Minne katosi päivät?

"Kaikesta huolimatta toimittajan tärkein ominaisuus on hyvä maksa" - Daniel Wallenius Nuvan Vaikuttamisen akatemiassa.

"Myös toimivat munuaiset ovat eduksi" - Valokuvaaja Kai "Skyde" Skyttä jonain randomina viikonloppuna.

Varsin vahvasti Scandinavian Music Groupiin viittaava otsikko kertoo siitä, että jälleen yksi kesä on hujahtanut ohi ennen kuin on ehtinyt sanoa kissaa. Tuntuu siltä, että vasta eilen tulin Lappeenrantaan ihmettelemään, mikä on vety, miksi rieska ei ole rieskaa ja taistelemaan mien ja sien ylivoimaa vastaan.

Nyt työpäiviä on jäljellä huikeat kahdeksan. Koulukin alkaisi maanantaina, mutta en ole vielä puoleentoista viikkoon menossa. Hyvää kannattaa odottaa, ettäs oululaiset tiedätte.

Alun paavoväyrysmäinen itsensä siteeraaminen antaa pientä johdatusta siihen, mihin tässä postauksessa ollaan jälleen menossa. Aloitetaanpa vaikka siitä, mihin edellinen postaus päättyi, Vaasasta.

Päätimme kahden entisen futarin kanssa lähteä katselemaan yöelämää viime lauantaina. Sitä ennen vietin kuitenkin mahtavan kaksituntisen Topin kassa torilla, näin Eminen, jota olen onnistuneesti pakoillut koko kesän, sekä painelin yhden kaveripariskunnan kanssa grillaamaan. Grillistä alkoi alamäki, joten yöelämä it is.

Etkot olivat jo sinänsä hupaisa tapahtuma. Tytöt juoruilivat parisuhdekiemuroita ja minä katselin saksalaista dekkaria. Asunnossa ollut koira pani kaikkea, mikä liikkui, eli pehmoleluapinaa, -lammasta sekä minun jalkaani.

Baarina oli perinteisen Fontanan sijaan Pullo. Sieltäkin löytyi kohtalainen läjä tuttuja, joiden kanssa tuli vaihdettua kuulumiset. Kello kuitenkin kulki nopeasti ja kotiinlähdön aika koitti. Matkalla meitä seurasi joku entinen lentokenttätyöntekijä, joka moneen kertaan muisti kertoa, että "Vinnair on ihan paska". Olen myös kuulemma yrittänyt oikaista kotiin pensasaidan läpi. Kuulemma.

Sunnuntaina valuin hitaasti kotiin päin. Pysähdyin Kultalahden sankarisisaruksilla Jyväskylässä juoruamassa, mikä pidensi kotimatkaa huomattavasti. Siinä Jyväskylästä lähtiessäni tajusin, että matkaan valtatietä 13 etelään viimeistä kertaa tälle kesää. Outoa. Onhan sitä tosin tullut ajeltuakin.

Työviikkoon on tällä kertaa kuulunut opiskelija-avustuksia, ampumaratoja, tutkivaa journalismia ja nillitystä landepaukuille. Lisäksi aloitin opintojeni selvittelyn. Minun pitäisi siis syksyllä tehdä kahta eri suuntautumisvaihtoehtoa ja kahden eri vuosikurssin opintoja kahdessa eri opintosuunnitelmassa. Jee.

Maanantaina käväisin sitten niillä kahveilla sen kassan kanssa. Iivonen löi viime viikonloppuna pekoninakeista vetoa, että se ei koskaan ilmesty paikalle. Väärässä oli. Se oli kohtalaisen hyvää seuraa ja kupin ääressä vierähti tunti jos toinenkin. Uudestaan törmäsimme torstaina. Kiertelimme pitkän kävelylenkin ja  samalla paljastui sellainenkin hauska fakta, että meillä on ollut sama äidinkielenopettaja.

