print
Alankomaata näkyvissä

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 Seuraava »

Kamera käy.

m8koju00 Kirjoittanut Jussi Kotila   blogissa Alankomaata näkyvissä
Julkaistu 22.3.2011, klo 02:13


Lammen Vekakinhan sen tietää.

Nyt alkaa tuota koulua olla täällä takana kutakuinkin kuusi viikkoa, jos tuota "hiihtolomaviikkoa" ei lasketa. Näistä viikoista suurin osa on mennyt televisiojournalismin, videokuvauksen ja ediitin parissa. Kyseessä on siis camera journalism -kurssi, joka periaatteessa menee niin, että ensin meidät toimittaja ressukat heitetään ummikkoina kentälle ja sen jälkeen kuunnellaan sitten opettajamme "näkemättä paskaa" -kommentit.

No ei se nyt toki ihan nuin mene, mutta sen minkä olen huomannut täällä olevan erillaista on (ainakin video-opettajamme kohdalla) keskustelun puute. Ennemmin mennään sillä linjalla, että opettaja sanoo miten asiat tulee tehdä ja muut näkemykset ovat vääriä. Itse toki usein kyseenalaistan opettajan yksipuolisen näkemyksen, minkä jälkeen myllyt ovat valmiit.

Tiukasta kritiikistä toki myös hyötyä ja virheiden kauttahan sitä tässä opitaan, mutta mielestäni olisi hyvä kuulla myös siitä, mikä hommassa on onnistunut (tai mennyt edes sinne päin). Kai sitä voi oikein tekemälläkin jotain oppia?

Kun tässä nyt ruvettiin kitisemään, niin jatketaan nyt vielä samalla linjalla. Kerta meidän pystymetsästä vetäisty kuuden hengen vaihtariryhmä on journalistipuolen ensimmäinen ei hollanniksi opiskeleva poppoo, on kontaktiopetuksen kanssa ollut vähän niin ja näin. Tietenkin tekemällähän tässä opitaan, mutta alkuun olisi kiva saada jotain teoriaopetusta muutenkin kuin kämpillä kirjoitettavien esseiden muodossa. Yksikkömme kv-koordinaattori, joka meitä pääsääntöisesti opettaa, toimii myös muissa tehtävissään, joten harmillisen usein kaava on se, että aamulla annetaan itsenäisesti tehtävä tehtävä (*khih*) jota sitten värkätään se yksi päivä tai useampi ja lopuksi katsotaan taas että mitäs sitä on saatu aikaan. Väliin toki tentataan Libyan uusia käänteitä, jonka jälkeen nolona luimistellaan kun ei tullut taaskaan aamulla luettua Hesarin sivuilta kuin urheilu-uutiset ja Fingerpori.

Mutta mitäs sitä on tullutkaan tehtyä? Noh laitetaan nyt tähän alkuun tämmöinen yhden miehen kamerahassuttelu:



Journalismin kanssahan tuolla tekeleellä ei juuri mitään tekemistä ole. Lähinnä tämmöinen Oamkin viestinnän opiskelijoille tuttu "Minun Ouluni: Tilburg remix" tekele. Tehtävänä oli siis kuvata yhden päivän aikana hieman ensireaktioitaan kaupungista. Onneksi ei satanut.

Seuraava kurssitehtävämme oli etsiä kaupungista joku arabimaista tuleva ja haastatella häntä Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän mellakoista. Vastaava tehtävä olisi jo kotosuomessakin kohtalaisen haastava, sillä hyvän haastateltavan löytäminen voisi olla hieman kinkkistä. Luonnollisesti täällä homma oli vielä vaikeampaa, kun oli kaksinkertainen kielimuuri ja muutenkin toki outo ympäristö. Vastaanottokeskuksien ja moskeijoiden jälkeen sain lopulta hommattua haastateltavani kävelemällä Irakilaiseen kebupaikkaan ja kyselemällä työntekijöitä haastateltavaksi. Paikan pomo puoliksi sitten pakotti yhden klopeista pakeilleni ja kyllähän sieltä ihan hyvää materiaalia nauhalle tarttui otsikolla "Iran/Irak - maanpäällinen paratiisi." Noh, kyllähän sieltä kotiinpäin vedosta huolimatta myös ihan pätevää analyysia tuli kuvattua, tosin teknisesti päin vittua. Yksin kun tekee nuita hommia, niin onhan siinä vielä tekemistä että saisi journalismiin keskittymisen ohessa hoidettua myös kuvauksen ja äänitarkkailun mallikkaasti. Eipä myöskään paskaksi mennyt jalusta tai kämpille unohtunut ulkoinen mikrofoni asiaa helpottaneet. Lopputulos oli sen verran ö-mappikamaa, etten sitä taida tässä ruveta julkaisemaan.

Viime viikolla saimme sitten pyyntöjen jälkeen työskennellä pareittain ja jopa valita itse aiheemme. Minä ja Samppa päätimme tehdä juttua suomen futismaajoukkueen kapteeninakin toimineesta Veli Lammesta, joka pelaa täällä Tilburgissa Willem II:n joukkueessa. Yllättävän pienellä säädöllä saimmekin nilkkavammasta toipuvan Lammen haastateltavaksi ja pitkästä aikaa olikin mukava päästä haastattelemaan mediajulkisuuteen tottunutta henkilöä. Enkä nyt meinaa että Lampi olisi sanellut valmiit kliseiset vastaukset, vaan että hän ei pelännyt kameraa ja oli oikein luonnollinen haastateltava. Toki olihan se myös mukavaa päästä tekemään haastattelu suomeksi.

 


Kuvituskuvaa ei voi koskaan olla liikaa.


Olihan meillä tosiaan myös Etelä-Korean vahvistuksemme Su välillä mukana. Tässä näpsitään stillkuvat Lammesta.


THIS IS WHERE THE MAGIC HAPPENS!

