Loppu häämöttää

Tasan kaksi viikkoa lukukautta jäljellä, joten voisi tässä vähän tuumailla mitä tämä vaihtoaika oikein pitikään sisällään, opiskelun puolella kuin myös vapaa-ajalla.

Vähän haikealta tuntuu, vaikka innoissani odotan kotiinpaluuta, perheen ja ystävien jälleennäkemistä. En uskonut näin sanovani, mutta suomenkieltä on myös hirveä ikävä!

Vaihtohan lähti ihanasti käyntiin, motivaatiota opiskeluun oli vaikka muille asti jakaa. Ystäviä ilmaantui kuin itsestään, pienellä porukalla olemme kokoontuneet useita kertoja viikossa meditoimaan ja jakamaan asioita, mitä ikinä mielessä saattaakaan pyöriä. Ja paljonpa niitä on pyörinyt! On ihanaa löytää mielenkiintoisia ihmisiä. Olen ehdottomasti oppinut uudenlaista avoimuutta toisia kohtaan. Ihmiset eivät pelkää lähestyä toisiaan, mennä juttelemaan tuntemattomalle, tutustua.

Into ja keskittyminen opintoihin ehti myös vähän kärsiä, kun sairastelin flunssaa kuukausi sitten, ja sen jälkeen onkin ollut nenä kovilla kuivasta ilmasta. Missasin wilderness leadership –kurssin parin päivän mittaisen hiihtovaelluksen marraskuussa. Höh, esseellä pitäisi se vielä korvata.

Kaiken kaikkiaan maatalouteen liittyvät kurssit ovat menneet hyvin, jos nyt tässä ennen viimeisiä tenttejä uskaltaa mitään sanoa. Se nyt on myönnettävä, että äidinkieltä on monesti tullut ikävä. Mutta todella mielenkiintoista ja mukavasti haastavaa on ollut opiskella toisella kielellä! Ei ole kyllä mikään mennyt hukkaan, päinvastoin on saanut uusia näkökulmia, sanavarasto on karttunut paljon, ja tietenkin pieniä suuria asioita on tullut voitettua ja todistettua itsensä kanssa.

Ei voi muuta sanoa, kuin että olen kiitollinen tässä vaihtokokemuksesta! Kiitän kv-toimiston Katjaa isosti! Hänelle oli helppo mennä juttelemaan, ja kappas mitä siitä seurasi. Lähtekää hyvät opiskelijat vaihtoon, jos vähääkään on asiaa kohtaan kiinnostusta. Päätä on turha vaivata sillä miten käytännön asiat ehkä järjestyvät, sillä joka ikinen asia löytää kyllä paikkansa. Suurin askel on oikeasti se, että päättää vain lähteä. Kaikki muu asettuu sen jälkeen, kun vain haluaa asettaa.

Vaihtokohteen kursseilla oppii uutta, mutta hurjan paljon oppii myös itsestään siinä samalla, ja se on ollut merkittävintä, parasta.

Kiitosmässäilyä

Meikän eka kiitospäivä! Oli ja meni!

26. päivä juhlittiin kiitospäivää. Oikeastaan otimme kämppäkavereiden kanssa varaslähdön. Reilu viikko sitten japanilaisille vaihtareille englantia opettava kaveri järjesti kiitospäivän ryhmälleen meidän luona. Oikean juhlapäivän koitettua kampuksella tarjoiltiin ilmainen ateria, aika mahtavaa! Olisin voinut ottaa pari kuvaa tapahtuneesta, mutta eipä käynyt nälkäisenä mielessä. Perunamuusit, papupaistokset, mac&cheese, maissileivät… No ei unohdeta sitä kalkkunaa. Eikä varsinkaan kurpitsapiirasta! Tuli joulumässäilyt mieleen, syöminen on siis selvästikin pitkälti koko juhlapäivän tarkoitus. Ja siinä syödessä tiedostetaan homman jälkeinen kooma. Paljon päiväunia. Niitä tulee kyllä otettua ilman mättöäkin, on jo niin pimeää. Päivänvalosta voi nauttia sen muutaman tunnin vuorokaudessa. Ei siis mikään uusi juttu Suomesta tulevalle, mutta joka vuosi se tulee kuin muka yllätyksenä. ”Ai tämmöstä tää pimeys oliki…”

No mutta kunhan mielessä paistaa niin ei tarvitse auringon perään kitistä… Yes?

Kiitosmässäilyä
Kiitosmässäilyä

Kolme viikkoa jäljellä. Kaksi kurssia viidestä on jo oikeastaan taputeltu. Viimeisellä viikolla ei onnekseni ole isompaa loppukoehässäkkää. Jäljellä olevista kursseista kahdesta tulee olemaan viimeiset kokeet. Tästä opiskelijakämpästä on lähdettävä 20.12. Mutta Suomeen laskeudun vasta tammikuun puolessavälissä. Viimeiselle kuukaudelle on siis jo suunnitelmat tehty, mutta niistä ehkä myöhemmin lisää…

Kiinnostavampaa on nyt tämä: sarjassamme only in America… kuva alla.

