Olympiahumua Oamkissa

Mahdoin kuulostaa hienolta tiistaiaamuna Väyrysestä kertovaa pakinaani  äänittäessä. Sen joskus kuuleville voin vannoa, että syynä painuneeseen ääneen oli syysflunssa eikä viskibasso. Rajansa kaikella sentään.

Tiistai-iltapäivän vietin Koulutusohjelmatiimikoulutuksessa. Joku keksi joskus, että siitä saa opintopisteitä, joten pitäähän siitä koulutuskin järjestää. Uusille koulutus ehkä oli hyödyllinen. Itse tiimissä jo yli vuoden päivät istuneena en saanut siitä hirveästi irti. Tai ehkä olisin saanut, jos olisin kuunnellut. Hoidin nimittäin Kultin hallituksen asioita sähköpostitse lähes koko nelituntisen ajan ja ehdin poistua puhelimeenkin välissä.

Tiistai-illan kulutin jotenkin poikkeuksellisesti, nimittäin lepäsin. Koska olin taas nukkunut kehnohkosti, en jaksanut ryhtyä mihinkään ihmeellisiin ponnisteluihin, vaan tyydyin katselemaan huonoja videoita läppäriltä sängyssä maaten.

Keskiviikon piti olla vapaapäivä. Siis piti olla, sillä olin sopinut sille viisi palaveria. Heräsin kuitenkin tunnollisesti aikaisin aamulla ja lähdin kouluun päivän ensimmäiseen palaveriin. Suunnittelimme porukalla kaksi tuntia radion ohjelmakaaviota ja ohjelmatyyppejä. Tai muut suunnittelivat. Olen ollut videoeditoinnin ja Spoon Riverin vuoksi niin paljon poissa, että en tiedä koko radiosta kovin paljoa. Alle kuukauden päästä sitä pitäisi kuitenkin olla äänessä, joten pikakertaus lienee tarpeen.

Seuraava palaverini oli puolen päivän maissa, osastonjohtajamme kanssa. Keskustelimme kaikenlaista osaston kehittämisen, hallitusohjelman ja journalismin työnäkymien tapaista. Parituntinen palaverini johti siihen, että tuottajien tuutoropettajan tunti jäi välistä. En ole tavannut herraa koko syksynä. Auts.

Kahdelta oli seuraava palaveri, nimittäin massiivinen radion aloituspalaverimme. Paikalla oli varmaan lähemmäs 20 tuottamisen, journalismin ja kuvallisen viestinnän opiskelijaa. Vain opettajat puuttuivat. Ne olivat kahvilla. Missasin koko palaverin alun, koska jouduin lähtemään toiseen vastaavaan, keskustelemaan opinnäytetyöni aiheesta. Aihe, journalistisen tuottajan syvin olemus, sai vihreän valon, joten palasin takaisin radioporukkaan ja aloin uhkailla kuvallisten ohjaavaa opettajaa tussilla.

Viimeisen palaverin jälkeen suuntasimme Alkoon. Olihan meillä syysolympialaiset tulossa. Lähdin Alkosta Riinalle pukemaan teemavaatteitamme päälle. Meillä oli ykkösvuoden journalistien ja tuottajien sekajoukkue ja olimme Spurguja. Meillä oli kaulassa laput, joissa kerroimme, mihin tarvitsimme rahaa. Omassani luki, että haluan Thai-vaimon.

Syysolympialaisten urheiluosio on virallisesti alkoholiton tapahtuma, mutta koska kaikki osallistujat olivat sitä mieltä, että näin ei välttämättä tarvitse olla, aloimme kiskoa. Lajeina olivat hämähäkinverkko, saappaanheitto, mäkihyppy ja huutojuoksu. Ainolassa törmäsimme myös maailman vihreimpään parkkipaikkaan.

 

No, tottahan meidän piti vähän pöljäillä. Penkillä istuksi pari teini-ikäistä ilmaisemassa rakkauttaan enemmän elein kuin sanoin, joten menimme kerjäämään niiltä rahaa. Antoivat 50 senttiä Thai-vaimoni hankintaan, jotta pääsivät eroon. Koska yksi rastivahdeistamme antoi euron, nettosin vaimorahaa jo kouluruuan verran. Olutvarastoja täydentäessä ei kaupasta sentään herunut viinereitä, vaikka miten anelimme. Myyjät kyllä nauroivat

Meitä kisasi kaksi joukkuetta. Spuget eivät voittaneet, mutta tyylikkäitä me olimme!

 

 
 

Illan päätteeksi löysimme itsemme Kaarlesta. Ainut huomionarvoinen tapahtuma oli se, kun meillä Tumen kanssa jälleen pelasi telepatia. Tilasimme shotit ja jäimme jumittamaan tiskille biisin tahtiin. Sanaakaan sanomatta ja ilman mitään yhteistä sopimusta kohotimme samanaikaisesti lasit,  karjuimme täysiä "EVERYDAY I'M SHUFFLING", kilistimme ja joimme. Kotiuduin joskus ennen kolmea.

