print
Alankomaata näkyvissä

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 Seuraava »

SWAG!

m8koju00 Kirjoittanut Jussi Kotila   blogissa Alankomaata näkyvissä
Julkaistu 4.7.2011, klo 16:10

Niin se taas aika vierähtää ja puolentoista viikon kuluttua sitä tallataan taas Rotuaarilla majoneesikänkyt rinnuksilla Potnapekan perässä kohti Torinrannan punaista aittaa. Tänä kesänä aion kuitenkin seistä pitkäaikaisen kesätyöpaikkani, Kauppatorin Kahvilamakasiinin tiskin paremmalla puolella nauttien kaappikylmät New Castle Brown Alet kapakin patiolla, bailubändi Maximuksen lyödessä tahtia. Kesälomasta ei tosin voida puhua, nimittäin työharjoittelu/kesäduuni Oulun kaupungin Juhlaviikoilla alkaa osaltani 18. päivä. Hyvillä mielin oman alan hommiin.

Koska kesälomailu on vain kaukainen haave, olen tässä nyt pyrkinyt edes leikkimään lomailua nämä viimeiset vaihto-opiskelupäiväni. Parin viikon paskakelien jälkeen viime viikon alkuun pamahtivat yli 30 asteen helteet, jonka kunniaksi päätin hommata lobsterirusketuksen heti kättelyssä. Seikkailimme kämppisten kanssa Tilburgin eteläosasta löytyvälle järvelle, jonne pääsi uimaan maan tavoista poiketen ilmaiseksi. Siellä sitten päivä kului helteestä nauttien ja uida polskutellen. Chileläinen rantavahvistuksemme (jonka nimen olen jo ehtinyt unohtaa) veti meille jopa pienet jooga treenit. Sampan kanssa todettiin ettei taivu. Onneksi sentään vedessä selän päältä ponnistetut backflipit taipuivat.

 


Biitsijoogat. Näyttää vielä ihan hyvältä ku minä ja Samppa ei olla mukana.

 

Nohevana albiinona olin pakannut mukaani aurinkorasvaa ja levittelinkin sitä adonismaiseen rantakroppaani silloin tällöin. Valitettavasti tuo 20 suojakertoimella varustetun rasvan levittely vähän sinnepäin ei lopulta hirveästi jeesannut ja n. kuuden tunnin yhtäjaksoisen auringossa oleilun jäljiltä kropaa poltteli aika pirullisesti seuraavana aamuna. Siinä sitten vedettiin kylmäsuihku-aftersunvoide -settiä tasaiseen tahtiin. Onneksi sentään selkä ei mennyt palamaan, joten nukkuminen selällään sentään onnistui ilman suurempia tuskia.

Eniten palaneessa ihossa tulevan melanooman lisäksi kuumotti se, kuinka herkässä kuosissa kroppani tulisi olemaan keskiviikkoiltana. Tuolloin ohjelmassa oli nimittäin reissu Amsterdamiin, jonne olin menossa irkkukaverini Oscarin kanssa katsomaan räppi-ilmiö OFWGKTA:ta eli Odd Futre Wolf Gang Kill Them All -ryhmää. Kuuleman mukaan bändin keikat muistuttavat yleisön osalta lähinnä punk/hc-keikkojen tapaista painishowta, joten hieman pelotti että mitähän palanut iho tykkää liian läheisesistä ihmiskontakteista.

Onneksi keskiviikkoon mennessä tilanne oli jo parempaan päin, kiitos ihonhoidon tehokuurini. Oscarin oli ollut tarkoitus lähteä Damiin jo hyvissä ajoin katsomaan Van Gogh -museota, mutta laiska irkkuvätys nukkui vielä minun tullessa koulusta kämpille. Neljännellä Damin reissullani ei itselläni ollut mitään must see kohdetta, joten tyydyin seurailemaan Oscaria. Irlantikamun ainoa tavoite oli löytää Hill Street Blues Coffee shop, joka kostautuikin varsin rennoksi istuskelupaikaksi. Coffee shopin sisustuslinjaus oli se, että kaikenlainen piirtely, bommaaminen yms. oli pirtissä sallittu, joten tyhjää tilaa ei paljon seiniltä löytynyt. Oscarin siinä poltellessa jointtiaan pisti kyllä harmittamaan se, että alkoholin myynti coffee shopeissa on erittäin harvinaista. Hill Streetin Bluesin tiloissa kun olisi vallan mainiosti maistunut myös yksi huurteinen vaikkapa biljardipelin ohessa. Ilmeisesti tämä alkoholibänni on enempikin lakiasia, sillä luulisi että varsinkin näissä viihtyisissä coffee shopeissa kaljalla olisi ihan kohtalainen menekki.

 


Ruff, ruff!

Itse keikka oli varmaan vajaat 1000 ihmistä vetävällä Melkveg konserttisalilla. Tunarina olin tulostanut lippujemme sijaan vain jotkin konserttipaikan jäsenyysliput, joten hieman alkoi kuumottaa kun ovimies totesi ettei nyt taida olla pojat ihan validit liput teillä. Onneksi saimme tiskillä todistettua että liput oli tosiaan ostettu, joten saimme uudet piletit loppuunmyydylle keikalle.

 

 

 

Itse OFWGKTA:n keikasta ja ylipäätään bändin musiikista on itselläni jotenkin helvetin kaksijakoiset tunnelmat. Toisaalta bändi tuntuu olevan tuoreinta kamaa sitten Wu-Tangin ekan levyn, mutta toisaalta ehkä rankka ylihypetys on hieman vesittänyt fiilistä. Keikkameininki oli aikalailla myös taiteilua sillä hiuksen hienolla rajalla, että meneekö homma liian överiksi vai onko se sittenkin aivan törkeän siistiä. Tässä Jinin ja Jangin välisessä taistelussa taidan luottaa vanhaan kunnon Numerolehden rinnakkaisarvosteluun. Eli olkaapa hyvä.

Shimmy Shimmy YA!:

Ensimmäinen OFWGKTA:lta näkemäni livetaltiointi oli Tyler, The Creatorin ja Hodgy Beatsin vetämä Sandwitches Late Nigth With Jimmy Fallon showssa. Ja jumalauta että se oli kovvaa. Nuoret, lähes tuntemattomat kollit tulevat vetämään the Rootsin säestämänä sellaisen liven, että oksat pois. Nuorta raivoa, satanismiviittauksia, puutarhatonttuja, kauhuleffameininkiä, energinen loppuhuipennus... ja ennen kaikkea raakaa, hiomatonta ja helvetinmoista musiikillista lahjakkuutta. Tyler loikkii lavalta Jimmy Fallonin selkään, vieraana oleva tusinajulkkismuija näyttää kusevansa housuun ja yleisössä passissa ollut räppilegenda Mos Def on täysin haltioitunut näkemästään. SWAG! Ja tämä kaikki siis siistyssä talkshowssa, jossa artistivieraiden esitykset ovat 98% sitä samaa geneeristä tylsyyttä.

Myös levytettynä OFWGKTA potkii ja kovaa. Jo alle parikymppisinä pojat pistävät purkkiin sellaista materiaalia, mihin harva platinaräppäri pystyy edes uransa ehtoopuolella. Tyler kuulostaa jo teininä siltä, että mies olisi elänyt 40 edellistä vuotta pelkällä viskillä ja savukkeilla. Ennen kaikkea persoonallinen ääni toimii täydellisesti miehen itse tuottamien, ihanan pelkistettyjen, mutta silti niin monipuolisten taustojen päällä. Biitit tuovat valehtelematta mieleen RZA:n nerokkaat taustat 36 Chambersilta, joka lienee kaikkien aikojen suosikki(räppi)levyni. Odd Futuren nettisivuilla ilmaisjakelussa olevan Bastardin lisäksi levydiilin jälkeinen Goblin näyttää, ettei mihen taidot ole kadonneet mihinkään. TJEU, Tyler, The Creator - Yonkers.

