Keskikesän juhlaa

Kannattaako pelätä huonoa viikkoa, jos maanantain ensimmäinen kalenterimerkintä työvuoron jälkeen on auton katsastus?

No ei kannata, ainakaan jos ajaa minun autollani. Katsastusmies syynäsi joka nurkan, mutta antoi lopulta Volvo-vanhukselle puhtaat paperit.

Maanantain ja tiistain vietin töissä, keskiviikon ja tostain vapaalla. Keskiviikkona oli tarkoitus mennä syömään ja kahville yhden läksiäisiään viettävän ja Ruotsiin muuttavan kaverin kanssa. Pienen sattumankaupan ansiosta meitä lopulta söi porukalla viisi koulukaverusta. Ruuan jälkeen vielä kahvittelimme ja sovimme näkevämme illalla pienten läksiäiskekkereiden merkeissä.

Minun piti siivota lounaan ja juhlien välissä, mutta lähdinkin iltapäiväteelle yhden koulukaverin luokse tsekatakseni samalla sen uuden kämpän. Pelasimme jotain ikivanhoja Playstation-leffavisa ja -musavisa-pelejä ja puhuimme henkeviä. Minä voitin pelit.

Pelien jälkeen kävimme ostamassa läksiäislahjaksi tikkareita ja suuntasimme Tuiraan. Bileissä valtasimme parvekkeen ja loistimme jälleen sosiaalisuudellamme puhumalla vain oman koulumme opiskelijoiden kesken.

Perjantaina alkoi sitten juhannus. Itse vietin koko keskikesän juhlan selvinpäin, mutta minulla oli silti aivan suunnattoman hauskaa. Vapun tapaan listaan jälleen juhlaviikonlopun topit ja flopit.

Topit:

1. Ei mennyt niinkuin elokuvissa
Kävellessäni montuksi kaivetun ja tyhjän Letkunpuiston läpi perjantaina minua vastaan käveli joku tyttö. Yhtäkkiä se huusi "Dankku" ja lähti juoksemaan minua kohti. Minulla ei ollut hajuakaan, kuka se oli, joten nostin arasti kättäni ihmetellen, mitä tapahtuu. Ohihan se juoksi ja jonkun pojan syliin. Oikeastaan aika harmi.

2. Kakkua synttärisankarille
Koska Volvoni ensirekisteröintipäivästä tuli perjantaina kuluneeksi 18 vuotta, päätin kakuttaa täysi-ikäisen sankarini. Menin Heinäpäähän, missä kaverini viettivät city-juhannusta, ja otin mukaani bravuurini, valkosuklaa-rahkakakun. Menimme grillauksen jälkeen syömään kakkua Volvon konepellille. Viereisessä ikkunassa istui kaksi nuorta naista kuuntelemassa Scandinavian Music Groupia ja nauramassa meidän touhuillemme. Menimme kohteliaina kysymään ikkunaan, haluavatko hekin kakkua. Kakku kelpasi, mutta tytöt eivät jaksaneet tulla ulos. Lupasin tarjoilla kakun ikkunasta, jos he soittaisivat Casablancan. He soittivat, joten tarjoilin kakun ikkunasta. Samalla he kysyivät, kenen synttärit ne ovat, kun laulamme ja kaikkea. Osoitin autoani, jolloin he luulivat, että päivänsankari makaa takapenkillä sammuneena. Korjasin heidän käsityksensä, jolloin naurusta ei meinannut enää tulla loppua. No, ainakin piristin jonkun päivää.

3. Panttaa tietoa
Käväisimme aattoiltana myös Jumprussa juomassa jaffaa, missä pöytääni sattui kaksi keski-ikäistä naista. Kaveri murjaisi jonkun Kelan täti -vitsin, jolloin paljastui, että molemmat naiset olivat Kelassa töissä. Sen jälkeen he halusivat tietää, missä me olemme töissä. Kaksi tuntia he arvailivat, mutta lähin arvaus oli yksityisetsivä.