Lammen lisäksi haastattelimme Willemin päävalmentaja Gert Heerkesiä sekä joukkueen faniryhmän mediavastaavaa.  Tällä hetkellä jutun editointi on loppusuoralla. Tällä kertaa materiaalikin on ihan julkaisukelpoista, joten eiköhän tuota juttua kohtapuolin jostakin tungeta pihalle.

Saapa nähdä mitä sitä sitten tällä viikolla äherretään.

Carnival Time!

m8koju00 Kirjoittanut Jussi Kotila   blogissa Alankomaata näkyvissä
Julkaistu 14.3.2011, klo 16:55

Eteläisessä Hollannissa vietetään maaliskuun korvilla karnevaaleja, jotka kestävät virallisesti lauantaista tistaihin (tosin hätähousut aloittavat karnevaalit jo perjantaina). Kuulimme kyseisistä hipoista ensimmäistä kertaa jo lähes saapuessamme Tilburgiin. Silloin ohjeistus karnevaaleja varten oli selkeä: pukeutukaa tyhmiin asuihin ja olkaa päissään.

Karnevaalien lähestymistä ei kuitenkaan Tilburgissa huomannut muualta kuin ihmisten puheista. Kuukausi sitten vieraillessamme Hollannin eteläkärjessä, Maastrichissa, karnevaalit kuitenkin näkyivät jo katukuvassa. Kuulopuheiden mukaan kovimmat karnevaalihulinat löytyvät juuri Maastrichtista. Noh näin ensikertalaiselle kyllä Tilburgin meiningeissäkin oli ihan tarpeeksi karnelvaalia yhdeksi viikonlopuksi.


Kuukausi sitten Maastrichtin kaduilta saattoi bongata jo karnevaalihärpäkettä.

Karnevaalivalmistelut lähtivät käyntiin osaltani perjantaina, kun läksimme suomiporukan kanssa lähiostarille etsimään jonkinlaista hilpeää päällepantavaa. Alkuun meillä oli poikain kanssa pientä suunnitelmaa pukeutua Village People -henkiseksi homokvartetiksi, mutta koska laiskuus ja piheys vei voiton ja olimme lopulta iloinen villin lännen rosvojoukko. Näppärimmät siellä virittelivät kankaista ponchoa sun muuta, mutta itse tyydyin simppellin asustukseen, johon kuuluivat: pirteän punainen stetsoni päähän, rosmohuivi kaulaan, jonkinlaisia kiekkoja ampunut futuristinen lelupyssy, lavasteeksi hankittu rintataskuun sujahtava viskipullo sekä toki taskujen täydeltä serpentiiniä ja saippuakuplia. Lopulta olin siis Musen Knights of Cydonia videolta tuttu avaruus-ninja-bandito-cowboy.


Avaruus-ninja-bandito-cowboy.

Alkuilta sujuikin sitten lepposissa merkeissä kun veikeät cowboyt hörppivät olutta, lauleskelivat J. Karjalaista ja pelasivat PESsiä (kyllä. pitihän se täältä ostaa PES6 ja Playstation 2. multitappia ja neljää ohjainta odotellessa). Lehmipoikien korviin kantautui myös tieto naapuritalon Karnevaalibileistä, joihin päätimme myös osallistua. Kekkereissä vedettiin taas jenkkihighschooltyylisesti olutta punaisista törpöistä ja juotiin kilpaa. Sampan ja Jarnon kanssa tosin löysimme kämpästä tussun futiksen, jonka jälkeen pomputtelurinki eteisessä vei mielenkiinnon.

Keskiyön lähestyessä, kun uutta porukkaa lamppasi vielä sisään kemuihin, kuulimme että keskustan baarit alkavat olla jo tupaten täynnä. Niimpä porukka päätti ottaa suunnan kohti keskustaa, ennen kuin olisi jo liian myöhäistä. Ja kun viimein bussiköröttelyn ja välimättöjen jälkeen kylille pääsimme, niin olihan se jo liian myöhäistä. Vaihtarien kantapubi LG oli ihan tukossa, eikä narikkaan enää otettu kampetta. Koko paikka oli täynnä niin nuorta kuin vanhaakin karnevaaliväkeä ja merkillepantavaa oli se, että jokainen taisi olla pukeutunut mitä kekseliäimpiin asuihin.

Päätimme lähteä LG:stä etsimään jotain hieman rauhallisempaa ja syrjäisempää pubia, mutta karnevaalitunnelma näytti olevan päällä joka paikassa. Eräässä pubissa pääsimme sentään ihmismassaa pakoon yläkerran narikkaan, jossa saimme rauhassa juoda olusemme. Vaikka oli vasta perjantai, eikä karnevaalit olleet edes virallisesti alkaneet, jokainen keskustan baari oli tupaten täynnä karnevaalikansaa.

 


Karnevaalien aikaan lähes jokainen juhlia vauvasta vaaariin oli pukeutunut karnevaaliasuun. Yksi suosikeistani oli ehdottomasti tämä Buzz Lightyeariksi pukeutunut skundi. "Kohti ääretöntä ja sen yli!"

 

Otetaampa tähän väliin hieman infoa Karnevaaleista. Alunperin näitä kemuja on juhlittu katolilaisessa osassa Hollantia (eli etelässä) ennen paaston alkamista. Aikoinaan paastoa häiritsevistä tekijöistä, kuten ylimääräisestä alkoholista, on pyritty päästä eroon ennen paastoa. Näimpä kylän viinavarat on juhlahenkisesti laitettu sileäksi muutaman päivän ryyppyputkella ennen kuin alkaa askeettiset ajat.

