Lupausten lunastamista ja (liian) syvällistä sitruunaa

Kello on pian yksi ja valtakunnassa kaikki on hyvin...

Olen tuotteliaimmillani iltaisin ja öisin, joskin silloin olen yleensä myös niin väsynyt, että ajattelu on lähinnä luovaa, ei loogista. Juuri edellä mainitusta syystä päätin, että on hyvä aika kirjoittaa blogia.

Tämä viikko on merkinnyt päivärytmin kääntämistä juuri tuosta samasta edellä mainitusta syystä. Olen nukkunut kymmeneen-yhteentoista, hoippunut kouluun lounaalle, istunut iltapäivän kavereiden kanssa kahvilla, syönyt päivällisen ja tullut kotiin paiskimaan duunia. Eilen kirjoitin opinnäytetyöhön kolmisivuisen johdannon. Tänään (siis eilen) olen lueskellut muiden opinnäytetöitä, lähdekirjallisuutta ja omaa vanhaa tutkielmaani sekä kirjoittanut viitisen sivua itse opinnäytettä. Homma etenee hyvin. Kahdeksan sivun kirjoittaminen tähän mennessä lunastaa speksiporukalle tehdyn lupauksen siitä, että opinnäytteen on edettävä viikossa melkoisesti. Siis näytössalin istuimia tuskin tarvitsee hyppiä viikonloppuna.

Maanantain ja tiistain muut aktiviteetit ovat koostuneet seuraavista hommista:
- Työjuttujen editointia
- Yhden kaverin kahvittamista Coffee Housessa (toinen kaveri ehti jo kysellä, miten usein oikein käyn siellä)
- Kahvinjuontia Luva ry:n toimistolla
- Spontaanin parane pian -kortin tekeminen yhden luvalaisen kämppikselle
- Rautasahan ostaminen, laskiaiskulkupelin tuunaaminen ja rautasahan rikkominen.

Oikeastaan elämä on näin alkuviikosta ollut varsin mukavaa. Mitään ei ole tarvinnut puristaa, vaan asioita on voinut tehdä silloin kuin motivaatio, vireystila ja draivi ovat olleet päällä. Toisin sanoen elämä on aika hyvin uomissaan. Siitä pääsemmekin toiseen lupaukseen, eli siihen jonka tein uutenavuonna itselleni ja hieman aiemmin Mintulle: kuormituksen vähentämiseen.

Tällä hetkellä kaikki se vauhti, jota enemmän tai vähemmän pidin yllä vuodet 2010-2013 tuntuu täysin käsittämättömältä. Miten hitossa olen jaksanut kahta päällekkäistä koulua puolitoista vuotta, kahdeksaa yhtäaikaista luottamustehtävää tai kolmea yhtäaikaista työtä höystettynä kolmilla opiskelijabileillä viikossa ja viisituntisilla yöunilla?  Tai ei se jaksaminen ihme ole, koska kaikki on ollut niin motivoivaa. Mutta miten ihmeessä aika on riittänyt kaikkeen?

No eihän se riittänytkään. Normiviikon ohjelma kun oli tällaista:
Maanantai: 8h koulua, 5h töitä/itsenäistä tekemistä
Tiistai: 8h koulua, 5h töitä/itsenäistä tekemistä
Keskiviikko: 8h koulua, 2h töitä/itsenäistä tekemistä, BILEET
Torstai: 8h koulua, 6h itsenäistä tekemistä
Perjantai: 8h koulua, BILEET
Lauantai: 7h töitä/itsenäistä tekemistä, BILEET
Sunnuntai: 7h töitä/itsenäistä tekemistä

Siis noin 72 tuntia tehokasta työaikaa töiden, koulun ja luottamustehtävien parissa viikossa. Tsiisus. Miksei kukaan koskaan sanonut mitään?  Tai ehkä ihan hyväkin, etten kuunnellut. Kapasiteetti vetää tuota tahtia riitti motivaation ansiosta aina viime syksyyn asti ja viime syksynkin sai puristettua jotenkuten läpi, kun tiesi että se tuska loppuu kohta. Sen rykimisen ansiosta opintojeni viimeiset puoli vuotta ovat melkein niin kuin lomaa. Ja näyttäähän tuo suorittaminenkin loppuviimein aika hyvältä CV:ssä.

