Emergentin tuloksen ammatti

Jutellessani opetuksen johtajien kanssa olemme usein päätyneet pohtimaan opetustyön luonnetta. Opettajan työ on jollakin erityisellä tavalla kuormittavaa. Tämän omalaatuisen tuntemuksen voi jokainen opettaja tai kouluttaja kokea työtä tehdessään. Kuormittumisen aiheuttajaa on kuitenkin vaikea määritellä.  Työssä on myös hetkiä, jolloin yhteistyö opiskelijoiden kanssa antaa energiaa ja opettaja kokee virkistyvänsä. Silloin kun kuormittavuus nousee päällimmäiseksi, se ei välttämättä ilmene työuupumuksena vaan monenlaisina toisen tason oireina työyhteisössä.

Voisiko tämä ilmiö johtua siitä, että opettajan työn tulosta ei voi suoraan havaita? Opettajan ammatti on emergentin tuloksen ammatti. Emergenssi on hieno vierasperäinen sana, jolle on vaikea löytää hyvää käännöstä. Tässä yhteydessä tarkoitan kuitenkin sitä, että opettaja ei koskaan näe suoraa yhteyttä omien ponnistelujensa ja opiskelijan oppimistuloksen saati vieläpä koko koulun tuloksellisuuden välillä. Opettaja saa työstään tuloksellisuuden kokemuksia lähinnä opiskelijapalautteen avulla ja opiskelijan onnistuneen kohtaamisen kautta opetustilanteissa.

Tavallisessa työssä työntekijä saa aikaan jotakin ilmeistä tulosta. Kaivinkoneen kuljettaja kaivaa 500 metriä tieojaa. Kirjakauppias myy kirjan. Autonasentaja tekee asiakkaan autoon määräaikaishuollon. Kaikissa tämän kaltaisissa tehtävissä työ itsessään, ja ilman viivettä, antaa työntekijälle kokemuksen onnistumisesta. Työn tulos on ilmeinen myös sivusta seuraajalle ja työnjohdolle.

Opettaja näyttää, kertoo, ryhmäyttää, keskustelee, antaa tehtäviä, vastaa kysymyksiin ja ohjaa. Mikä on tulos?

Jonkin opintojakson läpäisee 20 % tai 95 % opiskelijoista. Koulun valmistuneiden määrä nousee 10 %, pysyy ennallaan tai laskee 10 %. Yksittäinen opettaja ei voi tietää omaa merkitystään koulun parantuneeseen tai heikentyneeseen tulokseen. Siihen ei pysty myöskään oppilaitosjohto. Yhteys ei ole ilmeinen. Opettajan työllä kyllä on merkitystä, mutta se välittyy havaittavaksi tulokseksi monen laadullisen siirtymän kautta ja ilmeisesti hyvin arvaamattomilla tavoilla. Opettajan työn tulos voi ilmetä jonkin opiskelijan kohdalla heti tai vasta vuosien päästä. Tulos voi olla myös laadullisesti huikean jalostunut ja arvoltaan miljardiluokkaa. Opettaja ei vain voi sitä tietää.

Kun työn tulos ei ole ilmeinen, pieni epävarmuus saattaa nakertaa mielen pohjalla. Osaanko opettaa? Ymmärsivätkö opiskelijat? Poljenko paikallani? Onko tästä mitään hyötyä? Kokemus työssä onnistumisesta voi muotoutua hyvin tunnepitoiseksi ja herkäksi asiaksi. Epävarmuus tekee varovaiseksi myös kanssakäymisessä kollegoiden suhteen. Kun etsitään tapoja johtamisen ja esimiestyön keinoin edistää koulun toimintaa ja työyhteisön hyvinvointia, on tässäkin yksi pohdittava asia. Työssä onnistumisen ja työtaidoissa kehittymisen kokemus on opetustyön tekijöille erityisen tärkeää.

Millaista on hyvä opetus ammattikorkeakoulussa?


Keväällä päättyi toteuttamani opintojakso, jolla syvennyttiin pohtimaan millaista on hyvä opetus ammattikorkeakoulussa. Tutkimme kurssin aikana opiskelijoiden kanssa korkeakoulujen arviointineuvoston palkitsemien ammattikorkeakouluopetuksen laatuyksiköiden opetus- ja opiskelukäytänteitä arvellen, että sieltä löytyisi vastauksia. Blogissani vierailee nyt opintojaksolla opiskelijana ollut Pasi Karjalainen kertomassa havainnoistaan.