Nokkahahmo Tylerin ohella puhdasta talenttia riittää törkeä määrä myös muille jäsenille. Earl Sweatshirt, vuosimallia -94, räppää viisitoistavuotiaana debyytillään Earl aivan uskomattomalla flowlla. Offbeattiin, mutta silti lopulta täydellisesti onbeattiin. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakiin, vertaukset nuoreen Nasiin eivät ole mielestäni tuulesta temmattuja. Viisari alkaa räppipäissään värähdellä kun edes ajattelee Earlin ja Tylerin vuoropuhelua Ass Milk biisissä. Jos Earlin äiti ei olisi tuohtunut poikansa musiikista lähettäen Earlin Samoalaiselle saarelle sotilaskouluun(?), käsissämme voisi ehkä olla jopa Nasin Illmaticille vertojavetävä Earlin kakkosalbumi. Ja vielä kerran, -94. Ei helvetti.

Lisäksi Hodgy Beatsin ja Left Brainin MellowHype ei petä ketään. Eaglesin Hotel Californiaa härskisti uudelleen tulkitseva vokaalisti Frank Ocean tekee huhupuheiden mukaan yhteistyötä jo nyt räppipelin isoimpien nimien kera. Mike G tarjoaa taas vähän perinteisempää räbäytystä ja Domo Genesiksen ja muiden jäsenten suurin ongelma on se, että he sattuvat olemaan osa niin helvetin lahjakkaista muusikoista koostuvaa poppoota, että heidän on vaikea loistaa. Moni puhuu bändin ratsastavan vain shokeeravilla riimeillään, mutta Odd Futuren pojat eivät tästä välitä. He tekevät vain juuri sellaista musiikkia mitä he itse haluavat. Tykkäsi MTV siitä tai ei. Levymyynti kertoo että yleisöön materiaali tuntuu uppoavan. Ja huomioidaan vielä kerran se, että tämä jengi ei ole mikään levylafkojen koulima löytö. He ovat luoneet maineensa lähes täysin itse.

Ja sitten itse keikka. Meininki menee täysin hulinaksi jo silloin kun porukan lesbo-dj Syd the Kyd astuu dekkien taakse. Hetkessä olemme siirtyneet vallovassa yleisömassassa kymmenen metriä lähemmäs lavaa. Kun itse keikka pärähtää kunnolla käyntiin MellowHypen 64 -biisillä, on helvetti irti. Parimetrinen mörrimöykky Left Brain vetää stagedivauksen ja pian yleisö seuraa perässä. Jatkuvasti joku tuntuu pomppivan lavalta yleisöön. Kun muu OFWGKTA:n porukka tulee kehiin bileet sen kuin paranevat. Olen hurmioituneessa tilassa. Pompin, huudan ja riehun. Aivan kuten kaikki muutkin.

 


Left Brain

 


Jalkansa murtanut Tyler, The Creator tulee lavalle pyörätuolissa, mutta mies antaa silti kaikkensa. Yhdellä jalalla pomppien Tyler loikkaa managerinsa sekä turvamiesten kauhuksi yleisöön kesken French -kappaletta. Yonkersin kohdalla saan jostain potkun suoraan naamaan. Kokeilen kasvojani. Verta ei näytä tulevan, ja vaikka tulisikin tuskin jaksaisin välittää. Vaikka olen puuduttanut auringonpolttamaa ihoani särkylääkkeellä ja parilla kaljalla, tiivis tunnelma keikalla aiheuttaa jatkuvaa pistelyä. Olen kuitenkin niin fiiliksissä, että unohdan helpolla kivun.

 


Tyler, the Creator

Paria hengenvetobiisiä lukuunottamatta keikka jatkuu intensiivisenä kohti loppuaan. Joku yleisöstä innostuu jo niin paljon että tekee stagediven toisen kerroksen parvelta. Onneksi en ollut ottamassa vastaan tuota laivavalasta. Yleisöä rynnii lavalle kesken kappaleiden jo siihen malliin että turvamiehet joutuvat häätämään porukkaa. Kun Tylerin Radicals biisi lähtee viimeisenä kipaleena soimaan, ei turvamiehetkään voi enää mitään. Lähes puolet yleisöstä on nimittäin yhtäkkiä lavalla. Myös minä ja Oscar. OFWGKTA:n poikia (ja tyttöä) tämä ei tunnu haittaavan, päinvastoin. Biisi vedetään hurmioituneena loppuun. Keikka on ohi ja kajareista lähtee soimaan Earl Sweatshirtin Earl. Heitän yläfemmat Domo Genesiksen ja Mike G:n kanssa ennen kuin turvamiehet ohjaavat minut pois lavalta. Hodgy Beats tulee vielä keikan jälkeenkin kättelemään yleisöä. Mikä keikka!

Ennen kaikkea Odd Future oli hieno nähdä tällaisella pienemmällä keikalla, vielä kun ryhmä ei ole kasvanut liian isoksi. Vuoden päästä pojilla saattaa olla edessään jo huomattavasti isommat areenat.


Lavalla OFWGKTA:n kera.

Shimmy Shimmy NO!

Ensimmäinen kerta kun kuulin Odd Futurea oli kyseessä Earl Sweatshirtin biisi nimeltä Earl. Valitettavasti en vain kuullut, mutta myös näin kyseisen kipaleen musiikkivideon. Ensimmäinen reaktio olikin sitten mallia oksennus, sillä siinä vaiheessa kun revitään kynsiä irti oli minunkin jo pakko kääntää katseeni pois ruudusta.

Tuo kuvastaakin tietyllä tapaa koko OFWGKTA:n ympärillä leijuvaa hypeä. Bändi tekee nimeä sillä, että se järkyttää ihmisiä. Niin sairailla musiikkivideoillaan kuin myös vielä sairaammilla lyriikoillaan. Raskaanaolevien naisten raiskausfantasiat, homofobiaa pursuilevat one-linerit ja puolikesy satanismi vetoavat ehkä kapinoiviin teineihin, mutta itse taidan olla tuolle setille jo liian vanha. Necro teki sen kaiken jo shokeeraavammin, Eminen myyvemmin ja Gravediggaz paremmin. Mutta teineihin tämä "Kill people, burn shit, fuck school" -meininki uppoaa kuin SMC Hoodrats ja hauskasti räppäävä Erä-Koira, joten OFWGKTA:n jokainen video kerää youtubessa miljoonia katselijoita. Se ei kuitenkaan tee bändin musiikista mitenkään erityisen hyvää.

Shokkiräppien ykkösmies Tyler, The Creator on toki huorittelunsa ohessa ihan pätevä tuottajalupaus, mutta pidemmän päälle miehen taustat alkavat maistua puulta. Ilkeästi voisi jopa sanoa että kun miehen tuoreen Goblin pitkäsoiton pistää pyörimään, on eväät syöty jo aikalailla kakkosraita Yonkersin jälkeen. Tylerin velipuoli, kokoonpanon lahjakkain riimittelijä Earl on ihan potentiaalinen tapaus, mutta miehen esikoinen Earl on musiikillisen tason myötä yhtä kaukana Nasin Illmaticista (johon jotkut hoopot ovat levyä jopa verraneet) kuin Arttu Wiskari J. Karjalaisesta. Eli ns. vitusti. Frank Ocean on jenkkilän oma mukahauska r'n'b laulaja Stig Dogg ja MellowHype on tosiaan vain ylisuuri hype. Muut ryhmän jäsenet ovatkin sitten vain statisteja jotka ratsastavat OFWGKTA:n nimellä. Ei jatkoon.

Kirvestä ei tosin kannata heittää vielä lopullisesti kaivoon, sillä ovathan nämä Odd Futuren velikullat vielä nuoria sällejä. Kaiken maailman Pikku-G rahastusskeidan jälkeen poikain tuotanko kuulostaa varmasit helvetin kovalta, mutta eihän sillä artistin iällä ole lopulta mitään väliä lopputuloksen kanssa. Se on ihan yhtä hyvää tai huonoa musiikkia, oli se sitten 15- tai 30-vuotiaan tekemää. Joten katsotaan sitten uudestaan kun pojat ovat kasvaneet aikuisiksi. Ehkäpä Earlin äiti oli oikeassa lähettäessään poikansa samoamaan Samoaan.