4. Juhannuksen pyöräretki
Sain perjantai-iltana kutsun lähteä pyöräilemään. Viestin lähettäjä oli eräs entinen koulukaveri, joka epäili, että olen yksi niitä harvoja, joilla ei lauantaina ole krapulaa. Epäilys osui oikeaan, joten lähdimme lauantaina polkemaan Valkiaisjärvelle sen reilut 10 kilometriä. Sää oli juuri sopiva: lämmin, mutta niin tuulinen, ettei hiki jäänyt pintaan. Näitä lisää!

5. Ylisuojeleva äitipuoli
Tapahtui myöskin Jumprun terassilla, jossa seisoin yhden vapputarinoista tutun bioanalyytikkotytön kanssa. Paikalle saapui erään tytön lapsuudenkaverin äiti, joka ensin sulki tytön pitkiksi ajoiksi syleilyynsä ja sen jälkeen meitä pariksi luullen piti pitkän saarnan siitä, miten tuota kaveria pitää kohdella.

Flopit:

1. Suomalaiset ja kohteliaisuus
Eksyin juttelemaan juhannuksen aikana myös kahdelle opettajaopiskelijalle. Molemmat olivat aluksi mukavia, mutta sitten se toinen sai päähänsä, että yritän iskeä sen kaveria ja alkoi hyvin tylyksi. Suomessa ei voi vieläkään olla ilmeisesti kohtelias ilman taka-ajatuksia.

2. Suomalaiset ja viina
Jättäessäni kaveria auton kyydistä Torinrantaan joku pinkkipaitainen setämies luuli minun olevan taksi, sillä se näytti käsimerkkiä. Ignorasin herran ja aloin ajaa pois. Se lähti kävelemään auton perässä. Ongelma oli vain, että se oli niin saatanan päissään, että se ei kävellyt suoraan. Se hoippui autotietä pitkin siksakkia varmaan 50 metrin matkan perässäni taksia viittoen pysäyttäen koko liikenteen ja törmäten neljään pysäköityyn autoon.

3. Juhannuksen Hästens
Päissään voi ilmeisesti nukkua missä vaan, ainakin päätellen siitä, että jo matkalla Torinrannasta Kirkkokadulle jouduin jonkun randomin tytön kanssa herättämään pankkiautomaatin eteen poikittain sammuneen nuoren miehen. Ohjeistimme hänet lähimmälle taksitolpalle, mutta emme ilmeisesti tarpeeksi selvästi, sillä seuraavaksi herra pyrki sisään jonkun ökybemarin vänkärin puolen ovesta. Talutimme miehen taksiin. Kotimatkalla näin vielä yhden jalkakäytävälle sammuneen tyypin sekä yhden pariskunnan, jossa nainen yritti herättää keskelle jalkakäytävää sammunutta miestään. Koska herättäminen ei onnistunut, laittoi nainen itsensä nukkumaan miehen kainaloon.

4. Juhannusheilatarjonta
Jos ei heilaa helluntaina, niin jono juhannuksena, sanotaan. Tällä kertaa kysyntää ilmeisesti olisi ollut, mutta laatu jätti toivomisen varaa. Kerätessäni kukkia juhannustaikoja varten viereeni parkkipaikalle pysähtyi auto, jossa istui kaksi nuorta miestä, joista ainakin toinen oli ilmeisen kännissä. Se huusi perääni "HEI POIKA" ja kääntyessäni kysyi, että "otakko suihin?" Päätin ignorata kaksikon ja jatkoin kukkien keräämistä, jolloin kuului uusi huuto "Annakko persettä?" Kieltäydyin kohteliaasti.

5. Juhannustaiat
Sinä ainoana vuonna, kun oikeasti jaksan nähdä vaivaa ja kerätä ne seitsemän kukkaa voisin kyllä nähdä unta jostain muusta kuin itseäni pari vuotta nuoremmasta vaasalaisesta tytöstä, joka asuu jossain Etelä-Suomessa ja seurustelee. Or is this my destiny?

Niin, sellaista siis juhannuksena. Seuraavaksi siirryn menneisyyden maisemiin. Teini-ikäisenä minulla oli aina tapana valvoa yöt ja pelata vuoden 2002 jalkapallon mm-kisojen virallista peliä ikkuna auki kesäilmaa haistellen. Nyt voisin ottaa muutaman matsin.

