Kestävästi tehokas? – Kokemuksia Kasvatustieteen päiviltä 2015

Teollisuudessa tunnetaan käsite ´ekotehokkuus´. Se tarkoittaa, että tavaroiden ja palveluiden tuottamiseen käytetään vähemmän resursseja, ja täten myös päästöjen ja saasteiden määrä vähenee. Miten koulutus ja osaaminen sopeutuvat tähän tehokkuuden aikaan, jota elämme? Aihetta käsiteltiin marraskuun lopulla Vaasassa järjestetyillä Kasvatustieteen päivillä, johon osallistuin. Järjestävänä tahona oli Åbo Akademi, joten varauduin kommunikoimaan myös toisella kotimaisella kielellä, jota Oulussa työskennellessä ei juurikaan tule käytettyä. Pendolino Oulusta lähtee kohtuullisen haastavaan aikaan 05:05, mutta tulipahan taas todettua junamatkailun mukavuus ja helppous sekä mahdollisuus työskennellä matkan aikana syöden samalla aamupalaa ja maisemia katsellen.

Perillä Vaasassa hyppäsin samaan taksiin Helsingin yliopiston porukan kanssa, ja ajoimme kaupungin halki kohti Åbo Akademin näppärästi nimettyä AkadeMill kampusta, joka sijaitsee aikoinaan myllynä toimineessa vanhassa rakennuksessa. Ensimmäisen päivän ohjelmassa oli konferenssin toisen pääpuhujan, Jim Cumminsin (University of Toronto) luento otsikolla ”Border Crossings: Rethinking Educational Effectiveness in an Age of Identity Negotiation” sekä iltapäivällä teemaryhmien työpajat. Luennosta päällimmäisenä jäi mieleen luennolla esitetty väite, että erilaiset standardisoidut testit ja kokeet (kuten PISA) uhkaavat viedä oppimisesta ilon. Cumminsin mukaan viimeaikaiset tehokkuutta korostavat koulutuspoliittiset toimet USAssa ovat lisänneet huomattavasti osaamisen jakautumista, ja vieläpä niin, että siitä kärsivät eniten matalan sosio-ekonomisen taustan omaavat ja ns. rodullistamisen kohteeksi joutuvat oppilaat.

Toisena päivänä puhujana oli professori Moira von Wright (Södertörns högskola). Hänen luentonsa ”The Pedagogical Move from Ends to Beginnings or Why ’Efficiency’ Does Not Lend Itself to Education” mukaan perinteisistä kuuliaisuuden, myöntyväisyyden ja alistuneisuuden ihanteista pitäisi luopua ja sisällyttää kouluun enemmän vapaa-aikaa, sallia virheiden tekeminen sekä huolehtia opettajan, oppilaan ja ympäröivän maailman ts. opittavien ilmiöiden toimivasta keskinäisestä vuorovaikutussuhteesta. Kaikki nämä sopivat kovin huonosti yhteen tehokkuuden ihanteen kanssa.

Itse osallistuin kumpanakin päivänä ”kestävää kehitystä edistävä kasvatus”-teemaryhmän työskentelyyn, jota vetivät Arto O. Salonen Helsingin yliopistosta sekä Irmeli Palmberg Åbo Akademista.  Salonen on kehitellyt aikaisemmassa kirjoituksessani tässä blogissa mainitun kestävän kehityksen kehämallin, josta riittikin keskusteltavaa. Salosen mukaan talouskasvussa ei sinänsä ole mitään pahaa, kunhan se tapahtuu luonnonvarojen kestävän käytön ehdoilla. Tässä hänen ajatuksensa poikkeavat ns. degrowth-liikkeen teeseistä. Teemaryhmän muut esitykset käsittelivät mm. kestävän kehityksen toteutumista uudessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa, opettajaksi opiskelevien ymmärrystä ekologiasta ja ympäristökysymyksistä kestävän kehityksen opetuksen pohjana sekä kestävän kehityksen käsitteen määrittelyä.