Vinkkinä kanssaopiskelijoille antaisin kuitenkin sen, että lopettakaa tuommoinen järjetön raataminen heti, kun tuntuu pahalta. Ongelma nimittäin on se, että vaikka pää kestäisi sen, niin tehdyn työn jälki ei lopussa enää kestä tarkastelua. Olen kuitenkin viimeisen kolmen vuoden saavutuksista ylpeä.

Seuraavaksi tämän blogin nimen voisikin vaihtaa Hedonistin päiväkirjaksi. Aion nimittäin nukkua myöhään aamuisin, tehdä töitä, kirjoittaa opinnäytettä ja tietysti nauttia vielä viimeisen kevään ajan villistä ja vastuuttomasta opiskelijaelämästä. Ja onpa tuossa pari ulkomaan-reissuakin suunnitteilla.

Viikko jälkeen Belgian - koska tähän arkeen tottuu

Belgiasta paluusta on kulunut noin viikko. Olen matkan jälkeen puhunut pari kertaa sekä matkalla mukana olleiden opettajien että opiskelijoiden kanssa. Olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että reissusta on hirveän vaikea puhua. Ei siksi, etteikö siellä olisi ollut upeaa. Ei myöskään siksi, että muisteleminen tekisi kipeää (ikävä on kyllä kova). Syy siihen, että puhuminen on niin vaikeaa on, että koko kokemusta on hirveän vaikea pukea sanoiksi.

Kun joku kysyy, mitä teimme siellä, vastaan tietysti, että opiskelimme ja joimme olutta. Mutta ei se ole vastaus. Opiskelu ja yhdessäolo ei koskaan ole ollut noin intensiivistä. Kaksi viikkoa samoja naamoja. Kaksi viikkoa aivojen äärimmilleen pusertamista, kuten Madsenin Jacob sanoi useaan otteeseen. Kaksi viikkoa hölmöjä insidevitsejä.. yes AND Letkajenkkaa. Ja Borat-letkautuksia. Ja, ja, ja...

Jumalauta opiskelijat ja opettajat: jos joku joskus näkee jossain ilmoituksen Erasmus-intensiivikurssista, niin sanokaa herranenaika YES AND ja nopeasti.

Ja Belgia-krapula onkin sitten tällä viikolla ollut melkoinen. Ja tällä en tarkoita nyt krapulaa siitä oluesta johtuen. Kahden viikon täysihoidon jälkeen kotitalouskykyni ovat edelleen ruvella. Sen lisäksi toin tuliaisina sitkeän flunssan. Kuumetta ei ollut kuin yhtenä päivänä, mutta pää oli niin pirun täynnä räkää, ettei mistään tullut mitään. Se oli aivan hiton surkea juttu, koska minulla oli valtava kasa deadlineja perjantaiksi. Yritin ja yritin kirjoittaa ja lopulta pyysin lisäaikaa osalle jutuista sunnuntaihin.

Perjantaina meillä oli kuitenkin edessä se väistämätön, nimittäin Osakolaisen vedostus. Lähdin vedostamaan raskain mielin, sillä taittajamme oli ilmoittanut lopettavansa. Toimiston väki hommasi tilaisuuteen pullia ja skumppaa. Vielä viimeisenä tekonani torstai-iltana pyysin miettimään yhden yön yli.

Riemu oli suuri, kun taittaja ilmoittikin jatkavansa. Riemu oli itseasiassa niin suuri, että lehden vedostettuamme poksautimme skumpat vain siitä ilosta, että hän jatkoi.

Eilen ja tänään on ollut speksin tehoviikonloppu. Minä en siellä ollut kovin tehokas, mikä hävettää kyllä melkoisesti. Speksistä tulee kuitenkin mahtava. Yksityiskohtien paljastaminen kuuluu muualle kuin tähän blogiin, mutta sanonpa vain, että maalis-huhtikuun vaihteessa kannattaa ehdottomasti tulla katsomoon.

Tämä ilta oli varattu viimeisten lehtijuttujen viimeistelyyn, mutta sekoitin lopulta tehoviikonlopun päättymisajat jotenkin mystisesti. Tulin kotiin vasta hetki sitten, joten viimeistely alkaa nyt. Sen jälkeen luen ja kommentoin vielä opponoitavani pienoistutkielman.

