Ikiliikkujan päiväkirja

Vielä yhdeksän päivää toimittajana. Sitten alkaa jälleen opiskelijaelämä. Odotan  mielenkiinnolla sitä, miten vakavasti opintoni jaksan syksyllä ottaa nyt, kun valmistumisesta ja töistä ei enää ole painetta. Koska luontoni ei anna lusmuilla, ja kun ylimääräisiä luottamustehtäviäkään ei ole riesana, uskon, että selviän ihan hyvin.

Tällä viikolla on viiden työpäivän lisäksi riittänyt paljon aktiviteettia. Koska tekemistä on ollut joka ilta, on tälle viikolle lykätty siivoaminen saanut jäädä. Kämppä näyttää kamalalta, mutta se nyt ei ole mitään uutta.

Maanantaina istuimme parin työkaverin kanssa Ainolanpuistossa juoruilemassa. Kökötimme museon takana tuntikausia kuuntelemassa tulvivan Merikosken kohinaa. Syksy on tulossa ja sen huomaa pimenevistä ja viilenevistä illoista. Lähtiessämme puistosta kymmenen-yhdentoista välillä siellä ei enää nähnyt kovin kauas eteensä. Ainoa meidän jälkeemme puistoon jäänyt oli mäyräkoira kainalossaan sammunut spurgu. Soitimme sille poliisit.

Tiistaina puolestaan lähdin yhden entisen luokkakaverin luokse Välkkylään grillaamaan. Meitä oli viisi ja me teimme ruokaa, söimme vadelmakakkua ja vaihdoimme kuulumisia. Kaksi meistä oli ollut kevään vaihdossa, yksi on vaihtanut koulua ja yksi lähtee Helsinkiin harjoitteluun syksyksi, joten nyt oli oikeastaan ensimmäinen ja viimeinen mahdollisuus vaihtaa kuulumisia ennen eroa.

Keskiviikkona vuorossa oli urheilua. Lähdimme työkavereiden kanssa Tuiraan ja Nallikariin pelaamaan beachvolleytä. Kentät olivat täysiä, joten pallottelimme ja viihdytimme itseämme helmillä jutuilla. Lopuksi siirsin suhteeni erään työkaverin kanssa täysin uudelle tasolle: jaoimme paketin vessapaperia. Hän ei halunnut enää ostaa kokonaista pakkausta pariksi viikoksi.

 Torstai meni pyykinpesun ja pakkaamisen ohella kaupungilla. Työkaveri oli ostanut iPhonen ja kaipasi apua sen käyttöön. Menimme Kauppuriin syömään ja katselemaan puhelimen saloja. Paikalle sattui myös Tuomas siskoineen, eräs Osakon hallituslainen sekä tuttu free-kuvaaja. Kiertelimme kaupungilla ja ostimme kuoret siihen uuteen puhelimeen. Meneillään oli Korttelihaipakka, joten koko keskusta oli täynnä väkeä. Ja tuttuja.

Perjantaina alkoi viikonloppu, joka merkattiin kalentereihin jo helmikuussa. Koska kolme opiskeluvuotta kasassa pysynyt kaveriporukkamme alkaa pikkuhiljaa hajota eri puolille Suomea, päätimme aloittaa perinteen. Joka kesä tästä eteenpäin vuokraamme mökin ja kokoonnumme sinne viettämään laatuaikaa. Huikeaa aikaa siitä tulikin.

Meitä lähti Kalajoen hiekkasärkille kolme pariskuntaa, yksi varattu ilman aveciaan ja kaksi sinkkua. Koska minä olen sinkuista vannoutunein, päätti eräs kavereista käyttää minun avec-kutsuni raahaamalla seuralaisekseni yhden työkaverinsa. Pariskunnat varasivat parhaat huoneet, joten meidän kahden vaihtoehdoiksi jäivät alakerran sohva ja yläkerran irrallinen sänky. Päätimme, että kun kerran aveceina matkustamme, niin nukumme myös samassa paikassa. Majoituimme siis juuri ja juuri 120-senttiä leveän petivaatevaraston lattialle patjoille.

Grillailimme, maistelimme olutta ja saunoimme. Jossain vaiheessa iltaa kaksi porukastamme ilmoitti yllätyksen. Dyynissä esiintyy Catcat ja itse Virpi on laittanut meidät ilmaiseksi sisään ja jonon ohi. Laitoimme siis itsemme näteiksi ja lähdimme säkkipimeässä särkkien halki pitkospuita pitkin baariin.

Baarissa oli melko hiljaista, joten Kätkät antoivat odottaa itseään. Istuimme terassilla, kun kaveri kuuli jonkun puhuvan ruotsia. Paikassa oli jonkun suomenruotsalaisen seuran kokous ja juttelin varmaan parikymmentä minuuttia jonkun porvoolaisen papparaisen kanssa. Kavereiden mukaan se lähmi takapuoltani koko ajan. Itse en tätä huomannut.