Tänään on perjantai, siis Muukkosgardenin vodkabilepäivä. Luvassa on hyvää seuraa, kivoja leikkejä ja tietysti vodkaa. Ny rillataan, tai siis loimutetaan lohta.

Ps. Opettajat ja pomot ovat aina painottaneet otsikoinnin merkitystä. Ilmeisesti biisien sanoja kannattaa käyttää, koska normaalin 30-150 lukijan sijasta edellisellä postauksella on viikon aikana ollut yli 250 lukijaa. Pitäisiköhän alkaa varoa, mitä kirjoittaa?

Tupakka, viina ja villit naiset

Olen tässä blogissa joskus kommentoinut tupakan - tai siis sikareiden polttamista. Ryyppäämisestä täällä puhutaan joka postauksessa, mutta mitään naisiin viittaavaa en ole koskaan kirjoittanut. Nytpä pitää, koska tein taas jotain dankkumaista.

Takana on hirveän hauska työviikko, tai oikeastaan erilainen työviikko. Minulla on ollut työn alla kaksi valtavan pitkää juttua, joten neljä päivää hujahtikin käytännössä niiden parissa. Lisäksi ilmaisin varsin kovaan ääneen mielipiteeni kaivuriskabaajista, tai kuten minä heitä kutsun, kaivuripelleistä.

Perjantaina palasin normaalin uutistyön pariin. Selvittelimme Lappeenrannan keskustaan muodostuvaa ravintolasumppua ja läksimme kuvaajan kanssa tutkailemaan tilannetta keskustaan. Paluumatkalla tapahtui seuraavaa. Kyseessä ei ole ote nuortenkirjasta, vaan ihan elävä pala meikäläisen elämästä.

Olimme jättäneet auton kauppakeskuksen kattoparkkiin ja odottelimme hissiä ylös. Samalla huomasin, että viereisen kaupan kassalla on sellainen myyjä, jonka hymyä olemme ihailleet koko kesän.

Kysyin kuvapäälliköltä, ehdinkö käydä ostamassa suklaata ja ryntäsin kauppaan. Otin ensimmäisen eteen sattuneen suklaapötkön ja menin kassalle. Maksoin ja sain vaihtorahat. Sitten pyysin sitä pokkana kahville.

Se meni ihan hämilleen, nauroi ja punastui. Sepä ei sanonut ei. Se kysyi, että ai oikeasti. Sanoin joo. Se mietti vielä hetken ja kirjoitti sitten numeronsa kuittiin. Odottamaton onnistuminen.

Työt tehtyäni suuntasin Volvon keulan kohti Vaasaa. Minulla oli melkoinen työ päästä matkaan, sillä torstaiaamuna töihin lähtiessäni rengas puhkesi ja putosi vanteelta. Tunkkini on paska ja pultit olivat liian tiukasti kiinni, joten vanha koululaisvitsi voidaan kertoa uusiksi: Montako ihmstä tarvitaan vaihtamaan rengas? Neljä.

Aluksi yritimme työkaverin kanssa. Se lähti kotiin hakemaan tunkin ja tarvikkeita. SItten yritimme jälleen. Naapuri alkoi huutaa ikkunasta ohjeita ja tuli auttamaan. Ei onnistunut. Hän haki toisen naapurin. Neljästään saimme vanhan renkaan irti.

Eilen aamulla ostin uuden, sillä vaikka renkaiden piti mennä takuuseen, oli tuo haaveri kuluneen vanteen vika.

Nyt olen pitkän reissun jälkeen turvallisesti Iivosen sohvalla ja aloittelemassa lauantain kaupunkikierrostani. Emme juoneet eilen olutta, mikä on ehkä historiallista. Tänään sen sijaan...

Pienissä häissä!

Noniin, häähumuahan riitti.

Perjantainen esitykseni Nuvalle oli varsin sekalainen. Muistin sentään mainita sen, että toimittajan tärkein ominaisuus on toimiva maksa. Kysyin myös perään, mitä esityksestä jäi mieleen. Vastaus oli rohkaiseva: "sinä". Ilmeisesti jätän traumat jo tunnin puhumisella.