Huonommat uutiset maailmastani puolestaan kertovat, että tanssitunnit taitavat jäädä tältä keväältä kokonaan väliin. Vietin kaksi viikkoa matkoilla ja yhden flunssassa. En usko enää pääseväni mukaan siihen, mitä siellä tunneilla on tehty. Polvenkin takia on viisainta ehkä pitää taukoa. Kokonaan en kuitenkaan ole harrastusta hylännyt.

Ensi viikolla käyn todenteolla oparin kimppuun. Tein diilin speksiporukan kanssa, että jos opari ei ole merkittävästi edennyt ensi viikonlopun harjoituksiin mennessä, joudun kipuamaan jokaiselle esityssalin istuimelle. Jos en ole kirjoittanut yhtään, joudun kipuamaan kahdesti. Voisin kivuta kuitenkin. Liikunta tekisi hyvää.

Intensiivijäähyväiset Belgiassa, osa 4: Sinivalkoisin siivin et ainakaan illaksi kotiin pääse

Matka on ohi, mutta siitä ei ole toivuttu. Isoin kiitos tästä pirunmoisesta jetlagista menee eräälle kotimaiselle lentoyhtiölle, mutta siitä vähän lisää myöhemmin.

Keskiviikko oli kurssipäivistä raskain ja pisin. Aamupäivä oli luentoja, koko iltapäivä ja ilta työskenneltiin vielä oman projektin viimeistelyssä. Meidän porukkamme lopetti yhdeksään mennessä. Viimeiset taisivat lopettaa aamuneljältä. Baarikin oli poikkeuksellisesti kiinni, sillä opettajat halusivat meidän kerrankin keskittyvän työntekoon.

Torstaiaamuna aloimme viimeistellä loppuesityksiä, jotka pidimme torstaina iltapäivällä. Kaikki seitsemän ryhmää esittivät tuloksensa ja jokaiselle oli annettu vartti aikaa. Esityksen jälkeen käytiin vielä keskustelua tuloksista. Tämän jälkeen meille annetiin hetki vapaa-aikaa, jonka aikana opettajat tekivät meille palautteen ja antoivat sen.

Torstai-iltana vallitsi rentoutunut tunnelma. Jopa niin rentoutunut, että seuraavana aamuna aamiaisella oli aika hiljaista väkeä baarin oltua jälleen auki puolille öin. Belgialaiset kuitenkin olivat kaikkein hiljaisimpia. He olivat lähteneet lähimpään oikeaan kaupunkiin, Hasseltiin. Tytöt olivat rymynneet kotiin ikkunasta kolmen maissa. Pojat tulivat puoli kuudelta samasta ikkunasta herättäen puoli taloa onnistuttuaan sitä ennen sikailemaan paikallisessa pitseriassa. Meitäkin houkuteltiin mukaan, mutta noudatimme äitien neuvoja ja olimme ihmisiksi.

Perjantaiaamuna myös kurssin alussa kadonnut maskotti-Smurffi löytyi. Se oli ilmestynyt yön aikana baariin päässään Liettua-peruukki ja kädessään kaljapullo. Mukanaan sillä oli kirje, jossa se pyysi anteeksi matkusteluaan. Lisäksi jossain vaiheessa kadonnut kurssikoordinaattorin kilikello löytyi myöhemmin illalla samaisen peruukin alta.

Perjantaina kirjoitimme vielä ryhmissä loppuraportit ja saimme todistukset. Omassani komeilee kaksi A:ta. Onnistuin siis läpäisemään kurssin parhain mahdollisin arvosanoin. Virallisen todistustenjaon jälkeen juopaisimme vielä opettajien kanssa oluet ja lähdimme valmistautumaan loppubileiisin. Ja mitkä bileet ne olivatkaan. Siellä vedettiin Tiputanssia, Letkajenkkaa ja Macarenaa ja baari oli tunnin tavallista pidempään auki. Kaikilla taisi olla kivaa ja osa piti jatkoja puoli kuuteen. Virallinen ohjelma päättyi yhden jälkeen Scorpionsin Wind of Changesiin ja jäähyväisiin.

