Töihin vai ei?

Now Playing: Scandinavian Music Group - Minne katosi päivät

En voi uskoa, että taas on ehtinyt vierähtää viikko edellisestä postauksesta. En myöskään voi uskoa, että on jo toukokuun puoliväli. Kuka helvetti nämä tunnit, päivät ja viikot on oikein syönyt? Kiitääkö se aika oikeasti näin tasaista tappotahtia kohti ensi talvea ja niitä tuplamedianomin papereita, jotka kaiken mennessä nappiin silloin ovat minulla kädessä?

Lähdimme lauantain roadtripille kahden kuvallistytön kanssa ankean harmaassa ilmassa. Kuuntelimme musiikkia, räpsimme valokuvia kalansilmälinssillä ja höpöttelimme henkeviä elämästä. Joimme munkkikahvit Kemissä Nesteellä ja ajoimme suorinta tietä Ikean parkkipaikalle.

Palloilimme huonekaluparatiisissa aikamme, mutta matkaan ei tarttunut hirveästi tavaraa. Tytöt ostelivat kaikkea pientä sekä itselleen että äideilleen, minä puolestani en taaskaan löytänyt niitä kiekurabambuja, joita sieltä olen etsinyt koko kevään. Sen sijaan matkaani tarttui kahdeksan kappaletta lasten kirkkaanvärisiä muovisia lelulaseja. Ei siksi, että lapsettaisi tai joku olisi paksuna, vaan siksi, että niistä saa täydelliset shottilasit.

Kävimme myös syömässä Ikean kuuluisia (hevosen)lihapullia. Tai siis minä ja toinen tytöistä söimme. Toinen söi kanaa. Tilasimme kaikki annoksemme nohevasti ruotsiksi ja jotenkin se pölijä tarjoilija onnistui kuulemaan sanan "kycklingfilé" tarkoittavan "köttbullar". Vahinko oli kuitenkin helppo korjata.

Ikean jälkeen kävimme Stadiumissa ja yritimme sieltä Systembolagetiin. Systeemi jäi kuitenkin käymättä, koska Ruotsin alkoholipolitiikka näyttää joissain asioissa olevan vielä natsimpaa kuin Suomessa: viinakauppa sulki jo kahdelta. Kipaisimme vielä Rajalla ja suuntasimme kohti Lappia.

Joskus vuosikausia sitten näin painajaisen, jonka yhdessä kohtauksessa pysähdyin skootterilla keskelle kapeaa tietä. Tie oli leveämpi kuin pyörätie, mutta kapeampi kuin normaali maantie, kestopäällystetty, viivasuora ja kulki matalan metsän keskellä. Uni jäi mieleen ja salaisena haaveenani on jo pitkään ollut löytää sellainen. Erästä maanteiden historiasta kertovaa sivustoa selaillessani sitten törmäsin kuvaan, joka muistutti hyvin paljon tämän unen tietä, ja pakkohan se oli lähteä katsomaan, josko tuollainen paikka oikeasti olisi olemassa.

Ajoimme Aavasaksan kautta keskelle ei mitään ja käännyimme sieltä takaisinpäin Tervolaan. Lopulta hyvin paljon painajaisen oloinen tienpätkä löytyi Tervolasta, Sihtuunan kylän pohjoispuolelta. Elämä on omituista.

Jätin auton paluumatkalla Tuiraan ja lähdin mediatuottajien lukuvuoden päättäjäisiin. Kävimme läpi koulujuttuja, muita juttuja, kertoilimme tarinoita ja lähdimme Numeroon. Meno pysyi melko villinä loppuun asti, ja kotiinpaluun aika oli suhteellisen myöhäinen. Sunnuntaina autoa hakiessani Osakon kulttuurisihteeri rekrysi minut pelaamaan ex-tempore erän Mölkkyä. Sijoituin viimeiseksi.