Torstaikin oli vapaapäivä. Menin silti koululle editoimaan puolen päivän maissa. Olin villistä illasta huolimatta krapulaton, mitä ei kyllä hyvällä tahdollakaan sanoa editointiparistani. Pääsimme silti leffanteossa melkoisesti eteenpäin. Puoli kuuden maissa lopetimme, kun AVID aloitti jälleen ikävät yllätyksensä. Käväisin etsimässä ruokaa ja lähdin kotiin lepäämään.

Tänäänkin piti olla vapaapäivä. Koska koulutusalajärjestömme oli lupautunut pitämään Oamkin opopäivään narikkaa, menin kymmeneksi ottamaan takkeja vastaan. Samalla saimme kyllä melkoisen todisteen siitä, miten totaalisen pöljiä tai piittaamattomia ihmiset voivat joskus olla.

Koska narikkakeikka on meidän, ovat myös takit meidän vastuullamme. Jos jotain katoaa, tulee lasku meille. Kultti on pieni ja köyhä, joten emme laskuja halua. Narikka oli vilkkaassa välikössä, joten päätimme, että se välikkö muuten sitten tukitaan.

Haimme pöytiä ja pistimme välikön tukkoon sekä siirsimme ilman narikkalappua olleet takit toiseen naulakkoon. Se, että viisimetrinen välikkö on tukittu kahdella kaksimetrisellä pöydällä molemmista päistähän ei suinkaan tarkoita, että se on tukittu. Ehei, siitä pitää tunkea läpi.

Sitten teimme EI LÄPIKULKUA KIITOS -laput, jotka olivat suuria ja kauniin pinkkejä. Suurin osa ymmärsi, mutta vieläkin osa väestä oli sitä mieltä, että ne eivät koskeneet heitä. Parhaita tapauksia olivat ne, jotka tuijottivat lappuja puoli minuuttia ja ihmettelivät sitten, että tarkoittaako tuo todella sitä, ettei saa mennä?

Lopuksi Tuukka ratkaisi ongelman lisäämällä barrikadeihin pöytäkärryn, naulakon, jakkaran ja pari huonekasvia. Joku voisi kutsua toimintaa ylireagoinniksi, mutta kuten sanottu. Niin kauan kuin vastuu on meillä, me myös pidämme huolen, että mitään ei satu.

Iltapäivällä pidin palaverin projektimme tuottajan kanssa. Ehdimme puolituntisen aikana käsitellä lähes kaikkea muuta kuin sitä, mitä meidän piti käsitellä, joten palaveria voisi kuvailla brittiläisittäin sanomalla short but pointless. Puoli kolmen maissa oli minun vuoroni astua viihdyttämään opoja, kun osallistuin paneelikeskusteluun.

Kertoilin opoille siitä, miten päädyin Ouluun, miten kotiuduin ja minkälaista arki on. Siis aivan samoja asioita kuin täälläkin, tosin vain opojen korville sensuroituina. Lopuksi saimme vielä itse paneelin vetäjän kanssa mielenkiintoisen keskustelun aikaan vaasalaisuudesta. Molemmat kun sattuvat tulemaan tuosta länsirannikon helmestä, jonka asukkaat Vesku Jokisen mukaan ovat homeperseitä (how right he was).

Loppuiltapäivän käytin vielä patiollamme koulutuksen esittelyyn. Tästä tallentui jopa kuvamateriaalia.

 

 

Siinä sivussa ehdin myös keskustella henkeviä yksikönjohtajamme kanssa liittyen Kultin toimintaan.

 

Joku saattaakin huomata, miten ranskalaisen tyylikkäästi huivini on vinossa. Toinen saattaa huomata, että olen jälleen tanssijalookilla matkassa, eli ilman kenkiä ja säärystimillä. Joku on joskus siitä valittanutkin ja tekut nauravat räkäisesti niinä päivinä, kun säärystimet ovat pinkit. Jos talossamme 40 tanssijaa kulkee joka päivä tuollaisessa varustuksessa, niin miksen minäkin saisi? Okei, en osaa tanssia, mutta "So What, keskustelen vaikka Kiinan keisarin kanssa, enkä kysy keneltäkään lupaa."

Ilta on mennyt Spoon Riverin taiteilijaesittelyjä kirjoittaessa ja Suomen matsia katsoessa. Osaan se minäkin viettää perjantaita kotona!

 

Shottibileistä syysflunssaan

Torstaina alkoi tutkimus- ja kehittämistoiminnan opintoakso. Se oli seuraava merkki siitä, että opinnäytetyö kolkuttaa ovella ja koulu alkaa oikeasti olla pikku hiljaa loppusuoralla. Pakollisia kursseja on jäljellä seitsemän. Siihen päälle projektiopinnot ja pari valinnaista ja se on sitten siinä. Sitten jatketaan tuottajana.