Työt jatkuivat paikallisen kaupunkifestivaalin uutisoinnilla. Ilta Linnoituksessa oli leppoisa. Näin myös Tommi Läntisen ensimmäistä kertaa elämässäni livenä. Todennäköisesti myös viimeisen, sen verran hyvät toimittajan elkeet herra näyttää omaavan.

Vuoroni päättyi klo 23.00 ja lähdin suoraan ajamaan Ouluun työkavereideni estelyistä huolimatta. Lappeenranta-Jyväskylä -välillä pidin itseni hereillä puhumalla. Pidin oikein hienon monologin, jonka onnekseni myös nauhoitin. Sille voi sitten myöhemmin nauraa. Jyväskylässä söin, Hirvaskankaalla join kahvit ja loppumatkan pysyttelin hereillä puhumalla puhelimessa ja laulamalla Scandinavian Music Groupia yksin täyteen ääneen. On muuten melkoinen fiilis ajaa tyhjien Pohjois-Pohjanmaan lakeuksien läpi Hölmöä rakkautta kuunnellen.

Oulussa olin klo 5.52. Kaaduin sänkyyn ja heräsin unenpöpperöisenä joskus aamupäivällä. Korjasin pudonneen housunnappini macgyvermaisesti hiuspinnillä. Muuhun en sellaisia keksintöjä taida hetkeen tarvitakaan.

Itse häissä minulla oli varsin epäkiitollinen tehtävä, nimittäin kantaa ja kaataa vettä sangosta toiseen. En tiedä, kaadoinko enemmän nestettä sankoon vai itseeni, mutta paljon kysymyksiä se herätti. Alkuillasta kaikki ihmettelivät, kuka olen. Loppuillasta kaikki tiesivät minut, mutta ihmettelivät sankoja. Syy selvisi, kun häävalssin aikana hyökkäsin sangon kanssa yleisöstä: ei sieltä vettä lentänyt, vaan lehtiä.

Lähdin varsin aikaisin nukkumaan, mutten jaksanutkaan nukkua. Lähdin siis yhden koulunsa jo lopettaneen kuvallisen kanssa juomaan teetä Värtön hiekkarannalle. Oli hieman outo fiilis istua siinä jäätymässä ja katselemassa Oulujoen virtausta keskellä yötä teemuki kädessä. No, on sitä hullumpiakin juttuja tehty.

Sunnuntaina oli jälleen paluuajelun vuoro. Tällä kertaa törmäsin äitiin Mikkelissä ja jatkoin matkaa hänen autollaan. Uusi Volvo oli melko makia ajaa. Joimme äidin kanssa vielä Lappeenrannassa lasilliset viiniä, ennen kuin painelin nukkumaan.

Viikonlopun häät taisivat tehdä vaikutuksen. Näin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä unta, jossa olin itse menossa naimisiin erään Vaasan aikaisen vanhan kaverini kanssa. Kaikki oli valmista ja olin juuri kävelemässä alttarille, kun pomolta tuli viesti, että työpöytä on niin kamalassa sotkussa, että pitää lähteä töihin siivoamaan se. Lähdin ja myöhästyin omista häistäni. Lopulta alttarille päästessäni mietin koko ajan, miksi olen menossa tämän ihmisen kanssa naimisiin. Lopulta meidät ilmeisesti vihittiin.

Tästä työviikosta tuli sikäli mielenkiintoinen, että minulla on kaksi isoa repparia työn alla. Maanantai-iltana jätin kuitenkin työt pois mielestäni ja lähdin äidin kanssa syömään. Kruunasin lohiaterian kahvilla ja grappalla. Italialaiset eivät osaa tehdä alkoholia. :(

Viime yö oli jälleen sarjassamme vähintäänkin kummalliset yöt. En saanut unta, koska amisten huominen koulunalku johti siihen, että täällä Leirikadulla oli jossain tajuttomat bileet, jotka valvottivat. Kun viimein sain unen päästä kiinni, näin jälleen häröjä unia. Olin päässyt takaisin Ouluun ja kouluun, mutta jalka paketissa. Koulu ei kuitenkaan ollut omamme, vaan juurikin tuo hylätty Torinvarren koulu. Siellä sitten keppien kanssa ohjastin uusia opiskelijoita halki suljettujen käytävien ja rikkinäisten pulpettien. Outoa.

