Lisää etätekstiä

Helsingistä ja Jyväskylästä parin viime viikon aikana kirjoitettujen postausten seuraksi liittyy tällä kertaa Tornio. Istun Rajalla-kauppakeskuksessa, naukkailen lattea ja tapan aikaa ennen siirtymistä Kemingradiin, tuohon no.. jätän sanomatta.

Olen täällä useammastakin syystä. Ensiksikin päädyin tv-seikkailujeni jälkeen ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi muotinäytökseen paikalliseen kauppakeskukseen ja tänään oli vaatteiden sovitus. Toiseksi minulla on Kemissä sovittuna yksi tapaaminen, joten kaksi reissua hoituivat näin yhdellä iskulla.

Tämä ajan tappaminen on kallista puuhaa. Kävin vaatteet sovitettuani Ruotsin puolella ja tietysti surffasin itseni Ikeaan. Hetken harkitsin ostavani tuhannen kruunun valkoisen sohvan, sillä nykyinen keltainen paholaiseni on kamalan kauhtunut, narisee kuin viimeistä päivää jo pelkästä istumisesta, eikä sovi sisustukseen millään mittarilla.

Sohva kuitenkin jäi, kun tajusin minulla olevan hyvälläkin tuurilla vuosi opintoja jäljellä. Sen jälkeen on edessä muutto opiskelijakämpästä pois. Koska en tiedä mihin päin Suomea päädyn (koti-Vaasaan, vihaamaani Helsinkiin, Itä-Lappiin vai kenties jokerikorttina Joensuuhun), päätin kävellä sohvan ohi ja säästää rahani.

En enää pystynyt kävelemään ohi, kun pääsin tauluosastolle. Jo siitä alkaen, kun 2009 ensimmäisen kerran eksyin Ikeaan, olen haaveillut sellaisesta koko seinän kokoisesta New York -maisemataulusta, joka maksaa ihan sikana, ja joka löytyy puolesta kodeista. Kukaan ei ollut estämässä, joten pistin visan vinkumaan. Tästä on siis kyse.

http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/20114901/

Tänä keväänä olen siis laittanut jo kaksi seinää kämpästäni uusiksi. Tästä tulee vielä kallis vuosi.

Ja mitä oikeastaan lähdin Ikeaan ostamaan? Kolmea kappaletta niitä vänkyräonnenbambuja, jotka tietysti olivat loppu koko huonekalutaivaasta.

Muuten viikko on ollut melkomoista rutiinia. Maanantaina oli tulevan studiotyön kurssin tuotannon suunnittelua ja äänityön tehtävän viimeistelyä. Tiistaina tuotantosuunnittelu jatkui ja ohjelmassa oli myös projektiopintojen edistämistä. Teen projektiopintoinani tanssiteoksen. En sentään tanssi itse, vaan tuotan Jouko Tötterströmin säveltämän ja Ida Johanssonin koreografioiman teoksen ensi syksylle. Teoksen syntyä voi seurata toisessa Oamkin blogissa, osoitteessa http://blogit.oamk.fi/particleplays/ . Pitänee varoa, että nämä kaksi blogia eivät vahingossa sekoa. Siinä menisi tanssituotannolta uskottavuus.

Keskiviikko oli parituntista Osuman toimistolla päivystämistä lukuun ottamatta vapaa. Päätin nukkua pitkään, mutta valvoinkin tiistaina neljään. Eilen meillä oli budjetointia ja projektin tuottaja-info. Tänään puolestaan kävin vain yhdessä Osuma-palaverissa.

Siviilielämässä ei ole tapahtunut mitään. Osakolainen menee pian painoon ja sen kanssa on ollut valtavasti työtä. Samoin projektiopinnot ovat työllistäneet iltaisin, kun tuotantosopimuksia, projektisuunnitelmaa ja muita tekemistä vaativia asioita on pitänyt lykkiä eteenpäin. Tanssitunneillekin olen ehtinyt kolmesti, vaikka polveni alkaa taas osoittaa irtisanoutumisen merkkejä näin kevään korvilla.