Teemaryhmän esityksistä erityisesti jäi mieleen tutkimustulos, joiden mukaan opettajaopiskelijoiden ekologian perustiedot Suomessa ovat paremmat kuin Ruotsissa, mutta suomalaisten opettajien opetuksessa ekologiaa ja kestävän kehityksen asioita käsitellään silti vähemmän, ja oppilaiden oppimistulokset ovat heikommat kuin Ruotsissa. Tämä vahvistaa sitä jo ennen tunnettua näkemystä, että tiedon määrä ei lisää opettajien halukkuutta käsitellä kestävän kehityksen aihepiiriä opetuksessaan tai muuta heidän asenteitaan ympäristömyönteisimmiksi. Pelkkä asenteen muutos ei myöskään riitä, jos se ei näy toiminnan tasolla. Oppimistulokset eivät ole kovin hyviä, jos käytettävät opetusmenetelmät ovat lähinnä faktatiedon kertomista. On todettu, tunteisiin vetoavat opetusmenetelmät toimivat ympäristökasvatuksessa hyvin, joten taiteen mahdollisuudet tässä(kin) ovat suuret. Ehkäpä meilläkin Oamkissa voitaisiin toteuttaa vaikkapa tanssiesitys, joka käsittelisi esim. ilmastonmuutosta tai konsertti, jonka ohjelma olisi valittu ympäristöteeman ympärille?

Johanna Pihlajamaa, Projektisuunnittelija
Oamk/Luonnonvara-ala, TESS-hanke

Bisneksestä vihreää – vihreästä bisnestä

Ympäristö- ja energia-alan innovaatiokeskittymä CEE (Centre for Environment and Energy) perustettiin osaksi Oulun innovaatioallianssia (OIA) vuonna 2011. CEE:n toimiala täsmentyy keskittymän innovaatioagendassa, jonka mukaan pääpainoalat ovat biotalous, sivutuotteiden ja jätteiden hyötykäyttö ja synnyn ennaltaehkäisy sekä energiatehokkuus ja vähähiilisyys. Lisäksi nämä painoalat on sidottu arktiseen viitekehykseen, mistä syntyy CEE:n toiminnan neljäs fokus.

Siis: kestävää kehitystä, maailmasta parempi paikka. Tai ei ainakaan nykyistä huonompi.

Oma ekskursioni ympäristö- ja energia-alalle alkoi syksyllä 2012. Pääsin Business Kitchenin toimintojen kautta mukaan erittäin mielenkiintoisiin cleantech-alan start up – yritysten kehittämisoperaatioihin. Ja kyllä, olen tietoinen edelliseen virkkeen terminologian vierasperäisyydestä, mutta minkäs teet. Yritysten kautta huomaamattani luiskahdin yhä syvemmälle cleantech-alan syövereiksi ja onnekseni tuolta syövereistä ei ainakaan tähän mennessä ole paljastunut mitään pahuuden ydintä, pikemminkin päinvastoin.

Viimeisen vajaan kahden vuoden aikana olen siis ujuttanut itseni osaksi CEE:n toimintaa yhä tiiviimmin ja elokuun alusta lukien olen käyttänyt työajastani keskittymän erilaisissa tehtävissä. Esittelen tässä blogissa kaksi havaintoani, jotka ovat ainakin omia ajatuksiani herätelleet, osittain jopa mukavasti ravistelleet.

Ensimmäinen havaintoni liittyy toiminnan fokusointiin. CEE on määrittänyt oman toimialansa ja toimintatapansa yhteistyössä sidosryhmiensä kanssa. Tämä saattaa vaikuttaa vaatimattomalta näin toteamuksena, mutta arvoisa lukija voi katsastella ympärilleen ja pohtia kuinka moni organisaatio on kattanut pöytänsä sen mukaan, mitä satapäinen yhteistyökumppani- tai asiakasjoukko on ehdottanut. Tällä, oletettavasti aika työläällä, metodilla on saatu aikaan vakaa selkänoja toiminnalle. Ja se kyllä näkyy ja kuuluu (suosittelen tutustumaan CEE:n kotisivustoon www.cee.fi). Hienointa tässä rohkeassa menettelyssä on ollut se, että kukaan tai mikään ei käsittääkseni ole pakottanut toimimaan näin. Meitä kyllä valistetaan monelta taholta ottamaan asiakkaat mukaan tuotteiden ja palveluiden suunnitteluun mahdollisimman varhain ja mahdollisimman suurella painokertoimella. Aika harva organisaatio näin kuitenkaan toimii – eipä taida nämä valistajat itsekään olla erityisen kunnostautuneita asiakkaiden tai sidosryhmien osallistamisessa.

