Opiskelun aikainen työnteko, uhka vai mahdollisuus?

Valtakunnallinen Verkkovirta-hanke uskoo vahvasti jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Verkkovirta-hanke tähtää työn opinnollistamiseen. Tavoitteena on kehittää uusia malleja opintojen aikaisen työn opinnollistamiseen opintopisteiksi. Samalla se kehittää uudenlaisia työtä ja opiskelua yhdistäviä muotoja työharjoitteluratkaisujen rinnalle.

Työn opinnollistaminen on uusi, vaihtoehtoinen tapa opiskella ammattikorkeakoulussa. Oppiminen viedään luokkahuoneista työpaikoille. Tutkinnossa edellytettävää osaamista hankitaan tekemällä työtä ja kytkemällä työelämässä hankittua kokemusta aiheeseen liittyvään tietoperustaan. Työn opinnollistaminen edistää työssä käyvän opiskelijan ammatillista kehittymistä, nopeuttaa opintojen etenemistä ja tutkintoon valmistumista.

Vielä toistaiseksi opiskelun aikainen työnteko saattaa viivyttää valmistumista ja jotkut opiskelijat työelämä vie kokonaan mennessään juuri ennen valmistumista. Työnantajat tarjoavat usein työpaikkaa jo kun opiskelijan tutkintoon valmistuminen on enää vain opinnäytetyöstä kiinni.

Tämä toivottavasti muuttuu pian. Tampereella järjestetyssä seminaarissa OSAKO pääsi mukaan muun muassa kommentoimaan kriteeristöä, joka tulee määrittelemään työn opinnollistamisen periaatteet. Oamk on myös mukana hankkeessa ja tällä viikolla samaa työtä jatkettiin Oulussa. Opiskelijoiden mielipiteet olivat erittäin tervetulleita ja ne toivat asiaan uusia näkökulmia. Yhteistyömme hankkeen parissa jatkuu edelleen ja odotamme mielenkiinnolla asioiden etenemistä.

Tanja Savolainen, OSAKOn hallituksen koulutuspoliittinen vastaava
Sami Heinonen, OSAKOn hallituksen varapuheenjohtaja

Työssäkäymisen
Opinnollistaminen
Noppia tuottaa

Kulttuurieroja ei opi kirjasta

Kun tammikuussa istahdin lentokoneeseen ja katselin lumen peittämää Helsinkiä, mielessäni pyöri vain seikkailu. Olin aloittanut matkan kohti Isoa-Britanniaa, maata, josta tulisi opiskelupaikkani seuraavan viiden kuukauden ajaksi. Opiskelijavaihtoon lähtiessä kulttuurieroista puhutaan paljon, mutta kaikessa lähtöintoilussa en ehtinyt miettiä asiaa sen kummemmin. Muistan kuitenkin yrittäneeni lukea mahdollisimman paljon maan tapakulttuurista, jotta välttyisin noloilta tilanteilta. Juuri ennen lähtöä jännitin sitä, oppisinko koskaan antamaan tippiä oikein tai muistaisinko pyytää kauniisti sanaa “please” käyttäen. 

Alkuvaiheessa vaihtoa kulttuurieroja oli helppoa huomata ja merkitä muistiin. Kiinnitin huomiota siihen, miten britit voivatkaan olla niin sanoinkuvailemattoman ystävällisiä. Kaupassa käyminen on eräänlainen peli, jossa sinun täytyy pyytää anteeksi koko ajan kaikilta muilta asiakkailta, koska väistämättä olet heidän tiellään tai he ovat tielläsi. Jopa soluasuntomme keittiön palo-oveen kiinnitetty lappu onnistuu kertomaan ystävällisin sanankääntein, että mikäli tuon kyseisen oven pönkkää auki ja opiskelija-asuntolan henkilökunta yllättää sinut siitä, voit saada 80 punnan sakot ja rikkeen toistuessa kutsun käräjille. Briteissä ystävällisyys ehdoton hyve ja istuu todella syvällä kulttuurissa.