Torstai-iltapäivän ja perjantai-aamun käytin Kuningaskuluttaja-leffamme raakaeditoinnin tekemiseen. Editointipari oli kipeänä, mutta ainakin sain jotain tehtyä. Perjantai-iltapäivänä lähdin ostamaan huopikkaat. Talvi saa tulla!

Lisäksi kävin perjantaina morjenstamassa yhtä Lappeenrannan työkaveriani, joka oli tullut Ouluun katsomaan tuttuja. Törmäsin siihen Vanillassa, mistä se oli jo lähdössä pois. Sovimme kahvit lauantaille ja sitten jäin verkostoitumaan sen kavereiden kanssa, joista toinen oli itäsuomalainen toimittaja. Niitä en vielä tunne, joten kontakti oli tervetullut. Varsinkin, kun sinne suunnalle pitää piakkoin lähettää lehdistötiedotteita.

Kävin ostamassa myös Jaffa-keksejä seuraavaa päivää varten, koska tämä toimittajakollegani tunnetusti pitää niistä. Sitten lompsin kotiin kirjoittamaan kolumnia Tamereen tiedotusoppilaisten lehteen. Tehtäväni oli kirjoittaa viestinnän opiskelijoiden ja oppilaitosten välisestä yhteistyöstä. Vaatimattomasti vertasin itseäni Enver Hoxhaan. No, mitäs pienistä.

Illaksi läksimme erään uuden journalistin tupareihin. Se tarjosi shotteja, mikä ei ollut kauhean hyvä idea. Saimme aikaan taas jonkinasteisen leikkimielisen kinan erään luokkakaverin kanssa ja se päättyi siihen, että purin sille tajuttoman mustelman käteen. Siitä mustelmasta olisi hieno kuva, mutta en saanut lupaa sitä tänne laittaa. En jaksanut illalla baariin, joten lähdin kotiin keräämään voimia seuraavan päivän koitoksia varten.

Lauantaina vääntelin hieman kouluhommia ja lähdin illaksi Tumelle juomaan olutta. Matka jatkui Kaarleen. Tapahtumaköyhän illan kruunasi minulle vessajonossa juttelemaan tullut teku, jota en ollut koskaan tavannut. Se tuli vain kommentoimaan blogiani, kun ilmeisesti on sitä joskus lukenut. Olen näköjään julkkis. Pitänee alkaa varoa, mitä kirjoittaa.

Olin pilkkuun asti baarissa. Sitten lähdin kotiin pelaamaan Pro Evolution Socceria. Laitoin lopulta nukkumaan kuudelta ja heräsin myöhään iltapäivällä.

Sunnuntaina en oikein lähtenyt käyntiin. Lähettelin sähköposteja, täyttelin lomakkeita ja tein jotain pieniä tehtäviä. Koska olin nukkunut koko päivän, ei uni tullut yöllä. Sen sijaan, kun viimein nukahdin, näin vain painajaista. Oli syntymäpäiväni ja olin jostain syystä kovin surullinen ja yksin. Ajattelin kuitenkin, että syntymäpäivänäni minulle ollaan vain todella mukavia.

Oveen koputettiin jo ennen kuin ehdin nousta sängystä. Käytävässä oli yksi koulukaverini, joka onnitteli ja ojensi korttia. Olin jo aivan mielissäni, ainakin siihen asti, että se käski katsoa korttia ja häipyi. Kortissa oli Forever alone, eikä mitään muuta.

Maanantain tunnit oli onneksi siirretty myöhäisemmäksi, sillä olin todella väsynyt. Istuin pohdiskelemassa opinnäytetyön syvintä olemusta kymmenestä kahteen, editoin kymmenestä neljään ja neljältä söin. Kertasimme kavereiden kanssa viikonloppua ja sitä, miten kummallisia baarijatkoja meillä on tapana pitää: minä pelaan pessiä, toinen kaveri katsoo pari jaksoa Frendejä ja kolmas tanssii yksin. No, kukin tyylillään.

Meillä oli tunnit 17-18.30. Suunnittelimme radiolähetystä ja kertasimme, missä menemme omien radiotekeleidemme kanssa. Läksin kotiin kuuden aikaan ja käsikirjoitin radiopakinan Paavo Väyrysestä. Nyt se pitäisi äänittää, sillä en jaksanut illalla. Kaveri leipoi, joten lähdin katsomaan sen uutta kämppää, syömään sen pullia ja katsomaan Miami Viceä. Käppäilin kotiin hieman ennen puolta yötä ja laitoin nukkumaan. Uni vissiin maistui, sillä tätä kirjoittaessani en ole vieläkään jaksanut nousta.