Tämä on ollut vaasalaisille surullinen päivä, sillä legendaarinen rokkiklubi Club25 paloi viime yönä ja rauniot purettiin maan tasalle päivällä.

http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/liikenne-toimii-taas-normaalisti-club-25-n-ymparilla-katso-kuvat-ja-video-1.1370624

En itse ehtinyt koskaan käymään tuolla ennen kuin klubi suljettiin, mutta kuljin koulumatkani rakennuksen ohi yhtä lukuvuotta lukuun ottamatta vuodet 1996-2006. Se oli kaunis rakennus. Jo varmaan viimeiset 15 vuotta on väännetty, että suojellaanko se vai puretaanko se. Eipähän enää tarvitse miettiä, mitä tehdään, kun rakennus on raunioina.

Harvemmin otan tässä blogissa kantaa mihinkään yleishyödylliseen, mutta nyt kyllä teen sen. En voi ymmärtää, miten tässä onnistutaan päätymään juhannuskokkoon joka kerta, kun joku suojelemisen arvoinen autiotalo on kävelymatkan säteellä kaupungin ydinkeskustasta. Veikkaanpa, että joku rakennusliike (en tiedä mikä) hieroo tällä hetkellä jossain käsiään yhteen erittäin iloisena.

Viimeksi näin kävi Vaasassa kesällä 2008, kun eräs hieman vastaavan oloinen tyhjä rakennus kärähti raunioiksi paikallisen rock-festivaalin yönä. Pistäkää ne röttelöt kuntoon, saatana. Minä haluan säilyttää kotikaupunkini kasvot!

 

Lintsaten töihin

Pääsiäisen Pullo-Waild oli kovin perinteinen: halpaa kaljaa ja paljon kavereita, joita ei sitten näekään ennen joulupäivää.

Tämän viikon lintsasin koulusta ihan rehellisesti, koska olin töissä. Onneksi opettajat suhtautuivat ymmärtäväisesti, eikä ylimääräistä tekemistä tullut hirveästi: tärkeintä oli kuulemma pysyä kärryillä siitä, mitä tunneilla tehdään ja yrittää ymmärtää ja oppia asiat omin päin. Mielestäni ideassa on tavoitettu opiskelun syvin olemus, kiitos siitä.

Iltapäivät, illat ja osin aamutkin olen sitten kököttänyt tehden koulutehtäviä. Kesken ovat niin projektiopintojen projektisuunnitelma kuin pari itsenäisesti suoritettavaa kurssiakin.

Torstaina minun hetkeni julkisuudessa koitti viimein, kun Kuningaskuluttaja näytti koko kansalle, miten mieheltä poistetaan karvat. Yllättävän moni kaveri katsoi ohjelmaa ja ihmetteli sen jälkeen, mitä he oikein näkivät. Käytin torstai-illan koulutehtävien sijaan ensimmäisen vuoden journalistien etkoilla. Istuskelin tovin verkostoitumassa ja kuskasin sitten koko porukan baariin, autolla kun satuin olemaan liikenteessä.

Perjantain nysväsin kotona ja lauantaina lähdin luokkakavereiden kanssa parille Jumpruun. Koska väsytti, lähdin kotiin nukkumaan joskus yhden kieppeillä. Tämän viikonlopun jälkeen olenkin poikkeuksellisen hyvin levännyt, sillä olen käyttänyt aikaa sängyn pohjalla enemmän kuin missään muualla.

Sunnuntai onkin mennyt Osakolaisen anatomiaan tutustuessa. Vappunumeron jutut ovat editoinnissa. Valmista pitäisi tulla parin viikon päästä.

Tällä kertaa ei ollut hirveästi kirjoitettavaa. Jospa ensi viikolla tapahtuisikin jotain. Jäljellä taitaa olla huikeat viisi lähiopetuspäivää tälle keväälle. Kesälomasta on turha vielä ilakoida, sillä itsenäistä työtä ja palavereita on jäljellä rutkasti.