 




Ja sitten se keikka. Ensinnäkin porukka näytti jakautuneen kahtia. Alhaalla teinit riehuivat vain riehumisen ilosta ja ylhäällä keski-ikäiset poserit halusivat nauttia keikastaan rauhassa. "Pitihän se tulla nämä nulikat katsastamaan kerta Mos Defkin niitä hehkuttaa." Kun rallit alkavat pitää yleisössä väkisellä alkaa tönimään kaikkea mikä liikkuu. "Väliäkö siitä musiikista kunhan voi sanoa että oli kova meno!"

 

Odd Futuren lavashowlta ei voi odottaa ihmeitä, sillä ykkösmies Tyler, The Creator istuu pyörätuolissa ja Earl on edelleen Samoalla. Frank Oceanillakin oli parempaa tekemistä kuin tulla kiertämään Eurooppaa, joten laulut jäi laulamatta. Pitkin keikkaa yleisö ryntää lavalle ja stage divaa takaisin, mikä nyt muuten vielä menee, mutta vittuako sinne lavalle pitää jäädä hengailemaan? Ei se ole sinun keikkasi. Luulisi että siinä vaiheessa kun bändin jäsenetkin alkavat huutaa että: "Get the fuck out of the stage!" , nämä retardit tajuaisivat poistua, mutta ei. Eihän ne lähde ennenkuin heidät tönitään alas.

 


Hodgy Beats


Ja sitten se että jos siellä käy kerran vähän riehumassa ja hyppäämässä niin ok. Mutta tämä yksikin huomiohuora rymysi lavalle sen 20 kertaa. Varsinkaan kun kyseessä ei ollut mikään ihan siro tyttö, niin kai tyyppejä yleisössäkin tympäsi ottaa aina se sama tonnikeiju vastaan.

Jossain välissä sain jopa potkun kasvoihin ja erään biisin aikana joku tuli kähmimään taskujani. Mitään ei onneksi viety, mutta loppukeikka pitikin olla sitten varuillaan. Ja tosiaan viimeisen biisin aikana lähes koko yleisön piti sitten kiivetä sinne lavalle. Suurimmaksi osaksi juurikin siksi, että niin oli kuultu tehtävän aiemmillakin keikoilla. Kylläpä sitä tulikin radikaali olo.

Odd Future on oikeastaan vain suuri kupla. Nähtäväksi jää, muistaako kukaan näitä jannuja enää vuoden päästä.


Siitä vähän vielä filimiä keikalta.

Koska keikka venähti melko odotetusti lähes yöhön, missasimme Oscarin kanssa viimeisen Tilburgiin menevän junan. Yömme vietimme kulkiessa pitkin Amsterdamin katuja, odottaen aamun ensimmäisiä junia. Kotona olimme lopulta aamuseiskan aikaan ja koulu alkoi sitten mukavasti jo puoli kymmeneltä.

Koulusta sen verran, että nyt meillä on menossa jonkinmoinen laajempi lopputehtävä. Itse kirjoittelen Tilburgin futisseura Willem II:n taantumisesta Mestareiden liigassa pelanneesta joukkueesta divaritiimiksi. Lisäksi koitan hieman käsitellä syitä siihen, miksi hollantilainen seurajalkapallo on ylipäätään tippunut suurten eurooppalaisten liigojen kelkasta. Jos tässä malttaa vielä kunnolla ahkeroida, niin ehkäpä lopputuloksena voi olla ihan hyväkin juttu. Ainakin haastttelut ovat tähän mennessä olleet antoisia. Mutta tästä sitten lisää joku toinen kerta.

Saapa nähdä mitä viimeiset päivät tuovat tullessaan. Ainakin tuliaisia Suomesta, sillä huomenna olisi tarkoitus treffata serkkujeni perhettä, jotka pistäytyvät Tilburgissa matkallaan kohti Pariisia. Keskiviikoksi pirttiini tulee puolestaan suomikämppikseni Miikka. Letkeä viikko siis tiedossa, kunhan saisi nuo kouluhommat alta pois. Sitten voisikin keskittyä jo pakkaushommiin.

Jussin ruokablogi :P

m8koju00 Kirjoittanut Jussi Kotila   blogissa Alankomaata näkyvissä
Julkaistu 27.6.2011, klo 01:05

 

Olen tässä viimeisen viiden kuukauden ajan koettanut huonolla menestyksellä napata kuvia hieman normi tonnikala&nuudelit -ateriakokonaisuuksista poikkeavista ruoista. Koostetaampa nyt nämä herkulliset kuvat yhteen ja tehdään samalla mielikuvitusmakumatka maailman keittiöihin.



Hollanti:

"Hollantilaisten perinneruoka on voileipä." Tämän lentävän lausahduksen päästi ilmoille luokkatoverini Senni parin viikon maassa oleskelunsa jälkeen. Pakko kyllä myöntää ettei Hollannista tunnu irtoavan oikein mitään mullistavaa perinneruokaa. Kerran olen syönyt hollantilaisessa perheessä ja silloin taidettiin syödä italialaista. Mutta otetaan kuitenkin oma ehdokkaani maan kansallisruoaksi:

 

Elikkä hollantilaiset perus ranarit, fritesit. Mukaan toki tulee paljon paikallista fritesausia, joka on jonkinlaista tuunattua majoneesia. Kaikenlaista muutakin härpäkettäkin on settiin tarjolla, mutta itse suosin tätä perinteistä linjaa. Ranaripaikkoja löytyy kaikkialta. Kaupunkien ja kylien keskustoista, jokaiselta vähänkään isommalta juna-asemalta etc. Lisäksi ranarit kuuluvat jokaisen itseäänkunnioittavan kebap-pitseerian ruokalistalle. Perinnekojuista setti lähtee joko kuvan mukaisesti laatikkoon tai perinteiseen tötteröön.

Kuvassa esiintyvät ranarit on ostettu Eindhovenilaisesta Dik & Langista, jota ei turhaa puffattu kaupungin esitekirjan raflaosiossa. Parhaat ranut olivat mitä olen tainnut eläissäni syödä. Taso tikkuperunoissa vaihtelee aika paljon, mutta yleensä setti voittaa esim. mäkkärin vastaavat 100-0. Kannattaa tosiaan testata, vaikkei ranarit muuten kauheasti maistuisikaan. Luokkakaverini Su on lihonut kuulemma neljä kiloa ranariaddiktionsa vuoksi, joten kyseessä on kovaa kamaa. Varokaa ettette jää koukkuun.

+ Halpaa
+ Parempaa mitä luulisi
+ Helppo löytää
+ Hyvä valinta pieneen nälkään

- Taitaa olla kuitenkin alunperin belgialaisen keittiön juttu
- Alkavat maistua pitemmän päälle puulta
- Voi jäädä koukkuun

 

 

Ensimmäinen omituisempi piirre, mikä hollannissa tuli safkahommissa vastaan olivat nämä pikaruoka-automaatit. Näistä yleensä ruokapaikkojen ulkoseinistä löytyvistä masiinat toimivat tutulla turvallisella raha-pesään-luukku-auki -periaattella. Parit kroketit olen moisista vetäissyt, ja ihan hyvää peruspurtavaa eurolla. Erityismaininta Tilburgissa sijaitsevalle Cafe Philip -yökerholle, jonka ylimmästä kerroksesta löytyy rento lounge sohvineen ja ruoka-automaatteineen. Eipähän tarvitse lähteä ainakaan akuutin nälän vuoksi aikaisemmin pois baarista.

Nuo ylemmästä kuvasta löytyvät kroketit ovat kai myös jonkinlaista hollannin speciaalisettiä. Kovan kuoren sisällä on löysää, hieman muusimaista kuonaa, joka on ilmeisesti jonkinlaista lihaa. Joskus joku taisi kertoakin mitä lihaa, mutten enää toki muista. Pubeissa bissen kanssa maistuu puolestaan kroketin sukulainen, eli bitterballs. Perinteisesti niitä nautitaan olusen ja sinappidipin kanssa.

