Arkistot: Joulukuu 2011

Ikiliikkujan Timeline 2011

Joulu tuli, joulu meni. Kävin Sundbyn metsissä pöllimässä joulukuusen myöhään aatonaaton iltana. Olihan se kuusi harva ja ruma kuin mikä, mutta sentään kuusi: toissa jouluna kävin kuusivarkaissa niin jouluglögeissä, että tulin kotiin männyn kanssa. Ensi… lisää »

Joulu-joulumaa

On aatonaatto. Kunhan tämä perhanan postaus on kirjoitettu, aloitan ensimmäisen lomani sitten lokakuun 2010. Viime sunnuntaina iskin jälleen hampaani Madetoja-pianokilpailun käsiohjelmaan. Kahdeksankymmenen kuuden kilpailijan nimet, koulut, syntymäajat… lisää »

Lucia, Soini ja muita taruolentoja

Tiistai oli Lucian päivä. Kunnon hurrina sitä piti tietysti juhlia. Himpe pyörähti käyntiin yhdeksän aikaan ja kymmenen jälkeen olin studiossa vieraana kertomassa Lucia-perinteestä. Päässäni oli viime viikonloppuna mukaan tarttunut kruunu ja päälläni ta… lisää »

Showtimea ja toimistohommia

Torstai oli kalenterissani vapaapäivä, mutta sehän ei tarkoittanut sitä, että olisi pitänyt istua kotona, vai tarkoittiko? Vaikka radiotyön kurssia ei ollutkaan lukujärjestyksessä, menimme Lauran kanssa auttamaan innokkaita kakkosia editoinnissa ja käsi… lisää »

Downshifting-ikiliikkuja

Viimeiset päivät ovat olleet taas hulinaa. Trendi on tosin siihen suuntaan, että Ikiliikkujan päiväkirja on hitaalla, mutta varmalla matkalla kohti Laiskajaakon päiväkirjaa. Ensimmäisenä yönäni Pietarsaaressa näin hyvin mielenkiintoisen unen. Menin une… lisää »