Anna opiskelijan opiskella – viisaus löytyy opiskelusta, ei opetuksesta


”Ammattikorkeakoulujen koulutuksen laatuyksiköt 2010–2012” -raportissa nousee esiin laadukasta ammattikorkeakoulutusta yhdistävänä tekijänä opiskelijoiden halu opiskella. Laatuyksiköiden opiskelijat ovat motivoituneita tekemiseensä ja he ahkeroivat oppiakseen koko ajan lisää.

Nykyisen käsityksen mukaan oppiminen edellyttää opiskelijan omaa aktiivista toimintaa. Koska oppiminen on oppijan oman oppimisprosessin ja tiedon rakentelun tulosta, ei oppijaa voi missään mielessä pakottaa oppimaan. Pakottamalla voidaan parhaimmillaankin saada aikaan vain lyhytaikaisia tuloksia oppimisen suhteen, mutta oikea syväoppiminen edellyttää oppijan omaehtoista tekemistä. Eli syväoppimisen edellytys on motivoitunut opiskelija.  

Periaatteessa ammattikorkeakouluissa asian pitäisi olla helppo. Tulevat opiskelijat ovat itse halunneet juuri valitsemaansa tutkinto-ohjelmaa opiskelemaan ja nähneet paljon vaivaa läpäistäkseen hakuseulan. He siis aivan varmasti haluavat oppia valitsemaansa alaa ja ovat valmiita tekemään työtä oppimisensa eteen. Kuitenkin valtaosa opiskelijoista kokee opintojensa aikana motivaatio-ongelmia, joskus motivaatio katoaa heti opiskelun varhaisvaiheessa. Se itseä luontaisesti suuresti kiinnostanut ala muuttuukin jostakin syystä pakkopullaksi ja lopulta opiskeluputkesta pyritään vain ulos saamalla tarvittavat suoritusmerkinnät, osaamisesta viis. Miksi? Mitä lääkkeeksi?

Opiskelijajoukon motivoimiseksi riittäisi itse asiassa se, että vältetään motivaation häviäminen. Opiskelumotivaation säilymiseen auttaa parhaiten juuri se sama asia, johon hyvä opiskelumotivaatio itsessään johtaa: annetaan opiskelijoiden itse tehdä, tutkia, opiskella ja prosessoida asioita. Kyseessä on kehä: hyvä motivaatio johtaa aktiiviseen tekemiseen, joka johtaa syvälliseen oppimiseen, joka taas johtaa tietoisuuden kasvuun ja kykyyn kyseenalaistaa aikaisempaa, uusien ristiriitaisuuksien havaitsemiseen jne. Tämä puolestaan motivoi edelleen innokkaaseen opiskeluun. Valitettavasti sama kehä toimii myös toiseen suuntaan: vaimentamalla opiskelijan aktiivinen oma toiminta ja aloitteisuus, motivaatio hiljalleen hiipuu. Oppimisesta tulee pintaoppimista, jolloin ei synny uutta syvällistä tietoutta, joka mahdollistaisi olemassa olevan kyseenalaistamista tai mitenkään muutoinkaan aktivoisi edelleen etsimään uutta tietoa. 

Opiskelu ja opetus on rakennettu usein opettajan näkökulmasta. Koska opettaja tuntee asiat ja asiakokonaisuuden, hän osaa määrittää keskeiset opiskeltavat asiat. Opettajalla on myös ajatus, kuinka asiat oikein ja tehokkaasti opetetaan sekä suuri kiusaus toteuttaa opetuksensa tämän mukaan. Valitettavasti se ei vain ole sama asia kuin se, kuinka tehokkaasti ne myös opitaan. Eri oppijat myös oppivat parhaiten erilaisilla tavoilla.  Opetuksen perustana oleva ajatusmalli pitäisikin saada muutettua: siitä, mitä ja miten opetetaan siihen, mitä ja miten opitaan.