Toiseen kulttuuriin sopeutuminen on vähän kuin uudelleensyntyminen. Yhtäkkiä huomaa joutuvansa opettelemaan yksinkertaisimmat asiat uudestaan. On yllättävää, miten monta kertaa huomaa pohtivansa, että tietääkö todella, mitä toinen ihminen tarkoittaa, kun hän sanoo noin. Olen huomannut, että tietyissä asioissa brittiläinen kulttuuri on hyvin samankaltainen kuin suomalainen. Sekä britit että suomalaiset eivät halua olla vaivaksi kenellekään. Koska vaihdossa tapaa myös todella paljon muita vaihto-opiskelijoita, on erilaisten kulttuurien kohtaaminen saanut pohtimaan omaa kulttuuriaan paljon syvemmin. Hassua kyllä, myös moni stereotypia vahvistuu. Monikulttuurisessa kaveripiirissä on hauskaa vitsailla, että suomalainen viisi minuuttia on aivan eri asia kuin espanjalainen viisi minuuttia, italialaisesta puhumattakaan.

Nyt, kaksi ja puoli kuukautta myöhemmin, minua huvittaa huomata, miten brittiläiseen kulttuuriin solahtaminen on muuttanut toimintatapojani. Jätän tippiä vaivatta ravintolassa ja kyselen kohteliailla korulauseilla sen kummemmin ajattelematta. Small talk kuuluu arkipäivään. Huvittavinta on se, että vaikka kulttuurieroista voi lukea kirjoista ja niitä voi pyöritellä päässään, niihin sopeutuminen tapahtuu vain kokemuksen kautta. Vaihdossa oppii asioita, joita ei voi arvottaa opintopisteillä eikä välttämättä edes lisätä CV:hen, mutta ne voivat olla elämässä yksiä kaikista tärkeimpiä oppeja.

Salla Laurila
kirjoittaja on Birminghamissa opiskelijavaihdossa oleva Oamkin viestinnän opiskelija

Osaan sanoa
Kahdeksalla kielellä
“Terve” ja “Kippis!”

Helsingin-matkan verran syitä hankkia opiskelijakortti

Tämänkertainen blogiteksti käsittelee opiskelijakorttia. Olen opiskelija-aktiivina joutunut silloin tällöin perustelemaan, miksi opiskelijakortti kannattaisi hommata. Mitä hyötyä siitä on? Nyt minulla on viimeinkin mahdollisuus antaa siitä käytännön esimerkki omasta elämästäni, sillä lähdin pois omalta mukavuusalueeltani pääsiäisen aikana. Päätimme yhdessä tyttöystäväni kanssa tehdä reissun Helsinkiin. Lähdimme lauantaina yöjunalla, olimme yhden yön hotellissa ja maanantaina palasimme takaisin kotikonnullemme Ouluun.

Ostin lukuvuoden alussa opiskelijakorttiini vuoden tarran. Se tarkoittaa 27 euron laskua (puoli vuotta on 16 euroa). Lähtekäämme matkan alusta liikkeelle, eli junalipuista. Olimme mukavuudenhaluisia ja päätimme ottaa menomatkalle yöjunasta makuuhytin. Paluumatkan taivalsimme Pendolinolla normaaleilla paikoilla. Ilman opiskelijakorttia tuo meno-paluumatka maksaisi kahdelle henkilölle 246 euroa. HUH sanon minä! Kylmä hiki valuu selkääni pitkin jo pelkästä ajatuksesta. Onneksi meillä kummallakin oli opiskelijakortti ja maksoimme vain 172 euroa. Nopealla insinöörimatikalla säästöä tuli 74 euroa. Kaksi vuoden tarraa opiskelijakorttiin maksoi 54 euroa. Olemme jo voitolla. Kiitos OSAKO, kiitos SAMOK, I’m rich.

