Mietteitä merten takaa

Puoliväli jo häämöttää täällä Uudessa-Seelannissa – aika menee aivan hirvittävän nopeasti! Maa tuntuu vain päivä päivältä taianomaisemmalta ja kiinnostavammalta. Täällä merimaisemissa elellessä on saanut tutustua Tyynen valtameren mielenkiintoiseen elämään, ja tutkimistahan on riittänyt. Olemme käyneet melomassa, kalastamassa, veneilemässä ja tutustuneet ”marine farmeihin”, eli vihersimpukkaviljelmiin. Uusi-Seelanti on ainoa maailmankolkka, jossa tavataan vihersimpukkaa luontaisesti, ja tämä Marlborough Soundsin alue on oikea vihersimpukkamekka: täällä tuotetaan kaikki maailman vihersimpukat. Olemme saaneet siis syödä vihersimpukoita sielumme kyllyydestä, ja pakko kyllä sanoa, että on se vaan ihanaa ruokaa: puhdasta, terveellistä ja kaikin tavoin eettistä. Vesi täällä on niin käsittämättömän kirkasta ja sinistä, kajakeista pystyy tutkimaan tyynellä säällä merielämää pohjaan saakka, vaikka vettä olisi parikin metriä. Olemme nähneet mm. merisiilejä, monenlaisia kotiloita ja simpukoita, meritähtiä, meduusoja, rauskuja, erilaisia kaloja (jopa hain) sekä hylkeitä. Delfiinit ovat yleisiä alueella, ja olemmekin päässeet tutustumaan niihin ihan lähietäisyydeltä. Viimeksi, kun olimme melomassa kajakeilla, delfiinilauma tuli meitä kohti. Paukutimme kädellä kajakin pohjaa, ja delfiinit tulivat uteliaina pyörimään ympärillemme. Ne sukeltelivat kajakkiemme ali ja hyppivät aivan vieressämme. Se oli kyllä yksi ikimuistoisimmista ja hienoimmista kokemuksista tähän saakka!

Kerrottavaa olisi niin paljon, mutta ajattelin kuitenkin kirjoittaa tämän postauksen ammatillisesta näkökulmasta, aiheeksi valitsin vieraslajit. Olen suuntautunut opinnoissani ympäristöasioihin, joten koen aiheen kiinnostavaksi. Suomessakinhan tavataan useita vieraslajeja, osa niistä on erittäin haitallisia ympäristölle ja maataloudelle. Uusi-Seelanti on kahdesta saaresta muodostuva saarivaltio keskellä Tyyntä valtamerta. Lähimpiin mantereisiin (lukuunottamatta pieniä saaria) on tuhansia kilometrejä. Maan ekosysteemi on muotoutunut ainutlaatuiseksi: saarilla elää esimerkiksi useita lentokyvyttömiä lintulajeja. Lintulajeilla ei ole siipiä, sillä niiden ei ole tarvinnut osata lentää. Saarilla ei ole ollut petoja. Useita tällaisia lintulajeja on kuollut sukupuuttoon ja nykyään monet niistä ovat uhanalaisia - ihmisten toiminnan (metsästyksen) lisäksi yhtenä pääsyynä on maahan tuodut pedot, eli vieraslajit. Katsoisin ainakin tällä alueella haitallisimpien vieraslajien ”top kolmoseen” kuuluvan männyn, opossumin ja villiintyneet kotieläimet.

Täällä vieraslajina laajasti esiintyvä mänty on Kalifornian Montereysta kotoisin oleva puu, joka muistuttaa ulkonäöltään melko paljon pohjoismaisia mäntyjä. Laji on tuotu Uuteen-Seelantiin, sillä se kasvaa täällä monta kertaa nopeammin, kuin Kaliforniassa. Laji on syrjäyttänyt tai sillä on syrjäytetty massiivinen määrä maan luonnollista metsää, jota kutsutaan ”native bush” -nimellä. Uuden-Seelannin kasvillisuuteen kuuluu luonnollisesti palmut ja erilaiset lehtipuut, muttei missään nimessä mänty. Laji aiheuttaa paljon ympäristöongelmia. Sitä kasvatetaan sen tuottavuuden vuoksi ja se myös leviää erittäin tehokkaasti. Mänty imee valtavat määrät vettä maasta, aiheuttaa eroosiota ja ihmiset, jotka yrittävät myrkyttää puita omalta maaltaan, tuovat ympäristöön haitallisia kasvintorjunta-aineita.