Aamupalalla jätimme toiset hyvästit muille ja lähdimme kolmen suomalaisen ja yhden tanskalaisen voimin Brysseliin shoppaamaan. Mukaani tarttui 3 t-paitaa, huppari, Jungle Speed sekä ensimmäinen Harry Potter hollanniksi. Lähdimme lentokentälle, hyvästelimme uudelleen tanskalaiset ja nousimme koneeseen.

Matka Brysselistä Helsinkiin sujui hyvin, joskin kuoppaisesti. Kahlasin läpi 30 sivua hollanninkielistä Potteria. Lukeminen oli hidasta. Helsingissä nousimme pikkukoneeseen kohti Oulua ja siitä ne onglemat sitten alkoivatkin. Puoli tuntia lennettyämme kapteeni ilmoitti, että jääneston kanssa on ongelmia ja käännymme takaisin Helsinkiin. Nökötimme koneessa yhteensä kolme tuntia, eikä meille tarjottu edes vettä. Sitä olisi kyllä saanut ostaa, mutta mieli ei tehnyt enää syytää Finnairille senttiäkään. Olin kotona neljän aikaan väsyneenä, janoisena ja nälkäisenä.

Tämä päivä on mennyt toipuessa viime yön reissusta. Olen saanut väsättyä salaatin ja syötyä sen (ruuanlaittoon tottuminen on hieman vaikeaa kahden viikon täyshoidon jälkeen). Nyt alan tehdä töitä.

Intensiivibileitä Belgiassa osa 3: Ei se tässä konkurssissa enää mitään haittaa

Lauantai meni jälleen tutulla kaavalla. Aamupäivä pidettiin luentoja ja iltapäivä raadettiin ryhmätehtävien parissa. Meille tuli jossain vaiheessa työähky ja lähdimme ulos katsomaan jalkapalloa.

Iltapäivän tehtäviin kuului logon suunnitteleminen ryhmällemme. Koska olemme "Cozy" ja huutomme on sama bulgariaksi, päätimme, että logossamme on palanen meitä kaikkia. Piirsimme puussa roikkuvan laiskiaisen, jolla on jalassa luistimet (liettualainen OT), suussa tupakka (bulgarialainen OT), päässä musta pipo (englantilainen OT), kädessä Heineken (emme oppineet belgialaisen OT:n nimeä, joten sanomme häntä Heinekeniksi) ja päällä Boratit, koska..no, pitääkö sitä erikseen selittää.

Lauantaina meillä oli kurssin lopetusbileiden harjoitusbileet. Olin ainut DJ:ksi suostunut, joten kurssikoordinaattori teki kyltin, jossa luki DJ Borat in the house. Alkuillan olin tekoviiksissä, aurinkolaseissa ja peruukissa. Sitten loppuillasta opettajamme ja yksi belgialaistyttö alkoivat yllyttää minua kiskomaan Borat-uikkarin uudestaan päälle. Näin myös tapahtui.

Harjoitusbileet olivat melko ikimuistoiset. Britit esittivät Spice Girlsin Wannaben täydelle tanssilattialle, kaikki vetivät Macarenan, kurssin koordinaattori käytti koko illan muiden houkuttelemiseen tanssilattialle, tanssimme porukalla bulgarialaista piiritanssia ja Tiputanssia. Loppuillasta pankin räjäytti Letkajenkka, jota veti koko porukka, ja viimeisenä hitaana ja kunnianosoituksena erinomaiselle tanskalaiselle luennoitsijallemme soitin Scorpionsin Wind of Changesin. Hain minulle Borateja ylle vaatinutta belgialaisopiskelijaa tanssimaan ja hän lähtikin mukaan. valitettavasti siitä tallentui myös kuvamateriaalia.

Lopuksi puin päälle ja harhailin vielä ympäri paikkaa keskustelemassa belgialaisten kanssa. Lopuksi kannoin yhden belgialaistytön sänkyynsä. En siksi, että olisin lähtenyt saatille, vaan siksi, että olin piilottanut lusikan hänen tyynyliinansa sisään ja halusin nähdä hänen ilmeensä.

Seuraavana päivänä aamupalalla oli hiljaista väkeä. Lähdimme suomalaisten ja yhden liettualaisen sekä bulgarialaisen opettajan kanssa Brysseliin. Kokeilimme ensin hieman shoppailla, mutta kaupat olivat kiinni. Kävimme katsastamassa vanhan torin, Manneken pisin, Atomiumin ja vanhan kotitaloni sekä söimme vohveleita. Kaikki oli entisellään, mutta metrolinjat oli joku sotkenut viime käynnin jälkeen perusteellisesti.