Hotellista emme valitettavasti saaneet opiskelija-alennusta vaikka alennusta saimmekin. Mitä muuta siis? Kävimme ensimmäisenä lomapäivänämme luonnontieteellisessä museossa. Sinne maksaa 13 euroa normaalilta kävijältä. Me maksoimme 8 euroa per naama. Yhteensä saimme alennusta 10 euroa. Tämän jälkeen suuntasimme ravintolaan syömään. Kummankin ateriat maksoivat 27,7 euroa, josta lähti opiskelijakorttia vilauttamalla 10% ja loppuhinnaksi jäi 24,93 euroa. Erotus oli 2,77 euroa. Erittäin hyvän lounaan jälkeen suuntasimme Ateneumiin. Pääsymaksu sinne ilman opiskelijakorttia on 15 euroa. Me saimme sen 13 eurolla. Etu oli siis 2 euroa per naama, yhteensä 4 euroa. Kävimme myös päivän aikana ostoksilla valintatalossa, josta saa myös 5% alennusta.  Ostoksemme maksoi siellä 2,18, josta hinta laski 2,07 euroon. Erotus 11 senttiä. Oli muuten hyvänmakuista juustotaskua!

Seuraavana päivänä menimme moikkaamaan karhuja Korkeasaareen. Bussilipuista emme valitettavasti saaneet opiskelija-alennusta, mutta lippuautomaatilta saimme kuitenkin halvemmat liput kuin bussista olisimme saaneet. Itse Korkeasaareen liput maksavat ilman opiskelijakorttia 12 euroa per henkilö. Me maksoimme opiskelijoina 8 euroa eli yhteensä 16 euroa. Erotus oli siis yhteensä 8 euroa. Tämän jälkeen koukkasimmekin kaupan ja ruokailun kautta junaan ja kotia.

Reissumme oli elämys meille, mutta mitä se tarkoitti taloudellisesti? Opiskelijakortin avulla säästimme matkan aikana yhteensä 98,88 euroa kahden henkilön reissusta. Jaetaan tuo selvyyden vuoksi vielä kahdella, jotta saadaan säästetty euromäärä yhdelle henkilölle: 49,44 euroa. Säästimme siis kummatkin lähes kahden lukuvuoden jäsenmaksun pääsiäisreissullamme.

Kehtaako joku vielä kysyä, kannattaako opiskelijakortti hommata? Tätäkään reissua emme tienneet vielä lukuvuoden alussa. Minusta opiskelijakortti on paras sijoitus, jonka opiskelija voi tehdä. Varsinkin, kun tulevat opintotukileikkaukset puuskuttavat niskaan.

Joni Huttula
OSAKOn sosiaalipoliittinen vastaava
OTE ry tiedotus- ja kulttuurivastaavaa

Olipa matka
opiskelijakortti
hommata täytyy

Ps. Pakko vielä myöntää, että me maksoimme oikeasti vähän enemmän junalipuista. Nuo ylläolevat junalippujen hinnat on otettu kirjoitushetkellä VR:n sivuilta noin puolentoista viikon päästä lähteviin juniin. Junat olivat kuitenkin samat kuin meidän reissulla. Esimerkin paluumatkalla oli peruslipusta otettu opiskelija-alennus, eli ei ollut säästölippu.

Maanjäristyksiä ja Kirsikankukkia

 

Enää alle viikko jäljellä lähtöön ja jännitys vain tiivistyy. Olo oli todella rauhallinen siihen saakka, kunnes todellisuus kirjaimellisesti vavahdutti: koin elämäni ensimmäisen maanjäristyksen viikkoa ennen saapumista maanjäristyksien kotimaahan! Pienen järkytyksen jälkeen naurahdin itselleni. ”Tähän kannattaa varmaan totutella.” 

Luleån tienoilla sattunut, Pohjois-Suomeakin ravisuttanut harvinainen maanjäristys ei ollut kuitenkaan ainoa asia joka kunnolla herätti tulevaan lähtöön. Sain viimein opiskelijaviisumin käsiini.

