Läpikäymisen pedagogiikka
kirjoittaja Asko Karjalainen
Julkaistu 23.11.2011, klo 14:58
Jo jonkin aikaa, ainakin 1990-luvulta lähtien, olemme alkaneet nimittää teorian opettamista asioiden läpikäymiseksi. Oikeastaan puhumme läpikäymisestä sujuvasti minkä tahansa opetustilanteen yhteydessä.
On kai se ollut tuttu juttu jo aiemminkin. Ehkä läpikäyminen alkoikin 1960-luvulla. Tällöin se olisi tapahtunut samaan aikaan piirtoheittimien yleistymisen kanssa. Piirtoheitinkalvoilla saa asioita paljon nopeammin esitettyä kuin liitutaululla. Powerpointin keksimisen jälkeen asioiden esittäminen ainakin sai vauhtia, ja läpikäymisen pedagogiikka alkoi kukoistaa.
Opettaja alkoi pohtia, paljonko asiaa ehditäänkään käydä läpi. Opiskelija alkoi arvioida samaa asiaa. Kumpikaan ei keskittynyt oppimisen laatuun. Läpikäymisestä tuli vaivihkaa opetuksen laadun epävirallinen mittari. Opettaja koki epäonnistuneensa, jos ei ehtinytkään käydä kaikkea läpi. Opiskelija alleviivasi tämän näkemyksen ja alkoi kritisoida opetusta surkeaksi, jos siinä ei ehditty käydä läpi kaikkia tenttiin tulevia asioita. Kaiken aikaa tahti kiihtyi. Lisää asiaa, lisää läpikäytävää – nopeammin, enemmän ja lyhyemmässä ajassa.
Tänäänkin ja juuri tällä hetkellä jonkin koulun jossakin luokkahuoneessa aletaan kiristämään tahtia, jotta kaikki saataisiin varmasti käytyä läpi.
Läpikäymisen pedagogiikassa asiat esitetään kiireisesti ja ne jäävät taakse. Niitä ei ehditä omaksua. Ne muistetaan tentin tai tehtävän suorituksen ajan ja sitten ne unohdetaan. Ne käytiin läpi. Läpikäymisen kieli ja siihen sisältyvä opetusoppi on ollut tehokas oppimisen estolääke, ja sitä se on yhä. Aina kun opettaja luonnehtii opetustaan läpikäymiseksi, opiskelijat saavat vettä viinin sijaan. Niin myös opettaja itse.
Läpikäymisen pedagogiikka on meissä kaikissa. Se ohjaa salakavalasti opetuksen suunnittelua ja toteutusta. Se erehdyttää opettajan tyytymään siihen, että asiat saadaan esiteltyä. Opettajan vastuu loppuu vaiheessa, jossa sen pitäisi vasta alkaa. Opiskelija omalta osaltaan on iloinen, jos ehtii kahlata aineksen läpi suoritusta varten.
Olen yrittänyt jo kymmenen vuoden ajan kitkeä läpikäymisen pedagogiikan pois omasta opetuspuheestani. Muutaman kerran se on vielä päässyt livahtamaan kielen päälle, mutta yleensä olen kuitenkin huomannut vaaran ajoissa ja alkanutkin puhua asioiden käsittelystä. Käsitteleminen on jo paljon parempi tapa kuin läpikäyminen. Käsittelemisessä opettaja auttaa opiskelijaa saamaan asioista jonkin käsityksen. Opiskelijallahan usein on jo jokin käsitys, mutta se saattaa olla pinnallinen ja puutteellinen. Kun opettaja ja opiskelija käsittelevät asioita yhdessä, opiskelijan käsitykset loksahtavat kohdalleen ja näin saavutetaan asiantuntijuutta rakentavaa kestävää oppimista. Ihminenhän toimii aina parhaan käsityksensä mukaan ja käsityskykynsä rajoissa.
Muitakin hyviä vaihtoehtoja on. Asioihin voidaan syventyä. Asioita voidaan työstää yhdessä ja pohtia yhdessä. Opettaja voi aloittaa opetuksen lupaamalla auttaa opiskelijoita ymmärtämään opetettavana olevia asioita. Lupaus tietenkin täytyy myös pitää, mutta oikea puhe on jo ohjauksen alku. Ihmisen elämässä ja yhteistyön foorumeilla pienet asiat ovat usein tärkeitä. Asiat ovat siten, miten niistä puhutaan ja puhe muuttuu teoiksi. Läpikäymisen puhetta on ainakin kuultu riittävästi. Läpikäymisen tekoja on yhä liikaa.
3 kommenttia
Hyvä kirjoitus!
Samaa usein pohtinut. Kiva saada sopiva termi sanavarastoon - "läpikäymisen pedagogiikka"
Maria Peltola
Hyvä tähän kirjoitukseen liittyvä esimerkki ala-asteelta. (Kielten) opettaja: lukekaa huomiseksi kaikki luvun lopussa olevat sanat huolella läpi. Huomenna olikin sanakoe, jonka kaikki reputtivat. Opiskelijat vakuuttivat opettajalle: Me luimme sanat läpi! Ja huolella! Pienet lapset ovat hyvin tarkkoja siitä, mitä ja miten opettaja sanoo.
Näin se on. AMK-opettajista hiljakkoin tarkastettu väitös kertoo, että opettajat jakaantuvat kahteen leiriin. Niihin, jotka puoltavat kehitystyötä ja niihin, jotka priorisoivat opetusta yli kaiken. Oma kokemukseni on, että esim. laatutyö ja kehittämishankkeet, jotka kehittäisivät myös opettajan osaamista koetaan pääosin opetusta häiritsevinä, ylimääräisinä asioina. Ne kuitenkin saattaisivat tarjota mielenkiintoisen oppimisympäristön myös opiskelijoille. Ennen opiskelijaryhmät suorittivat ekskursioita, samoin järjestettiin eri ammattialojen ammattilaisten vierailuja tunneille sekä oli yhteisiä yritysten tarjoamia saunailtoja ym. jNämä tukivat hyvin paitsi opettajien myös opiskelijoiden verkostoitumista työelämän kanssa ja ohjasivat myös opintojen valintoja. Nykyään verkko on haaste opetukselle. Se tarjoaa opiskelijan näkökulmasta useimmiten mielenkiintoisemman ympäristön kuin tiedon vastaanottaminen luokkahuoneessa. Siellä pääsee itse osallistumaan, keskustelemaan, kehittelemään eri asioita. Siellä oppii kavereilta ja eksperteiltä. Liike-elämässä on pitkään toimittu asiakkaiden prosesseissa, jotta on kyetty lyhyellä viiveellä reagoimaan asiakkaiden tarpeisiin. Tähän suuntaan opetusta olisi kehitettävä, yhdessä työelämän kanssa. Käytännössä se tarkoittaa opettajuuden muutosta pois opettajakeskeisestä oppimisesta luokkahuoneessa kohti opiskelijoiden oppimisprosessin ohjaamista, aktivointia yhteistyöhön, osallistumaan, ideoimaan, kehittämään... Tuleeko oppimisen olla hallittu prosessi vai johtaako em. toiminta palkitseviin havaintoihin siitä, että ei haittaa vaikka tekee virheitä: niistäkin voi oppia - yhdessä kavereiden kanssa ja kokea suurta iloa siitä. Käsittääkseni muutosta ajaa odotettuun suuntaan se, että valtiovalta satsaa todella paljon lähivuosina ammatillisen koulutuksen työelämälähtöisyyden kehittämiseen.
| « Tärkein on opiskelija | Teoria ja käytäntö » |