Alkuviikko kului töissä, ja ajoittuipa sille viimeinen showtanssituntikin. Opettaja pisti meidät tanssimaan Thrilleriä. Keskiviikkona oli viestinnän pääsykokeen läpimeno, ja keskiviikkona itse koe. Kuljettelimme aamun hakijoita luokkiin, sitten eksyneitä hakijoita luokkiin ja loppuaamupäivän käytin läsnäolotodistusten jakamiseen ne haluaville hakijoille.

Kokeen päätyttyä vilkaisin journalistien koetta ja hämmästykseni oli suuri, kun viimeisellä sivulla mainittiin minut ja opinnäytetyöni. Näen tässä ilmiselvästi kaksi vaihtoehtoa: joko se opari oli niin loistava, että sitä kelpaa mainostaa, tai sitten journalistigurumme olivat niin ällistyneitä siitä että sain sellaisen edes räävittyä kasaan, että ovat päättäneet kiduttaa sillä nykyisiä ja tulevia opiskelijoita nyt ja iankaikkisesti, aamen.

Kokeen jälkeen testasin myös omat taitoni sillä kokeella. Jos olisin sitä oikeasti ollut tekemässä, olisin vissiin selviytynyt kakkosvaiheeseen saakka.

Loppukeskiviikko ja tämä päivä ovat jälleen menneet töitä tehdessä. Töiden suhteen tilanne on nyt melko jännittävä. Journalistiliitto antoi lakkovaroituksen kaksi viikkoa sitten, ja jos neuvotteluissa ei synny sopua, alkaa lakko huomenna iltapäivällä. Vastapuoli vastasi työsulku-uhalla, ja se astuu sitten voimaan maanantaina, jos sopua ei vieläkään synny. Lakko koskisi myös minua, ja sen uhka aiheuttaa kyllä melkoisesti harmaita hiuksia. En minä nyt tällaiseen kuvitellut joutuvani.

Tänään olemme myös balettiproggikseni säveltäjän kanssa tavanneet tulevan teoksen soittajat. Siitä lisää toisessa blogissa. Illalla pakkasimme yhden Helsinkiin muuttavan tanssijan maallisen omaisuuden Volvon perään. Hän kaipasi hetkeksi seuraneitiä, joten menimme meille, joimme teetä, söimme suklaata ja puhuimme henkeviä elämästä pari tuntia.

Samalla olen alkanut kääntää katseet jo opintojen jälkeiseen aikaan. Valmistuminen näyttäisi ajoittuvan talvelle, mutta nohevana poikana olen aloittanut vapaiden työpaikkojen katselemisen jo nyt. Toimittajaa näyttäisi olevan tarjolla vähän, tiedottajaa ja tuottajaa sitäkin enemmän. Ilokseni sain huomata, että tuplatutkinnon suoritettuani täyttäisin lähes jokaisen paikan kelpoisuusvaatimukset ainakin muodollisesti. Toki viestintäalan jännän työtilanteen vuoksi markkinoilla lienee myös tukku minua kokeneempia hakijoitakin.

Vaikka toinen jalka on jo Oulusta ulkona, pysyy loppuvartalo vielä tiukasti täällä pohjolan haisevassa helmessä. Aikaavievät projektiopinnot ja kesätyö ovat tae sille, että ainakin tällä hetkellä näyttäisin pysyvän Otokylän asukkina vuoden 2013 (hamaan loppuun) saakka.

Äänimies numero uno

Viikot hujahtelevat eteenpäin sellaista vauhtia, ettei perässä pysy. Vastahan oli sunnuntai, ja nyt on jälleen yksi viisipäiväinen lusittu. Aamupäivät ovat menneet töitä tehdessä. Iltapäivät sen sijaan hieman yllättäen koulussa. Tästä lisää hieman myöhemmin.