Kroketti ja bitterballs:

+ Varsinkin kaljan kanssa hyvää välipalaa
+ Hieman outo ja yllättävä maku, mutta itse tykkään
- Monelle muulle tuo maku on kuitenkin ollut liikaa
- Sinappidippi on ärsyä ja pahaa (niinkuin sinaappi noin yleensä)

 

Paikallinen kebupaikkojen erikoisuus on puolestaan yllänäkyvä Kapsalon. Nimi tarkoittaa suomeksi parturikampaamoa. Onneksi en ole täällä hiuksiani paikallisissa salongeissa leikkauttanut. Settiin kuuluu siis kebab-ranskalaiset, jonka päälle vedetään juusto. Tämän jälkeen ilmeisesti uuniin ja lopuksi päälle vielä salaatit ja kastikkeet (kuvan setti ilman salaattia).

+ Piristävää vaihtelua perus kebab ranskalaisilla -setille baarin jälkeen
+ Maistuu todella paljon paremmalle miltä näyttää
- Näyttää aivan helvetin rumalta

 


Samaisessa Haagilaisessa rantapuljussa missä kapsolinkin kuvasin, tarjoitliin Sennille myös listan ulkopuolelta pelkkä salaatti (erillisten ranareitten kera, hollannissa kun olemme). Kokki oli ilmeisen mielissään tästä listan ulkopuolisesta tilauksesta, ja annos ainakin näytti paljon paremmalta kuin kapsalonini.

 

Belgia:

 

 

Baarle-Hertogissa, parinkymmenen metrin päässä rajasta (koko Baarle-Hertog/Nassau on yhtä rajojen sekamelskaa) tuli syötyä ylemmässä kuvassa esitelty setti. Belgialaisia ranareita majoneesilla, sekä perinteisä belgialaisia makkaroita. Erityismaininta vuoronumerosysteemistä. Kun tuo tilauksen yhteydessä annettu ufo alkoi piipata, oli aika noutaa eväät tiskiltä. Kätevää.

+ Ranarit edelleen hyviä
+ Kyrsät myös hyviä ja mukavaa vaihtelua perus HK:n siniseen
- Yksi kyrsänpala tais olla pahaa. Vaikea muistaa kun kyseessä taitaa olla ensimmäinen vaihdossa vietetty viikonloppu.

 

Näitä on jo hehkutettu, mutta vielä kerran hyvät naiset ja herrat: Brysseliläisen kinkkilän käsintehdyt nuudelit. Tällä kertaa ankan kera.

+ Alakerrassa aterioidessa saa itse seurata, kuinka nuudelit valmistetaan käsin
+ Hakkaa 100-0 jopa Sampan tonnikalanuudelit
+ Hintalaatusuhde mielestäni hyvä: todella täyttävä ja hyvä annos taisi maksaa jotain kympin
- Jarnon kyytipojaksi tilaama kookoslimu oli karseaa paskaa

 

Italia:

 

 

Flavion äidin kokkaustaidot eivät olleet onneksi kadonneet mihinkään vajaassa viidessä vuodessa. Italialaiseen tyylin aluksi nautittiin pelkkä pasta, jonka jälkeen vasta pöytään tuotiin liharuoka ja lisukkeet. Tälläkertaa liharuokana oli perinteinen roomalainen setti, joka taisi olla suomennettuna jotain tyyliin "suuhun hyppäävä". Suuhun nämä ateriat tosiaan hyppäsivät. Kyytipojaksi toki olutta Peronin ghettopullosta.

+ Olisikohan jopa parhaat mätöt mitä koko vaihdon aikana on tullut syötyä. Tämä riittänee perusteluksi.

 

Roomalaisessa homopitseeriassa(?) isännät tilasivat itselleen sekä meille rengille tällaista settiä. Pieniä "pitsanyyttejä" tomattikastikkeella ja valkosipulilla, ranareita sekä riisillä  ja muusilla täytettyjä palleroita.

+ Mukavaa pientä naposteltavaa ruokaa odotellessa
- Yllättävän täyttäviä, joten voivat pahimmassa tapauksessa viedä pahimman nälän ennen pääruokaa

 

Itse pääruokana oli sitten tällainen lätty. Täytteenä pitsassa oli jotain perinteistä italialaista makkaraa. Täysin erilaisiahan nämä känkyt ovat kuin koto-Oulussa, mutta sanotaanko nyt vaikka että hyvällä tavalla erilaisia.

+ Täyttävä setti, pohja hyvää
+ Colosseumin katveessa oli oikein mukavaa syöpötellä kuun valossa. Jos seura olisi ollut hieman eri, voisin sanoa jopa että romanttista.
- Täytteitä vähemmän kuin edesmenneen oululaiskänkkylä Selman 2,50€ kustantavissa lätyissä
- IKÄVÄ MAJONEESIKÄNKKYÄ

 

Viimeisen kokonaisen Rooma-päivämme täydensivät hyvät safkat isäntämme Giangin piikkin. Iltakokkailujensa (joista ei valitteavasti ole kuvia) lisäksi Giangi pisti pöydän koreaksi välimeren rannalla, kun astelimme biitsiltä suoraan erääseen meren eläviin erikoistuneeseen ravintolaan. Tällainen mixaturelautanen sisälsi lisukkeineen jotain paikallisia särkiä, rapuja, mustekalarenkaita ja kalmarinlonkeroita.

+ Aivan mahottoman hyvää murkinaa. Vaikka meren antimista suosikkini taitaa edelleen olla savustettu ahven, ei tällä setillä siitä kyllä paljoa jääty.
+ Merenherkkuja naamariin, välimeren aaltojen kohistessa 100 metrin päässä. Rantaa silmän kantamattomiin ja aurinko porottaa taivaalla. Kyllähän sitä sai vähän naattia naattia.
- Ravut edelleen turhan työläitä syödä. Varsinkaan kun syötävää ei kauheasti ole.

 

Ranska:

Tällainen kanasetti tuli tilattua jossain Mont-Marten kukkulan katveessa sijaisevassa pienessä raflassa. Tulihan siellä Pariisissa syötyä ulkona enempikin, mutta enhän minä niistä mitään kuvaa muistanut ottaa.

+/- Enhän minä enää muista oliko tämä nyt mitenkään erityistä. Hyvin oli muistaakseni ainakin maustettu ja marinaadi toimi. Meikää muuten ärsyttää syyä tuommosia koipia, ku vaikka kuinka ränklää kynsin ja hampain, niin aina jää jotain syömäkelposta syömättä.

 

Turkki:

Juhannuksen kunniaksi turkkilaiset kämppiksemme Büsra ja Leyla pitivät meille pienen oppitunnin kuinka valmistaa kattilassa näkyviä kääryleitä, eli Sarmaa. Tämän turkkilainen perinne ruoka valmistetaan siten, että maustettua riisisettiä kääräistään tuollaisiin isoihin lehtiin konsanaan kuin röpöt Rizlaan. Sitten kääryleet isketään tulille ja syödään lämpiminä. Nyt varmasti jokainen osaa valmistaa Sarmaa myös kotona.

+ Mukavaa pikku naposteltavaa
- Eipä noita kuitenkaan suureen nälkään mielellään söisi
- Itse sekoittaisin riisin sekaan vielä meksikonpata henkisesti jauhelihaa. Ihan hukassa en makuaistini kanssa ole, sillä kuulemma Sarmaa syödään myös lihatäytteellä.