Pääsiäinen Pohjanmaalla

Meillä oli viime viikon perjantaina läksiäiset Jyväskylässä, sillä ex-kesätoimittajakollegani Kultalahti poistuu Barcelonan kaduille kulkemaan parin päivän päästä. Bileet olivat meiltä kovin perinteistä settiä: rajut etkot, kreisibailut baarin tanssilattialla ja vielä kovemmat jatkot. Löysin itseni kahdeksalta aamulla Jyväskylän ylioppilaskylästä, hyppäsin taksiin, hain tavarani ja ehdin kuin ehdinkin puoli kymmeneksi Pohjanmaan-junaan. Junailin itseni Ouluun ja menin nukkumaan. Sunnuntaina kävin yhden kaverin kanssa kovin henkevät ja henkilökohtaiset keskustelut. Muuten retkotin reporankana kotona kirjoittelemassa lehtijuttuja ja tekemässä jotain kouluhommien tapaisia.

Tällä viikolla on vissiin ollut peräti 3 päivää koulua. Olen kuitenkin ehtinyt simuloida itseni sellaiseen lomatilaan, ettei minulla ole hajuakaan, mitä niiden aikana on tapahtunut.  Ilmeisesti laskimme videotuotannon budettia ja suunnittelimme tv-sarjan pilottijaksoa. Koulun lisäksi olen tehnyt pari haastattelua ja kirjoittanut pari juttua ihan työn puolesta. Lisäksi olen tietysti tanssinut: saimme näytösbiisin valmiiksi maanantaina. Tiistaina meillä oli elämäni rankin discotunti ja keskiviikkona ehdin poikkeuksellisesti balettiin.

Keskiviikkoaamuna pakkasin myös kamani lähteäkseni illalla mökille viettämään pääsiäistä. Anna huuteli minua ottamaan mukaani punaiset housut, joten (luulin, että) nostin ne illalla odottamaan pakkaamista. Aamulla pakkasin ne mielestäni mukaan ja lähdin kouluun matkalaukkujen kanssa. Onneksi tarkistin laukkuni balettitunnin jälkeen: ei punaisia housuja. Ei niitä löytynyt kämpiltäkään, joten räjäytin vaatekaappini. Siellä ne olivat perimmäisenä kaikista vaatteista. Lopulta otin mukaani kahdet kengät, neljät farkut ja normaalit vaihtovaatteet. Sitten kärräsin itseni mökille Lappajärvelle.

Torstain makasin sängyssä ja tein työjuttja. Illalla lähdin Vaasaan, entiseen kotikaupunkiini, katsomaan VPS:n ja VIFK:n välistä cup-ottelua. Ryhdyttyäni VPS:n tiedottajaksi syksyllä 2007, kadotin intohimoni fanittamiseen täysin. Nyt fanikatsomossa löysin sen uudestaan. Ei ole mitään ihanampaa kuin seistä katsomossa, huutaa sydämensä kyllyydestä ja elää joka sekunti mukana pelissä.

VPS voitti VIFK:n, mutta emmehän me oikeasti koskaan mitään voita. Siksi viitisen vuotta sitten peleihin tehtiin paljon paheksuttu chantti, joka meni seuraavasti:

Ois niin paljon helpompaa,
huippujengiä seurata.
Haistakaa vittu,
me ollaan Vepsu,
syntymästä kuolemaan.

Chantti pistettiin pannaan melkein heti sen synnyttyä. Ehkä juuri siksi, että se on pirun totta.

Perjantain ja lauantain makasin suurimmaksi osaksi kotona. Lauantai-iltana lähdin viemään pientä pakettia tädilleni Kortesjärvelle. Täti ei ollut kotona, joten jätin paketit porraspieleen ja ajoin pois. Matkalla ajoin yhden entisen valmennettavani kotitalon ohi ja pysähdyin pihaan juttelemaan. En tosiaan voi uskoa, että siitä on jo kolme vuotta, kun asuin Järviseudulla.

Jatkoin matkaani Evijärvelle viettämään perinteistä pääsiäistä Kultalahtien kanssa. Pääsiäisenä 2011 menin ex-tempore Kultalahdille. Ensin avasimme pääsiäismunia (sain hyrrän) ja sitten kiskoimme kaljaa ja lähdimme ajelemaan kuunnellen samalla tyttöjen pääsiäistä varten tekemää cd:tä. Sanna oli kuskina.