Pasi Karjalainen

DI, AmO

Opettajaa aina tarvitaan

Ilmeisesti alamme näinä aikoina olla oikean tulevaisuuden kynnyksellä. Sen tulevaisuuden, jota on ennustettu aina Jules Vernen ajoista lähtien. Siihen kuuluvat robotit, lentävät autot, avaruusmatkailu ja paljon muuta – mm. monien ammattien muuttuminen ja katoaminen.

Kuinka käy opettajan ammatin? Voisiko kone korvata opettajan? Tätä visiota ei kannata ottaa niin kirjaimellisesti, että kuvittelisi jonkin suurin piirtein ihmisen näköisen paristoilla toimivan robotin köpöttelevän opiskelijoiden edessä luennointitehtävissä. Puhutaan luentokoneen sijaan hakukoneesta. Kuinka suurelta osin hakukone on jo nyt korvannut opettajan? Eikö googlesta ole tullut jokaiselle tärkeä tiedollinen avustaja – kaikkein lähin omaopettaja? Googlelta on helppo kysyä eikä tyhmiä kysymyksiä ole olemassa.

Entäpä omatekoisten (opetus)videoiden keidas: YouTube?  Ei liene aivan liioiteltua väittää, että YouTubesta on kehittynyt maailman ammatillisen opiskelun keskus. Sieltä löytää havainnollista opastusta aiheeseen kuin aiheeseen, alalta kuin alalta, näkökulmasta jos toisesta. Jokaiseen tarpeeseen löytyy kiinnostava opetus ja opettaja.

Nyt alkaakin näyttää siltä, että tulevaisuus on jo nykypäivää, ja nimenomaan opettajan ammatti – juurikin se – olisi erittäin vakavasti uhattuna.

No ei sentään.

Uhattuna ei ole opettajan ammatti vaan tietynlainen mielikuva opettajasta. Vanhan ajan tietoa jakavaa opettajaa ei enää tarvita samalla tavoin kuin aiemmin. Voi sen niinkin muotoilla, että sellaisella opettajalla jonka Google ja YouTube voi korvata ei ole enää pedagogista arvoa opiskelijoiden silmissä. Löytyisikö pysyväisesti tarpeellinen opettaja seuraavasta yhtälöstä?

Op-(Gle+Ytb)=OT

 

Op=Opettajan potentiaali

Gle =Google tai vielä parempi hakukone

Ytb =YouTube ja kaikki muu avoin tai hankittavissa oleva videomateriaali

OT =Tarpeellinen opettaja

 

Mitä erotukseksi jää? Opettajaa tarvitaan välittämään opiskelijasta, opiskelijan oppimisesta ja osaamisesta. Opettajaa tarvitaan ohjaamaan, selventämään, väittelemään, arvioimaan, antamaan palautetta ja arvostamaan. Opettajaa tarvitaan valmentamaan hyvää vieläkin paremmaksi. Opettajaa tarvitaan tueksi heikkona hetkenä, motivoimaan, valamaan uskoa ja olemaan läsnä. Opettajaa tarvitaan osaamisen esimerkiksi ja samaistumisen kohteeksi. Opettajaa tarvitaan tekemään monimutkainen kokonaisuus ymmärrettäväksi. Yhteistyössä toisten opettajien kanssa häntä tarvitaan tutkinnon pedagogisen arkkitehtuurin kehittäjäksi. Opettajaa tarvitaan työn taitajaksi, yrittäjyyden tuntijaksi ja paremman työelämän kehittäjäksi. Paljon muitakin tehtäviä riittää. Mitä tehtäviä sinun mielestäsi pitäisi vielä mainita?

Voit jatkaa pysyväisesti tarpeellisen opettajan osaamisalueiden pohdintaa vaikka kommenttiruudussa.

