oli lukkojen takana. Päätin alkaa juoda viinaa, mutta sekin oli piru vie lukittu huoneeseeni.

Ei ollut oikein muuta enää tehtävissä kuin alkaa ajaa hiuksia. Kaikki pois vain, kyllä ne takaisin kasvavat.

Seuraava ongelma oli nukkuminen. Minulla oli päälläni pelkät bokserit ja pyyhe, eikä tuolla yleisissä tiloissa ole yhtä kuuma kuin huoneessani. Siellä ei ole edes mitään, millä nukkua. Pehmein paikka oli keittiön matto. Piru että oli kylmä ja kova. Päätäkin paleli

En saanut unta, joten rakensin keittiön tuoleista sängyn. Siihen nukahdin märän pyyhkeeni alle sikiöasentoon. Jonkin aikaa nukuin. Heräsin siihen, kun päivän Etelä-Saimaa kolahti laatikosta. Jalat sattuivat aivan pirusti, kun olin nukkunut ne koukussa.

Tajusin, ettei minulla ole kelloakaan, enkä siis tiedä, milloin asuntotoimisto aukeaa. Olin aivan jäässä, joten menin kuumaan suihkuun ja aloin lukea Etelä-Saimaata. Nukahdin lehden päälle.

Heräsin siihen, että herätyskelloni soi toisessa huoneessa. Kello oli siis seitsemän. Menin vielä yhteen kuumaan suihkuun ja takaisin keittiön pöydän ääreen nukkumaan. Nukuin käsieni päällä, enkä tuntenut niitä enää herätessäni. Aurinko oli kuitenkin jo niin korkealla, että uskoin asuntotoimiston olevan auki. Lähdin parvekkeenoven kautta tutkimaan asiaa, sillä pitihän minun päästä takaisin, jos se ei olisikaan auki. Päälläni minulla oli edelleen vain bokserit ja pyyhe.

Aukihan se oli ja virkailijan ilme oli melko priceless. Pari asuntoa hakenutta tyttöä nauroi räkäisesti koko ajan. Erityisesti silloin kikatus saavutti maksimipisteensä, kun virkailija kysyy, onko minulla papereita mukana. Sain avaimen ja pääsin sisään. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Enkä edes myöhästynyt töistä, sillä teen tällä viikolla iltavuoroa. Syy aikaiseen herätykseen oli se, että sain vihiä erään norpan pesäpaikasta ja päätin lähteä katsomaan, josko paska amatöörikuvaaja saisi valokuvattua rasvapötkylän. Kolme tuntia nökötin Puumalassa kivellä. Ei näkynyt norppia.

Sain töissä liikanimet Urho Kekkonen ja Jorma Uotinen. Käskivät myös varoa, ettei päänahka pala ;)

Lomamatkailua ja aamu-unisuutta

Maanantaini oli tällä viikolla vapaa. Päätin siis leikkiä kunnon turistia ja lähteä tutustumaan Lappeenrantaan ja sitä ympäröivään maailmaan.

Ensimmäinen etappini oli hiekkalinna. Nämä eteläkarjalaiset pykäävät tänne joka vuosi jollain teemalla hiekkakasan ja kovettavat sen puuliimalla kestämään säätä. Eipä se mitään erikoista parikymppiselle tarjoa, lapsena olisin toki ollut mielissään possujunista, karuselleistä ja kiipeilyradasta. Siihen rataan en muuten olisi vieläkään uskaltanut mennä...

Seuraava kohteeni oli Lauritsalan kirkko, joka on kummallisimpia näkemiäni kirkkoja koskaan. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten vaikenen. Nykäsen Matti olisi tästä arkkitehtuurista mielissään.

Kirkon jälkeen kävin kiertelemässä hetken Lauritsalassa. Sieltä löytyy useampikin vanha funkistalo, joten siellä vierähti hieman odotettua pidempään. Jatkoin matkaani Imatralle, mutta poikkesin Joutsenossa, sillä sieltä metsän keskeltä vasta funkishelmi löytyykin.

 

 

Vanha Tiurun sairaala on niin iso, ettei sitä edes saa kokonaisena kuvaan. Nykyisin tuo on vastaanottokeskus, mutta ilmeisesti siitä tulee jossain välissä loma-asuntoja. Kunhan vain eivät saisi purettua...