Viime vuonna kuskina oli Senni. Avasimme ensin pääsiäismunia (sain hyrrän) ja teimme uuden pääsiäis-cd:n. Se ei toiminut, joten otimme autosta randomilla jonkun levyn. Se osoittautui edellisvuoden pääsiäislevyksi. Menimme Evijärven paikalliseen, jossa melkein sain turpaani.

Tänä vuonna kuskina olin minä. Avasimme aluksi pääsiäismunia, ja sain vähemmän yllättäen taas hyrrän. Etsimme vanhan pääsiäislevyn, haimme porukan kasaan ja lähdimme taas paikalliseen. Akku loppui puoliltaöin. Yksi tyyppi kysyi, haluanko, että hän niistää nenäni, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Muuten sain olla ihan rauhassa, vaikka minulla oli vinkkelit, keltaiset housut ja ranskanletit päässä. Olin kotona puoli viideltä aamulla.

Tänään olen kiskonut itseni Vaasaan. Tänään on taas Pullon ja Waildin yhteisbileet, joten vähemmän yllättäen makaan Iivosen Annan sohvalla ja dataan.  Se juotti minulle äsken ilmeisen pilaantunutta suklaalikööriä, joka maistuu niin pahalta, että täytyy ottaa kovat keinot käyttöön. Toivottavasti vodkashotti huuhtoo maun pois suusta.

Matkalla jossain

Tiistai oli jälleen jotain, mitä voisi kutsua pitkäksi päiväksi. Aloitin sen aamuyhdeksältä tapaamisella mediatuottamisen suuntautumisvaihtoehtovastaavan kanssa. Keskustelimme viimeisten pakollisten kurssien suorittamisesta ja suorittamisaikatauluista, opinnäytetyön tekemisestä ja valmistumisaikataulusta. Vaikka työ- ja koulustressi ovat näin maaliskuun loppupuolella melkoisia, ollaan kuitenkin oikealla tiellä. Opinnot etenevät huikeaa vauhtia, ja ellei odottamattomia keskeytyksiä tule, valmistun jälleen melkoisesti etuajassa.

Tapaamisen jälkeen otin koululta kasan kamerakalustoa ja lähdin luokkakaverin luo Etu-Lyöttyyn kuvaamaan. Meidän piti kuvata lyhyt, vain muutaman minuutin mittainen pätkä äänikurssille, eli ääni oli tekemisen pääosassa. Aikaa kului valtavasti odotettua enemmän, sillä äänittämisessä oli yllättävä ongelma: naapurin koira ulvoi lähes taukoamatta, eivätkä nauhoitukset onnistuneet samaan aikaan kuvaamisen kanssa kuin äärimmäisellä tuurilla. Lisäksi ongelmia toi parkkipaikkojen puute: kahden tunnin välein piti käydä siirtämässä autoja parkkisakot välttääkseen.

Kuvauspäivä päättyi niin myöhään, että missasin discotunnit ja lähdin yrittämään nukkumista. Minut keskeytti kuitenkin täydellä volyymillä elokuvia katsova naapuri, joten palasin internetin ihmeelliseen maailmaan.

Kolmen maissa yöllä nousin opintotukimielenosoitusbussiin Kotkantieltä ja aloitin matkani kohti Helsinkiä. Olin ensimmäiset tunnit lähes ainut hereillä oleva koko bussissa. Loppumatkasta pystyin jo verkostoitumaan muiden paikallaolijoiden kanssa. Mielenosoitusmatkan lisäksi minulla oli bussissa toinenkin tehtävä: kirjoittaa reportaasi matkasta.