Sitten sattui jotain ihan odottamatonta. Vessan edessä joku jamppa sulki minulta tien ja ilmoitti ykskantaan, että "TÄSSÄ BAARISSA PUHUTAAN SUOMEA!" Siinä se uhitteli ja alkoi uhkailla turpaan vetämisellä ja naksutella rystysiään. Sen tyttöystävä häpeissään yritti peitellä sen suuta ja pyydellä anteeksi. Tyttö sai lopulta estettyä junttipoikaystäväänsä vetämästä minua turpaan ja ilta jatkui.

Kätkät saapuivat lopulta lavalle ja keikka olikin huikea spektaakkeli. Tytöillä oli kyllä mikrofonit, mutta ne oli ilmeisesti repäisty singstarista. Taustabändinä oli vain läppäri, jolta tytöt itse klikkailivat biisit soimaan. Miksaus ja laulaminen onnistuivat hyvin samaan aikaan, vaikka mikrofoni olisi unohtunut telineeseen. Melkoista.

Minua ja vaatekomerokämppäkaveriani alkoi väsyttää, joten lähdimme tarpomaan särkkien halki jo hyvissä ajoin ennen muita. Kuuntelimme tähtitaivaan alla Petri Nygårdia ja eksyimme. Lopulta suunnistimme mökkiin Googlen karttasovelluksen avulla. Muut olivat jääneet vielä juttelemaan Catcatin tyttöjen kanssa kreisibailattuaan keikan loppuun.

 Heräsimme joskus aamupäivän puolella ja arvoimme päivän ohjelmaa tuntikausia. Lopulta lähdimme Kalajoen keskustaan pitsalle. En ole koskaan ennen kuullut pitsasta, joka sisältää tulista härkää ja suolakurkkua, mutta sitä se toden totta oli,  mitä se lupasikin olla. En oikein tiennyt, pidinkö siitä, mutta tulipahan syötyä.

Ruuan jälkeen lähdimme kävelylle särkille. Kävelimme rantaviivaa pitkin Dyynin viereen pienelle mäelle, jota Make kutsuu hippikukkulaksi. Siinä olen viettänyt jo kaksi juhannusta katsoen bändejä ja nauttien kesästä. Sen rinteeltä löysin myös kaksi vuotta sitten puuhelmisen käsikorun, joka valitettavasti hajosi viime syksynä.

Tällä kertaa kuitenkin katselin merta. Vain pitkään sen rannalla asuneet tietävät, ettei sitä koskaan kyllästy katsomaan. Siinä kukkulalla olisi voinut istua vaikka tuntikausia juoden skumppaa ja katsellen aaltoja. Lopulta kuitenkin muut halusivat uimaan. Muutaman kymmenen metrin päässä rannasta oli pieni, ehkä viiden neliön kokoinen kallio, johon kahlasin merenneitomaisesti litkimään kuplajuomaa. Sitten alkoi taas sama rumba kuin edellisiltana, eli musiikin kuuntelu ja saunominen.

 Aika moni meistä väsyi aikaisin, mutta muutama sitkeä sissi jäi vielä terassille pelaamaan pillupeliä. Tämä täysin säädyttömältä kuulostava aktiviteetti on itseasiassa ratkiriemukas: ideana on valita joku kategoria, meidän tapauksessamme tv-sarjat ja elokuvat ja vaihtaa niiden nimestä yksi sana pelin nimikkosanaksi. Vaihdokkisanakin voi tietysti olla mikä vain, mutta koska likainen mieli on ikuinen ilo, päädyimme tuohon. Pelasimme pari tuntia ja sitten valahdimme nukkumaan.

Tänä aamuna siivosimme mökin ja palasimme kalpeina ja hiljaisina Ouluun. Muut lähtivät palautumaan, minä valuin Osakon toimistolle ja aloitin työt. Osakolaisen jutut on nimittäin editoitu ja taitettu. Nyt me taittajan ja parin hallituslaisen kanssa tulostimme lehden sivujen vedokset ja aloimme lukea niitä.

Järjestys oli se, että jokainen luki ensin omat juttunsa ja korjasi virheet. Sitten Osakon hallituksessa istuva journalistiopiskelija luki jutut ja katsoi virheet. Lopuksi minä luin jutut ja palautin vedokset taittajalle.

Kolmetoista sivua, eli hieman yli puoli lehteä saatiin kuntoon kahdella kierroksella. Kymmenen sivua vaati kolme lukukertaa. Yksi sivu piti korjata neljästi, sillä sinne oli jostain syystä jäänyt yksi väärä sijamuoto. Saimme viimeisen sivun seinälle kymmenen jälkeen, eli yli neljä tuntia väännettyämme. Lehdestä tuli kuitenkin paljon parempi kuin edeltäjästään, eli tunnit eivät menneet hukkaan.