Päivän kummallisin sattumus tapahtui vohvelipaikassa. Myyjä kysyi meiltä, olemmeko tanskalaisia. Vastasimme, että Suomestahan sitä tullaan, joten myyjä kysyi, onko kukaan meistä finlandssvenska. Vastain myöntävästi, jolloin tyyppi alkoi puhua täydellistä ruotsia. Paljastui, että hänen poikaystävänsä on Ruotsista, ja niin lopppuaika ravintolassa meni ruotsiksi.

Palasimme rättiväsyneinä takaisin Overpeltiin. Eilinen ohjelma jatkui jälleen aamuluennoilla, mutta iltapäivällä emme painineet projektityön parissa. Meidät jaettiin uusin ryhmiin ja tehtäväksi annettiin tehdä PowerPoint-sarjakuva annetuista sanoista. Me rakensimme pätkän, jossa tanskalainen Mårten yrittää kokata rössypottua, räjäyttää keittiönsä ja joutuu sairaalaan. Sairaalassa toimintaterapeutti opettaa Mårtenille Google Translaten käytön, ja lopussa Mårten ja terapeutti tanssivat Gangnam styleä yhdessä. Musiikkeina käytimme Kokki Kolmosen tunnaria, Phantom of the Operaa, Superheroa, Gangnam styleä ja Detektivbyrånia. Se oli hauskin tehtävä tähän mennessä.

Eilen lähdimme etsimään kaupungilta auki olevaa baaria. Overpeltissa ei ollut auki mikään, joten lähdimme autoilla kahden kilometrin päähän Neerpeltiin. Kävimme pubissa parilla Hoegaardenilla sekä joimme jonkun ihme ankkashotin (mikä lintufetissi näillä belgeillä on?). Sitten lähdimme takaisin leirikeskukseen nukkumaan.

Tänään aamu alkoi yllätyksellä, kun koko keittiöhenkilökunta oli vaihtunut. Meille selvisi, että edellinen pitopalvelu oli tehnyt konkurssin. Juhlimme villisti, vaikka meidän kävikin sääli kokkipoikaa, joka edellisiltana oli siivonnut ja laittanut keittiön kuntoon työttömäksi jäämisen jälkeenkin. Sääli kuitenkin vaihtui riemuksi, sillä lounaalla sai kunnon salaattia ruuan kanssa ja päivällinen oli niin herkullinen, että kaikki pöydät käänsivät kasvonsa ja kätensä keittiöön päin ja antoivat kokille aplodit. Tämä pakeni kädet kasvoillaan keittiöön. Päivän hyvä työ tehty.

Muuten päivä oli ihan normaali. Aamupäivä luentoja, iltapäivä projektityötä. Lisäksi kävimme ulkona leikkimässä eräänlaista kaupunkisodan ja hipan yhdistelmää. Tänään olen ollut sairaslomalla Jungle Speedistä, sillä käsissäni on ainakin 3-4 haavaa. Nyt siirryn kurssikoordinaattorimme pitämää suklaatehdasta katsomaan.

Intensiiviarkea Belgiassa, osa 2

Tiistai-iltana meillä oli Culture Market. Se oli tapahtuma, jossa kokoonnuimme kaikki luentosaliin esittelemään omaa kulttuuriamme. Suomalaisilla oli mukana salmaria, Turkinpippureita, korvapuusteja, Hopeatoffeeta, ruisnappeja porotahnalla, Maalahden limppua ja kansallispuku. Lisäksi laitoimme kaikki tanssimaan Letkajenkkaa.

Tämän lisäksi ohjelmassa oli tanskalaisten tietovisa, liettualaisten tietovisa sekä belgialaisten juomapeli. Sen ensimmäinen osio oli tietovisa, jossa ensin piti juoda lasi vettä ja sitten vastata tietokilpailukysymykseen. Olin joukkueeni ankkuri, eli kiskoin viisitoista lasia vettä. Tai oikeastaan neljätoista, koska paiskasin yhden sisällön minua nopeammin juoneen tanskalaisen Mårtenin naamalle. Englanti voitti meidät niukasti. Toinen osio oli Gimme bunny, jossa kilpailijat tunkivat suuhunsa niin monta vaahtokarkkia kuin pystyivät sanomalla uuden karkin halutessaan "Gimme bunny". Kolmas osio oli musavisa, jossa kukaan ei saanut yhtään pistettä.