Keskiviikkona irroittauduin hetkeksi arjesta ja lähdin kaverin tupareihin katsomaan Suomi-USA-peliä. Menin paikalle turkoosissa paidassa ja kun talosta löytyi turkoosia kynsilakkaa, saimme älynväläyksen lakata kynnet paitaan sopivaksi. Eilisen käytin sitten kynsilakanpoistoainetta etsien. Löysin sitä pitkällisen etsinnän jälkeen Kontinkankaalta iltakahdeksalta. Jäin kynsienkiillotusoperaation jälkeen vielä juomaan teetä ja syömään kotikutoisia keksejä. Havahduin kolmelta aamulla siihen, että kotiinkin voisi mennä, kun keksitkin olivat lähes loppu.

Mutta niin, olen siis ollut koulussa, vaikka lähiopetus on tältä keväältä loppunut. Syynä on luokkalaisteni studiotyön kurssi, johon he pyysivät minua tuurailemaan maanantaina ja perjantaina. Olen itse käynyt kurssin pari vuotta sitten ja sain sen hyväksiluettua. Koska luokkani on auttanut minua selviämään lukuvuoden aikataulu- ja motivaatiohaasteista ihailtavan pitkämielisesti, päätin nyt sitten vastavuoroisesti tarjota oman auttavan käteni.

Maanantaina kuvasimme game showta nimeltä Kolme viisasta apinaa. Vastasin inserteistä ja onnistuin kuin onnistuinkin palauttelemaan studiotekniikan mieleeni parin vuoden tauon jälkeen mokailematta sen enempiä. Tänään olin äänisuunnittelija, ja täytyy myöntää, että se homma ei mennyt ihan putkeen.

Sarjan suunnittelijoiden äänisuunnitelma oli varsin kunnianhimoinen. Juontajan lisäksi piti mikittää neljä henkilöä, ja jokaisen speakin aikana soi taustamusiikki. Mikityksessä törmättiin kuitenkin heti käytännön ongelmiin ja suunnitelma muutettiin muotoon kolme mikitettyä henkilöä ja yksi haastattelumikki. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että insertin päättyessä piti vetää inserttiliu'ut alas, avata yhdestä neljään mikrofonia ja musiikkikanava sekä lyödä läppäriltä biisi päälle yhtä aikaa. Ammattilainen olisi osannut, liu'uissa viimeksi pari vuotta sitten istunut toimittaja ei.

Sain kuningasidean, ja löin inserttien ajaksi niiden äänet soolokanavaan. Live-vedon aikana kaikki meni hyvin, ja elin siinä vakaassa uskossa, että muita ääniä ei nauhalle päässyt. Nauhoitusta kuunnellessa karu totuus paljastui: mikit olivat auki koko ajan ja taustamusiikki soi inserttien päällä. Auts.

Tällä ansaitsisi jo melkein vuoden koulukaverin tittelin, jos sellainen jaettaisiin: yhdeksän kuukautta luokka jaksaa kannustaa ja auttaa kolmea työtä koulun ohella tekevää koulukaveriaan, joka palaa ryhmän viimeiselle tunnille pilaamaan näiden studiokurssin lopputehtävän. No, meidän luokkamme sattuu onneksi olemaan maailman paras: ne päättivät antaa minulle kasan halauksia ja totesivat, että voi voi.

Ilta on mennyt Suomen peliä katsoessa. Voisi olla hyvä vaihtoehto mennä aikaisin nukkumaan, sillä aamulla lähdemme parin kuvallisen kanssa roadtripille Meri-Lappiin. Taidan tällä kertaa poikkeuksellisesti noudattaa tätä hyvää vaihtoehtoa.

Olisitko elämäni viimeinen, elämäni vappu

Takana on elämäni kirkkaasti pisin ja paras opiskelijavappu. Samalla se taisi myös olla opintojen huikeasta etenemisvauhdista johtuen vapuistani viimeinen. Kuinka pitkä, kostea ja riehakas, sen aion sensuroida tästä blogista kokonaisuudessaan. Koska vappuna tapahtui paljon asioita, aion kertoa sen kulun topein ja flopein satunnaisessa järjestyksessä.