Opiskelijan monimuotoinen kohtaaminen

Tämän otsikon pohdiskelu tuli mieleeni, kun Oulun ammattikorkeakoulu on nyt voimakkaasti edistämässä monimuoto-opetusta. 1990-luvun puolivälissä olin mukana monimuotokoulutuksen ensimmäisessä aallossa pohtimassa asiaa silloisten korkeakouluopettajien kanssa. Artikkeleita ja kirjoja kirjoitettiin. Vaikka koulutusteknologiset välineet ovat tällä välin merkittävästi kehittyneet, on monimuotoistamisen idea yhä ennallaan. Wikipediasta, jota ei silloin vielä ollut olemassa, löytyvään monimuoto-opetuksen määrittelyyn en keksi mitään muuta lisättävää kuin työelämässä tapahtuvan oppimisen:Monimuoto-opetus tarkoittaa opetusta, jossa opetus tapahtuu osittain kasvokkain ja osittain etäopetuksen keinoin. Monimuoto-opetus voi sisältää lähiopetusta, etäopetusta sekä itsenäistä opiskelua. Monimuoto-opetuksessa opetuksessa pyritään monimuotoisuuteen, esimerkiksi opetus voi olla myös luokka-, verkko-, luento-, ryhmä-, lähi- sekä etäopetusta. Monimuoto-opetuksessa lähiopetus voi muuttua ensisijaisesti tarkastuspisteiksi tai tiedotus-, kysely- ja palautetilaisuuksiksi. Nykyisin myös lähiopetustilaisuudet voidaan järjestää videoneuvotteluina, jos oppijat ovat eri paikkakunnilla.” (Wikipedia.)

Asian ydin ei kuitenkaan liene määritelmissä, vaan perusteluissa. Pedagogina olen itse aina ensisijaisesti kiinnostunut oppimiseen liittyvistä perusteluista. Pedagogisia virhepäätelmiä on olemassa runsain määrin. Suurin kaikista lienee se, että opetuksesta seuraa oppiminen. Tosiasiassahan opetuksesta varmuudella seuraa ainoastaan toteutunut opetus. Jos opetus on hyvää, se voi auttaa opiskelijaa oppimaan, mutta oppiminen seuraa lopulta aina kuitenkin vain siitä, mitä oppimistekoja opiskelija itse tekee oppiakseen. Jos kuvitellaan, että tietynlaisen opetuksen olemassaolo johtaisi varmasti oppimiseen, kuvitelma on väärä. Yhtälailla on väärin ajatella, että opettajan mieltymyksillä olisi enemmälti yhteyttä opetusmenetelmän tehoon oppimisen edistäjänä. Vaikka yksi opettaja pitäisi luennoinnista, toinen nauttisi ongelmakeskeisestä opettamisesta ja kolmas haluaisi tavata opiskelijat vain verkon välityksellä, mikään näistä mieltymyksistä ei varmistaisi oppimistuloksia. Ylipäänsäkään opettajan ei kannata uskoa minkään opetusmenetelmän tai opetustavan ylivertaisuuteen vaan ainoastaan erilaisten työtapojen yhteensopivuuteen opiskelijan opiskelukäytänteiden kanssa.

Salaisuus piilee opiskelijan kohtaamisessa ja oppimisen ohjaamisessa. Opetuksella on paljon voimaa, kun se on suunniteltu opiskelijaa varten ja toteutettu opiskelijan ehdoilla.  Opetuksen joustavuuden lisäämistä ja monimuotototeutusta tarvitaan juuri tähän. Jokainen opiskelija työskentelee elämäntilanteensa rajoissa ja oppii oman strategiansa ja erityispiirteidensä mukaisesti (M.O.T.). Jos opiskelija kohdataan yksilönä, edellytys oppimiselle on parhain mahdollinen. Opetusmenetelmät ovat opiskelijan kohtaamisen ja oppimisen ohjaamisen työkaluja. Esimerkiksi suurille ryhmille toteutettu luokkahuoneluento on toisenlainen yksilön kohtaamisen foorumi, kuin jokin sähköinen oppimisympäristö. Sosiaalisessa mediassa yksi viesti voi sekunnissa liikuttaa miljoonia, välittää kokemuksia, opetuksia, tunteita, ajatuksia ja ideoita – ja samalla se voi tuntua hyvin henkilökohtaiselta ja toimintaan velvoittavalta. Mikä mahdollisuus opetuksen kehittämiseen tällä alueella piileekään!

Vakuuttava tutkimusevidenssi kertoo, että hyvän oppimisen todennäköisyys on suurimmillaan silloin kun opiskelijaan kohdistetaan korkeat mutta selkeästi muotoillut odotukset, ohjauksellinen yhteys opettajaan on hyvä ja pidäkkeetön, opiskelija saa edistymisestään nopean jatkuvan palautteen ja opiskelijalla on riittävästi aikaa oppimiseen.  Kun nämä vaatimukset toteutuvat opiskelijan monimuotoisen kohtaamisen viitekehyksessä, opetus voi palvella yhtä aikaa monia erilaisia opiskelijoita ja yhtä opiskelijaa monella eri tavalla.