Tänään työ vei minut Lemille, joka on pieni kunta Lappeenrannan naapurissa. Törmäsin paikan päällä aarreaittaan, nimittäin entisessä kaupassa olevaan kesädivariin. Löysin sieltä pilkkahintaisen valokuvakirjan Vaasasta vuodelta 1962. Tarttui matkaan.

Lisäksi pääsin maistelemaan särää, joka on varsin tunnettu lemiläinen perinneherkku. Lammasta ja perunoita sisältävä ruoka oli niin täyttävää, että olin loppupäivän aivan ruokahorroksessa. Itse asiassa se päättyi vasta nyt.

Kotimatkalla Lemiltä tarinoimme kuvaajan kanssa siitä, millaista Lappeenrannassa on vuosikymmeniä sitten ollut. Kiehtovaa. Seuraavaksi voisi alkaa kaivella vanhoja valokuvia täältä.

Äsken pesin pyykit ja nyt voisin alkaa tehdä kesäopintoja. Huomenna lupaan pyhästi lähteä lenkille.

Koomailua, autiotaloja, pitkiä iltoja ja miesvieraita

Niinhän siinä kävi, kuten pelkäsin. En päässyt sunnuntaina Ouluun. Heräsin joskus myöhään iltapäivällä ja vieläkin väsytti (lieneekö syynä aamukuuteen jatkunut riekkuminen?). Päätin suosiolla syödä, jatkaa unia ja lähteä aikaisin maanantaiaamuna liikenteeseen. Tämän mahdollisti iltavuoroviikko.

Tiistaina tein sen retken, jota olen odottanut kuukauden. Vanha Torinvarren koulu Haminassa seisoo hylättynä - nimensä mukaisesti torin varrella. Talo on jätetty autioksi vuonna 2005. Tyhjä se ei ole. Se on aarreaitta.

Kaikki kelpaava on viety, mutta se, mikä on jäänyt, tuo mieleen muistoja. Samankaltaisessa talossa samankaltaisin varustein minäkin joskus ala-asteeni kävin.

Löytyy vanhoja kirjoja, lehtiä, lappuja, julisteita, palautekyselyitä ja seinämaalauksia. On liikuntavälineitä ja lähes täydellinen kemianluokan laitteisto. Täytettyjen lintujen ja vanhojen kasvitaulujen sekä karttojen kokoelma on myös laaja puhumattakaan pulpetti- ja tuoliröykkiöistä. En ole ehtinyt käydä läpi kuvia, mutta tässä muutama otos matkan varrelta.

 

Tutut aakkostaulut - nuo olivat meilläkin...

Joutsen on tulossa kaapista? Ainakin ovi on jo auki.

Talo oli valtava, viisikerroksinen. Vasemmalla huomattava täytettyjen lintujen kokoelma..

Hanhiemo ja kilpikonna johtavat pesuettaan. Huomatkaa tunnistamaton kallo!

Koulussa oli kolme juhlasalia ja kolmet tuhotut puolapuut. Keskellä pöytää oli radonmittaus käynnissä - ainut merkki elämästä koulussa tältä vuodelta.

Koulu hylättiin ilmeisesti homeongelman vuoksi. Sisäilma ainakin oli surkea ja kaksituntinen vierailu jätti ikävän karheuden kurkkuun. Hengityssuojain olisi ollut tarpeen. Kukaan ei muuten avaimia kysyessäni kertonut tuosta radonmittauksesta. No, eiköhän se syöpä ole jo hankittu...