Topit:

1. Päiväkännirekrytointi
Olin elämäni ensimmäistä (ja ilmeisesti myös viimeistä) kertaa Hevimestan päiväkänneillä. Jotenkin suustani lipsahti, että olisi joskus itse hauska päästä mukaan tekemään speksiä, ja lopputulos on, että ilmeisesti ensi keväänä teenkin.

2. Pussikaljat tuntemattomien teekkareiden kanssa
Eksyin seurueeseen, jossa oli kaverini ja tämän kavereita. Lopulta kaveri häipyi olutmaistajaisiin, ja minä jäin viiden tuntemattoman teekkaritytön kanssa Kuusisaaren paviljongin viereen pussikaljoittelemaan. Vai olivatkohan ne edes teekkareita?

3. Bioanalyytikot
Niitä oli vaihteleva määrä bilettämässä kämpilläni kolmena eri päivänä. Ne kylvivät serpentiiniä, pahvimukeja ja tavaraa ympärilleen, ja yksi hukkasi jopa korunsa ja lompakkonsa, jotka kuitenkin sitten löytyivät. Yksi niistä toi jopa sekalaisen lääkisseurakunnan tänne bilettämään mukanaan. Kukaan ei kyllä tainnut tuntea niitä lääkäreitä. Bioanalyytikot olivat suunnattoman hauskoja tyyppejä, ja saman alan edustajista oli myös iloa viimeisenä päivänä: yksi väsynyt ikiliikkuja vuodatti pari vappukyyneltä. Kukapa muukaan olisi tuolloin rientänyt silittelemään päätä kuin bioanalyytikko.

4. Futiskingi
Joka vappu sitä on Vessun kanssa pelattava ja vielä tuomaripillin kera. Tällä kertaa minä voitin kaikki kahdeksan matsia.

5. Tynskä
Tänä vappuna tehtiin kaksi ennätystä. Ensimmäisellä kerralla tynnyrisaunassa oli 31, toisella 33 tyyppiä ikään, sukupuoleen ja haalareihin väriin katsomatta. Ensimmäisellä kerralla mukana olin myös minä. Toisella en.

6. Deja vu
Vuosi sitten vappuna kohtasin Otokylän nurmikolla kaverini lapsuudenystävän, joka sattui olemaan entisen kesätoimittajakaverini naapurin vaimo Evijärveltä. Tänä vappuna, ja vielä tismalleen samassa paikassa, kohtasin evijärvisen tytön, joka oli entisen kesätoimittajakaverini kavereita. Sennin reaktio: "Tuttu tyttö. Mistä ihmeestä sä näitä joka vappu löydät?"

7. Pettymys
Päivän jo alkaessa hämärtää, esittelin itseäni jollekin kaverin kaverille. Tällöin tämä tradenomi kivahti, että "Sinäkö nyt olet se Daniel Wallenius? Olen vähän pettynyt." Hän oli odottanut sliipattua suomenruotsalaista ja nimeä kantoikin viiksekäs pitkätukka suomipaidassa.

8. Suomi-paidat
Koska teemamme Vappurallyssä oli ny rillataan, ostimme Vessun kanssa kirpputorilta Suomi-paidat. Ne olivat kaverin mielestä niin hirveät, että päätimme kiusaksi laittaa ne päällemme. Kävimme kirpputorilla, kaupassa, alkossa, Vessun kotona ja Hesessä ne päällä.

9. Reippaat pojat
Ollessamme Hesburgerissa Suomi-paidat päällä söimme pöydässä hampurilaisiamme odotellessa ranskalaiset pois. Myyjän tuodessa hampurilaiset, se kysyi, olemmeko jo syöneet ranskalaisemme. Vastasimme myöntävästi, jolloin myyjä totesi meidän olevan reippaita.