Unta palloon

Helteet väistyivät ja yöunet palasivat takaisin. Tällä viikolla olen ehtinyt vihdoin myös nukkua: torstai-perjantai-yönä 13 tuntia ja viime yönä 12 tuntia. Olo alkaa vihdoin tuntua ihmiseltä. Nukkuessa olen kyllä sitten ehtinyt autuaasti missata vaikka mitä, kuten esimerkiksi perjantaiaamuisen katsastuksen.

Juhlien kannalta viikko on ollut hiljainen. Eilen juhlistimme yhtä kaveria. Yllätimme sen hakemalla sen aamulla Kainuun korvesta, pukemalla itsemme ja sen tyhmästi ja hillumalla kaupungilla pitkin päivää ja iltaa. Yllättäen totesin jo puolen yön maissa, että on aika siirtyä höyhensaarille.

Olen joskus muistaakseni kertonut tässä blogissa, että sain seitsemänvuotiaana päähäni käydä jokaisessa Suomen kunnassa. Viime tarkistuksen mukaan niitä puuttui 36. Koska liitoksia on tullut valtavasti ja kuntia kerätty kahdelle eri kartalle, en lopulta enää itsekään tiennyt, missä olen käynyt ja missä en. Päätin alkuviikosta nollata koko kartan, ottaa vuoden 1960 kuntakartan ja kulkea sen mukaan. Viikon aikana olenkin käynyt jo 12 kunnassa. Matkaa siihen 550 kuntaan, jotka nyt pitäisi kiertää on tosin vielä melko paljon.

Tänään sain yllättävän yhteydenoton, kun yksi Rovaniemellä asuva kaveri kaipasi kyytiä Tuirasta asemalle. Emme ole nähneet kolmeen vuoteen, joten kävimme kyydityksen lomassa limulasillisella Otto K:ssa. Aloimme jo suunnitella tulevaa Lapin-reissua, josko siihen maakuntaan eksyisi joskus muulloinkin kuin sunnuntaiaamuna junalla.

Edessä on jälleen uusi työviikko. Eihän täällä tapahdu mitään jännää.

Tää on uneton yö,,,

... joka on kyllä syönyt sisältä kaikki mahdolliset toiveet. En ole nukkunut oikeastaan puoleentoista viikkoon kunnolla. Pyytämättä ja yllättäen tullut hellekesä on toki ihana asia - siihen asti, että tajuaa asunnon ikkunoiden olevan etelään päin.

Myös kesätyöt alkoivat tällä viikolla toden teolla, vaikka olenkin lusmuillut samaisessa työpaikassa jo yli kuukauden. Täyspitkä työviikko ja huonot yöunet ovat olleet lähes tuhoisa yhdistelmä: töistä lähdön jälkeen en ole jaksanut tai voinut tehdä yhtään mitään. Ainakaan täällä kämpässä, jossa on niin kuuma, että hengittäminenkin hikoiluttaa.

Olenkin yrittänyt keksiä mahdollisimman paljon tekemistä kodin ulkopuolelta. Olen pelannut futista, käynyt kahvilla ja piknikeillä, juhlinut yhdet lakkiaiset ja yhdet synttärit. Lisäksi olen onnistunut polskimaan lasten uima-altaassa keskellä yötä, käymään vaatteet päällä suihkussa ja katsomaan legendaarisen yksin kotona 2:n - kaikki saman illan aikana. Tämän viikonlopun olen nukkunut evakossa kavereiden viileämmissä kämpissä ja uskokaa tai älkää, olo on melko levollinen.

Kuluneelle viikolle sattui myös melko random puolituntinen. Keskiviikkona lähdin töiden jälkeen ostamaan itselleni jotain hieman hienompaa vaatetta kesän juhlallisuuksiin. Löysin täydellisen, vaalean bleiserin, ja päädyin ostamaan sen. Myyjä tyrkytti minulle myös vitosen uimahousuja, jotka lupasin ostaa, jos hän lähtee rannalle kanssani. Lupasi lähteä. Spoilattakoon tämä kaunis tarina nyt sillä, että tunnen kyseisen myyjättären ennestään.