Olo on hieman flunssainen. Taidan lähteä kouluun aamukahville ja nauhoittamaan pakinaani. Huomiseksi pitäisi toipua, sillä vuorossa ovat Kultin huikeaakin huikeammat Syysolympialaiset.

Ja kun Strömsö on vain utopiaa

Ja minä kun luulin, ettei pahemmaksi voi enää mennä tuon säätämisen kanssa. Voisin sulkea suuni.

Käytin maanantai-illan lyhärimme jälkien siivoamiseen. Imuroida en jaksanut, mutta tavarat päätyivät jo järjestykseen. Vielä minä sen hooverinkin kaapista kaivan, jossain vaiheessa.

Ilta meni kuitenkin myös opintojen parissa säätäessä. Koska käyn myös vanhempien opiskelijoiden kursseja, minulla pitää olla oppimisympäristössä työtiloja, joita minulla ei muuten olisi ja joihin en automaattisesti päädy. Maanantai-illan käytin puuttuvista työtiloista ja kurssien pakollisuudesta sähköpostitse nillittäen.

Eilen aamulla lähdin käymään pankissa. Aktia soitteli ja halusi tavata minut keskustellakseen pankkipalveluideni ajantasaisuudesta. Rupattelin tunnin mukavia ja sain palkkioksi pullakahvit vastapäisessä kahvilassa. Kannatti käydä.

Eilen vietin  myös henkilökohtaista pinkkipäivää. Minulla oli pinkki pipo, säärystimet ja huppari. Tekut katsoivat kuin hullua ja viestinnän tyypit pyörittelivät silmiään. Ne eivät kuitenkaan sanoneet mitään. Ehkä ne ovat jo tottuneet.

Iltapäivällä käväisin lyhyesti radiopalaverissa, mutta lähdin nopeasti leikkaamaan lyhytelokuvaamme, josta kerroin parissa viime postauksessa. Ellun kanssa oli tarkoitus leikata, mutta lähinnä minä leikkasin, kun Avidin hallitsen paremmin. Vielä emme päässeet sotajalalle, mutta kunhan viimeistelyvaihe lähenee, niin varmasti kirveet kaivetaan esiin.

Iltapäivällä menin myös Kultin sääntömääräiseen kevätkokoukseen. Paikalla oli pelkkiä hallituslaisia ja nuijimme kokouksen läpi vartissa. Kyllä, se oli ihan oikeasti kevätkokous. Se vain on puoli vuotta myöhässä. Tämäkin on selkeää edistystä, sillä viime vuonna se pidettiin joulukuussa...

Kokouksen jälkeen väsytti. Päätin lähteä Osakon koulutusalajärjestöjen saunailtaan autolla. Perille päästyäni kadutti. Onneksi yksi Sotelainen oli myös autolla, joten heitin auton kotiin ja tulin hänen kyydillään takaisin. Aloimme juoda olutta ja parantaa maailmaa. Maailma parani, sillä vittuilustani huolimatta sain kaikki puhumaan ruotsia keskenään. Score.

Eilisiltana jatkoin nillitystä työtiloista sv-vastaavallemme. Se varmaan kohta nirhaa minut ja vaatimukseni. Nyt minulta nimittäin puuttuivat muokkausoikeudet ja palautekansiot sekä vuorot parilta kurssilta. Nekin kuitenkin tulivat iltaan mennessä. Jospa viimein voisi keskittyä opiskeluun.

Tänään aloitin päiväni vasta yhden maissa. Kävin juttelemassa mukavia musiikin opiskelijoille Kultin toiminnasta, sillä edelleen yritämme saada heille sopivaa ohjelmaa aikaiseksi. Jotain jäi käteen. Tärkeintä tuntuu kuitenkin olevan saada musalaisille näin alkuun omat tuutorit. Pari innokasta löytyi ja toivottavasti intoa riittää vielä keväällä.

Sitten alkoi se todellinen Kilposen työmaa. Meidän piti jatkaa editoimista, mutta suunnitelmat menivät kerralla uusiksi, kun sähköpostista löytyi viesti, jossa ilmoitettiin, että AVID-luokan koneet tyhjätään perjantaina, siis ylihuomenna. Menin paniikkiin ja hain laitevastaavalta kovalevyn, johon voin kopioida työtiedostot ja jatkaa editoimista.

Mutta työtiedostotpa eivät auenneet toisella koneella. Paikalle haettiin AV-assari, joka väänsi ja käänsi. Ei toiminut sittenkään. Langan päähän haettiin toinen AV-assari, mutta ei toiminut vieläkään. Sitten alettiin funtsia laitevastaavan kanssa, mitä tehtäisiin. Lopulta päädyimme aloittamaan editoinnin uudestaan jossain muualla, kun ei siinä edellispäivänä niin hirveän pitkälle päästy.