10. Painimatsi
Kohdassa 7 mainittu tradenomi vannoi jaksavansa heittää minut puskaan. Se löysi itsensä puskasta neljästi, minä kerran. Ei kannata uhota.

11. Aamukahviseuraa
Meillä olivat vapun aikana yötä sekä Vessu että yksi uusi tuttavuus. Meillä ei ollut kahvia, ja kun kuulimme tämän uuden ystävämme menevän naapuriin kaverinsa luo kahville, tuppauduimme mukaan Suomi-kamoissamme. Uusi tuttavuus kuulostaa ehkä hieman pervolta, mutta ihan oikeasti se ei ole sitä.

12. Tiim spiritti
Teimme Vappurallyyn joukkueen, jossa oli kaksi journalistia, yksi pianisti ja n-määrä logopedeja, eikä kukaan tuntenut toisiaan. Alussa satoi ja kaikkia otti päähän, mutta lopussa vedimme täysiä pisteitä joka rastilta. Salaisuutemme olivat yhteneväinen pukeutuminen sekä huikea musiikkirepertuaarimme: lauloimme Den glider inin ainakin sata kertaa. Listalla olivat myös Poika Saunoo, Selvä päivä, Ny Rillataan ja Tapparan maalilaulu. Voittoa ei irronnut, mutta täsä mää olen!

Ja sitten flopit:

1. Krapula
No tarvitseeko tästä sanoa yhtään enempää? Yleensä en kärsi siitä, mutta tänä vappuna se oli harmillisen ikävä.

2. Sotku
Okei, meillä oli kovat bileet. Tämän seurauksena joka paikka oli täynnä hiekkaa, serpentiinejä, paperimukeja ja oksia. Nyt on siistiä.

3. Poika
Vappurally-rekvisiittamme kuului myös futisvuosina minulle unohdettu Norrvalla Cupin P-15-sarjan pronssipokaali, jonka otimme rekvisiitaksi. Ensinnäkin sen reunat olivat käsittämättömän terävät, ja se viilsi minulle kolme haavaa jo ennen ensimmäistä rastia. Viimeisellä rastilla se sitten kiskaisi sellaisen vekin toiseen etusormeen, että kolme laastaria ja paperipyyhekään eivät riittäneet lopettamaan verilöylyä. Toisekseen siinä oli jotain ihme sotkua (epäilen, että linnunkakkaa, joka tuli siihen erään sirkuttajan lentäessä sisään ikkunasta viime kesänä). Kolmannella rastilla eräs tuttu musiikinopiskelija pesi sen skumpalla ja sen jälkeen siitä juotiin sitten kaikki, mitä irtosi. Laulun säestämänä tietysti.

On tässä viikon aikana tehty muutakin kuin biletetty, krapuloitu ja nukuttu. Lauantaina olin Torniossa, Rajalla-kauppakeskuksessa, muotinäytösmallina. Tunsin olevani hieman väärässä paikassa, koska juontajana oli Saija Palin ja malliluettelossa komeilivat myös Hunksit. Kaikki meni kuitenkin ihan kohtalaisesti siihen asti, että oli aika palauttaa vaatteet. Ostin britticonverset, mustavalkoraidalliset housut ja kaksi t-paitaa. Tornio tulee kalliiksi.

Vapun jälkeen olen paiskinut kouluhommia. Suurin työllistäjä on edelleen ollut Particle Plays-baletti, jossa humahti huomaamatta lähes kokonainen työpäivä projektisuunnitelmien ja muiden tekemisessä.

Viikonlopun olen ansaitusti (jos lasketaan vuoden suoritettu opintopistemäärä) levännyt. Ostin ison kasan irtokarkkia ja hyvää ruokaa ja syvennyin lukemaan kirjoja, sekä pelaamaan kympillä heräteostamaani GTA San Andreasia. Perjantaina kävimme Otto K:ssa katsomassa Suomen tuherruksen Saksaa vastaan. Vähemmän yllättäen kolme nelihenkisestä seurueestamme joi pelkkää limsaa.