Nykymuotoinen karnevaali muistuttaa näin suomalaisen silmin melko paljon meidän iki-ihanaa Vappuamme. Tosin sillä erotuksella, että meininki tuntuu lähtevän täälläpäin vielä enempi käsistä ja että täällä tämä "Vappu" kestää sen 4-5 päivää. Ei siis ihme että suomipoikia saattoi hieman lauantaina puhalluttaa, kun edessä oli vasta ensimmäinen virallinen karnevaalipäivä. Tällä kertaa suuntasimme Suomesta hiihtolomaansa luokseni viettäämään tulleen Hannan kanssa paikalliselle klubille jo hyvissä ajoin, jotta vältimme pitkän jonottamisen sekä saimme kamat narikkaan. Siinä sitten bailasimme smurffien ynnä muiden sankarien kanssa siihen asti kun poleteilla ostettava kalja ei enää tuntunut nousevan nuppiin. Loppuyöksi otimme sitten taksin kohti mystisiä kotibileitä, joista olin kuullut Facebookin kautta. Yllätykseksemme bilemesta löytyi ja porukkaa bailasi vielä yön pikkutunneillakin menemään.

 


Studio nimisen klubin parvelta pystyi hyvin tiirailemaan alakerran bilehulinaa kera asianmukaisen bilejuoman.

Sunnuntain agendana oli tarkoitus mennä katsomaan karnevaaliparaatia, mutta koska myöhäinen nukkumaanmeno painoi vielä silmäluomissa, nukuimme lopulta osittain onnemme ohi. Kun saavuimme keskustaan, oli pääparaati jo mennyt, mutta näimme sentään muutaman paraatipirssin. Paikallisiin sunnuntain rötväys ei näemmä ollut tarttunut, sillä aukioilla ja baareissa meno oli jo iltapäivästä railakasta.

 


Karnevaalien alla keskustasta löytyi myös pieniä huvipuistolaitteita sekä pelejä. Saihan sitä muutaman euron nuihin laitteisiin sulloa, mutta ah sitä riemua kun sieltä tuli se kauan hamuttu Hello Kitty. JEE!

 

Opiskelijajärjestö ESN oli järkännyt maanantaille matkan Maastrichtiin, mutta minä ja Hanna lähdimme samana päivänä karnevaaleja karkuun Pariisiin. Liekkö sitä olisi enää kunto kestänyt keskiviikkoon asti?

Still alive!

m8koju00 Kirjoittanut Jussi Kotila   blogissa Alankomaata näkyvissä
Julkaistu 3.3.2011, klo 02:22

Kuninkaan mukaan nimetty Willem II on Tilburgin oma futisseura. Reilu kymmenisen vuotta sitten joukkue oli kohtalaisen kovaa valuttaa aina Euroopan kenttiä myöten ja rosteristakin löyty Sami Hyypiää ja Jaap Stamia. Tällähetkellä tilanne on kuitenki toinen ja putoamispeikko on päässyt kasvamaan jo melkoiseksi. Ennen viimelauantaista kotimatsia Heereveeniä vastaan Willem II oli saanut kasaan vain yhden voiton ja viisi tasuria kauden 24:ssä ottelussa, kököttäen tukevasti sarjataulukon pohjalla, suoran putoajan paikalla.

Koska toiseksi viimeisellä sijalla, josta joudutaan putoamiskarsintaan, oleva Venlo oli voittanut oman matsinsa, oli Willem II jo lähestulkoon pakkovoiton edessä. Kaulaa Venloon oli näin ollen kertynyt jo kahdeksan pistettä mikä on pelottavan paljon, sillä matseja oli jäljellä enää 10.

Toimittajan ammatissa parasta on tietenkin ilmaisen tavaran ja hyödykkeiden näätiminen journalismin nimissä. Nohevana pummijana otin siis yhteyttä Willem II toimistoon ja kyselin lohkeaisiko suurelle toimittajalle ilmaista pressilippua matsiin. No kyllähän se lohkesi ja samaan syssyyn sain sovittua pienen juttutuokion seuran pressivastaavan kanssa. Lauantai-illan ratoksi otinkin siis suuntani kohti Koning Willem II Stadionia, jotta pääsisin todistamaan omin silmin Willemin paskuutta.

 


Koning Willem Stadium. Oli kyllä varsin tunnelmallinen futispyhättö.

 

Stadion on mukavasti todella lähellä keskustaa, niinkuin pitääkin. Nykyajan malli, jossa stadikat sijoitetaan usein jonnekkin hevon vittuun on mielestäni aika arsesta, sillä kyllähän kylän futisjoukkueen tulee pelata juuri keskustan tuntumassa eikä missään läheisissä maalaiskunnissa. Näin Oululaisin silmin voisi verrata tilannetta siihen, että Kärpät pelaisivat kotiottelunsa jossain Linnanmaalla tai Oulunsalossa. Ja futiksesta puhuttaessa kyllähän se Raatin stadion on 100-0 parempi paikka AC Oululle (jos kyseinen puuhastelujoukkue tulee vielä toimintaansa jatkamaan) kuin joku Castrén.

Saavuin stadionille pari tuntia ennen aloituspotkua, jotta aikaa jäisi katsella paikkoja ja jututtaa tunnelman aistimisen lomassa vähän faneja. Stadionin kyljestä löytyy kohtuu iso fanipuoti, josta voi ostaa kaikkea mahdollista Willem II aiheista krääsää sekä fanipubi, jossa juominkien lisäksi myytiin myös ainakin jonkinlaista grillimättöä. Pääsisäänkäynnin oheessa oli myös vekkuleita pöytäfutispelejä sekä pienehkö, seuran historiasta kertova museo.