Lähdin polkemaan kotiin, kun ensimmäisessä risteyksessä pyörästä kuului valtava rusaus, ja istuminen alkoi tuntua pahalta. Penkki oli lähtenyt irti, eikä siinä vielä kaikki. Se irtosi tasan tarkkaan samassa risteyksessä, jossa Tuomaksen pyörän penkki katkesi kolmisen vuotta sitten hämärissä olosuhteissa.

Lähdin taluttamaan hikisenä pyörää kohti kotia, kun puhelimeni soi. Joku ihmehiippari soitti ja sanoi tekevänsä kyselytutkimusta veroviranomaisen toiminnasta. Olisin muuten ärissyt ja lyönyt luurin korvaan, mutta se puhui täydellistä ruotsia. Kymmenen minuuttia vastailin verokysymyksiin, ja siinä se kotimatka rattoisasti vierähtikin. Lopuksi se esitteli itsensä vielä uudestaan. Siinä vaiheessa minulle valkeni, että siellä linjan toisessa päässä oli kaveri, johon olen tutustunut tanssimalla hänen kanssaan valssia Scandinavian Music Groupin keikan eturivissä Qstockissa kesällä 2010.

Asunnon lämpötila on ehkä laskenut alle 30 asteen. Seuraavaksi voisi koittaa nukkumishommia.

Rakkauven kesä 2013 on täällä!

Olen oikealla alalla, hyvässä työtilanteessa, eikä vapaa-ajanvietto-ongelmia (hui, mikä sana) ole. Silti en mittaa elämäni onnistumista töiden määrällä, hyvillä työsuorituksilla tai sillä, olenko joskus Mikael Pentikäinen Mikael Pentikäisen entisellä paikalla. Minulle hyvä elämä on sarja uuden oppimista ja odottamattomia sattumuksia, ja tällä viikolla niitä on totta vie kyllä piisannut enemmän kuin tarpeeksi.

Perjantaina illalla lähdin parin muusikkokaverin kanssa Kiikeliin footbagaamaan ja sieltä testaamaan uutta Hevimestaa. Kestin jälleen pilkkuun asti ja jäin kaverin kanssa vielä seisoskelemaan baarin ulkopuolelle, koska porukka pisti siinä pystyyn spontaanit jatkot. Yksi soitti kitaralla CCR:ää, Lynyrd Skynyrdiä ja ties mitä rockin klassikoita ja muut lauloivat. Kaverille tuli jossain vaiheessa paha mieli ja yritin häntä siinä halailemalla lohdutella. Tässä vaiheessa paikalle saapuu kaatokänninen mieshenkilö, jonka kanssa käydään ehkä hämmentävin keskustelu ikinä.

mies: "Siinä lesbot halailee"
minä: "Hei nyt silmä käteen mies"
mies: "Elä nyt lesbo hermostu"
minä: "No en minä muuten, mutta nyt oikeasti! Mullahan kasvaa parta!"
mies: "Elä hermostu, ei mulla mitään lesboja vastaan ole"
minä: "No ei minullakaan, mutta kuunteleppa nyt minun ääntä, määhän oon mies!"
kaveri: "Voisitko nyt vaan mennä pois"

Mies poistui mutisten jotain äkäisistä lesboista. Jotain osuutta asiaan saattoi tietysti olla sillä, että päälläni oli pinkki huppari ja reisipituiset katkaistut minifarkkushortsit. Lähdin kaverin luokse nukkumaan, koska kotiin meneminen tuntui jotenkin tylsältä.

Aamulla hyppäsin Vaasan-junaan aikomuksenani mennä juhlistamaan entisen luokkakaverini 24-vuotissynttäreitä. Oikeasti olisin halunnut kotiin nukkumaan, mutta lähtemisen vaakakupissa painoi kaksi syytä: en ole nähnyt näitä kavereita sitten viime vuoden kesäkauden avajaisten, ja vuodesta 2004 alkaen samaan aikaan samassa paikassa järjestetyt juhlat olen missannut vain vuosina 2004 ja 2011. Alussa bileet olivat vain meidän kaveriporukkamme, sitten ne laajenivat kaverin isoveljen kaveriporukkaan ja lopuksi sulassa sovussa rivitalonpätkän terassilla juhlivat vanhemmat ja lapset kavereineen.