Illaksi suuntasin jälleen töihin. Keskiviikkoaamun herätys olikin sitten karumpaa sorttia, kun kämppään rynni joku keski-ikäinen mies avaimilla tekemään poismuuttotarkistustani. Jännää, sillä poismuuttoon on aikaa vielä kuukausi. No, ainakaan se ei löytänyt mitään, mitä minun olisi pitänyt maksaa - vielä.

Seuraavan kerran heräsin hirveään ryminään kaksi tuntia myöhemmin. Ilmeisesti uusi kämppikseni toi tavaransa. En mennyt tervehtimään, vaan käänsin kylkeä ja jatkoin unia.

Keskiviikkopäivän vietin mediatuottamisen opetussuunnitelmaan pureutuen. Aloin miettiä, mitä saisin hyväksiluettua ja mitä en. Aloin jo kirjoittaa opolle ja sv-vastaavalle sähköpostia, mutta en jaksanut. Soitan niille, kunhan palaavat lomalta ja selitän asiat, sillä paperilla ne näyttivät kovin monimutkaisilta. Tai soitappa Heli sinä, niin säästän puhelinlaskussa. Tiedän, että luet tätä ;) Illaksi menin töihin ja yöksi taas nukkumaan.

Tänään heräsin ajoissa muka tekemään jotain tärkeää. En jaksanut tehdä mitään tärkeää, joten makasin sängyssä koneen kanssa koko aamun. Käväisin ennen töihin menoa hakemassa erään kaverini äidiltä sen kamoja, jotka salakuljetan Ouluun ensi visiitilläni.

Illan vietin paikallista kansanjuhlaa uutisoiden.

On päiviä, jolloin töistä on kiva lähteä pois. On päiviä, jolloin töistä on hienoa lähteä pois, kun on tunne, että on tehnyt hyvän jutun. Tänään oli päivä, jolloin tuntui pahalta lähteä pois, sillä koin, etten ollut saanut itsestäni irti kaikkea. Niitäkin tulee ja niistä voi oppia.

Huomenaamuna pakkaan tavarani aikaisin ja suuntaan sitten puhumaan Nuorisovaltuustojen liiton koulutuspäiville toimittajan hommista ja tiedottamisesta. Jännittää. Pitäisi nimittäin puhua tunti. Puhe on onneksi jo kirjoitettu. Työpäivän jälkeen matkaan jälleen Ouluun häihin. Tällä viikolla olenkin siis ollut sekä öissä töissä että pienissä häissä.

Jostain syystä en saa tämän kirjoituksen muotoiluja millään kohdilleen. En kuitenkaan jaksa enää tänää alkaa niitä vääntää, joten hyvästi, anteeks ja kiitos.

 

Tilaisuus tekee rentun

On suoranainen ihme, että selvisin viime sunnuntaina asuntomessuille vielä aamupäivän aikana, sen verran villi Vaasa-lauantai tuli taas vietettyä.

Oli huvittavaa mennä baariin kaljuna. Kaikki kaverit, joita en ole aikoihin nähnyt, tulivat taivastelemaan, että mitä se Dankku on mennyt tekemään.  Siinä sitten selittämään, että päässä oli viisi rastaa, eivätkä rastat oikein sovi minulle, vaikka miten yrittäisi.

Messut olivat jälleen kerran upeat, joskin karut. Mielipiteeni messuista on varsin selkeästi nähtävissä täältä.

Kotimatkalla pysähdyin mökillä. Olin krapulainen ja väsynyt, joten äidin laittamat grillipihvit ja -vihannekset olivat parasta, mitä ihminen saattoi sillä hetkellä kokea. Ruuan jälkeen otin päiväunet riippumatossa. Siinä oli jotain tiettyä maalaisromantiikkaa: kuuma kesäpäivä, koivut ja riippumatto. Heräsin puolen tunnin jälkeen siihen, että olin läpimärkä: ulkona satoi.

Sen jälkeen keskityin kaivelemaan vanhoja laatikoita ja lopulta löysin aarteen. Belgiaan, kouluun aikanaan ostettu karttakirja kertoo yhdestä vanhasta harrastuksestani enemmän kuin tuhat sanaa.