CEE siis keskittyy niihin asioihin ja toimii sillä tavalla kuin on tiiviissä yhteistyössä sidosryhmien kanssa määritelty. Aika hyvä pohja aidolle yhteistyölle, eikö vain?

Toinen havaintoni liittyy tämän kirjoituksen otsikkoon, joka muuten on CEE:n slogan. En varmaankaan ole ainoa infopommituksen kohde, jolle on hiljalleen muodostunut käsitys ympäristönäkökulmien tärkeydestä ja siitä että aika paljon on asioiden muututtava, jotta perinteisestä Oulun Tervahiihdosta ei hiljalleen tule Oulujoen Tervavesihiihtoa. Kun tämä tietoisuus on vahvistunut, on ajatuksiin rakentunut kuva kestävän kehityksen edellyttämistä toimista. Kohtuullistaminen, luopuminen, tyytyminen ja uhrautuminen. Jotta ympäristö ja ihmiskunta pelastuvat, on meidän skaalattava alas elämänmuotoamme – valot kiinni, sisälämmöt alas ja polkupyörät alle. Näin kai se menee. Ja syvä huokaus.

Hetkinen.

Ennen kuin pimeys laskeutuu viilenneisiin pohjoisiin koteihin, kannattaisi vielä penkoa CEE:n näkökulmaa. Voisiko olla niin, että tekemällä energiatehokkuudesta, puhtaudesta ja resurssiviisaudesta kannattavaa liiketoimintaa voisimme edistää kestävää kehitystä ja torjua pahimmat uhkakuvat. Saataisiin pitää edes valot päällä. Valoisassa kylmyydenkin sietää vähän paremmin.

Vakavasti ottaen, kannattavan liiketoiminnan ja ympäristö- ja energianäkökulmien välille ei kovin helposti synny linkitystä. Tavallisesti nämä asiat nähdään jotenkin toistensa vastakohtina – vihkiytyneet asiantuntijat toki näkevät asian toisin. CEE:n linjaus viestittää, että nopein ja tehokkain tapa saada hyödylliset muutokset aikaiseksi on tehdä niistä liiketoimintaa – tukemalla ympäristö- ja energiainnovaatioiden kaupallistamista saadaan aikaan muutos ilman että sitä edes oikein huomataankaan. Ja muutoksen saa aikaan se sama markkinajärjestelmä, joka on totuttu näkemään syytetyn penkillä, kun haetaan syntipukkia vaikkapa ilmastomuutokselle. Ainakin tämä taloustieteilijä on edelleen jokseenkin innostunut CEE:n lähestymistavasta. Jos joku muukin innostui, niin ottakaa yhteyttä!

Oulun innovaatioallianssia ja sen toimintamallia ollaan parhaillaan päivittämässä ja on luultavaa, että nykyiseen toimintamalliin on tulossa muutoksia. Tällä kokemuksella on vaikea kuvitella, että CEE:n tekemälle työlle ei nähtäisi tilausta tulevaisuudessa – kysymys on kai lähinnä siitä, että voitaisiinko tuotantoaloja ottaa laajemminkin mukaan kehittämistyöhön, jossa etsitään liiketaloudellisesti houkuttelevia ratkaisuja, jotka samalla ovat ympäristön kannalta kestäviä.


