Arkistot: Marraskuu 2012

Elämäni pisin päivä

Tämä viikko on ollut ihan valtavan kiireinen, johtuen lähinnä siitä, että olen viettänyt jokaikisen raon tehden erään videon editointityötä. Oikeastaan olen kirjoittava toimittaja, joka opiskelee tapahtumatuottajaksi, mutta ihmisenä ja työläisenä kehitt… lisää »

Haulit pois kankusta joutenololla

Kulunutta viikkoa voisi kuvata sanomalla, että se oli pitkälti yksi tämän vuoden pahimmista. Tuntuu siltä kuin olisin jo maanantaina noussut täysin väärällä jalalla liikenteeseen. Olen nukkunut surkeasti ja ollut sen suhteen todella, todella äreänä. Asi… lisää »

Suuria uutisia ja kuskihommia

Olen viimeisen puolentoista viikon aikana jälleen väläytellyt moniuloitteisuuttani. Edellisen blogipäivityksen jälkeen on tapahtunut valtavan paljon, ja erityisesti valtavan paljon hyvää. Viime viikko loppui opinnäytetyön opponointiin. Lueskelin oppono… lisää »

Discosilakkapäivä

Taas on keskiviikko. Viikko on vierähtänyt puoleen kuin maanantaita ja tiistaita ei olisi koskaan ollutkaan. Alkuviikosta kiirettä on pitänyt sekä töiden että koulun kanssa. Ajankäyttö on ollut melko pirstaleista, joten mennäänpä tällä kertaa siinä palj… lisää »

Virtaa lomalta

Arkeenpaluun aiheuttaman shokin hälvettyä alkaa huomata loman vaikutukset. Tällä viikolla sain nimittäin aikaan paljon enemmän kuin lomaa edeltäneillä parilla viikolla yhteensä. Erityisen ilahduttavaa on se, että sain kaksi pitkään roikkunutta velvollis… lisää »