Arkistot: Heinäkuu 2012

Kesän kovimmat kekkerit

Sunnuntai alkaa hiljalleen vaihtua maanantaiksi ja Otokylän opiskelijasolussa on tukahduttavan kuuma. Takana on pari erittäin mielenkiintoista iltaa, joiden seurauksena kämppääni ovat löytäneet tiensä yhdet aurinkolasit, oranssi lei ja jonkun toimittaja… lisää »

Reunion, II osa.

Tänä kesänä kului kahdeksan viikkoa siihen, mihin viime vuosina on tarvittu vain pari hassua työpäivää. Nimittäin siihen, että sain takamukseni yli 50 kilometrin päähän Oulusta. Vietin ensimmäisen viikonlopun Vaasassa liki kahteen kuukauteen ja ikiliikk… lisää »

Iloisia jälleennäkemisiä

Heinäkuu on tasan puolessavälissä. Se tarkoittaa sitä, että myös kesätoimittajapestini alkaa olla puolivälin krouvissa. Se tuntuu hassulta, sillä aika on mennyt niin kuin siivillä. Joko töissä on niin hauskaa, että aika lentää, tai sitten sitä on vihdoi… lisää »

Kotikaupunkiin tutustumista

Muutin ensimmäisen kerran Ouluun kahta kuukautta vaille kolme vuotta sitten. Kesiä lukuun ottamatta olenkin sitten asustellut täällä siitä lähtien. Asunto on vaihtunut kerran, silloin muuttomatkaa tuli huikeat 50 metriä. Tällä viikolla tajuntaani kuite… lisää »

Liikunnan iloa

Päättyvä viikko on keskikesän juhlasta toipumisen jälkeen kulunut vahvasti työvoittoisesti.  Olen ehtinyt muun muassa tutustua kalatien anatomiaan ja piirrellä Pohjois-Pohjanmaalle uutta kuntokarttaa. Mikä tärkeintä, olen myös ehtinyt harrastaa liikunta… lisää »