Tapasin stadionilla pressivastaava René Vermettenin, joka kertoi hieman seuran meiningistä. Tässä nyt jotain tiivistetyjä ohjeita vaikkapa Willemin matsia katsomaan tulevalle suomalaisturistille:

- Koska Hollannissa on ollut kohtuu vakavia ongelmia Huliganismin kanssa, lippujen saantia otteluihin on rajoitettu. Jokaiseen otteluun viranomaiset määrittävät huliriskin tason, joka vaikuttaa siihen, miten seura saa myydä matsiin lippuja. Hyvin yleinen meininki on se, että vain seuran kannattajakortin omaavat saavat ostaa lippuja otteluun. Tällä varmistetaan se, ettei vastustajien faneja pääse  samaan katsomoon kotifanien kanssa. Toisinaan tosin, kun huliganismi riski arvioidaan matalaksi, ottelut laitetaan yleiseen myyntiin. Tuolloin lipun saa ostaa ilman minkäänsortin kannattajakorttia. Näin oli esimerkiksi tämän kyseisen Heereveen ottelun kanssa.

HUOM! Kuitenkin ulkomaalaiset saavat hankittua lippuja matseihin ilman kannattajakorttia, ottamalla yhteyttä seuraan etukäteen. Tämä onnistuu esimerkiksi naputtamalla mailia osoitteeseen info@willem-ii.nl. Eli Suomipojat, tervetuloa. Ei sitten leikitä mitään huligaanileikkejä.

- Vaikka huliganismi on maassa ongelma, René ainakin vakuutteli että Willemin matseissa käyminen on täysin turvallista. Nämä huligaanien "firmat" yleensä kahinoi vain keskenään ja turvallisuuteen on todellakin panostettu stadioneilla hankkimalla otteluihin reippaasti turvamiehiä. Muutenkin Willemillä on melko rauhallisen seuran maine, ja ainoa oikeasti tulen arka matsi on derby naapurikaupunki Bredan joukkuetta vastaan.

- Lippujen hinnat ovat varsin kohtuullisia. Halvimmat paikat ilman oikeuttavia alennuksia maksaa 21€ ja kalleimmat 34,50€. Lapset pääsevät halvimmillaan alle kympillä. Jos peliin suuntaa yli 10 hengen ryhmällä, saa lipuista myös ryhmäalea.

- Willemin stadionin kapasiteetti on 14,500. Loppuunmyyminen on todella harvinaista, joten lähes aina lippuja on saatavilla vielä ottelupäivänä luukulta.

- Willemin faneilla ei ole mitään varsinaista fanipubia, johon kokoontua ennen matsia. Tätä asiaa ajaa stadionin kyljessä oleva pubi. Tunnelmaa haistelemaan tulevaa René neuvoo tulemaan otteluun tuntia aikaisemmin, jolloin aikaa jää vierailla pubissa sekä seurata pelaajien lämmittelyä ennen ottelun alkua.

- Willem II järjestää myös päivittäin 4,50€ kustantavia stadionikierroksia, joissa vieraillaan pelikentällä, pukuhuoneissa, toimistoissa etc.

 

Kun olin aikani turissut Renén kanssa, otin suuntani pubiin. Kahden euron 0,25l tuopin ostettuani menin jututtamaan erästä fania. Willemissähän tosiaan pelaa kolme suomalaista: Juha Hakola, Niki Mäenpää sekä maajoukkueen kapteenina viime pelissä toiminut Veli Lampi. Jututtaessani tätä Ruud Rovers nimistä, yli kymmenen vuotta Willemiä intohimoisesti kannattanutta fania, sain kuulla kattavat analyysit suomalaisten otteista. Jätetään nyt tarkemmat analyysit tästä pois, koska a) liekkö ketään lukijaani moinen kiinnostaa ja b) nuita kommentteja voin käyttää mahdollisesti ihan jossain työjutussani. Ihmetellessäni Ruudin kattavaa tietoa myös suomalaisten maajoukkueotteista, sain kuulla että miehen repusta löytyy Suomen lippu, joka koristaa kentän reunaa ja johon olen usein kiinnittänyt huomiota Willemin pelejä tv:stä katsoessani. Melkoinen (onnekas) sattuma tosiaan, että satuin haastattelemaan juuri Ruudia!

 


Willem II:n intohimoinen kannattaja Ruud Rovers on alkanut seurata joukkueen suomalaiskolmikon vuoksi myös Suomen A-maajoukkueen otteita. Ruudilla oli tarkoitus mennä seuraamaan paikan päälle helmikuun Belgia-Suomi ottelua, mutta koska lippujen ostaminen ei onnistunut ilman luottokorttia, jäi matka sikseen. Samana päivänä myös Hollanti pelasi kotiottelun Itävaltaa vastaan.

Ja viimein itse otteluun. Willemin suomalaiskatraasta kentällä nähtiin vain Juha Hakola, jolla oli takanaan erinomainen alkukausi mutta myös viheliäät loukkantumiset. Huippukuntoaan vielä hakeva Hakola oli kuitenkin mukana avauksessa. Veli Lampi oli korttitilin täyttymisen vuoksi pelikiellossa ja ykkösveskana kauden aloittanut, sittemmin tosin paikastaan luopumaan joutunut Niki Mäenpää taisi olla vielä toipilaana. Heereveenin nutussa koko ottelun urakoi puolestaan Mika Väyrynen, joten suomalaisittain katsottuna ottelu vaikutti kuitenkin varsin mielenkiintoiselta.

 


Juha Hakola

 

 


Mika Väyrynen

Ottelun ensimmäinen puoliaika näytti kyllä koruttomasti, miksi Willem II löytyy liigan hänniltä. Kotijoukkueen peli oli ehkä Hakolaa ja yhtä kärkimiestä lukuunottamatta täysin sysipaskaa. Tauolle mentäessä peli näytti jo pelatulta, sillä Heereveen johti jo 0-2. Varsinkin tuossa jälkimmäisessä maalissa vierasjoukkueen kaveri tuntui käytännössä kävelevän koko Willemin puolustuksen läpi. Puoliajalla satuin törmäämään lehdistöhuoneessa toiseen suomalaistoimittajaan ja hänen kanssaan ennakoimmekin Willemille matsista täydellistä perseraiskausta.