Opossumi taas on pieni pussieläin, joka on tuotu Uuteen-Seelantiin Australiasta. Se on täällä hyvin vihattu tuholainen, joka tappaa paikallisia natiivieläimiä (esim. lintuja) ja pieniä kotieläimiä. Opossumeita pyydystetään ja loukutetaan paljon, ja niiden turkista maksetaan hyvin. Laji on kuitenkin niin tehokas lisääntymään, ettei sitä ole saatu hävitettyä saarilta. Ostin muuten itselleni opossumin karvasta tehdyt sukat, ja ne kyllä voittaa suomalaiset villasukat ihan mennen tullen. Pitänee ostaa kotiin lähtiessä useammat, niin kovin mukavat ja lämpimät ne ovat jalassa.

Villisiat ja -vuohet ovat myös ongelmana täällä, sillä ne lisääntyvät kotieläinten kanssa. Myöskään näitä kantoja ei ole pystytty saamaan kuriin metsästyksestä huolimatta. Eurooppalaiset toivat aikoinaan erilaiset sorkkaeläimet saarelle, ja nämä villikannat ovat jalostuneet näistä kotieläimistä. Villisiat ja -vuohet paitsi lisääntyvät laiduntavien kotieläinten kanssa, myös tuhoavat monia herkkiä natiivikasveja.

Uuden-Seelannin maahantulosaadökset ovat hyvin tiukat. Meiltäkin tarkistettiin ja läpivalaistiin kaikki meidän matkatavarat - ei varsinaisesti huumeiden varalta, vaan ruoka-aineiden, siementen ja kasvien varalta. Lentokentällä oli huumekoirien sijasta ruokakoiria, jotka etsivät ruoka-aineita matkalaukuista. Ymmärrän nyt, miksi säädökset ja kontrolli on niin tarkkaa: vieraslajit voivat olla todella haitallisia tämän kaltaisille herkille ekosysteemeille. Uuden-Seelannin luonto on täysin ainutlaatuista, joten olisi sääli menettää se. Myös Suomessa on omat ongelmansa vieraslajien kanssa. Tiedämme nyt, ettei lajeja pidä siirtää tai jalostaa niihin kuulumattomiin elinympäristöihin. Onko kuitenkin mahdollista, että jos eläin- tai kasvilaji on kerran siirretty ja se on alkanut levitä, sitä ei ole mahdollista enää saada pois?

Tällaisia vieraslajimietteitä tänään - ensi kerralla jotakin muuta. Terkkuja täältä valtamerten takaa, pitäkäähän siellä Suomessa lippu korkealla!

Terkuin, Aino

Kia ora! Terveisiä Uudesta-Seelannista.

Lauantaina saavuimme avopuolisoni Teemun kanssa 34 tunnin matkustamisen jälkeen upeaan Uuteen-Seelantiin. Olemme täällä kolme kuukautta, eli syyskuulle saakka. Minä suoritan erikoistumisharjoitteluni ja Teemu on omakustanteisesti reissussa mukana. Asumme French Pass-nimisessä paikassa Marlborough Soundsilla, eteläsaaren pohjoiskärjen saaristossa. Paikka on lumoava: sinisestä merestä nousevia valtavia vuoria, delfiinejä, valaita, hylkeitä, laivoja, lampaita kaikkialla. Paikka on hyvin eristyksissä, lähimpään kauppaan on kahden tunnin ajomatka mutkaisia vuoristoteitä pitkin.