 

Tämä nyt on kyllä Irakin poikain vääntämää kebua, mutta menköön nyt turkkiotsikon alle. Se mikä paikallisissa kebuloissa miellyttää, on se että useimmiten kebabliha on juuri lampaan lihaa. Lampaan lihalle korvikkeen tarjoavat kanakebut. Tällainen kebab-rulla ranskalaisilla tuli otettua eräässä Tilburgin keskustan vakkarimestassani, Chicossa. Taustalla näkyy muuten myös fish&chips annos. Aterioitsija taisi viimenäkemällä väittää että hänen ruokaansa tuli ranareitten sijasta lohkoperunat. Kuva ei valehtele:

Kebab-rulla:

+ Halpaa, hyvää ja täyttävää
- Edes kebab ei maistu joka päivä

 

Etelä-Korea:

 

ESN:n 20-vuotisjuhlaviikolla vietimme perinteisen Mentor Dinnerin sijaan ns. World Dinneriä, johon lähes kaikki kokkasivat oman maansa/alueensa ruokaa. Esimerkiksi meidän skandiryhmä teki erilaisia näkkärisettejä tarjolle. Näistä murkinoistahan en toki ottanut kuin tämän yhden kuvan, jossa eteläkorealainen Su esittelee eteläkorealaisia hunajaperunoita.

+ Pari-kolme tällaista menee ihan hyvin
- Olihan ne niin makeita, että sen parin-kolmen jälkeen makeus alkoi ällöttää ja pahasti

 

Portugali:

 

 

Portugalilainen kämppiksemme Margarita tovereineen tekaisi meille tällaista Portugalin herkkua, jonka nimen olen toki unohtanut. En nyt muista mistä tuo "pääruoka" tarkalleen ottaen koostui, mutta minkäänlaista lihaa siinä ei ainakaan ollut. Hyväähän tuo oli ja varsinkin Jarno taisi ihastua kyseiseen ruokaan ensimaistolla.

+ Hyvää ja taisipa olla vielä terveellistä
+ Tuo perus riisi&papu -setti oli yllättävän hyvä combo. Tai ilmeisesti se oli vain osattu valmistaa oikein.
- Olisin kaivannut vähän ärsympää maustamista

 

USA:

Jenkkikämppiksemme Samijo ja hänen äitinsä kokkasivat meille jenkkihenkisesti kermaista kanapastaa. Kastikeainekset olivat straight outta Utah, eikä niitä kyllä maun puolesta ollut Samijon äiti turhaa meren yli rahdannut (toisin kuin joidenkin mielestä ehkä vessapaperia - only best for her mormon ass?). Lisukkeena toki reilusti voihin paistettua popcornia sekä muuta pikkusuolaista.

+ Parasta kermakanapastaa, mitä olen kuunaan syönyt.
- Odotin burgeria. Petyin.

 

Suomi:

 

Pisteenä i:n päällä toki vielä ihana suomalainen lohisoppa. Tällainen tuli värkättyä kämppiksille (Piritalle kunnia) sekä yhdelle Mentor Dinnerille (Sofialle kunnia). Kermaista lohisoppaa, ruisleipää, ja luomuhapankorppua suoraan Paska-Jaskan anoppilasta. Apertiiviksi joko Jallua ja Salmaria tahi minttukaakaota.

+ Suomalaiset tykkäs niin perhanasti. Mentor Dinnerille kunniavieraiksi Oulusta ja Unkarista saapuneille Sampsalle ja Pietullekkin maistui.
+ Lohikeitto hiveli myös italialaisen mestarikokkimme Daviden makuhermoja.
+ Jaskan anoppilassa tehdään hyvää leipää. Vieläpä luomua.
+ Jallu kelpasi korealaisille (eli Su:lle)
- Lohikeitto ei tuntunut kelpaavan koko ulkomaakiintiölle
- Suurissa erissä nautittuna saattaa laukaista koti-ikävää

 

Ja tässähän oli sitten vain murto-osa niistä herkuista, joita olen vaihdon aikana päässyt maistamaan. Erityiskiitokset kämppiksille sekä Mentro Dinnereiden kokeille, jotka ovat viitsineet esitellä oman maan herkkuja meille muillekin.

 

Festival Mundial

m8koju00 Kirjoittanut Jussi Kotila   blogissa Alankomaata näkyvissä
Julkaistu 18.6.2011, klo 16:31

 

Viime postauksessa tulikin jo hieman hiiskuttua tämän viikonlopun ohjelmasta, mutta siltä varalta että teistä joku ei olisi lukenut suurennuslasilla kaikkia kirjoituksiani, niin lauantai ja sunnuntai kuluu tällä kertaa festaritunnelmissa. Kyseessä on Tilburgin ykköskekkerit, jotka kantavat nimeä Festival Mundial. Nimensä mukaisesti festari etenee hieman perus RMJ:stä poikkeavalla tavalla maailmanmusiikin rytmeissä, sillä esiintyjiä on paikalle rahdattu ympäri palloa. Jotta yleisössä kävisi muitakin kuin hippejä, tähdittää esiintyjäkaartia muutama hieman isompikin nimi kuten Moby, Paolo Nutini, Fun Lovin' Criminals ja Aloe Blacc.

Festareilla me Fontysin journalistivaihtarit työskentelemme paikallisten kollegoidemme kanssa mundiallive.nl nettisivulle, jonne tuotetaan tekstiä, ääntä ja kuvaa festivaalista. Itse työskentelen "tekstiporukassa", kirjoittaen pienessä kopissamme artistihaastatteluja ynnä muita juttuja hipoista. Koska palkka ei juokse ja kuitenkin festareilla ollaan, olisi tarkoitus muulata välillä muutama keikka ilman suuria journalistisia taka-ajatuksia. Toivottavasti siis pääsen nauttimaan välillä festarifiiliksistä edes puolivapain mielin.

Ajattelin kirjoittaa tämän blogipostauksen duunien lomassa pitkin viikonloppua, raportoiden hieman kuulumisistani Mundial-huumasta. Nyt voitte siis kronologisesti kirjoitetun tekstin perusteella seurata hahmoni kehittymistä laiskan innokkaasta festarinyyppätoimittajasta väsyneeksi vittupäätoimittajaksi, joka purkaa omaa pahaa oloaan esimerkiksi haukkumalla Sierra Leonen kumivenepakolaisten sielukkaan festarivedon Danten (pizzat 2,90€) helvetin kellarikerrokseen. RPG kamaa suorastaan.

Lauantai, klo 15:30

Festivaalit pykäistiin käyntiin periaatteessa eilisiltaisella ilmaispiknikillä (jonka skippasin Eindhovenin reissun vuoksi), mutta viralliset hulinat alkoivat tuossa yhden aikaan. Me nohevat journalistit oltiin tosin haistelemassa tunnelmaa jo kymmenen aikoihin. Tai no ihan kymmeneksi ei kyllä paikalle selvitty, sillä Etelä-Korean vahvistuksemme Su oli yhtä hidas pyöräilemään kuin kävelemäänkin. Tosin Su oli ollut eilen pyöräkolarissa skootterin kanssa. Tiedä sitten onko kyseessä syy vai seuraus?

Opettajamme Gie oli lupaillut että "there will be cabins for you guys to work", ja me tyhmät suomalaiset odotimme työhuoneeksemme leppoisaa kesämökkiä rantasaunalla ihan festareiden kyljestä. Festareiden kylkeen kyllä pääsimme, sillä "mökkimme" on ihan kakkoslavan nurkilla. Harmiksemme kyseessä on kuitenkin täyteen ahdettu raksakoppi, jossa painamme hommia kylki kyljessä.

Noh, onpahan sentään katto pään päällä, nimittäin kelit ovat olleet todella vaihtelevat. Ajoittaisten auringon säteiden lisäksi vettä on nimittäin tullut kuin Esterin perseestä. Pahimmillaan tänne odotettiin jo ihan kunnon myrskyä, minkä vuoksi pienempiä lavoja oltiin vetämässä jo alas ja viestimissä ihmisiä pyydettiin tulemaan paikalle vasta viiden jälkeen. Kunnon myräkältä taidettiin ainakin tältä päivältä välttyä (kop, kop!), mutta parhaimmillaan vettä tuli kyllä lujaa ja lähes poikkitasosta. Noh heräteltiinpä ainakin hieman festarifiilistä suomalaisittain.

 


Viikonlopun muotiasuste, sadeviitta.