Kesken illan minulle soitteli kaksi kaveria, joita en ole nähnyt vielä pidempään aikaan. He lupasivat myös majapaikan, joten vaihdoin bileitä ja lähdin heidän kanssaan baariin. Jo puolen yön maissa totesin kuitenkin, että nyt on viisainta lähteä nukkumaan. Kaverit kuitenkin halusivat vielä bilettää, joten aloin lähetellä facebookissa hereillä oleville vaasalaiskaverille sohvapyyntöjä. Päädyin lopulta lukioaikaisen tyttöystäväni lattialle nukkumaan. Ne kahdeksantuntiset unet olivat elämäni makeimmat.

Iltapäivällä hilluimme parvekkeella puhumassa pehmeitä. Läksin junalle ja Seinäjoella tajusin, että junassa istui entinen luokkakaverini, joka myös oli matkalla Ouluun. Routavaurioiden vuoksi olimme perillä vasta lähempänä puoltayötä. Asemalla törmäsin yhteen koulukaveriin, joka odotteli toiselta junalta yhtä koulumme hakijaa. Suunnittelimme kuvausretkeä aseman vieressä purkua odottavaan punatiilitaloon ja lähdimme kaverin luokse syömään tämän poikaystävän kokkaamia pestoperunoita ja jauhelihapihvejä. Hoipuin nukkumaan aivan liian myöhään.

Maanantaina kyhjötin koko päivän viestinnän suurryhmätilassa. Aamulla valvoin journalistien valmistautumista ryhmätehtävään, iltapäivällä visujen valmistautumista ryhmätehtävään ja haastatteluun. Käytännössä kertoilin opiskelusta ja näytin videoita. Kuvallisilla venähti päivä hieman pitkäksi ja aloimme suunnitella sopivaa jäynää. Lopuksi päädyimme pistämään koneen näytönsäästäjäksi tekstin Visu-pääsykokeet ohi! ja laittamaan taustalle soimaan 10 tunnin version Remove Kebabista. Viimeisten lähdettyä suljimme luokan. Siellä se soi toista tuntia.

Tiistai ja keskiviikko menivät kiivaasti töitä tehdessä. Tiistai-iltana Sini tuli tänne Pohjanmaalta pääsykokeitaan varten. Kävimme katsomassa reitin meiltä yliopistolle ja sitten seikkailemaan keskustaan. Söimme kiinalaisessa ja kävimme jättämässä hyvästit vanhalle Snookerille. Sinin mielestä se oli kamala paikka. Mutta mitäpä pohjalaiset laatubaareista tietäisivät.

Tänään on jälleen siirrytty astetta mielenkiintoisimpien seikkailujen pariin. Aamulla oli yksi Particle Playsiin liittyvä palaveri, keskipäivällä puolestaan ihan toinen palaveri. Kirjoitin pari viikkoa sitten, että minut värvättiin Mestan päiväkänneiltä tuottamaan PahkiSpeksiä. No nyt minut valittiin ihan virallisestikin mukaan, ja pidimme yliopistolla ensimmäisen tuottajapalaverin. Iltapäivällä kokoonnuimme vielä valitsemaan speksin tarinan. Ehdolla olivat Pasi ja Pertti ja voittajaksi selviytyi jälkimmäinen. Oamkin vuoden opettajaksi taas valittiin Pasi, joten eiköhän tässäkin tasapuolisuus toteutunut.

Tämän palaverin jälkeen me kolme tuottajaa päätimme lähteä ex-temporepiknikille Kaijonharjuun. Kävimme hakemassa vähän evästä Tokmannilta. Siellä oli perhe, jonka pikkutyttö aiheutti päivän naurut. Se koputti Karhu-laatikkoa ja totesi: "Isi kato, täs on tätä hirviolutta". Ilmiselvä City kid.

Hengasimme pari tuntia Kaijonharjun nurmikoilla puhuen melkoisen deeppiä sitruunaa jaulimme ihan loistavasti juttuun. Olen sitä mieltä, että tästä tulee vielä hyvä vuosi!

Tämä ilta onkin sitten mennyt baletti- ja speksisavotan kanssa puuhaillessa. Huomenna hyppään taas lehtitoimittajaksi. Elämä on melkoisen kiintoisaa, jos siitä tekee sellaista.