Sami Niemelä
Oamkin liiketalouden yliopettaja
CEE:n liiketoiminta-asiantuntija

Kohtuudesta

Kohtuudesta

Syksy herättää aina tietyn nostalgisen tunteen. Mieleen palaa oma reilu 10 vuoden takainen opiskeluaikani eräässä Pohjois-Suomen korkeakouluista. Opiskeluaikanani olin osa tiivistä opiskelijayhteisöä ja kaveriporukkaa, jonka kesken jaoimme ilot ja surut. Usein pikkutunneille venyneissä illanvietoissa tuli keskusteltua ystäville tyypilliseen tapaan kaikesta mahdollisesta. Aina emme olleet asioista samaa mieltä, mutta sehän teki keskusteluista vain mielenkiintoisempia. Meistä jokainen oli kotoisin hieman eri puolelta Suomea, ja avojalakaselle oululaiselle teki hyvää kuulla mitä Helsingissä, Rovaniemellä tai Lappeenrannassa lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneet ajattelivat asioista.

Tänä päivänä elämäni pikkulapsiperheen äitinä on kovin erilaista kuin silloin, oikeastaan siinä ei ole juurikaan mitään samaa kuin noissa ajoissa. Aikaiset herätykset, unenpöpperöisten lasten kuskaaminen päivähoitoon, ikuinen pyykki- ja ruoanlaittorumba sekä kohtuullisen vaativa työ, johon liittyen olisi jaksettava kehittää itseään ammatillisesti. Olisi myös hyvä olla jokin liikuntaharrastus, jonka tavoitteellista etenemisestä voisin säännöllisesti raportoida somessa. Unohtamatta tietenkään kulttuuriharrastuksia, joiden lisäksi olisi mukava kutsua myös tuttavia kylään ja tarjota heille maittavia kolmen ruokalajin illallisia. Lasten kasvatukseen liittyvistä kuvioista todettakoon, että haasteita riittää silläkin saralla. Oravanpyöräksikin tätä kai kutsutaan.

Onneksi aina silloin tällöin jää aikaa hengähtää hetki. Tuolloin mieleeni on usein palannut eräs keskustelu, jonka kävin kaverini kanssa yhtenä niiden ikuisesti jatkuvien juhlien jälkeisenä aamuyönä. 3.vuoden opiskelijoilla elämä oli edessä ja kaikki ovet (ja joskus ikkunatkin) avoinna. Lukuisten sivupolkujen kautta keskustelu ajautui sitten tulevaisuuden haaveisiin ja toiveisiin, ja niitähän minulla riitti. Luettelin tasaiseen tahtiin litaniaa siitä, mitä haluaisin saavuttaa ja mitä nyt ainakin ennen 30 ikävuotta pitäisi olla tehtynä. Kaverini kuunteli hiljaa paasaustani ja totesi sitten: ”minä tyydyn vähempään”. Muistelen, ettei minulla tainnut olla siihen paljoa sanottavaa.

Kohtuuden käsite on perinteisesti keskeinen oikeustieteessä, mutta viime aikoina sitä on tuotu esiin myös työhön ja talouteen liittyvissä puheenvuoroissa. Downshifting-ilmiö työelämässä alkaa olla tuttua yhä useammalle. Esimerkiksi lyhennettyä työaikaa voivat mahdollisuuksien mukaan tehdä niin pikkulasten vanhemmat kuin muissa elämäntilanteissa joustoa kaipaavat työntekijät. Toinen esimerkki hidastamisesta on Italiasta alkunsa saanut Slow Movement-liike, joka arvostaa perinteisiä, hitaampia tapoja tehdä asioita. Mielenkiintoinen on myös kansainvälinen degrowth-liike, joka kyseenalaistaa jatkuvan talouskasvun tarpeen. Esimerkiksi Luonnonsuojelija 3/2015 lehdessä oli  vastikään artikkeli aiheesta. Siinä kuvaillaan, kuinka pitkällä aikavälillä olisi luovuttava perinteisestä talousmallista ja siirryttävä uuteen malliin, kohtuutalouteen, jossa talouden kulttuurinen ylivoima kumoutuu ja talous palautuu itseisarvosta välineeksi. Taloudellisen tuotannon tulisi siis olla tasapainossa ekologisen ja sosiaalisen ympäristön kanssa. Perinteisesti kestävä kehitys esitetään kolmen ympyrän –talouden, sosiaalisen hyvinvoinnin ja luonnon hyvinvoinnin – muodostamana kolmiona. Kyseisessä mallissa yhteiskunnan tasapainon pitäisi löytyä sieltä, missä ympyrät leikkaavat. Todellisuudessa talouskasvusta huolehditaan kuitenkin aina ensin, ja muut osa-alueet jäävät sen varjoon. Ekologisen taloustieteen mielestä tämä järjestys on kyseenalaistettava. Todellisuudessa sosiaalinen hyvinvointi voi nousta vain luonnonvarojen riittävyydestä ja talous toimia vain niissä rajoissa, jotka sosiaalinen pääoma mahdollistaa. Ekologisessa taloustieteessä ympyrät piirretäänkin sisäkkäin, ja talous on niistä pienin. Itsekin pohdin nykyään usein olisiko aika muistaa vanha hyve kohtuus ja kysyä: voisinko minäkin tyytyä vähempään?