Mielenosoitus itsessään oli hieno kokemus. Porukka käyttäytyi asiallisesti, antoi hyvän kuvan suomalaisista opiskelijoista ja mikä tärkeintä, meitä oli todella paljon. Henki oli hyvä, sää oli kylmä ja kansanedustajat ottivat meidät tyylillä vastaan. Arhinmäki ja Ville Niinistö saivat opiskelijajoukolta aplodit, Demareiden, Kepun ja Kokoomuksen edustajat tasaisesti buuausta ja aplodeja ja Perussuomalaisten Mika Niikko pelkkää buuausta. Itse en aplodeerannut enkä buuannut.

Mielenosoituksen jälkeen lähdimme pubiin kaljalle ja jatkoimme sieltä erääseen ravintolaan parille aleskumpalle. Siirsimme itsemme Katajanokan terminaaliin ja nousimme Tallinnan-laivaan. Kävimme tankkaamassa itsemme täyteen ruokaa buffetissa ja sen jälkeen hyydyimme lähes koko porukka. Ilmeisesti pilkkuun jaksoi vain muutama, mutta suurin osa oli aamulla kovin virkeitä. Kai sen Tallinnan-risteilyn voi näinkin viettää.

Muut lähtivät bussilla Ouluun, minä vaelsin kohti keskustaa. Matkalla rautatieasemalle törmäsin Stone's-nimiseen ravintolaan, jonka ovi näytti kutsuvalta. Päätin vastata kutsuun ja seuraavan tunnin ajan nautiskelin elämäni halvimmasta ruokaorgasmista: 15 eurolla sai ison salaattikulhon, tuoretta tomaattikeittoa, burgerin ja ranut sekä latten. Jatkoin matkaani lähijunalla Oulunkylään erään lukioaikaisen kaverin luokse.

Oulunkylässä tein ensin hieman töitä pois alta. Soittelin ja sovin haastatteluja ja teinkin niitä muutaman. Kävimme nepalilaisessa syömässä ja vietimme illan elokuvia katsellen ja hyvästä viinistä nauttien.

Söimme aamupalan Esplanadin varrella olevassa kahvilassa. Sieltä jatkoin kauneushoitolaan. Toimittajakaveri oli tekemässä juttua ihokarvoja poistavista miehistä ja uhrasin kainalo- ja rintakarvani journalistisiin tarkoituksiin. Voisin sanoa, että karvojen menettäminen kirpaisi (heh heh). Söin vielä Helsingissä lounaan parin vaasalaisen sinne matkustaneen kaverin kanssa ja nousin junaan kohti Jyväskylää. Illaksi perille, huomenna Ouluun.

 

Sota on päättynyt, palatkaa Pariisiin

Olen edelleen sitä mieltä, että medianomeille riittää valmistumisen jälkeen tekemistä. Alan yhä enemmän olla sitä mieltä, että tulevaisuuden toimittajan tärkeimmät työkalut ovat journalististen sisältöjen hallinnan ohella aikatauluttamisen ja organisointitehtävien parissa. Sen verran paljon aikaa niihin täytyy käyttää.

Keskiviikko oli outo päivä, sillä meillä oli vaihteeksi koulua kahdeksasta neljään. Aamupäivän katselimme tosi-tv-sarjoja niiden tuotantotavoista ja sisällöistä keskustellen. Iltapäivällä aloitimme budjetoinnin perusteita. Kurssitehtävämme on rakentaa atomeihin pilkottu budjetti Lapissa kuvattavalle mainostuotannolle.

Illalla sain kalenterini venymään pitkästä aikaa jopa baletin tanssimiseen. Vaihtelu virkistää ja virkistys vaihtelee, etten paremmin sanoisi. Tällä kertaa ei olisi kannattanut olla kurssin ainut poika. Koska minulta opettajan mukaan pitäisi löytyä muita enemmän ponnistusvoimaa, jouduin tekemään lopussa ekstrakierroksen yksin. Voimaa löytyi.

Torstaina aamulla oli viimeinen tunti dramaturgiaa. Opettaja sanoi, että viimeisen kerran kunniaksi katsomme jonkun hyvän elokuvan. Ruutuun ilmestyivät mustavalkoiset alkutekstit ja käytiin seuraava dialogi.

joku luokasta: "Eihän se ole tuulen viemää?"
opettaja: "Ei"
Ikiliikkuja: "Eihän se ole Casablanca?!"
opettaja: "Mitä sinulla sitä vastaan on?"
Ikiliikkuja: "Se on ollu mulla koneella neljä vuotta odottamassa oikeaa hetkeä oikeassa seurassa. Tämä ei ole sitä, etkä varmasti pilaa tätä multa!"