Ps. On jälleen kesä, ainakin lämpömittarin mukaan. Se tarkoittaa sitä, että viime kesän tapaan otan koko kesän Instagramilla typeriä hipsterikuvia ja kesän lopulla nimeän koko kansion nimellä Rakkauven kesä *vuosiluku tähän*. Sen rakkauden kohtaamisen kanssa tänä(kin) kesänä voi sitten olla vähän niin ja näin.

Sekalaisia seikkailuja

Voisin kirjoittaa siitä, miten olen käyttänyt kaikki viikon arkipäivät töissä. Voisin kirjoittaa myös siitä, että töiden ohella olen sohinut projektiopintojen paperisotaa eteenpäin, ja käynyt parikin palaveria sen tiimoilta. Sitten voisin kai kirjoittaa myös siitä, miten olen käynyt pyöräilemässä 30 kilometrin lenkin maanantaina ja tiistaina, tai voisin kirjoittaa siitä, miten olen sotkenut nokkani taas uuteen tuotantoon.

Vaan enpä kirjoita, koska koulun ja töiden ulkopuolella on tapahtunut jotain monin verroin mielenkiintoisempaa. Itse asiassa pitkästä aikaa on ollut seikkailuja, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Aloitetaanpa viikonlopusta.

Perjantaina lähdin jo aamusta ajamaan kohti Etelä-Suomea. Äitini ja tämän hyvä ystävä olivat matkalla kukkanäyttelyyn Tallinnaan, ja minut oli palkattu kuskiksi.  Poimin äidin kyytiin Pietarsaaresta ja tuttavan Kristiinankaupungista. Tavaratilassa puolestaan olivat erään koulumme tanssinopettajaopiskelijan muuttotavarat.

Matka sujui hyvin Porin eteläpuolelle asti, kunnes vastaantullut auto pamautti euron kolikon kokoisen kiveniskemän tuulilasiin. Seuraavalla tauolla totesimme, että myös tuulilasia reunustava lista on puoliksi irti ja aloimme fiksata Volvovanhusta jeesusteipillä Humppilan lasin pihassa.

Olimme Helsingissä kymmenen jälkeen. Äidin tuttavan sisko otti meidät vastaan innolla. Minua hän ei ollut nähnyt kahteenkymmeneen vuoteen, eikä itseasiassa ollut edes tunnistaa. Pöytään oli katettu juustoja ja viinejä, mutta minä liukenin paikalta valitettavan aikaisin toimittamaan muuttokuormaa oikeaan osoitteeseen.

Kuorman kannettuani suuntasin majapaikkaani Alppilaan. Talon emäntä oli lähtenyt jo lähipubiin istumaan erään työkaverinsa kanssa, joten tavarat sisään saatuani liityin seuraan. Jossain vaiheessa päätimme lähteä kaupunkiin. Parikymmenminuuttinen kävely keskeytyi Kiasman kulmilla, kun skeittarijoukko pysäytti meidät. Yksi pojista ihastui ikihyviksi mustavalkoisiin housuihini, koska käski minun alkaa näyttää jääkiekkotuomarin käsimerkkejä. Toinen pojista puolestaan ihastui ikihyviksi kaveriini, koska tuli sanomaan minulle, että "haluan ton sun muijan". Sanoin, että vie pois.

Menimme baariin ja kaverin työkaveri päätyi melko nopeasti juttusille erään kauniin naisen kanssa. Joimme kaverin kanssa oluemme loppuun ja lähdimme pois. Paluumatkalla pysähdyimme ensin bussipysäkille juttelemaan jonkun syöpähoitajan kanssa ja lopuksi törmäsimme jälleen skeittareihin, joista ensimmäinen halusi minun näyttävän tuomarien käsimerkkejä ja toinen totesi kaverille, että "oikeasti, lähe mun mukaan, älä ton". Ei lähtenyt.

Eikä oikein nappiin mennyt sillä työkaverillakaan. Kaunotar oli 36-vuotias kahden lapsen äiti ja loppuillasta baariin oli tullut vesivahinko, joka oli kastellut asiakkaat ja pistänyt paikan kiinni siltä illalta.