Seuraava osoite käsitti jälleen funkista, käväisin nimittäin jo kolmannen kerran tälle kesälle Lättälässä. Paikka on pieni asuinalue aivan jättimäisen Kaukopään kartonkitehtaan vieressä. Siellä on parikymmentä matalaa asuintaloa, jotka on rakennettu 1930-luvulla. Lättälä on paratiisi. Jos se joskus tulee myyntiin, alan arpoa, haluanko mielummin funkisunelman vai muovitalon. ehkä teen muovitalosta pihavajan.

Lättälästä matka jatkui Vuoksenniskan taajaman läpi Imatran keskustaan. Käväisin Rossossa syömässä ja vietinkin lounaani ääressä tunnin. En muista, koska viimeksi minulla olisi ollutniin kauan aikaa syödä. Kun kerran pidetään lomaa, niin pidetään sitten lomaa.

Kun kerran Imatralla oltiin, niin pitihän sitä vielä käväistä koskella. Oikealla näkyy myös valtionhotelli.

 

 

Imatralta suuntasin Ylämaalle. Se on, tai pikemminkin oli, sellainen superpieni kunta, joka mainosti itseään jalokivipitäjänä. Pari vuotta sitten siitä tuli osa Lappeenrantaa. Pyörin kyllä aikani siellä, mutten löytänyt keskustaa. Entinen kunnantalo ja kirkko löytyivät, joten ilmeisesti kuntakeskus oli siinä. Tuppukylä, mikä tuppukylä.

Seuraava etappi oli Kymenlaakson puolella oleva Miehikkälä. Kutsuu itseään vielä itsenäiseksi kunnaksi, mutta jälleen kerran löysin vain kirkon ja kunnantalon. Täältä löytyi myös paloasema ja Sale, joten ilmeisesti olin keskustassa.

Matka Miehikkälään ei kuitenkaan sujunut aivan kommelluksitta. Navigaattori halusi minun kiertävän Vaalimaan ja Virojoen kautta, mutta se olisi tarkoittanut, että olisin joutunut palaamaan omia jälkiäni takaisin. Päätin, että näin ei käy ja valitsin umpimähkään länteen päin vievän pikkutien. Arvatkaa vain, löysinkö perille. Kyllä löysin. Suuntavaistoni on tunnetusti erehtymätön.

Auton kunto kuitenkin kertoo, että aivan parhaita mahdollsia teitä pitkin ei tullut kuljettua.

 

Miehikkälästä jatkoin Virolahdelle ja sen keskustaajamaan, Virojoelle. Koska nyt kerran olin vain hassut kymmenen kilometriä rajasta, ajattelin saman tien käydä Vaalimaalla. Ai mitkä rekkajonot? Seitsemän kilometriä rajalta näytti tältä.

 

Virolahden jälkeen oli vielä vuorossa Hamina. Olin sopinut käyväni siellä morjenstamassa yhtä tuttua, johon tutustuin viime kesän Ankkarockissa. Ennen tuttua löytyi kuitenkin vielä yksi talo, jonka oikeastaan olin halunnutkin löytää. Rakennustyyliä ei tarvinne erikseen kertoa.

 

Torinvarren koulu, entinen yläaste, joka tyhjeni 2005. Ilmeisesti syynä on home. Arkkitehti on sama kuin noilla Lättälän taloilla, mutta tätä yksilöä korotettiin 50-luvulla, jolloin siihen laitettiin harjakatto. 70-luvulla se pinnoitettiin noilla superkauniilla levyillä.

Kaikki asiantuntijat ovat sitä mieltä, että talo on arvokas, mutta sen luonne on pilattu. Purkaa saa tuon oikeanpuoleisen osan. Vasen puoli ja portaikko suojellaan. Koko tämän viikon olen koittanut saada lupaa päästä kuvaamaan tuonne sisälle. Lupaavalta näyttää, vaan menee ensi kuun puolelle.

Kiertelimme kaverin kanssa Haminaa vielä tovin ja kuvailimme kaikkea mahdollista. Koska tiistaiaamuna piti töihin seitsemäksi, lähdin ajoissa kohti kotia. Varsin leppoisa lomapäivä, etten sanoisi.

Osaanko pysyä paikoillani? En.

Tiistaista perjantaihin tein tuota aamuseitsemän vuoroa. En ole yhtään aamuihminen, joten väsymys on ollut tuttu vieras. Poikkeuksetta olen ollut viimeistään yhdeltätoista nukkumassa.