No ei kai siinä, mutta kun melkein yhdelläkään koulun koneella ei ole Avidia ja Final Cutilla ei kumpikaan meistä osaa editoida. Kävimme läpi kaikki mahdolliset paikat. Yksi Avid kone löytyi, mutta siellä oli kolme tuntia kestävä varmuuskopiointi käynnissä. Vielä oli jäljellä kolme ikäloppua Windows-konetta, joissa oli vanha Avid.

Kokeilimme ensimmäistä. Jotain Windowsin käynnistämisen kannalta oleellisia tiedostoja puuttui ja siihen jäimme. Toinen ei inahtanutkaan. Kolmas käynnistyi, mutta näyttö ei toiminut. Sitten menimme takaisin kellarin editkoppiin ja avasimme viimeisen ikälopun Avidkoneen. Järjestelmä ei tunnistanut äänikorttia. Yritimme Final Cuttia. Ei vaan osattu.

Sitten iski tällainen rage:

Pistin melkomoiset avautumiset asiasta ilmoittaneelle opettajalle ja laitevastaavalle. Toki tiedän, että kyse ei meidän kohdallamme projektiopinnoista tai muusta, mutta en pidä kohtuullisena, että opiskelijoille tiedotetaan heitä oleellisesti koskevista asioista kaksi päivää ennen niiden tapahtumista. Onneksi asiat saatiin järjestymään parhain päin ja pystymme jatkamaan editointia huomenna.

Koska luokkakaverini ovat muutenkin lähdössä ulos tänään, noudatan tuon avautujan neuvoa ja lähden ostamaan kaljaa. Eiköhän tämä tästä.

Kun mikään ei mene niin kuin Strömsössä.

Viime viikon loppupuoli oli lyhäriä, lyhäriä, lyhäriä ja tietysti juhlimista, ettei elämä kävisi tylsäksi tai lepoa kertyisi liikaa. Aloitimme kuvaukset torstaiaamuna Höyhtyän Salessa kello puoli kahdeksan. Tiimi oli elänyt melkoisesti ja edellispäivän ryhmästä aamuvirkuksi oli selvinnyt minun lisäkseni vain tehotuottaja Elina. Nappasimme mukaan assariksi naapurin Eevan ja vietimme mielenkiintoisen tunnin ympäri kauppaa säntäillen. Aikaa olisi tarvittu enemmän, mutta jouduimme tyytymään tunnin mittaisiin kuvauksiin, koska kaikkien koulupäivä alkoi puoli yhdeksän.

Tai oikeastaan pieni korjaus olisi paikallaan: Eevan ja Ellun koulupäivä alkoi puoli yhdeksän. Minun tuntini oli peruttu, mutta koska kuokin vuotta vanhempien journalistien mukana, en ollut saanut siitä tietoa. Jäin haahuilemaan koululle, sillä minun piti pitää Kultti-info muusikoille 9.45. Nekin tunnit oli peruttu, eikä siitäkään ollut tullut minulle tietoa. Alkoi ottaa kupoliin, joten suuntasin projektien tuottajainfoon.

Info, josta jäi käteen ehkä melkein jotain väsymyksen takia, kesti puoleen päivään. Sitten oli tarkoitus pitää oopperaprojektimme aloituspalaveri ohjaavien opettajien kanssa, vai oliko? Kukaan ei koskaan ollut lyönyt palaveriaikaa lukkoon, eikä toinen ohjaavista opettajistamme ollut jättänyt ajantasalla olevaa puhelinnumeroa koululle. Lopulta kuitenkin palaveerasimme puoli kolmelta ja oopperamarkkinointimme sai tuotantoluvan. Ei aivan totaalinen hukkareissu siis.

Iltapäivällä ja illalla meidän piti pelata jalkapalloa, mutta peruimme sen. Vietin rattoisat kolme tuntia verkkosivumateriaalia ja tuotantokansiota päivittäen ja painuin nukkumaan. Edessä oli jälleen pitkä päivä.

Aamupäivän painiskelin tuotantokansiobyrokratian ja budjettien kimpussa, iltapäivällä matkasin koululle hakemaan kuvaustiimiä. Kuvasimme puolesta päivästä iltaseitsemään ja saimme koko leffan kasaan. Making of -kuvat olivat rajumpia kuin itse leffa, mutta toivottavasti tämä jännittävä julkisuus kerää ylimääräisiä katsojia ensi-iltaan 13.10. Seuraavassa pari kesympää otosta matkalta.

 Rohkeammat voivat mennä Facebookiin katsomaan, mitä muuta kuvauksissa tapahtui. Niille, jotka eivät pidä puolialastomista miesvartaloista, se ei kuitenkaan ole suositeltavaa.