Lauantaina kaverilla oli kylppärinlaatoituskrapula, ja toinen kaveri, jota minun piti nähdä, oli oksennustaudissa. Lähdin yhden vanhan lukiokaverimme kanssa katsomaan Suomen peliä ja syömään pitsaa. Hieman myöhemmin pelatun Sveitsi-USA-ottelun aikana kehitimme termin Sveitsi-känni. Se tarkoittaa sitä, että on niin päissään, että Sveitsin pelaama jääkiekko näyttää hyvältä. Tosiasiassa emme olleet päissämme ja Sveitsi pelasi hiton hyvin.

Minut majoittanut kaveri oli tällä välin toennut ja lähtenyt kavereidensa kanssa bilettämään, joten liityimme seurueeseen. Käppäilimme jonon ohi Apolloon, mutta illan aikana ei oikein tapahtunut mitään järkevää. Jos sitä ei lasketa, että ilmeisesti entiseen elokuvateatteriin remontoitu baari oli järkyttävän siisti paikka.

Sunnuntaina näin vielä pari kaveria, poltin nahkani auringossa ja lähdin satamaan äitiä ja tämän ystävää vastaan. Sain tuliaisiksi läjän suklaata, skumppaa ja Southern Comfortia. Lähdimme ajamaan kohti pohjoista puoli yhdeksän aikaan illalla. Liikennettä ei ollut nimeksikään, joten nopeusrajoituksia hieman venyttämällä tehokkaalla Volvolla oli helppo ajaa. Olimme Kristiinankaupungissa puoli yhdeltä ja Pietarsaaressa puoli kolmelta. Jäin äidin luokse nukkumaan ja jatkoin matkaani aamukahdeksalta kohti Oulua.

Tiistai-illan seikkailuihin kuului pyörälenkin jälkeinen Facebook-keskustelu, jossa onnistuin kutsumaan itseni kaverille syömään persikkapiirakkaa ja karpalopikkuleipiä. Sanoin viihtyväni vain hetken, koska väsymys, mutta loppupeleissä taisin lähteä kotiin puoli kahdelta. Keskiviikkona kävin puolestaan katsomassa yksikkömme showtanssijoiden ja popjazzareiden Looney Bin -yhteisproduktion. Jälleen kerran meillä on pienillä resursseilla saatu jotain upean erilaista aikaan.

Eilinen olikin sitten oikeastaan se seikkailujen seikkailu. Istuin kotona ja pesin pyykkiä puolen yön maissa, kun kaveri soitti ja alkoi anella baariin Osakon vuosijuhlien jatkoille. Alun perin minun piti mennä itse vuosijuhlaan, mutta koska laskin joutuvani vielä perjantaina tekemään töitä, päätin jättää sen väliin.

Tämä kyseinen kaveri ei koskaan soita minulle. Edellinen kerta on viime syyskuulta, kun hän kuuden puhelun aikana ilmaisten viinojen verukkeella houkutteli minut Dioneen ja yritti siellä sokkotreffiparittaa minua koulukaverinsa laastariksi siinä surkeasti epäonnistuen. Olin aivan varma, että tälläkin kertaa mukana oli joku taka-ajatus, joten päätin lähteä autolla ja selvinpäin katsomaan, että mitä hittoa siellä vuosijuhlien jatkoilla tapahtuu.

Ensimmäiset puoli tuntia hengasimme baarin ulkopuolella ruotsia puhuen. Meitä oli kolme suomenruotsalaista ja yksi ruotsin ystävä sekä pari tönkköruotsalaista, jotka saimme aika hyvän keskustelun aikaan. Sitten lähdimme tanssimaan. Oikeastaan koko ilta meni tanssilattia-ulko-ovi-takanurkan sohvat -akselilla, mutta yksi episodi on mainitsemisen arvoinen.

Kello oli jo reilusti yli kolmen, kun sankarillinen dj päätti soittaa Sini Sabotagen superhitin Levikset repee. Siinä vaiheessa minua tarttui olkapäästä kauluspaitaan pukeutunut mies.