Tänään istuin pitkän tovin Eepun kanssa Coffee Housessa ja kiertelemässä ympäri Toppilaa, Tuiraa, Pateniemeä ja Herukkaa valokuvaamassa. Päivä oli kaunis ja ehkä rentouttavin tähän mennessä tänä keväänä. Näin illalla olen jälleen palannut Particle Playsin pariin. Huomenna jatkuvat työt.

Kohti vappua

Takana on jälleen mielettömän kiireinen, mutta antoisa viikko. Heräsin maanantaina Lappajärvellä kello 6.30. Pakkasin kesärenkaat auton perään ja ajoin vaihdattamaan ne paikalliseen korjaamoon. Ajoin takaisin mökille, kannoin talvirenkaat varastoon ja söin runsaan munapekoniaamiaisen äidin kanssa. Jo puoli yhdeksän maissa istuin autossa matkalla kohti Oulua.

Valitsin tällä kertaa hieman poikkeavan reitin. Yleensä ajan ensin kasitietä Kokkolaan, jatkan Jyväskyläntietä Teerijärvelle asti, ajan Teerijärven keskustan läpi Evijärvelle ja sieltä Lappajärvelle. Tämä reitti on hieman pidempi, mutta valitsen sen aina, koska Teerijärvi kuuluu mielestäni Suomen kauneimpiin kyliin. Se on pienenpieni umpiruotsinkielinen puutaloidylli pienen järven rannalla.

Nyt minulla oli kuitenkin kiire Osuman päivystykseen, joten ajoin suorinta tietä halki Kaustisen, Toholammin, Sievin ja Ylivieskan. Reitti on paljon tylsempi, mutta säästi minulta arvokkaat 20 minuuttia.

Osuman jälkeen oli aika nousta lavalle ensimmäisen kerran showtyttöjen kanssa, nimittäin Tanssia-näytösten valoharjoituksiin. Meitä puuttui pari, mutta reeni meni kuitenkin kohtalaisesti ja antoi luottoa siihen, että lavashowsta selvitään tälläkin kertaa. Polvi on oikutellut jo useamman viikon, joten tanssin puolella opiskeleva fysioterapeuttikaverini teippasi sen ennen illan tanssituntia. Teippaus auttoi ja loppuviikko onkin mennyt hyvin kivuttomissa merkeissä.

Tiistain edistin projektisuunnitelmaa ja tuotantolupalappuja Particle Plays -tanssiteokseen, jonka tuotan projektiopintoinani. Etenemistä voi edelleen seurata osoitteessa http://blogit.oamk.fi/particleplays/ . Kävin illalla myös discotunnilla, polvi kesti senkin.

Keskiviikkona meillä oli lyhyt palaveri tanssiteoksen graafikoiden kanssa, jonka jälkeen alkoi valmistautuminen näytöksen kenraaleihin meitä puuttui jälleen kenraalista pari tyyppiä, mutta sekin meni kohtalaisesti. Samoin illan ensimmäinen näytös.

Näytökset ovat hyvin erilainen kokemus, kun on itse lavalla. Yleisön joukossa on tottunut vain rentoutumaan, katsomaan ja nauttimaan toinen toistaan upeammista esityksistä. Todellisuus seinän takana on kuitenkin toinen. Paikka on täynnä eri-ikäisiä ja eri lajin tanssijoita, jotka lämmittelevät, meikkaavat ja jännittävät. Vaikka miten on harjoiteltu, jännittää lavalle meno tällaista amatööriä aina. Onneksi jännityksen poisti tällä kertaa näyttämömies, joka kertoili meille Cotton Eye Joe -biisin alkuperästä.