Kiitosmässäilyä

Notes

Terveisiä jälleen Fairbanksin kampukselta, kinosten ja viikoittain kovasti vaihtelevien lämpötilojen keskeltä.

Tänään ajattelin postata kuvan muistiinpanovihkostani.

 

Notes

Sehän on päivänselvää, että opiskelussa pitää löytää se oma tapa oppia. Puolentoista tunnin luento kahdeksalta aamulla voi olla silloin tällöin vaikea... Olen kyllä vuosia aiemmin jo huomannut, että luennoilla korvat avautuvat paremmin vastaanottavaisemmiksi opettajan luennoimiselle, jos kädet saavat touhuta jotain samalla. Piirtäminen toimii. Vihkoni eivät pahemmin ole täyttyneet kirjoitetuista muistiinpanoista viime aikoina. Mutta kuvista kyllä, muistiinpanoja nekin. Raapustellessa keskittyminen ei niinkään ole piirustuksessa, vaan keskittymisestä kuunteluun tulee helpompaa. Jälkeenpäin parhaimmillaan kuvien katsominen muistuttaa siitä mitä luennolla tulikaan kuultua. Ja sitten voi kirjoitellakin.

Luennon ei tarvitse olla tylsä, vaikka sitä on vaikea kuunnella. Itselläni ajatukset saattavat vain takertua johonkin yksityiskohtaan, minkä seurauksena opettajan ääni vaimenee ja ajatukset huitelevat jo ties missä. Tämä erityisesti silloin, kun istun paikallani katsoen puhujaa. Silloin on hyvä löytää tapa, jolla oppia ja muistaa paremmin kuullut asiat. Me raapustajat kuulemme kyllä.

 

Labrahommia

Another great day in Alaska...

Labrahommia

Miten päättää luento, jossa puhutaan mansikoista, vadelmista, karviaisista...?

No tietenki syömällä marjapiirakkaa.

Labrahommia
Labrahommia
Labrahommia
Labrahommia

Kuvia kasvihuoneiden puolelta. Kuvaan pääsi myös Dr. Karlsson.

Tulossa on kasvien tunnistamista ja labraraporttien kirjoittamista. Ja ihmiset puhuvat jo lukukauden päättymisestä... ei kai vielä...

Enää ei vain näytä talviselta vaan myös tuntuu. Pakkasta aamulla noin -15 °C. Lunta mukava määrä. Tänään olisi hiihtoa luokan kanssa, mutta pakko jättää väliin. Niin kovasti muka välttelin vilustumista, että sieltähän se yrittää nyt hiipiä. Ilma alkaa olla niin kuivaa, että nenässä tuntuu. Tässä nyt sitten hengittelen kuuman vesimukin päällä.

 

Labrahommia
Labrahommia
Labrahommia
Labrahommia

Kampus näyttää kivalta, kun on lunta ja hämärää. Viimeinen kuva on asuntolan pihalta.

Viikonloppuna olisi tarkoitus lähteä parin päivän hiihtoretkelle, kuuluu kurssiin. Paras parannella nenä kuntoon ennen sitä, että pärjää yön teltassa.

Lokakuun viimeinen tunti

Verkkokurssin viimeisen viikon tehtävät odottavat, että kävisin jo niiden kimppuun. Voi kun sitä opiskeltavaa riittää niin paljon kuin jaksaa ja haluaa perehtyä. Nyt pitäisi olla villien ja viljeltyjen marjojen perushommat sisäistetty. Kasvianatomia jaksaa ihmetyttää. Kuinka paljon kasvissa tapahtuukaan niin vaivattomasti. Kuinka paljon asioita pitää itsestään selvyytenä. Kuinka paljon marjakasvit käyvät kasvukauden aikana läpi eri vaiheita, ja mitkä kaikki pienet seikat se vaatii, että marjavaiheeseen loppujen lopuksi päädytään. Monimutkaista ja kaunista.

Hämmentävää, kun opettaja lisäili kurssimateriaaleihin muutamia suomenkielisiä lähteitä. Hyviä kuvamateriaaleja, no itse hyödyin teksteistäkin. Suomesta kyllä tulee paljon pohjoisessa viihtyvien marjojen asiantuntijoita. Ja onhan marjaherkut tärkeä osa suomalaista ruokakulttuuria. Niin kuin myös täällä Alaskassa. Rikkaus on villit marjat.

Yläkerrasta raikaa juhlijoiden huuto. Pihaa koristavat kurpitsalyhdyt. Itse vietän rauhallisen Halloweenin. Tuli juhlittua eilen aamuun asti ja päivä kului nukkuessa. Nyt tarvitsen hiljaisen illan. Tässä jos hoitaisi parit rästit alta pois. Tai ehkä valitsen elokuvan katselun.

Kohta starttaa marraskuu. Vajaat pari kuukautta lukukauden loppuun, mitäs sen jälkeen? Vaihtoehtoja on tullut pohdittua. Mihin suuntaan jouluksi? Antaapa elämän viedä, joka tapauksessa täysin uudenlainen joulukokemus tiedossa, oli se mitä tahansa. Mutta siihen on vielä aikaa! Nautitaanpa hetki ja päivä kerrallaan.