Jotain poppakonsteja Willemin valmentaja Gert Heerkes kuitenkin taisi puoliajalla tehdä Willemin pukukopissa, nimittäin toiselle jaksolle kentälle näytti marssivan täysin toinen joukkue. Willemin 1-2 kavennus ottelun 66:lla minuutilla näytti saavan päälle joukkueessa kunnon draivin, sillä vain vajaat viisi minuuttia edellisestä tilanne oli jo tasan 2-2.


Willemin 2-2 tasoitus. Jopa katkarapuleipäkatsomo hullaantui maalista.

Seuraavan maalin teki kuitenkin Heereveen, kun Mika Väyrynen paukutti kulman jälkitilanteesta joukkueensa 3-2 johtoon onnekkaasti kimmonneella kaukolaukauksellaan. Väykän riehakkaasti tuuletellessa osumaansa, hiljeni stadioni lähes täysin. Siellä Willemin fanit taisivat tuumata, että näinkö tässä taas kävi.

 


Willem II:n kannattajilla kerranki syytä juhlaan.

Vaan eipä käynyt. 84. minuutilla Willem sai värkättyä tasoituksen ja minuutti ennen ottelun loppua vielä 4-3 voittomaalin. Kun tuomari vihelsi pelin viimein poikki, alkoivat juhlat katsomossa. Pelaajat kävivät huudattamassa yleisöä ja Willemin sarjasijoituksesta tietämätön olisi saattanut luulla että nyt oltaisiin voitettu jo jotain isompaakin kuin vain yksi ottelu. Eihän kyseessä toki ollutkaan ihan mikään normihöntsä vaan lähestulkoon kuoleman ottelu suoraa putoamista ajatellen. We are still alive!

 


Ottelun lopuksi kävin vielä haastattelemassa Mika Väyrystä. Tässä Väykän kommentit matsista.

Erasmuspommeja

m8koju00 Kirjoittanut Jussi Kotila   blogissa Alankomaata näkyvissä
Julkaistu 26.2.2011, klo 16:10

Viimepäivinä on kotikatumme Professor Verbernelaan ollut tulessa. Myös kirjaimellisesti, nimittäin tuossa tiistai-yönä parkkipaikalla roihusi oikein nätisti auto (tosin kuulemma mallia mopo). Samaisena yönä myös eräät sankarit riehuivat ostoskärryjen kanssa pihalla, pistäen samalla paskaksi pyörän jos toisenkin. Oma pyörä onneksi säilyi ehjänä, sillä taisin tuon kärryepisodin aikoihin olla vielä kotiutumassa pyörineni perinteisistä ESN:n joka tiistaisista vaihtaririennoista.



Kuvat: Sofia Portin

 

Keskiviikkoiltana puolalainen kämmpikseni Marta sai kokea mieluisan yllätyksen, kun hänen huoneeseensa heitettiin jonkin sortin ilotulite. Onneksi Marta ei pommin räjähtäessä ollut huoneessaan, sillä hän oli juuri tulossa suikusta. Käytävällä astellessaan Marta kuuli pamahduksen, jonka hän tosin luuli tulevan ulkoa. Avatessaan oven, alkoi kuitenkin kämpästä tuleva savu hieman tyttöä ihmetyttää ja tosiaan avonaisesta ikkunasta (asutaan kuitenkin toisessa kerroksessa) joku oli päättänyt heittää vähän pommia Martan huoneeseen. Nyt neiti aikoo olla avaamatta  huoneensa ikkunaa enää koskaan.

Poliiseillehan tuosta myös ilmoitettiin, mutta eivätpä he mitään osanneet asialle tehdä, koska kukaan ei ollut nähnyt pommittajaa. Taisivat Kissalan pojat  muuten vielä juuri keskiviikkopäivänä kävästä pirtissämme jakamassa jonkinlaisen (hollanninkielisen)  tiedotteen, jossa varoiteltiin että alueella on ollu levotonta tjsp.

Että tällaista meilläpäin.

Mutta joo, tämän pikku tilannekatsauksen jälkeen voidaankin mennä kirjoituksen pääaiheeseen, elikkä tälläkertaa ajattelin kertoa teille hieman ESN:stä, eli Erasmus Student Networkista. Tällaisia iltapäiväkerhoja pidetään käsittääkseni yllä ympäri Eurooppaa ja myös täältä Tilburgista moinen löytyy.

Itsehän en tiennyt tuon taivaallista koko klaanista, ennen kuin pari päivää ennen vaihtoonlähtöä. Oamkin puolelta en kuullut asiasta pihahdustakaan, mutta kohdekoulustani joku kyseli kiinnostustamme liittyä mukaan porukkaan. Kerta liittyminen oli ilmaista ja vastapalveluksi tarjottiin tutustumista muihin vaihtareihin sekä yhteistä ohjelmaa, niin ajattelin että samahan tuo on katsoa että minkälainen homma onkaan kyseessä.

Jokaisella ESN porukalla on varmasti oma toimintamalli, mutta täällä Tilburgissa homma menee pitkälti tähän tapaan:

Kun meininkiin lähtee mukaan, sinut laitetaan johonkin ryhmään. Itse esimerkiksi kuulun ryhmään 10 ja yhteensä ryhmiä löytyy 12. Joka tiistai ESN järjestää Mentor dinnerin niin, että jokaiselle dinnerille osallistuu kaksi ryhmää. Nämä ryhmät vaihtuvat niin, että joka viikko oma ryhmä saa seurakseen uuden ryhmän. Näin siis dinnereillä pyöritään aina oman turvallisen ryhmän mukana, jonka lisäksi joka viikko on myös mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin muista ryhmistä. Näillä dinnereitä varten aina pari ihmistä laittaa koko porukalle ruokaa sekä ostaa juotavaa. Syöminkien ja juominkien vuoksi taas jokainen dinneriin osallistunut maksaa n. 4€ kokeille. Dinnerillä sitten syödään ja juodaan, jauhetaan paskaa porukassa sekä harrastetaan muita aktiviteetteja, kuten kaljanjuontikisoja. Alun semi asiallisesta meiningistä lähestytään siis pikkuhiljaa tunnelmaa, joka lähentelee jotain jenkki highschoolmenoa (itsehän toki usein skippaan alun pönötyksen pelaamalla Pessiä kämppisten kanssa kotosalla).