Japaniin turistina mentäessä ei viisumia tarvita, ellei aio oleskella maassa yli 90 vuorokautta. Minun tapauksessani oleskelen maassa yli 4 kuukautta ja paikallisen yliopiston opiskelijana, joten viisumi on pakollinen. Ihan noin vain sitä ei myönnetäkään: ensin tulee anoa ”lupaa” viisumin hakemiseen Japanin maahanmuuttovirastolta. Tämä lupa on hienommalta nimeltään Certificate of Eligibility. COE hakemus tulikin sähköisen hyväksymiskirjeen mukana ja se piti täytellä ja lähettää takaisin Nagoyaan passikuvan ja passin kopion mukana. Tähän prosessiin tulee varata aikaa, sillä käsittely maahanmuuttovirastossa kestää oman aikansa. Itselläni se kesti päivälleen kaksi kuukautta, kun sain sähköpostissa ilmoituksen, että sertifikaatti on valmis ja lähetetään pikapostissa Suomeen.

Nyt käsissäni on siis ”viisumiin oikeuttava kuponki” kuten siskoni sanoikin, vaikka tämä kuponki ei olekaan mikä tahansa A4 paperille printattu tekstiseinä, vaan japanilaiseen tyyliin kauniisti koristeltu sertifikaatti joka on painettu paksummalle paperille ja jossa on hakijan kuvan lisäksi hänen tietonsa ja maahanmuuttoviranomaisten virallinen lausunto maahantulosta. COE ei kuitenkaan yksinään oikeuta maahanpääsyyn. Siihen kelpaa ainoastaan valmis, Japanin suurlähetystöstä haettu viisumi yhdessä sertifikaatin kanssa.

Suomen Japanin suurlähetystö sijaitsee Helsingissä, joten jos tulee pitemmän matkan takaa kuten minä Oulusta, kannattaa lähetystöön soittaa ja ilmoittaa milloin saapuisi viisumia hakemaan. Saman puhelinsoiton aikana sain myös ohjeet hakupapereiden täyttöön ja mitä tarvitsen mukaaani: voimassaolevan passin, ylimääräisen passikuvan, COE-sertifikaatin, 21€ käteistä sekä tietysti itse hakemuksen täytettynä. Tämä prosessi (toisin kuin COEn hakeminen) kesti vain hetken, kokonaisuudessaan noin 45 minuuttia.

Aluksi harmittelin kovasti, kun pitää lähteä niinkin kauas hakemaan viisumia, mutta koska siskoni lähti myös mukaan, saimme viettää vielä yhden ”siskopäivän” Helsingissä. Paluulentomme oli vasta illemmalla ja lähetystössä meni niin lyhyen aikaa, joten meille jäi reippaasti aikaa tehdä viime hetken ostoksia.

Mielenkiinnolla olen seurannut muiden vaihtareiden kokemuksia omissa vaihtokohteissaan, hieman huokaillen sitä, milloin itse pääsee lähtemään. Yleisesti vaihto-opiskelu alkaa tammi-helmikuussa, mutta Japanissa lukuvuosi alkaa huhtikuussa joten meidän vaihtomme vasta alkaa, kun muut alkavat jo suunnitella kotiinpaluuta. Huhtikuu onkin juuri täydellinen aika saapua Japaniin, sillä kirsikankukat ovat täydessä kukassa ja kauneimmillaan juuri tuolloin. Kukinnan, eli Hanamin, näkeminen on ollut yksi elämäni suurimpia haaveita jo lapsesta asti ja tänä vuonna tuo haave toteutuu! Kukinta alkoi tänä vuonna noin viikkoa normaalia aiemmin Nagoyassa - sormet ristiin että ehdimme ajoissa perille ennen kuin kukkaset varisevat maahan!

Nyt taidan rauhoittua viimeisiin matkavalmisteluihin ja hermoiluun. Vaikka kaikki viralliset asiat on hoidettu, on silti vielä paljon käytännön asioita hoidettavana. Ensi viikolla julkaisen myös uuden videoblogini, joka kulkee nimellä Elisa no Shashin = Elisan valokuva. Ensimmäinen jakso on rento esittely Suomesta, joka toimii samalla yhtenä orientaatiotehtävistäni. Stay tuned ;)

Nähdään Japanissa!