Illat olen viihtynyt kotona keskiviikkoa ja torstaita lukuun ottamatta. Keskiviikkona menimme työporukalla katsomaan viimeisen Harry Potterin. Kaksi meistä piti siitä, kolmen mielestä se oli ilmeisesti jäätävää paskaa. Minä pidin siitä.

Olihan se tietysti vähän surullista. Kymmenen vuotta on kulunut siitä, kun ensimmäistä kertaa avasin Potterin. Silloin asuin Belgiassa ja kävin viidettä luokkaa, eli pitkä tie on tultu. Elokuviakin olen ehtinyt katsella jo kolmessa eri kaupungissa.

Potterin jälkeen menimme juomaan leffalimsat (toim. huom. ei kaljat) vakiopaikkaamme Birraan.

Torstaina puolestaan yksi Oulun-koulun koulukaveri sattui tännepäin. Käväisimme jääteellä, puistolimsalla ja kahvilla samalla, kun vaihdoimme kuulumiset.

Tänään vaihdoin jälleen aloittamaan aamuyhdeksältä. Tämä on toinen ja samalla viimeinen viikonloppu, jonka vietän töissä. Päivän ohjelmaan kuului isyyden tunnustamista ja veneturvallisuutta. Lounaan söimme torilla, tietysti vetyjä.

Ensi viikolle voi olla luvassa taas pari kiinnostavaa reissua, vaan niistä lisää joskus toiste.

Eilen illalla avasin myös Photoshopin ensimmäistä kertaa aikoihin ja pelleilin hieman reissussa ottamillani kuvilla. Tässä hieman antia, ikiliikkuja kuittaa tältä erää.

 

 

ei_ihan_normipaiva.jpg

Okei. Tämä postaus piti tehdä eilen ja sen piti olla normipaiva.jpg -niminen. Siinä piti olla kuvia paikoista ja tapahtumista, jotka toistuvat päivittäin arjessani täällä lappeenrannassa. Kuvat on kyllä otettu, mutta normipäivä ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä.

Sain myös kuulla, että tänne on eksynyt lukemaan ainakin yksi kesätoimittajistamme, joten pitäisi vissiin alkaa kirjoittaa tosijuttuja.

Työviikkoni alkoi vasta keskiviikkona ja oli kamalan vaikeaa orientoitua siihen. Veto oli poissa oikeastaan lauantaihin saakka. Keskiviikkona käväisimme jälleen porukalla Myllysaaressa istumassa iltaa. Torstaina ja perjantaina olin liian väsynyt lähtemään töiden jälkeen mihinkään, joten nysväsin kotona.

Lauantaina oli ensimmäinen viikonloppuvuoroni. Eipä se nyt mitään ihmeellisyyksiä sisältänyt. Olin jälleen melko väsynyt illalla, enkä ajatellut erityisemmin lähteä mihinkään. Käväisin kameran kanssa kiertämässä normaalin päiväreittini ja räpsimässä kuvia. Pääsin kotiin kahdeksan maissa ja ajattelin alkaa kirjoittaa.

Vaan sitten soitti yksi työkavereista ja käski krebaamaan. Pöydälläni oli ja on edelleen Viru Valge -pullo, mutta valitettavasti lupasin pitää tipatonta putkea niin kauan, kunnes tämä työputki loppuu. Jäljellä on vielä kaksi viikkoa, joten pullo pysyy kiinni. En kuitenkaan jaksanut vastata kollegan kutsuun ei, joten lähdin elämäni seikkailulle.

Aluksi istuksimme kolmistaan sataman rannassa. Ensimmäinen kohokohta oli saunalaiva, jossa joukko Speedoihin pukeutuneita, kaljamahaisia miehiä saunoi ja ruiskutteli välillä vettä ympäriinsä. Ilta jatkui ja paikalle tuli veneellinen Speedo-ukkoja lisää. Tässä vaiheessa laiturilla jo laulettiin ja tanssittiin. Lopulta porukka alkoi, tai ainakin siltä se näytti, ruiskia vettä yhteen ravintolalaivaan. Emme jääneet katsomaan, mitä tapahtui.

Olimme nimittäin bonganneet toisen ukkelin, joka hoippui Kasinon terassilta puistoa kohti. Se oli aivan räkäpäissään, sillä oli vihreä kauluspaita, joka oli rantamanolomaisesti (Tumen sanoin) kolmatta nappia auki. Se pysähtyi juttelemaan joillekin naisille, jotka ilmeisesti näyttivät sille ovea.