Loppuillaksi sitten kaikki kykenevät lähtevät keskustaan, jossa jatkopaikkana toimii LG niminen baari. Täällä sitten voi keskittyä vaikkapa jatkamaan täysin ryhmärajoja rikkovaa sosialisoitumista tai nauttia semihalvasta bissestä ja joka viikko vaihtuvasta euron ylläri drinkistä/shotista. Lisäksi vähintään joka viikko näissä kekkereissä on jokin pukuteema. Itsehän nyt olen vetänyt nuo larppaukset vähän sinne päin, mutta suurin osa porukasta kyllä vetää homman äärimmilleen ja hyvä niin.

 


Teemana mentor dinnerillä Sex Change  ja kuumaa misua pirtti täynnä. Kuva: Sofia Portin

 

 


Itsekin vapautin sisäisen tyttöni. Kuva: Sofia Portin

Mentor dinnereiden lisäksi ESN järjestää myös matkoja sekä muuta oheistoimintaa. Esimerkiksi viime torstaina järjestettiin reissu paikalliseen pelibunkkeriin, jossa sai joko sotia laserpyssyillä tai ajaa kartingia. Itsekin siinä pitkän koulupäivän jälkeen lähdin vielä suorilta vähän sotimaan ja yllättävän raskasta hommaahan se oli, mutta toisaalta myös helvetin hauskaa. Nämä tämmöiset sotaleikit ovat lapsuuden jälkeen rajoittuneet itselläni armeijaan ja yhteen humaltuneeseen paintball sotaan, joten ihan keltanokkiahan sitä oltiin, mikä myös näkyi tilastoissa. Hommahan meni kuin CODissa, eli tykinruokanahan sitä pääosin tuli oltua. Ois vissiin pitäny jäähä camppaamaan johonki nurkalle, niin kuin kovimmat pisteet kerännyt Paska-Jaska.

 


Näissä kekkereissä oltiin sitten jonkinlaisia elukoita. Sangriaralli juuri starttaamassa.

 

 


Vanhoja poikia viiksekkäitä.

 

Mutta joo, näin vinkkinä vaihtoon lähteville voin sanoa, että ESN:n toimintaan kannattaa ilman muuta lähteä mukaan. Tähän oli tarkotus tulla myös kaikennäköisiä hienoja laserpyssy/robocop -kuvia yms., mutta ryssin tietenkin hommat siihen malliin, että poistin kuvat kun luulin että olin jo siirtänyt ne koneelle. Enpäs muuten ollutkaan.

 

Eredivisie korkattu

m8koju00 Kirjoittanut Jussi Kotila   blogissa Alankomaata näkyvissä
Julkaistu 17.2.2011, klo 20:55

Viime viikonloppuna päätettiin ottaa Hollantia vähän laajemmin haltuun, sillä meillä neljällä suomalaisjullilla oli suunnitelmissa reissu maan eteläkärkeen. Taka-ajatuksena tässä ekskursiossa oli menettää Eredivisie neitsyys, eli selkokielellä pyrkimys oli päästä katsomaan paikallista pääsarjafutista. Täällä Hollannissa kun tuo huliganismi tuuppaa lähteä välillä vähän käsistä, on lippujen saantia moniin matseihin rajattu aika rankalla kädellä. Vähänkään hulina-alttiisiin peleihin lippujen hankkiminen saattaa vaatia seuran jäsenyyttä (pl. ylihintaiset välittäjäfirmojen kautta hustlatut liput ja katkarapupaikat), millä varmistetaan se, ettei vierasjoukkueiden fanit pääse katsomaan peliä muualle kuin omaan, tarkoin vartioituun karsinaansa.

Yksi tuutoreistamme, Eline, lupasi kuitenkin järjestää meille liput sunnuntain Roda - Ajax -matsiin jo ensitapaamisellamme. Koska Elinen koko lähisuku on mummosta lähtien Rodan kannattajia, hän pystyi ostamaan liput peliin myös meille. Ja koska Kerkladeen, jossa Roda JC matsinsa pelaa, on jo jonkin verran matkaa, ajattelin että samaan reissuun voisi yhdistää myös piipahduksen Maastrichtissä, tuossa turistien suosimassa kaupungissa, jota pidetään joissakin asiantuntijapiireissä Alankomaiden vanhimpana pitäjänä.

Pienen säätämisen jälkeen hommat saatin sovittua siihen malliin, että minä ja mediatuottamista opiskelemaan tullut Jaska läksimme matkaan jo lauantaina, kun taas journalistitoverini Samppa ja Jarno saapuivat paikalle vasta sunnuntaina. Jaskan kanssa saimme sovittua asiat vielä niin hyvin, että saimme yöpyä Elinen vanhempien luona Heerlenissä, joka on pieni kaupunki Maastrichtin ja Kerkladen välimaastossa.

Kerrotaampas tähän väliin hieman faktaa paikallisesta junaliikenteestä. VR:n meininkiin tottuneena se toimii erittäin hyvin, ja junalla pääsee kohtalaisen helposti suikkimaan ympäri Hollantia. Hinnoistakin pystyy saamaan ihan kohtalaista alennusta, joka tosin vaatii hieman säätämistä, mutta lienee myös sen arvoista jos maassa meinaa viihtyä hiemankaan pidemmän ajan.