Toimituksemme jonkinmoisen aamupalaverin jälkeen olemme kierrelleet tutustumassa festivaalialueeseen. Koska festarialueella kaikki pitää maksaa hollantilaisen polettifiksaation mukaisesti erikseen myytävillä festivaalikolikoilla, ja koska näiden festivaalikolikkojen arvo valuttamarkkinoilla tuntuu kyntävän melko syvällä (ainakin verrattaessa festariruoan ja -juoman hintaan), käväisimme hakemassa lähimarketista hieman sapuskaa. Nämä eväät nautimme kaatosateessa festivaaleille tulleiden vaihtarikamujemme kanssa. Nyt pienen löysäilyn jälkeen pitäisi vissiin alkaa painamaan hommia.

Itsellä olisi tarkoitus kirjoitella tässä ensitöikseni jonkinlainen juttu festivaalien aiheuttamista häiriöistä lähialueelle. Mahdollisesti kirjoitan myös jonkinlaisen ennakkohypetyksen Bert On Beatsista, jota koitan haastatella tuossa illemmalla kun miehen keikka on ohi. Häiriöjuttuun sekä ennakkoon on tarvittavat haastattelut tehty jo aiemmin, joten istumahommia odotettavissa. Tietenkin juuri nyt sade taukosi ja aurinko alkoi paistamaan kunnolla ensimmäistä kertaa tälle päivälle...

Naapurissa sijaitsevaan radiostudioon on saatu näemmä jokin festaripumppu vetämään akustista liveä ja siellä meininki oli katossa. Hyvältähän tuo kuulosti ja kivalta näytti. Tulisikohan joku vetämään myös meidän koppiin?

Lauantai, klo 22:50

Hommien oheessa olen kerennyt tarkastamaan parit keikatkin. Koska rehellisesti sanoen festivaalien esiintyjälistalta ei kovin montaa tuttua nimeä löydy, on keikkojenkin kanssa menty melkoisella hakuammunnalla. Toisinaan tällainen pää edellä rantakivikkoon sukeltaminen voi tuoda eteen helmiä, joten jutusta löytyy omat hyvätkin puolet. Tälläkertaa eksyin perstuntumalta eteläafrikkalaisen Goldfish yhtyeen keikalle ja pidin todella kuulemastamani (ja näkemästäni myös, sillä bändin visuaalit olivat varsin metkat). Kyseessä on tosin ilmeisesti yksi kekkereiden nimekkäimmistä artisteista, joten kai tällaiset olisi pitänyt tietää etukäteen. Mutta kun musiikkimakuni on tuntunut jämähtävän johonkin ysäriräpin ja J. Karjalaisen välimaastoon, on hyvä että tällaiset bändit tulee bongattua myöhään kuin ei milloinkaan.

Viimeisin festari jossa olen remunnut oli Ilosaari 07, joten kyllähän se taas festarielämäkin pitkästä aikaa maistuu. Goldfishin lisäksi tuli katsottua Sierra Leones Refugee Allstars, Selah Sue ja Bert On Beats. Sierra Leonen pakolaispumppu oli ihan viihdyttävää jamittelua, mitä sitä nyt lopusta näin. Selah Sue oli ihana ja kai sen musiikkikin oli ihan kuunneltavaa. Bert On Beatsista kirjoittelinkin tässä jo aiemmin ennakon ja kävin katsomassa alun hänen setistään. Hyvää ja tanssittavaa menoahan se oli, mutta keikka piti jättää kesken, koska lähdin kärkkymään haastattelua mieheltä. Nyt odotan tässä kopissa, että josko Bertillä olisi tässä piakkoin aikaa vastailla pariin kysymykseen. Saappaat nähä miten käy.

 


Sierra Leones Refugee Allstars

 

 


Selah Sue

 


Bert On Beats. Miehen lisäksi lavalle kiipesivät pari liverumpalia sekä laulaja Anbuley.

 

Sunnuntai, klo 12:30

Uudi päivä ja uudet sateet. Eilen nimittäin myöhäistä loppuiltaa lukuunottamatta vettä ripisteli pitkin iltaa runsaan puoleisesti. Tänään näyttäisi säätietojen perusteella olevan luvassa samaa kamaa, eli Esterin anus vuotanee taas. Noh onneksi sadetta pääsee pakoon tänne spämmimökkiin tai telttalavoille.

Eilen sain kuin sainkin sen haastattelun Bert On Beatsilta. Bertin kanssa jutusteltiin menemään hieman Viron presidentistä, Rockin' Da Northista ja sen semmoisesta parin bäkkärikaljan merkeissä. Letkeä äijä ja tässä pitäisi ensitöikseni alkaa riipimään haastattelua nettisivullemme. Tänään koetan hamuta vähän isompaa saalista haastateltavaksi, nimittäin olen pistänyt pyyntöä Aloe Blaccille. Voi kyllä jäädä haastattelu näillä meriiteillä saamatta, kun taustalla ei ole mitään isoa valtakunnallista julkaisua. Vaan samahan sitä on aina yrittää.

 


Lasten leikkipaikan kylkeen oli lyöty myös miniramppi skeittareille sekä tämä veikeä dj-koppi. Leikkimistä tahdittivatkin kivasti mm. Rick Ross ja klassinen ysärigangstarap.

 


Festival Mundial oli todellakin kaikenikäisten festari. Lapsia alueella oli varsinkin päivisin todella paljon.

 

Tänään olisi tarkoituksena saada hommat sille mallille, että pääsisi nauttimaan festarielämästä hieman runsaammin kuin eilen. Keikkoja vetää tänään mm. Moby, Fun Lovin' Criminals ja hollannin kovin De JeugD van Tegenwoordig, joista jälkimmäisen voisi käydä katsomassa ihan mielenkiinnosta. Juttua ajattelin haastattelujen lisäksi koittaa kirjoittaa festarisalakuljetuksesta. Onnistuessaan voisi tulla ihan mielenkiintoista tavaraa ulos.

Olen tässä nyt puolituntia arponut, että olisiko sitä usua lähteä bajamajaan paskalle. Taitaapi olla pakko ja ehkä ulostus_hommat on paras suorittaa vielä ennenkuin festarivieraat saapuvat.

Siispä paskalle ->

Sunnuntai, klo 18:45

Tärkein ensin, eli bajamajan siisteydelle 9+. Kusta ei ollut nimeksikään lattialla, paperia löytyi ja lukko toimi. Ainoa miinus tulee pönttöön pinttyneistä jöötitahroista, mutta nekin menevät pitkälti paikallisen muotoilun piikkiin.

Päivä on kulunut yllättävän joutuisaan. Kirjoittelin hieman kattavamman jutun Bert On Beatsista eilisen haastatteluni pohjalta. Linkkiä ette ainakaan vielä saa, koska juttu mähöttää ilmeisesti vielä toimitussihteerin juttujonossa.

Jutun kirjoitettuani läksin kuuntelemaan Aloe Blaccin livevetoa. Harmikseni varsinkin keikan alkupuolella miksaaja taisi nukkua äänipöytänsä luona, sillä Aloen vokaalit hukkuivat paikoitellen pahastikkin taustabändin torvien alle. Musiikkijunttina olin eniten mielissäni Aloen vetäessä sielukkaan Billie Jean -coverin keikan loppupuolella. Jotain niin kaunista, että ihan mahassa väreili (Huom! nyt ei siis ollut kyse mistään ripuli_hommista!). Paras uudelleenversiointi tuosta yhdestä kaikkien aikojen lempikappaleestani, minkä olen koskaan kuullut. Jos jollakin lukijalla on jokin toinen versio millä nokittaa, niin pistäkäähän urlia kommenttiosioon.

Aloen keikan loppuosa tuli sitten hieman missattua, koska lähdin kärkkymään haastattelua mieheltä. Pressivastaavat siinä sitten kyselivät hommaa managerilta, mutta kuulemma herra Blaccia ei tänään paljon haastattelut napanneet. Kuten jo aiemmin kirjoittelin, olin aika skeptinen haastattelun suhteen. Realisti ei pety?