Seuraavaksi Ranta-Manolo siirtyi kusemaan puuta vasten. se tosin horjui niin, että virtsan vihdoin alkaessa virrata se seisoi jo puistoon päin. Siinä se nojaili kasuaalisti toinen käsi puuta vasten, toinen housuntaskussa ja antoi virrata. Seuraavakin naispenkillinen antoi sille pakit, joten se kävi nukkumaan puistonpenkille.

Saimme puhelun toiselta kesätoimittajalta, joka istui kahden kaverinsa kanssa linnoituksen valleilla. Suuntasimme sinne. Siellä se istui kahden kaverinsa kanssa ja joi kaljaa. Mukaan liittyi vielä kaksi kesuria ja yksi naistenlehden toimittaja, joten meitä alkoi olla melkoinen lössi. Valleilla vierähti tunti jos toinenkin mukavia jutellen.

Päätimme lähteä vakiopaikkaamme Birraan, mutta matkalla ollut leikkipuisto osoittautui liian kiinnostavaksi. Riehuimme läpi keinut, keinulaudat ja karusellit. Lopulta pääsimme baariin. Pojat  aloittivat shottikierroksen ja ainakin osa porukasta alkoi olla melkoisen humalassa.

Valomerkin aikaan saimme päähämme lähteä yöuinnille. Porukka valui vessojen kautta pihalle ja minun ollessa helpottamassa oloani, koin kenties pahimman loukkauksen, mitä mies miehelle miestenhuoneessa voi sanoa. Viisikymppinen paappa katsahti minuun päin ja totesi "raukka". Sitten se alkoi kehua Adidas-laukkuani ja kyseli, mistä niitä saa. Olisi pitänyt kaupata sille satasella.

Matkalla Myllysaareen ehdimme paitsi puhua yhteiskunnallisista asioista, myös runoilla ja poimia kukkia. Vesi oli huikean lämmintä. Kaikki muut uivat, paitsi yksi vässykkä. Yksi loukkasi polvensa jotenkin hypätessään.

Ilta alkoi loppua siihen ja porukka valui koteihinsa. Kello oli jo yli kolme ja herätykseni oli seitsemältä. Leikittelin hetken ajatuksella, että lähtisin suoraan aamulenkille, mutta uni voitti. Parin tunnin yöunet olivat pieni hinta. Minulla ei ole ollut noin hauskaa iltaa selvinpäin vuosiin.

Aamu oli tahmeudestaan huolimatta varsin hyvä. Siinä työnteon ohessa kahvia juodessani ja Olavi Uusivirtaa kuunnellessani totesin, että on se oikeastaan aika helppoa olla onnellinen.

Iltapäivällä lähdin naapurikuntaan tekemään juttua paintballista. En oikein tiedä, mitä tapahtui, mutta lopulta olin itse sotimassa. Kokemus sekin. Sotaa kun ei armeijassa pahemmin tullut leikittyä, niin kokeiltiin nyt sitten. Melko paska olin, mutta mitäs sen väliä. Kirjoittelin jutut ja lähdin kotiin.

Huomenna on vapaata. Ajattelin käyttää päivän maakuntamatkailuun.

Olipa kerran linjaloikkari

Perjantaina sen sitten tein. Luovuin viidentoista vuoden jälkeen Nokiasta ja nappasin taskuuni iPhonen. Hieman haikeaahan se mäkkirunkkariksi siirtyminen oli, kun "kotimaisesta" puhelimesta on pitänyt kiinni kynsin hampain, vaikka kaupasta olisi mitä paskaa sattunut mukaan.

Muistan vielä kuin eilisen, miten muutin takaisin Vaasaan joskus keväällä 1996. Äiti päätti tuolloin, että lankapuhelinta ei raahata mukana, joten molemmille ostettiin omat kännykät. Nokia 1611 se oli, iso kuin saatana ja pudotti housut, jossei ollut vyötä. Sitä oli vaikea käyttää ja raahata mukana, vaan hitto vie, kuinka monella 7-vuotiaalla oli kännykkä 1990-luvun puolessa välissä? Ei kellään!

Kauaa en uudesta keksinnöstä ehtinyt nauttia, sillä sain lähes suoraan lähteä matkustamaan jälleen pohjoiseen. Onnistuin parilla näppärällä vuoronvaihdolla hankkimaan itselleni neljän päivän tauon työelämästä, joten Ouluunhan sitä piti lähteä.