Opettaja repesi ääneen ja käski katsoa elokuvan kiltisti. Tyydyin kohtalooni ja vietin seuraavat kaksi tuntia nyyhkien salaa hihaani, koska leffa oli ihana.

Syy, miksi olen halunnut katsoa Casablancan, liittyy musiikkiin. Lempiyhtyeeni Scandinavian Music Group teki nelisen vuotta sitten sen nimisen biisin, johon liittyy paljon muistoja, ja siksi olen säästellyt elokuvaa. Laulussa lauletaan "Eilen mietin sinua niin kuin mietin ennen / näin Casablancan, näin sen ensimmäisen kerran. / Kun valot syttyivät tyhjään teatteriin, huusin / "Sota on päättynyt, palatkaa Pariisiin""

Opettaja sitten kyseli elokuvan jälkeen, että mitä olin mieltä. Tokaisin vastaukseksi melko kovalla äänellä "Sota on päättynyt, Palatkaa Pariisiin!" Jäipähän jokin muisto siitäkin ensimmäisestä kerrasta. Toisaalta se sai minut näkemään vanhan suosikkilauluni täysin uudessa valossa, sillä nyt vasta ymmärrän, mistä se Terhi Kokkonen aikanaan runoili.

Iltapäivällä oli vielä yksi toimituspalaveri, josta napsui lisää juttukeikkoja. Käytin iltapäivän niiden valmisteluun ja muiden randomeiden paperitöiden tekemiseen. Illaksi lähdin istumaan iltaa parin muusikon kanssa. Puhuimme henkeviä, katsoimme telkkaria, kuuntelimme lässytysmusiikkia ja loppuillasta veisasimme virsiä (kyllä). Lähdimme haalaribileisiin, mutta viikko oli ollut niin pitkä, etten ainakaan minä viihtynyt siellä kauaa.

Perjantain vietin pääosin vapaalla. Hoidin muutamia sähköpostijuttuja ja lähdin illalla hengaamaan työkaverini luokse. Lauantain ja sunnuntain omistin itselleni. Ensin kävin naapurissa teellä ja ajoin auton lämpimäksi. Sitten lähdin luokkakaverin tupareihin todistamaan, miten pieni maailma onkaan: Luokkakaverin tuttu oli käymässä Lappeenrannasta. Hän asuu entisen kotini viereisessä rapussa. Loppuillasta laulaa luikautimme Heinäkengässä karaokea ja valtasimme Kaarlen ikkunalaudat (taas). Voisiko joku perustaa Ouluun uuden baarin? Nämä on jo niin nähty.

Sunnuntaina söin lounasta Kauppuri 5:ssa, jossa en ollut käynyt pitkään aikaan. Teurastaja maistui silti ihan yhtä hyvältä kuin ennenkin. Iltapäivällä kävin juomassa lisää teetä kaverin uudessa kämpässä. Illalla katsoimme kaverin kanssa Amelien ja söimme itsemme suklaajäätelöstä ähkyksi. Sopiva päätös viikonlopulle.

Tänään istuin aamupäivän tunneilla arvioimassa tv-sarjojen toteutusideoita. Päivällä lähdin päivystämään Osuman toimistolle. Kävijöitä oli muutama, mutta iso osa ajasta kului töiden tekoon ja juttukeikkojen sopimiseen. Lisäksi pidimme työryhmän kanssa palaveria huomisista videokuvauksista. Iltapäivän olen jälleen sopinut, suunnitellut ja aikatauluttanut töitäni. Seuraavana vuorossa ovat ekstratanssiharkat.

Tällä viikolla ei muuten pysytä paikoillaan hetkeäkään. Eikä myöskään nukuta. Loppuun vielä biisiterveiset. Nehän ovat mitäpä muutakaan kuin...