Asumme työnantajiemme, Jeffin ja Carolinen, talon vieressä omassa mökissä. Jeffillä ja Carolinella on kolme simpukkaviljelmää - tällä alueella tuotetaan kaikki Uuden-Seelannin vihersimpukat. Lisäksi heillä on free range -possuja, nautoja, vuohia ja kanoja. Niin, ja yksi 30-vuotias entinen laukkahevonen. En osannut kuvitella, että free range tarkoittaisi ihan tätä: eläimet nimittäin asuvat vuorilla. En ole vielä edes nähnyt nautoja ja hevosta, sillä ne ovat jossain korkealla vuorella, johon tietä ollaan vasta rakentamassa. Voisi kuvitella, että eläimet ovat tällaisella kasvatusmetodilla puolivillejä. Päin vastoin: possut ja vuohet ovat ainakin aivan äärimmäisen seurallisia ja ystävällisiä. Kun ajamme autolla "farmille" (en tiedä, voiko farmiksi kutsua valtavan kokoista vuoren rinnettä, jossa asuu epämääräinen joukko eläimiä), vuohilauma juoksee alas vuorilta seurustelemaan ja syömään. Possut elävät valtavalla aidatulla alueella, jossa niillä on rakennettuja majoja. Noin 25-päisessä laumassa on yksi karju, ja porsaita syntyy jatkuvasti. Tämä heidän kasvatusmenetelmänsä on hieman erilainen, kuin mihin meillä Euroopassa ollaan totuttu: porsaat myydään noin parin kuukauden iässä, ja Leroy-karju emakkoineen jää tilalle asumaan ja tekemään uusia porsaita. Eläinainesta ei uusita, vaan samat yksilöt saavat jäädä asumaan tilalle. Tällainen kasvatusmenetelmä ei liene kovin tuottava, mutta ainakin siat ovat onnellisimpia ja hyvinvoivimpia sikoja, mitä koskaan olen nähnyt. On todella mielenkiintoista nähdä, minkälainen eläin sika on silloin, kun se saa täysin vapaasti toteuttaa kaikkia tarpeitaan. Leroy-karjukin osallistuu porsaidensa hoitoon ja on siinä kuulemma todella taitava. Sain eilen seurata erään emakon pesänrakennuspuuhia ennen porsimista: emakko katkoi näppärästi lehtiä ja okseli ja kantoi niitä pesään. Se muokkasi pesää huolella ja kantoi sinne kaikenlaisia tarpeita porsimista varten. Emakon puuhia oli liikuttavaa katsella, samalla kuitenkin tuntui pahalta ajatella, kuinka tehomaataloudessa sioilta on riistetty kaikki mahdollisuudet tähän luonnolliseen käyttäytymiseen esimerkiksi porsitushäkkien myötä.

Kirjoitan seuraavan kerran lisää huomioistani, toivottavasti olen siihen mennessä saanut viimein tavata mystiset vuorilla asustavat naudat ja hevosenkin. Maatalous on totisesti erilaista täällä kuin kotikonnuilla, tämä kuitenkin antanee mielenkiintoisen toisen näkökulman asioihin. Luonto ja ympäristö täällä on aivan käsittämättömän upeaa, vapaa-aikaa aiomme käyttää vaeltamisen, kalastamisen ja melomisen merkeissä. Jeff on myös luvannut viedä meidät veneretkelle katsomaan delfiinejä. Kyllä täällä varmasti saa kolme kuukautta kulumaan - aiomme nauttia joka hetkestä ja ottaa kaiken uuden tiedon ja opin mielenkiinnolla vastaan!

Terkuin, Aino Ilkka

 

 

Harjoittelumuistoja edelliseltä kesältä

Kesä on täällä taas ja porukka on lähtenyt joko lomille, harjoitteluun tai kesätöihin. Ennen tulevaa kesää on mukava muistella vähän mennyttä, sillä kesä 2015 oli ainakin itselleni täynnä uuden oppimista. Vuosi sitten näihin aikoihin olin nimittäin suorittamassa harjoittelua ProAgria Oulussa.