"Eksä muista mua?"
"Sori, en" *jatkaa tanssia*
"EKSÄ MUISTA MUA?!"
"Anteeks, on me varmaan tavattu, mutta mulla on tosi huono naamamuisti"
"EKSÄ OIKEESTI MUISTA MUA"
"No en muista. On me varmasti tavattu. Anteeks"
"EKSÄ OO ELIAS?"
"No itse asiassa en."
"EKSÄ OO ELIAS *sukunimi*"
"En, oon Daniel"
"Mikä se oli?"
"Niin, että oon Daniel, Daniel Wallenius"
"MIKÄ SUN OIKEA NIMI ON?"
"No Daniel Wallenius"
"heh heh, hyvin keksitty, MIKÄ SUN OIKEA KOKO NIMI ON?!"
"DANIEL LUCA FRANCESCO WALLENIUS, SIINÄ ON PAPERIT SAATANA, EN JAKSA ENÄÄ KUUNNELLA!"

Tässä vaiheessa tyyppi oli jo lähes teryleeneissä kiinni ja paikalle saapui Osakon hallituksen entinen puheenjohtaja, joka totesi voivansa todistaa minun olevan Daniel Wallenius, koska on itse palkannut minut. Tyyppi syynäsi ajokorttiani ainakin minuutin, antoi sen takaisin, pyysi anteeksi ja lähti.

Olimme pilkkuun asti ja tanssin jopa hitaat ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan. Porukka halusi lähteä jatkoille Välkkylään, joten lupauduin kuskaamaan pyörättömät sinne. He vaativat minua jatkoille mukaan, ja pitkin hampain päätin suostua. Muut joivat viskiä ja rommia, minulle tuotiin teetä. Se tarjoiltiin kissamukissa, joka oli täsmälleen samanlainen kuin meillä oli lapsena kotona. Pillahdin väsymykesltäni itkuun lapsuusmuistojen vyöryessä mieleen.

Väki väheni ja pidot paranivat ja muuttuivat entistäkin sekopäisemmiksi. Söimme puolijäätyneitä karviaisia, puhuimme unista, mielenterveysongelmista ja paljastimme salaisuuksia, suunnittelimme agathachristiemäisiä murhamysteereitä ja perhe-elämää. Seitsemän aikaan nakkasin yhden jatkolaisen kotiinsa, hain pyörän kotoa ja ajoin Volvon Haukiputaan Kelloon tuulilasikorjaukseen.

Lähdin veivaamaan polkupyörällä Kellosta kotiin umpiväsyneenä joskus kahdeksan jälkeen. Tuirassa tuli vastaan yksi työkaveri, joka ihmetteli kovasti, miten ihmeessä olen liikkeellä siihen aikaan väärällä puolella kaupunkia. Selitin sille, mitä oli tapahtunut ja jatkoin ostamaan Coffee Housesta ison latten. Matkalla kotiin kävin surullisena katsomassa, miten yhä suurempi palanen Linja 25:ttä katosi kaivinkoneen kauhan myötä kartalta.

Tein aamupäivällä vielä hieman projektihommia, kävin suihkussa, koululla syömässä ja menin nukkumaan päiväunet. Sitten lähdin hakemaan autoa huollosta. Firmalla oli synttärit, joten sain alennusta tuulilasinvaihdosta, pesunesteen ilmaisen täytön, irronneen listan kaupan päälle ja osallistuin arvontaan, jolla voin saada rahani takaisin koko operaatiosta. Lisäksi seuraavan kiveniskemän korjaaminen on maksutonta. Kyllä kannatti.

Paluumatkalla pysähdyin lähikaupassa ostamassa lihaa ja limsaa. Matkalla kassalle jäin tuijottamaan monttu auki kaljahyllyä täyttävää myyjää: hän oli joskus ollut koulumme ravintolassa myymässä meille päivittäin ruokaa ja saanut kenties pahimman osan kaikista ruokaraivareistani ikinä. Totesin, että hän ei ilmeisesti pääse minusta ikinä eroon, ja mainitsin samalla, etten todellakaan ole mikään asiakaspalvelijan unelma. Vastaus oli, että olenpas, jos minua osaa käsitellä oikein. Lähtiessäni toinen myyjä huikkasi, että en vissiin kehtaa enää tulla ostoksille, kun kaupassa on tuttuja töissä. Kehtaanpas! Ostan vaikka kaliaa joka päivä.