Torstaiaamuna käväisin töissä tekemässä liitesuunnitelmia, katsoin tanssinäytöksen päivänäytöksen ja aloin jälleen valmistautua iltaan. Tällä kertaa tein näytösmeikin ensimmäistä kertaa itse. No, siltä se kyllä näyttikin. Näytöksen jälkeen yritin poistaa niitä maanantaina laitettuja kinesioteippejä jalasta. Kirpoi niin, etten uskaltanut itse. Yksi tanssija lupautui auttamaan, mutta housuni olivat niin tiukat, ettei lahkeita voinut nostaa tarpeeksi. Tulos: kiskaisin housut nilkkoihin keskellä tanssin käytävää ja tanssija repi teipit (ja puolet säärikarvoista) irti kertarysäyksellä. Sattui.

Näytöksen jälkeen menimme tyttöjen kanssa syömään. Show imi melkolailla kaikista mehut, eikä kukaan yhtä lukuun ottamatta jaksanut yöelämään. Tällä kertaa se yksi en muuten ylläripylläri ollut minä.

Tänään olen parannellut kroppaa, tehnyt baletin tuotantoluvan eteen vaadittavia asioita, suunnitellut vappua ja jännittänyt Osakolaisen ilmestymistä. Sen piti ilmestyä keskiviikkona Osakon toimistolle ja olla jaossa torstaina. Kaikki toimitettiin painoon ajoissa, mutta kun lehteä ei torstainakaan näkynyt, alkoi toimiston väki soitella painoon. Paino oli kyllä saanut lehden, mutta unohtivat sattumalta painaa sen. Amatöörimäistä puuhastelua. Kaksi minuuttia sitten soitin tilannepäivitystä toimistolle. Lehti saapui vihdoin.

Lehti purkkiin ja speksineitsyys veks

Takana on jälleen rankka ja paljon valvomista aiheuttanut viikko. Ehdin vain maanantaiselle tanssitunnille, koska tein kahta lehteä koko viikon. Lähiopetus päättyi onneksi jo keskiviikkona, joten hieman on saanut hengähtääkin.

Perjantaina menin katsomaan elämäni ensimmäistä speksiä. Itse asiassa  minulla ei vielä lippujen ostohetkellä ollut hajuakaan siitä, mikä se on. Kovasti olivat yliopistolaiset harjoitelleet salissamme suljettujen ovien takana suututtaen puolet yksikkömme opiskelijoista: Yleensä, kun salissamme harjoitellaan jotain, sinne on vapaa pääsy. Nyt kaikki kuitenkin käännytettiin tylysti pois.

Show kesti uskomattomat neljä ja puoli tuntia ja oli kyllä joka sekunnin arvoinen. Sen jälkeen väänsin vielä Osakolaisen kantta puoli kolmeen yöllä. Voin tarjota pienen maistiaisen tulevasta lehdestä: koska kanteen ei saatu aikuisviihdettä (toim. huom. tämän piti rimmata, mutta blogi sensuroi edelleen sanan p*rno.) tai paljasta pintaa, siitä tehtiin mahdollisimman kamala.

Lauantaina sitten vedostimme koko komeuden. Olimme ennätysajassa, kolmessa tunnissa, valmiit ja pistimme toimistolla bileet pystyyn. Ilta päättyi Kaarlen patiolle, joskin sitä ennen olimme jo ehtineet suunnitella, että ammattikorkeakouluissakin voisi olla korkea aika aloittaa speksiperinne.

Tämäkin postaus muuten kirjoitetaan jostain muualta kuin Oulusta. Olen nimittäin mökillä hakemassa kesärenkaita Volvoon. Aamulla matka jatkuu Ouluun, sillä luvassa on kiireinen "lomaviikko". Palavereita on useampi kuin yksi, ja Tanssia-näytökset koittavat jälleen. Nousen lavalle keskiviikon ja torstain iltanäytöksissä. Rohkea vaivautukoon paikalle.