Mitäpä siellä sai tehdä? No, päätehtävänä meillä harjoittelijoilla oli reilun sadan maitomittarin testaaminen. Homma oli aika vastuullinen, sillä saimme hoitaa koko prosessin suhteellisen itsenäisesti alusta loppuun. Tehtäviimme kuului mittarien purkaminen, peseminen ja testaaminen, varaosien vaihto, testauspöytäkirjan pitäminen, testaustulosten lähettäminen asiakkaille ja työn laskutus. Lisäksi noudimme osan mittareista meijeriltä, pakkasimme ne testauksen jälkeen ja toimitimme takaisin meijerille. Aika spesifiä työtähän maitomittarien testaus oli, enkä todennäköisesti tule tarvitsemaan taitoa mihinkään, mutta kyllä tuo prosessi antoi kokemusta isojen kokonaisuuksien hallinnasta ja projektin läpi viemisestä. Oli mukavaa saada tehdä konkreettista työtä, joka palveli suoraan asiakkaita. Hauskinta oli ehkä oppia purkamaan, kokoamaan ja korjaamaan mittareita, sillä en ole koskaan ollut varsinainen tekniikan ihmelapsi ;) 

Harjoittelujaksoon mahtui myös toimistopäiviä, jolloin olimme apuna milloin missäkin asiassa. Siinä sivussa tutustui henkilökuntaan ja oppi monenlaista pientä. Maitomittariurakan jälkeen pääsin asiantuntijoiden mukaan maakuntaan seuraamaan heidän työtään lähietäisyydeltä. Olin mukana muun muassa nurmikäynneillä, kylvöalamuutoksia tekemässä sekä tuotannonohjauskäynnillä. Tilakäynnit olivatkin mielestäni parasta antia ammatillisesti, sillä vierestä seuraamalla ja kyselemällä sai käsityksen siitä, millaista asiantuntijoiden työ on käytännössä. Samalla oppi hieman ammattiasiaakin, sillä mieleen tarttui esimerkiksi monenlaista nippelitietoa, mitä ei luennoilla opi. Kaupan päälle tuli myös pienimuotoista maakuntamatkailua!

Koen saaneeni harjoittelusta irti aikalailla sen mitä halusinkin, sillä pääasiallisena tavoitteena oli päästä tutustumaan ProAgrian toimintaan ja siihen, millaista hommaa neuvontatyö on. Jos olet kiinnostunut näistä asioista, laitahan ensi keväänä hakemus menemään! J

Rentouttavaa kesää!

Kaisa Matila

Oulussa koulussa taas!

Ensimmäinen viikko on takana Ouluun paluun jälkeen! Suunnitelmat kevään opintoihin on tehty uusiksi ja työtä näyttää riittävän! Kurssitarjonta viime syksynä opintonsa aloittaneille on hiukan erilainen kuin omalla ryhmällä, joten nyt vaihdon jälkeen pientä säätöä vaatii saada omat opinnot jatkumaan siitä mihin ne Oulussa jäivät. Toki mitään stressiä niistä on turha ottaa, meidän koululla ollaan todella joustavia, ja omien opintojen kokoaminen ja eteneminen on kiinni vain omasta halusta saada homma toimimaan. Yrittäjyyden ja johtamisen kursseja on muun muassa tiedossa tälle keväälle.

Niin kuin on jo monta kertaa varmaan tullut hehkutettua: hienoa aikaa oli viime syksy. Vaihto antoi entistä avoimempaa suhtautumista toisiin ihmisiin ja tilanteisiin, ystäviä eri puolilta maapalloa, ja ennen kaikkea inspiraatiota omalle uralle ja haaveiden toteuttamiseen. Moni asia muuttui. Tästä on mahtava jatkaa niin omissa opinnoissa kuin muutenkin elämässä, kokemuksia rikkaampana. Pientä haikeutta on vielä ilmassa kieltämättä, mutta nyt vaatii tämä syksy opintojen osalta hurjasti keskittymistä ja ahkeruutta. Onneksi on siis pientä kiirettä ilmassa, niin pysyvät ajatukset tässä hetkessä ja näissä maisemissa, hah!

Kivvaa kevättä!