 


Mennään junalla

 

Itse alotin reissailun jo perjantaina, kun junailin itseni Eindhoveniin erästä koulutehtävää varten. Mukavan oloinen paikka ja sen verran lähellä Tilburgia, että tulee kyllä vierailtua siellä toistekin. Jätetäämpä myös Eindhoven raportit toiseen kertaan. Ja koska edessä oli ensimmäinen junareissu sitten saapumisen, ajattelin hoitaa itselleni samalla alennuskortin junalla matkustamiseen. Tuota vyyhtiä lähdin purkamaan jo torstaina juna-aseman lipunmyyntiin, joilloin maan yleiseen kielitaitoon nähden yllättävän huono englantia höpöttänyt setä selitti minulle ilmaisesta opiskelijajunailusta, lätkien käteeni nivaskan erillaisia esitteitä, joista valitettavasti suurin osa oli hollanniksi.

Kämpillä kuitenkin perehdyin tarkemmin tähän tietoiskuun ja sain selville että täällä tosiaan tarjotaan _hollantilaisille_ opiskelijoille opiskelijakorttia, jolla voi matkustaa ilmaiseksi joko viikolla tai viikonloppuna. Mutta näin vaihto-opiskelijana en kuitenkaan ollut oikeutettu moiseen luksukseen, joten päätin hommata 55e maksavan alennuskortin, jolla saa vuoden ajan 40% alennuksen kaikista maan sisäisistä junamatkoista, kunhan ne tehdään viikonloppuna tai arkipäivinä kello kymmenen (vai oliko se nyt sittenki ysin?, no ei meikä nuin aikasin aio matkustaa kuitenkaan) jälkeen.

Perjantaina sitten läksin asemalle, aikeinani ostaa tuo alennuskortti sekä meno-paluu Eindhoveniin. Noh, asemalla lyötiin käteen lomake, jossa vaadittiin myös Hollantilaista pankkitiliä. Semmosta kun en omista, niin jäi myös alennukset perjantailta saamatta.

Onneksi kuitenkin tutkiessamme lappuja perjantai-iltana huomasimme, ettei pankkitilin tarvi olla kortinhaltijan nimissä. Niimpä laitoin lomakkeeseeni eteläkorealaisen luokkakaverini Su:n pankkitilin, koska häneltä löytyi tili myös Hollannista. Näin sain lomakkeen läpi ja väliaikaisen kortin kouraan lauantaiaamuna, joten Maastrichitin reissu mentiinkin jo alehinnoilla. Tuon alennuskortin hyviin puoliin kuuluu myös se, että sen haltijan kanssa matkustavat kaverit (korkeintaan neljä henkilöä) saavat myös alennuksen. Näin myös Paska-Jaska pääsi siivelläni nauttimaan alennetusta junamatkasta.

Saapuessamme Heerlenin asemalle, Eline oli isänsä kanssa vastassa meitä. Saimme kyydin Elinen porukoiden kämpille, jossa meitä odotti varsin hulppea omakotitalo. Kahvittelun jälkeen lähdimme Maastrichtiin, jossa meidän oli määrä tavata Elinen isoveli Luc, joka asui mestoilla.

 


Paska-Jaskan kanssa turisteina.

Ensivaikutelma kaupungista oli varsin mielyttävä, vanhaa ja komiaa pirttiä ja viihtyisät, vanhanliiton aikaiset ahtaat kävelykadut. Vaikka Tilburgin on ihan viihtyisä kaupunki, niin nyt kyllä painittiin täysin eri sarjassa. Lyhyehkön palloilun jälkeen tapasimme itse mr. coolin, tuhannen rapulassa paikalle raahautuneen Lucin, joka oli asunut jo jokusen vuoden Maastrichtissa, missä hän opiskeli juristiksi. Miehen darrallekin oli hyvä syy, sillä edellisenä päivänä Maastrichtin ykkösdivarissa futisseura MVV oli varmistanut pudotuspelipaikan kohti karsintoja (jos jotain kiinnostaa enempi tuo sekava noususysteemi, niin kattokaa vaikka wikipediasta). Vaikka Luc olikin henkeen ja vereen Rodan ultra (=tosifani tjsp.), olihan sitä pitänyt vähän tulevaa derbykiimaa jo fiilistellä olusen jos toisenkin parissa.

Noh, siinä sitten kierreltiin vähän kaupungin nähtävyyksiä ja muita vierailemisen arvoisia mestoja. Mielenkiintoa herätti varsinkin kirkko, joka oli muutettu normaaliksi kirjakaupaksi. Kaupungista löytyi myös kirkko, joka oli muutettu yökerhoksi, mutta valitettavasti kyseinen kerho oli mennyt jonkin aikaa sitten nurin. Kaupunkikierroksen jälkeen menimme Lucin kantapaikkaan hakemaan vähän korjaussarjaa ja maistelemaan paikallista, perinteistä pubisnackia. Jotain ihme lihapullia ne olivat, eivät tosin näyttäneet tai maistuneet lihapullilta, mutta hyviä olivat. Täytynee tilata toistekin.

 


Vasemmanpuoleisessa talossa on sovittu muuan Maastrichin sopimus.

 

 


Miks helevetti osa näistä kuvista haluaa mennä väkisellä kyljelleen?

Kun Luc oli saanut korjausarjansa ja Jaska löytänyt itselleen repun, läksimme takaisin Elinen porukoille. Siellä sitten syötiin päivällinen, katsottiin futista ja rupateltiin menemään. Itse kävin ottamassa myös tirsat, sillä olimme lähdössä vielä illaksi takaisin katsomaan hieman Maastrichtin yöelämää.

 


Hipeille pamppua!