Lopetimme kuvaukset iltaseitsemältä. Ulkona olisi ollut jotkin ihme bileet, mutta minä join lasin viiniä ja laitoin nukkumaan. Perjantaista oli nimittäin tulossa jälleen vauhdikas. Heräsin aikaisin ja läksin pitämään neljänkymmenenviiden minuutin mittaista esitelmää journalismin opinnoista uusille opiskelijoille. Kerroin, mitä opinnoissani on tähän mennessä tapahtunut ja miten tärkeää verkostoituminen on.

Olin valmistellut esitykseni huolellisesti (poikkeuksellisesti), mutta eipä sekään mennyt nappiin. Kesken kaiken kajahti tekniikan yksikönjohtajan ääni, joka kertoi, että edessä oli poistumisharjoitus. Niin sitten kymmenen minuuttia esityksestäni kului pihalla seisten ja maailman menoa ihmetellen.

 Iltapäivällä järjestimme yhdelle tuottajaluokkakaverillemme yllätyssynttärit. Se tiesi, että suunnittelemme jotain, mutta ei tiennyt, mitä. Se meni Henen luokse kahville kahdeksi ja luuli meidän odottavan siellä. Ryntäsimme sinne toisen luokkakaverin kanssa puoli kolmelta, sidoimme päivänsankarin silmät ja veimme sen ajelulle.

Seuraava etappi oli keilaus, johon olimme raahanneet myös pari päivänsankarin vanhaa ystävää, joita emme itse tunteneet. Keilauksen jälkeen ohjelma vaati improvisaatiota: veimme sokon päivänsankarin Prismaan  ja yritimme saada hänet tunnistamaan esineitä. Se tunnisti katuharjan, kynnysmaton, saunankiukaan, hammasharjan ja öljykanisterin. Vain leivinpaperi jäi tunnistamatta.

Seuraavaksi suuntasimme syömään kreikkalaiseen, jossa muu luokka jo odotti. Ruuan jälkeen muut lähtivät valmistelemaan etkoja ja me veimme päivänsankarin kotiinsa, aloimme juottaa sille viinaa ja sanoimme, että muut eivät jaksaneet lähteä. Kun sen lukioaikaiset kaverit oli saatu juna-asemalta etkopaikalle, sidoimme päivänsankarin silmät uudestaan ja raahasimme etkoille.

Ilta sujui varsin vauhdikkaissa ja kosteissa merkeissä tästä eteenpäin. Aivan ilman draamaa ei selvitty, mutta plussalle jäätiin silti (ainakin, jos minulta kysytään). Selvisin melkein kotiin asti, mutta kaveri soitti jatkoille. Valvoimme vielä puolitoista tuntia siideriä juoden ja jalkapallosta puhuen. Uni korjasi meidät parempaan talteen viideltä.

Heräsin yhdentoista maissa Tumen soittoon. Yläkerran Eeva täytti vuosia ja meidän piti yllättää sekin. Hortoilin kotiin ja kokosin itseni juuri ajoissa. Menimme yläkertaan, joimme pullon skumppaa ja veimme päivänsankarin syömään kiinalaiseen. Se oli yllätetty. Sitten lähdimme Kaarleen päiväskumpille. Krapulainen olemuksemme herätti meissä ennennäkemättömän luovuuden ja sanoitimme Nypyköiden Lastenlaulun tavalla, joka mitä luultavimmin sai Kemiläiset raivoihinsa.

"Keminmaa
toi lapsille
puliukkoja
ja paskanhajua
Kemi on kehitysmaa"

Yritimme mennä laulamaan Karaokea, mutta aitta oli kiinni. Menimme siis ostamaan viiniä ja Tumelle etkoilemaan hetkeksi. Seuraavaksi otimme bussin Höyhtyälle illan bileitä varten. Samaan bussiin sattuivatkin sitten kaikki sekopäät. Ensin tuli joku ABC-lippispäinen ukko selittämään jostain juoposta, jota ei enää kestänyt edellisellä bussipysäkillä. Sitten perässä saapui samainen juoppo. Se oli kyllä vetänyt muutakin kuin viinaa, sillä se kuulosti suunnilleen tältä. Siinä se heilui ja ainut asia, mitä se sai suustaan oli "bussi". Kysyi se myös kerran kelloa. Juoppo ei tullut bussiin, mutta lippispää tuli. Seuraavaksi se marisi kuskille, että musiikki on liian kovalla.

Muut siirtyivät yläkertaan etkoille ja minä menin kotiin tekemään välikuolemaa. Illalla suuntasin ylös minäkin ja lähdin uuteen nousuun. Ohjelmassa oli Trivial Pursuittia, maljapuheita, seksitarinajuomapeliä sekä juomapeli, joka sai ensimmäisen seurueestamme oksentamaan jo yhdeksältä. Selvisimme kunnialla baariin, mutta kahta päivää ei hullukaan jaksa tuollaista menoa. Lähdin kotiin jo ennen yhtä.