Tällä kertaa matka ei ollut helppo, sillä Kärsämäen kohdalla iski maailmanlopun myräkkä. Vettä tuli kuin sieltä kuuluisasta Esterin takamuksesta ja taivas salamoi jatkuvalla syötöllä. Seitsemääkymppiä ajelemalla siitä selvittiin, mutta matka piteni lähes tunnilla. Lopulta olin kotona ja omassa vuoteessa joskus yhden aikaan yöllä.

Lauantai olikin sitten perinteinen kaljoittelupäivä. Ehdimme litkiä kaverinkaverin kämpillä, Ainolassa, Kiikelissä, Jumprussa ja Nelivitosessa. Kaverilta matkaani tarttui myös laatikollinen leivoksia. Niitähän kelpasi siinä sivussa syödä.

Sunnuntai alkoi perinteisenä kotonanyhjäyskrapulalla, mutta skarppasin ja lähdin parin luokkakaverin kanssa Kauppuri 5:een syömään (ne osaavat tehdä myös hyvää salaattia) ja Coffee Houseen päiväkahville. Koska emme vieläkään malttaneet luopua toisistamme, kävimme katsomassa leffatarjonnan. Se oli täyttä paskaa, joten menimme Makuunin kautta Idalle katselemaan komediaa epic fail -muslimiterroristeista sekä jotain espanjalaista ällökauhua.

Maanantaiaamuna koin mukavan herätyksen. Sain nimittäin tekstiviestin, jossa kerrottiin, että olin päässyt mediatuottajaksi. Enhän minä mitään linjaa vaihtaa aio, vaan käydä tuplat. Ei tässä kyllä näinkään pitänyt käydä.

Aluksi hain mediatuottajaksi puhtaasti siksi, että valmistumispelko alkaa kolkuttaa ovella. Vuoden kuluttua pitäisi olla valmis, mutta näin hankin itselleni varavalinnan, jos työelämä ei ota omakseen.

Sitten aloin miettiä muita mahdollisuuksia. Suomenruotsalaiset rakastavat kulttuuria. Millainen valtti esimerkiksi Pohjanmaan työmarkkinoilla olisi ukkeli, joka puhuu suomea, ruotsia, englantia ja saksaa sekä hallitsee paitsi tuottamisen, myös tiedontuottamisen.

Täytyypä alkaa vääntää hopsia samantien. Ensi vuonna voisi sitten hakea kuvalliseksi ja vetäistä kaikki kolme tutkintoa. Jos vielä sen jälkeen haluaa pysyä kulttuurialan yksikössä, pitänee opetella tanssimaan tai soittamaan jotain. Helpommin sanottu kuin tehty.

Mutta aivan ongelmatonta tämä toisen tutkinnon ottaminen ei ole. Ainakin seuraavaa kahta asiaa pitää syksyllä alkaa miettiä.

- "Kuvalliset ovat aina myöhässä, journalistit aina humalassa ja tuottajia ei koskaan näy missään". Jatkanko juomista, vai katoanko kuvasta. Menenkö yksin kotiin ryyppäämään?

- Rastibileet. Olen nyt sekä tuutori että uusi opiskelija. Seisonko rastilla valvomassa suoritusta, vai suunnistanko itse? Voinko valvoa oman luokkani opiskelijoiden suoritusta? Voinko suunnistaa ollenkaan, sillä rastibileet järjestää Kultti, jonka puheenjohtajana häärin edelleen? Entä kannustanko tuottajia vai kuvallisia?

Näiden asioiden musertamana lähdin Maken kanssa Vanillaan syömään ja lohtushoppaamaan. Ostin pinkin hupparin ja menin päiväkaljalle. Loppupäivän nautiskelin oman kodin rauhasta ja vastailin Elisan puheluihin siitä, miksi haluan vaihtaa operaattoria. Jostain syystä kaikki ymmärsivät, kun sanoin iPhone.

Tänään on vuorossa lounastusta luokkakavereiden kanssa, jälkiruoka Arnoldsissa ja pitkä, pitkä, pitkä matka etelään. Jostain syystä tässä blogissa on alettu puhua työnteon ja viinan lisäksi vaatteista ja ruuasta. Voisin pian alkaa pitämään muotiblogia. Odottakaapa vain!