Päätin nimittäin kultaisen 90-luvun puolessa välissä, että minä poika se käyn jokaisessa Suomen kunnassa. Aloin värittää tuon vanhan karttakirjan kuntakarttaan kaikkia kuntia, joissa kävin ja niitä kertyikin melkoinen määrä. Vertasin tuota vanhaa kuntakarttaa nykyiseen, liitosten myötä varsin paljon muuttuneeseen karttaan ja lisäsin siihen ne kunnat, joissa olen värittämisen lopettamisen jälkeen käynyt. Tulos on se, että kuntia puuttuu enää 48. Koska en jätä mitään koskaan kesken, päätin aloittaa alusta. Toivon mukaan ensi vuonna olisi kaikki kierretty.

Työviikko hujahti nopeasti ohi ilman erityisempiä mainintoja. Töiden ulkopuolella sen sijaan ehdin jälleen olla vauhdissa.

Läksin nimittäin tiistaina Savitaipaleelle yhden koulukaverini veljen vaimon sukumökille tätä koulukaveria tapaamaan. Istuksin mukavan illan tuntemattomien kanssa, mutta kotiinlähdössä oli yksi ongelma. Volvon eturengas oli tyhjentynyt. Paikalliset eivät halunneet päästää minua lähtemään tyhjällä renkaalla, joten alkoi mieletön kompressorin etsintä. Sellainen löytyi puoli yhdeltä yöllä, joten olin nukkumassa vasta kahdelta.  Aamulla vähemmän yllättäen väsytti.

Torstaina lähdimme parin työkaverin kanssa Myllysaareen kaljalle. Kaljaa meni odotettua enemmän, mutta järki käski lopettaa illan ennen puoltayötä. Perjantaina oli nimittäin edessä pitkä automatka työpäivän päätteeksi.

Perjantaina rakastuin töissä. Minulla on tapana kuunnella Yle x3m:iä aina kirjoittaessani ja sieltä tuli joku leppoisa ruotsalainen kesäbiisi. Se oli niin ihana, että olen huudattanut sitä putkeen siitä asti. Tässä teille mallia.

Töiden jälkeen lähdin hyppelehtimään kohti Oulua. Koska Jyväskylässä oli kuulemma ralliruuhkaa, päätin ajaa Kuopion kautta. Toinen syy reittivalintaan oli se, että saisin karttaani kolme kuntaa lisää (ihan oikeasti, ei tässä ole mitään järkeä). Nytpä on tullut käytyä Lapinlahdella, Iisalmessa, Vieremällä ja Kiuruvedelläkin. Viimeinen ei tosin ollut reitilläni, mutta tein pikku mutkan saadakseni sen kokoelmiin. Nyt siis puuttuu enää 44 kuntaa.

Olin Oulussa 11 aikaan illalla, kun olin kaahannut loppumatkan melkoista ylinopeutta. Yleensä en sitä tee, mutta pitkät suorat Pyhännällä ja Piippolassa jotenkin saivat riehumaan. Onneksi ei tullut poliiseja vastaan. Olisi nimittäin raivostuttavaa saada sakot sen ainoan kerran, kun viiden vuoden aikana hurjastelee.

Korkkasin heti yhdeltätoista ja lähdin katsomaan kavereita. Ne eivät olleet kovin mielessään kaljustani. Hilluimme Kiikelissä, torilla, Linja 25:ssä ja 45:ssä. Päädyin lopulta jatkoille Kiikeliin ja ne loppuivat vasta, kun kuuden aikaan sammuin sohvalle.

Oulu ei tee minulle hyvää. Pääsenköhän koskaan takaisin etelään?

Tämä päivä menee Little Marblesia luukuttaessa ja festarimeiningistä nauttiessa. Huomenna on jälleen edessä paluumatka Lappeenrantaan. Montakohan kuntaa tällä kertaa bongaan ;)