 

Yöelämä oli varsin letkeää, mutta paikat olivat poikkeuksetta tupaten täynnä. Luc kertoi itse törpöttelevänsä normaalisti vain viikolla, koska silloin paikoissa mahtui juomaan kun turistit loistivat poissaolollaan. Jokin aika sitten alkanut työharjottelu lakifirmassa oli pakottanut miehen kuitenkin vaihtamaan rytmiään. Erityismainintoina yöelämästä täytyy nostaa esille Jaskan roihahtaneen lemmen belgialaisia oluita kohtaan (erityisesti tiimalasin mallisesta tuopista nautittuna) sekä paikallisesta irkkupubin vessasta löytynyt "Puke Bowl". Eipähän sotketa ainakaan niitä pisuaareja.

 


Jaskan suosima "tiimalasi" -olut.

 


Kaikkea ne irlantilaiset ja irlantilaismieliset keksiikin. Samassa mestassa törmättiin myös islantilaiseen setämieheen joka tuli heittäämään Nordic-fivet mieheen.

 

Ainiin, pitkös mun vielä siitä futismatsistakin jotain kertoa. No lähdetään liikkeelle siitä, että kyseessä oli ensimmäinen kerta vuosiin, kun Rodan kotipeli oli loppuunmyyty. Edellisen kerran moinen oli tapahtunut kaudella 2002, kun Roda kamppaili AC Milania vastaan Uefa cupin puolivälierissä. Hyvä matsi siis taidettiin valita.

 


Rodan stadion veti sellaiset vajaat 20,000 katsojaa. Menijää riitti jo pari tuntia ennen alkuvihellystä.

Ruuhkan takia saavuimmekin stadionille heti kun olimme poimineet Sampan ja Jarnon asemalta, eli noin kaksi tuntia ennen ottelun alkua. Siinä tuli sitten tunnelmaa haistellessa ostettua matkamuistoksi seuran huivi, hörsittyä hieman kisabisseä sekä morjestettua Rodan maskottia, Lucky-koiraa jota tosin luulin virheellisesti ensin rotaksi.

 


Vuf vuf.

 

Paikkamme olivat "rauhallisempien" fanien kansoittamassa päätykatsomossa. Yritimme kyllä saada liput ultrien katsomoon, mutta ne paikat olivat myyty loppuun jo aikoja sitten. Koska Elinen mummo eikä täti (tai serkku? ei voi muistaa) tulleet peliin, saimme Jaskan kanssa heidän kausaripaikkansa. Jarno ja Samppa puolestaan löysivät penkkinsä ilmeisesti piippuhyllyn lähettyviltä.

Jo kohtuu hyvissäajoin ennen matsin alkua tunnelma alkoi kohota. Myllyhalukkaat Ajax-fanit kiipeilivät pitkin karsinaansa, mutta pysyivät kuitenkin aitojensa sisällä. Toki myös Rodan fanit vastasivat tilanteeseen provoilulla. Esimerkiksi Ajaxin juutailaistaustat muistettiin tuoda esille. Kuitenkaan PSV Eindhovenin fanien suosima "kaasusuihku" -ääni ei korviini kantautunut.

Itse peli alkoi Rodan kannalta lohduttomasti, sillä jo reilun puolen tunnin pelin jälkeen Ajax oli paukuttanut taululle jo murskajaisia enteilevät 0-2 numerot. Ensimmäisen jakson lopussa Roda kuitenkin piristyi, ja Ajaxin majumoken virheen avustamana onnistui myös ansaitusti kaventamaan pelin 1-2 lukemiin hieman ennen taukoa.

Toinen jakso olikin sitten viihdyttävää, hyökkäysvoittoista peliä. Roda hyrskytti vaarallisesti kohti Ajaxin maalia, mutta viimeistely tuntui ontuvan. Ajaxillakin oli puolestaaan omat vaaralliset vastahyökkäykset, mutta liekö Luis Suarezin myynti paskapooliin veroittanut kovimmat tehot.

81. peliminuutin kohdalla stadioni viimein repesi, kun Roda onnistui tasoittamaan pelin nätillä vaparimaalilla. Johtoasemansa menettänyt Ajax heräsi viimein kunnolla hyökkäämään, ja tarjosikin melkoista ilotulitusta ottelun lopussa kohti Rodan maalia. Pari minuuttia ennen ottelun varsinaisen peliajan loppua Rodan loppukiri näytti saavan painajaismaisen lopun, kun Ajaxille vihellettiin rankkari kuudentoistarajan sisällä tapahtuneesta käsivirheestä. Luonnollisesti yleisö ei nähnyt tilannetta samoin, ja jokaiselle penkille jaetut avainnauhat lentelivät mielenosoituksellisesti kohti pelikenttää.

Itsehän olin aivan varma että nyt heiluu, mutta olin kuin olinkin väärässä. Puolan maajoukkueeseen noussut Roda-vahti Tyton nimittäin torjui pilkun, saaden yleisön hullaantumaan vielä kerran. Matsi päättyi siis lopulta 2-2 ja pakko kyllä myöntää että kyseessä oli varsin viihdyttävä mittelö. Ja tosiaan täysin hintansa väärti: lippumme kun maksoivat 20€ kappaleelta. Ja koska saimme ilmaiseksi kaksi kausikorttipaikkaa, maksoimme lipuista lopulta vain 10€ per perse. Pääseekö siihen hintaan edes katsomaan Kärppäpeliä?

Noh, lisää futismatseja toivottavasti vielä luvassa. Josko sitä tässä saisi vaikka liput hommattua Tilburgin oman jengin, päin persettä kautensa pelanneen Willem II:n peliin. Ensi viikolla oisi vastassa Mika Väyrysen edustama SC Heerenveen. Kelpais. Varsinkaan kun Suomessa tuskin tulee ensikaudella pääsarjafutista paikanpäällä nähtyä, ellei sitten lähde Rovaniemelle seuraamaan Sambian maajoukkueen otteita.

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 Seuraava »