Sunnuntaina olin kovin virkeä, sillä nukuin 11 tuntia. En vain jaksanut oikein alkaa tehdä mitään. Katselin Youtubesta lento-onnettomuusdokumentteja koko päivän. Illalla aloitin vasta toiminnan. Maksoin laskut, kirjoitin esityslistaa, tein itse pari free-laskua, otin selvää opintotukien tulorajoista, lähettelin sähköpostia opettajille, päivitin oopperan tuotantokansiota, tein verkkosivutekstiä, täytin tekijäsopimukset ja laitoin nukkumaan yhdeltä.

Heräsin virkeänä 8.30 ja jatkoin siitä, mihin jäin. Vääntelin tuotantopapereita  ja mailasin ihmisille kaiken maailman juttuja. Kymmenen maissa lähdin kouluun tulostamaan tuotantokansiota. Hankin siihen muiden tekijöiden allekirjoitukset ja palautin odottamaan tuotantoluvan myöntämistä. Iltapäivä on kulunut sitä miettiessä, mitä töitä tekisi seuraavaksi. Hallituksen kokous ainakin on edessä.

Vaihtoehdot illan aktiviteeteiksi: leffaeditointi koululla, radiopakinan käsikirjoittaminen, opinnäytetyön edistäminen, projektiopintojen edistäminen, vaihtoehtoisen journalismin essee, opinnäytetyön valmistelun essee tai lepo. Eiköhän tuosta joukosta joku vähemmän hyvä vaihtoehto keksitä.

Ikiliikkujan paluu: "no tällasta se nyt vaan näiden projektien kanssa on"

Kirjoittelin viimeksi suunnittelevani torstaista koti-iltaa. Suunnitelma ei taaskaan pitänyt, kun kaveri alkoi houkutella seuraksi, kun sillä oli tylsää. Se ehdotti kaljalle menoa, mutta keksimme paremman ratkaisun: käperryimme sen luokse katselemaan romanttista hömppäelokuvaa, FC Venusta.

Elokuva toi mieleen paljon muistoja. Näin sen ensimmäistä kertaa aivan tammikuun alussa vuonna 2006. Minulla oli ollut edellisenä päivänä futismatsi ja jalkoja särki vallan vietävästi. Koitin lievittää oloani kylmägeelillä ja buranalla, jota siinä vaiheessa kului noin paketillinen viikossa. Luovutin taistelun. Soitin valmentajalle ja ilmoitin lopettavani pelaamisen tunti ennen illan treenejä ja lähdin leffaan kavereiden kanssa. Lopettamispäätös piti ja pitää edelleen - kaksi polvileikkausta myöhemmin.

Perjantaina minun piti olla ahkera. Toistan, piti. Koska tekemistä alkaa olla niin paljon, että pää ei meinaa enää kestää, on aloittamiskynnys kuitenkin suunnattoman korkea. Täyttelin aamupäivän projektidokumentteja Optimaan. Päivitin suunnitelman, synopsiksen ja tuotantolupahakemuksen sekä kirjoitin aikataulun puhtaaksi. Käväisin myös syömässä koululla ja vaihdatin öljyt Volvoon. Iltapäivällä yritin epätoivoisesti kehitellä tekstejä verkkosivuille ja ennakkoesitteisiin, mutta inspiraatiota ei ollut. Läksin kaljakauppaan.

Mukaan tarttui olutpakkaus ja suuntasimme parin tuutorin ja joukon ykkösiä kanssa Ainolaan leikkimään lapsuutemme ikimuistoisimpia leikkejä. Olimme Peiliä, Viimeistä paria uunista ulos ja Kirkonrottaa, jota oululaiset väen väkisin yrittivät kutsua Konkaksi. Konkat tai rotat, olivatpa mitä tahansa, olivat niin pöhlöjä, että eivät koskaan etsineet sitä pusikkoa, missä meitä oli piilossa peräti kolme. Eivätpä löytäneet.

Lopuksi olimme solmua. Kehitimme sellaisen solmun, ettemme puolessa tunnissa saaneet sitä auki. Julia kyllä luuli aina ratkaisseensa sen, mutta tosiasiassa se asteli vain saman käsiparin yli kerta toisensa jälkeen.

Sitten pakkasimme itsemme autoon ja lähdimme kohti Välkkylässä olevaa saunaa. Laura oli perinteiseen tapaan kuskina. Yksi pyörätön journalisti tungettiin koiraosastoon, jolloin muodostimme hienon perheen: äiti ajoi, isi joi kaljaa etupenkillä, kolme lasta riiteli takana ja koira piipitti jotain peräkontista.

Sekasaunan jälkeen en enää jaksanut baariin, vaan pidin huolen, että kaksi journalistia löysi koteihinsa ja painelin sitten nukkumaan. Piti nimittäin jaksaa jatkaa. Yritin vielä vääntää projektihommia, mutta ei onnistunut. Ostin siis viiniä ja suuntasin loppuviimein erään kaverin tupareihin Tuiraan. Teemana olivat sana- ja kuvataiteet, joten iskin baskerin ja ruutupaidan sammareiden kyytipojaksi. Näytin lähinnä juopolta.