Johanna Pihlajamaa

Luonnonvara-alan osasto

 

 

Ruohonjuuritasolla Edinburghissa

 

Ruohonjuuritasolla Edinburghissa
Ruohonjuuritasolla Edinburghissa
Ruohonjuuritasolla Edinburghissa


 

TESS hankkeen edettyä puoleen väliin oli aika katsoa, mitä tähän mennessä on saatu aikaan. Toukokuun viimeisellä viikolla otimme suunnaksi Edinburghin, johon kollegamme James Hutton Institutesta olivat järjestäneet hankkeen mid-term conferencen sekä partneritapaamisen, johon osallistuisivat kaikki 8 tutkimuspartneriamme eri Euroopan maista.

 

Matka Oulusta Edinburghiin kulki Helsingin ja Lontoon kautta, pituutta matkalle tuli näin melkein 9 tuntia. Onneksi lennot olivat aikataulussa ja vaihdot sujuivat. Olo oli silti aika väsynyt, kun illalla viimein saavuimme hotellillemme, joka sijaitsi Edinburghin vanhassa kaupungissa. Totesimme, että hotellin valinta oli sujunut ainakin siinä mielessä nappiin, että kaikki Edinburghin yliopiston rakennukset, joissa konferessi ja kokoukset järjestettiin sijaitsivat lähes hotellin naapurissa.

Ensimmäisenä aamuna ennen varsinaisen työskentelyn alkua meillä oli muutama tunti aikaa kierrellä kaupungilla. Suuntasimme aluksi kulkumme Holyrood Parkiin, joka sijaitsee lähellä vanhaa kaupunkia. Kyseinen kukkula olikin hieman haastavampi kiivetä, kuin kartta oli antanut ymmärtää, mutta näköala ylhäältä oli kiipeämisen arvoinen. Kukkulan juurella sijaitsee muuten myös Skotlannin parlamenttitalo.

Ensimmäisen päivän työpajan aiheena oli kevään aikana tehtyjen haastatteluiden analyysin suunnittelu ja artikkelien alustavien teemojen muotoileminen.  Tämä oli minulle ensimmäinen kerta kun pääsin tapaamaan muita TESS tiimiläisiä eri maista, ja oli hauska saada vihdoin kasvot kaikille nimille ja talven ja kevään aikana lähetetyille sähköpostiviesteille.