Mappi tarinoi: ammatillinen opettajankoulutus Oulussa pian 40 v.

 

Aloitettuani reilut kolme vuotta sitten ammatillisen opettajakorkeakoulun johtajana, Kaija Kvist ammatillinen opettajankouluttaja evp., antoi minulle ohimennen vinkin. Koulun arkistossa on mappi, jossa on selitetty, mistä kaikki alkoi. Tuohon mappiin minun täytyisi tutustua, eikä sitä saisi koskaan hukata. Sitten koulumme muutti uuteen osoitteeseen. Kaikki tavarat arkistoa myöten rahdattiin kuorma-auton kontissa Albertinkujalta aina Uudelle kadulle saakka. Sitten arki tarrasi kiinni kovalla kädellänsä, ja onnistui muuttamaan asioiden tärkeysjärjestystä.  Mappi unohtui. Tänä keväänä viimein astelin arkistoon jännittynein mielin. Olisiko mappi vielä tallessa? Helpotuksen huokaus! Olihan se siellä yhä. Mappi oli esillä melkein kuin se isoisän olkihattu Tapio Rautavaaran laulussa. Mappia käännellessä ja katsellessa sieltä avautui monta tarinaa ja mieleen nousi paljon ajatuksia. Niistä kerron nyt.

Ennen nykyistä viiden ammatillisen opettajakorkeakoulun järjestelmää ammatillista opettajankoulutusta järjestettiin 13 suomenkielisessä opetusyksikössä. Hämeenlinnan ja Jyväskylän ammatilliset opettajakorkeakoulut olivat monialaisia, mutta muutoin ammatillisten opettajien koulutus oli alakohtaista. Lisäksi oli ruotsinkielistä koulutusta, mutta sitä koskevaa tietoa mapista ei löytynyt. Tällä hetkellä Åbo Academi hoitaa ruotsinkielisen ammatillisen opettajankoulutuksen eli se toteutetaan yliopiston yhteydessä. Mapista löytyneestä Opetusministeriön muistiosta selvisi myös, että kasvatustieteellisen alan tutkintojen kehittämistyöryhmä olisi halunnut kaiken ammatillisen opettajankoulutuksen teoreettisen yhdenmukaisuuden nimissä siirrettäväksi yliopistojen yhteyteen. Työelämäläheisyys, työelämäsuhteiden tärkeys ja ammattikorkeakoulujen ennakkoluuloton innovaatio-osaaminen vetivät kuitenkin ammatillisen opettajankoulutuksen puoleensa. Ratkaisu tuntuu yhä kestävältä.

Ihastuin itse asiassa oikein toden teolla tuohon ilmaisuun ”ennakkoluuloton innovaatio-osaaminen”. Mietin sitä monta päivää ja yhäkin mietin, että siinä on sekä nykytila että tavoite ammatilliselle opettajankoulutukselle. Kahdessa sanassa.

Mapista löytyi myös vahvat todisteet siitä, että yhteistyö Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan kanssa on ollut osa ammatillisen opettajankoulutuksen onnistumista 1970-luvulta saakka. Kasvatustieteen opintokokonaisuus toteutetaan hyvässä yhteistyössä kasvatustieteiden tiedekunnan kanssa myös nykyisessä opetussuunnitelmassa.

Monialaista ammatillista opettajankoulutusta linjaavissa muistioissa edellytettiin, että ammatillisella opettajakorkeakoululla olisi osana ammattikorkeakoulua laaja hallinnollinen ja toiminnallinen itsenäisyys. Sitä turvaamaan tehtiin oma laki ja asetus. Ammatillinen opettajakorkeakoulu on tavallaan ollut korkeakoulu korkeakoulussa. Kasvatuksen historiasta kiinnostuneilla tutkijoilla on tässäkin asiassa pian oivallinen tutkimuskohde käsillä. Ajat ovat muuttumassa, kuten kaikki hyvin tiedämme.