Jokaisen piti pitää jokin performanssi. Kuulimme Prodigyä kitaralla ja eväskotelolla soitettuna, pantomiimiseksinovellin, minun lausumani runon kanadanhanhista golfkentällä. Loppuillan soittelimme kitaralla ja lauloimme SMG:tä, mutta koska muilla meni hermot, vaihdoimme Nypyköiden Lastenlauluun. Norja-säkeistö piti vetää kolmesti, sillä lauloin joka kerta täysiä ja epävireessä väärin.

Lopuksi jatkoimme Lappeenrannasta mukana tuomallani ohjelmanumerolla. Kaikki pitivät puheen päivänsankarille. Kaikki olivat niin humalassa, etteivät puheet tarjonneet suurta sisältöä, mutta kyllähän se tuiralaisen yksiön emäntä hieman liikuttui. Baari jäi välistä ja lähdin kotiin nukkumaan.

Maanantai oli paha, paha päivä ottaen huomioon, että se oli vapaapäivä. Menin kymmeneksi koululle pitämään haalari-infoa muusikoille sekä keskustelemaan toiminnastamme ja sen kehittämisestä. Saimme muutaman hyvän yhteistyöidean vireille.

Seuraavaksi jatkoin projektin parissa painimista, mutta valmista jälkeä en saanut vieläkään aikaan. Oopperalukko oli niin paha, että päädyin elokuvakäsikirjoituksen kimppuun. Tällä viikolla on nimittäin tarkoitus kuvata lyhäri osaksi Osakon ympäristöpäivää. Teemana on kuluttaminen ja lyhärin pääosassa on yrmy mieshenkilö, joka ilmeisesti yrittää hankkia mahdollisimman suurta hiilijalanjälkeä.

Meillä oli koulua vasta viideltä. Kulutin päivän ainoat oppitunnit suunnitellen pakinaa Paavo Väyrysestä. Sain aikaan pelkkää paskaa. Onkohan ihme...

Koulun jälkeen suuntasin yhden luokkakaverin luo tekemään kuvakäsikirjoitusta kulutusleffaamme. Väänsin piirroksia kaksi ja puoli tuntia. Viisitoistasivuinen kässäri tuli. Viiden sivun jälkeen aloimme puhua henkeviä, enkä keskittynyt piirtämiseen enää ollenkaan. Tulosta kuvaa hyvin kaverin kommentti: "Tyypit vaan yksinkertastuu ja yksinkertastuu sivu sivulta, mutta tietokonepöytä on ja pysyy tarkkana". Oikeassahan se oli. Sitten se vielä piirsi kaikille silmät ja kreisin ilmeen lukematta kuvatekstejä. Nyt siitä kässäristä ei enää ota Erkkikään selvää.

Lopetimme tuhertamisen joskus yhdeltätoista ja aloimme juoda teetä. Olin kotona yhdeltä. Uni tuli neljältä. Yhdeksältä olin pirteänä hakemassa kuvaustiimiä kouluun. Aluksi meillä oli erään yrittäjätuottajan luento. Se oli ehkä sympaattisin luennoitsija ikinä. Se antoi palaa, puhui rohkeasti, räävittömästi ja oli niin oma itsensä kuin kukaan vain voi olla. Se teki tasan omaa juttuaan ja hankki siitä elantonsa välittämättä paskaakaan niistä, jotka sen menestystä epäilivät. Lopuksi se arpoi meille omia kirjojaan. Minäkin voitin, jee.

Tuntien jälkeen olikin sitten aika alkaa kuvata.  Kuvaustiimi varmistui vasta edellisenä iltana ja kuvausaikataulun viimeistelimme ruokatunnilla. Valmistelu oli tehty niin päin helvettiä kuin olla ja voi, joten oli täysin uskomatonta, että pysyimme kuvausaikataulussa. Kuvasimme koulun kirjastossa, luokkatiloissa, ravintolassa, aulassa, pihassa sekä läheisen huoltoaseman pihalla. Välillä kävimme Osakon toimistolla syömässä ja raportoimassa edistymisestämme. Lopetimme puoli kahdeksan maissa ja läksin taas juomaan teetä luokkakaverilleni sekä katsomaan päivän tuotoksia.

Kotiuduin kahdeksan jälkeen ja väänsin lisää tiedostoja projektikansioomme, vastasin blogipalautteeseen, laitoin kamerat latautumaan huomista varten, katsoin making of -kuvat, keskustelin järjestörahoituksesta ja aloin blogata. Herätys on huomenna kello 6. Tuleepa taas pitkät yöunet. Huomisen kuvausaikataulukin kun on vielä tekemättä.