Tarkoituksena oli kirjoittaa juttua myös omien juomien ja huumeiden salakuljettamisesta festivaalialueelle, mutta sekin homma sitten hieman kusi. Ensinnäkin olin suunnitellut haastattelevani leirintäalueen ihmisiä, mutta kuulemma pressirannekkeellani minulla ei ollut asiaa sinne (toisin kuin eilen). Reppuja tutkivat vartijat puolestaan eivät suostuneet antamaan haastatteluja, kuten ei myöskään vartioiden esimies. Muutamalta salakuljetuksessa onnistuneelta onnistuin saamaan haastattelut, mutta eipä sieltäkään mitään mielenkiintoista irronnut. Eli juttu jäihin.

Lisäksi myös julkaisuteknillisistä syistä lyhyiden galluppien tekoa karsastettiin toimituksessa, joten taidanpa iskeä pensselit santaan ja rukkaset naulaan. Yhden kuvauskeikan voisin vielä kävästä lämpimikseni heittämässä, ja sitten voisinkin siirtyä katselemaan bändejä muutaman olusen kera.

Julkaisen nyt tähänastiset mietintäni, sillä en tiedä tuleeko illalla/aamulla enää festaritekstiä. Toki mielenkiintoisinhan vaihdehan on vasta alkamassa, eli jonkinasteiset karonkkabileet. No kuvia tiputtelen ainakin vielä tulemaan huomenissa.

Edit: Tässä hieman sunnuntai-illan tunnelmia

 


Fun Lovin' Criminals veti ihan letkeän setin.

Tällainen festaribeibe tarttui kainaloon.

Brittiläinen Lamb kuulosti hieman Portisheadilta. Keikka oli ehkä hieman tylsählö lukuunottamatta lopun sekavaa drum&bass miksailubiisiä.

Toimittajakollegalle maistui halpa viini rankan työpäivän jälkeen Mobyn keikalla.

Kekkerit päättyivät Mobyn keikkaan.




Tässä pientä livemaistiasta. Äänet toki kusee menemään, mutta ehkäpä tästä välittyisi edes pientä fiilistä.

 


Epäviralliset festarijatkot pidettiin keskustassa, Cul de Sac nimisessä baarissa. Hauskaa oli sielläkin.


Best come to Best

m8koju00 Kirjoittanut Jussi Kotila   blogissa Alankomaata näkyvissä
Julkaistu 13.6.2011, klo 01:57



Jälleen on se aika vuodesta, että teini-ikä alkaa tuntua yhä vain kaukaisemmalta muistolta ja mature-vuodet kolkuttelevat jo oven takana. Eli synttäri_hommathan ne ovat taas ajankohtaiset. Totuttuun tapaan suunnitelmissa oli viettää lauantaina letkeät synttäriblocpartyt ulkosalla piknikin ja kylmän olusen merkeissä. Totuttuun tapaan vettä tuli kuitenkin kuin Esterin perseestä, joten kemut piti vetää läpi sisätiloissa.

Ja olihan meillä sisälläkin ihan makoisat hipat. Meno oli kuin ala-asteen kemuista, sillä ohjelmaan kuului mm. pingistä naperokentällä, pinatan mätkimistä sekä super siistejä superpalloleikkejä. Erikoiskiitokset kuuluvat muutamalle artsyfartsy-kämppikselle, jotka antoivat minulle eittämättä yhden omituisimmista lahjoista, mitä olen koskaan saanut: pekonipotretin. Mieltymykseni epäterveelliseen ruokavalioon on tainnut levitä tässäkin maassa, sillä tämän komean potretin lisäksi sain "pekonikakun", josta löytyi 23 kynttilän lisäksi yhtä monta pekonisiivua. Ja hyvinhän se kakku maistuikin, ainakin minun, Sampan ja Kimmon kesken ennen siirtymistämme kylille. Pekonipotretin syömäkelpoiset (=kypsät) osat olivat puolestaan kadonneet baareilun jälkeen espanjalaisten suihin. Tänään tosin kermapekonipastaa mutustaessani alkoi koko ruoka-aine jo  hieman ällöttää. Noh lasketaan vanhuuden piikkiin.

 


Pekonipotrettini.

 

 


Synttärikakku.

 


Laiskan miehen toimistopingistä.

 

 


Sammakko-pinata sai kyytiä.

Lauantain kemut sujuivat hieman odotettua pienemmässä porukassa kuitenkin mukavasti. Vesisadekin oli iltaan mennessä loppunut, joten vuorokauden vaihteessa pääsimme nauttimaan Tilburgin terassien annista. Ja pitihän sitä vielä pikkutunneilla ottaa visiitti yökerho - yömättö -akselille.

Mutta sattuihan tuota myös viime viikonloppuna. Tuolloin Jarnon läksäreiden jälkimainingeissa aurinko porotti kunnon hellelukemissa täällä Keski-Euroopassakin (tämä viikko on täällä ollutkin sitten kaikkea muuta kuin siellä Suomessa), joten päätimme lähteä muutaman kämppäkaverini kanssa rannalle ja uimaan. Täällä Tilburgin alueella ei noita biitsejä ole ihan joka nurkalla. Koko kaupungista taitaa löytyä yksi ranta, ja sielläkin kuulemma vedetään aika ryöstöhintaa sisäänpääsemisestä. Tämän vuoksi päätimmekin ottaa rautateitä pitkin suunnan kohti lähikaupunki Bestiä. Kai tuollaisella nimellä pitäisi nyt jotain katettakin olla?

 


Simply the Best.

 

Bestiin päästyämme rantareissu alkoi leppoisasti taksia odotellessa. "Olen siellä muutamassa minuutissa" oli ilmeisesti melko laaja käsite, sillä saimme odottaa kyytiä lähemmäs kolme varttia. Rannalle kuitenkin lopulta päästiin (20€ taksikyydin ja 4€ sisäänpääsyn hinnalla) ja AquaBestin järvibiitsi olikin ihan mukava völlöttelykohde. Niinkuin tässä alankoisessa maassa lähes kaikkialla, tuuli rannalla kuitenkin melko hyvin. Onneksi päivä oli tosiaan sen verran kuuma, ettei puuskat juurikaan haitanneet. Pienessä järvessä vesikin oli sopivan lämmintä, joten tuolloin vielä nuorta 22-vuotiasta ruhoa sai uittaa järvessä ihan tatsilla.

 


Italialais-espanjalainen rantajengi.

 


Watch out Hasselhoff! (Kuva: Irene Rückrien Ferrant)

 

Kun lähdimme viimein sulkemisajan aikoihin pois rannalta, päätimme sisseinä kävellä takaisin juna-asemalle. Kartturina toimiessani minulla oli nohevasti googlemapsista printattu kärpäsenpaskakartta, jonka avulla sitten johdatin legioonaamme pitkin Bestiä. Puolessa välissä matkaa huomasin horisontissa siintävän kymmenmetrisen miehen, jota sitten mielenkiinnosta lähdimme tarkastamaan. Tuo Goljat kostautui lopulta itse popin kuninkaaksi, Michael Jacksoniksi, joka poseerasi ylväänä paikallisen automäkkärin nurkilla. Ihmetys oli melkoinen. Mitä monimetrinen MJ-patsas tekee Bestissä, ja vieläpä kaukana keskustasta, bensa-aseman ja drive-in mäkkärin kyljessä? Best come to Best?

 

Ilmeisesti tuo Jackon patsas oli seissyt paikallaan vuodesta 1995. Miehen kuoleman jälkeen patsaasta on ilmeisesti tullut jokin hollantilaisten MJ-fanien pyhinvaelluspaikka, sillä patsaan ympäristö oli täynnä muistokortteja, kynttilöitä sekä muuta tilpehöörää. Noh, kannatti kävellä, sillä muuten tämä monumentti olisi varmasti jäänyt näkemättä.


Popin kuninkaan muistolle.