Koko Culture marketin avasi Borat-asuinen Dankku, jolle opettajat olivat ostaneet rintakarvat, peruukin, aurinkolasit ja viikset. Koko sali repesi naurusta, kun marssin paikalle, räkänauroi koko viisiminuuttisen puheevuoroni ja otti miljoona kuvaa, jotka nyt leviävät pitkin sosiaalista mediaa. Nice.

Keskiviikkona meidät jaettiin ryhmiin, joissa työskentelemme. Ryhmässäni on minun lisäkseni bulgarialainen, liettualainen, belgialainen ja englantilainen toimintaterapeutti sekä belgialainen tekniikan opiskelija. Meidän tehtävämme on selvittää, miten iäkäs pariskunta voi selvitä kotona pidempään teknologiaa hyödyntäen. Toisella on alzheimer, toisella lihakset rappeuttava sairaus.

Työskentelimme keskiviikon ja torstain tiukasti ryhmissä. Kumpanakin päivänä kävimme ulkona kävelyllä vain opettajien käskiessä meitä irroittautumaan töistä. Keskiviikkona tehtävämme oli lähteä ulos ja keksiä ryhmällemme nimi. Ahtauduimme kaikki kuusi belgialaistytön Ford Ka:han, totesimme, että "Cozy in here", ja ryhmämme nimeksi tuli Cozy. Sitten aloimmekin raataa.

Työrytmi on sitä, että aamupala syödään 8.30, luennoilla istutaan 9-12 ja 12-13 on lounas. Iltapäivä tehdään projektityötä ja ennen päivällistä esitellään tulokset. Ruoka on edelleen kamalaa, kahvia saa nyt jopa juoda.

Vapaa-ajan sekoiluun on kuulunut opettajamme minulle ostamat pinkit villasukat sekä yksi käytännön pila yhden belgialaisopiskelijan kanssa. Suomalaistyttömme lähtivät kaupungille ja jättivät huoneensa avaimen minulle. Kidnappasimme kurssin maskottismurffin ja laitoimme sen yhden tytön peiton alle. Muiden kahden opiskelijan tyynyn alle laitoimme clicks-palikoita. Tämä aamu avattiinkin sitten seuraavalla vuoropuhelulla täydessä luentosalissa:

Koordinaattori: "I have some sad news. First thing: there is someone missing."
Minä: "Yes, he is sleeping in her bed"
Koordinaattori: "That is okay as long as he is okay. There are also some blocks missing..."
Toinen opiskelija: "Yeah, they are in my bed."

Koko sali kuoli nauruun. Se siitä.

Tämä päivä meni jälleen tutulla kaavalla, eli aamu luentoja, iltapäivä kovaa duunia. Yksi tehtävä oli lähteä ulos ja kartoittaa ryhmän jäsenten vahvuudet. Nimemme mukaisesti teimme luentosalin tuoleista sängyt, haimme tyynyt sekä peitot ja  otimme päikkärit. Majapaikkamme baari on ollut joka ilta auki, eli belgialaisia oluita on tullut maisteltua. Nyt suuntaankin sinne. Saan kaksi ilmaista olutta, koska yksi belgialaisopiskelija hävisi minulle kahdesti kädenväännössä. Oluen käteen saatuani suuntaan pelaamaan Jungle Speediä.

Jungle Speed on muuten tämän kurssin erikoisuus ja aion roudata yhden sellaisen mukanani Suomeen. Se on korttipeli, jossa jokainen lyö vuorotellen kortin. Jos kahdella on sama kuvio kortissa, pitää tarttua pöydän keskellä olevaan toteemiin. Sen haltuunsa saava luovuttaa korttinsa häviäjälle ja toteemista tapellaan verisesti viimeiseen asti. Minulle on tähän mennessä tullut viisi mustelmaa, kasa naarmuja ja yksi katkennut kynsi. Voittaja on se, jonka kortit ensin loppuvat. Eilen pelasin myös liettualaisten kanssa Unoa ja suomalaisten kanssa Twisteriä.