Vaihto paketissa

Kalenterista tuijotan päivämäärää ja yritän tajuta, että muutaman päivän kuluttua on jouluaatto. Syyslukukausi University of Alaska Fairbanks:ssa on nyt suoritettu, enkä oikein tiedä vielä mitä ajatella, saatikka sitten mitä kirjoittaa.

Ehkä pää on vielä sen verran pyörällä viimeisen tenttiviikon ja asuntolasta poismuuttamisen jälkeen, ettei oikein osaa olla mitään mieltä mistään. Nyt istun ystäväni luona keittiön pöydän ääressä. Hän on töissä, ja nukkuvasta kissasta ei paljon ääntä lähde, joten on hyvin hiljaista, lukuun ottamatta hurisevaa ilmankostutinta huoneen keskellä. Kohta on joulu, ja koti on kaukana. Mutta perinteisiä asioita, joita tähän aikaan vuodesta olen aina saanut kokea, ei ole aikaa kaivata, sillä seikkailut eivät ole vielä ohi. Niiden jälkeen on tammikuussa hyvä palata takaisin.

Mitä kertoisin vaihtokokemuksestani tässä vaiheessa, kun hommat on suoritettu? Miten odotukset täyttyivät, mitä opin ja miten opetus loppujen lopuksi erosi siitä mitä olen saanut Suomessa? Pää lyö tyhjää.

Ehkä odotin jotain rankempaa. Aikaa sain kyllä tehtäviin kulutettua, mutta nyt tuntuu oudolta ajatella, että kurssit ovat todella ohi, suoritettu.

Uskon, että Suomeen palattuani silmät aukenevat kaikelle paremmin.

En ajatellut olevani erityisen kiintynyt asuntooni, mutta kun tavarat oli pakattu ja avainta ojensin asunnon tarkastajalle, tuli aika tyhjä olo. Yrittämällä yritin kelata hetkiä, joita siellä tuli koettua pitkän, mutta niin lyhyen syksyn aikana. Sinne minne arkensa asettaa, sitä ilmeisesti aina muuton tullessa haikeasti jää miettimään. Melkein tuli ikävä jopa niitä myöhäisiä iltoja olohuoneen sohvalla läppäri sylissä, kun tehtävän palautusaika lähestyy loppua, ja hajoat siihen sen sata kertaa ennen kuin tehtävä lähtee opettajalle klo 23.59.

Useimmilla käymilläni kursseilla käytiin läpi paljon asiaa, mutta aika pintapuolisesti. Opettajat kyllä saattoivat jakaa paljonkin materiaaleja, mutta niihin sai oman kiinnostuksen mukaan perehtyä. Tentit sisälsivät lähinnä väärin/oikein-väittämiä ja loppuihin kysymyksiin riitti lyhyet selitykset kurssin perusasioista. Kai sitten odotin jotain paljon hurjempaa esseemyrskyä, kun tuntuu että vaatimustaso oli aika matala.

Asioita, joita kursseillani painotettiin, olivat suuri Alaskan ylpeys eli kalastus, ilmastomuutos ja lähiruuan tuotannon tukeminen ja sen ympäristöystävälliset ratkaisut. Haasteena pitkät kylmät talvet ja lyhyet kasvukaudet kesällä, mikä nyt ei ole uutta suomalaiselle. Ruoka tulee suurimmalta osin Kaliforniasta, ja sinnepäin suuntaan vielä reissun lopuksi, tsekkaamaan tilat hahaa.

Kaiken kaikkiaan syksy piti kuitenkin sisällään muutakin oppimista kuin luonnonvaroja, kasveja ja maaseutua. Jokainen päivä on ollut itsensä tutkiskelua ja oivaltamista, niin kliseiseltä kuin se voi kuulostaa…

Olen sanonut jo aiemmin ja sanon sen taas: lähtekää käymään vaihdossa. Uusia kokemuksia, uusia näkökulmia, ystäviä ympäri maailmaa, näyttää hyvältä CV:ssä... Mitä sieltä vaihdosta sitten lähdetkään hakemaan, saat varmasti paljon enemmän.