Nyt voisi kuitenkin olla aika lähteä unille. Helluntaiheila uinuu jo sängyssä ja huomenna olisi pyhäpäivän kunniaksi tarkoitus lähteä pyörähtämään Amsterdamissa. Toivottavasti sadesää vaihtuisi täälläkin helteeseen viimeistään viikonloppuna, sillä tuolloin Tilburgissa juhlitaan Festival Mundialin merkeissä. Luokkamme lähtee tapahtumaan nohevina toimittajina, mutta joskohan sitä ehtisi myös parit keikat käydä katsastamassa. Noh, festareista lisää sitten tässä parin viikon sisään.

"Let's party like it is the last one... because it is!"

m8koju00 Kirjoittanut Jussi Kotila   blogissa Alankomaata näkyvissä
Julkaistu 5.6.2011, klo 18:36

Koto-Suomessa suvivirsi soi ja koulut loppuu. Vaihtokoulussani Fontysissa tosin koulun penkkiä kulutetaan aina heinäkuun puoleenväliin saakka, joten omalla kohdallani reipasta opiskelua on vielä reilu kuukausi jäljellä. Lennot Suomeen on buukattu 13. päivä heinäkuuta, joten pikkuhiljaa kotiinlähtö alkaa tuntua yhä todellisemmalta.

Tilburgin yliopiston opiskelijat tosin lopettivat koulunsa tässä kesäkuun pintaan. Koska valtaosa muista vaihtareista/ihmisistä joihin olen täällä tutustunut (esim. lähes koko ESN:n porukka) on lipastolaisia, on viimeviikot kuluneet hieman haikeammissa merkeissä hyvästejä jätellen. Vaihtarityyliin nämä lukuisat jäähyväiset ovat kuitenkin tarkoittaneet lukuisia läksäribileitä, joten ainakin juhlittua on tullut viimeviikkoina ehkä jopa hieman liiankin kanssa.

ESN:n järjestämät Last Mentor Dinner ja Final Gala olivat tästä haikeasta aspektistaan huolimatta jälleen kerran vallan rempseitä kekkereitä. Viimeisen mentor dinnerin kunniaksi ihmiset laittoivat päälleen valkoiset paidat, joihin sitten kerättiin terveisiä muilta. ESN:n vakibaari LG:ssä jorattiin sitten oikein tuomionpäivän merkeissä ja LG:n kaljahanojen tyrehdyttyä jatkoi porukka iltaansa vielä naapurissa olevaan juottolaan. Aamuun asti törpöttely ja keskiviikkoinen kouluaamu ei kuitenkaan itselleni ollut se mieluisin combo, joten tappiin asti jäi tuolloin menemättä.


Alkuillasta paidat olivat vielä melko tyhjät. Loppuillasta ei.

Final Gala oli puolestaan "ykköset ylle" kamaa. Bilepaikkana toimi hienon ravintolan sijaan tosin jonkinlainen juottolalaiva, jossa sitten sipattiin sitä simaa matruusihenkeen. Tällä kertaa virta riitti vielä jatkoillekkin asti, mutta siellä pikku seilorille iski pian uupelo. Onneksi jatkopaikka oli naapuritalossa, joten omaan pirttiin ei ollut pitkä matka.


Fiksumpaa ryijyä, olutta, pikkusuolasta ja aimoannos merimiesromantiikkaa = the ESN Final Gala


Kuin kaksi marjaa?

Seuraavana viikonloppuna piti sitten ensin juhlia lipastolaisten kanssa tenttien loppumista klubittelun merkeissä. Kun perjantain kekkereistä herättiin, oli lauantaina edessä reipashenkinen miesten ilta: olutta, pitsaa, PES-turnaus ja Mestareiden liigan finaali. Harmi vain että futismatsit eivät menneet ihan putkeen, sillä tälläkin kertaa minun ja Sampan suomitiimi tippui semifinaalissa (kiitos Sampan ottaman fiksun suoran punaisen, hyökkäyspäässä) ja Mestareitten liigakin meni väärään osoitteeseen.

Kun sunnuntaina oltiin puhalleltu hieman happea, oli maanantaina edessä vielä viimeiset jäähyväiskekkerit sekä jenkkien järkkäämät Beer Olympicsit. Meidän suom(en ruots)alainen joukkue AC PERKELE hoiti totuttuun tyyliin vahvasti, vaikka elämäni ensimmäinen beer shotgun ei jättänyt paljoa jälkipolvelle kerrottavaa. Loppupeleissä Olympialaiset sujuivat sen verran hyvässä hengessä, että loppujen lopuksi kaikille taisi jäädä epäselväksi se mikä joukkue karkelot voitti. AC Perkele taisi sijoittua kuitenkin ainakin kahdessa lajissa neljän parhaan joukkoon, joten tavoitteenamme ollut "kunhan ei sentään viimeiseksi jäädä" ainakin toteutui.


AC Perkele: Bianca, Jarno (manageri), Juho, Annika ja Jussi. Kuvasta puuttuu joukkeen hieroja ja fysioterapeutti Anna-Karin


Voiko bileet tästä mennä enää kuumemmiksi?

Kun ESN:n porukan viralliset ja epäviralliset kemut saatiin päätökseen oli helatorstain nurkilla edessä kuitenkin vielä yhdet läksiäiset, nimittäin luokkakaverini Jarno juhlisti lähtöään takaisin Ouluun. Koska Jarnolla puskee kesätyöt päälle, oli hän jo tänne tullessaan sopinut lähtevänsä kuukautta aiemmin kuin me muut. Ilmeisesti opintojenkin kannalta tämä saatiin sujumaan kohtalaisen kivuttomasti, sillä ensiviikolla meillä on määrä alkaa uusi (ja viimeinen) kurssi.

Jarnon kotiinlähtöä juhlistettiin meidän kämppisten Verbs 48 -porukalla sekä toki muutamalla täsmävahistuksella. Keskiviikkona jorattiin sitten oikein antaumuksella vinyylilevyjen tahtiin pienessä pirtissämme. Ja olihan tuo pitkästä aikaa mukava juhlia omien kämppistemme kanssa.


Tanhut lähtivät mm. ikkunalaudalla kuin Kaarlessa konsanaan.

Hurjimmilla oli pyrkimys jatkaa juhlia aina lauantaille asti. Tämä sisälsi esimerkiksi yöpymistä olohuoneessamme, minne ihmiset sitten kantoivatkin patjansa. Itselläni ei kunto tosin kestänyt keskiviikkoa pitemmälle ja tässä tapauksessa mukavuudenhaluisena ihmisenä päätin viettää yöni myös omassa sängyssäni.


Hyvää huomenta juhlaväki! Lisää viiniä koneeseen?

Lauantaiaamuna Jarno poistui sitten keskuudestamme ja yksi Verbs 48:n hullunkurisesta perheestä oli poissa. Valitettavasti näitä jäähyväisiä on edessä vielä useampi kappale, sillä tässä kesä- ja heinäkuun aikana 16 asukkaasta jäljelle jää vain jenkkityttömme Samijo, joka päätti jatkaa tanssiopintojaan täällä Tilburgissa vielä toisen mokoman lukuvuoden. Joten eiköhän tässä jäähyväisjuhlia tule riittämään. Perhana, sitähän olisi itselläni kaiken kukkuraksi syntymäpäivätkin tässä kohta!

Nyt kun suurin osa paikallisen Otokylämme asukeista on kerännyt kimpsunsa ja kampsunsa, tuntuu paikka hieman autiolta. Onneksi meteliä pitävät yllä sentään talomme hollantilaiset ruudinkeksijät, joiden aamuöisiin harrastuksiin kuuluu mm. pullojen hajoittaminen ja auton katolleen ajaminen pihallamme.

Mutta noin muuten, kyllähän sitä hieman ihmetyttää miten nopeasti vielä nelisen kuukautta sitten tuntemattomia ihmisiä on jäänyt kaipaamaan. Noh, onneksi täällä on tosiaan vielä nämä kämppikset ja muutama suomenvahvistuskin on odotettavissa vieraisille. Alkaen huomenna. Onneksi on tullut edes jotenkuten tässä siivottua.


Jarno "Katuhaukka" Väistö
Verbs 48 familymember
4.2.2011-4.6.2011

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 Seuraava »