Ammatillinen opettajankoulutus Oulussa alkoi koulutusalakohtaisena Oulun sairaanhoito-oppilaitoksen yhteydessä syksyllä 1974. Vuodesta 1982 alkaen mukaan tuli yleisaineiden opettajien 40 opintoviikon pedagoginen koulutus, ja juuri se laajeni kesällä 1995 monialaiseksi ammatilliseksi opettajankoulutukseksi. Näin ollen vuosi 2014 on oululaisen ammatillisen opettajankoulutuksen juhlavuosi. Syyskuun toisena päivänä 2014 tulee täyteen 40 vuotta Pohjois-Suomen ammatilliseen opetusosaamiseen kohdennettua opettajankoulutusta ja opetuksen kehittämistä.

Monialainen opettajankoulutus alkoi pilottiryhmänä kesällä 1995. Elokuun ensimmäisestä päivästä alkaen vuonna 1996 ammatillinen opettajankoulutus toimi ammatillisesta opettajankoulutuksesta annetun uuden lain ja asetuksen ohjaamana Oulun seudun ammattikorkeakoulun yhteydessä. Aloituspaikkamäärä koulutuksessa oli aluksi 20 ja nousi lähes vuosittain päätyen nykyiseen 255 opiskelijaan vuonna 2005.

Millaista Oulussa järjestetty ammatillinen opettajankoulutus on ollut? Se on ollut ja se on yhä käytännönläheistä ja innovatiivista ammattipedagogiikkaa. Koulutusteknologinen toimintamalli on omaksuttu jo varhain toiminnan yhdeksi tukijalaksi, ja sillä on asteltu vankkaa vaellusta pedagogiikka edellä. Vahva opiskelijakeskeisyys ja opiskelijalähtöisyys teoriaopinnoissa vaikuttaisi näkyneen alusta lähtien myös opetuksen käytännön järjestelyissä. Opetusjärjestelyt ovat olleet joustavia ja opiskelija on voinut edetä opinnoissaan oman henkilökohtaisen opintosuunnitelmansa mukaisesti. Pohjois-Suomen ammatillisen koulutuksen erityistarpeiden huomioon ottaminen on ollut aina keskeistä.

Mapin sisältö loppui vuoteen 1997 ja sen jälkeen on tapahtunut paljon. Olemme nousseet merkittäväksi opetushenkilökunnan täydennyskouluttajaksi ja näyttötutkintomestarikoulutuksen vaikuttajaksi. Henkilökohtaistetun opintoryhmän (HOPE) myötä meistä on tullut osaamisperusteisen toimintamallin edelläkävijöitä ammatillisten opettajien peruskoulutuksessa. Emme siis enää ainoastaan opeta opettajia, me myös ”hopetamme” heitä. Alueellisia opintoryhmiä toimii Kajaanissa, Kemi-Torniossa ja Rovaniemellä. Ammatillisen opettajakorkeakoulun Studio on nostanut koulutusteknologisen kehittämisen aivan uudelle tasolle. Vuosien neuvottelujen jälkeen Opetus- ja kulttuuriministeriö antoi luvan järjestää vuodesta 2013 alkaen vuorovuosittain ammatillista opinto-ohjaajankoulutusta ja erityisopettajankoulutusta. Englanninkielinen opintoryhmä on tehnyt koulutuksestamme aidosti kansainvälistä. Muutakin uutta ja huikeaa kehitystä tapahtuu koko ajan, ja siitä olisi paljon kerrottavaa.

Mappi palauttaa ajatukset kuitenkin perusasioihin. Mappi alleviivaa sen tosiasian, että eipä ole ollut laisinkaan itsestään selvää, että nykyisen kaltainen ammatillinen opettajankoulutus on Suomeen syntynyt. Vielä vähemmän taattua on ollut se, että ammatillista opettajankoulutusta on voitu toteuttaa Oulun seudun ammattikorkeakoulun yhteydessä. Jatkokaan ei ole itsestään selvää. Uusi ammattikorkeakoululaki astuu voimaan 1.1.2014 ja sen mukana kumoutuu ammatillista opettajakorkeakoulua tähän saakka ohjannut lainsäädäntö. Oleelliset asiat kyllä on kirjattu uuteen ammattikorkeakoululakiin, mutta juridisessa mielessä vanhat ammatilliset opettajakorkeakoulut poistuvat kartalta tämän vuoden viimeisenä päivänä ja uudet syntyvät vuoden 2014 alkaessa.