Toisena päivänä ohjelmassa oli hankkeen mid-term conference. Päivän aikana kuultiin mielenkiintoisia puheenvuoroja. IPCC:n jäsen, professori Ottmar Edenhofer Potsdam Institute for Climate Impact Research:ista antoi globaalin näkökulman kasvaviin hiilidioksidipäästöihin. Pam Warhurst piti eläväisen esitelmän Incredible Edible kaupunkiviljely-projektista, jossa on vahvasti mukana myös yhteisöllisyyden vahvistaminen. Kersty Hobson Oxfordin yliopistosta puhui yhteisöpohjaisten aloitteiden vaikutusten mittaamisesta ja sen haasteista. Kuulimme myös Pete Northin Liverpoolin yliopistosta puheenvuoron liittyen asuinympäristöjen viihtyisyyteen ja vaurauden tai hyvinvoinnin tarkasteluun uudesta näkökulmasta. Viimeisenä runoilija Emily Hinshelwood luki meille päivän aikana kirjoittamansa runon "Transition", joka onnistui hienosti tiivistämään konferenssin sanoman: Believe in the Power of Small Actions.

Usein saattaa kuulla vähätteleviä kommentteja ruohonjuuritason toiminnasta: miten me voisimme täällä vaikuttaa mihinkään, kun suuret saastuttajamaat ja päättäjät eivät tee mitään. Meidän pienet tekomme saattavat vaikuttaa merkityksettömiltä. Näin varmasti osittain onkin, mutta hiilijalanjäljen lisäksi tällaisen toiminnan tarkastelussa tulisi huomioida myös sen sosiaaliset vaikutukset. Yhteisöjen voimaannuttaminen ja paikallisten ihmisten hyvinvointiin liittyvät vaikutukset voivat tällaisessa toiminnassa olla merkittäviäkin. Ihmisillä on tarve tehdä itse ja tuntea voivansa vaikuttaa jokapäiväiseen elämäänsä. Lisäksi osa pienistä toimijoista voi kasvaa ajan kuluessa suureksi ja näin ollen vaikutuksetkin kasvavat merkittävästi. Suomesta esimerkkinä voisi mainita Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksen, joka alkuvaiheessaan oli vain paikallisten ihmisten tavaranvaihtopäivä, mutta nykyisellään kierrättää n. 3 miljoonaa tavaraa vuodessa ja työllistää yli 400 ihmistä. Näitä kasvutarinoita me tutkimme TESSissä tavoitteenamme löytää menestystekijöitä ja keinoja, jolla ruohonjuuritason toimintaa voidaan tukea paikallisella ja kansallisella tasolla.

Seuraava partneritapaaminen järjestetäänkin sitten tammikuussa 2016 Suomessa! Sitä odotellessa voi vaikka käydä katsomassa millaisia vaikutuksia hiilijalanjälkeen elämäntapaan liittyvillä valinnoilla on. 

Johanna Pihlajamaa/projektisuunnittelija TESS/Luonnonvara-alan osasto 

Hyvän mielen puu Liiketalouden yksikössä

Olimme mukana OAMK:n liiketalouden yksikön Hyvinvointipäivässä keskiviikkona 25.3. Pyysimme opiskelijoita ja henkilökuntaa kirjoittamaan paperisiin ”puun lehtiin” positiivisia asioita elämästä: mikä tekee sinut iloiseksi, mikä elämässäsi on hyvin juuri nyt, mistä olet kiitollinen? Pohjimmiltaan osallistavan ja sosiaalisen tilataideteoksen tarkoituksena oli mielenterveyden edistäminen. Tavoitteena oli kääntää osallistujien huomio voimavaroihin ja elämän pieniin hyviin asioihin, saada ihmiset hetkellisestikin hyvälle tuulelle. 

”Toiveenamme on saada aikaan positiivinen perhosvaikutus”

Puustamme tykättiin niin paljon, että sen annetaan rehottaa paikallaan kevätlukukauden loppuun saakka. Hyvän mielen puu ei ollut ensimmäinen laatuaan, samanlaisia on rakennettu muuallakin. Menetelmänä se sopii monenlaisiin tilanteisiin ja monen ikäisille.

https://www.youtube.com/watch?v=wM1tRVj8xcY


Hyvän mielen puun toteuttivat OAMK:n terveydenhoitajaopiskelijat

Hanna Pietilä (kirjoitti tekstin ja kuvasi ja editoi videon),
Essi Pääkkö,
Sanna Pitkäranta,
Laura Pinoniemi ja
Nora Lukkarinen.