Elisa Kinnunen
Japanin Nagoyassa vaihdossa oleva Oamkin viestinnän opiskelija

Tulevaisuus lainassa

OSAKOn hallituksen naiset ja edustajiston varapuheenjohtaja kävivät maanantaina 21.3 Linnanmaalla kuuntelemassa alueen kansanedustajien näkökulmia opintotukeen OYY:n järjestämässä paneelikeskustelussa. Paneelissa opintotuesta keskustelivat kansanedustajat Hanna Sarkkinen (vas.), Mari-Leena Talvitie (kok.), Tytti Tuppurainen (sd.) ja Mirja Vehkaperä (kesk.). 

Opintotukikeskustelu käy kuumana. Se herättää opiskelijoissa paljon ajatuksia ja tunteita, koska kyse on opiskelijan toimeentulosta. Hallitusohjelmassa asetetuissa tavoitteissa opintotuesta pitäisi säästää 70 miljoonaa euroa vuosien 2017–2019 aikana ja yhteensä 150 miljoonaa euroa pitkällä aikavälillä. Tätä tavoitetta kutsutaan myös opintotuen sopeutukseksi. Opintotuen selvitysmies Roope Uusitalon raportissa leikkaus toteutettaisiin muun muassa vähentämällä opintorahaa, rajaamalla opintotukikuukausia, pienentämällä ja rajoittamalla opintolainahyvitystä sekä lisäämällä opintolainan osuutta.

Nykyinen opintotukimalli ei ole paras mahdollinen, mutta ei se siitä ainakaan leikkaamalla parane. Koulutus ja sivistys ovat pienen yhteiskunnan turva. Kysymys kuuluukin, miksi juuri niistä leikataan? Onko oikein ottaa kaikkein köyhimmiltä? Vastaus molempiin on kieltävä. Mutta sitten tulee niitä ainaisia muttia. Lääkkeeksi opiskelijan riittämättömään toimeentuloon ehdotetaan opintolainaa ja työntekoa. Opiskelu on satsaus tulevaisuuteen, joten opintolainaa suositellaan ottamaan. Esimerkkinä käytetään sitä, että ottavathan aloittavat yrityksetkin lainaa. Tai aina voi mennä töihin ja tienata opintojen ohessa. Onhan ennenkin opiskeltu, käyty töissä ja hoidettu perhe samalla. Se on ahkeran suomalaisen normaalia arkea.

Mutta mitä jos opintolaina ja sen maksaminen kummittelee mielessä koko opintojen ajan? Opintolainan ottamiseen ei kannusta se tieto, että tulevaisuuden epävarmassa työllisyystilanteessa laina pitää kuitenkin maksaa takaisin. Nuoren aikuisen oman asunnon ostaminen ja perheen perustaminen lykkääntyvät kun ensin täytyy löytää tarpeeksi hyvä työpaikka, jotta saa maksettua opintolainansa takaisin.

Entä jos opiskelija uupuu suorittaessaan opintoja ja käydessään töissä samanaikaisesti? Kokopäiväisen opiskelun ja töiden yhteensovittaminen on haastavaa ja vuorokaudesta uhkaavat loppua tunnit kesken. Töitä tehdessä opinnot kärsivät aina jonkin verran ja saattavat jopa viivästyä tahattomasti, koska superihmisiä ei ole olemassa.

Olemme huolissamme opiskelijoiden tulevaisuudesta. Varsinkin niiden opiskelijoiden tulevaisuudesta, jotka opiskelevat esimerkiksi a) tutkintoon, jota ei arvosteta tarpeeksi, b) epävarmasti työllistävälle alalle ja c) matalapalkkaiselle alalle. Miten opiskelija maksaa kymmenien tuhansien eurojen opintolainansa takaisin, jos hän päätyy valmistumisensa jälkeen työttömäksi tai osapäivätöihin? Kysymmepä vain.  

Tanja Savolainen
OSAKOn hallituksen koulutuspoliittinen vastaava

Yöunet menee
Tulevaisuus mielessä
Otanko lainaa?